Viikko 23

5.6

Into the Sun

Steven Seagal tunnetaan monista erinomaisista ("Kaappaus merellä", "Vaikeasti tapettava"), keskitasoista ("Kaappaus raiteilla", "Out for a Kill") ja surkeista ("Shadow Man", "Attack Force") toimintarainoistaan. 2000-luvun tuotannosta ainoastaan 8 leffaa olen itse nähnyt ja tämä vuonna 2005 valmistunut Into the Sun lukeutuu niistä parhaimpiin. Brittiläisen ohjaajan minkin (oikealta nimeltään Christopher Wingfield Morrison) filmografiaan kuuluu tämän lisäksi vain vuonna 2006 valmistunut Blaxploitaatio Full Clip. Ei tämä ole mitenkään huono ohjaus minkiltä. Toimintakohtaukset ovat toimivia ja pitkästä aikaa ilman ärsyttävää MTV-leikkausta. Seagal pätkii pahiksia erinomaisesti kautta elokuvan ja varsin verisiäkin kahakoita on luvassa. Käsikirjoituksesta vastasi kolmikko Seagal (kuten aika monessa muussakin 2000-luvun tuotoksessaan), Joe Halpin (Seagalin vakikäsikirjoittaja, mukana mm. elokuvissa " Flight of Fury" ja " Pistol Whipped") ja Trevor Miller (Seagal-räime " Out of Reach"). Eikä elokuvan juoni ole ollenkaan tylsä, kerrankin Seagal matkaa jossain muualla kun iänikuisessa Romaniassa. Tällä kertaa Seagal on ex-ette-kyllä-arvaa-mikä, no, entinen CIA-agentti Travis Hunter. Kun Tokiossa murhataan kuvernööri, saa Hunter tehtäväkseen selvittää kuka teki kuvernööristä selvää, yhdessä nuoruuden intoa ja kokemattomuutta huokuvan nuoren  FBI-agentin Sean Mackin (Matthew Davis). Tokiossa rakentaa Yakuza-jengi uutta syndikaattia kiinalaisen Tong-järjestön kanssa tavoitteenaan luoda massiivinen huumekartelli ja tuhota valtaa pitävät jengit. Hunter ja Mack aloittavat oman sotansa Yakuzaa vastaan. Kun jengin pomon Kuroda (Takao Osawa) sattuu vahingossa tappamaan Hunterin morsiammen Nayakon (Kanako Yamaguchi), muttuu homma Hunterin kohdalla henkilökohtaiseski. Kun vielä työpari Mack tapetaan, on Hunterin aika astua tuumasta toimeen ja pistää alamaailma kärsimään ja rankasti. Seagal tekee pääroolinsa jälleen yhdellä ja tutulla ilmeellä. Matthew Davis ("Blondin kosto", "Pearl Harbor") jää kyllä kaikessa Seagalin jalkoihin, mutta tekee oman tonttinsa ihan kelvollisesti. Takao Osawa ("Riri Shushu no subete", "Sekai no chûshin de, ai o sakebu") on pahispäälikkönä kylmän viileä. Ken Lo ("San wa", "Jui kuen II") tekee toisen pahispäälikön, Chen, roolin myös erinomaisesti. Seagalin pomona, agentti Blocina, nähdään pienen roolinsa kunnialla tekevä William Atherton, joka tunnetaan toimintaklassikoista kuten Die hard - vain kuolleen ruumiini yli (1988) ja Die hard 2 - vain kuolleen ruumiini yli (1990). Ukrainalaissyntyinen Juliette Marquis tekee naistappajana ihan kivan pikku roolin. Sivuosissa nähdään mm. Eddie George, Kosuke Toyohara, Akira Terao, Eve Masatoh, Pace Wu, Chiaki Kuriyama ja Kanako Yamaguchi. Plussaa tulee siitä että sensei-Seagal puhuu elokuvassa japania, eikä se jää muutamaan hajareplaan vaan kokonaisia lauseita tulee nipponiksi. Ja niitä riittää kautta leffan. Hauskaa oli kuitenkin myös se että Seagal vastasi usein englanniksi japaninkielisiin kysymyksiin. Kuitenkin ärsytyksen pisti ajoittain päälle kun Yakuza-jengin jäsenet eivät osanneet päättä puhuvatko japania vai huonoa englantia. Lopussa olisi kuultu Seagalin upeaa musaa, mutta TV Viiden ohjelmapolitiikka ei anna saumaa ihmisille katsoa lopputekstejä vaan ne leikataan tylysti pois. Vielä täytyy verottaa itse elokuvaa siitä että Seagalin ja Yamaguchin lemmenluritukset ovat niin hävettävän noloja ettei tosikaan ja vielä se seksikohtaus, joka on jo huonoudessaan aivan omaa luokkaansa. Kaikesta huolimatta Seagalin 2000-luvun ehkäpä paras raina.

Pisteet: 4/5

6.6

CSI: Crime Scene Investigation" Grave Danger"

CSI rikosdraamasarja lukeutuu suuriin suosikkeihini ja tämä viidennen kauden 24 ja 25 jaksojen muodostama elokuva, jonka ohjasi Quentin Tarantino on ehkä sarjan parhain. Quentin Tarantinon luoman tarinan pohjalta käsikirjoituksen kirjoittivat Naren Shankar, Anthony E. Zuiker ja Carol Mendelsohn. Eikä tarina ole yhtään pöllömpi. CSI-tutkija Nick Stokes (George Eads) kaapataan Walter Gordonin (veteraaninäyttelijä John Saxon, mukana mm. elokuvissa Argenton "Tenebre" ja Sergio Martinon "Kaksihäntäinen skorpioni") toimesta. Muu CSI-ryhmä: Gil Grissom (William Petersen), Catherine Willows (Marg Helgenberger), Warrick Brown (Gary Dourdan), Sara Sidle (Jorja Fox), Greg Sanders (Eric Szmanda), David Hodges (Wallace Langham) ja Archie Johnson (Archie Kao) sekä konstaapeli Jim Brass (Paul Guilfoyle), laboratorian päälikkö Conrad Ecklie (Marc Vann) sekä oikeuslääkäri Al Robbins (Robert David Hall) ja hänen nuori avustajansa David Phillips (David Berman) alkavat tutkia kaappausta. Kun laboratoriolle tuodaan kasetti, he saavat kuvayhteyden Nickin, joka on haudattu lasiseen arkkuun maan alle. Laboratorille kutsutaan Nickin vanhemmat, Rodger (Andrew Prine, nähty elokuvissa kuten "Gettysburgin taistelu" ja "Ihmeidentekijä") ja Jillian Stokes (Lois Chiles, mm elokuvissa "Kuolema Niilillä" ja "Kuuraketti"). Sekä he, että myös tutkija Willows yrittävät koota Gordonin vaatimaa rahasummaa. Willows menee tapaamaan isäänsä Sam Braunia (Scott Wilson) ja saa tältä tarpeeksi rahaa. Tutkija Gil Grissom lähtee viemään rahaa Gordonille, mutta mies onnistuu räjäyttämään itsensä, jotenka etsintöjä on jatkettava. Walterin vankilassa olevaa tytärtä Kelly Gordonia (Aimee Graham) aletaan kuulustelmaan mutta homma ei tunnu edistyvän. Jännitys tiivistyy ja Tarantino on saanut luotua yhden hienoimmista teoksistaan. Näyttelytyö, varsinkin Nick Stokesin roolissa nähtävä George Eads on erinomainen. Monissa Tarantino-tuotannoissa nähty Christopher Allen Nelson tekee hyvää työtä konstaapeli Michaelsina, joka nähdään myös toisessa CSI-episodissa. Elokuvassa nähdään kaksi entisaikojen kovaa nimeä, Tony Curtis ("Piukat paikat", "Kahle") ja Frank Gorshin ("Batman", "12 apinaa"). Miehet näyttelevät Sam Braunin kanssa olevia entisaikojen elokuvatähtiä, jotka keskustelevat elokuvista. Michael Bacall ("Kunniattomat paskiaiset", " Grindhouse: Death Proof") näyttelee Gordonin kasettia tuovaa lähettiä. Clark Middleton ("Sin City", "Kill Bill vol 2") käy tekemässä ihan hauskan roolin lähetin asianajajana. Tarantinon taito sekoittaa mustaa huumoria muuten vakavaan elokuvaan tulee esille hienosti kuvatussa kohtauksessa jossa Nick näkee painajaisesta ruuminavauksestaa. Siinä Al Robbins heittää Andew Prinen kanssa läppää Nickin sisäelimistä ja kohtaus on kuvattu Nickin silmistä, mustavalkoisena. Siinä kohtaa saa kyllä nauraa vedet silmissä. Samoin alkupuolla kuulaan paljon perinteistä Tarantino-dialogia kun laboratorian työntekijät puhuvat niitä näitä. John M. Keanen (tv-draama "A Vow to Kill", Anthony Hopkinsin tv-draama "One Man's War") säveltämä soundtrack on tunnelmallista. Soundtrack ei kuitenkaan ole perinteiseen Tarantino-tyyliin rikas, mutta muutama hieno kappale on mukana. Perinteinen  The Who-bändin esittämä tunnuskappale "Who Are You" kuullaa ja sitten myös kappale "Lucky Too" sekä Bob Neuwirthin että George Eadsin esittämänä ja  The Turtles bändin esittämä "Outside Chance". Erinomainen tv-jännäri, jossa on paljon loistavia näyttelijäsuorituksia sekä huumoria, draama ja jännitystä.

Pisteet: 5/5

7.6

Bitch Slap

Tämän elokuvan näin taas ihan puhtaasti vahingossa kun surffailin kanavia lävitse. Oli juuri alkamassa Nelonen Kinolta, jotenka päätin tsekata mitä tälläisen nimen takaa oli. Ja olipahan tämä  Rick Jacobsonin (" Bad Guys", tv-sarja "Xena") ohjaama ja yhdessä Eric Gruendemannin ("Young Hercules" tv-sarja, "Hercules in the Maze of the Minotaur" tv-elokuva) kanssa käsikirjoitettu elokuva aikamoinen sekamelska. Oli erotiikkaa ilman paljaita ryntäitä, väkivaltaa, huumoria ja toimintaa. Jos tässä olisi ollut paljaita tissejä, arvosana olisi täydet viisi, nyt täytyy hieman rokottaa. Elokuva kertoo kolmesta isopovisesta ja seksikkäästä naisesta, Trixiestä (Julia Voth), Helistä (Erin Cummings) ja Camerosta (America Olivo), jotka elokuvan alussa ajavat Amerikan keskilännessä autiomaassa, peräkontissaan kaapattu, ilkeä nilkki Gage (Michael Hurst). He ovat suorittamasta erästä tehtävää ja näiden kolmen eriluonteisen naisen taustoja ja tehtävän pohjaa valoitetaan takaumissa. Naisten tehtävää tulee häiritsemään yli-innokas, nuori poliisijuippi Fuchs (Ron Melendez), jonka eräs tytöistä lausuu väärin, Fucks. Myös pahiskaksikko Hot Wire (William Gregory Lee) ja Kinki (Minae Noji) tulevat häiritsemään tyttöjä. Näyttelytyö on erinomaista ja naiset ovat niin kuumia että elokuvaa katsoessa pitää olla jalassa jotain löysempää eikä esim tiukat farkut. Naiskolmikko ovat erinomaisia, mutta tissit olisi voinut näyttää, yksi lesbokohtauksen tynkä on mukana. Muissa rooleissa ovat mm. Kevin Sorbo, Lucy Lawless, Renée O'Connor, Dennis Keiffer, Debbie Lee Carrington ja uusiseelantilainen stunttari Zoe Bell, joka nähdään Tarantinon Death Proofissa. Isot daisarit keinuvat kun taustalla kullaan John R. Grahamin ("American Strays", "Full Contact") musiikkia. Soundtrackillä kuullaan monia upeita kappaleita kuten "Ave Marie Divita", "Kill Me Everytime" ja "Lust in the Dust". Ei tästä tekemälläkään saa Tarantinon (b-) leffojen tasoista tekelettä, mutta muuten tämä on ihan katsottava toimintaleffa, jossa on ihan toimiva juoni.

Pisteet: 4/5

The Lost Battalion

Tämä Russell Mulcahyn, joka on ohjannut monia videoelokuvia kuten  Skorpionikuningas - Soturin synty (2008) ja Talos - muumion kirous (1998), ohjaama Kadonnut pataljoona vuodelta 2001 on tullut nähtyä nyt kolmasti ja ompahan ihan ok tv-sotaleffa. James Carabatsosin ("Heartbreak Ridge", "Hamburger Hill") kirjoittama elokuva kertoo Yhdysvaltain armeijan  pataljoonasta, joka saa tehtäväkseen tuhota saksalaiset yksiköt Argonnen metsästä vuonna 1918. Tehtävässä yksikköä johtaa majuri Charles White Whittlesey (Ricky Schroder) ja takalinjojen takana kenraali Robert Alexander (Michael "Taisteluparin Demsey" Brandon) antaa taustatukea. Yksikössä palveli monenlaisia sotilaita ja elokuvassa käsitellään monista eri kulttuuritaustoista tulleita sotilaita. Pataljoona jää ilman ranskalaisten lupaamaa apua ja joutuvat saksalaisten piirittämiksi. He kuitenkin taistelevat urheasti, vaikkapa amerikkalaiset pudottavat ruoka- ja ammustarvikkeet vahingossa saksalaisten puolelle, ilmatarkkailija ammutaan alas ja saksalaiset käyttävät kaasua ja kaiken kukkuraksi omat ampuvat tykeillään. Veri roiskuu, suolet lentävät, jalat ja kädet irtoavat ja ihmisiä räjähtelee. Tälläistä on sota eikä sellaista vanhojen John Wayne-tyylistä mennään viidakkoon ja ammutaan muutama vinosilmä ja ollaan juhlittuja sankareita. Richard Marvinin (HBO sarja "Mullan alla", "U-571") upea musiikki on hienoa, mutta ainoa miinus käytännössä elokuvalle tulee siitä että monet hahmot jäävät pelkiksi pahvipaloiksi, eikä heitä ehditä kunnolla käsitteleään. Rooleissa olevat ovat kuitenkin erinomaisia. Ricky Schroder tekee pääosansa mallikkaasti ja kylmän rauhallisesti, sivuosissa ovat mm. Phil McKee, Jamie Harris, Jay Rodan, Adam James, Daniel Caltagirone, Michael Goldstrom ja André Vippolis. Isoimmat saksalaisroolit saavat Wolf Kahler ("Kadonneen aarteen metsästäjät", "Barry Lyndon") ja Joachim Paul Assböck ("Schindlerin lista", "Katyn") jotka keskustelevat keskenään puhtaasti saksaksi josta tulee plussaa.  Hieno elokuva, jossa on paljon historiallisia faktoja eikä sorru mihinkään fictioon.

Pisteet: 4/5

8.6

Radio Rebel

Pitkään olin halunnut nähdä tämän Disneyn tuottaman komediallisen perhedraaman, jonka ohjasi Peter Howitt ("Dangerous Parking", "Conspiracy.com") ja käsikirjoituksesta vastasivat Erik Patterson (perheleffat "A Cinderella Story: Once Upon a Song" ja "Another Cinderella Story") ja Jessica Scott (mukana myös edellämainituissa) ja elokuva perustuu Danielle Josephin kirjoittamaan nuortenromaaniin. Elokuva kertoo ujosta lukiolaistytöstä Tarasta (suuri suosikkinäyttelijäni Debby Ryan, händään Disney Channelillä sarjoissa "Viiden tähden merielämää" ja "Jessie") jonka paras ystävä on Audrey (Sarena Parmar). Heillä on myös kavereinaan kaksikko Barry (Iain Belcher) ja Larry (Rowen Kahn). Taralla on kuitenkin oma salaisuuteensa, josta ei puhu kenellekkään, hänellä on oma kotikutoinen radionsa, jossa soittaa ihmisten mielimusiikkia ja muuta mukavaa. Eräänä päivänä Taran äidin uusi aviomies saa selville Taran salaisuuden ja vie tämän omaan radionsa, jossa tämä alkaa tekemään omaa ohjelmaansa. Edelleenkin asia on salaisuus mutta hän joutuu selittämään asian Andreylle. Koulun rehtori Moreno (Nancy Robertson) ei pidä ohjelmasta ja haluaa kieltää sen kokonaan. Tara saa ystäväkseen nuoren DJ Cami Q:n ( Mercedes de la Zerda) ja Tara rakastuu Gaviniin (Adam DiMarco). Koulussa kaikki oppilaat eivät kuitenkaan pidä ohjelmasta tai sen tekijästä. Pilallehemmoteltu Stacy (Merritt Patterson) haluaa tulla koulun kauneuskunigattareksi ja tekee kaikkensa että tanssiaiset pidetään (rehtori perui ne kunnes ohjelman tekijä tunnustaa). Hieno elokuva hienoilla näyttelijäsuorituksilla. Mukana on paljon huumoria mutta opetus että ilkeys ei kannata. Musiikki on toimivaa, varsinkin Debby Ryanin esittämä "We Got The Beat".  Merritt Patterson ("Iron Invader", "The Hole") on päältä kaunis, mutta sisältä ilkeä. Debby Ryan tekee tuttuun tyyliin positiivisella asenteellaan roolinsa.  Iain Belcher ja Rowen Kahn tarjoavat elokuvan parhaat naurut, sekikäs Mercedes de la Zerda ("Kosto on suloinen", "Bang, Bang olet kuollut") on Taran ystävänä sievä ilmestys ja Adam DiMarco ("Arctic Air", "Kiss at Pine Lake") tekee mallikasta työtä Taran ihastuksena. Sarena Parmar (" Word on the Street", tv-sarja " How to Be Indie") on myös hyvä Taran hyvän ystävän Andreyn roolissa. Muissa rooleissa ovat mm Atticus Dean Mitchell, Allie Bertram, Martin Cummins, April Telek, Brenda Crichlow,  Keith MacKechnie ja Chanelle Peloso. Elokuva on kuvattu Vancouverissa, Kanadassa, joten perinteiseen 2000-luvun telkkuelokuvatyyliin suurin osa näyttelijöistä ovat kanukkeja. Hauska perhedraama, jossa on paljon hienoja hetkiä sekä seksikäs Debby Ryan.

Pisteet: 5/5

Death Proof

Tämäkin elokuva todistaa että QT saa mistä tahansa elokuvasta viiden tähden mestariteoksen. Niin vakuuttavaa jälkeä jälleen Quntentin-setä tekee. Dialogi on fuck painotteista ja jälleen on paljon turhaa pulinaa ja rooleissa on kovia nimiä. Elokuva lukeutuu kaksiosaiseen Grinhouse-settiin, jonka toinen osa on Robert Rodriguezin ohjaama "Planet Terror". Elokuva on jaettu kahdeen osaan. Ensimmäisessä osassa kolme nuorta naista, Shanna (Jordan Ladd),  Arlene (Vanessa Ferlito) ja  Jungle Julia (Sydney Tamiia Poitier) ovat matkalla syrjäiseen baarin. Läppä lentää, fuck kuuluu ja paskaa jauhetaan. Baarin omistajana, Warrenina, nähdään aina niin loistava Quentin Tarantino. Likkojen jätkäfrendeinä nähdään  Eli Roth, Omar Doom ja Michael Bacall. Myös Lanna Frank (Monica Staggs) tulee baariin. Rooleissa ovat myös Kurt Russellin näyttelemä Stuntman Mike ja onnetton Pam (Rose McGowan), joka joutuu ruumishuoneelle. Väkivalta on erittäin brutaalia ja musavalinnat toimivat. Toisen osa kertoo Abernathystä (Rosario Dawson), Kimistä ("Todistettavasti syyllinen" sarjasta tuttu Tracie Thoms) ja Leestä (Mary Elizabeth Winstead), jotka hakevat lentokentältä ystävänsä Uudesta Seelannista, itseään näyttelevän  Zoe Bellin. Tytöt saavat koeajoon hienon urheiluauton ja elokuva saa uutta potkua kun Stuntman Mike pelmahtaa paikalle. Tarantino osaa jälleen kirjoittaa hienoja hahmoja ja dialogia. Myös soundtrack on valittu hienosti jälleen kerran ja elokuvassa kuullaan mm "Hold Tight" ( Dave Dee Dozy Beaky Mick and Tich), "Down in Mexico" ( The Coasters) ja "Chick Habit" ja sen rankankielinen kieliversio "Laisse Tomber Les Filles" (April March). Elokuvan hienoimpiin kohtauksiin kuuluu kun ensimmäinen satsi tyttöjä pääsee hengestään aika verisesti, kun sheriffi Earl McGraw (Michael Parks) käy poikansa Edgar "son number one" McGrawin (James Parks) tapaamassa tytärtään tohtori Dakota Block - McGrawia (Marley Shelton) sairaalassa ja kun Vanessa Ferlito antaa sylitanssin Kurt Russelille. Myös Avellanin sisarukset Electra ja Elise ovat elokuvassa pienessä roolissa, tosin ilman reploja. Erinomainen Tarantino-raina.

Pisteet: 5/5

9.6


Planet Terror

Tämä Robert Rodriguezin ohjaama hurmeinen saastasekoilu on ehkä miehen parhaita elokuvia ja miksikö? Koska tämän on niin vitun loistava. Huumoria, verta, suolenpätkiä, halpoja efektejä ja kaiken kruunaa vitun loistava soundtrack, jonka säveltämisestä on vastannut itse  Robert Rodriguez. Myös käsikirjoituksesta ja kuvauksesta vastasi Rodriguez. Siinä missä Tarantino panosti dialogiin, panostaa Rodriguez näyttävyyteen. Elokuva kertoo tanssija-koomikko Cherry Darlingista (seksikäs Rose McGowan), joka nostaa kytkintä tanssipaikasta kun pomo sanoo pitkät. Eräässä yökuppilassa hän tapaa vanhan poikakaverinsa Wrayn (Freddy Rodríguez), jolla on ongelmia lain kanssa. Wray lähtee viemään jalkansa onnettomuudessa loukannutta Cherryä kotiin, kun zombit hyökkäävät. Tästä alkaa verinen lahtaus, josta ei juonenkäänteitä puutu. Rooleissa nähdään loistavien McGowanin ja Rodriguezin lisäksi Josh Brolin ("Arkajalat", "Menetetty maa") zombiksi muuttuneena, mustankipeänä tohtori William Blockina, tämän vaimona Tarantinon Death Proofissa jo nähty nätti Marley Shelton. Wrayn kimpussa olevan sheriffi Haguen osassa nähdään erinomaista työtä tekevä Michael Biehn ("Terminator- Tuhoaja", "Aliens - paluu") ja tämön yökuppilaa pitävänä J.T- veljenään hauskan roolin tekevä Jeff Fahey ("Machete", "Darkman kuole, Darkman, kuole"). Ohjaajan oma poika Rebel Rodriguez (" Haipojan ja Laavatytön ihmeelliset seikkailut", " Shorts - Toivomuskiven seikkailut") tekee roolin Blockien Tony-poikana. Sivuosissa nähdään pienessä pahisroolissa nähtävä toimintaikoni Bruce Willis. Myös Naveen Andrews ("Englantilainen potilas", "Stranger in You") on omassa roolissaan erinomainen. Sivuosista voisi esille nostaa myös 1980-luvulla teinislashereiden kuten "The Burning" ja "Perjantai 13 päivä" -elokuvasarjan tehosteista tunnettu Tom Savini ("Hämärästä aamunkoittoon", "Machete") onnettomana poliisina, Avellanin sisarukset (Rodriguezin vaimon sisarukset) hulluina lapsenvahteina, Quentin Tarantino sotilaana ja Michael Parks tekee hienoa työtä jälleen sheriffi Earl McGrawina. Väkivalta on elokuvassa hurmeista, huumori kukkii, naiset ovat kauniita ja Rodriguezin säveltämä soundtrack on vitun loistava ja elokuvan tunnelmaan sopiva. Ehkäpä Rodriguezin verisimpiin lukeutuva raina.

Pisteet: 5/5

Machete

Elokuvan Machete (2010) pohja luotiin jo Grindhouse-elokuvia tehdessä, kun Rodriguezin Planet Terrorin (2007) alussa nähdään arpinaamainen meksikaano, Machete, joka joutuu petetyksi. Siitä sitten tehtiin viimein täysimittainen elokuva, jonka Rober Rodriguez ohjasi yhdessä Ethan Maniquisin ("Sin City", "Once Upon a Time in Mexico") kanssa. Käsikirjoituksen suunitteli Rodriguezin kanssa serkkupoika Álvaro Rodríguez ("Hämärästä aamunkoittoon 3", "Allied Forces"). Elokuvan alussa Meksikon poliisin parhaimmistoon kuuluva Machete Cortez (Danny Trejo) joutuu tehtävässään pelastaa eräs tyttö (Mayra Leal) petetyksi ja joutuu todistamaan kun Meksikon pahimpiin kuuluva huumeparooni     Rogelio Torrez (Steven Seagal) tappaa Macheten vaimon (Nina Leon). Kuluu aikaa ja Machete on Teksasissa ilman nimeä ja identiteettiä. Senaattori John McLaughlin (Robert De Niro) tekee kaikkensa ajaakseen tiukennettua maahanmuuttolakia. Hän on rajalla vastassa, yhdessä sadistisen Von Jacksonin (Don Johnson) kanssa tekemässä laittomista siirtolaisista selvää. Samaan aikaan etsivä Sartana (Jessica Alba) epäilee että latinoalueella kioskia pitävällä Luzilla (ohjaajan sisko Michelle Rodriguez) on jotain tekemistä meksikolaisen, maan alla toimivan ryhmän, kanssa. Macheten kovuus huomataan ja Michael Booth (Jeff Fahey) palkaa miehen tekemään selvää kuvernööristä. Machete petetään jälleen, jotenka mies kääntyy pappina toimivan veljensä (Cheech Marin) puoleen ja aloittaa oman sotansa kuvernööriä, Boothia ja muita kusipäitä vastaan, apunaan Sartana ja Luzin johtama erikoisjoukko. Loistavasta näyttelijäkaartista voisi nostaa esille myös Boothin Aprilia-tyttärenä nähtävä suloinen Lindsay Lohan ja vaimon Junen roolissa oleva Alicia Rachel Marek. Myös Rodriguezin "Spy Kids" elokuvien tähti Daryl Sabara tekee latinoteininä erinomaista työtä. Palkkatappaja Osiris Amanpourin osassa loistaa Tom Savini, seksikäs Ara Celi on hyvä naisreportterina, Avellanin sisarukset ovat hyviä tuttuun tyyliin sairaanhoitajina ja Tina Rodriguez, joka on yksi Rodriguezin perheen sisaruksista, on pienessä osassa myös. Danny Trejo on ainoa oikea Machete, soundtrack rokkaa kympillä, väkivalta on hurmeisen hauskaa ja poliittinen sanoma toimii. Tää tulee olemaan klassikko vielä muutaman kymmenen vuoden päästä.

Pisteet: 5/5

10.6

Elävien kuolleiden yö

Zombie-elokuvistaan tuttu  George A. Romero aloitti uransa jo vuonna 1962 lyhytelokuvassa Expostulations, mutta vuonna 1968 ohjasi mies kengännauhabudjetilla ( 114 000 dollarilla) mestariteoksensa Night of the Living Dead, jonka kirjoitti yhdessä  John A. Russon ("The Return of the Living Dead", "Midnight") kanssa. Elokuvan nykypäivänä aika kulunut juoni kertoo sisaruksista Barbrasta (Judith O'Dea) ja Johnnystä (Russell Streiner), jotka ovat matkanneet pitkän matkan käydäkseen edesmenneen isänsä haudalla. Johnny alkaa pelottelemaan siskoaan elävistä kuolleista, jotka tulevat hakemaan Barbran. Eipä aikaakaan kun vanha mies (S. William Hinzman)  hyökkää Johnnyn kimppuun ja tämä tupertuu kuolleena maahan. Barbra lähtee miestä karkuun ja päättyy vanhaan taloon, johon myöhemmin päätyy musta Ben  (Duane Jones) ja talon kellarissa piilottelee myös nuoripari Tom (Keith Wayne) ja Judy (Judith Ridley) sekä perhe Harry (Karl Hardman), Helen (Marilyn Eastman) ja Karen (Kyra Schon). Harry ja Ben päättyvät napit vastakkain mitä olisi tehtävä. Lopulta löytyy televisio ja tilanne alkaa selviämään, vai selviääkö? Romero on onnistunut luomaan vähällä rahalla yhden hienoimmista kauhuelokuvista, jossa kauhua ei luoda pelkästään hitaasti laahavilla zombeilla vaan henkilöhahmojen eripuraisuudella. Duane Jones ("Tappava himo", "Ganja & Hess") on roolissaan vakuuttava, samoin vastavoimana nähtävä Karl Hardman ("Santa Claws"), joka saa luotua hahmostaan aikamoisen paskiaisen. Judith O'Deathin (" Claustrophobia", " November Son") on pelokkaana, shokissa suuren osan elokuvassa olevana Barbrana loistava. Uransa ainoan roolin tehnyt Keith Wayne on Tomina puolueeton, pystymättä pättämään onko parempi jäädä kellariin piiloon vai paeta pick-upilla. Naisrooleissa olevat Marilyn Eastman (" Santa Claws", " Yövieras") ja Judith Ridley ("There's Always Vanilla") jäävät etupäässä miesten taustalla olevaksi täytteeksi. 11-vuotias Kyra Schon ("The Greenman") jää muutaman repliikin rooliin Harryn ja Helenin sairaana tyttärenä. Sivuosista voisi mainita myös sheriffin roolissa nähtävä George Kosana ("Incest Death Squad", "The Booby Hatch")  44-vuotta vanhan elokuvan suureksi ongelmaksi lopulta paljastuu sen kömpelyys. Ei tämä edes enää pelota. Muutamia säpsähdyksiä tämä aiheuttaa, mutta muuten on vaisua. Näyttelijät, Scott Vladimir Licinan musiikki ja Romeron kuvaus on edelleenkin maailmanluokkaa, mutta silti tämä ei yllä sille tasolle millä ovat sarjan myöhemmät osat kuten Dawn of the Dead (1978), Day of the Dead (1985) ja  Diary of the Dead (2007). Kaikesta huolimatta klassikko, jonka jokaisen kauhufanin on katseltava.

Pisteet: 3,5/5

Starship Troopers 3: Marauder

Paul Verhoevenin vuonna 1997 ohjaama yhteiskuntasatiiri scifisotaelokuva Starship troopers - Universumin sotilaat on yksi lapsuuteni suurista suosikkielokuvista. Elokuva sai vuonna 2004 Direct-To-DVD jatko-osan Starship Troopers 2: Hero of the Federation, jonka ohjasi  Phil Tippett. Kyseistä leffaa en itse ole koskaan katsellut. Sarjan kolmas osa olikin sitten alkuperäisen Starship Troopersin kirjoittaneen Edward Neumeierin ohjaus/käsikirjoitus vuodelta 2008. Sarja on saanut tänä vuonna  Shinji Aramakin ohjaaman animaatioelokuvan Starship Troopers: Invasion. Palataampa tähän kolmososaan. Neumeierin kirjoittama tarina kertoo ensimmäisestä osasta tutusta eversti John Ricosta (Casper Van Dien), joka johtaa yksikköään ötököitä kuhisevalla Roku Sanilla. Paikalle tilanteen tulee tarkastamaan ilmamarsalkka ja kansan rakastettu johtaja Omar Anoke (Stephen Hogan), yhdessä Ricon entisen tutun, kenraali Dix Hauserin (Boris Kodjoe) ja tämän tulevan morsiammen, kapteeni Lola Beckin (Jolene Blalock) kanssa. Vierailu menee mönkään kun ötökät pääsevät suoja-aidasta lävitse ja alkaa armoton verilöyly. Eversti Rico joutuu vastuuseen ja tuomitaan kuolemaan. Hänet kuitenkin vapautettaan erikoistehtävään, kun Dix kuulee että Lolan alus on ajautunut tuntemattomalle planeetalla, Planeetta P:lle. Lolan mukana ovat Anoke sekä tohtori Wiggs (Danny Keogh), kokki Jingo Ryan (Cokey Falkow) sekä lentoemo Holly Little (seksikäs Marnette Patterson). Rico lähtee tekemään tehtäväänsä ja Lola yrittää selviytyä ryhmän kanssa hengissä tuntemattomassa. Ihan kiva pikku scifistelyhän tämä on, ei siinä mitään. Gorea on mukavasti ja ötökät on tehty tietokoneella ihan mukavasti. Näyttelijätkin hoitavat homman ihan mukinmenevästi. Vaikka kuitenkin Casper Van Dien mainitaan isoin kirjaimin, jää hän loppupelissä aika minimaaliseen rooliin. Homman varastaa Jolene Blalockin ("On the Edge", " Jason and the Argonauts") kovana taistelijanaisena ja uudenlaisia ominaisuuksia omaavana Omar Anokena roolin tekevä Stephen Hogan (" Elämän hinta", " The Plant") on roolissaan erinomainen. Alkupuolella elokuvaa nähtävä  Cécile Breccia tekee hauskan roolin naisluutnanttina. Amiraali Enolo Phidin roolin tekee vakuuttavasti Amanda Donohoe. Neumeier toi elokuvaan myös ensimmäisestä osasta tutut propagandavideopätkät ja myös uskonto on vahvasti elokuvassa mukana. Saksalaisen Klaus Badeltin ("Gladiaattori", "Je n'ai rien oublié") säveltämä soundtrack on kohtalaista, mutta Stephen Hoganin esittämä loistava pop-kappale "A Good Day to Die" (kirjoittaneet  Bill Meyers, Kevin McCourt ja Edward Neumeier) on menevä. Ei tätä parhaalla tahdollakaan hyvästä huumorista, muutamista tisseistä ja veristestä goresta huolimatta voi niputtaa parhaiden scifileffojen joukkoon.

Pisteet: 3,5/5