3.9
Hornblower: The Even Chance
Odotin tältä Andrew Grieven ("Hornblower"-elokuvat) ohjaamalta telkkuelokuvalta kenties paljon enemmän kun onnistuin saamaan. C.S. Foresterin ("Afrikan kuningatar", "Kapteeni Horatio Hornblower") tarinoihin perustuvan käsikirjoituksen teki Russel Lewis ("Sharpe's Peril", "Bestman"). Tarina, tai itseasiassa tarinat ovat kyllä sinällä ihan mielenkiintoisia, mutta miksi niin monta on täytynyt tunkea yhteen pötköön. Pituutta on karvan verran yli kolme tuntia, mikä alkaa puolenvälin tienoilla ärsyttämään. Rytmitys ei toimi sitten ei ollenkaan. Jos nämä olisi pätkinyt 45 minuutin jaksoiksi, homma olisi ollut selvemmin seurattavissa. Elokuvan keskushenkilönä on nuori 17-vuotias Horatio Hornblower (Ioan Gruffudd), joka tulee kapteeni Keenen (Michael Byrne) komentamaan osastoon. Jack Simpson-niminen mies (Dorian Healy) ei pidä tästä alkuunkaan. Alkaa vihanpito, joka päättyy vasta kaksintaisteluun. Elokuvan parhaimmaksi jaksoksi juonenjuonetuksen osalta nousee loppu, jossa britit ovat Ranskassa auttamassa kapinallisia vastaan taistelevia ranskalaisia. Gruffudd ("Titanic", "Kuningas Arthur") tekee pääroolissa hyvää työtä, samoin Dorian Healy ("Viimeinen keikka", "Soldier Soldier"). Monet sivuosissa nähtävät näyttelijät puuttuvat IMDb:n tietokannasta, mutta Marie-naisen roolissa ollut söpöläinen, sekä murhanhimoista ranskalaisupseeria näytellyt mies olivat erinomaisia. Vincent Grass ("Ruusuinen elämäni", "Le centre du monde") on ranskaisen aluksen kapteenina erinomainen. Sean Gilder ("Hävytöntä", "Gangs of New York") tekee merimiehenä myös erinomaisen roolityön, ollen jopa hieman humoristinen lisä paikoitellen. Musiikki on toimivaa, ja kielien käyttö, kunnes menee siihen ettei sitä ranskaa enää puhuta kun satunnaisesti. Eli ranskalaiset puhelivat toisilleen ranskaksi, mikä vei viimeisenkin ilon katsella tätä. Sopivan väkivaltainen, mutta paikotellen aivan tolkuttoman kliseinen tapaus. Ja liian ylipitkä.
Pisteet: 2/5
4.9
Messalina
Rooman keisari Claudiuksen kolmannesta vaimosta kertova historiallinen aikuisviihde-elokuva vuodelta 1996. Ja ohjaajana oli kukas muu kuin Joe D´amato, joka myös käsikirjoitti tämän. No ei tämä pääse lähellekkään D´amaton parhaiden joukkoon, sellaista sontaa tämä oli. 85 minuuttia saa kestää surkeita akteja, joissa ei näytetä mitään. Muutama parempi oli mukana, mutta surkea silti. Pääroolissa Messalinana nähdään saksalainen Kelly Trump (komedia "Agnes und seine Brüder", "Kelly in Ekstase 2"), joka on ihan sievä 26-vuotias neitokainen. Muissa osissa olivat mm, Hakan Serbes, Backey Jakic, Olivia Del Rio, Jessica Gabriel, Laura Lee ja Ursula Moore. Elokuvan soundtrack oli ihan toimiva, mutta kuvaajanakin toiminut D´amato oli paikoin ihan selvästi pihalla kun talitintti. Unkarinkielinen dubbaus teki myös sen ettei elokuvasta saanut juonesta kiinni millään tasolla. Voi tämän katsoa kerran viiteensataan vuoteen.
Pisteet: 1,5/5
8.9
Punaisten lyhtyjen kaksoset
Vuonna 2011 valmistettu dokumenttielokuva hollantilaisista Fokkensin sisaruksista (Louise ja Martine), jotka ovat toimineet lähemmäksi viisikymmentä vuotta prostituoituina Amsterdammissa. Kaksikon Gabrielle Provaas ("The Mozart Bird", "American Skin 2: Eagles Gathering") ja Rob Schröder ("Een schitterend ongeluk", " Sonic Fragments - The Poetics of Digital Fragmentation") ohjaama elokuva kertoo paikoin humoristestikkin sisarusten vaikeasta tiestä aina lapsuudesta 2000-luvulle asti. Elokuvan alkuperäinen nimi on Ouwehoeren, mutta suomenkielinen nimi viittaa myös samannimiseen elämänkertakirjaan, joka on vastikään julkaistu suomeksi. Dokumentti itsessään oli mielenkiintoinen, mutta ei silti ole mitenkään henkeäsalpaavan ihmeellinen. Danny Maladon (tv-sarja "Waltz") upea musiikki ja Wiro Felixin ("Jack, the Balkans & I", "Zes minuten") kuvaus ovat elokuvan valttikortteja sekä sisarusten humoristinen jutustelu. Koska aihe ei ole mitenkään lähellä sydäntäni, veroittaa se pisteitä hieman.
Pisteet: 3,5/5
9.9
Babylon 5: War Without End
Babylon 5 oli vuosina 1993-1998 valmistettu scifisarja, joka kertoo avaruuskaupunki Babylon 5:stä. Tämä kaksiosaisesta episodista muodostuntut "elokuva" on kolmannelta kaudelta. Käsikirjoituksesta vastasi sarjan luoja J. Michael Straczynski ("Thor", "Babylon 5:Tie Babyloniin") ja ohjaajana toimi Michael Vejar ("Ihmemies MacGyver: Kadonnut aarre", tv-sarja "FX-murha tilauksesta"). Elokuvan keskushahmoina ovat siis Babylon 5:den uusi kapteeni John Sheridan (Bruce Boxleitner), komentaja Susan Ivanova (Claudia Christian), Babylon 5:den turvallisuuspäälikkö Michael Garibaldi (Jerry Doyle), Mimbari-rodun suurlähettiläs Delenn (Mira Furlan), tämän lähin apulainen Lennier (Billy Mummy) sekä Babylon 5:lle palannut entinen kapteei Jeffrey Sinclair (Michael O´Hare). Mukana on kolmannelle kaudelle mukaan tullut rajavartija Marcus Cole (Jason Carter). Heidän tehtävänään on ratkaista Babylon 4:sen salaisuus. Elokuva etenee koko 80 minuuttisen sujuvasti eteenpäin. Aikamatkustus on sekavaa, mutta niinhän se kaikissa aikamatkustuselokuvissa on. Christopher Franken säveltämä musiikki on toimivaa, efektit yllättävän nätin 90-luvun tuotokseksi (paikoin on pelimäisyttä havaittavissa). Hieno scifistely pienestä epäselvyydestä huolimatta.
Pisteet: 4,5/5
Warbirds
Harvoin sitä tulee vastaan näin hengetöntä scifikauhua mítä tämä Kevin Gendreaun ("Scary movie 2", "Antibody") ohjaama Warbirds oli. Myös Gendreaun kirjoittama käsikirjoitus oli aika pökkelö ilman mitään ihmeellistä koukkua. Heti ekassa kohtauksessa kerrotaan kuka on elokuvan pahis. Sitten lauma naislentäjiä (Jamie Elle Mann, Shauna Rappold,Lucy Faust, Gizza Elizondo ja Stephanie Honore) vuonna 1945 vievät sotilasjoukon johon kuuluvat eversti Jack Toller (Brian Krause), kersantti John Lee (Caleb Michaelson) ja kersantti Murphy (Jon McCarthy) japanilaisten valtaamalle saarelle, jossa vielä alun teurastuksesta henkiin ovat jääneet kapteeni Ozu (Tohoru Masamune) ja sotamiehet Takashi (Dennis Nguyen), Kodama (Henry Ku) ja Katzu (Marel Medina). Nelikon Gendrau, Christian McIntire, John Terlesky ja Scott Wheeler suunittelema idea on nerokas, mutta kun sitä ei hyödynnetä yhtään. Ei väkivaltaa, ei verta, ei tissejä, ei huumoria, ei yhtään mitään mikä viihdyttäisi. Hahmot ovat tylsiä, varsinkin karseeta englantia puhuvat japanilaset hahmot. Naiset ovat kauniita, mutta kun ei ole ryntään rynnästä, ei tästä saa mitään iloa silläkään saralla. Billy Lincolnin säveltämä musiikki on paikoin koomisen ylivedettyä. Tehosteet taas toivat mieleen XBox 360-pelit eli oli laadukkaampaa kun muissa Direct-to-TV elokuvissa. Myös juonenkuljetus tuo liikaa mieleen videopelit tyyliin Medal of Honor. Aika tylsä kauhu.
Pisteet: 1,5/5
torstai 13. syyskuuta 2012
tiistai 4. syyskuuta 2012
Viikko 35
27.8
Tuuliranta
Joulun alla ensi-illan saa Salatut elämät saippuasarjaan perustuva kauhutrilleri "Ei maata näkyvissä" , jolta en odota suuria. Itse en ole pahemmin kyseistä sarjaa seurannut, mutta päätin YouTubesta katsella salkkarikauhua edustavan 10 osaisen web-spin-offin Tuuliranta, jonka ohjauksesta vastasi Marko Äijö ("Heinähattu ja Vilttitossu", "Seppo Goes Shakespeare") ja käsikirjoituksen, jossa yritettiin ottaa mallia amerikkalaisista Slashereista, oli Tiina Tanskasen käsialaa. "Elokuva" kertoo Salkkarien nuorista Peppi Puolakasta (Sara Säkkinen), Heidi Aaltosesta (Venla Savikuja), Jiri Viitamäestä (Mikko Parikka) ja Joonatan Sievisestä (Markku Pulli), jotka matkustavat jonnekin ryteikköön mökkiin nimeltä Tuuliranta. Pojat ajattelevat pelotella tyttöjä Janne Haukkalan (Hemmo Karja) avulla. Lopulta homma ei menekkään ihan niin kuin alunperin on suuniteltu. Mutta tämän parissa tuli naurettua monet kerrat. Oli tämä umpisurkeaa Saunaa parempi, mutta The Kiniä huonompi. Näyttelijät ovat surkeita muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Timo Jurkka ("Sokkotanssi", "Paratiisin kahleissa") ja Johanna Nurmimaa ("Yöjalassa", "Seppo Goes Shakespeare") tekevät hyvää työtä sekä Väiski Syväoja lintumetsästäjänä. Musiikki ottaa mallia Perjantai 13 päivä elokuvista ja onnistuu muutamin paikoin luomaan hyytävää tunnelmaa. Loppu on sitten aivan lastensarjan tasoa.
Pisteet: 2/5
28.8
Sido minut, ota minut
Jopa välityöt ovat Pedro Almodóvarilta sellaisia taidonnäytteitä ettei tosikaan. Almodóvarin itsensä kirjoittama musta romantinen komedia kertoo mielesairaalassa asuvasta Rickystä (Antonio Banderas), jonka johtajatar (Lola Cardona) päästää vapauteen kun tuomari on todennut tämän siihen kykeneiväiseksi. Rickyllä on yksi ainoa asia mielessä, päästä naisen luokse, jonka kanssa rakasteli kun oli kerran karannut mielisairaalasta. Nainen on eroottisten elokuvien tähti Marina Osorio (Victoria Abril). Rocky tunkeutuu tämän asuntoon ja pitää tätä sidottuna sänkyyn. Kaikesta huomitta todellinen lempihän siinä roihahtaa. Banderas ("Zorron naamio", "Saapasjalkakissa") ja Abril ("Korkeat korot", "Ja paholainen loi naisen") tekevät hienoa työtä rooleissaan. Marinan siskona nähdään Loles León ("Puhu hänelle", "Naisia hermoromahduksen partaalla") ja elokuvaohjaaja Máximo Espejona Francisco Rabal ("Goya", "Viridiana"). Myös Rossy de Palma tekee hienon sivuosan. Ennio Morriconen musiikki on toimivaa ja kappaleet "Canción del alma" ja "Resistiré" ovat hyviä. Ei nyt juonellisesti mikään maailman ihmeellisin, mutta kokonaisuus toimii senverta hyvin.
Pisteet: 5/5
29.8
Täältä ikuisuuteen
James Jonesin menestysromaanista valmistettin vuonna 1953 Fred Zinnemannin ("Sheriffi", "Kunnian mies") ohjaama romanttinen sotadraama, joka pokkasi 11 Oscar-ehdokkudestaan kahdeksan pystiä. Hieno saavutus, eikä siis mikään turha leffa ole kyseessä. Michael Bayn Pearl Harbor (2001) otti tästä jonkin verran vaikutteita, mutta tämö on hieno elokuva. Viimeinen vartti on varsinaista räiskimistä ja se on hienon näköistä kun Zerojen kk-ruiskut lahtaavat jenkkimosureita maahan kun viljaa. Jonesin kirjasta käsikirjoituksen muokkasi Daniel Taradash ("Rakkauden huviretki", "Havaiji"). Elokuvan keskiössä on sotamies sotamies Robert Prewitt (Montgomery Clift), joka saapuu Hawaijille palvelukseen. Prewitt, joka oli entinen armeijan huippunyrkkeijä, halutaan komppanian nyrkkeilyjoukkueeseen, mutta tämä ei suostu siihen. Miestä höykytetetään kaikin mahdollisin keinoin. Prewitt ystävystyy karskin, mutta reilun kersantti Milton Wardenin (Burt Lancaster) ja italiaanosotamies Angelo Maggion (Frank Sinatra) kanssa. Wardenilla syntyy romanssi samalla kapteeni Dana Holmesin (Philip Ober) Karen-vaimon (Deborah Kerr) kanssa. Maggio taas vie Prewittin erääseen herrasmieskerhoon, jossa tämä Maggio tapaa viehättävän Alma 'Lorene' Burken (Donna Reed). Maggio saa vihamiehekseen ison kersantti "Läski" Judsonin (Ernest Borgnine). George Duningin ("Sisareni Eileen", "The Big Valley") säveltämä soundtrack on hyvin kaunis ja Criftin soittamat trumpettikappaleet ovat huikeita. Näyttävät taisteluefektit, hienosti rytmitetty ja kokoaisuus toimii hyvin.
Pisteet: 5/5
30.8
Drácula
Vuonna 1931 kuvasi Tod Browning menestyneen kauhuklassikon Dracula. Samaan aikaan, samoissa lavasteissa, filmasivat George Melford ("Sheikki", "East of Java") ja Enrique Tovar Ávalos ("La voluntad del muerto", "Don Juan diplomático") espanjankielisen kieliversion elokuvasta. Tämä nyt on lähes 30 minuuttia englannikielistä versiota pidempi, jotenka uusia ja hieman erilaisia kohtuaksia on mukana. Tarina kuitenkin on sama. Tarina perustuu Bram Stokerin romaaniin ja Garrett Fortin käsikirjoitukseen, josta Baltasar Fernández Cué ("El hombre malo", "Resurrección") teki espanjankielisen sovituksen. Elokuvan alussa Renfield (Pablo Álvarez Rub) on matkalla Transylvaaniassa myymään taloa Lontoosta kreivi Dráculalle (Carlos Villarías). Eipä aikaakaan kun kolme Dráculan morsianta (Geraldine Dvorak, Cornelia Thaw ja Dorothy Tree) purevat Renfieldiä ja tästä tulee Dráculan orja. Lontoossa Renfield joutuu tohtori Sewardin (José Soriano Viosca) johtamana mielisairaalaan, jossa asuu myös tämän tytär Eva (Lupita Tovar) miehensä/poikaystävänsä Juan Harkerin (Barry Norton) kanssa. Kun Drácula onnistuu tappamaan Evan ystävättären Lucía Westonin (Carmen Guerrero), mikään ei ole enää entisellään. George Robinsonin ("Tarantula", "Frankensteinin poika") kuvaus on nättiä ja alkupuolella linnassa ollessa saadaan luotua hieman kauhua. Hieman englannikielistä versiota parempi tämä on, mutta silti liikaa tylsiä kohtauksia on tässä, osa johtuu kenties olemattomasta espanjakielentaidosta. Musikkiakin olisi tässä voinut olla, mutta ei. Hieno lavastus ja hyvät näyttelijät. Dráculana nähtävä Carlos Villarías ("Viimeinen pako", "Gran Hotel") on lähes yhtä vakuuttava kun Bela Lugosi. Kauni Lupita Tovar ("Two Gun Sheriff", "Valkoinen nainen viidakossa") esittellen paikoitellen aika paljonkin rintojaan avarasta kaula-aukosta. Elokuvan loistokkain näyttelijä kuitenkin on Renfieldin roolissa nähtävä Pablo Álvarez Rubio ("Faustina", "Paz"). Mies on niin hullu kun vain voi olla. Hieno espanjankielinen amerikkalaiselokuva.
Pisteet: 4/5
Verenperintö
1960-luvun muoti-ikonin Andrey Hepburnin kolmanneksi viimeinen elokuvarooli. Vielä viisikymppisenä Hepburn säteilee kun teinityttö ja tekee hienoa työtä. James Bondeista tutun ohjaajan Terence Youngin (Hepburn-jännäri "Yksin pimeässä", "Pallosalama") ohjaus on hyvää ja niin taittuu eri tyylit elokuvan sisällä erinomaisesti. Mukana on jännitystä, draamaa, romantiikkaa, erotiikaa, komediaa ja toimintaa. Sidney Sheldonin romaaniin perustuvan elokuvan käsikirjoitti Laird Koenig ("Kidnapattu", "Pieni tyttö, joka asuu kujan päässä"). Elokuva on siitä kummallinen että vaikka välillä se rönsyilee aivan liikaa eri suuntiin ja moni näyttelijä saa liian vähän ruutuaikaa ja myös se että kaikki kansallisuudet puhuvat sujuvaa englantia, elokuva onnistuu saamaan minulta täydet pojot, sillä se on viihdyttävä parituntinen. Elokuvassa lääketehtailija Roffe kuolee onnettumuudessa ja perintönä tehdas menee hänen tyttärelleen Elizabethille (Andrey Hepburn). Elizabeth ei halua myydä tehdasta, vaan ottaa sen omistukseensa. Siitä sitten alkaa jännäri, kuka tappoi Elizabethin isän. Ehdokkaita ovat tämän apulainen Rhys Williams (Ben Gazzara), Sir Alec Nichols (James Mason), Ivo Palazzi (Omar Sharif), tämän vaimo Simonetta (Irene Papas) ja Hélène Roffe-Martin (Romy Schider). Myös Charles Martin (Maurice Ronet) on epäilyksen alla. Loistavaa näyttelyä, varsinkin pääkolmikolta. Schider on todella kaunis, Sharif on todella hauska (huumoriosastoa edustaa kun Ivo ei kerro vaimolleen, jonka kanssa on kolme lasta, että on tehnyt Donatella (Claudia Mori) nimisen naisen kanssa kolme lasta lisää.) Sveitsiläisenä komisaario Max Hornunginga nähdään hulvaton Gert Fröbe ("007 ja kultasormi", "Atlantin valli murtuu"). Sivuosissa nähdään mm Vadim Glowna ("Rautaristi", "Ei tulevaisuutta") tohtorina. Mielenkiintoisin näyttelijäkaarti löytyy Mike Montyn (aikuisviihde-elokuvissa kuten "Une femme spéciale", "Proibito erotico") näyttelemän psykopaattisen murhaajan tappolistalta: Ursula Buchfellner (Jesus Franco-elokuvat "El caníbal", "Linda", "Sadomania - Hölle der Lust"), Brigitte Döllerer ("Isorintaisten seksiloma Malagalla", "Spanische Oliven"), Roberta Gibbs ("No 1 - salaisen palvelun paras", "The Brute"), Olinka Hardiman (aikuisviihde-elokuvat "Kuuma Rosalie", "Kyltymättömät ystävättä"), Milda Jansen, Eleonore Melzer (aikuisviihde-elokuvat "Teresa, the Woman Who Loves Men", "Rasputin - Orgien am Zarenhof") ja Monika Vogl. Loistavat näyttelijät sekä tietenkin Ennio Morriconen loistava soundtrack. Suosittelen.
Pisteet: 5/5
31.8
Hiljaisuus
Kenties Ingmar Bergmanin loistokkain teos. Elokuva, joka kerto sisaruksista Esteristä (Ingrid Thulin) ja Anna (Gunnel Lindblom) sekä Annan pojasta Johanista (Jörgen Lindström) matkasta jossain tuntemattomassa Itä-Euroopan maassa. Matkalla he pysähtyvät eräässä kaupungissa hotelliin, koska Ester on vakavasti sairas. Anna tapaa paikallisen baarimikon (Birger Malmsten) ja hieman höpsähtänyt tarjoilja hotellissa (Håkan Jahnberg) auttaa Esteriä. Melko hiljainen elokuva, jossa ei ole paljoakaan iloa. Bergmanin ohjaus on erinomaista ja Sven Nykvistin ("Uneton Seatlessa", "Rikoksia ja rikkomuksia") kuvaus on taidokasta. Nykvistin upea kuvaustyön lisäksi Ivan Renlidenin musiikki on tunnelmallista. Aikoinaan tätä elokuvaa pidettiin monin paikoin pornona. Nykykatsojan silmään elokuvan eroottiset kohtaukset ovat aika kesyjä. Näyttelijät hoitavat tonttinsa kunnialla,varsinkin sisaruksina nähtävtät Thulin ("Mansikkapaikka", "Talven valoa") ja todella kuuma Lindblob ("Neidonlähde", "Seitsemäs sinetti"). Lapsinäyttelijäksi yllättävän kypsästi näytellyt Jörgen Lindström ("Öiset leikit", "Persona-naisen naamio") oli myös hyvä. Hyvä draama, josta ei puutu eroottista lataantuneisuutta.
Pisteet: 5/5
1.9
Kauhun oppitunnit
Robert Rodriguez on kuulunut suosikkiohjaajiini jo pitkään. Eikä tämä vuonna 1998 valmistunut teinikauhuscifistely tee poikkeusta, äijä osaa ohjata loistavasti viihdyttäviä elokuvia. Ja kun elokuvan on kirjoittanut Scream ja Tiedän mitä teit viime kesänä elokuvien kirjoittaja Kevin Williamson David Wechterin ("Keskiyön mieletön ralli", "The Malibu Bikini Shop") ja Bruce Kimmelin ("Night Visitor", "Paljas avaruus") tarinan pohjalta, ei kyseessä voi olla huono leffa. Elokuva, joka on tehty Body Snatchersin hengessä, kertoo Ohiolaisesta lukiosta, jossa opettajat alkavat käyttäytymään oudosti ja lopulta oppilaat. Vain muutama oppilas, Delilah Profitt (Jordana Brewster), Stokely 'Stokes' Mitchell (Clea DuVall), Marybeth Louise Hutchinson (Laura Harris), Zeke Tyler (Josh Hartnett), Stan Rosado (Shawn Hatosy) ja Casey Connor (Eliah Wood), onnistuvat karkaaman koulusta ja aloittavat taiston avaruuden invaasiota vastaan. Näyttelijät ovat juuri passeleita rooleihinsa. Eliah Wood ("Taru Sormusten herrasta"), Laura Harris ("Verisempi viikonloppu", "Dead Like Me") ja Jordana Brewster ("Fast Five", "Hurjapäät") tekevät hienot roolityöt. Sivuosissa nähdään iso nippu enemmän tai vähemmän tunnetuja naamoja kuten Salma Hayek ("Frida", "Desperado"), Famke Janssen ("X-Men", "007 ja kultainen silmä"), Piper Laurie ("Carrie", "Suurkaupungin hait") ja Robert Patrick ("T2", "Walk the Line"). Väkivalta on tylyä, huumori toimivaa ja loppu on aika yllättävä. Jopa jännitystäkin saadaan paikoitellen luotua mukavasti. Pääasia kuitenkin on että tämän parissa viihtyy.
Pisteet: 5/5
Men in black - miehet mustissa
Lowell Cunninghamin sarjakuvaan perustuva scifikomedia, jonka ohjasi Barry Sonnenfeld ("Wild Wild West", "MIIB"). Huumoria ja erittäin nerokas juoni, jonka kirjoittamisesta vastasi Ed Solomon ("Billin ja Tedin maailma", "Charlien enkelit"). Tarina kertoo "muukalaispoliisijärjestö" Men in Blackistä (MIB), jonka pitkäaikainen huippukyttä K (Tommy Lee Jones) tarvitsee pian rinnalleen uuden parin vanhan jäätyä eläkkeelle. Kun nykkiläinen kyttä James Edwards (Will Smith) ajaa takaa avaruusolentoa, ja nähdään tämän kyvyt, otetaan hänet firman leipiin ja hän saa nimekseen J. Kun avaruudesta tulee hyvin paha ötökkä, joka ottaa farmarimies Edgarin (Vincent D'Onofrio) ulkomuodon, pistä MIB-pomo Zed (Rip Torn) miehet toimeen. Aikaa ei ole paljoa hukattavana. Mukana ovat hauskan sivuosan tekevä sekatavarakauppiasalieni Jeebs (Tony Shalhoub) ja seksikäs ruumiinavaaja Laurel Weaver (Linda Fiorentino). Erinomaisella näyttelijäkaartilla, hyvällä dialogilla ja 90-luvun lopun CGI-tehosteiksi yllättävän näyttävät tehosteilla luodaan sellainen scifiklassiko ettei tosikaan. Jones ja Smith ovat pääosissaan hyviä, samoin Fiorentinon, vaikkakin hänen roolinsa jää aika pieneen asemaan juonen kannalta.
Pisteet: 5/5
MIB II - miehet mustissa 2
Vuonna 2002, viisi vuotta menestyneestä scifikomediasta, ohjasi Barry Sonnenfeld elokuvalle jatkoa, jonka käsikirjoittivat Cunninghamin sarjiksen pohjalta Robert Gordon ("Galaxy Quest", "Rakkauden koukussa") ja Barry Fanaro ("Voitte suudella sulhasta", "Tyttökullat"). Elokuva jatkaa samalla huikealla linjalla kun edellinenkin. J (Will Smith) on MIB-yksikön paras mies, kun K on jäänyt eläkkeelle. J saa parikseen puhuvan koiran Frankin (äänenä Tim Blaney), joka heittää läppää lakkaamatta. Kun maahan tulee avaruudesta Serleena-niminen nainen (Lara Flynn Boyle), on piru merrassa. J joutuu turvautumaan äärimmäiseen apuun, Serleenan murhatyön nähneeseen naiseen, Laura Vasqueziin (Rosario Dawson) apuun. Myös K (Tommy Lee Jones) on haettava apuun. Sitä vaikeuttaa K:lle tehty unohduskeino. Jeebs (Tony Shalhoub) auttaa K:ta muistamaan kaiken taas. Teknisesti onnistunut, hauska ja muutenkin mielenkiintoinen scifistely.
Pisteet: 5/5
2.9
Karvinen herää todellisuuteen
Karvinen-boksin kolmas ja viimeinen elokuva oli kaksikon Mark A.Z. Dippén ("Frankefish", "Pixel Perfect ") ja Kyung Ho Leen ("The Outback") ohjaama tietokoneanimaatio. Karvinen-sarjakuvan tekijä Jim Davis (monet "Karvinen"-animaatioelokuvat) on käsikirjoittanut tämän melko keskinkertaiseksi jääneen elokuvan. Juonessa sinänsä ei ole mitään vikaa, mutta se on liian tylsä ja pitkäveteinen. Elokuva kertoo laiskasta kissasta Karvisesta (äänenä Frank Welker), joka elää sarjakuvamaailmassa isäntänäs Eskon (Wally Wingert) ja tyhmän koiran Oskun (Gregg Berger) kanssa. On tavallinen Maanantai (päivä jota Karvinen vihaa yli kaiken) ja Karvisen täytyy mennä Eskon ja Oskun sekä Karvisen mielitetyn Arlenen ( Audrey Wasilewski) sekä ärsyttävän kissapentu Nekun (Jason Marsden) kanssa sarjakuvatehtaalle tekemään Karvinen-sarjakuvaa. Tehtaalla on myös monia muita sarjakuvahahmoja. Karvinen ei enää kestä työtä vaan pakenee todelliseen maailmaan, jonne Osku seuraa perässä. Siellä he törmäävät kujakissa Sceckyyn ( Gregg Berger). Sarjakuvamaailmassa Wally-nimenen keksijä (Neil Ross) keksii keinon pelastaa Karvinen ja Osku oikeasta maailmasta. Monet kerran haukottelin vitsien surkeutta, mutta mukana oli muutamia nerokkaitakin hetkiä. Ääninäyttely oli perustasoa, mutta animaatio oli mielikuvituksetonta ja aika kökösti tehtyä. Myös sarjakuvamaailman ja oikean maailman ero oli niin häilyvä ettei tosikaan. Miten oikeassa maailmassa on puhuvia, kahdella jalalla kulkevia koiria. Muutenkin homma meni niin boring!-asteikolle liian monta kertaa. Kenneth Burgomasterin säveltämä soundtrack oli kuitenkin paikoin aika hyvä. Ihan katsottava kaikesta huolimatta.
Pisteet: 2,5/5
Hostel: Part III
Vuosina 2005 ja 2007 valmistuneille Eli Rothin ohjaamille Hostelleille kolmannen osan vuonna 2011 ohjasi Scott Spiegel ("Hämäräsä aamunkoittoon II", "Intruder") Michael D. Weissin ("The Butterfly Effect 2", "Tuhon sydän") kirjoittamasta käsikirjoituksesta. Kahdessa ensimmäisessä osassa ollaan oltu itäisessä Euroopassa, mutta nyt pahuus on itse rahan sydämessä, Las Vegasissa. Carter McMullen (Kip Pardue) on menossa naimisiin kauniin Amy-nimisen naisen (Kelly Thiebaud) kanssa. Carterin ystävä Travis (Chris Coy) vie Carterin polttareihin Vegasin kasinoille, jossa heitä odottelivat Scott (Brian Hallisay) ja Justin (John Hensley). Sitten alkaa viina virrata, mutta jotakin piristettä bileet kaipaavat. Kaksi nuorta naista, Kendra (Sarah Habel) ja Nikki (Zulay Henao) kertovat hieman kauempana olevasta bilepaikasta. Kaikki ei kuitenkaan mene ihan niin kuin pitäisi ja pian ollaankin Flemming-nimisen miehen (Thomas Kretschmann) johtamasta paikasta, josta on vaikea päästä pois elossa. Erinomaisen ykkösosan tasolle tällä on turha uneksia, mutta hieman kakkosta korkeammalle sijalle tällä pääsee. Alku ei ole sellaista huumoritykitystä kun kahdessa aiemmassa ja teinikauhuleffojen tehokeino tissit loistavat muutamaa rynnästä lukuunottamatta poissaoloaan. Näyttelijät ovat kuitenkin rakentaneet hahmoistaan sellaisia että niistä välittää hieman. Pääroolissa nähtävä Pardue ("Kolmetoista", "Driven") tekee hienoa työtä. Naiskauneutta edustavat Habel ("American Virgin", "Roller Girl"), Henao ("Takers", "Boy Wonder") ja Evelina Turen ("The Box", "Keinottelua") tekevät myös erinomaista työtä, Turen jopa näyttää suloista vartaloaan muutaman sekunnin elokuvan alkukohtauksessa. Elokuvan ainoa oikeasti hyvä näyttelijä Kretschmann ("Perikato", "Wanted") tekee kelpo työtä puolinvaloinkin. Jos alku oli hieman hakemista niin loppu oli sopivasti rankka ja paikoin jopa ahdistava. Spiegel osaa luoda hyvää kauhua sen armottoman goren lisäksi. Väkivaltaa ei kuitenkaan ole ihan niin paljoa kun kahdessa aiemmassa osassa. Frederik Wiedmannin ("Legion", "Kuoleman sadonkorjuu") säveltämä musiikki on myös toimivaa. Hieno Direct-to-Video elokuva.
Pisteet: 3,5/5
Tuuliranta
Joulun alla ensi-illan saa Salatut elämät saippuasarjaan perustuva kauhutrilleri "Ei maata näkyvissä" , jolta en odota suuria. Itse en ole pahemmin kyseistä sarjaa seurannut, mutta päätin YouTubesta katsella salkkarikauhua edustavan 10 osaisen web-spin-offin Tuuliranta, jonka ohjauksesta vastasi Marko Äijö ("Heinähattu ja Vilttitossu", "Seppo Goes Shakespeare") ja käsikirjoituksen, jossa yritettiin ottaa mallia amerikkalaisista Slashereista, oli Tiina Tanskasen käsialaa. "Elokuva" kertoo Salkkarien nuorista Peppi Puolakasta (Sara Säkkinen), Heidi Aaltosesta (Venla Savikuja), Jiri Viitamäestä (Mikko Parikka) ja Joonatan Sievisestä (Markku Pulli), jotka matkustavat jonnekin ryteikköön mökkiin nimeltä Tuuliranta. Pojat ajattelevat pelotella tyttöjä Janne Haukkalan (Hemmo Karja) avulla. Lopulta homma ei menekkään ihan niin kuin alunperin on suuniteltu. Mutta tämän parissa tuli naurettua monet kerrat. Oli tämä umpisurkeaa Saunaa parempi, mutta The Kiniä huonompi. Näyttelijät ovat surkeita muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Timo Jurkka ("Sokkotanssi", "Paratiisin kahleissa") ja Johanna Nurmimaa ("Yöjalassa", "Seppo Goes Shakespeare") tekevät hyvää työtä sekä Väiski Syväoja lintumetsästäjänä. Musiikki ottaa mallia Perjantai 13 päivä elokuvista ja onnistuu muutamin paikoin luomaan hyytävää tunnelmaa. Loppu on sitten aivan lastensarjan tasoa.
Pisteet: 2/5
28.8
Sido minut, ota minut
Jopa välityöt ovat Pedro Almodóvarilta sellaisia taidonnäytteitä ettei tosikaan. Almodóvarin itsensä kirjoittama musta romantinen komedia kertoo mielesairaalassa asuvasta Rickystä (Antonio Banderas), jonka johtajatar (Lola Cardona) päästää vapauteen kun tuomari on todennut tämän siihen kykeneiväiseksi. Rickyllä on yksi ainoa asia mielessä, päästä naisen luokse, jonka kanssa rakasteli kun oli kerran karannut mielisairaalasta. Nainen on eroottisten elokuvien tähti Marina Osorio (Victoria Abril). Rocky tunkeutuu tämän asuntoon ja pitää tätä sidottuna sänkyyn. Kaikesta huomitta todellinen lempihän siinä roihahtaa. Banderas ("Zorron naamio", "Saapasjalkakissa") ja Abril ("Korkeat korot", "Ja paholainen loi naisen") tekevät hienoa työtä rooleissaan. Marinan siskona nähdään Loles León ("Puhu hänelle", "Naisia hermoromahduksen partaalla") ja elokuvaohjaaja Máximo Espejona Francisco Rabal ("Goya", "Viridiana"). Myös Rossy de Palma tekee hienon sivuosan. Ennio Morriconen musiikki on toimivaa ja kappaleet "Canción del alma" ja "Resistiré" ovat hyviä. Ei nyt juonellisesti mikään maailman ihmeellisin, mutta kokonaisuus toimii senverta hyvin.
Pisteet: 5/5
29.8
Täältä ikuisuuteen
James Jonesin menestysromaanista valmistettin vuonna 1953 Fred Zinnemannin ("Sheriffi", "Kunnian mies") ohjaama romanttinen sotadraama, joka pokkasi 11 Oscar-ehdokkudestaan kahdeksan pystiä. Hieno saavutus, eikä siis mikään turha leffa ole kyseessä. Michael Bayn Pearl Harbor (2001) otti tästä jonkin verran vaikutteita, mutta tämö on hieno elokuva. Viimeinen vartti on varsinaista räiskimistä ja se on hienon näköistä kun Zerojen kk-ruiskut lahtaavat jenkkimosureita maahan kun viljaa. Jonesin kirjasta käsikirjoituksen muokkasi Daniel Taradash ("Rakkauden huviretki", "Havaiji"). Elokuvan keskiössä on sotamies sotamies Robert Prewitt (Montgomery Clift), joka saapuu Hawaijille palvelukseen. Prewitt, joka oli entinen armeijan huippunyrkkeijä, halutaan komppanian nyrkkeilyjoukkueeseen, mutta tämä ei suostu siihen. Miestä höykytetetään kaikin mahdollisin keinoin. Prewitt ystävystyy karskin, mutta reilun kersantti Milton Wardenin (Burt Lancaster) ja italiaanosotamies Angelo Maggion (Frank Sinatra) kanssa. Wardenilla syntyy romanssi samalla kapteeni Dana Holmesin (Philip Ober) Karen-vaimon (Deborah Kerr) kanssa. Maggio taas vie Prewittin erääseen herrasmieskerhoon, jossa tämä Maggio tapaa viehättävän Alma 'Lorene' Burken (Donna Reed). Maggio saa vihamiehekseen ison kersantti "Läski" Judsonin (Ernest Borgnine). George Duningin ("Sisareni Eileen", "The Big Valley") säveltämä soundtrack on hyvin kaunis ja Criftin soittamat trumpettikappaleet ovat huikeita. Näyttävät taisteluefektit, hienosti rytmitetty ja kokoaisuus toimii hyvin.
Pisteet: 5/5
30.8
Drácula
Vuonna 1931 kuvasi Tod Browning menestyneen kauhuklassikon Dracula. Samaan aikaan, samoissa lavasteissa, filmasivat George Melford ("Sheikki", "East of Java") ja Enrique Tovar Ávalos ("La voluntad del muerto", "Don Juan diplomático") espanjankielisen kieliversion elokuvasta. Tämä nyt on lähes 30 minuuttia englannikielistä versiota pidempi, jotenka uusia ja hieman erilaisia kohtuaksia on mukana. Tarina kuitenkin on sama. Tarina perustuu Bram Stokerin romaaniin ja Garrett Fortin käsikirjoitukseen, josta Baltasar Fernández Cué ("El hombre malo", "Resurrección") teki espanjankielisen sovituksen. Elokuvan alussa Renfield (Pablo Álvarez Rub) on matkalla Transylvaaniassa myymään taloa Lontoosta kreivi Dráculalle (Carlos Villarías). Eipä aikaakaan kun kolme Dráculan morsianta (Geraldine Dvorak, Cornelia Thaw ja Dorothy Tree) purevat Renfieldiä ja tästä tulee Dráculan orja. Lontoossa Renfield joutuu tohtori Sewardin (José Soriano Viosca) johtamana mielisairaalaan, jossa asuu myös tämän tytär Eva (Lupita Tovar) miehensä/poikaystävänsä Juan Harkerin (Barry Norton) kanssa. Kun Drácula onnistuu tappamaan Evan ystävättären Lucía Westonin (Carmen Guerrero), mikään ei ole enää entisellään. George Robinsonin ("Tarantula", "Frankensteinin poika") kuvaus on nättiä ja alkupuolella linnassa ollessa saadaan luotua hieman kauhua. Hieman englannikielistä versiota parempi tämä on, mutta silti liikaa tylsiä kohtauksia on tässä, osa johtuu kenties olemattomasta espanjakielentaidosta. Musikkiakin olisi tässä voinut olla, mutta ei. Hieno lavastus ja hyvät näyttelijät. Dráculana nähtävä Carlos Villarías ("Viimeinen pako", "Gran Hotel") on lähes yhtä vakuuttava kun Bela Lugosi. Kauni Lupita Tovar ("Two Gun Sheriff", "Valkoinen nainen viidakossa") esittellen paikoitellen aika paljonkin rintojaan avarasta kaula-aukosta. Elokuvan loistokkain näyttelijä kuitenkin on Renfieldin roolissa nähtävä Pablo Álvarez Rubio ("Faustina", "Paz"). Mies on niin hullu kun vain voi olla. Hieno espanjankielinen amerikkalaiselokuva.
Pisteet: 4/5
Verenperintö
1960-luvun muoti-ikonin Andrey Hepburnin kolmanneksi viimeinen elokuvarooli. Vielä viisikymppisenä Hepburn säteilee kun teinityttö ja tekee hienoa työtä. James Bondeista tutun ohjaajan Terence Youngin (Hepburn-jännäri "Yksin pimeässä", "Pallosalama") ohjaus on hyvää ja niin taittuu eri tyylit elokuvan sisällä erinomaisesti. Mukana on jännitystä, draamaa, romantiikkaa, erotiikaa, komediaa ja toimintaa. Sidney Sheldonin romaaniin perustuvan elokuvan käsikirjoitti Laird Koenig ("Kidnapattu", "Pieni tyttö, joka asuu kujan päässä"). Elokuva on siitä kummallinen että vaikka välillä se rönsyilee aivan liikaa eri suuntiin ja moni näyttelijä saa liian vähän ruutuaikaa ja myös se että kaikki kansallisuudet puhuvat sujuvaa englantia, elokuva onnistuu saamaan minulta täydet pojot, sillä se on viihdyttävä parituntinen. Elokuvassa lääketehtailija Roffe kuolee onnettumuudessa ja perintönä tehdas menee hänen tyttärelleen Elizabethille (Andrey Hepburn). Elizabeth ei halua myydä tehdasta, vaan ottaa sen omistukseensa. Siitä sitten alkaa jännäri, kuka tappoi Elizabethin isän. Ehdokkaita ovat tämän apulainen Rhys Williams (Ben Gazzara), Sir Alec Nichols (James Mason), Ivo Palazzi (Omar Sharif), tämän vaimo Simonetta (Irene Papas) ja Hélène Roffe-Martin (Romy Schider). Myös Charles Martin (Maurice Ronet) on epäilyksen alla. Loistavaa näyttelyä, varsinkin pääkolmikolta. Schider on todella kaunis, Sharif on todella hauska (huumoriosastoa edustaa kun Ivo ei kerro vaimolleen, jonka kanssa on kolme lasta, että on tehnyt Donatella (Claudia Mori) nimisen naisen kanssa kolme lasta lisää.) Sveitsiläisenä komisaario Max Hornunginga nähdään hulvaton Gert Fröbe ("007 ja kultasormi", "Atlantin valli murtuu"). Sivuosissa nähdään mm Vadim Glowna ("Rautaristi", "Ei tulevaisuutta") tohtorina. Mielenkiintoisin näyttelijäkaarti löytyy Mike Montyn (aikuisviihde-elokuvissa kuten "Une femme spéciale", "Proibito erotico") näyttelemän psykopaattisen murhaajan tappolistalta: Ursula Buchfellner (Jesus Franco-elokuvat "El caníbal", "Linda", "Sadomania - Hölle der Lust"), Brigitte Döllerer ("Isorintaisten seksiloma Malagalla", "Spanische Oliven"), Roberta Gibbs ("No 1 - salaisen palvelun paras", "The Brute"), Olinka Hardiman (aikuisviihde-elokuvat "Kuuma Rosalie", "Kyltymättömät ystävättä"), Milda Jansen, Eleonore Melzer (aikuisviihde-elokuvat "Teresa, the Woman Who Loves Men", "Rasputin - Orgien am Zarenhof") ja Monika Vogl. Loistavat näyttelijät sekä tietenkin Ennio Morriconen loistava soundtrack. Suosittelen.
Pisteet: 5/5
31.8
Hiljaisuus
Kenties Ingmar Bergmanin loistokkain teos. Elokuva, joka kerto sisaruksista Esteristä (Ingrid Thulin) ja Anna (Gunnel Lindblom) sekä Annan pojasta Johanista (Jörgen Lindström) matkasta jossain tuntemattomassa Itä-Euroopan maassa. Matkalla he pysähtyvät eräässä kaupungissa hotelliin, koska Ester on vakavasti sairas. Anna tapaa paikallisen baarimikon (Birger Malmsten) ja hieman höpsähtänyt tarjoilja hotellissa (Håkan Jahnberg) auttaa Esteriä. Melko hiljainen elokuva, jossa ei ole paljoakaan iloa. Bergmanin ohjaus on erinomaista ja Sven Nykvistin ("Uneton Seatlessa", "Rikoksia ja rikkomuksia") kuvaus on taidokasta. Nykvistin upea kuvaustyön lisäksi Ivan Renlidenin musiikki on tunnelmallista. Aikoinaan tätä elokuvaa pidettiin monin paikoin pornona. Nykykatsojan silmään elokuvan eroottiset kohtaukset ovat aika kesyjä. Näyttelijät hoitavat tonttinsa kunnialla,varsinkin sisaruksina nähtävtät Thulin ("Mansikkapaikka", "Talven valoa") ja todella kuuma Lindblob ("Neidonlähde", "Seitsemäs sinetti"). Lapsinäyttelijäksi yllättävän kypsästi näytellyt Jörgen Lindström ("Öiset leikit", "Persona-naisen naamio") oli myös hyvä. Hyvä draama, josta ei puutu eroottista lataantuneisuutta.
Pisteet: 5/5
1.9
Kauhun oppitunnit
Robert Rodriguez on kuulunut suosikkiohjaajiini jo pitkään. Eikä tämä vuonna 1998 valmistunut teinikauhuscifistely tee poikkeusta, äijä osaa ohjata loistavasti viihdyttäviä elokuvia. Ja kun elokuvan on kirjoittanut Scream ja Tiedän mitä teit viime kesänä elokuvien kirjoittaja Kevin Williamson David Wechterin ("Keskiyön mieletön ralli", "The Malibu Bikini Shop") ja Bruce Kimmelin ("Night Visitor", "Paljas avaruus") tarinan pohjalta, ei kyseessä voi olla huono leffa. Elokuva, joka on tehty Body Snatchersin hengessä, kertoo Ohiolaisesta lukiosta, jossa opettajat alkavat käyttäytymään oudosti ja lopulta oppilaat. Vain muutama oppilas, Delilah Profitt (Jordana Brewster), Stokely 'Stokes' Mitchell (Clea DuVall), Marybeth Louise Hutchinson (Laura Harris), Zeke Tyler (Josh Hartnett), Stan Rosado (Shawn Hatosy) ja Casey Connor (Eliah Wood), onnistuvat karkaaman koulusta ja aloittavat taiston avaruuden invaasiota vastaan. Näyttelijät ovat juuri passeleita rooleihinsa. Eliah Wood ("Taru Sormusten herrasta"), Laura Harris ("Verisempi viikonloppu", "Dead Like Me") ja Jordana Brewster ("Fast Five", "Hurjapäät") tekevät hienot roolityöt. Sivuosissa nähdään iso nippu enemmän tai vähemmän tunnetuja naamoja kuten Salma Hayek ("Frida", "Desperado"), Famke Janssen ("X-Men", "007 ja kultainen silmä"), Piper Laurie ("Carrie", "Suurkaupungin hait") ja Robert Patrick ("T2", "Walk the Line"). Väkivalta on tylyä, huumori toimivaa ja loppu on aika yllättävä. Jopa jännitystäkin saadaan paikoitellen luotua mukavasti. Pääasia kuitenkin on että tämän parissa viihtyy.
Pisteet: 5/5
Men in black - miehet mustissa
Lowell Cunninghamin sarjakuvaan perustuva scifikomedia, jonka ohjasi Barry Sonnenfeld ("Wild Wild West", "MIIB"). Huumoria ja erittäin nerokas juoni, jonka kirjoittamisesta vastasi Ed Solomon ("Billin ja Tedin maailma", "Charlien enkelit"). Tarina kertoo "muukalaispoliisijärjestö" Men in Blackistä (MIB), jonka pitkäaikainen huippukyttä K (Tommy Lee Jones) tarvitsee pian rinnalleen uuden parin vanhan jäätyä eläkkeelle. Kun nykkiläinen kyttä James Edwards (Will Smith) ajaa takaa avaruusolentoa, ja nähdään tämän kyvyt, otetaan hänet firman leipiin ja hän saa nimekseen J. Kun avaruudesta tulee hyvin paha ötökkä, joka ottaa farmarimies Edgarin (Vincent D'Onofrio) ulkomuodon, pistä MIB-pomo Zed (Rip Torn) miehet toimeen. Aikaa ei ole paljoa hukattavana. Mukana ovat hauskan sivuosan tekevä sekatavarakauppiasalieni Jeebs (Tony Shalhoub) ja seksikäs ruumiinavaaja Laurel Weaver (Linda Fiorentino). Erinomaisella näyttelijäkaartilla, hyvällä dialogilla ja 90-luvun lopun CGI-tehosteiksi yllättävän näyttävät tehosteilla luodaan sellainen scifiklassiko ettei tosikaan. Jones ja Smith ovat pääosissaan hyviä, samoin Fiorentinon, vaikkakin hänen roolinsa jää aika pieneen asemaan juonen kannalta.
Pisteet: 5/5
MIB II - miehet mustissa 2
Vuonna 2002, viisi vuotta menestyneestä scifikomediasta, ohjasi Barry Sonnenfeld elokuvalle jatkoa, jonka käsikirjoittivat Cunninghamin sarjiksen pohjalta Robert Gordon ("Galaxy Quest", "Rakkauden koukussa") ja Barry Fanaro ("Voitte suudella sulhasta", "Tyttökullat"). Elokuva jatkaa samalla huikealla linjalla kun edellinenkin. J (Will Smith) on MIB-yksikön paras mies, kun K on jäänyt eläkkeelle. J saa parikseen puhuvan koiran Frankin (äänenä Tim Blaney), joka heittää läppää lakkaamatta. Kun maahan tulee avaruudesta Serleena-niminen nainen (Lara Flynn Boyle), on piru merrassa. J joutuu turvautumaan äärimmäiseen apuun, Serleenan murhatyön nähneeseen naiseen, Laura Vasqueziin (Rosario Dawson) apuun. Myös K (Tommy Lee Jones) on haettava apuun. Sitä vaikeuttaa K:lle tehty unohduskeino. Jeebs (Tony Shalhoub) auttaa K:ta muistamaan kaiken taas. Teknisesti onnistunut, hauska ja muutenkin mielenkiintoinen scifistely.
Pisteet: 5/5
2.9
Karvinen herää todellisuuteen
Karvinen-boksin kolmas ja viimeinen elokuva oli kaksikon Mark A.Z. Dippén ("Frankefish", "Pixel Perfect ") ja Kyung Ho Leen ("The Outback") ohjaama tietokoneanimaatio. Karvinen-sarjakuvan tekijä Jim Davis (monet "Karvinen"-animaatioelokuvat) on käsikirjoittanut tämän melko keskinkertaiseksi jääneen elokuvan. Juonessa sinänsä ei ole mitään vikaa, mutta se on liian tylsä ja pitkäveteinen. Elokuva kertoo laiskasta kissasta Karvisesta (äänenä Frank Welker), joka elää sarjakuvamaailmassa isäntänäs Eskon (Wally Wingert) ja tyhmän koiran Oskun (Gregg Berger) kanssa. On tavallinen Maanantai (päivä jota Karvinen vihaa yli kaiken) ja Karvisen täytyy mennä Eskon ja Oskun sekä Karvisen mielitetyn Arlenen ( Audrey Wasilewski) sekä ärsyttävän kissapentu Nekun (Jason Marsden) kanssa sarjakuvatehtaalle tekemään Karvinen-sarjakuvaa. Tehtaalla on myös monia muita sarjakuvahahmoja. Karvinen ei enää kestä työtä vaan pakenee todelliseen maailmaan, jonne Osku seuraa perässä. Siellä he törmäävät kujakissa Sceckyyn ( Gregg Berger). Sarjakuvamaailmassa Wally-nimenen keksijä (Neil Ross) keksii keinon pelastaa Karvinen ja Osku oikeasta maailmasta. Monet kerran haukottelin vitsien surkeutta, mutta mukana oli muutamia nerokkaitakin hetkiä. Ääninäyttely oli perustasoa, mutta animaatio oli mielikuvituksetonta ja aika kökösti tehtyä. Myös sarjakuvamaailman ja oikean maailman ero oli niin häilyvä ettei tosikaan. Miten oikeassa maailmassa on puhuvia, kahdella jalalla kulkevia koiria. Muutenkin homma meni niin boring!-asteikolle liian monta kertaa. Kenneth Burgomasterin säveltämä soundtrack oli kuitenkin paikoin aika hyvä. Ihan katsottava kaikesta huolimatta.
Pisteet: 2,5/5
Hostel: Part III
Vuosina 2005 ja 2007 valmistuneille Eli Rothin ohjaamille Hostelleille kolmannen osan vuonna 2011 ohjasi Scott Spiegel ("Hämäräsä aamunkoittoon II", "Intruder") Michael D. Weissin ("The Butterfly Effect 2", "Tuhon sydän") kirjoittamasta käsikirjoituksesta. Kahdessa ensimmäisessä osassa ollaan oltu itäisessä Euroopassa, mutta nyt pahuus on itse rahan sydämessä, Las Vegasissa. Carter McMullen (Kip Pardue) on menossa naimisiin kauniin Amy-nimisen naisen (Kelly Thiebaud) kanssa. Carterin ystävä Travis (Chris Coy) vie Carterin polttareihin Vegasin kasinoille, jossa heitä odottelivat Scott (Brian Hallisay) ja Justin (John Hensley). Sitten alkaa viina virrata, mutta jotakin piristettä bileet kaipaavat. Kaksi nuorta naista, Kendra (Sarah Habel) ja Nikki (Zulay Henao) kertovat hieman kauempana olevasta bilepaikasta. Kaikki ei kuitenkaan mene ihan niin kuin pitäisi ja pian ollaankin Flemming-nimisen miehen (Thomas Kretschmann) johtamasta paikasta, josta on vaikea päästä pois elossa. Erinomaisen ykkösosan tasolle tällä on turha uneksia, mutta hieman kakkosta korkeammalle sijalle tällä pääsee. Alku ei ole sellaista huumoritykitystä kun kahdessa aiemmassa ja teinikauhuleffojen tehokeino tissit loistavat muutamaa rynnästä lukuunottamatta poissaoloaan. Näyttelijät ovat kuitenkin rakentaneet hahmoistaan sellaisia että niistä välittää hieman. Pääroolissa nähtävä Pardue ("Kolmetoista", "Driven") tekee hienoa työtä. Naiskauneutta edustavat Habel ("American Virgin", "Roller Girl"), Henao ("Takers", "Boy Wonder") ja Evelina Turen ("The Box", "Keinottelua") tekevät myös erinomaista työtä, Turen jopa näyttää suloista vartaloaan muutaman sekunnin elokuvan alkukohtauksessa. Elokuvan ainoa oikeasti hyvä näyttelijä Kretschmann ("Perikato", "Wanted") tekee kelpo työtä puolinvaloinkin. Jos alku oli hieman hakemista niin loppu oli sopivasti rankka ja paikoin jopa ahdistava. Spiegel osaa luoda hyvää kauhua sen armottoman goren lisäksi. Väkivaltaa ei kuitenkaan ole ihan niin paljoa kun kahdessa aiemmassa osassa. Frederik Wiedmannin ("Legion", "Kuoleman sadonkorjuu") säveltämä musiikki on myös toimivaa. Hieno Direct-to-Video elokuva.
Pisteet: 3,5/5
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)