20.6
Ponyo rantakalliolla
Jo 1960-luvulla uransa animaattorina aloittanut Hayao Miyazaki on tullut tullut tunnetuksi maailmanlaajuisesti sellaisista klassikkoanimeistaan kuten Henkien kätkemä (2001), Prinsessa Mononoke (1997) ja Tuulen laakson Nausicaä (1984). Tämä vuonna 2008 valmistunut ihastuttava koko perheen elokuva on tuttua ja turvallista Miyazakia myöskin. Miyazaki ohjasi ja käsikirjoitti tämän paljon H.C. Andersenin "Pieni Merenneito"-tarinasta ammentavan elokuvan. Elokuva kertoo nuoresta Sosuke-pojasta (äänenä kuullaan Hiroki Doi) ja hänen nuoresta Lisa-äidistään (Tomoko Yamaguchi). He elävät myrsyävällä niemennokalla. Risa on töissä vanhainkodissa ja Sosuke käy lastentarhaa vanhainkodin naapurissa. Meren pohjassa elävä kalatyttö Ponyo (Yuria Nara) tahtoo vapauteen isänsä Fujimoton (Jôji Tokoro) liikahuolehtimisesta. Tämä karkaakin ja tapaa Sosuken. He ystävystyvät. Miyazaki on jälleen onnistunut luomaan rikkaan animaation, jota tukee tuttuun tyyliin Joe Hisaishin ("Liikkuva linna", "Prinsessa Mononoke") huikean kaunis soundtack. Harvoin vastaan tulee näin hienosti tehtyä musiikkia animaatioelokuvissa, lähemmäksi pääsee James Horner elokuvissa "Maa aikojen alussa", " Fievel matkalla Amerikkaan" ja "Dinot New Yorkissa". Lisäksi alkutekstien aikana kuultava Masako Hayashin esittämä kaunis "Umi no okâsan" sekä lopputunnari "Gake no ue no Ponyo", jonka esittävät Takaaki Fujioka, Naoya Fujimaki ja Nozomi Ôhashi ovat erinomaisia. Animaatio hivelee silmää ja juoni on sopivan simppeli perheen pienemmillekkin. Ei pääse ihan parhaiden Miyazakien tasolle, mutta on silti täysien pisteidensä arvoinen teos.
Pisteet: 5/5
Desperado
Vuonna 1992 tuntematon Robert Rodriguez, joka on myöhemmin ohjannut sellaisia mestariteoksia kun "Machete", "Sin City" ja "Hämärästä aamunkoittoon", ohjasi ensimmäisen ensimmäisen täysimittaisen elokuvansa (ensimmäinen ohjaus oli lyhytelokuva Bedhead vuodelta 1992), kengännauhabudjetilla ja espanjaksi filmatun El mariachin, jonka päärooleissa olivat Carlos Gallardo, Consuelo Gómez ja Jaime de Hoyos. Kyseistä elokuvaa en ole valitettavasti itse koskaan nähnyt, mutta elokuvan englannikielinen ja astetta isommalla budjetilla toteutettu uudeleenlämmittely Desperado vuodelta 1995 on yksi Rodriguezin parhaita elokuvia kaikin puolin. Muutamasta pikkuviastaan huolimatta elokuva ansaitsee täydet pojot. Senverta mallikas taidonnäyte se on Rodriguezilta. Rodriguezin itsensä kirjoittama elokuva kertoo pelkoa herättävästä ja legendaksi nousseesta, kitarakoteloa kantavasta tappajasta, El Mariachista (Antonia Banderas), jolla on apunaan huuliveikko Buscemi (Steve Buscemi). Mies saapuu kaupunkiin ja saa peräänsä vihamiehiä. Paikallinen baarinpitäjä Short Bartender (Cheech Marin) ja Bucho (Joaquim de Almeida) etunenässään. El Mariachi tekee pahiksista selvää yksi kerrallaan ja viholliset alkavat käyttämään yhä rankempia keinoja eliminoidakseen tuon mystisen miehen. El Mariachi tapaa kaupungissa myös seksikkään kirjakaupan pitäjän Carolinan (Salma Hayek). Näyttelytyö on kautta linjan asiansaosaavaa. Ainoa miinus tulee siitä että meksikolaiset hahmot puhuvat englantia eivätkä espanjaa, mutta meneehän se näinkin. Pääroolissa Banderas ("Kika", "Spy Kids") on jäätävä. Erotiikkaa tihkuva Salma Hayek ("Midaq Alley - unelmien kuja", "Spy Kids 3") ensimmäisessä englannikielisessä elokuvapääroolissaan erinomainen myöskin. Pahikset Joaquim de Almeida (" La conjura de El Escorial", "53 días de invierno") ja Cheech Marin ("Machete", "Spy Kids") ovat loistavia myöskin. Steve Buscemin ("The Big Lebowski", "Reservoir Dogs") on humoristisena apulaisena aivan omaa luokaansa. Sivuosissa nähdään myös iso nippu isoja nimiä kuten Carlos Gómez, yhden parhaista roolisuorituksistaan tekevä Quentin Tarantino (jonka heittämät läpät ovat todella, TODELLA hauskoja), Danny Trejo ja myös hauska Angela Lanza. Kun soundtrack, jonka esittää Los Lobos (Steve Berlin, David Hidalgo, Conrad Lozano, Louis Perez ja Cesar Rosas), pistetään mukaan, on klassikon ainekset kasassa. Elokuvassa kuullaan myös Antonia Banderaksen esittämä upea kappale
"Canción Del Mariachi (Morena De Mi Corazón)" ja Salma Hayekin esittämä "Quédate Aquí". Elokuvassa on myös lukuisia melko tylyjäkin tulitaisteluita, sekä lopun eeppinen kitarakotelokonekkivääri- ja sinko. Myös Bandoraksen ja Hayekin kiihkeä rakastelukohtaus on klassikko. Harvoin tulee vastaan yhtä kuumaa kohtausta. Guillermo Navarro ("Pan´s Labyrinth", "Hämärästä aamunkoittoon") kuvaus on taidokasta myöskin. Hauska, väkivaltainen ja erinomaisesti tehty toimintaelokuva.
Pisteet: 5/5
22.6
Autot
Kaksikon John Lasseter ("Toy Story", "Toy Story 2") ja Joe Ranft ("Leijonkuningas", "Ötökän elämää"), joka menehtyi auto-onnettomuudessa elokuvaa tehdessä. Autot on yksi Disney-Pixarin parhaista animaatioista ja se kestääkin useita katselukertoja. Elokuvan käsikirjoituksesta vastasivat John Lasseter, Joe Ranft, Dan Fogelman ("Kaksin karkuteillä", "Bolt"), Kiel Murray ("Ihmeperhe", "Up-kohti korkeuksia"), Phil Lorin ("Kilo", "The Guardian's Gateway") ja Jorgen Klubien ("Mulan", "Pochahontas"). Elokuva kertoo nuoresta ja itseään täynnä olevasta kilpa-autosta, Salama McQueenista (suomenkielinen ääni Sami Uotila), joka on tulokkaana jokaisen kilpa-auton unelmakilpailuissa, Piston Cupissa. Hän on tasapisteissä Kunkun (F1-legenda Mika Häkkinen) ja Jasu Juntin (Juha Veijonen) kanssa. Koska viimeisen varsinaisen kisan jälkeen tilanne on tasapisteissä, näiden kolmen voitto ratkaistaan Kaliforniassa. Salama lähtee yhden harvoista ystävistään, kuljetusauto Maken (Heikki Sankari) kyydissä kohti Kaliforniaa. Epäonnekseen hän tipahtaa Maken kyydistä ja lähtee taka-ajoon. Hän saavuttaa rekan, mutta tämä ei olekkaan Make. Sheriffi (Heikki Kinnunen) näkee Salaman kiireen ja alkaa ajamaan takaa tätä. Taka-ajo päättyy siihen että Salama tuhoaa pienen Syyläri Cityn pääväylän ja hänet pidätetään. Kaupungin tuomarina toimiva Doc Hudson (Aarno Sulkanen) tuomitsee Salaman korjaamaan aiheuttamansa vauriot. Salaman asianajajana toimii kaunis Salli Carrera (pop-laulaja Irina). Salama saa ystäväkseen hieman tyhmänsorttisen hinaajan Martin (aina niin hauska Heikki Silvennoinen). Syyläri Cityssä elelee monia muitakin autoja kuten rengasliikkeen omistajat Luigi (Mika Nuojua) ja Guido (Guido Quaroni), Kessu ( Rauno Ahonen), Floora (Titta Jokinen) ja Lizzie (Hannele Lauri). Loistava dubbi tässäkin on, ei voi muuta sanoa. Mika Häkkinen tekee uskomattoman ehjän roolisuorituksen kokeneena kilpa-autona, selostajakaksikko Erkki Mustakari ja Matti Kyllönen ovat myös hulvattomia. Elokuvan parhaimpiin roolisuorituksiin kuuluu eittämättä Heikki Silvenoisen roolin Marttina. Sonoko Konishi kuulaan japanilaisena reporterina ja Petri Viglione tekee Michael Schumacherin roolin suomeksi. Randy Newmanin ("Monsterit Oy", "Toy Story") säveltä soundtrack on nätti, mutta soundtrackillä kuullaan myös muutamia kovia kappaleita. Varsinkin kohtauksessa jossa Syyläri Cityn menestysaikoja muistellaan kuullaan Route 66 kappaleesta suomeksi tehty versio, joka saa kyyneleet silmiin. Tarina on mielestäni opettavainen ja animaation kauneus häikäisee silmää. Ei tästä voi olla pitämättä. Tämän voi katsoa vaikka kuinka monta kertaa ja aina löytää jotain uutta.
Pisteet:5/5
Rosso
Aki Kaurismäen vanhemman veljen Mikan ohjaama rikosdraama Rosso vuodelta 1985 on siitä harvinainen suomalainen elokuva että suurin osa dialogista on italiaksi. Kaurismäki kirjoitti elokuvan käsikirjoituksen pääroolissa nähtävän Kari Väänäsen ja elokuvan monologin kirjoitti Aki Kaurismäki Dante Alighierin tekstien pohjalta. Ja elokuva on puhdasta taidetta. Elokuva kertoo sisilialaisesta mafiososta Rossosta (Kari Väänänen), joka saa pomoltaan (Orazio Anelli) tehtävän tehdä selvää suomalaisnaisesta, Rosson entisestä rakastetusta, Mariasta (Leena Harjupatana). Rosso lähtee kylmään pohjoiseen ja tapaa Marjan ystävän, kovin puheliaan Martin (Martti Syrjä). He lähtevät kohti Pohjanmaata, Marjan kotia, jossa tapaavat tämän vanhemmat (Arli Fiila ja Liisa Kalliomaa). Eräänä päivänä Martti kuolee asetaistelussa ja Rosso joutuu yksin selviämään ja löytää Maria. Väänänen ("Kauas pilvet karkaavat", "Leningrad Cowboys Go America") tekee roolinsa italiaksi erinomaisesti ja voisi sanoa että tekee yhden parhaista roolisuorituksista kotimaisissa elokuvissa. Martti Syrjä ("Häjyt", "Haarautuvan rakkauden talo") täyttää elokuvan humoristisen hahmon saappaat melko hyvin. Leena Harjupatana (" Miestä ei voi raiskata") tekee uransa toisen ja viimeisen elokuvaroolinsa hyvin, tosin hänelle ei anneta kuin yksi ainoa repliikki ja vain muutama kohtaus. Mirja Oksasen (" Paperitähti", "Harjunpää ja pahan pappi") näyttelemä nuori suomalaisnainen, jonka Rosso pokaa baarista, tekee hetken roolinsa varmasti. Leean Langri Jr. näyttelee suomalaista asekauppiasta alkupuolella ja muissa rooleissa ovat mm. Maija-Liisa Majanlahti ("Joensuun Elli", "Kivenpyörittäjän kylä") on pankkivirkailijana hyvä sekä Giuseppe Leocata, Antonio Rosalio, Giuseppe Rosario, Tauno Pollari, Matti Ahonen, Pertti Halkonen ja Jouko Pohjoismäki. Elokuvan parhaisiin kohtauksiin lukeutuvat klassikoksi noussut kohtaus jossa Väänänen ja Syrjä laulavat L'Italiano / Olen suomalainen kappaleen sekä kohtaus, jossa Rosso näkee painajaista. Timo Salmisen ("Le Havre", "Mies vailla menneisyyttä") kuvaus on onnistunutta ja Sisiliassa kuvatut otokset tallentavat maan kauniin luonnon erinomaisesti. Marco Cuccinottan säveltämä soundtrack on kaunis, juuri elokuvaan sopiva. Vaikka elokuva on Kaurismäeltä melko kokeellinen, on se yksi suomalaisen elokuvahistorian parhaimpia.
Pisteet: 5/5
perjantai 31. elokuuta 2012
maanantai 27. elokuuta 2012
Viikko 34
20.8
Uskoton
Liv Ullman tunnetaan monista mestariohjaaja Ingmar Bergmanin elokuvista kuten Naisen naamio - Persona (1966) ja Kuiskauksia ja huutoja (1972), mutta tässä hän ei näytellyt vaan ohjasi. Tämä Bergmanin itsensä käsikirjoittama draama on Ullmannin kuudes ohjaustyö vuodelta 2000. Ullmanin ohjaus on tyylikästä, mutta ainoa asia missä hän jää oppi-isänsä jälkeen on seksuaalisuuden kuvaus. Elokuva kertoo 40-vuotiaasta Mariannesta (Lena Endre), joka asuu muusikkomiehensä Markuksen (Thomas Hanzon) ja 9-vuotiaan Isabelle tyttären (Michelle Gylemo) kanssa. Eräiden sattumien kautta hän rakastuu Markuksen kaveriin Davidiin (Krister Henriksson). Elokuva kehystarinassa Marianne kertoo tätä tarinaa näytelmäkirjailija Bergmanille (edesmennyt legenda Erland Josephson). Päärooleissa nähtävät Endre (Stieg Larssonin "Millenium"-trilogia, "Ögat") ja Henriksson ("Reconstruction", "Wallander") ovat kovassa vedossa. Myös Hanzon ("Svalan, katten, rosen, döden", "Carambole") on roolissan loistava. Josephson ("Kohtauksia eräästä avioiitosta", "Olemisen sietämätön kevys") tekee vähäeleisen roolinsa loistavasti. Nuori Gylemo tekee uransa toistaiseksi ainoan roolinsa kelvollisesti. Sivuosissa olivat mm. Juni Dahr, Philip Zandén, Thérèse Brunnander, Marie Richardson, Stina Ekblad ja Johan Rabaeus. Seksuaalisuuden esittäminen on aika kaksivaiheista tässä. Osin se on hyvin kerrottua mutta vastaavasti tökeröitäkin ratkaisuja on. Yhdet tissit tähän on ainakin saatu. Musiikki on nättiä ja Jörgen Perssonin ("Kurjat", "Henkien talo") kuvaus on taidokasta. Ansaitsee palkintonsa.
Pisteet: 4,5/5
21.8
Pikku pollen seikkailut
Olipahan sekoitus 101 dalmaatialaista ja Yksin kotona-leffoja tämä William Byron Hillmannin ("Murhaajan muotokuva", "Murha lähikuvissa") kirjoittama ja ohjaama perhekomedia pienestä hevostesta, Ragtimesta. Tarina alkaa vähän 101 dalmaatialaista mukaillen kun Bluen perhe, isä Jerry (Perry King), äiti Sarah (Michelle Joyner) sekä perheen eläirakas 10-vuotias Barkley (Justin Cooper), tätä hieman vanhempi veli Carter (Zack Duhame) ja teini-iässä oleva Amy-tytär (Lindsay Felton), elävät onnellista elämää pienen mutta nerokkaan hevosen Ragtimen sekä Taylor-koiran kanssa. Jerry on menestyvä lakimies ja hän haluaisi viettää perheensä kanssa enemmän aikaa. Hän haluaisi myydä aikaa ja vaivaa vievät eläimet tutulleen, Fred Watersille (Robert Pine). Suunitelmiin tulee kuitenkin mutkia kun epätoivoinen rosvokaksikko, Sam (Shelley Long) ja Lester (Jay Thomas) kaappaavat eläimet yön pimeydessä. Loppu onkin sitten Yksin kotona-hengessä tehtyä hupailua kun Ragtime nöyryyttää kaksikkoa oikein urakalla. Myös FBI tulee tutkimaan eläinkaappausta ja johdon ottaa agentti Dooley (Richard Brooks). Huumori toimii lähes erinomaisesti, pissa ja kakkahuumori on lähes minimissään, mikä hyvä. Mutta armoton clishéetulva ottaa hieman pattiin. Ei tämä tarjoa mitään ihmeellistä ja uutta eläinystävä kaapataan-elokuviin. Näyttelijät ovat kuitenkin mitä sopivampia. 49-vuotiaana vielä seksikäs paketti ollut Shelley Long ("Rahareikä", "Rokkaava Bradyn perhe") ja Jay Thomas ("Sudenkorento", "Mutta mitä tapahtui Joulupukille 2") ovat toheloivina rosvoinan aivan omaa luokkaansa ottaen turpaan pieneltä hepalta. Ragtime on söpö heppa, samoin Taylor-koira. Perheen isänä nähtävä Perry King ("Day After Tomorrow", "Luokka 1984") on myös viiksiensä kanssa hyvä. Lapsikolmikosta isoimman huomion saa lapsinäyttelijäksi jäänyt Justin Cooper ("Valehtelija, valehtelija", "Ville Vallaton 2") eikä hän ole ärsyttävä kakara. 14-vuotias Lindsay Felton ("3 ninjaa pistää tuulemaan", "The Genesis of Lincoln") on todella kuuma babe ja olisi voinut olla isommassakin osassa. Bob Christiansonin ("Sinkkuelämää", "Vibrations") musiikki on aika vaisua mutta lopputekstien aikana soiva "The Only One For Me" on loistava. Keskivertoa parempaa perhe-elokuvaa pienistä puutteista huolimatta.
Pisteet: 4/5
22.8
Gosford Park
Tämänkö pitäisi olla komedia tai jännäri. 50-luvulta aina kuolemaansa asti 2006 elokuvia ohjanneen Robert Altmanin elokuva kyllä on yksi tylsimmistä leffoista. Huumori oli niin kuivaa että muutamaan otteeseen hymähdin ja ei tässä ollut mitään jännättävää. Ulkoisesti tämä kyllä oli ihan näyttävä, mutta kolmikon Altman ("M.A.S.H. - armeijan liikkuva kenttäsairaala", "The player - pelimies"), Bob Balaban ("Kolmannen asteen yhteys", "Ghost World") ja Julian Fellowes ("Varjojen maat", "The Tourist") käsikirjoitus oli sisällöltään todella tyhjää. Elokuva kertoo rikkaasta Constance Trenthamista (Maggie Smith), joka saapuu palvelijansa Mary Maceachranin (Kelly Macdonald) kanssa rikkaan William McCordlen (Michael Gambon) ja tämän vaimon Sylvian (Kristin Scott Thomas) kartanolle, jossa on monenlaista rikasta hiipparia palvelijoidensa kera. Sitten pari tuntia seurataan rikkaiden läpätystä ja palvelusväen läpätystä. Kun McCordlen murhataan, paikalle saapuu etsiväpari Thomson (Stephen Fry) ja Dexter (Ryan Phillippe). Todella vaisua, ei edes murha piristä elokuvaa. Jäkätystä, jäkätystä. Muissakin rooleissa on nimekästä porukkaa kuten Helen Mirren, Clive Owen, Emily Watson.... Näyttelijät ovat todella puolivaloilla liikkellä, mutta tekevät ihan kohtalaiset roolityöt. Patrick Doylen säveltämä musiikki on paikoin ihan nättiä ja Andrew Dunnin kuvaus vakuuttavaa. Lavastus ja puvustuskin on ihan kohdillaan. Sisältö vain uupuu ja totaallisesti.
Pisteet: 2/5
23.8
House of the Dead
Paljon olen kuullut saksalaisen Uwe Bollin huonoudesta, mutten yhtään Bollin elokuvaa itse ole koskaan katsellut. Nyt tuli siihen muutos kun katselin tämän samannimiseen peliin perustuvan Direct-To-Video halpiksen. Ei tämä ole hyvä, muttei niin huono ettei tätä voisi katsella. Salamaleikkauksia, idioottimaisia hahmoja ja kaiken kruunaa koominen verenlennätys sekä surkeat näyttelijät. Käsikirjoituksesta vastasivat Mark A. Altman ("Room 6", "All Souls Day: Dia de los Muertos"), Dan Bates (tuottanut mm elokuvat "Final Equinox", "Free Enterprise") ja Dave Parker ("The Brotherhood 2: Young Warlocks", "ColdWater"). Tarina ei ollut mikään ihmeellinen. Lauma nuoria saarella ja sitten tulevat zombit. Suurin osa tästä oli käsittämätöntö MTV-surffailua ja pelimäinen kerronta ei toimi elokuvassa. Väliin lyödään pätkiä alkuperäisestä pelistä. Taistelut nyt ovat viihdyttävää mättöä. Näyttelijätyö on karmeaa. Rooleissa on sellaisia nimiä kun Jonathan Cherry, Enuka Okuma, Ona Grauer, Ellie Cornell, Tyron Leitso, suomensukuinen Sonya Salomaa sekä paremmissakin leffoissa nähty Jürgen Prochnow ("Da Vinci-koodi", "Sukellusvene U-96"). Muutamat tissit tässä oli mutta ei silläkään rintamalla ole mitään hurraamista. Soundtrack oli koomisesti väärään eksynyttä tunnelmamusiikkia sekä armotonta jumputijumputi-teinodiskomäikettä. Ok, katsottava, muttei mikään hyvä. Samantyyppinen zombiemättö on myös Bruno Mattein vuonna 2006 ohjaama L'isola dei morti viventi, joka on rutkaasti parempi.
Pisteet: 1,5/5
Taboo
Tämä Kirdy Stevensin ("Empire of the Sins", "Daisy Chain") ohjaama aikuisviihdedraama todisti taas että vielä 1980-luvulla osattiin tehdä toimivaa juonellista pornoa. Klassikoksi noussut ja 23 jatko-osaa kerännyt Helene Terrien ("Lollipop palace", "Taboo V") käsikirjoittama elokuva kertoo Barbara Scotista (Kay Parker), joka elää kahden teini-ikäisen Paul-poikansa (Mike Ranger) kanssa kun aviomies Chris (Turk Lyon) jättää tämän. Sitten tapahtuu kaikenlaista kunnes eräänä yönä seksinnälkäinen Barbara tahtoo omaa poikaansa. Elokuva jää pahasti kesken, mutta vuonna 1982 elokuva sai jatkoa. Tarina on aika hyvin tehty, mutta puolenvälin tietämillä on pienimuotoista tylsyyttä. Näyttelijät tekevät asianmukaista työtä ja Don Great on säveltänyt hienoa musiikkia. Guy Nicholasin ("Liian myöhään" ,"Nuori Lady Chatterley") kuvaus on myös asiansaosaavaa. Ei nyt ihan maailman paras, mutta melko lähellä.
Pisteet: 3,5/5
Se alkoi omenasta
Aikoinaan Suomen parhaisiin ohjaajiin luketunut Teuvo Tulio ohjasi vuonna 1962 romanttisen draaman, jonka käsikirjoituksesta vastasivat Reino Helismaa ("Ei se mitään! sanoi Eemeli" ,"Pieni luutatyttö") ja Kaarlo Nuorvala ("Suomalaistyttöjä Tukholmassa", "Noita palaa elämään"). Hieno elokuva jäi tuotantoriitojen vuoksi kesken ja Armas Vallasvuo ("Älä nuolaise", "Kertokaa se hänelle") leikkasi noin 40 minuutin elokuvan kasaan. On tämä kaikesta huolimatta hieno teos rakkaudesta, vieraanmaalaisen naisen vaikeasta elämästä ennakkoluulojen keskellä ja kielletyistä tunteista. Esko Töytin kuvaus on kaunista katseltavaa ja George de Godzinskyn säveltämä soundtrack on todella kaunis (sekä Saija Karpiomaan esittämä tunnelmallinen rakkauslaulu Kuutamolla). Elokuva kertoo orpokodissa varttuneesta persialaisnaisesta Tabesta (Tabe Slioor) joka rakastuu toisen maailmansodan aikana erääseen taitelijaan (Kunto Karapää). Sodan jälkeen he aloittavat yhteiselon, mutta Taben saatua lapsi ja ruuan loppuessa loppu mieheltä hermo ja hän jättää Taben yksin. Armeija majuri (Kalle Rouni) auttaa Tabea taloudellisesti. Myöhemmin Tabe tapaa rikkaan ukkomiehen (Kalle Rouni). Elokuvasta olisi saanut aikaan mielenkiintoisen draaman, mutta nyt se jää hieman etäiseksi. Samantyyppisestä aiheesta valmistettiin samana vuonna Reino Helismaan käsikirjoittama Taape tähtenä-komediaelokuva.
Pisteet: 4,5/5
Cop Land
James Mangoldin ("Walk the Line", "Vuosi nuoruudestani") ohjaus-käsikirjoitus on erinomainen. Elokuva kertoo puolikuurosta sheriffistä Freddystä (Sylvester Stallone), joka pitää kuria poliisien asuttamassa pikkukaupungissa. Kaikki ei kuitenkaan ole ihan siltä miltä näyttää. Poliisiilla on kytköksiä mafiaan. Ray Donlanin (Harvey Keitel) veljenpoika Murray Babitch (Michael Rapaport) ampuu taka-ajossa kaksi nuorta syytöntä mustaa ja Ray tekee pojista syyllisiä. Murray "hyppää" sillalta tämän takia alas. Sisäisen poliisin johtaja Moe Tilden ( Robert De Niro) epäilee poliisien olevan lahjottuja. Freddy ei ole samaa mieltä, mutta kun hän tapaa Murrayn hengissä, hänkin alkaa uskomaan sitä. Syltty on vedossa ja samoin kaikki muutkin näyttelijät. Naiskauneutta edustavat Janeane Garofalo ja Annabella Sciorra. Toimintaa ei ole paljoa, mutta juoni rullaa eteenpäin sitäkin vauhdikkaammin. Elokuvan aukeaminen tarvitsi kenties toisen katselun hieman pirteämpänä.
Pisteet: 5/5
24.8
Mammoth
Tim Coxin ("Larva", "Alien Lockdown") ohjaama ja osin käsikirjoittama sci-fikomedia on taas niitä perusvarmoja kolmen tähden leffoja. Ei elokuvallisten asioiden takia, vaan armottoman huumorin, legendaaristen tapahtumien ja muidenkin pikkuseikkojen vuoksi. Coxin kanssa muita käsikirjoittajia ovat Brook Durham ("Merlin and the Book of Beasts", "Red: Werewolf Hunter"), Don Guarisco ja Sean Keller ("Giallo", "Kraken: Tentacles of the Deep"). Tarina kertoo pienen pikkukaupungin museonjohtajasta tohtori Frank Abernathystä (Vincent Ventresca), joka tutkimustensa takia herättää henkiin miljoonia vuosia ikijäässä olleen mammutin. Eipä aikaakaan kun surkeasti animoitu bittihirmu jolkottelee metsiköissä Frankin sekä tämän sci-fifriikin isänsä Simonin (Tom Skerritt), teinityttärensä Jackin (seksikäs Summer Glau) sekä Jackin poikafrendin Squirrellyn (Cole Williams) perässä. Kun mukaan tulee kaupungin sheriffi Marion Morrison (Charles Carroll) ja avaruustutkimusaseman agentit Whitaker (Marcus Lyle Brown) ja uhkea Powers (Leila Arcieri), on soppa valmis. Näyttelijät eivät ole mitään ihmeellisiä, mutta Ventresca ("The Thin Pink Line", "The Thin Pink Line") ja Skerrit ("Alien", "The Dead Zone") ovat todella hauskoja. Sarah Connorin aikakirjat tv-sarjasta tuttu Glau on ilo silmälle, muttei näyttelijänä ole mikään ihmeellinen. Musiikki on erinomaista. Liikaa tylsyyttää, turhaa draamaläpinää ja helkutisti epäloogisuuksia. Hulvattomia pätkiä on myös todella paljon, varsinkin kun vanha pariskunta (Coca Bloos ja Boris Petroff) lemmiskelevät autossa. Väkivallan vähäisyys on myös suuri pettymys, kun aiemmissa telkku-scifeissä sitä on ollut ruttokaupalla. Ihan hauska halpistelu kaikesta huolimatta.
Pisteet: 3/5
The Order
Belgialaissyntyinen Jean-Claude Van Damme on itselleni sikäli outo, etten ole koskaan katsellut yhtään miehen leffaa. Dolppa, Arska, Syltty ja Norris sai nyt seurakseen tämän belgialaisen toimintaikonin, jonka tunnetuimmat elokuvat kenties ovat "Double Impact", "Universal Soldier", "Timecop" ja "Bloodsport". Oli tämä hulvaton toimintakomedia. Ohjaajan tehtäviä elokuvassa suoritti Sheldon Lettich ("Legioonalainen", "Bloodsport") ja lähes loistavan käsikirjoituksen tekivät Van Damme ja Les Weldon ("Direct Contact", "Shark in Venice"). Elokuva kertoo jostain salaisesta seurakunnasta Israelin aavikolla jonka perusti ristiretkien aikana Charles Le Vaillant (Van Damme). Myöhemmin mestarivaras Rudy Cafmeyer (Van Damme) tulee Odessasta tapaamaan Isoon Omenaan isäänsä Oscaria (ranskalainen Vernon Dobtcheff), joka häipyy eräiden vanhojen karttojen kanssa Israeliin. Rudy painuu perään kun kuulee että isäukko on kaapattu. Israelissapa ei ole Rudyllä lämmin vastaanotto kun ensin tullissa konstaapeli Dalia Barr (seksikäs helveetialainen Sofia Milos) epäilee tätä taidesalakujetuksesta ja kun Rudyä vastaan tullut professori Walter Finley (legendaarinen Charlton Heston) kuolee. Ketäpä muuta syytetän Walterin murhasta kun Rydyä. Eipä poliisipäälikkö Ben Ner (Ben Cross) usko että Rudy on vain etsimässä isäänsä. Erinäisten tapahtumien kautta Rudy yritetään lähettää takaisin Valtoihin, mutta Dalia auttaa Rudyn pakoon. Kliseinen juoni ja iänikuinen englannikieli pistävät kaaliin, sekä tietenkin alkupuolen epäselvästi leikattu ristiretkikohtaus ovat elokuvan miinuspuolia. Van Damme on kuitenkin pääroolissaan todella loistava. Isäukkona nähtävä Dobtcheff ("Indiana Jones ja Viimeinen ristiretki", "007 rakastettuni") on suorastaan hauska, varsinkin heittäessään läppää Van Dammen kanssa. Milos (CSI: Miami", "Caroline) on todella kuuma kissa ja tekee hienoa työtä naiseksi kovaotteisena poliisina. Pahiroolin tekevä Brian Thompson ("Cobra", "Terminator-tuhoaja"). Sasson Gabai ("Rambo 3", "Aviva Ahuvati") on Rudyn venäläisenä kaverina aika vekkuli. Pino Donaggion ("Carrie, "The howlig-ulvonta") säveltämä soundtrack on myös erinomaista. Lopussa oleva CGI-räjäytysefekti sai surkeutensa vuoksi hymyn huulille. On tämä monestakin syystä hieno toimintakomedia, josta ei vauhtia (hieno taka-ajo Jerusalemin kapeilla kujilla) ja huumoria puutu.
Pisteet: 4/5
25.8
Cutterin kosto
Ivan Passerin ("Stalin", "Syntynyt voittamaan") ohjaama rikosdraama vuodelta 1981 on yksi upeimpia ja jännittävimpiä elokuvia mitä olen katsellut. Varsinkin Jeffrey Alan Fiskinin ("Kosto", "Asfalttipaholaiset") käsikirjoitus Newton Thornburgin romaanista Cutter ja Bone on mielenkiintoinen ja otteessa pitävä. Se kertoo Richard Bonesta (Jeff Bridges), joka näkee kun salaperäinen mies laittaa naisen ruumiin roskapönttöön. Kun poliisi hakee hänet kuulusteluihin ja hän tapaa uhrin siskon Valerie Duranin (Ann Dusenberry), hän uskoo tietävänsä murhaajan. Hän alkaa suunittelemaan raajarikon ystävänsä Alex Carterin (John Heard) ja Valerien kanssa miten epäilty J. J. Cord (Stephen Elliott) saadaan ulos pesästään. Alexin vaimo Mo (Lisa Eichhorn) pitää tätä itsemurhatehtävänä. Jännitys pysyy loppuun saakkaa eikä elokuva herpaannu otteestaan. Jack Nitzschen ("Dogma", "Yksi lensi yli käenpesän") musiikki on kaunista ja näyttelijäsuoritukset ovat loistavia. Bridges ("Rajut kaverit", "Iron Man") ja Heard ("Big-isoksi yhdessä yössä", "Yksin kotona") tekevät todella loistavat roolityöt ja Lisa Eichhorn ("Jenkit", "Kukkulan kunigas") samaten. Stephen Elliott ("Beverly Hills kyttä", "Väkivallan vihollinen") on Cordin roolissa hyvä, vaikkei pääse tekemään isoa roolia. Hulvattomimmasta pätkästä vastaavat Katherine Pass ("Pako yli rajan", "Yksinäinen taistelija"), Francis X. McCarthy ("Tohtorin aivovaimo", "Deep Impact") ja George Planco ("8 rajua miestä", "Lindberghin kidnappaus"). Hienoa näyttelyä, jännitystä sekä hieman mustaa huumoria.
Pisteet: 5/5
The Beast of Yucca Flats
Tämä taisi olla pisin 50 minuuttiseni koko elämäni aikana. Näin unettavan tylsää elokuvaa ei tule vastaan kovinkaan usein. Ja uskokaa tai älkää, IMDb:n mukaan tämä on vasta kolmanneksi huonoin Coleman Francisin ohjauksista, alapuolelle menevät vain The Skydivers ja Night Train to Mundo Fine. Ja siinä ne Francisisin ohjaustyöt olivatkin. Tässä ei ole pelottavuutta, efektejä ei ole, näyttelijät ovat surkeita (ja surkeutta lisää vielä todella surkea jälkiäänitys), käsikirjoituksen outous ja yms. Elokuva kertoo entisestä neukkutiedemiehestä Joseph Javorskystä (ehkä maailmanhistorian surkein ruotsalaisnäyttelijä Tor Johnson), joka saapuu kahden henkivartijansa kanssa Amerikkaan. Kun kaksi miestä käyvät Javorskyn auton kimppuun, pakenee mies aavikolle, jossa tehdään ydinkoe. Mies muuttuu mölyväksi tappokoneeksi. Ensimmäiseksi uhriksi löytyy lomalla oleva pariskunta (tuottaja Jim Oliphant ja Linda Bielema). Ohikulkija (George Prince) raportoi murhasta sheriffi Joe Dobsonille, joka hakee avukseen kolleegansa Jim Archer (Bing Stafford). He lähtevät haahuilemaan autiomaahan etsimään naispuoleista uhria, jonka hirviö on syystä tai toisesta sinne raahannut. Vielä kun pariskunnan Hank (Douglas Mellor) ja Lois (ohjaajan vaimo Barbara Francis) Radcliffe pojat Andy ja Art (ohjaajan pojat Ronald ja Alan Francis) katoavat aavikolle on soppa valmis. Mutta kun homma on niin tylsää että melkein uni tuli silmään. Ainoa hyvä käytänössä ovat kaksi kaunista naista, Marcia Knight ja Lanell Cado, mutta kun ruutuaika yhteen laskettuna on 1,50 min, ei siitäkään saa pisteitä tälle kuonakasalle. Francisin kertojaääni tuo mieleen Avaran luonnon ja elokuvan soundtack on liian mahtipontista tälläiseen roskaan. Vältä, ei ole edes kalkkuna-arvoja. Surkeaa sontaa.
Pisteet: 0/5
Jättiläisnaisen hyökkäys
Surkean kauhuscifin jälkeen vuorossa olikin sitten Nathan Juranin ("Ensimmäiset miehet kuussa", "Veenuksen valloittajat") ohjaama kauhuscifi vuodelta 1958. Käsikirjoituksen tähän lähes loistavaan teokseen teki Mark Hanna ("Jättiläisnaisen hyökkäys" uusintafilmatisointi -93, "Not of This Earth"). Elokuvan alussa kaunis Nancy Fowler Archer (nuorena 46-vuotiaana kuollut Allison Hayes) on ajelulla, kun taas aviomies Harry (William Hudson) pettää tätä kauniin Honey Parkerin (Yvette Vickers) kanssa. Nancy törmää maahan laskeutuneeseen avaruusalukseen ja kukaan ei tietenkään usko tätä, ei edes Harry. Nancy kaapataan avaruusalukseen, mutta paikallinen sheriffi Dubbitt (George Douglas) pelastaa tämän. Hänet tuodaan takaisin kotiin, kunnes paikalle tulee tohtorit Isaac Cushing (Roy Gordon) ja Heinrich Von Loeb (Otto Waldis). Nancy kasvaa ja kasvaa ja lähtee etsimään aviomiestään. Vaikka efektien ikä paistaa läpi, on tämä paikoitellen todella ahdistava elokuva. Näyttelijät ovat hyviä, mutta paikoitellen ylinäytellään hieman liikaa. Musiikki on myös nerokasta ja tuo jännitystä. Ei pääse ihan Godzillan tasolle, mutta on klassikko silti.
Pisteet: 4/5
26.8
Red Cliff
16 pitkää vuotta John Woo rämpi ameerikan raitteja eikä sinä aikaa syntynyt montaakaan muistettavaa leffa (paitsi Face/off - kahdet kasvot (1997) ja M:I-2 Vaarallinen tehtävä 2 (2000)). Viimein vuonna 2008 älysi Woo tulla kotimaahansa Kiinaan ja sen jälkeen hän valmisti nelituntisen historiaeepoksin Punaisen kallion taistelusta 200-luvun Kiinassa. Itse katselin Amerikan ja Euroopan markkinoille jaetun kaksiosaisen ensimmäisen kaksi ja puolituntisen. Elokuvan käsikirjoittivat Woon lisäksi Khan Chan ("Gao bie you qing tian", "Kong Zi"), Cheng Kuo ("Xia dao zheng chuan", "Wa dong ren") ja Heyu Sheng ("The Empress"). Pohjana oli Guanzhong Luon (1330–1400) kirjoittama "Romance of the Three Kingdoms", joka perustuu 200-luvulla kirjoitettuun Records of the Three Kingdomsiin. Elokuva kertoo sotajohtaja Zhou Yusta (Tony Leung Chiu Wai), joka taistelee strateginsa Zhuge Liangin (Takeshi Kaneshiro) avulla keisaria vastaan kapinoivaa Cao Caota (Fengyi Zhang) ja tämän valtavaa armeijaa vastaan Punaisen kallion luona. Verta roiskuu, lempi roihuaa, zen-viisauksia ladellaan ja hienoja taisteluita on roppakaupalle. Eikä pidä unoihtaa Tarô Iwashiron ("Red Cliff 2", "Azumi") huikeaa soundtrackiä sekä kaunista lopputunnaria. CGI-tehosteet toimivat, näyttelijät ovat loistavia ja muutenkaan tästä ei ole pahaa sanottavaa. Ainoastaan alussa kuultava englannikielinen kertojaääni hiertää hermoja. Kakkososa pitää nähdä mitä pikemmin.
Pisteet: 5/5
Uskoton
Liv Ullman tunnetaan monista mestariohjaaja Ingmar Bergmanin elokuvista kuten Naisen naamio - Persona (1966) ja Kuiskauksia ja huutoja (1972), mutta tässä hän ei näytellyt vaan ohjasi. Tämä Bergmanin itsensä käsikirjoittama draama on Ullmannin kuudes ohjaustyö vuodelta 2000. Ullmanin ohjaus on tyylikästä, mutta ainoa asia missä hän jää oppi-isänsä jälkeen on seksuaalisuuden kuvaus. Elokuva kertoo 40-vuotiaasta Mariannesta (Lena Endre), joka asuu muusikkomiehensä Markuksen (Thomas Hanzon) ja 9-vuotiaan Isabelle tyttären (Michelle Gylemo) kanssa. Eräiden sattumien kautta hän rakastuu Markuksen kaveriin Davidiin (Krister Henriksson). Elokuva kehystarinassa Marianne kertoo tätä tarinaa näytelmäkirjailija Bergmanille (edesmennyt legenda Erland Josephson). Päärooleissa nähtävät Endre (Stieg Larssonin "Millenium"-trilogia, "Ögat") ja Henriksson ("Reconstruction", "Wallander") ovat kovassa vedossa. Myös Hanzon ("Svalan, katten, rosen, döden", "Carambole") on roolissan loistava. Josephson ("Kohtauksia eräästä avioiitosta", "Olemisen sietämätön kevys") tekee vähäeleisen roolinsa loistavasti. Nuori Gylemo tekee uransa toistaiseksi ainoan roolinsa kelvollisesti. Sivuosissa olivat mm. Juni Dahr, Philip Zandén, Thérèse Brunnander, Marie Richardson, Stina Ekblad ja Johan Rabaeus. Seksuaalisuuden esittäminen on aika kaksivaiheista tässä. Osin se on hyvin kerrottua mutta vastaavasti tökeröitäkin ratkaisuja on. Yhdet tissit tähän on ainakin saatu. Musiikki on nättiä ja Jörgen Perssonin ("Kurjat", "Henkien talo") kuvaus on taidokasta. Ansaitsee palkintonsa.
Pisteet: 4,5/5
21.8
Pikku pollen seikkailut
Olipahan sekoitus 101 dalmaatialaista ja Yksin kotona-leffoja tämä William Byron Hillmannin ("Murhaajan muotokuva", "Murha lähikuvissa") kirjoittama ja ohjaama perhekomedia pienestä hevostesta, Ragtimesta. Tarina alkaa vähän 101 dalmaatialaista mukaillen kun Bluen perhe, isä Jerry (Perry King), äiti Sarah (Michelle Joyner) sekä perheen eläirakas 10-vuotias Barkley (Justin Cooper), tätä hieman vanhempi veli Carter (Zack Duhame) ja teini-iässä oleva Amy-tytär (Lindsay Felton), elävät onnellista elämää pienen mutta nerokkaan hevosen Ragtimen sekä Taylor-koiran kanssa. Jerry on menestyvä lakimies ja hän haluaisi viettää perheensä kanssa enemmän aikaa. Hän haluaisi myydä aikaa ja vaivaa vievät eläimet tutulleen, Fred Watersille (Robert Pine). Suunitelmiin tulee kuitenkin mutkia kun epätoivoinen rosvokaksikko, Sam (Shelley Long) ja Lester (Jay Thomas) kaappaavat eläimet yön pimeydessä. Loppu onkin sitten Yksin kotona-hengessä tehtyä hupailua kun Ragtime nöyryyttää kaksikkoa oikein urakalla. Myös FBI tulee tutkimaan eläinkaappausta ja johdon ottaa agentti Dooley (Richard Brooks). Huumori toimii lähes erinomaisesti, pissa ja kakkahuumori on lähes minimissään, mikä hyvä. Mutta armoton clishéetulva ottaa hieman pattiin. Ei tämä tarjoa mitään ihmeellistä ja uutta eläinystävä kaapataan-elokuviin. Näyttelijät ovat kuitenkin mitä sopivampia. 49-vuotiaana vielä seksikäs paketti ollut Shelley Long ("Rahareikä", "Rokkaava Bradyn perhe") ja Jay Thomas ("Sudenkorento", "Mutta mitä tapahtui Joulupukille 2") ovat toheloivina rosvoinan aivan omaa luokkaansa ottaen turpaan pieneltä hepalta. Ragtime on söpö heppa, samoin Taylor-koira. Perheen isänä nähtävä Perry King ("Day After Tomorrow", "Luokka 1984") on myös viiksiensä kanssa hyvä. Lapsikolmikosta isoimman huomion saa lapsinäyttelijäksi jäänyt Justin Cooper ("Valehtelija, valehtelija", "Ville Vallaton 2") eikä hän ole ärsyttävä kakara. 14-vuotias Lindsay Felton ("3 ninjaa pistää tuulemaan", "The Genesis of Lincoln") on todella kuuma babe ja olisi voinut olla isommassakin osassa. Bob Christiansonin ("Sinkkuelämää", "Vibrations") musiikki on aika vaisua mutta lopputekstien aikana soiva "The Only One For Me" on loistava. Keskivertoa parempaa perhe-elokuvaa pienistä puutteista huolimatta.
Pisteet: 4/5
22.8
Gosford Park
Tämänkö pitäisi olla komedia tai jännäri. 50-luvulta aina kuolemaansa asti 2006 elokuvia ohjanneen Robert Altmanin elokuva kyllä on yksi tylsimmistä leffoista. Huumori oli niin kuivaa että muutamaan otteeseen hymähdin ja ei tässä ollut mitään jännättävää. Ulkoisesti tämä kyllä oli ihan näyttävä, mutta kolmikon Altman ("M.A.S.H. - armeijan liikkuva kenttäsairaala", "The player - pelimies"), Bob Balaban ("Kolmannen asteen yhteys", "Ghost World") ja Julian Fellowes ("Varjojen maat", "The Tourist") käsikirjoitus oli sisällöltään todella tyhjää. Elokuva kertoo rikkaasta Constance Trenthamista (Maggie Smith), joka saapuu palvelijansa Mary Maceachranin (Kelly Macdonald) kanssa rikkaan William McCordlen (Michael Gambon) ja tämän vaimon Sylvian (Kristin Scott Thomas) kartanolle, jossa on monenlaista rikasta hiipparia palvelijoidensa kera. Sitten pari tuntia seurataan rikkaiden läpätystä ja palvelusväen läpätystä. Kun McCordlen murhataan, paikalle saapuu etsiväpari Thomson (Stephen Fry) ja Dexter (Ryan Phillippe). Todella vaisua, ei edes murha piristä elokuvaa. Jäkätystä, jäkätystä. Muissakin rooleissa on nimekästä porukkaa kuten Helen Mirren, Clive Owen, Emily Watson.... Näyttelijät ovat todella puolivaloilla liikkellä, mutta tekevät ihan kohtalaiset roolityöt. Patrick Doylen säveltämä musiikki on paikoin ihan nättiä ja Andrew Dunnin kuvaus vakuuttavaa. Lavastus ja puvustuskin on ihan kohdillaan. Sisältö vain uupuu ja totaallisesti.
Pisteet: 2/5
23.8
House of the Dead
Paljon olen kuullut saksalaisen Uwe Bollin huonoudesta, mutten yhtään Bollin elokuvaa itse ole koskaan katsellut. Nyt tuli siihen muutos kun katselin tämän samannimiseen peliin perustuvan Direct-To-Video halpiksen. Ei tämä ole hyvä, muttei niin huono ettei tätä voisi katsella. Salamaleikkauksia, idioottimaisia hahmoja ja kaiken kruunaa koominen verenlennätys sekä surkeat näyttelijät. Käsikirjoituksesta vastasivat Mark A. Altman ("Room 6", "All Souls Day: Dia de los Muertos"), Dan Bates (tuottanut mm elokuvat "Final Equinox", "Free Enterprise") ja Dave Parker ("The Brotherhood 2: Young Warlocks", "ColdWater"). Tarina ei ollut mikään ihmeellinen. Lauma nuoria saarella ja sitten tulevat zombit. Suurin osa tästä oli käsittämätöntö MTV-surffailua ja pelimäinen kerronta ei toimi elokuvassa. Väliin lyödään pätkiä alkuperäisestä pelistä. Taistelut nyt ovat viihdyttävää mättöä. Näyttelijätyö on karmeaa. Rooleissa on sellaisia nimiä kun Jonathan Cherry, Enuka Okuma, Ona Grauer, Ellie Cornell, Tyron Leitso, suomensukuinen Sonya Salomaa sekä paremmissakin leffoissa nähty Jürgen Prochnow ("Da Vinci-koodi", "Sukellusvene U-96"). Muutamat tissit tässä oli mutta ei silläkään rintamalla ole mitään hurraamista. Soundtrack oli koomisesti väärään eksynyttä tunnelmamusiikkia sekä armotonta jumputijumputi-teinodiskomäikettä. Ok, katsottava, muttei mikään hyvä. Samantyyppinen zombiemättö on myös Bruno Mattein vuonna 2006 ohjaama L'isola dei morti viventi, joka on rutkaasti parempi.
Pisteet: 1,5/5
Taboo
Tämä Kirdy Stevensin ("Empire of the Sins", "Daisy Chain") ohjaama aikuisviihdedraama todisti taas että vielä 1980-luvulla osattiin tehdä toimivaa juonellista pornoa. Klassikoksi noussut ja 23 jatko-osaa kerännyt Helene Terrien ("Lollipop palace", "Taboo V") käsikirjoittama elokuva kertoo Barbara Scotista (Kay Parker), joka elää kahden teini-ikäisen Paul-poikansa (Mike Ranger) kanssa kun aviomies Chris (Turk Lyon) jättää tämän. Sitten tapahtuu kaikenlaista kunnes eräänä yönä seksinnälkäinen Barbara tahtoo omaa poikaansa. Elokuva jää pahasti kesken, mutta vuonna 1982 elokuva sai jatkoa. Tarina on aika hyvin tehty, mutta puolenvälin tietämillä on pienimuotoista tylsyyttä. Näyttelijät tekevät asianmukaista työtä ja Don Great on säveltänyt hienoa musiikkia. Guy Nicholasin ("Liian myöhään" ,"Nuori Lady Chatterley") kuvaus on myös asiansaosaavaa. Ei nyt ihan maailman paras, mutta melko lähellä.
Pisteet: 3,5/5
Se alkoi omenasta
Aikoinaan Suomen parhaisiin ohjaajiin luketunut Teuvo Tulio ohjasi vuonna 1962 romanttisen draaman, jonka käsikirjoituksesta vastasivat Reino Helismaa ("Ei se mitään! sanoi Eemeli" ,"Pieni luutatyttö") ja Kaarlo Nuorvala ("Suomalaistyttöjä Tukholmassa", "Noita palaa elämään"). Hieno elokuva jäi tuotantoriitojen vuoksi kesken ja Armas Vallasvuo ("Älä nuolaise", "Kertokaa se hänelle") leikkasi noin 40 minuutin elokuvan kasaan. On tämä kaikesta huolimatta hieno teos rakkaudesta, vieraanmaalaisen naisen vaikeasta elämästä ennakkoluulojen keskellä ja kielletyistä tunteista. Esko Töytin kuvaus on kaunista katseltavaa ja George de Godzinskyn säveltämä soundtrack on todella kaunis (sekä Saija Karpiomaan esittämä tunnelmallinen rakkauslaulu Kuutamolla). Elokuva kertoo orpokodissa varttuneesta persialaisnaisesta Tabesta (Tabe Slioor) joka rakastuu toisen maailmansodan aikana erääseen taitelijaan (Kunto Karapää). Sodan jälkeen he aloittavat yhteiselon, mutta Taben saatua lapsi ja ruuan loppuessa loppu mieheltä hermo ja hän jättää Taben yksin. Armeija majuri (Kalle Rouni) auttaa Tabea taloudellisesti. Myöhemmin Tabe tapaa rikkaan ukkomiehen (Kalle Rouni). Elokuvasta olisi saanut aikaan mielenkiintoisen draaman, mutta nyt se jää hieman etäiseksi. Samantyyppisestä aiheesta valmistettiin samana vuonna Reino Helismaan käsikirjoittama Taape tähtenä-komediaelokuva.
Pisteet: 4,5/5
Cop Land
James Mangoldin ("Walk the Line", "Vuosi nuoruudestani") ohjaus-käsikirjoitus on erinomainen. Elokuva kertoo puolikuurosta sheriffistä Freddystä (Sylvester Stallone), joka pitää kuria poliisien asuttamassa pikkukaupungissa. Kaikki ei kuitenkaan ole ihan siltä miltä näyttää. Poliisiilla on kytköksiä mafiaan. Ray Donlanin (Harvey Keitel) veljenpoika Murray Babitch (Michael Rapaport) ampuu taka-ajossa kaksi nuorta syytöntä mustaa ja Ray tekee pojista syyllisiä. Murray "hyppää" sillalta tämän takia alas. Sisäisen poliisin johtaja Moe Tilden ( Robert De Niro) epäilee poliisien olevan lahjottuja. Freddy ei ole samaa mieltä, mutta kun hän tapaa Murrayn hengissä, hänkin alkaa uskomaan sitä. Syltty on vedossa ja samoin kaikki muutkin näyttelijät. Naiskauneutta edustavat Janeane Garofalo ja Annabella Sciorra. Toimintaa ei ole paljoa, mutta juoni rullaa eteenpäin sitäkin vauhdikkaammin. Elokuvan aukeaminen tarvitsi kenties toisen katselun hieman pirteämpänä.
Pisteet: 5/5
24.8
Mammoth
Tim Coxin ("Larva", "Alien Lockdown") ohjaama ja osin käsikirjoittama sci-fikomedia on taas niitä perusvarmoja kolmen tähden leffoja. Ei elokuvallisten asioiden takia, vaan armottoman huumorin, legendaaristen tapahtumien ja muidenkin pikkuseikkojen vuoksi. Coxin kanssa muita käsikirjoittajia ovat Brook Durham ("Merlin and the Book of Beasts", "Red: Werewolf Hunter"), Don Guarisco ja Sean Keller ("Giallo", "Kraken: Tentacles of the Deep"). Tarina kertoo pienen pikkukaupungin museonjohtajasta tohtori Frank Abernathystä (Vincent Ventresca), joka tutkimustensa takia herättää henkiin miljoonia vuosia ikijäässä olleen mammutin. Eipä aikaakaan kun surkeasti animoitu bittihirmu jolkottelee metsiköissä Frankin sekä tämän sci-fifriikin isänsä Simonin (Tom Skerritt), teinityttärensä Jackin (seksikäs Summer Glau) sekä Jackin poikafrendin Squirrellyn (Cole Williams) perässä. Kun mukaan tulee kaupungin sheriffi Marion Morrison (Charles Carroll) ja avaruustutkimusaseman agentit Whitaker (Marcus Lyle Brown) ja uhkea Powers (Leila Arcieri), on soppa valmis. Näyttelijät eivät ole mitään ihmeellisiä, mutta Ventresca ("The Thin Pink Line", "The Thin Pink Line") ja Skerrit ("Alien", "The Dead Zone") ovat todella hauskoja. Sarah Connorin aikakirjat tv-sarjasta tuttu Glau on ilo silmälle, muttei näyttelijänä ole mikään ihmeellinen. Musiikki on erinomaista. Liikaa tylsyyttää, turhaa draamaläpinää ja helkutisti epäloogisuuksia. Hulvattomia pätkiä on myös todella paljon, varsinkin kun vanha pariskunta (Coca Bloos ja Boris Petroff) lemmiskelevät autossa. Väkivallan vähäisyys on myös suuri pettymys, kun aiemmissa telkku-scifeissä sitä on ollut ruttokaupalla. Ihan hauska halpistelu kaikesta huolimatta.
Pisteet: 3/5
The Order
Belgialaissyntyinen Jean-Claude Van Damme on itselleni sikäli outo, etten ole koskaan katsellut yhtään miehen leffaa. Dolppa, Arska, Syltty ja Norris sai nyt seurakseen tämän belgialaisen toimintaikonin, jonka tunnetuimmat elokuvat kenties ovat "Double Impact", "Universal Soldier", "Timecop" ja "Bloodsport". Oli tämä hulvaton toimintakomedia. Ohjaajan tehtäviä elokuvassa suoritti Sheldon Lettich ("Legioonalainen", "Bloodsport") ja lähes loistavan käsikirjoituksen tekivät Van Damme ja Les Weldon ("Direct Contact", "Shark in Venice"). Elokuva kertoo jostain salaisesta seurakunnasta Israelin aavikolla jonka perusti ristiretkien aikana Charles Le Vaillant (Van Damme). Myöhemmin mestarivaras Rudy Cafmeyer (Van Damme) tulee Odessasta tapaamaan Isoon Omenaan isäänsä Oscaria (ranskalainen Vernon Dobtcheff), joka häipyy eräiden vanhojen karttojen kanssa Israeliin. Rudy painuu perään kun kuulee että isäukko on kaapattu. Israelissapa ei ole Rudyllä lämmin vastaanotto kun ensin tullissa konstaapeli Dalia Barr (seksikäs helveetialainen Sofia Milos) epäilee tätä taidesalakujetuksesta ja kun Rudyä vastaan tullut professori Walter Finley (legendaarinen Charlton Heston) kuolee. Ketäpä muuta syytetän Walterin murhasta kun Rydyä. Eipä poliisipäälikkö Ben Ner (Ben Cross) usko että Rudy on vain etsimässä isäänsä. Erinäisten tapahtumien kautta Rudy yritetään lähettää takaisin Valtoihin, mutta Dalia auttaa Rudyn pakoon. Kliseinen juoni ja iänikuinen englannikieli pistävät kaaliin, sekä tietenkin alkupuolen epäselvästi leikattu ristiretkikohtaus ovat elokuvan miinuspuolia. Van Damme on kuitenkin pääroolissaan todella loistava. Isäukkona nähtävä Dobtcheff ("Indiana Jones ja Viimeinen ristiretki", "007 rakastettuni") on suorastaan hauska, varsinkin heittäessään läppää Van Dammen kanssa. Milos (CSI: Miami", "Caroline) on todella kuuma kissa ja tekee hienoa työtä naiseksi kovaotteisena poliisina. Pahiroolin tekevä Brian Thompson ("Cobra", "Terminator-tuhoaja"). Sasson Gabai ("Rambo 3", "Aviva Ahuvati") on Rudyn venäläisenä kaverina aika vekkuli. Pino Donaggion ("Carrie, "The howlig-ulvonta") säveltämä soundtrack on myös erinomaista. Lopussa oleva CGI-räjäytysefekti sai surkeutensa vuoksi hymyn huulille. On tämä monestakin syystä hieno toimintakomedia, josta ei vauhtia (hieno taka-ajo Jerusalemin kapeilla kujilla) ja huumoria puutu.
Pisteet: 4/5
25.8
Cutterin kosto
Ivan Passerin ("Stalin", "Syntynyt voittamaan") ohjaama rikosdraama vuodelta 1981 on yksi upeimpia ja jännittävimpiä elokuvia mitä olen katsellut. Varsinkin Jeffrey Alan Fiskinin ("Kosto", "Asfalttipaholaiset") käsikirjoitus Newton Thornburgin romaanista Cutter ja Bone on mielenkiintoinen ja otteessa pitävä. Se kertoo Richard Bonesta (Jeff Bridges), joka näkee kun salaperäinen mies laittaa naisen ruumiin roskapönttöön. Kun poliisi hakee hänet kuulusteluihin ja hän tapaa uhrin siskon Valerie Duranin (Ann Dusenberry), hän uskoo tietävänsä murhaajan. Hän alkaa suunittelemaan raajarikon ystävänsä Alex Carterin (John Heard) ja Valerien kanssa miten epäilty J. J. Cord (Stephen Elliott) saadaan ulos pesästään. Alexin vaimo Mo (Lisa Eichhorn) pitää tätä itsemurhatehtävänä. Jännitys pysyy loppuun saakkaa eikä elokuva herpaannu otteestaan. Jack Nitzschen ("Dogma", "Yksi lensi yli käenpesän") musiikki on kaunista ja näyttelijäsuoritukset ovat loistavia. Bridges ("Rajut kaverit", "Iron Man") ja Heard ("Big-isoksi yhdessä yössä", "Yksin kotona") tekevät todella loistavat roolityöt ja Lisa Eichhorn ("Jenkit", "Kukkulan kunigas") samaten. Stephen Elliott ("Beverly Hills kyttä", "Väkivallan vihollinen") on Cordin roolissa hyvä, vaikkei pääse tekemään isoa roolia. Hulvattomimmasta pätkästä vastaavat Katherine Pass ("Pako yli rajan", "Yksinäinen taistelija"), Francis X. McCarthy ("Tohtorin aivovaimo", "Deep Impact") ja George Planco ("8 rajua miestä", "Lindberghin kidnappaus"). Hienoa näyttelyä, jännitystä sekä hieman mustaa huumoria.
Pisteet: 5/5
The Beast of Yucca Flats
Tämä taisi olla pisin 50 minuuttiseni koko elämäni aikana. Näin unettavan tylsää elokuvaa ei tule vastaan kovinkaan usein. Ja uskokaa tai älkää, IMDb:n mukaan tämä on vasta kolmanneksi huonoin Coleman Francisin ohjauksista, alapuolelle menevät vain The Skydivers ja Night Train to Mundo Fine. Ja siinä ne Francisisin ohjaustyöt olivatkin. Tässä ei ole pelottavuutta, efektejä ei ole, näyttelijät ovat surkeita (ja surkeutta lisää vielä todella surkea jälkiäänitys), käsikirjoituksen outous ja yms. Elokuva kertoo entisestä neukkutiedemiehestä Joseph Javorskystä (ehkä maailmanhistorian surkein ruotsalaisnäyttelijä Tor Johnson), joka saapuu kahden henkivartijansa kanssa Amerikkaan. Kun kaksi miestä käyvät Javorskyn auton kimppuun, pakenee mies aavikolle, jossa tehdään ydinkoe. Mies muuttuu mölyväksi tappokoneeksi. Ensimmäiseksi uhriksi löytyy lomalla oleva pariskunta (tuottaja Jim Oliphant ja Linda Bielema). Ohikulkija (George Prince) raportoi murhasta sheriffi Joe Dobsonille, joka hakee avukseen kolleegansa Jim Archer (Bing Stafford). He lähtevät haahuilemaan autiomaahan etsimään naispuoleista uhria, jonka hirviö on syystä tai toisesta sinne raahannut. Vielä kun pariskunnan Hank (Douglas Mellor) ja Lois (ohjaajan vaimo Barbara Francis) Radcliffe pojat Andy ja Art (ohjaajan pojat Ronald ja Alan Francis) katoavat aavikolle on soppa valmis. Mutta kun homma on niin tylsää että melkein uni tuli silmään. Ainoa hyvä käytänössä ovat kaksi kaunista naista, Marcia Knight ja Lanell Cado, mutta kun ruutuaika yhteen laskettuna on 1,50 min, ei siitäkään saa pisteitä tälle kuonakasalle. Francisin kertojaääni tuo mieleen Avaran luonnon ja elokuvan soundtack on liian mahtipontista tälläiseen roskaan. Vältä, ei ole edes kalkkuna-arvoja. Surkeaa sontaa.
Pisteet: 0/5
Jättiläisnaisen hyökkäys
Surkean kauhuscifin jälkeen vuorossa olikin sitten Nathan Juranin ("Ensimmäiset miehet kuussa", "Veenuksen valloittajat") ohjaama kauhuscifi vuodelta 1958. Käsikirjoituksen tähän lähes loistavaan teokseen teki Mark Hanna ("Jättiläisnaisen hyökkäys" uusintafilmatisointi -93, "Not of This Earth"). Elokuvan alussa kaunis Nancy Fowler Archer (nuorena 46-vuotiaana kuollut Allison Hayes) on ajelulla, kun taas aviomies Harry (William Hudson) pettää tätä kauniin Honey Parkerin (Yvette Vickers) kanssa. Nancy törmää maahan laskeutuneeseen avaruusalukseen ja kukaan ei tietenkään usko tätä, ei edes Harry. Nancy kaapataan avaruusalukseen, mutta paikallinen sheriffi Dubbitt (George Douglas) pelastaa tämän. Hänet tuodaan takaisin kotiin, kunnes paikalle tulee tohtorit Isaac Cushing (Roy Gordon) ja Heinrich Von Loeb (Otto Waldis). Nancy kasvaa ja kasvaa ja lähtee etsimään aviomiestään. Vaikka efektien ikä paistaa läpi, on tämä paikoitellen todella ahdistava elokuva. Näyttelijät ovat hyviä, mutta paikoitellen ylinäytellään hieman liikaa. Musiikki on myös nerokasta ja tuo jännitystä. Ei pääse ihan Godzillan tasolle, mutta on klassikko silti.
Pisteet: 4/5
26.8
Red Cliff
16 pitkää vuotta John Woo rämpi ameerikan raitteja eikä sinä aikaa syntynyt montaakaan muistettavaa leffa (paitsi Face/off - kahdet kasvot (1997) ja M:I-2 Vaarallinen tehtävä 2 (2000)). Viimein vuonna 2008 älysi Woo tulla kotimaahansa Kiinaan ja sen jälkeen hän valmisti nelituntisen historiaeepoksin Punaisen kallion taistelusta 200-luvun Kiinassa. Itse katselin Amerikan ja Euroopan markkinoille jaetun kaksiosaisen ensimmäisen kaksi ja puolituntisen. Elokuvan käsikirjoittivat Woon lisäksi Khan Chan ("Gao bie you qing tian", "Kong Zi"), Cheng Kuo ("Xia dao zheng chuan", "Wa dong ren") ja Heyu Sheng ("The Empress"). Pohjana oli Guanzhong Luon (1330–1400) kirjoittama "Romance of the Three Kingdoms", joka perustuu 200-luvulla kirjoitettuun Records of the Three Kingdomsiin. Elokuva kertoo sotajohtaja Zhou Yusta (Tony Leung Chiu Wai), joka taistelee strateginsa Zhuge Liangin (Takeshi Kaneshiro) avulla keisaria vastaan kapinoivaa Cao Caota (Fengyi Zhang) ja tämän valtavaa armeijaa vastaan Punaisen kallion luona. Verta roiskuu, lempi roihuaa, zen-viisauksia ladellaan ja hienoja taisteluita on roppakaupalle. Eikä pidä unoihtaa Tarô Iwashiron ("Red Cliff 2", "Azumi") huikeaa soundtrackiä sekä kaunista lopputunnaria. CGI-tehosteet toimivat, näyttelijät ovat loistavia ja muutenkaan tästä ei ole pahaa sanottavaa. Ainoastaan alussa kuultava englannikielinen kertojaääni hiertää hermoja. Kakkososa pitää nähdä mitä pikemmin.
Pisteet: 5/5
maanantai 20. elokuuta 2012
Viikko 33
13.8
Ruma Elsa
Että minä rakastan näitä vanhoja kotimaisia ja niin myös tämä Ensio Rislakin Ruma Elsa-näytelmään pohjautuvat elokuva vuodelta 1949 onnistui ihastuttamaan. Ohjaajana toimi suomielokuvan legenda Edwin Laine ("Tuntematon sotilas", "Täällä Pohjantähden alla") ja käsikirjoituksen kirjoitti Laineen serkku Topias ("Rykmentin murheenkryyni", "Rion yö"). Ja ansaitustihan Eeva-Kaarina Volanen tästä Jussi-palkinnon. Elokuvassa seurataan Elsa Kasselia eli Rumaa Elsaa eli Santtua (Eeva-Kaarina Volanen), joka puhuu rivoja ja on muutenkin ongelmanuori. Eräänä päivänä ylioppilas Usko Aamunen (Lasse Pöysti) tulee pyytämään että Elsa oppettaisi tälle kemiaa. Ja samalla Elsa huomaa kuinka rivosuinen hän on. Hän muuntautuu ja iskee monia miehiä kuten äitinsä Viivin (Elsa Turakainen) tulevan miehen Taavi Harjulan (Arvo Lehesmaa) sekä Pertti Oraksen (Kullervo Kalske) ja Erkki Karilon (Hannes Veivo). Volanen on todella kaunis nuori nainen, ja sivunäyttelijät tekevät uskomattoman hyvät roolisuoritukset. Mukana ovat mm. Liisa Tuomi, Rauha Rentola ja Sylva Rossi. Pienissä statistinosissa ovat mm, Matti Kassila, Aarne Laine, Marita Nordberg ja Matti Ranin. Elokuvan soundtrack on Nisse Rinkaman käsialaa. Alkupuoli on vielä aikamoista hapuilua mutta loppua kohden elokuva herää aivan uusiin svääreihin.
Pisteet: 4,5/5
Neljän naamion salaisuus
Ja VHS-hyllyn helmiä. Phil Karlsonin ("Lahjomaton sheriffi", "Nyrkkeilysankari Kid Galahad") ohjaama Film-noir on kuusikon George Bruce, Harry Essex, Harold Greene, Rowland Brown, Phil Karlson ja John Payne käsikirjoittama. Elokuva on erinomainen kertomus parannuksen tehneestä vankilakundista Joe Rolfesta (John Payne), joka nykyisin työskentelee kukkalähettinä. Kun kolme konnaa Boyd Kane (Neville Brand), Tony Romano (Lee Van Cleef) ja Pete Harris (Jack Elam) ryöstävät pankin, joutuu Rolf syntipukiksi vain koska hänellä on samanlainen pakettiauto kun konnilla. Konnien pomo lähettää miehet pois Yhdysvalloista. Vankilasta syyttömänä vaputettu Rolfe lähtee ensin Meksikoon ja joutuu todistamaan Harriksen kuoleman. Hän lähtee Barbarokselle, missä konnien on määrä jakaa saalis. Barbaroksella hän tapaa entisen poliisin Tim Fosterin (Preston Foster) ja tämän kauniin, lakimieheksi opiskelevan tyttären Helenin (Coleen Gray). Eikä rakkaustarinaa ole ympätty turhan päiden mukaan sillä tässä se toimii. Muutenkin näyttelijät tekevät loistavaa työtä. Pahiksina nähdyt Elam, itselleni oudolla tavalla tuntemattomana pysynyt Lee ja Brand ovat loistavia. Gray on todella kuuma kissa ja Payne loistaa syyttömänä miehenä. Pienen huumorinhäivän tuovat Dona Drake, Mario Siletti ja Don Orlando. Paul Sawtellin sävellys on hurjan hyvää. Hieno noir-klassikko.
Pisteet: 5/5
14.8
Volver - paluu
Ja sitten pitkän aijan jälkeen lisää Pedro Almodóvarin tuotantoa. Kyseessä on vuonna 2006 valmistunut Volver, joka ei ole komedia vaikka IMDb niin väittääkin. Muuten kuitenkin täydellinen espanjalaiselokuva. Elokuva kertoo sisaruksista, Raimundasta (Raimunda), Solesta (Lola Dueñas) sekä Raimundan 14-vuotiaasta tyttärestä (putosin penkiltä kun luin että Yohana Cobo, joka näytteli kyseistä tyttöä oli oikeasti tuolloin 21-vuotias). Muita hahmoja ovat sisarusten "kuolleista" palannut Irene-äiti (Carmen Maura), sisarusten ystävätät Agustina (Blanca Portillo) ja sisarusten täti Paula (Chus Lampreave). Alussa esitellään myös Raimunda aviomies Paco (Antonio de la Torre), jonka Raimundan Paula-tytär puukottaa hengiltä kun isäpuoli yrittää lähennellä. Tiukkaa settiä ja elokuva paranee loppua kohden uskomattomaksi draamaksi. Elokuvaa tehostaa vielä Alberto Iglesiaksen loistokas musiikki. Sivuosissa nähdään elokuvassa mm. Serranon perheestä tuttu Pepa Aniorte sekä Carlos Blanco. Hienosti tehty raina kyllä. Myös Estrella Morente esittää kappaleen Volver elokuvassa. Loistava elokuva ja toivon että Almodóvar jatkaa samalla tasolla myös tulevaisuudessa.
Pisteet: 5/5
15.8
Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme
Lisää kirjaston lainoja. Tästä Ang Leen ("Järki ja tuntee", "Hulk") ohjaamasta elokuvasta olen kuullut käytännössä pelkästään haukkuja, mutta kyllä tämäkin on ihan viihdyttävä. Ainoa asia mihin tähä kompastuu on lähes surkea tarinankerronta, joka parantuu viimeisen 30 minuutin aikana. Du Lu Wangin romaaniin perustuvan elokuvan kirjoittivat Hui-Ling Wang ("Lust, Caution", "Syö juo mies nainen"), James Schamus ("Hulk", "Jäämyrsky") ja Kuo Jung Tsai ("Ren she da zhan"). Tarina kertoo mestari Li Mu Baista (Yun-Fat Chow), joka käskee rakkaansa Yu Shu Lienin (Michelle Yeoh) viedä miekkansa herra Te´n (Sihung Lung) luokse. Lien huomaa talossa kauniin naisen, Jen Yuin (Ziyi Zhang), jonka on tarkoitus mennä naimisiin. Salaperäinen Jadekettu (Pei-epi Cheng) ryöstää oppilaansa kanssa miekan. Li Mu Bai tulee paikalle ja sitten alkaa tapahtumaan. Tarina on hieno, taistelukohtaukset näyttäviä (tosin paikoin todella koomisia), näyttelijät hyviä, kuvaus loistokasta ja musiikki samaten, mutta tarinankerronta tökkii ja pahasti. Myös Zhangin ja Chen Changin välillle tehdyt turhat seksikohtaukset ovat surkeita. Peter Paun kuvaus on todella upeaa, suorastaan maagista. Kyllä tämänkin rainan katselee.
Pisteet: 3,5/5
16.8
The Intruder
Tai sitten indonesialaisittain Pembalasan rambu. Elokuva kuitenkin on Jopi Burnaman ("Godaan perempuan halus", "Ferocious Female Freedom Fighters") ohjaama todella pitäveteinen Rambo-klooni, jonka käsikirjoituksen on tehnyt Deddy Armand ("Ferocious Female Freedom Fighters", "Angel of Fury"). Se että tämä on upeaa Commando-leffasta kopioitua loppua lukuunottamatta pirun tylsä, niin myös tässä on yhdet surkeimmat näyttelijät, englantidubbi on hirveää, leikkaus ihan surkea (joko ihan leikkaaja Nasrul Syawarin vika tai tätä oli sensuroitu), mutta musiikki oli ihan ok tasoista. Pelkästään loppu oli näppärää räiskimistä. Elokuvan alussa Rambu (Peter O'Brian) saapuu pieneen kaupunkiin ja paikalliset mafiosot eivät tykkää. Jenny-niminen nuori nainen (Yenny Farida) tapetaan ja Rambu haluaa pahisten päät vadille. Näyttelijät ovat luokattoman surkeita. O´Brian ( "The stabilizer kostaja", "American Hunter") on Stallonen näköinen mutta monta kertaa surkeampi puunaama. Rambon aisaparina koheltaa hetken Craig Gavin. Naiskauneudesta vastaavat Lia Warokka ja Dana Christina. Myös Charles Bronsonin näköinen Kaharudin Syah nähdään elokuvassa. Pelkästään lopun takia annan...
Pisteet: 2/5
Poika raidallisessa pyjamassa
Ja lisää kirjaston lainoja. Tämä Mark Hermanin ("Laululintu", "Suu messingillä") ohjaama ja kirjoittama draama perustuu John Boynen samannimiseen menestysromaaniin, jota en ole lukenut. Elokuva kuitenkin on upe kertomus 8-vuotiaasta berliiniläispojasta Brunosta (Asa Butterfield), joka joutuu matkustamaan isänsä (David Thewlis) uuden työn takia Saksan maaseudulle äitinsä (Vera Farmiga), siskonsa Gretelin (Amber Beattie) ja perheen Maria-palvelijattaren (Cara Horgan) kanssa. Maaseudulla hän huomaa kotinsa lähellä "farmin", mutta vanhemmat kieltävät häntä menemästä sinne. Eräänä päivänä hän tutustuu talossa puutarhurina toimivaan Paveliin (David Hayman), joka kertoo että aiemmin hän toimi lääkärinä. Myöhemmin hän lähtee tutkimusretkellä ja tulee aidatun alueen luo, jossa ystävystyy juutalaispoika Shmuelin (Jack Scanlon). Hieno teos lapsen naivistesta uskosta ja silmien avautumisesta. Näyttelijätyö on vakuuttavaa, varsinin lapsinäyttelijät Asa Butterfield ("Hugo", "The Wolfman") ja Jack Scanlon (tv-sarjat "Married Single Other" ja "Runaway") sekä Gretelinä nähty sievä 15-vuotias Amber Beattie (tv-sarja "Jinx", "Empathy"). Vera Farmiga ("In Tranzit", "Up in the Air") on todella hot ja Harry Pottereista tuttu Thewlis on loistokas natsiupseerina. Myös suosikkisäveltäjäni James Horner on luonut upeaa musiikkia. Rankka loppu on juuri oikeanlainen tälläiselle draamalle. Dialogi on onnistunutta ja Benoît Delhommen kuvaus on taidokasta. Myös puvustus ja lavastus ovat asiantuntevasti tehtyjä.
Pisteet: 5/5
Friendship Beyond the Fence
Edellämainutun elokuvan DVD-levyn ekstroissa ollut 20 minuutin dokkari ei tarjoa muuta kun kehumista puolelta toiselle. Jonkun verran myös kerrottiin itse elokuvan tekemisestä, mutta siitä ei ollut paljoa. Plussaa tulee Amber Beattiesta (joka osaa laulaa ihan hyvin, YouTubessa on musavideo tv-sarjasta Jinx) joka on seksikäs teinitytteli. Farmigakin on silmänilona. Ok
Pisteet: 3/5
17.8
Virgins from Hell
Jos eilen katselemani Rambu oli tylsä, Ackyl Anwarin ("Darah perjaka", "Tarzan raja rimba") ohjaama WIP-elokuva Perawan disarang sindikat a.k.a Virgins from Hell oli toista maata. Tässä on jopa asiallinen dubbaus ja näyttelijät tekevät reilusti parempaa työtä. Myös soundtrack on senverta eeppinen että siitä ei voi olla nauttimatta. Kameramies kuvaa aika tiuhaan tahtia puolipukeisia indonesialaisnaisia, mutta ainoa puute tässä on: tässä ei ole tissin tissiä. Väkivaltaa senkin edestä eivätkä efektit ole yhtään pöllömpiä. Elokuva kertoo sisaruksista Sheliasta (Yenny Farida) ja Dinasta (Nina Anwar) jotka todistavat kun huumeparoni, herra Tiger (Dicky Zulkarnaen) murhaa heidän vanhempansa. He kokoavat ympärilleen tiukasti aseistetun naisjengin, jonka kanssa hyökkäävät Tigerin sotilasleirille. He jäävät vangeiksi ja sitten seuraa kidutusta ja herutusta ja lisää kidutusta. Tigerin vangiksi on joutunut myös rambo-tiedemies Larry (Rambussakin nähty Harry Capri). Eeppistä toimintaa, kauniita naisia ja niljakasta kidutusta. Myös eläintappo on saatu mukaan. Kulttikamaa todellakin.
Pisteet: 3,5/5
Tora! Tora! Tora!
DVD-laina kirjastosta. Tämän joskus lapsena olen isän kanssa katsellut, mutten silloin pahemmin välittyänyt tästä. Oli liian pitkäveteinen ja toimintaa vasta lopussa. Nyt tämä 140 minuutiinen eepos Japanin hyökkäyksestä Pearl Harboriin kiinnosti viiden pisteen edestä vaikka lopussa meinasin nukahtaa väsymyksen takia. Loistava teos. Joidenkin mielestä elokuvan "juonettomuus" voi olla rasite mutta kyllä se toimii samalla tavalla kun Atlantin valli murtuu tai Tali-Ihantala 1944. Elokuvan amerikkakohtaukset ohjasi Richard Fleischer ("Conan hävittäjä", "Maailma vuonna 2022") ja Japaniosuuksien ohjauksesta vastasivat jotenkin yllättävä nimi, Kinji Fukasaku (loistoleffa "Battle Royale" ja osin sen jatko-osa "Battle Royale II") ja Toshio Masuda (animesarja "Uchû senkan Yamato", anime-elokuva "Saraba uchû senkan Yamato: Ai no senshitachi"). Käsikirjoitus perustuu kahteen kirjaan: Gordon W. Prangen kirjoittamaan Tota!Tora!Tora! ja Ladislas Faragon "The Broken Seal". Käsikirjoituksen tekivät Larry Forrester ("Salainen asiamies", "Hercules and the Princess of Troy"), Hideo Oguni ("7 samuraita", "Ran") ja Ryûzô Kikushima ("Seittien linna", "Last man standing") sekä legendaarinen Akira Kurosawa ("Dersu Uzala", "Kagemusha - varjokenraali"). Elokuva tosiaankin kertoo 7.6.1941 tapahtumista sekä kummankin osapuolen valmistatumisesta taisteluun. Amerikkalaiset eivät ota varoituksia tosissaan ja japanilaiset harjoittelevat erilaisia taktiikoita. Näyttelijöistä oikeastaan kukaan ei ole pääroolissa. Suurimmat roolit saavat amerikkalaisista Martin Balsam ("Psycho", "Valamiesten ratkaisu") ja Joseph Cotten ("Kolmas mies", "Epäilyksen varjo"). Japanilaista suurin vetovastuu on kaksikolla Sô Yamamura ("Tokyo Story", "Kuroi ushio") ja Tatsuya Mihashi ("Taivas ja helvetti", "Pahat nukkuvat hyvin"). Sivuosissa nähdään mm. Tatsuya Mihashi, James Whitmore, Takahiro Tamura, Eijirô Tôno, Jason Robards ja Wesley Addy. Tämä on muutamaa sivusivusivuosaa lukuunottamatta miesten elokuva. Isoin naisrooli on Leora Danalla ("Armoton ase", "Yli kaiken ymmärryksen"), mutta sekin on aika pieni. Myös Jerry Goldsmithin säveltämä soundtrack on hyvä. Tehosteet, lavastus ja puvustus ovat loistokasta ja lopun taistelu melko hienon näköistä. Pari kökköäkin pätkää on mutta se ei pilaa kokonaisutta. Plussaa myös siitä että japanilaiset puhuvat japania. Hyvin dokumentaarinen sotaleffa.
Pisteet: 5/5
18.8
Viljo: Zombintappaja
YouTubesta löytää kaikenlaista. Sieltä löytyi myös tämä älyvapaa Pasi Ruotsalaisen ohjaama ja kirjoittama 40 minuuttinen kauhukomedia, joka on aika vaihtelevaa materiaalia. Paikoin on surkeaa näyttelyä mutta paikoin taas tiukkaa zombinlahtausta ok- tason tehosteilla. Myös jonkun Hippopotamus Collective bändin tekemä soundtrack on ihan kohtalaista tasoa. Juoni on aika kliseinen. Viljo (Antti Airaksinen) ja Merja (Riina Raatikainen) ovat ajelulla kunnes autosta loppuu bensa. He näkevät lähellä talon ja menevät pyytämään apua. Siellä on lauma hippejä, joiden johtaja Pekka (Aaro Lappalainen) pyytää kaksikkoa jäämään lepäämään. Sitten tulee korni seksikohtaus, ja sitten lauma zombeja nousee järvestä. Hipit ja Merja kuolevat ja Pekka pyytää paikalle ystävänsä, papin (Joona Järvinen). Oikeasti tämä on todella hauska. Näyttelijät ovat niin surkeita ettei tosikaan, tosin baarimikon roolissa nähtävä Kari Ruotsalainen tekee elokuvan parhaimman roolin. Nostan hattua kuvauksen laadukkuudesta. Mielenkiintoista mättöä, kiroilua ja surkeaa näyttelyä.
Pisteet: 3/5
Subconscious Cruelty
Karim Hussain oli ennen tätä elokuvaa ihan outo veikkonen mutta katsottuani tämän kanadalaisen vuonna 1999 tehdyn taidekauhuilun, tiedän että hän on loistava ohjaaja. Elokuva itsessään ansaitsee viisi pistettä mutta katselin jotenkin sensuroidun version kun masturbointikohtaus on "japsityyliin" vesitetty. On tästä YouTubessa parempi versio. No, runkkausta näkee pornoleffoissa ihan tarpeeksi. Kuitenkin kyseessä on Hussainin ohjaus / käsikirjoitus. Elokuvassa ei ole varsinaista juonta vaan se koostuu monista pienistä tarinoista. Ensimmäisessä tarinassa kerrotaan veljestä (Ivaylo Founev), joka vakoilee raskaana olevaa siskoaan ( Brea Asher). Kun synnytyksen aika koittaa, kätilönä oleva veli tekee vauvasta selvää. Toinen tarina kertoo miehistä ja naisista (Nadia Simaani, Anna Berlyn, Nancy Simard, Sean Spuruey, Mitch Davis ja Scott Noonan) jotka kierivät maassa, joka vuotaa verta. Kolmas tarina kertoo liikemiehestä (Christopher Piggins), joka vetää kotonaan käteen (juuri tämä pätkä on sensuurissa katsomassani versiossa) ja saa yöllä maksaa siitä. Neljäs osa onkin sitten kiihkokristyttejen suosikki. Joukko naisia (Martine Viale, Mylene Giasson ja Sameera Hanif) raiskaavat ja repivät Jeesuksen (Eric Pettigrew) hengiltä. Myös virsaamista ja muuta häpäisyä suoritetaan. Elokuvan helkutin upeasta musiikista vastaa Teruhiko Suzuki ja kuvauksen hoitavat Hussain ja François Bourdon. Helkutin loistavat erikoistehosteet ovat myös muutamin kohdin todella vakuutavaa katseltavaa. Ei nyt jokaisen elokuva mutta hieno kokemus silti.
Pisteet: 5/5
Thunder Ninja Kids: Wonderful Mission
Legendaarinen leikkaa-liimaa-elokuvien tekijä Godfrey Ho ohjasi vuonna 1990 tämän ö-luokan toimintakomedian, jossa itseasissa vain n.20 minuuttia on Ho´n itsensä ohjaama. Muu elokuvasta onkin sitten jostain aivan muusta leffasta. Englannikielinen dubbaus on karmeaa, varsinkin sen pikkupojan (näyttelijästä ei mitään tietoa). Amerikkalaiset näyttelijät Wayne Archer, Andy Cross, Steve Davy, Ken Goodman, Steve Tartalia ja Grant Walpole ovat elokuvassa käytännössä näön vuoksi eivätkä tee oikeastaan mitään juonen kannalta. Alkuperäiselokuvan näyttelijät ovat sitten eri maata (mutta dubbi on siis todella hauskaa kuunneltavaa). Väkivalta on K-15 tasoa ja tuntemattoman hemmon tekemä soundtrack on sopivan hyvä. Juoni jäi hämärän peittoon, jotain Budha-patsasta metsästetään ja sitten tämä pikkupoika haluaa jonkun mestarin oppiin. Myös mestarin söpö tytärkin ihanan kikatuksen kanssa on mukana ja tämä poika tietenkin ihastuu tähän. Tämä jää lopulta sivuseikaksi kun niin paljon materiaalia on leikattu. Hauskaa kohellusta tässä ainakin on, jossei muuta.
Pisteet: 2,5/5
Tekkonkinkreet
Vuonna 2006 valmistui tämä Taiyo Matsumoto mangaan pohjautuva anime-elokuva, jonka ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastasivat amerikkalaiset. Ohjaajana oli Michael Arias ("Prinsessa Mononoke", "Animatrix") ja käsikirjoittajana Anthony Weintraub ("Animatrix", "Capote"). Itse elokuva oli melko hyvä, ainoastaan alkupuolisko oli hieman tylsähkö ja lopussa joidenkin henkilöiden kohtalo jäi mysteeriksi (johtui varmaan myös väsymyksestä, pirteänä elokuva nappaisi varmaan paremmin). Elokuva kertoo kahdesta katulapsesta, Mustasta (Kazunari Ninomiya) ja Valkoisesta (Yû Aoi), jotka elävät yksin erään kaupungin kaduilla. Myös Yakuza on mukana elokuvassa ja he haluavat "Kissat" pois tieltään. Animaatio on loistavaa ja Plaid-bändin tekemä soundrack samaten, mutta ihmishahmot eivät kuitenkaan ole niin kauniita kuin voisivat olla. Väkivaltaa on juuri sopivasti, mutta sillä ei herkutella. Ääninäyttely on myös perusvarmaa. Suosikeksi nousi Yû Aoi ("Redline", "Hana to Arisu") koska hänen äänensä sopi todella hyvin Valkoiselle. Sivuosissa kuullaa mm. Yûsuke Iseya, Kankurô Kudô, Min Tanaka, Rokurô Naya ja Masahiro Motoki. Loppu on näyttävä. Hieno anime, jonka voisi joskus pirteänä katsella uudelleen.
Pisteet: 4/5
19.8
Hei, me sukelletaan
Olen lapsesta asti pitänyt näistä älyvapaista amerikkalaisista Crazykomedioista. Tämä Mark W. Travisin ohjaama leffa alkoi aika pitkäpiimäisesti, mutta loppua kohden yltyi aikamoiseen vitsi-ilotulitukseen. Kaksikon Darryl Zarubica ja Randolph Davis kirjoittama 80 minuuttinen hupailu kertoo ahtaan paikan kammoisesta Biff Bannerista (Bill Pullman), joka määrätää "itsemurhatehtävään" tuhoamaan sateliittin Neuvostoliiton aluevesiltä. Mukaan tulee Bannerin entinen opettajar Jan Michaels (seksikäs Wendy Schaal) tarkkailemaan tätä sekä armoton määrä toistaitoista miehistöä (mm. Chris Demetral, Ty Granderson Jones, Dennis Redfield, Lou Richards, Elmarie Wendel). Amiraali Malice (Ned Beatty) toivoo myös että Banner aiheuttaisi sodan USA:n ja N-liiton välillä. Hauskaa läppää, vaikka ei ihan niin hauskaa kun Poliisiopistoissa, Alastomissa aseissa ja muissa tämäntyylisissä elokuvissa. Näyttelijät hoitavat hommansa lävitse kunnialla. Pullman on loistava ja Schaal on syötävän näköinen mimmi. Sivuosissa ovat mm. Robert Vaughn ("Bullitt", "Napoleon solo"), Ernie Sabella ("Leijonakuningas"-trilogia", "Hiiri, jota ei saatu hengiltä") ja Michael Winslow ("Lenny ihmekoira", "Poliisiopisto"-elokuvat"). David Michael Frank ("Nico", "Vaikeasti tapettava") on tehnyt keskitason soundtrackin ja myös elokuvan tehostepuoli on kunnossa. Hauska sekoilukomedia.
Pisteet: 4/5
Mary! Mary!
1970-luku oli aikuisviihteen kulta-aikaa. Vuonna 1977 valmistunut Bernard Morriksen ohjaus/käsikirjoitus on oiva todistus siitä että sen ei tarvitse 100% olla pelkkää panoa. Siinä voi olla myös juonentynkä ja hyvää huumoria sekä toimivaa musiikkia ja kuvausta. Elokuva kertoo nuoresta ja kauniista Marystä (Constance Money ), joka elää poikakaverinsa Nedin (John Leslie) kanssa rantahuvilalla. Eräänä päivä Ned huomaa että hän laukee liian aikaisin. No, paholainen saapuu paikalle ja auttaa Nediä. Tarina itsessään ei ole mikään ihmeellinen mutta seksikohtaukset ovat mielenkiintoisia. Joistakin niistä olisi voinut hieman nypätä pituutta ja dialogikohtauksia olisi voinut olla enemmän. Huumori on kuitenkin loistavaa. Varsinkin kohtaus jossa Eric (Jon Martin) ajaa Bonnien (Sandy Pinney) ja Katen (Angela Haze) kanssa poliisiauton oven lävitse (poliisiautossa Rene Bondin näyttelemä naispoliisi otti Ken Scudderin esittämältä miespoliisista suihin) ja alkoi näyttävä taka-ajo. B.F. Sharpin säveltämä musiikki oli loistavaa, samoin Hans Kristianin ("Judgement Day", "Tomboy") kuvaus. Äänimaailmakin elokuvan loppupuolella oli uskomattoman hienoa. Hieno aikuisviihdeleffa.
Pisteet: 4/5
Ruma Elsa
Että minä rakastan näitä vanhoja kotimaisia ja niin myös tämä Ensio Rislakin Ruma Elsa-näytelmään pohjautuvat elokuva vuodelta 1949 onnistui ihastuttamaan. Ohjaajana toimi suomielokuvan legenda Edwin Laine ("Tuntematon sotilas", "Täällä Pohjantähden alla") ja käsikirjoituksen kirjoitti Laineen serkku Topias ("Rykmentin murheenkryyni", "Rion yö"). Ja ansaitustihan Eeva-Kaarina Volanen tästä Jussi-palkinnon. Elokuvassa seurataan Elsa Kasselia eli Rumaa Elsaa eli Santtua (Eeva-Kaarina Volanen), joka puhuu rivoja ja on muutenkin ongelmanuori. Eräänä päivänä ylioppilas Usko Aamunen (Lasse Pöysti) tulee pyytämään että Elsa oppettaisi tälle kemiaa. Ja samalla Elsa huomaa kuinka rivosuinen hän on. Hän muuntautuu ja iskee monia miehiä kuten äitinsä Viivin (Elsa Turakainen) tulevan miehen Taavi Harjulan (Arvo Lehesmaa) sekä Pertti Oraksen (Kullervo Kalske) ja Erkki Karilon (Hannes Veivo). Volanen on todella kaunis nuori nainen, ja sivunäyttelijät tekevät uskomattoman hyvät roolisuoritukset. Mukana ovat mm. Liisa Tuomi, Rauha Rentola ja Sylva Rossi. Pienissä statistinosissa ovat mm, Matti Kassila, Aarne Laine, Marita Nordberg ja Matti Ranin. Elokuvan soundtrack on Nisse Rinkaman käsialaa. Alkupuoli on vielä aikamoista hapuilua mutta loppua kohden elokuva herää aivan uusiin svääreihin.
Pisteet: 4,5/5
Neljän naamion salaisuus
Ja VHS-hyllyn helmiä. Phil Karlsonin ("Lahjomaton sheriffi", "Nyrkkeilysankari Kid Galahad") ohjaama Film-noir on kuusikon George Bruce, Harry Essex, Harold Greene, Rowland Brown, Phil Karlson ja John Payne käsikirjoittama. Elokuva on erinomainen kertomus parannuksen tehneestä vankilakundista Joe Rolfesta (John Payne), joka nykyisin työskentelee kukkalähettinä. Kun kolme konnaa Boyd Kane (Neville Brand), Tony Romano (Lee Van Cleef) ja Pete Harris (Jack Elam) ryöstävät pankin, joutuu Rolf syntipukiksi vain koska hänellä on samanlainen pakettiauto kun konnilla. Konnien pomo lähettää miehet pois Yhdysvalloista. Vankilasta syyttömänä vaputettu Rolfe lähtee ensin Meksikoon ja joutuu todistamaan Harriksen kuoleman. Hän lähtee Barbarokselle, missä konnien on määrä jakaa saalis. Barbaroksella hän tapaa entisen poliisin Tim Fosterin (Preston Foster) ja tämän kauniin, lakimieheksi opiskelevan tyttären Helenin (Coleen Gray). Eikä rakkaustarinaa ole ympätty turhan päiden mukaan sillä tässä se toimii. Muutenkin näyttelijät tekevät loistavaa työtä. Pahiksina nähdyt Elam, itselleni oudolla tavalla tuntemattomana pysynyt Lee ja Brand ovat loistavia. Gray on todella kuuma kissa ja Payne loistaa syyttömänä miehenä. Pienen huumorinhäivän tuovat Dona Drake, Mario Siletti ja Don Orlando. Paul Sawtellin sävellys on hurjan hyvää. Hieno noir-klassikko.
Pisteet: 5/5
14.8
Volver - paluu
Ja sitten pitkän aijan jälkeen lisää Pedro Almodóvarin tuotantoa. Kyseessä on vuonna 2006 valmistunut Volver, joka ei ole komedia vaikka IMDb niin väittääkin. Muuten kuitenkin täydellinen espanjalaiselokuva. Elokuva kertoo sisaruksista, Raimundasta (Raimunda), Solesta (Lola Dueñas) sekä Raimundan 14-vuotiaasta tyttärestä (putosin penkiltä kun luin että Yohana Cobo, joka näytteli kyseistä tyttöä oli oikeasti tuolloin 21-vuotias). Muita hahmoja ovat sisarusten "kuolleista" palannut Irene-äiti (Carmen Maura), sisarusten ystävätät Agustina (Blanca Portillo) ja sisarusten täti Paula (Chus Lampreave). Alussa esitellään myös Raimunda aviomies Paco (Antonio de la Torre), jonka Raimundan Paula-tytär puukottaa hengiltä kun isäpuoli yrittää lähennellä. Tiukkaa settiä ja elokuva paranee loppua kohden uskomattomaksi draamaksi. Elokuvaa tehostaa vielä Alberto Iglesiaksen loistokas musiikki. Sivuosissa nähdään elokuvassa mm. Serranon perheestä tuttu Pepa Aniorte sekä Carlos Blanco. Hienosti tehty raina kyllä. Myös Estrella Morente esittää kappaleen Volver elokuvassa. Loistava elokuva ja toivon että Almodóvar jatkaa samalla tasolla myös tulevaisuudessa.
Pisteet: 5/5
15.8
Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme
Lisää kirjaston lainoja. Tästä Ang Leen ("Järki ja tuntee", "Hulk") ohjaamasta elokuvasta olen kuullut käytännössä pelkästään haukkuja, mutta kyllä tämäkin on ihan viihdyttävä. Ainoa asia mihin tähä kompastuu on lähes surkea tarinankerronta, joka parantuu viimeisen 30 minuutin aikana. Du Lu Wangin romaaniin perustuvan elokuvan kirjoittivat Hui-Ling Wang ("Lust, Caution", "Syö juo mies nainen"), James Schamus ("Hulk", "Jäämyrsky") ja Kuo Jung Tsai ("Ren she da zhan"). Tarina kertoo mestari Li Mu Baista (Yun-Fat Chow), joka käskee rakkaansa Yu Shu Lienin (Michelle Yeoh) viedä miekkansa herra Te´n (Sihung Lung) luokse. Lien huomaa talossa kauniin naisen, Jen Yuin (Ziyi Zhang), jonka on tarkoitus mennä naimisiin. Salaperäinen Jadekettu (Pei-epi Cheng) ryöstää oppilaansa kanssa miekan. Li Mu Bai tulee paikalle ja sitten alkaa tapahtumaan. Tarina on hieno, taistelukohtaukset näyttäviä (tosin paikoin todella koomisia), näyttelijät hyviä, kuvaus loistokasta ja musiikki samaten, mutta tarinankerronta tökkii ja pahasti. Myös Zhangin ja Chen Changin välillle tehdyt turhat seksikohtaukset ovat surkeita. Peter Paun kuvaus on todella upeaa, suorastaan maagista. Kyllä tämänkin rainan katselee.
Pisteet: 3,5/5
16.8
The Intruder
Tai sitten indonesialaisittain Pembalasan rambu. Elokuva kuitenkin on Jopi Burnaman ("Godaan perempuan halus", "Ferocious Female Freedom Fighters") ohjaama todella pitäveteinen Rambo-klooni, jonka käsikirjoituksen on tehnyt Deddy Armand ("Ferocious Female Freedom Fighters", "Angel of Fury"). Se että tämä on upeaa Commando-leffasta kopioitua loppua lukuunottamatta pirun tylsä, niin myös tässä on yhdet surkeimmat näyttelijät, englantidubbi on hirveää, leikkaus ihan surkea (joko ihan leikkaaja Nasrul Syawarin vika tai tätä oli sensuroitu), mutta musiikki oli ihan ok tasoista. Pelkästään loppu oli näppärää räiskimistä. Elokuvan alussa Rambu (Peter O'Brian) saapuu pieneen kaupunkiin ja paikalliset mafiosot eivät tykkää. Jenny-niminen nuori nainen (Yenny Farida) tapetaan ja Rambu haluaa pahisten päät vadille. Näyttelijät ovat luokattoman surkeita. O´Brian ( "The stabilizer kostaja", "American Hunter") on Stallonen näköinen mutta monta kertaa surkeampi puunaama. Rambon aisaparina koheltaa hetken Craig Gavin. Naiskauneudesta vastaavat Lia Warokka ja Dana Christina. Myös Charles Bronsonin näköinen Kaharudin Syah nähdään elokuvassa. Pelkästään lopun takia annan...
Pisteet: 2/5
Poika raidallisessa pyjamassa
Ja lisää kirjaston lainoja. Tämä Mark Hermanin ("Laululintu", "Suu messingillä") ohjaama ja kirjoittama draama perustuu John Boynen samannimiseen menestysromaaniin, jota en ole lukenut. Elokuva kuitenkin on upe kertomus 8-vuotiaasta berliiniläispojasta Brunosta (Asa Butterfield), joka joutuu matkustamaan isänsä (David Thewlis) uuden työn takia Saksan maaseudulle äitinsä (Vera Farmiga), siskonsa Gretelin (Amber Beattie) ja perheen Maria-palvelijattaren (Cara Horgan) kanssa. Maaseudulla hän huomaa kotinsa lähellä "farmin", mutta vanhemmat kieltävät häntä menemästä sinne. Eräänä päivänä hän tutustuu talossa puutarhurina toimivaan Paveliin (David Hayman), joka kertoo että aiemmin hän toimi lääkärinä. Myöhemmin hän lähtee tutkimusretkellä ja tulee aidatun alueen luo, jossa ystävystyy juutalaispoika Shmuelin (Jack Scanlon). Hieno teos lapsen naivistesta uskosta ja silmien avautumisesta. Näyttelijätyö on vakuuttavaa, varsinin lapsinäyttelijät Asa Butterfield ("Hugo", "The Wolfman") ja Jack Scanlon (tv-sarjat "Married Single Other" ja "Runaway") sekä Gretelinä nähty sievä 15-vuotias Amber Beattie (tv-sarja "Jinx", "Empathy"). Vera Farmiga ("In Tranzit", "Up in the Air") on todella hot ja Harry Pottereista tuttu Thewlis on loistokas natsiupseerina. Myös suosikkisäveltäjäni James Horner on luonut upeaa musiikkia. Rankka loppu on juuri oikeanlainen tälläiselle draamalle. Dialogi on onnistunutta ja Benoît Delhommen kuvaus on taidokasta. Myös puvustus ja lavastus ovat asiantuntevasti tehtyjä.
Pisteet: 5/5
Friendship Beyond the Fence
Edellämainutun elokuvan DVD-levyn ekstroissa ollut 20 minuutin dokkari ei tarjoa muuta kun kehumista puolelta toiselle. Jonkun verran myös kerrottiin itse elokuvan tekemisestä, mutta siitä ei ollut paljoa. Plussaa tulee Amber Beattiesta (joka osaa laulaa ihan hyvin, YouTubessa on musavideo tv-sarjasta Jinx) joka on seksikäs teinitytteli. Farmigakin on silmänilona. Ok
Pisteet: 3/5
17.8
Virgins from Hell
Jos eilen katselemani Rambu oli tylsä, Ackyl Anwarin ("Darah perjaka", "Tarzan raja rimba") ohjaama WIP-elokuva Perawan disarang sindikat a.k.a Virgins from Hell oli toista maata. Tässä on jopa asiallinen dubbaus ja näyttelijät tekevät reilusti parempaa työtä. Myös soundtrack on senverta eeppinen että siitä ei voi olla nauttimatta. Kameramies kuvaa aika tiuhaan tahtia puolipukeisia indonesialaisnaisia, mutta ainoa puute tässä on: tässä ei ole tissin tissiä. Väkivaltaa senkin edestä eivätkä efektit ole yhtään pöllömpiä. Elokuva kertoo sisaruksista Sheliasta (Yenny Farida) ja Dinasta (Nina Anwar) jotka todistavat kun huumeparoni, herra Tiger (Dicky Zulkarnaen) murhaa heidän vanhempansa. He kokoavat ympärilleen tiukasti aseistetun naisjengin, jonka kanssa hyökkäävät Tigerin sotilasleirille. He jäävät vangeiksi ja sitten seuraa kidutusta ja herutusta ja lisää kidutusta. Tigerin vangiksi on joutunut myös rambo-tiedemies Larry (Rambussakin nähty Harry Capri). Eeppistä toimintaa, kauniita naisia ja niljakasta kidutusta. Myös eläintappo on saatu mukaan. Kulttikamaa todellakin.
Pisteet: 3,5/5
Tora! Tora! Tora!
DVD-laina kirjastosta. Tämän joskus lapsena olen isän kanssa katsellut, mutten silloin pahemmin välittyänyt tästä. Oli liian pitkäveteinen ja toimintaa vasta lopussa. Nyt tämä 140 minuutiinen eepos Japanin hyökkäyksestä Pearl Harboriin kiinnosti viiden pisteen edestä vaikka lopussa meinasin nukahtaa väsymyksen takia. Loistava teos. Joidenkin mielestä elokuvan "juonettomuus" voi olla rasite mutta kyllä se toimii samalla tavalla kun Atlantin valli murtuu tai Tali-Ihantala 1944. Elokuvan amerikkakohtaukset ohjasi Richard Fleischer ("Conan hävittäjä", "Maailma vuonna 2022") ja Japaniosuuksien ohjauksesta vastasivat jotenkin yllättävä nimi, Kinji Fukasaku (loistoleffa "Battle Royale" ja osin sen jatko-osa "Battle Royale II") ja Toshio Masuda (animesarja "Uchû senkan Yamato", anime-elokuva "Saraba uchû senkan Yamato: Ai no senshitachi"). Käsikirjoitus perustuu kahteen kirjaan: Gordon W. Prangen kirjoittamaan Tota!Tora!Tora! ja Ladislas Faragon "The Broken Seal". Käsikirjoituksen tekivät Larry Forrester ("Salainen asiamies", "Hercules and the Princess of Troy"), Hideo Oguni ("7 samuraita", "Ran") ja Ryûzô Kikushima ("Seittien linna", "Last man standing") sekä legendaarinen Akira Kurosawa ("Dersu Uzala", "Kagemusha - varjokenraali"). Elokuva tosiaankin kertoo 7.6.1941 tapahtumista sekä kummankin osapuolen valmistatumisesta taisteluun. Amerikkalaiset eivät ota varoituksia tosissaan ja japanilaiset harjoittelevat erilaisia taktiikoita. Näyttelijöistä oikeastaan kukaan ei ole pääroolissa. Suurimmat roolit saavat amerikkalaisista Martin Balsam ("Psycho", "Valamiesten ratkaisu") ja Joseph Cotten ("Kolmas mies", "Epäilyksen varjo"). Japanilaista suurin vetovastuu on kaksikolla Sô Yamamura ("Tokyo Story", "Kuroi ushio") ja Tatsuya Mihashi ("Taivas ja helvetti", "Pahat nukkuvat hyvin"). Sivuosissa nähdään mm. Tatsuya Mihashi, James Whitmore, Takahiro Tamura, Eijirô Tôno, Jason Robards ja Wesley Addy. Tämä on muutamaa sivusivusivuosaa lukuunottamatta miesten elokuva. Isoin naisrooli on Leora Danalla ("Armoton ase", "Yli kaiken ymmärryksen"), mutta sekin on aika pieni. Myös Jerry Goldsmithin säveltämä soundtrack on hyvä. Tehosteet, lavastus ja puvustus ovat loistokasta ja lopun taistelu melko hienon näköistä. Pari kökköäkin pätkää on mutta se ei pilaa kokonaisutta. Plussaa myös siitä että japanilaiset puhuvat japania. Hyvin dokumentaarinen sotaleffa.
Pisteet: 5/5
18.8
Viljo: Zombintappaja
YouTubesta löytää kaikenlaista. Sieltä löytyi myös tämä älyvapaa Pasi Ruotsalaisen ohjaama ja kirjoittama 40 minuuttinen kauhukomedia, joka on aika vaihtelevaa materiaalia. Paikoin on surkeaa näyttelyä mutta paikoin taas tiukkaa zombinlahtausta ok- tason tehosteilla. Myös jonkun Hippopotamus Collective bändin tekemä soundtrack on ihan kohtalaista tasoa. Juoni on aika kliseinen. Viljo (Antti Airaksinen) ja Merja (Riina Raatikainen) ovat ajelulla kunnes autosta loppuu bensa. He näkevät lähellä talon ja menevät pyytämään apua. Siellä on lauma hippejä, joiden johtaja Pekka (Aaro Lappalainen) pyytää kaksikkoa jäämään lepäämään. Sitten tulee korni seksikohtaus, ja sitten lauma zombeja nousee järvestä. Hipit ja Merja kuolevat ja Pekka pyytää paikalle ystävänsä, papin (Joona Järvinen). Oikeasti tämä on todella hauska. Näyttelijät ovat niin surkeita ettei tosikaan, tosin baarimikon roolissa nähtävä Kari Ruotsalainen tekee elokuvan parhaimman roolin. Nostan hattua kuvauksen laadukkuudesta. Mielenkiintoista mättöä, kiroilua ja surkeaa näyttelyä.
Pisteet: 3/5
Subconscious Cruelty
Karim Hussain oli ennen tätä elokuvaa ihan outo veikkonen mutta katsottuani tämän kanadalaisen vuonna 1999 tehdyn taidekauhuilun, tiedän että hän on loistava ohjaaja. Elokuva itsessään ansaitsee viisi pistettä mutta katselin jotenkin sensuroidun version kun masturbointikohtaus on "japsityyliin" vesitetty. On tästä YouTubessa parempi versio. No, runkkausta näkee pornoleffoissa ihan tarpeeksi. Kuitenkin kyseessä on Hussainin ohjaus / käsikirjoitus. Elokuvassa ei ole varsinaista juonta vaan se koostuu monista pienistä tarinoista. Ensimmäisessä tarinassa kerrotaan veljestä (Ivaylo Founev), joka vakoilee raskaana olevaa siskoaan ( Brea Asher). Kun synnytyksen aika koittaa, kätilönä oleva veli tekee vauvasta selvää. Toinen tarina kertoo miehistä ja naisista (Nadia Simaani, Anna Berlyn, Nancy Simard, Sean Spuruey, Mitch Davis ja Scott Noonan) jotka kierivät maassa, joka vuotaa verta. Kolmas tarina kertoo liikemiehestä (Christopher Piggins), joka vetää kotonaan käteen (juuri tämä pätkä on sensuurissa katsomassani versiossa) ja saa yöllä maksaa siitä. Neljäs osa onkin sitten kiihkokristyttejen suosikki. Joukko naisia (Martine Viale, Mylene Giasson ja Sameera Hanif) raiskaavat ja repivät Jeesuksen (Eric Pettigrew) hengiltä. Myös virsaamista ja muuta häpäisyä suoritetaan. Elokuvan helkutin upeasta musiikista vastaa Teruhiko Suzuki ja kuvauksen hoitavat Hussain ja François Bourdon. Helkutin loistavat erikoistehosteet ovat myös muutamin kohdin todella vakuutavaa katseltavaa. Ei nyt jokaisen elokuva mutta hieno kokemus silti.
Pisteet: 5/5
Thunder Ninja Kids: Wonderful Mission
Legendaarinen leikkaa-liimaa-elokuvien tekijä Godfrey Ho ohjasi vuonna 1990 tämän ö-luokan toimintakomedian, jossa itseasissa vain n.20 minuuttia on Ho´n itsensä ohjaama. Muu elokuvasta onkin sitten jostain aivan muusta leffasta. Englannikielinen dubbaus on karmeaa, varsinkin sen pikkupojan (näyttelijästä ei mitään tietoa). Amerikkalaiset näyttelijät Wayne Archer, Andy Cross, Steve Davy, Ken Goodman, Steve Tartalia ja Grant Walpole ovat elokuvassa käytännössä näön vuoksi eivätkä tee oikeastaan mitään juonen kannalta. Alkuperäiselokuvan näyttelijät ovat sitten eri maata (mutta dubbi on siis todella hauskaa kuunneltavaa). Väkivalta on K-15 tasoa ja tuntemattoman hemmon tekemä soundtrack on sopivan hyvä. Juoni jäi hämärän peittoon, jotain Budha-patsasta metsästetään ja sitten tämä pikkupoika haluaa jonkun mestarin oppiin. Myös mestarin söpö tytärkin ihanan kikatuksen kanssa on mukana ja tämä poika tietenkin ihastuu tähän. Tämä jää lopulta sivuseikaksi kun niin paljon materiaalia on leikattu. Hauskaa kohellusta tässä ainakin on, jossei muuta.
Pisteet: 2,5/5
Tekkonkinkreet
Vuonna 2006 valmistui tämä Taiyo Matsumoto mangaan pohjautuva anime-elokuva, jonka ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastasivat amerikkalaiset. Ohjaajana oli Michael Arias ("Prinsessa Mononoke", "Animatrix") ja käsikirjoittajana Anthony Weintraub ("Animatrix", "Capote"). Itse elokuva oli melko hyvä, ainoastaan alkupuolisko oli hieman tylsähkö ja lopussa joidenkin henkilöiden kohtalo jäi mysteeriksi (johtui varmaan myös väsymyksestä, pirteänä elokuva nappaisi varmaan paremmin). Elokuva kertoo kahdesta katulapsesta, Mustasta (Kazunari Ninomiya) ja Valkoisesta (Yû Aoi), jotka elävät yksin erään kaupungin kaduilla. Myös Yakuza on mukana elokuvassa ja he haluavat "Kissat" pois tieltään. Animaatio on loistavaa ja Plaid-bändin tekemä soundrack samaten, mutta ihmishahmot eivät kuitenkaan ole niin kauniita kuin voisivat olla. Väkivaltaa on juuri sopivasti, mutta sillä ei herkutella. Ääninäyttely on myös perusvarmaa. Suosikeksi nousi Yû Aoi ("Redline", "Hana to Arisu") koska hänen äänensä sopi todella hyvin Valkoiselle. Sivuosissa kuullaa mm. Yûsuke Iseya, Kankurô Kudô, Min Tanaka, Rokurô Naya ja Masahiro Motoki. Loppu on näyttävä. Hieno anime, jonka voisi joskus pirteänä katsella uudelleen.
Pisteet: 4/5
19.8
Hei, me sukelletaan
Olen lapsesta asti pitänyt näistä älyvapaista amerikkalaisista Crazykomedioista. Tämä Mark W. Travisin ohjaama leffa alkoi aika pitkäpiimäisesti, mutta loppua kohden yltyi aikamoiseen vitsi-ilotulitukseen. Kaksikon Darryl Zarubica ja Randolph Davis kirjoittama 80 minuuttinen hupailu kertoo ahtaan paikan kammoisesta Biff Bannerista (Bill Pullman), joka määrätää "itsemurhatehtävään" tuhoamaan sateliittin Neuvostoliiton aluevesiltä. Mukaan tulee Bannerin entinen opettajar Jan Michaels (seksikäs Wendy Schaal) tarkkailemaan tätä sekä armoton määrä toistaitoista miehistöä (mm. Chris Demetral, Ty Granderson Jones, Dennis Redfield, Lou Richards, Elmarie Wendel). Amiraali Malice (Ned Beatty) toivoo myös että Banner aiheuttaisi sodan USA:n ja N-liiton välillä. Hauskaa läppää, vaikka ei ihan niin hauskaa kun Poliisiopistoissa, Alastomissa aseissa ja muissa tämäntyylisissä elokuvissa. Näyttelijät hoitavat hommansa lävitse kunnialla. Pullman on loistava ja Schaal on syötävän näköinen mimmi. Sivuosissa ovat mm. Robert Vaughn ("Bullitt", "Napoleon solo"), Ernie Sabella ("Leijonakuningas"-trilogia", "Hiiri, jota ei saatu hengiltä") ja Michael Winslow ("Lenny ihmekoira", "Poliisiopisto"-elokuvat"). David Michael Frank ("Nico", "Vaikeasti tapettava") on tehnyt keskitason soundtrackin ja myös elokuvan tehostepuoli on kunnossa. Hauska sekoilukomedia.
Pisteet: 4/5
Mary! Mary!
1970-luku oli aikuisviihteen kulta-aikaa. Vuonna 1977 valmistunut Bernard Morriksen ohjaus/käsikirjoitus on oiva todistus siitä että sen ei tarvitse 100% olla pelkkää panoa. Siinä voi olla myös juonentynkä ja hyvää huumoria sekä toimivaa musiikkia ja kuvausta. Elokuva kertoo nuoresta ja kauniista Marystä (Constance Money ), joka elää poikakaverinsa Nedin (John Leslie) kanssa rantahuvilalla. Eräänä päivä Ned huomaa että hän laukee liian aikaisin. No, paholainen saapuu paikalle ja auttaa Nediä. Tarina itsessään ei ole mikään ihmeellinen mutta seksikohtaukset ovat mielenkiintoisia. Joistakin niistä olisi voinut hieman nypätä pituutta ja dialogikohtauksia olisi voinut olla enemmän. Huumori on kuitenkin loistavaa. Varsinkin kohtaus jossa Eric (Jon Martin) ajaa Bonnien (Sandy Pinney) ja Katen (Angela Haze) kanssa poliisiauton oven lävitse (poliisiautossa Rene Bondin näyttelemä naispoliisi otti Ken Scudderin esittämältä miespoliisista suihin) ja alkoi näyttävä taka-ajo. B.F. Sharpin säveltämä musiikki oli loistavaa, samoin Hans Kristianin ("Judgement Day", "Tomboy") kuvaus. Äänimaailmakin elokuvan loppupuolella oli uskomattoman hienoa. Hieno aikuisviihdeleffa.
Pisteet: 4/5
torstai 16. elokuuta 2012
Viikko 32
8.8
Tyrannosaurus Azteca
Tämä Brian Trenchard-Smithin ("BMX Bandits", "Megiddo: The Omega code 2 - tuomiopäivä") ohjaama ja Richard Manningin (tv-sarjat "Star Trek: Uusi sukupolvi" ja "Farscape") käsikirjoitta sci-fihalpis on monella tavalla monia muita vastaavanlaisia kökköilyjä parempi. Tarinankuljetus on parempaa, käsikirjoitus järkevämpi ja näyttelytyö on reilusti parempaa. Vastapainoksi efektit ovatkin sitten laadultaan surkeimpiakin surkeampaa. T-rex on niin aneemisen surkeasti animoitu että monet 90-luvun videopelit olivat grafujen osalta monta kertaa parempia. Tarina kuitenkin kertoo espanjalaisista, jotka kohtaavat intiaaniheimon viidakossa. He jäävät kuitenkin vangeiksi, mutta viidakossa nuori sotilas Rios (Marco Sanchez) pelastaa heimon pomon Ayacoatl-tyttären (Dichen Lachman) raiskauksesta ja hirveän T-Rexin hampaista. Heimon päälikkö Matlal (Allen Gumapac) palkitsee espanjalaiset vapaudella kun katollinen, viinaanmenevä munkki Gria (Jack McGee) puhuu päälikölle. Ayacoatlin tuleva aviomies Xocozin (Kalani Queypo) ei tästä pidä ja haluaa päästä espanjalaista eroon. Erittäin verinen tv-elokuva tämä on. Siitä tulee plussaa. Elokuva on täynnä idioottimaisuuksia, jotka aiheuttavat huutonaurua. Pääosissa nähtävät Marco Sanchez tuli tutuksi Walker, Texas Ranger sarjassa ja tekee tässäkin perusvarman roolisuorituksen. Naispääosassa oleva kaunis nepanilais-australialainen Dichen Lachman ("Dollhouse", "Aquemarine") on kaunis, mutta tissit olisi voinut miesten iloksi näyttää. Muut näyttelijät tekevätkin sitten tasapaksua jälkeä. Gerald Brunskillin ("Soccer Mom", "Deep Winter") musiikki on hienoa ja Paul Atkins ("Master and Commander: Maailman laidalla", "Hawaii: Strangers in Paradise") saa talletettua kauniita viidakkomaisemia elokuvaan. Elokuva on myös lavastettu ja puvustettu yllättävän autenttisesti, mutta heimo on aika pieni ja temppeli on naurettavan pieni. Ei niin pahoja mokia kun itse dino, joka todella on hävettävän surkeasti animoitu. Katsottava halpistelu kuitenkin.
Pisteet: 3/5
9.8
Words Worth: Outer Story
Halusin katsella internetissä OVA:n Words Worth ja aluksi erehdyin katselemaan tämän Hisashi Tomiin ("Spy of Darkness") ohjaaman ohjaaman OVA:n, joka oli jonkinlainen oheistuote edellämainutulle teokselle. Käsikirjoituksen tähän fantasiahentaianimeen teki Yousei Morino ("Welcome to Pia Carrot 2", "Romance is in the Flash of the Sword II"). Tämän kaksiosaisen (2 kertaa 25 minuuttia) OVA:n tiedot ovat tiukassa mutta miesääniroolissa kuullaan Kenichi Suzumura ja kauniista musiikista vastasi Toru Shura. Animaatiokin oli hyvin kaunista. 50 minuuttinen teos koostuu siis kahdesta osasta: Honryū no Naka de…(Within the Furious Waters) ja Dotō no Naka de… (Towards the Fierce Waves). Porno toimii, mutta juonenkuljetus on eri maata. Tässä ei oikeastaan ole mitään juonta. Astral niminen soturi matkustaa fantasiamaailmassa ja tapaa kaksi naista, Sabrinan ja Persian ja sitten hässitään. Muitakin hahmoja tässä on mutta tämä on niin sekavasti rakennettu ettei tosikaan. Stallion niminen hevosmies on kova panokone ja muitakin outoja hahmoja kuten kielellään raiskaava sammakko ja yms. Kyllä tämän katsoo ja on tämä laadukkaammin tehty kun amerikkalaiset vastaavat.
Pisteet: 3/5
Word's Worth
Tämä viisiosainen OVA se alunperin piti katsella. Tämä olikin jo juonen puolesta uskomaton teos, muttei tästä loistavaa hentaita oltu unohdettu. 125 minuuttinen teos perustuu ELF Corporationin julkaisemaan seksipeliin, josta en tiedä mitään. Kan Fukumoton ("First Kiss Story", "Teacher's Pet") ohjaama ja osittain, yhdessä Yousei Morinon ("Pia Carrot 2 DX", "Dōkyūsei 2") kanssa käsikirjottama anime kertoo tarinan Words Worth Tablet, jonka avulla Jumala erotti luomansa valon ja varjon. Valo ja Varjo ovat yhdessä maailman tärkein asia. Astral niminen mies on ainoa joka pystyy yhdistämään nämä kaksi mahtavaa voimaa. Ja tarina on hyvin kerrottu ja kaiken lomassa on hyvin animoituja seksiakteja. Ja ne sopivat tarinaan vaikka niitä on melkein kymmenkunta koko elokuvan aikana. Eikä tietenkään demonisia raiskaajia ole unohdettu ja muuten outoja otuksia. Yksi esimerkki on kissatyttö Nina sekä mennikäinen Hyde ja kuningas Wortoshika. Toru Shura vastaa hienosta musiikkiraidasta. Päärooleissa ovat erinomaista työtä tekevät Takeshi Sonomura, Sendai, Kazuya Fujiki, Ryuji Tokorozawa, Shiko, Yuhiro Nagata, Eki Yoshida, Mimine Yamano, Satoe Nakamizu, Emiko Nakano ja Kano Kawayama. Hieno animaatio tukee tarinaa. Mielenkiintoisena sivuhuomiona on sanottava että enkkudubilla kuullaa mm. Jenna Jameson ja Nikki Dial, jotka ovat tunnettuja aikuisviihdetähtiä. Kaikesta paneskelusta huolimatta nerokas anime.
Pisteet: 5/5
Aniyome wa Ijippari
Tai sitten lontoolaisittan Lover-In-Law on taas yksi hentai-OVA omaan katselulistaani. 81 minuuttinen teos on Tsukasa Umidoun ohjaama, mutta käsikirjoittajasta ei ole tietoa. Se on melkein loistava, ainoa seikka mistä on pakko rokottaa on että pituuteen nähden seksikohtauksia on aivan liikaa. Tässä tapauksessa voisi sanoa sen kuuluisan sanonnan: "Ei makeaa mahan täydeltä". Elokuva kertoo teini-ikäisestä Tsutomu Katsuragista (Kakeru Shiroki), joka asuu vanhemman veljensä, tämän vaimon Main (Chisato Suzumori) ja vastasyntyneen vauvan kanssa. Mai pyörittää kukkakauppaa ja pyytää avukseen kaverinsa Kozue Takaman (Hikaru Isshiki). Main aviomies on ollut kauan reissussa ja Mai tahtoo miestä, ja Tsytomu naista. Myös Kozue sekaantuu asiaan ja kunnon panoruljanssi on valmis alkamaan. Animaatio on hyvin kaunista, huumori on hauskaa ja seksikohtaukset hyvin tehtyjä, mutta liika on aina liikaa. Loppupelissä juonikin junnaa aivan liikaa paikallaan. Musiikki on erinomaista ja tunnuskappaleet "Flower" ja "Ashita" ovat erinomaiset. Tämäkin toimii hyvin tiettyyn tarkoitukseen.
Pisteet: 4,5/5
Taru sormusten herrasta - Sormuksen ritarit
Ei tästä J.R.R Tolkienin Taru Sormusten herrasta-trilogian avausosaan voi muuta sanoa että hieno elokuva on kyseessä. Kaikki toimii tässä kuin unelma. Peter Jackson ("Oma taivas", "Unohdetut kuvat") on ohjannut yhden maagisimmista fantasiaelokuvista eikä sitä horjuta mikään. Käsikirjoituksen Tolkienin romaanista ovat tehneet Jackson yhdessä vaimonsa Fran Walshin ("Aivokuollut", "King Kong") ja Philippa Boyensin ("King Kong", "Oma taivas") kanssa. Tarinasta on turha kertoa mitään sillä kaikki varmaan tietävät sen. Frodo Reppuli (Elijah Wood) saa pahan valtasormuksen ja lähtevät tuhoamaan sitä ystäviensä Samwise Gamgeen (Sean Astin), Pippin Tukin (Billy Boyd) ja Merri Rankibukin (Dominic Monaghan) ja mukaan lähtevät myös Gandalf Harmaa (Ian McKellen), Boromir (Sean Bean), Legolas (Orlando Bloom), Gimli (John Rhys-Davies) ja Aragorn (Viggo Mortensen). Lisäksi elokuvassa nähdään kaunis Liv Tyler, Christopher Lee, Ian Holm, Marton Csokas, Cate Blanchett ja Hugo Weaving. Erinomainen näyttelijäkaarti. Myös tehosteet ovat huippuluokkaa, Howard Shoren ("Lentäjä", "The Cell") säveltämä soundtrack häikäisee kauneudellaan ja Andrew Lesnie, joka vastaa Babe-elokuvien kuvauksesta myös, on tallentanut Uuden Seelannin kauniit maisemat hienosti. Tästä elokuvasta ei voi olla pitämättä. Tämän voi katsella kuinka monta kertaa kyllästymättä. Klassikko.
Pisteet: 5/5
A.D. Police File 1: The Phantom Woman
Animet ovat lähellä sydäntäni ja niin myös tämä kolmesta lyhytelokuvasta koostuvan A.D. Policen ensimmäinen osa, jonka katselin jo toistamiseen. Laadukasta matskua on luvassa. Ja tissejä. Ja huumoria sekä verta ja aivan helkutin hieno juoni. Takamasa Ikegamin ("Seiden RG Veda", "Project A-Ko Versus Battle 1: Grey Side") ohjaama ja Noboru Aikawan ("Un-Go Episode:0 Ingaron", "Kujaku ô: Kikansai") käsikirjoittama Toshimichi Suzukib mangaan perustuva elokuva vain on valitettavasti dubattu englannin kielelle, joka pilaa kokonaisuutta ratkaisevasti etten voi täysiä pisteitä antaa. Elokuva kuitenkin kertoo nuoresta poliisista Leonista (Adam Henderson), joka pääsee A.D. Police yksikköön tuhoamaan androideja joita kutsutaan Voomerseiksi. Hän saa parikseen naispoliisi Geenan (Regan Forman). He alkavat kaksisteen tuhoamaan Voomereita. Eräs nais-Voomer palaa "haudan takaa" ja haluaa että Leon tappaisi tämän. Hienosti tehty animaatio, kaksikon Toto Gentica ja Kaoru Mizutani säveltämä tunnelmallinen soundtrack ja Lou Bonnevien esittämä kaunis lopputunnari Love me Tonight on uskomaton. Tämä toimii vielä toisellakin katselulla, mutta aneeminen enkkudubbaus on syvältä.
Pisteet: 4,5/5
A.D. Police File 2: The Ripper
Ja tämä Hidehito Uedan ("H2", "Honoo no Alpen Rose: Judy & Randy") ohjaama kakkososa on myös tasokas sci-fidraama, jota hieman laimentaa aneeminen enkkudubbaus. Akira Nishimorin ("Bîsuto uôzu chô seimeitai Toransufômâ supesharu", "Urban Square") käsikirjoitus on koukuttava. Nyt tarinan keskiössä on nuori naiskyttä Vanessa (Linda Mathieson), joka uskoo että nainen, jolla on mekaanisia elimiä, on sisimmältään yhä oikea ihminen. Hienoa tarinankerrontaa rytmittää Toto Gentican ja Kaoru Mizutanin upea soundtrack ja Lou Bonnevien esittämä kappale I Need Your Love. Animaatiokin on onnistunutta. Muissa äänirooleissa kuulaan Adam Henderson, Regan Forman ja Lisa Ross. On tämäkin mielenkiintoinen, mutta jälleen enkkudubbaus vie puolikkaan pisteen.
Pisteet: 4,5/5
A.D. Police File 3: The Man Who Bites His Tongue
Ja tämä A.D. Police-trilogian päätösosa, jonka ohjauksesta vastasi Akira Nishimori ammentaa paljon ideoita Paul Veerhoevenin tieteisklassikoista RoboCop (1987). Toshimichi Suzukin mangaan perustuva elokuva kertoo kuolleesta poliisista, josta kootaan Voomereita teurastava tappokone. Poliisikaksikko Leon (Adam Henderson) ja Geena (Regan Forman) eivät tästä pidä vaan haluvat tiedenaisen pään vadille. Piakoin poliisi pääseekin vapaaksi eikä kuuntele enää järkipuheita. Hieno psykologinen teos, jota horjuttaa vain umpisurkea englanninkielinen jälkiäänitys. Jälleen kaksikko Toto Gentica ja Kaoru Mizutani vastaavat soundtrackista ja lopputunnarin I´m Every Girl esittää Lou Bonnevie. Animaatio on kaunista, vertakin nähdään sekä yhdet tissit. Hieno teos.
Pisteet: 4,5/5
10.8
Piranhaconda
Jos Tyrannosaurus Azteca oli huonoilla efekteillä ja hyvillä näyttelijöillä tehty scifistely, on tämä roskamaestro Jim Wynorskin ("Kuoleman kauppa", "Not of This Earth") ohjaama kauhuscifistely ihan päinvastoin. Tai, no mitä pitää hyvinä efekteinä. On tässä monta kertaa paremmat monsterianimaatiot kun monissa muissa tv-halpiksissa. Mutta Mike MacLeanin ("Dinocroc vs. Supergator", "Sharktopus") käsikirjoittama teos on niin hömelö ettei tosikaan. Alussa professori Lovegrove (Michael Madsen) on etsimässä joitakin munia. Sitten kuvaustiimin tappaa Piraja-Anakonda. Käytännössä koko alkupuoli näytetään jonkun kauhuelokuvan tekijätiimiä, jota tämä jättikäärme harventaa. Sitten Kimmy (Shandi Finnessey), Rose (Terri Ivens), Jack (Rib Hillis) ja Milo ( Chris De Christopher) ajavat takaisin hotellilleen, mutta matkalla Pike-niminen pahis (Michael Swan) pysäyttää nämä ja kaappaa. He vievät heidät johonkin hylättyyn tehtaaseen jossa Madsenin näyttelemä proffa on vangittuna. Ja sitten kaikki arvaa miten käy. Juoni vielä menettelee, mutta kun näyttelijät ovat luokattomia. Pääroolissa muka oleva Madsen on niin surkea ettei tosikaan, naispääroolissa väitetty oleva Rachel Hunter ("Two Shades of Blue", "Vallan otteessa") on aika MILF muttei tee mitään järkevää juonen kannalta. Elokuvan sankari Rib Hillis ("According to Spencer", "Empathy") on yksi surkeimpia toimintatähtiä. Sivuosassa nähdään ihan kivan näköinen Angie Savage ("Speed", "Rawhide 2: Dirty Deeds") joka aikuisviihdetaustastaan huolimatta ei näytä tissejään. Hulvaton Chris De Christopher ("Busty Cops Go Hawaiian", "The Devil Wears Nada") näyttelee elokuvaohjaaja Miloa, jonka tarkoituksena on tehdä parodiaa Wynorskista. Veljesten Kapla musiikki on mukiinmenevää. CGI-tehosteet ovat tökeröitä, mutta monta kertaa paremmat kun aiemmassa tv-scifistelyssä. Kyllä tämänkin katselee viihteenä.
Pisteet: 2/5
11.8
Calamity of Snakes
Katsoinmpa nyt viimein tän elokuvan mistä John Howard js Niels Rasmussen källivät kohtauksia elokuvaansa The Serpent Warriors. Siis tää on ihan keskitason honkkarikauhua, jonka ohjauksesta vastasi Chi Chang ("Yong chun jie quan", "Bruce Leen tarina") ja käsikirjoituksen kirjoittivat Changin kanssa yhdessä Kang Nien Li ("Bao jian ta", "Wan pi gou") ja Kuo Jung Tsai (" Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme"). Tää oli reilusti parempi kun The Serpent Warriors. Tämä oli aikamoinen genremixi. Mukana oli niin toimintaa, kauhua, jännitystä, rikoselokuvaa, komediaa sekä romantiikkaa. Elokuvasta on kenties otettu vaikutteita Samuel L. Jackonin elokuvaan Snakes on a Plane (2006). Elokuvassa käärmeet kostavat kun eräs arkkitehti ei kuuntele vaimonsa varoitusta, jonka oli saanut unessa. Kevyttä höttöähän tämä on. Sherman Chowin säveltämä musiikki on toimivaa, tehosteet näyttävät hyvältä (tosin katsomani YouTube-video oli tasoltaan todella surkea VHS-kopio josta sai juuri ja juuri selvää) ja näyttelijät tekevät kohtalaiset roolisuoritukset. Yuen Kao on hyvä miesroolissaan ja muissa osissa ovat mm. Lei Chang ("Long zheng hu dou jing wu hun", "Wu zhuang yuan Tie Qiao San"), Chung-Lien Chou ("Guningtou da zhan", "Fa wang zhui zong") ja Tung-min Huang. Juuri sopivan hurmeinen raina kun sopiikin odottaa. Mukana mm. lihava nainen, joka syö paljon, kiivasluonteinen pikkutyttö ja muitakin persoonallisuuksia. Kiva kauhistelu Aasiasta.
Pisteet: 3,5/5
12.8
Blackjack
Pistästä aikaa kirjaston lainoja. John Woo on toimintaelokuvien legendaarinen ohjaaja mutten ole itse nähnyt kuin elokuvat M:I-2 Vaarallinen tehtävä 2 (2000) ja Hard Boiled (1992) sekä loppupuolikkaan elokuvasta Face/off - kahdet kasvot (1997). Tämä vuonna 1998 valmistunut tv-toiminta olikin sitten vasta kolmas Woo-elokuva, jonka olen katsellut kokonaisena. Eikä tästä voi sanoa että on aika peruskauraa. Peter Lancen ("Wiseguy", "Matkalla tuhoon 9/11") kirjoittama elokuva kertoo Amerikan parhaasta henkivartijasta Jack Devlinistä (Dolph Lundgren), joka pelastaessaan veljentytärtään Caseytä (Padraigin Murphy) saa oireen ettei pysty näkemään valkoista. Hän laittaa mustat lasit silmille ja homma toimii. Aikaa on kulunut hieman, hänen toverina Tim Hastings (Fred Williamson) pyytää tätä suojelemaan mallina toimivaa Cinder Jamesia (Kam Heskin) hullulta murhaajalta, Rory Gainesilta (Phillip MacKenzie). Eipä Devlin halua puuttuua, mutta kun Hasting haavoittuu ampumavälikohtuaksessa, alkaa helvetinmoinen ralli. Apunaan Devlinillä on hovimestari Thomas (Saul Rubinek) ja hän käy psykologi Rachel Steinin (Kate Vernon) vastaanotolla. Toimintakohtaukset ovat näyttäviä, mutta jotenkin liian koomisia. Myös pikkuvanha Padraigin Murphy on todella ärsyttävä. Dolppa Lundgren tekee puolentoista ilmeen roolin ollen todella masentavan surkea draamakohtauksissa. Phillip MacKenzie ("Driven", "The Cry of the Owl") tekee perusvarman roolisuorituksen pahiksena ja naiskauneutta edustaa kelpo roolin tekevä Kam Heskin ("Minä ja prinssi 2 - kuninkaalliset häät", "Ota kiinni jos saat"). Soundtrack, joka on oikein erinomaista, on kaksikon Micky Erbe ja Maribeth Solomon käsialaa. Keskiverto räiskintää.
Pisteet: 3/5
Rokkikukko
Muistelisin että olen tämänkin animaation joskus pienempänä nähnyt. Tutuntuntuisia kohtauksia tässä ainakin oli. Kyseessä siis on kolmikon Don Bluth, Gary Goldman ja Dan Kuenster ("Maa aikojen alussa", "Kaikenkarvainen Charlie") ohjaama elokuva, jonka käsikirjoituksesta vastasivat Don Bluth, John Pomeroy, David J. Steinberg, David N. Weiss, T.J. Kuenster ja Gary Goldman. Siinä sekoitetaan melko onnistuneesti animaatiota ja oikeaa elokuvaa. Elokuvassa on paljon painostavia kohtauksia, jotenka ihan perheen pienemmille en sitä voi suositella. Elokuva kertoo maatilan laulavasta kukosta (äänenä Kirka), joka huomaa ettei aurinko tottelekkaan tätä vaan nousee ilman kiekumistakin. Hän lähtee kaupunkiin. Samaan aikaan pöllö Yön herttua (Jarkko Rantanen) muutta pienen Edmond-pojan (Toby Scott Ganger / Tuomas Oksanen) pieneksi kissanpennuksi. Farmin eläimet haluavat kukon takaisin ja sattumalta törmäävät pieneen kissa-Edmondiin. On muös alkanut rankkasade, jonka lopettamiseen vaaditaan kukon kiekuminen. Eläimet lähtevät kaupunkiin etsimään kukkoa. Animaatio on upeaa, Robert Folkin ("Poliisiopisto", "Ei mitään menetettävää") säveltämä musiikki kaunista, mutta kappaleet eivät ole ihan omia suosikkejani. Juoni on erinmaisesti tehty. Suomenkielinen dubbauskin on myös oikein onnistunutta. Ainoastaan laulut hieman vievät pisteitä.
Pisteet: 4,5/5
Robin ja Marian
Tämä Richard Lesterin ("Teräsmies II", "Teräsmies III") ohjaama ja James Goldmanin ("Leijona talvella", "Valkeat yöt") kirjoittama komediallien rakkausdraama on tylsää alkua lukuunottamatta erinomainen tapaus. Nimirooleissa nähtävät Sean Connery ("The Rock - paluu helvettii", "007 ja kultasormi") ja uransa viidenneksi viimeissä roolissa nähtävä Audrey Hepburn ("Loma Roomassa", "Nunnan tarina"). Elokuva kertoo Robin Hoodin (Sean Connery) ja Marian-neidon (Audrey Hepburn) rakkaustarinan ja Robin Hoodin taistelusta Nottinghamin sheriffiä (Robert Shaw) vastaan, yhdessä hyvän ystävänsä pikku- Johnin (Nicol Williamson) kanssa. Lesteriltä hienoa tarinankerrontaa, mutta ensimmäinen noin 20 minuuttia on aika pitkäveteistä. John Barry ("Timantit ovat ikuisia", "007 vaaran vyöhykkeellä") on säveltänyt myös hienoa soundtrackiä. Näyttelijät ovat myös hurjan hyviä. Hepburn on 47-vuotiaana vielä söpö ilmestys ja Connery tekee vakuuttavan pääroolin. Robert Shaw ("Tappajahai", "Puhallus") tekee hienon pahisroolin. Elokuvan alussa nähdään myös Richard Harris ja sivuosissa ovat myös mm. Denholm Elliott, Ronnie Barker, Ian Holm, Esmond Knight, Veronica Quilligan, Kenneth Cranham ja 17-vuotias Victoria Abril ("Sidot minut, ota minut", "Korkeat korot"). Hienosti lavastettu ja puvustettu elokuva viihdyttää ja paikoin on tämä aika hauskakin.
Pisteet: 4,5/5
Tyrannosaurus Azteca
Tämä Brian Trenchard-Smithin ("BMX Bandits", "Megiddo: The Omega code 2 - tuomiopäivä") ohjaama ja Richard Manningin (tv-sarjat "Star Trek: Uusi sukupolvi" ja "Farscape") käsikirjoitta sci-fihalpis on monella tavalla monia muita vastaavanlaisia kökköilyjä parempi. Tarinankuljetus on parempaa, käsikirjoitus järkevämpi ja näyttelytyö on reilusti parempaa. Vastapainoksi efektit ovatkin sitten laadultaan surkeimpiakin surkeampaa. T-rex on niin aneemisen surkeasti animoitu että monet 90-luvun videopelit olivat grafujen osalta monta kertaa parempia. Tarina kuitenkin kertoo espanjalaisista, jotka kohtaavat intiaaniheimon viidakossa. He jäävät kuitenkin vangeiksi, mutta viidakossa nuori sotilas Rios (Marco Sanchez) pelastaa heimon pomon Ayacoatl-tyttären (Dichen Lachman) raiskauksesta ja hirveän T-Rexin hampaista. Heimon päälikkö Matlal (Allen Gumapac) palkitsee espanjalaiset vapaudella kun katollinen, viinaanmenevä munkki Gria (Jack McGee) puhuu päälikölle. Ayacoatlin tuleva aviomies Xocozin (Kalani Queypo) ei tästä pidä ja haluaa päästä espanjalaista eroon. Erittäin verinen tv-elokuva tämä on. Siitä tulee plussaa. Elokuva on täynnä idioottimaisuuksia, jotka aiheuttavat huutonaurua. Pääosissa nähtävät Marco Sanchez tuli tutuksi Walker, Texas Ranger sarjassa ja tekee tässäkin perusvarman roolisuorituksen. Naispääosassa oleva kaunis nepanilais-australialainen Dichen Lachman ("Dollhouse", "Aquemarine") on kaunis, mutta tissit olisi voinut miesten iloksi näyttää. Muut näyttelijät tekevätkin sitten tasapaksua jälkeä. Gerald Brunskillin ("Soccer Mom", "Deep Winter") musiikki on hienoa ja Paul Atkins ("Master and Commander: Maailman laidalla", "Hawaii: Strangers in Paradise") saa talletettua kauniita viidakkomaisemia elokuvaan. Elokuva on myös lavastettu ja puvustettu yllättävän autenttisesti, mutta heimo on aika pieni ja temppeli on naurettavan pieni. Ei niin pahoja mokia kun itse dino, joka todella on hävettävän surkeasti animoitu. Katsottava halpistelu kuitenkin.
Pisteet: 3/5
9.8
Words Worth: Outer Story
Halusin katsella internetissä OVA:n Words Worth ja aluksi erehdyin katselemaan tämän Hisashi Tomiin ("Spy of Darkness") ohjaaman ohjaaman OVA:n, joka oli jonkinlainen oheistuote edellämainutulle teokselle. Käsikirjoituksen tähän fantasiahentaianimeen teki Yousei Morino ("Welcome to Pia Carrot 2", "Romance is in the Flash of the Sword II"). Tämän kaksiosaisen (2 kertaa 25 minuuttia) OVA:n tiedot ovat tiukassa mutta miesääniroolissa kuullaan Kenichi Suzumura ja kauniista musiikista vastasi Toru Shura. Animaatiokin oli hyvin kaunista. 50 minuuttinen teos koostuu siis kahdesta osasta: Honryū no Naka de…(Within the Furious Waters) ja Dotō no Naka de… (Towards the Fierce Waves). Porno toimii, mutta juonenkuljetus on eri maata. Tässä ei oikeastaan ole mitään juonta. Astral niminen soturi matkustaa fantasiamaailmassa ja tapaa kaksi naista, Sabrinan ja Persian ja sitten hässitään. Muitakin hahmoja tässä on mutta tämä on niin sekavasti rakennettu ettei tosikaan. Stallion niminen hevosmies on kova panokone ja muitakin outoja hahmoja kuten kielellään raiskaava sammakko ja yms. Kyllä tämän katsoo ja on tämä laadukkaammin tehty kun amerikkalaiset vastaavat.
Pisteet: 3/5
Word's Worth
Tämä viisiosainen OVA se alunperin piti katsella. Tämä olikin jo juonen puolesta uskomaton teos, muttei tästä loistavaa hentaita oltu unohdettu. 125 minuuttinen teos perustuu ELF Corporationin julkaisemaan seksipeliin, josta en tiedä mitään. Kan Fukumoton ("First Kiss Story", "Teacher's Pet") ohjaama ja osittain, yhdessä Yousei Morinon ("Pia Carrot 2 DX", "Dōkyūsei 2") kanssa käsikirjottama anime kertoo tarinan Words Worth Tablet, jonka avulla Jumala erotti luomansa valon ja varjon. Valo ja Varjo ovat yhdessä maailman tärkein asia. Astral niminen mies on ainoa joka pystyy yhdistämään nämä kaksi mahtavaa voimaa. Ja tarina on hyvin kerrottu ja kaiken lomassa on hyvin animoituja seksiakteja. Ja ne sopivat tarinaan vaikka niitä on melkein kymmenkunta koko elokuvan aikana. Eikä tietenkään demonisia raiskaajia ole unohdettu ja muuten outoja otuksia. Yksi esimerkki on kissatyttö Nina sekä mennikäinen Hyde ja kuningas Wortoshika. Toru Shura vastaa hienosta musiikkiraidasta. Päärooleissa ovat erinomaista työtä tekevät Takeshi Sonomura, Sendai, Kazuya Fujiki, Ryuji Tokorozawa, Shiko, Yuhiro Nagata, Eki Yoshida, Mimine Yamano, Satoe Nakamizu, Emiko Nakano ja Kano Kawayama. Hieno animaatio tukee tarinaa. Mielenkiintoisena sivuhuomiona on sanottava että enkkudubilla kuullaa mm. Jenna Jameson ja Nikki Dial, jotka ovat tunnettuja aikuisviihdetähtiä. Kaikesta paneskelusta huolimatta nerokas anime.
Pisteet: 5/5
Aniyome wa Ijippari
Tai sitten lontoolaisittan Lover-In-Law on taas yksi hentai-OVA omaan katselulistaani. 81 minuuttinen teos on Tsukasa Umidoun ohjaama, mutta käsikirjoittajasta ei ole tietoa. Se on melkein loistava, ainoa seikka mistä on pakko rokottaa on että pituuteen nähden seksikohtauksia on aivan liikaa. Tässä tapauksessa voisi sanoa sen kuuluisan sanonnan: "Ei makeaa mahan täydeltä". Elokuva kertoo teini-ikäisestä Tsutomu Katsuragista (Kakeru Shiroki), joka asuu vanhemman veljensä, tämän vaimon Main (Chisato Suzumori) ja vastasyntyneen vauvan kanssa. Mai pyörittää kukkakauppaa ja pyytää avukseen kaverinsa Kozue Takaman (Hikaru Isshiki). Main aviomies on ollut kauan reissussa ja Mai tahtoo miestä, ja Tsytomu naista. Myös Kozue sekaantuu asiaan ja kunnon panoruljanssi on valmis alkamaan. Animaatio on hyvin kaunista, huumori on hauskaa ja seksikohtaukset hyvin tehtyjä, mutta liika on aina liikaa. Loppupelissä juonikin junnaa aivan liikaa paikallaan. Musiikki on erinomaista ja tunnuskappaleet "Flower" ja "Ashita" ovat erinomaiset. Tämäkin toimii hyvin tiettyyn tarkoitukseen.
Pisteet: 4,5/5
Taru sormusten herrasta - Sormuksen ritarit
Ei tästä J.R.R Tolkienin Taru Sormusten herrasta-trilogian avausosaan voi muuta sanoa että hieno elokuva on kyseessä. Kaikki toimii tässä kuin unelma. Peter Jackson ("Oma taivas", "Unohdetut kuvat") on ohjannut yhden maagisimmista fantasiaelokuvista eikä sitä horjuta mikään. Käsikirjoituksen Tolkienin romaanista ovat tehneet Jackson yhdessä vaimonsa Fran Walshin ("Aivokuollut", "King Kong") ja Philippa Boyensin ("King Kong", "Oma taivas") kanssa. Tarinasta on turha kertoa mitään sillä kaikki varmaan tietävät sen. Frodo Reppuli (Elijah Wood) saa pahan valtasormuksen ja lähtevät tuhoamaan sitä ystäviensä Samwise Gamgeen (Sean Astin), Pippin Tukin (Billy Boyd) ja Merri Rankibukin (Dominic Monaghan) ja mukaan lähtevät myös Gandalf Harmaa (Ian McKellen), Boromir (Sean Bean), Legolas (Orlando Bloom), Gimli (John Rhys-Davies) ja Aragorn (Viggo Mortensen). Lisäksi elokuvassa nähdään kaunis Liv Tyler, Christopher Lee, Ian Holm, Marton Csokas, Cate Blanchett ja Hugo Weaving. Erinomainen näyttelijäkaarti. Myös tehosteet ovat huippuluokkaa, Howard Shoren ("Lentäjä", "The Cell") säveltämä soundtrack häikäisee kauneudellaan ja Andrew Lesnie, joka vastaa Babe-elokuvien kuvauksesta myös, on tallentanut Uuden Seelannin kauniit maisemat hienosti. Tästä elokuvasta ei voi olla pitämättä. Tämän voi katsella kuinka monta kertaa kyllästymättä. Klassikko.
Pisteet: 5/5
A.D. Police File 1: The Phantom Woman
Animet ovat lähellä sydäntäni ja niin myös tämä kolmesta lyhytelokuvasta koostuvan A.D. Policen ensimmäinen osa, jonka katselin jo toistamiseen. Laadukasta matskua on luvassa. Ja tissejä. Ja huumoria sekä verta ja aivan helkutin hieno juoni. Takamasa Ikegamin ("Seiden RG Veda", "Project A-Ko Versus Battle 1: Grey Side") ohjaama ja Noboru Aikawan ("Un-Go Episode:0 Ingaron", "Kujaku ô: Kikansai") käsikirjoittama Toshimichi Suzukib mangaan perustuva elokuva vain on valitettavasti dubattu englannin kielelle, joka pilaa kokonaisuutta ratkaisevasti etten voi täysiä pisteitä antaa. Elokuva kuitenkin kertoo nuoresta poliisista Leonista (Adam Henderson), joka pääsee A.D. Police yksikköön tuhoamaan androideja joita kutsutaan Voomerseiksi. Hän saa parikseen naispoliisi Geenan (Regan Forman). He alkavat kaksisteen tuhoamaan Voomereita. Eräs nais-Voomer palaa "haudan takaa" ja haluaa että Leon tappaisi tämän. Hienosti tehty animaatio, kaksikon Toto Gentica ja Kaoru Mizutani säveltämä tunnelmallinen soundtrack ja Lou Bonnevien esittämä kaunis lopputunnari Love me Tonight on uskomaton. Tämä toimii vielä toisellakin katselulla, mutta aneeminen enkkudubbaus on syvältä.
Pisteet: 4,5/5
A.D. Police File 2: The Ripper
Ja tämä Hidehito Uedan ("H2", "Honoo no Alpen Rose: Judy & Randy") ohjaama kakkososa on myös tasokas sci-fidraama, jota hieman laimentaa aneeminen enkkudubbaus. Akira Nishimorin ("Bîsuto uôzu chô seimeitai Toransufômâ supesharu", "Urban Square") käsikirjoitus on koukuttava. Nyt tarinan keskiössä on nuori naiskyttä Vanessa (Linda Mathieson), joka uskoo että nainen, jolla on mekaanisia elimiä, on sisimmältään yhä oikea ihminen. Hienoa tarinankerrontaa rytmittää Toto Gentican ja Kaoru Mizutanin upea soundtrack ja Lou Bonnevien esittämä kappale I Need Your Love. Animaatiokin on onnistunutta. Muissa äänirooleissa kuulaan Adam Henderson, Regan Forman ja Lisa Ross. On tämäkin mielenkiintoinen, mutta jälleen enkkudubbaus vie puolikkaan pisteen.
Pisteet: 4,5/5
A.D. Police File 3: The Man Who Bites His Tongue
Ja tämä A.D. Police-trilogian päätösosa, jonka ohjauksesta vastasi Akira Nishimori ammentaa paljon ideoita Paul Veerhoevenin tieteisklassikoista RoboCop (1987). Toshimichi Suzukin mangaan perustuva elokuva kertoo kuolleesta poliisista, josta kootaan Voomereita teurastava tappokone. Poliisikaksikko Leon (Adam Henderson) ja Geena (Regan Forman) eivät tästä pidä vaan haluvat tiedenaisen pään vadille. Piakoin poliisi pääseekin vapaaksi eikä kuuntele enää järkipuheita. Hieno psykologinen teos, jota horjuttaa vain umpisurkea englanninkielinen jälkiäänitys. Jälleen kaksikko Toto Gentica ja Kaoru Mizutani vastaavat soundtrackista ja lopputunnarin I´m Every Girl esittää Lou Bonnevie. Animaatio on kaunista, vertakin nähdään sekä yhdet tissit. Hieno teos.
Pisteet: 4,5/5
10.8
Piranhaconda
Jos Tyrannosaurus Azteca oli huonoilla efekteillä ja hyvillä näyttelijöillä tehty scifistely, on tämä roskamaestro Jim Wynorskin ("Kuoleman kauppa", "Not of This Earth") ohjaama kauhuscifistely ihan päinvastoin. Tai, no mitä pitää hyvinä efekteinä. On tässä monta kertaa paremmat monsterianimaatiot kun monissa muissa tv-halpiksissa. Mutta Mike MacLeanin ("Dinocroc vs. Supergator", "Sharktopus") käsikirjoittama teos on niin hömelö ettei tosikaan. Alussa professori Lovegrove (Michael Madsen) on etsimässä joitakin munia. Sitten kuvaustiimin tappaa Piraja-Anakonda. Käytännössä koko alkupuoli näytetään jonkun kauhuelokuvan tekijätiimiä, jota tämä jättikäärme harventaa. Sitten Kimmy (Shandi Finnessey), Rose (Terri Ivens), Jack (Rib Hillis) ja Milo ( Chris De Christopher) ajavat takaisin hotellilleen, mutta matkalla Pike-niminen pahis (Michael Swan) pysäyttää nämä ja kaappaa. He vievät heidät johonkin hylättyyn tehtaaseen jossa Madsenin näyttelemä proffa on vangittuna. Ja sitten kaikki arvaa miten käy. Juoni vielä menettelee, mutta kun näyttelijät ovat luokattomia. Pääroolissa muka oleva Madsen on niin surkea ettei tosikaan, naispääroolissa väitetty oleva Rachel Hunter ("Two Shades of Blue", "Vallan otteessa") on aika MILF muttei tee mitään järkevää juonen kannalta. Elokuvan sankari Rib Hillis ("According to Spencer", "Empathy") on yksi surkeimpia toimintatähtiä. Sivuosassa nähdään ihan kivan näköinen Angie Savage ("Speed", "Rawhide 2: Dirty Deeds") joka aikuisviihdetaustastaan huolimatta ei näytä tissejään. Hulvaton Chris De Christopher ("Busty Cops Go Hawaiian", "The Devil Wears Nada") näyttelee elokuvaohjaaja Miloa, jonka tarkoituksena on tehdä parodiaa Wynorskista. Veljesten Kapla musiikki on mukiinmenevää. CGI-tehosteet ovat tökeröitä, mutta monta kertaa paremmat kun aiemmassa tv-scifistelyssä. Kyllä tämänkin katselee viihteenä.
Pisteet: 2/5
11.8
Calamity of Snakes
Katsoinmpa nyt viimein tän elokuvan mistä John Howard js Niels Rasmussen källivät kohtauksia elokuvaansa The Serpent Warriors. Siis tää on ihan keskitason honkkarikauhua, jonka ohjauksesta vastasi Chi Chang ("Yong chun jie quan", "Bruce Leen tarina") ja käsikirjoituksen kirjoittivat Changin kanssa yhdessä Kang Nien Li ("Bao jian ta", "Wan pi gou") ja Kuo Jung Tsai (" Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme"). Tää oli reilusti parempi kun The Serpent Warriors. Tämä oli aikamoinen genremixi. Mukana oli niin toimintaa, kauhua, jännitystä, rikoselokuvaa, komediaa sekä romantiikkaa. Elokuvasta on kenties otettu vaikutteita Samuel L. Jackonin elokuvaan Snakes on a Plane (2006). Elokuvassa käärmeet kostavat kun eräs arkkitehti ei kuuntele vaimonsa varoitusta, jonka oli saanut unessa. Kevyttä höttöähän tämä on. Sherman Chowin säveltämä musiikki on toimivaa, tehosteet näyttävät hyvältä (tosin katsomani YouTube-video oli tasoltaan todella surkea VHS-kopio josta sai juuri ja juuri selvää) ja näyttelijät tekevät kohtalaiset roolisuoritukset. Yuen Kao on hyvä miesroolissaan ja muissa osissa ovat mm. Lei Chang ("Long zheng hu dou jing wu hun", "Wu zhuang yuan Tie Qiao San"), Chung-Lien Chou ("Guningtou da zhan", "Fa wang zhui zong") ja Tung-min Huang. Juuri sopivan hurmeinen raina kun sopiikin odottaa. Mukana mm. lihava nainen, joka syö paljon, kiivasluonteinen pikkutyttö ja muitakin persoonallisuuksia. Kiva kauhistelu Aasiasta.
Pisteet: 3,5/5
12.8
Blackjack
Pistästä aikaa kirjaston lainoja. John Woo on toimintaelokuvien legendaarinen ohjaaja mutten ole itse nähnyt kuin elokuvat M:I-2 Vaarallinen tehtävä 2 (2000) ja Hard Boiled (1992) sekä loppupuolikkaan elokuvasta Face/off - kahdet kasvot (1997). Tämä vuonna 1998 valmistunut tv-toiminta olikin sitten vasta kolmas Woo-elokuva, jonka olen katsellut kokonaisena. Eikä tästä voi sanoa että on aika peruskauraa. Peter Lancen ("Wiseguy", "Matkalla tuhoon 9/11") kirjoittama elokuva kertoo Amerikan parhaasta henkivartijasta Jack Devlinistä (Dolph Lundgren), joka pelastaessaan veljentytärtään Caseytä (Padraigin Murphy) saa oireen ettei pysty näkemään valkoista. Hän laittaa mustat lasit silmille ja homma toimii. Aikaa on kulunut hieman, hänen toverina Tim Hastings (Fred Williamson) pyytää tätä suojelemaan mallina toimivaa Cinder Jamesia (Kam Heskin) hullulta murhaajalta, Rory Gainesilta (Phillip MacKenzie). Eipä Devlin halua puuttuua, mutta kun Hasting haavoittuu ampumavälikohtuaksessa, alkaa helvetinmoinen ralli. Apunaan Devlinillä on hovimestari Thomas (Saul Rubinek) ja hän käy psykologi Rachel Steinin (Kate Vernon) vastaanotolla. Toimintakohtaukset ovat näyttäviä, mutta jotenkin liian koomisia. Myös pikkuvanha Padraigin Murphy on todella ärsyttävä. Dolppa Lundgren tekee puolentoista ilmeen roolin ollen todella masentavan surkea draamakohtauksissa. Phillip MacKenzie ("Driven", "The Cry of the Owl") tekee perusvarman roolisuorituksen pahiksena ja naiskauneutta edustaa kelpo roolin tekevä Kam Heskin ("Minä ja prinssi 2 - kuninkaalliset häät", "Ota kiinni jos saat"). Soundtrack, joka on oikein erinomaista, on kaksikon Micky Erbe ja Maribeth Solomon käsialaa. Keskiverto räiskintää.
Pisteet: 3/5
Rokkikukko
Muistelisin että olen tämänkin animaation joskus pienempänä nähnyt. Tutuntuntuisia kohtauksia tässä ainakin oli. Kyseessä siis on kolmikon Don Bluth, Gary Goldman ja Dan Kuenster ("Maa aikojen alussa", "Kaikenkarvainen Charlie") ohjaama elokuva, jonka käsikirjoituksesta vastasivat Don Bluth, John Pomeroy, David J. Steinberg, David N. Weiss, T.J. Kuenster ja Gary Goldman. Siinä sekoitetaan melko onnistuneesti animaatiota ja oikeaa elokuvaa. Elokuvassa on paljon painostavia kohtauksia, jotenka ihan perheen pienemmille en sitä voi suositella. Elokuva kertoo maatilan laulavasta kukosta (äänenä Kirka), joka huomaa ettei aurinko tottelekkaan tätä vaan nousee ilman kiekumistakin. Hän lähtee kaupunkiin. Samaan aikaan pöllö Yön herttua (Jarkko Rantanen) muutta pienen Edmond-pojan (Toby Scott Ganger / Tuomas Oksanen) pieneksi kissanpennuksi. Farmin eläimet haluavat kukon takaisin ja sattumalta törmäävät pieneen kissa-Edmondiin. On muös alkanut rankkasade, jonka lopettamiseen vaaditaan kukon kiekuminen. Eläimet lähtevät kaupunkiin etsimään kukkoa. Animaatio on upeaa, Robert Folkin ("Poliisiopisto", "Ei mitään menetettävää") säveltämä musiikki kaunista, mutta kappaleet eivät ole ihan omia suosikkejani. Juoni on erinmaisesti tehty. Suomenkielinen dubbauskin on myös oikein onnistunutta. Ainoastaan laulut hieman vievät pisteitä.
Pisteet: 4,5/5
Robin ja Marian
Tämä Richard Lesterin ("Teräsmies II", "Teräsmies III") ohjaama ja James Goldmanin ("Leijona talvella", "Valkeat yöt") kirjoittama komediallien rakkausdraama on tylsää alkua lukuunottamatta erinomainen tapaus. Nimirooleissa nähtävät Sean Connery ("The Rock - paluu helvettii", "007 ja kultasormi") ja uransa viidenneksi viimeissä roolissa nähtävä Audrey Hepburn ("Loma Roomassa", "Nunnan tarina"). Elokuva kertoo Robin Hoodin (Sean Connery) ja Marian-neidon (Audrey Hepburn) rakkaustarinan ja Robin Hoodin taistelusta Nottinghamin sheriffiä (Robert Shaw) vastaan, yhdessä hyvän ystävänsä pikku- Johnin (Nicol Williamson) kanssa. Lesteriltä hienoa tarinankerrontaa, mutta ensimmäinen noin 20 minuuttia on aika pitkäveteistä. John Barry ("Timantit ovat ikuisia", "007 vaaran vyöhykkeellä") on säveltänyt myös hienoa soundtrackiä. Näyttelijät ovat myös hurjan hyviä. Hepburn on 47-vuotiaana vielä söpö ilmestys ja Connery tekee vakuuttavan pääroolin. Robert Shaw ("Tappajahai", "Puhallus") tekee hienon pahisroolin. Elokuvan alussa nähdään myös Richard Harris ja sivuosissa ovat myös mm. Denholm Elliott, Ronnie Barker, Ian Holm, Esmond Knight, Veronica Quilligan, Kenneth Cranham ja 17-vuotias Victoria Abril ("Sidot minut, ota minut", "Korkeat korot"). Hienosti lavastettu ja puvustettu elokuva viihdyttää ja paikoin on tämä aika hauskakin.
Pisteet: 4,5/5
tiistai 14. elokuuta 2012
Viikko 31
2.8
Ayrılık: Aşkta ve Savaşta Filistin
Tämä Onur Tanin (" Güneydogu'dan Öyküler - Önce Vatan", "Kadri'nin götürdügü yere git") ohjaama Ayrılık: Aşkta ve Savaşta Filistin tv-sarjan pilottijakso oli juuri niin hyvä kuin sopi odottaa. Olin aiemmin tästä satunnaisia pätkiä nähnyt, mutta nyt näin koko "elokuvan" kokonaiseina. Teksityksiä ei tosin ollut, joten turkinkielinen dialogi meni ohi korvien että heilahti. Sarjaa on tehty vuodesta 2009 ja sitä tehdään edelleenkin. Se kertoo erään palestiinalaisen perheen tarinan Israelissa. Elokuvan käsikirjoituksesta vastasivat Sevgi Yilmaz, Nilüfer Zeynep Özçelik, Redife Zerener, Hayri Altunyurt ja Eren Azak. Elokuva on aiheeltaan hyvin rankka ja Israelin valtio uhkasi tv-sarjan takia aseilla Turkkia. Sarjassa nähtävä materiaalia, tai ainakin pilottielokuvan materiaali, oli paikoin niin julmaa ettei sellaista näe Suomen televisiossa. Ihmisiä ammuttiin sumeilematta, teinityttöä ammuttiin vatsaan lähietäisyydeltä, kapinallista nuorta miestä ammuttiin selkään, imaamia lyötiin kasvoihin rynnäkkökiväärin perällä, vastasyntynyt vauva ammuttiin... Tässä pilottijaksossa kuullaan taivaallisen tunnelmallista musiikkia, joka kouraiseen syvältä. Pääroolissa nähtävä Erdal Bilingen tekee perheen isänä upean roolin ja Nihan Okutucu äitinä. Myös Tamer Levent ja Sema Aybars tekevät hyvää työtä rooleissaan. Muissa osissa loistavat mm. Tuvana Türkay, Türkü Hazer, Nihan Büyükağaç, Hande Keçeci ja Şule Çelik. Hienoja kohtauksia on monia, varsinkin Rambomainen unikohtaus, jossa Bilingen riistää isrelilaissotilaalta aseen ja ampuu muita sotilaita. Kohtauksesta tulee mieleen joku sotapeli. Elokuva aukeaisi varmaan paremmin mikäli ymmärtäisi turkin kieltä, mutta meneehän se näinkin.
Pisteet: 5/5
4.8
Dinot New Yorkissa
Kuinkahan kauan tämän elokuvan katselusta oikein on? Kai lähemmäksi 10 vuotta. Lapsena pidin hurjasti tästä rainasta, joten päätin tarkistaa iskisikö se edelleenkin niin kuin ennen. Ja totta vie iski. Ohjaajanelikko Phil Nibbelink ("Casper", "Hiidenpata"), Simon Wells ("Egyptin prinssi", "Balto"), Dick Zondag ("Dinosaurus", "Balto") ja Ralph Zondag ("Maa aikojen alussa", "Fievel matkalla Amerikkaan") ovat ohjanneet lämminhenkisen seikkailun, jossa tosin lopussa mennään pieniä lapsukaisia pelottavaan materiaaliin, mutta suurelta osin hauskan huumorin kanssa etenevä seikkailuelokuva. John Patrick Shanley ("Kuuhulllut", "Alive") on käsikirjoittanut elokuvan Hudson Talbottin kirjan pohjalta. Se kertoo tarinan dinosauruksista, Rexistä (suomiäänenä Risto Aaltonen), Elsasta (Titta Jokinen), Woogista (Heikki Nousiainen) ja Viipistä (Antti Pääkkönen), jotka kiltti kapteeni Kirkassilmä (Jarmo Koski ) muuttaa älyllisesti ihmisten tasolle. He pystyvät puhumaan ja tekemään asioita kuin ihmiset. Kirkassimä haluaa toteuttaa lasten suurimman toiveen, lapset tahtovat nähdä ihka oikeita Dinosauruksia. Hän kertoo Luonnontieteellisen museon kiltistä johtajasta, tohtori Juulia Lemmetyisestä (Tiina Bergström), joiden luokse dinojen on mentävä ja varoittaa ilkeästä ja vaarallisesta veljestään, professori Kierosilmästä (Aarre Karén). Ensi töikseen Dinosaurukset tapaavat nuoren kotoaan karanneen Louien (Tuomas Oksanen) ja myöhemmin he ystävystyvät nuoreen tyttöön Ceciliaan (Meri Holopainen), jonka vanhemmat ovat aina poissa ja hän on hyvin yksinäinen. Onnistuvatko dinot pääsemään tohtori Lemmetyisen luokse vai miten käy? Upeat suomidubbaajat takaavat viihdyttäviä hetkiä, varsinkin Antti Pääkkönen tekee laatutyötä roolissaan. Sivuosissa kuulaan myös Tommi Rinne, Rauno Ahonen, Kari Ketonen ja Petra Karjalainen. Musiikista vastaa todellisella tyylillä James Horner ("Titanic", "Maa aikojen alussa"). Musiikki on todella kaunista, mutta lopputekstien aikana soiva Little Richardin esittämä "Roll Back The Rock (To The Dawn Of Time) (Finale Version)" on loistava. Hyvä animaatio tukee tarinaa myös, huumori on hauskaa ja hahmot mielenkiintoisia. Mielestäni yksi parhaimpia animaatioelokuvia.
Pisteet: 5/5
Last man standing
Bruce Willis on sitten kova jätkä. Sen todistaa myös tämä Walter Hillin ("48 tuntia", "Toiset 48 tuntia") ohjaama ja käsikirjoittama toimintaelokuva joka taas pohjautuu Akira Kurosawan ja Ryûzô Kikushima alkuperäistarinaan. Itse tosin en huomannut aluksi että elokuva pohjautuu Kurosawan elokuvaan Yojimo - onnensoturi (1961) . Vasta loppupuolella tajusin sen. Elokuva kopioi sumeilemattomasti Sergio Leonen klassikkoelokuvaa Kourallinen dollareita (1964), varsinkin loppupuolella. Tarina kuitenkin kertoo John Smithistä (Bruce Willis), joka matkustaa 1930-luvun Amerikassa jonnekkin takahikiälle, kaupunkiin nimeltä Jerico. Kaupungissa taistelevat kaksi rikollisjengiä, irlantilaiset ja italialaiset. Sheriffi Ed Galt (Bruce Dern ) yrittää pitää järjestystä kaupungissa mutta turhaan. Smith tekee rahaa toimien kummankin puolen leivissä harventaen pahisten rivejä. Erinomaisia näyttelijäsuorituksia Williksestä lähtien. Käytännössä yksin olevana sheriffinä nähtävä Bruce Dern ("Cowboys", "Monster - Aileen Wuornos") on ilmiömäisen loistava. Pahisten rooleissa ovat William Sanderson ("Blade Runner", "Päämies"), liian pieneen rooliin jäävä Christopher Walken ("Batman - paluu", "Kauriinmetsästäjä"), David Patrick Kelly ("Commando", "48 tuntia"), Ned Eisenberg ("Rajaton", "Million Dollar Baby") ja Michael Imperioli ("Oma taivas", "Mafiaveljet"). R.D. Call ("Erämaan armoilla", "Waterworld") tekee myös pahiksena hienoa työtä. Naiskauneutta edustavat Karina Lombard ("Intohimon tuulet", "Fima") jonka tissit näkyvät tässä, Alexandra Powers ("Kuolleiden runoilijoiden seura", "Naamio") ja Leslie Mann ("Paksuna", "Rio"). Tulitaistelut ovat hienon näköisiä, juoni toimiva, mutta miinusta tulee liiasta Leonen kopioinnista. Yksi yhteen kohtauksia on aivan liikaa. Ry Cooderin ("Kuolemaantuomittu", "Tunnin kuva") säveltämä soundtrack on upeaa ja Lloyd Ahern II:sen ("Madso's War", "Supernova") kuvaus on hienon näköistä. Hieno toimintapätkä.
Pisteet: 4/5
5.8
Sin City
Eikä tämäkään Robert Rodriguezin ohjaus pettänyt. Siis, täähän oli aivan loistavaa toimintatykitystä alusta loppuun loistavilla näyttelijöillä. Elokuva perustuu Frank Millerin sarjakuvaromaaniin ja onkin ulkoasultaan hyvin sarjakuvamainen. Elokuva kostuu kolmesta tarinasta, jotka ovat nivottu yhteen. Yhdessä tarinassa seurataan vanhaa konkarikyttä Hartigania (Bruce Willis), joka tutkii Bob-nimisen etsivän (Michael Madsen) kanssa pedofilitapausta. Senaattori Roarkin (Powers Boothe) poika (Nick Stahl) on kaapannut 11-vuotiaan Nancy-tytön (Alexa Vegan pikkusisko Makenzie Vega). Hartigan kuitenkin tuomitaan senaattorin avustamana itse pedofiliasta vankilaan, jonne Nancy lähettää valenimellä viestejä. Kun Hartigan vapautuu, hän etsii Nancyn (Jessica Alba) käsiinsä suojellakseen tätä. Toisen tarinan keskiössä on karski Marv (Mickey Rourke), jonka tyttö Goldie (Jaime King) kuolee. Poliisit alkavat etsiä tätä ja lopulta Goldien sisko Wendy (Jaime King) etsii Marvin käsiinsä. Lopulta Marv saa tietää että Kardinaali Roark (Rutger Hauer) on kaiken takana. Marv kohtaa Roarkin uskollisen palkollisen Kevinin (Elijah Wood). Kolmas tarina kertoo nuoresta naisesta Shelleystä (Brittany Murphy), jonka uusi poikakaveri Dwight (Clive Owen) lähtee Shelleyn entisen poikakaverin Jackie Boy:n (Benicio Del Toro) perään päättyen lopulta katunaisten kaupunginosaan. Hienoja taisteluita, upea kuvaus ja John Debneyn, Graeme Revellin ja Robert Rodriguezin säveltämä musiikki on hienoa. Tästä ei voi olla pitämättä. Niin vaikuttava tämä vain on.
Pisteet: 5/5
Babe - urhea possu
Olen tainnut joskus lapsena nähdä tämän elokuvan, mutten ole asiasta täysin varma. Kyseessä kuitenkin on Chris Noonanin ("Vietnam", "Beatrix Potter - taiteilijaelämää") ohjaama Dick King-Smithin romaaniin "The Sheep Pig" perustuva elokuva, jonka käsikirjoittivat Noonaan ja George Miller ("Asfalttisoturi", "Mad Max"). Ei tämä nyt mikään kovinkaan ihmeellinen ollut. Alkupuoli laahasi aivan liikaa ja paikoitellen mekaaniset eläimet olivat liian koomisen näköisiä jotta niitä olisi voinut ottaa vakavasti. Juoni oli kuitenkin aika hauska. Alussa pieni Babe-possu (suomenkielisisenä äänenä kuullaan Konsta Hietanen), joka pääsee pariskunta Hoggetin (James Cromwell/Veikko Honkanen ja Magda Szubanski/Ulla Tapaninen) farmille. Siellä se ystävystyy lammaskoira Flyn (Titta Jokinen) sekä ankka Ferdinandin (Antti Pääkkönen) ja lammas Mään ( Minna Koskela) kanssa. Babekin tahtoo tulla lammaskoiraksi, mutta Flyn pentujen isä Rex (Juha Hyppönen) ei tästä pidä. Kertojaäänenä kuullaan kokenut Esa Saario. Ihmisrooleissa James Cromwell ("Vihreä maili", "I, Robot") tekee suomidubista huolimatta perusvarmaa työtä pienestä possusta välittävänä farmarina, vaimon roolissa nähtävä Magda Szubanski ("Happy Feet", "Dr. Plonk") jää taka-alalle. Muissa ihmisrooleissa nähdään mm Zoe Burton, Paul Goddard, Marshall Napier, Brittany Byrnes ja David Webb. Kelpo tarina, hyvät ihmisnäyttelijät, kohtalainen dubbaus, Nigel Westlaken ("Babe suurkaupungissa", "Vallankumouksen lapset") nätti musiikkiraita, Andrew Lesnieien ("Taru sormusten herrasta" -trilogia, "I Am Legend") kuvaus ja söpöt eläinhahmot ovat elokuvan vahvuuksia, mutta ei tästä saa irti yli 10-vuotias paljoakaan. Huumori ei naurattanut muutamaa vitsiä lukuunottamatta ja eläinten puhekohtaukset olivat paikoin todella tönkönoloisia. Lasten klassikkoelokuva kumminkin.
Pisteet: 5/5
Ayrılık: Aşkta ve Savaşta Filistin
Tämä Onur Tanin (" Güneydogu'dan Öyküler - Önce Vatan", "Kadri'nin götürdügü yere git") ohjaama Ayrılık: Aşkta ve Savaşta Filistin tv-sarjan pilottijakso oli juuri niin hyvä kuin sopi odottaa. Olin aiemmin tästä satunnaisia pätkiä nähnyt, mutta nyt näin koko "elokuvan" kokonaiseina. Teksityksiä ei tosin ollut, joten turkinkielinen dialogi meni ohi korvien että heilahti. Sarjaa on tehty vuodesta 2009 ja sitä tehdään edelleenkin. Se kertoo erään palestiinalaisen perheen tarinan Israelissa. Elokuvan käsikirjoituksesta vastasivat Sevgi Yilmaz, Nilüfer Zeynep Özçelik, Redife Zerener, Hayri Altunyurt ja Eren Azak. Elokuva on aiheeltaan hyvin rankka ja Israelin valtio uhkasi tv-sarjan takia aseilla Turkkia. Sarjassa nähtävä materiaalia, tai ainakin pilottielokuvan materiaali, oli paikoin niin julmaa ettei sellaista näe Suomen televisiossa. Ihmisiä ammuttiin sumeilematta, teinityttöä ammuttiin vatsaan lähietäisyydeltä, kapinallista nuorta miestä ammuttiin selkään, imaamia lyötiin kasvoihin rynnäkkökiväärin perällä, vastasyntynyt vauva ammuttiin... Tässä pilottijaksossa kuullaan taivaallisen tunnelmallista musiikkia, joka kouraiseen syvältä. Pääroolissa nähtävä Erdal Bilingen tekee perheen isänä upean roolin ja Nihan Okutucu äitinä. Myös Tamer Levent ja Sema Aybars tekevät hyvää työtä rooleissaan. Muissa osissa loistavat mm. Tuvana Türkay, Türkü Hazer, Nihan Büyükağaç, Hande Keçeci ja Şule Çelik. Hienoja kohtauksia on monia, varsinkin Rambomainen unikohtaus, jossa Bilingen riistää isrelilaissotilaalta aseen ja ampuu muita sotilaita. Kohtauksesta tulee mieleen joku sotapeli. Elokuva aukeaisi varmaan paremmin mikäli ymmärtäisi turkin kieltä, mutta meneehän se näinkin.
Pisteet: 5/5
4.8
Dinot New Yorkissa
Kuinkahan kauan tämän elokuvan katselusta oikein on? Kai lähemmäksi 10 vuotta. Lapsena pidin hurjasti tästä rainasta, joten päätin tarkistaa iskisikö se edelleenkin niin kuin ennen. Ja totta vie iski. Ohjaajanelikko Phil Nibbelink ("Casper", "Hiidenpata"), Simon Wells ("Egyptin prinssi", "Balto"), Dick Zondag ("Dinosaurus", "Balto") ja Ralph Zondag ("Maa aikojen alussa", "Fievel matkalla Amerikkaan") ovat ohjanneet lämminhenkisen seikkailun, jossa tosin lopussa mennään pieniä lapsukaisia pelottavaan materiaaliin, mutta suurelta osin hauskan huumorin kanssa etenevä seikkailuelokuva. John Patrick Shanley ("Kuuhulllut", "Alive") on käsikirjoittanut elokuvan Hudson Talbottin kirjan pohjalta. Se kertoo tarinan dinosauruksista, Rexistä (suomiäänenä Risto Aaltonen), Elsasta (Titta Jokinen), Woogista (Heikki Nousiainen) ja Viipistä (Antti Pääkkönen), jotka kiltti kapteeni Kirkassilmä (Jarmo Koski ) muuttaa älyllisesti ihmisten tasolle. He pystyvät puhumaan ja tekemään asioita kuin ihmiset. Kirkassimä haluaa toteuttaa lasten suurimman toiveen, lapset tahtovat nähdä ihka oikeita Dinosauruksia. Hän kertoo Luonnontieteellisen museon kiltistä johtajasta, tohtori Juulia Lemmetyisestä (Tiina Bergström), joiden luokse dinojen on mentävä ja varoittaa ilkeästä ja vaarallisesta veljestään, professori Kierosilmästä (Aarre Karén). Ensi töikseen Dinosaurukset tapaavat nuoren kotoaan karanneen Louien (Tuomas Oksanen) ja myöhemmin he ystävystyvät nuoreen tyttöön Ceciliaan (Meri Holopainen), jonka vanhemmat ovat aina poissa ja hän on hyvin yksinäinen. Onnistuvatko dinot pääsemään tohtori Lemmetyisen luokse vai miten käy? Upeat suomidubbaajat takaavat viihdyttäviä hetkiä, varsinkin Antti Pääkkönen tekee laatutyötä roolissaan. Sivuosissa kuulaan myös Tommi Rinne, Rauno Ahonen, Kari Ketonen ja Petra Karjalainen. Musiikista vastaa todellisella tyylillä James Horner ("Titanic", "Maa aikojen alussa"). Musiikki on todella kaunista, mutta lopputekstien aikana soiva Little Richardin esittämä "Roll Back The Rock (To The Dawn Of Time) (Finale Version)" on loistava. Hyvä animaatio tukee tarinaa myös, huumori on hauskaa ja hahmot mielenkiintoisia. Mielestäni yksi parhaimpia animaatioelokuvia.
Pisteet: 5/5
Last man standing
Bruce Willis on sitten kova jätkä. Sen todistaa myös tämä Walter Hillin ("48 tuntia", "Toiset 48 tuntia") ohjaama ja käsikirjoittama toimintaelokuva joka taas pohjautuu Akira Kurosawan ja Ryûzô Kikushima alkuperäistarinaan. Itse tosin en huomannut aluksi että elokuva pohjautuu Kurosawan elokuvaan Yojimo - onnensoturi (1961) . Vasta loppupuolella tajusin sen. Elokuva kopioi sumeilemattomasti Sergio Leonen klassikkoelokuvaa Kourallinen dollareita (1964), varsinkin loppupuolella. Tarina kuitenkin kertoo John Smithistä (Bruce Willis), joka matkustaa 1930-luvun Amerikassa jonnekkin takahikiälle, kaupunkiin nimeltä Jerico. Kaupungissa taistelevat kaksi rikollisjengiä, irlantilaiset ja italialaiset. Sheriffi Ed Galt (Bruce Dern ) yrittää pitää järjestystä kaupungissa mutta turhaan. Smith tekee rahaa toimien kummankin puolen leivissä harventaen pahisten rivejä. Erinomaisia näyttelijäsuorituksia Williksestä lähtien. Käytännössä yksin olevana sheriffinä nähtävä Bruce Dern ("Cowboys", "Monster - Aileen Wuornos") on ilmiömäisen loistava. Pahisten rooleissa ovat William Sanderson ("Blade Runner", "Päämies"), liian pieneen rooliin jäävä Christopher Walken ("Batman - paluu", "Kauriinmetsästäjä"), David Patrick Kelly ("Commando", "48 tuntia"), Ned Eisenberg ("Rajaton", "Million Dollar Baby") ja Michael Imperioli ("Oma taivas", "Mafiaveljet"). R.D. Call ("Erämaan armoilla", "Waterworld") tekee myös pahiksena hienoa työtä. Naiskauneutta edustavat Karina Lombard ("Intohimon tuulet", "Fima") jonka tissit näkyvät tässä, Alexandra Powers ("Kuolleiden runoilijoiden seura", "Naamio") ja Leslie Mann ("Paksuna", "Rio"). Tulitaistelut ovat hienon näköisiä, juoni toimiva, mutta miinusta tulee liiasta Leonen kopioinnista. Yksi yhteen kohtauksia on aivan liikaa. Ry Cooderin ("Kuolemaantuomittu", "Tunnin kuva") säveltämä soundtrack on upeaa ja Lloyd Ahern II:sen ("Madso's War", "Supernova") kuvaus on hienon näköistä. Hieno toimintapätkä.
Pisteet: 4/5
5.8
Sin City
Eikä tämäkään Robert Rodriguezin ohjaus pettänyt. Siis, täähän oli aivan loistavaa toimintatykitystä alusta loppuun loistavilla näyttelijöillä. Elokuva perustuu Frank Millerin sarjakuvaromaaniin ja onkin ulkoasultaan hyvin sarjakuvamainen. Elokuva kostuu kolmesta tarinasta, jotka ovat nivottu yhteen. Yhdessä tarinassa seurataan vanhaa konkarikyttä Hartigania (Bruce Willis), joka tutkii Bob-nimisen etsivän (Michael Madsen) kanssa pedofilitapausta. Senaattori Roarkin (Powers Boothe) poika (Nick Stahl) on kaapannut 11-vuotiaan Nancy-tytön (Alexa Vegan pikkusisko Makenzie Vega). Hartigan kuitenkin tuomitaan senaattorin avustamana itse pedofiliasta vankilaan, jonne Nancy lähettää valenimellä viestejä. Kun Hartigan vapautuu, hän etsii Nancyn (Jessica Alba) käsiinsä suojellakseen tätä. Toisen tarinan keskiössä on karski Marv (Mickey Rourke), jonka tyttö Goldie (Jaime King) kuolee. Poliisit alkavat etsiä tätä ja lopulta Goldien sisko Wendy (Jaime King) etsii Marvin käsiinsä. Lopulta Marv saa tietää että Kardinaali Roark (Rutger Hauer) on kaiken takana. Marv kohtaa Roarkin uskollisen palkollisen Kevinin (Elijah Wood). Kolmas tarina kertoo nuoresta naisesta Shelleystä (Brittany Murphy), jonka uusi poikakaveri Dwight (Clive Owen) lähtee Shelleyn entisen poikakaverin Jackie Boy:n (Benicio Del Toro) perään päättyen lopulta katunaisten kaupunginosaan. Hienoja taisteluita, upea kuvaus ja John Debneyn, Graeme Revellin ja Robert Rodriguezin säveltämä musiikki on hienoa. Tästä ei voi olla pitämättä. Niin vaikuttava tämä vain on.
Pisteet: 5/5
Babe - urhea possu
Olen tainnut joskus lapsena nähdä tämän elokuvan, mutten ole asiasta täysin varma. Kyseessä kuitenkin on Chris Noonanin ("Vietnam", "Beatrix Potter - taiteilijaelämää") ohjaama Dick King-Smithin romaaniin "The Sheep Pig" perustuva elokuva, jonka käsikirjoittivat Noonaan ja George Miller ("Asfalttisoturi", "Mad Max"). Ei tämä nyt mikään kovinkaan ihmeellinen ollut. Alkupuoli laahasi aivan liikaa ja paikoitellen mekaaniset eläimet olivat liian koomisen näköisiä jotta niitä olisi voinut ottaa vakavasti. Juoni oli kuitenkin aika hauska. Alussa pieni Babe-possu (suomenkielisisenä äänenä kuullaan Konsta Hietanen), joka pääsee pariskunta Hoggetin (James Cromwell/Veikko Honkanen ja Magda Szubanski/Ulla Tapaninen) farmille. Siellä se ystävystyy lammaskoira Flyn (Titta Jokinen) sekä ankka Ferdinandin (Antti Pääkkönen) ja lammas Mään ( Minna Koskela) kanssa. Babekin tahtoo tulla lammaskoiraksi, mutta Flyn pentujen isä Rex (Juha Hyppönen) ei tästä pidä. Kertojaäänenä kuullaan kokenut Esa Saario. Ihmisrooleissa James Cromwell ("Vihreä maili", "I, Robot") tekee suomidubista huolimatta perusvarmaa työtä pienestä possusta välittävänä farmarina, vaimon roolissa nähtävä Magda Szubanski ("Happy Feet", "Dr. Plonk") jää taka-alalle. Muissa ihmisrooleissa nähdään mm Zoe Burton, Paul Goddard, Marshall Napier, Brittany Byrnes ja David Webb. Kelpo tarina, hyvät ihmisnäyttelijät, kohtalainen dubbaus, Nigel Westlaken ("Babe suurkaupungissa", "Vallankumouksen lapset") nätti musiikkiraita, Andrew Lesnieien ("Taru sormusten herrasta" -trilogia, "I Am Legend") kuvaus ja söpöt eläinhahmot ovat elokuvan vahvuuksia, mutta ei tästä saa irti yli 10-vuotias paljoakaan. Huumori ei naurattanut muutamaa vitsiä lukuunottamatta ja eläinten puhekohtaukset olivat paikoin todella tönkönoloisia. Lasten klassikkoelokuva kumminkin.
Pisteet: 5/5
maanantai 13. elokuuta 2012
Viikko 30
23.7
Rajut kaverit
Michael Ciminon ohjaajaura ei olisi voinut alkaa yhtään paremmin kun ohjaamalla rikoskomedia Rajut kaverit. Cimino, joka tunnetaan sellaisista mestariteoksista kun Kauriinmetsästäjä (1978) ja Portti ikuisuuteen (1980), käsikirjoitti myös tämän upean elokuvan. Elokuvan alussa nuori renttu Lightfoot (Jeff Bridges) pelastaa papin, joka paljastuu entiseksi pankkirosvoksi, Thunderboltiksi (Clint Eastwood). Thunderbolt on aikoinaan piilottanut erääseen pieneen kyläkouluun 500 000 dollaria. Thunderboltin ex-kaveri Red Leary (George Kennedy) haluaa kaverinsa Eddie Goodyn (Geoffrey Lewis) kanssa osan saalistaan. Rahoja ei löydy, kun koulun tilalle on rakennettu toinen koulu. Nelikko päättää toistaa vuosien takaisen ryöstönsä. Elokuva on hauska, mutta vakava myöskin. Ja näyttelytyö on erinomaista. Clint Eastwood ("Armoton", "Gran Torino") on hyvä, kuten aina. Nuorena pojankloppinan nähtävä Jeff Bridges ("Iron Man", "The Big Lebowski") on uskomattoman hulvaton kohtauksessa, jossa hän on pukeutunut naiseksi. George Kennedy ("Mies ja alaston ase", "Lannistumaton Luke") on myös hauska, mutta luo vakaviakin elementtejä hahmoonsa. Itselleni tuli ihan yllätyksenä että Geoffrey Lewis ("Kaksoisisku", "Ruohonleikkaaja") osaa näytellä isommassa roolissa elokuvassa. Sivuosissa nähdään nuori (30-v) Gary Busey ("Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa", "Myrskyn ratsastajat") sekä ihan nätit, mutta näyttelytaidollisesti aika pohjalla olevat Catherine Bach (tv-sarjat "Tunteita ja tuoksuja", "The Dukes of Hazzard") ja June Fairchild ("Detroit 9000", "Up in Smoke"). Muissa sivuosissa ovat mm. Jack Dodson, Roy Jenson, Vic Tayback, Dub Taylor, Gregory Walcott sekä huikean roolin sekopäisenä kuskina Bill McKinney ("Rambo - taistelija", "Syvä joki"). Dee Bartonin ("Ruoska", "Yön painajainen") säveltämä musiikki on oikein onnistutta ja Paul Williamsin esittämä kappale "Where Do I Go from Here" on oikein kaunis. Erinomainen komedia, jonka parissa saa nauraa hyvin paljon.
Pisteet: 5/5
"Walker, Texas Ranger" War Zone
Ja lisää Walkeria. Michael Preece vastaa jälleen ohjauksesta ja käsikirjoituksen väsäsi Gordon T. Dawson ("Into the Badland", "Purgatory"). Tällä kertaa Walkerin hyvä ystävä Logan Reno (Buck Taylor) kuolee kun hän yrittää estää naamaripäisiä miehiä ryöstämästä pankkia. Renon aikuinen poliisitytär Dana (Susan Diol) joutuu hoitamaan yksin pikkuveljeään Keithiä (Ian Bohen). Walker (Chuck Norris) alkaa tutkimaan ryöstöjä parinsa Triveten (Clarence Gilyard Jr.), tukenaan apulaispiirisyyttäjä Alex Cahill (Sheree J. Wilson) ja ex-ranger C.D Parker (Noble Willingham). Jälleen on erinomaista mättöä tiedossa, Walker-huumoria ja uskomattoman laadukas juoni. Norris on niin hyvä kuin sopii odottaa ja sivuosissa nähdään erinomaisia näyttelijöitä. Susan Diol ("The Road Raiders", "Seduction: Three Tales from the 'Inner Sanctum'") on yksin pikkuveljeään kasvattavana naisena erinomainen. 19-vuotias Ian Bohen ("Pearl Harbor", "Yön ritarin paluu") on teinipoikana myös hyvä. Wilford Brimley ("The Thing", "Firma") on pankin omistajana hyvä. Muutkin näyttelijät kuten Chamblee Ferguson, Blue Deckert ja Tim Thomerson ovat erinomaisia rooleissaan. Tästä ei löydä yhtään heikkoa lenkkiä. Myöskin Jerrold Immelin säveltämä musiikki on kaunista kuultavaa ja Karl Kasesin ("Zeit für Träume", "Alia: A Bosniac Rhapsody") kuvaus on näppärän näköistä. Perustason tv-toimintaa, mutta koska kyseessä on Walker, saa se Norris-bonuksen.
Pisteet: 5/5
24.7
Black Sun: The Nanking Massacre
Kun luin Iris Changin kirjoittaman upean tietokirjan Nankingin verilöyly, täytyi myös tämä Tun Fei Moun pahamaineinen elokuva pistää uusintakatseluun. Elokuva kertoo vuonna 1937 tapahtuneesta tapauksesta kun japanilaissotilaat tappoivat 300 000 kiinalaista. On tämä sairas. Ei ihan niin sairas kun Moun toinen historiaelokuva Man Behind The Sun, mutta kumminkin. Teknisesti tämä on hyvin korkealla tasolla. Tehosteet vetävät vertoja amerikkalaisille gore-leffoille, mutta se se ero niillä ja tällä on että tämä perustuu tositapahtumiin 100%:sti. Mou osaa luoda nilkakkaan tunnelman eikä säästele ketään eikä mitään. Niin vauvat, pikkulapset kun raskaana olevat äiditkin saavat maistaa japanilaisten vihat. Ja musiikki (jonka tekijästä ei ole tietoa) on oikein sopivaa. Loppukohtaus, jossa lauletaan Silent Night, Holy Night on yksi vaikuttavimmista. Näyttelijätyö on uskomattoman upeaa katseltavaa. Kiinalaiset näyttelijät tekevät hahmoistaan todellisia. Rooleissa nähdään mm. Liang Zhang ("Shang gan ling", "Lin jia pu zi"), Yung Pan, Shao-tien Hsiung, Wen-ting Chiang, Wen-tu Pan ja Hua Shao ("Zhua zhuang ding", "Shi hun Bing yu chao tou wang"). Elokuvassa nähdään myös muutamia länsimaalaisia näyttelijöitä kuten Bruce J. Dierenfield, Vincent Benziger ja Stephen Cecil Thomas. Tämä kannattaa katsella, jotta tietää mitä tapahtui vuonna 1937 eikä sitä unohda tämän katsottua.
Pisteet: 5/5
26.7
Ponterosa
Tämä on niitä elokuvia jolle annetaan se huonoin arvio 1/5 tai sitten täydet 5/5. Kaksikon Mika ja Pasi Kemmo ohjaama ja käsikirjoittama elokuva kertoo kahdesta suomalaisesta miehestä, likinäköisestä Jussista (Heikki Paavilainen) ja hieman tossun alla olevasta Oskarista (Timo Julkunen), jotka matkaavat Ahvenamaalle Mauri-nimisen miehen (Tony Halme) pitämälle leirintäalueelle. Leirillä ovat myös Maurin sisko Stella (Paula Siimes) ja hänen mallinsa Monica (Karita Tuomola), Nelli (Jenni Ahola) ja Maria (Laura West). Siinä sitten revittään alapäähuumoria homoista, stondiksesta, perseistä ja kaikesta mahdollisesta. Halme on sitten uransa huipulla tässä. Kun Halme on ruudussa, ei voi olla nauramatta. Julkunen ja Paavilainen eivät ole ihan niin hauskoja, mutta kyllä homovitsit pistävät hymyn huulille. West on naisista söpöin ja Tuomola ja Ahola ovat todella luokattoman surkeita, mutta bikinit sentään on tytöillä päällä mistä tulee plussaa. Sivuosissa nähdään myös loistavat Vesa Vierikko ("Talvisota", "Lapin kullan kimallus"), Jarmo Mäkinen ("Der Bär ist los! Die Geschichte von Bruno", "Populäärimusiikkia Vittulajänkältä") ja Esko Nikkari ("Mies vailla menneisyyttä", "Varjoja paratiisissa") sekä huikean roolin tekevä Santeri Kinnunen ("Harmagedon", "Talvisota"). Huumori on ronskia. Myös Teukka Aallon ja Aku Lundströmin säveltämä soundtrack on loistavaa. Tämä on mainettaan parempi, ehkäpä parhain kotimainen komedia 2000-luvulla. Ainoa miinus tulee siitä että elokuvan naiset eivät näytä tissejään.
Pisteet: 5/5
28.7
Viiltäjä
Ja lisää viiden pisteen elokuvia. Nyt kyseessä on Lucio Fulcin kultakauden päätös, jonka jälkeen ei ole syntynyt yhtään vanhan veroista teosta. Zombi 3 (1988) on suurelta osin Bruno Mattein ohjaama b-halpistelu, Quando Alice ruppe lo specchio (1988) oli hyvin väkivaltainen, muttei yllä tämän tasolle, Il fantasma di Sodoma (1988) ja La casa nel tempo (1989) ovat keskitason tv-kauhisteluja ja sitä rataa. Tämä on sovinistisen elokuvan maineessa ja ihan ansaitusti. Ei tässä kuole kuin kaksi miestä, mutta naisia teilataan armoton määrä. Fulcin kanssa elokuvan mielenkiintoisen käsikirjoituksen tekivät Gianfranco Clerici (kannibaaliklassikko "Cannibal Holocaust", "Murder Rock - kuoleman tanssi"), Vincenzo Mannino (Spencer-Hill hupailu "Mutaa kuonoon! sano virtahepo", "Napoli violenta") ja Dardano Sacchetti ("Bronxin asfalttisoturit", "Paha silmä"). Alussa mies heittelee keppiä Bessie-koiralleen ja koira löytää mädäntyneen käden. Tämän jälkeen polkupyöräilevä tyttö Rosie (Cinzia de Ponti) ärsyyntyy autoilijaan ja autolautalla ollessaan kirjoittaa auton tuulilasin oman painavan sanansa ja samassa ankkaääninen murhaaja viiltää Rosielta vatsan auki. Nykkiläinen komisaario Fred Williams (Jack Hedley) alkaa tutkimaan näitä outoja murhia. Williams kääntyy homon ystävänsä, viisaan psykologin, tohtori Paul Davisin (Paolo Malco) puoleen. Soppaan lisätään seksuaalisesti kyltymätön Jane (Alexandra Delli Colli), murhayrityksen kohteeksi joutunut tyttö Fay (Almanta Suska) ja outo kreikkalainen Scellenda (Howard Ross). Näyttelijät tekevät uskomattoman hyvät roolisuoritukset. Jack Hedley ("Erittäin salainen", "Raamattu: Paavali") on loistava murhaajaa etsivänä konstaapelinä, Almanta Suska ("A Star for Two", "Roma dalla finestra") pelokkaana murhayrityksen uhrina, Andrea Occhipinti ("Meri sisälläni", "Bolero") hänen poikakaverinaan ja seksikäs Alexandra Delli Colli ("Zombi Holocaust", "L'inceneritore") näyttää ihanat tissinsä. Sivuosissa ovat mm. Daniela Doria, Zora Kerova, Barbara Cupisti ja Chiara Ferrari. Francesco De Masin ("Yksinäinen susi McQuade", "Panssarijunalla helvettiin") säveltämä musiikki ja varsinkin teemasävelmä, ovat tunnelmallisia. Mielestäni yksi parhaimpia gialloja sekä Fulcilta suuri taidonnäyte. Verta ja tissejä juuri sopivasti ja muutama todella ilkeä kohtaus.
Pisteet: 5/5
Torso
Tai sitten pidemmän kaavan kaavan kautta I corpi presentano tracce di violenza carnale. Torso edustaa gialloja hyvin, muttei yllä samanlaiseen draiviin kun edellämainittu Fulcin teos. Sergio Martino, joka tunnetaan sellaisista genreklassikoista kuten Viidakon julma salaisuus (1978) ja New Yorkin tuhon jälkeen vuonna 2019 (1983), on saanut loppupuolella elokuvaa aikaan hienoa tunnelmanluontia, mutta alkupuoli on jotenkin vaisunoloista. Sergio Martinon kanssa elokuvan käsikirjoitti Ernesto Gastaldi ("Nobody on nerokkain", "Nimeni on Nobody"). Elokuvassa Roomassa on tapahtunut paljon raakoja ja selittämättömiä murhia, joiden kohteena ovat kauniit ja himoittavat yliopisto-opiskelijattaret. Eräs opiskelijoista, Dani (Tina Aumont), saa uhkaavan puhelinsoiton ja päättää karata maaseudulle ystäviensä kanssa. Joukkoon kuuluvat amerikkalainen vaihto-oppilas Jane (Suzy Kendall), mustaihoinen Ursula (Carla Brait) ja tämän tyttöystävä Katia (Angela Covello). Daniin ihastunut (Roberto Bisacco) seuraa tyttöjä maaseudulle ja sitten alkaa tapahtumaan. Yksi upeimpia katsomiani gialloja tämä on, verta riittää ja tissejä samaten. Hienoimpiin kohtauksiin lukeutuvat pätkät missä Tina Aumont piilottelee murhaajalta ja missä Angela Covello ja Carla Brait lesboilevat. Ainoa miinus tulee siitä että Suzy Kendall ei näytä koko elokuvan aikana rintojaan. Veljesten De Angelis säveltämä soundtrack on erinomaista, samoin Giancarlo Ferrandon ("Troll 2", "Viidakon julma salaisuus") kuvaus. Lopussa nähtävä tappelu ei oikein kuuluu tälläiseen elokuvaan. Tehosteet ovat suurelta osin näyttäviä, mutta muutamia ylilyöntejä on havaittavissa, varsinkin kohtauksessa jossa Ernesto Collin pää murskataan autolla. Muuten tämä on parempaa keskiluokkaa, sopivan jännä, muttei enää kolmannella katselulla omaa yllätysmomenttia.
Pisteet: 3,5/5
Kielletty planeetta
Tämä Fred M. Wilcoxin ("Lassie palaa kotiin", "Urhea Lassie") vuonna 1956 ohjaama sci-fielokuva ei onnistunut saamaan riemunkiljahduksia tai ainakaan kovinkaan äänekkäitä sellaisia. Ei tämä ollut mielestäni ihan niin koukuttava kun odotin mutta katsoo tämä pahempaan hätään. Elokuva perustuu William Shakespearen näytelmään "The Tempest" ja käsikirjoituksen tekivät Cyril Hume ("Apinoiden Tarzan", "Peilin takana"), Irving Block ("Kronos - tuntematon", "Neropatti pulassa") ja Allen Adler. Elokuvassa seurataan John J. Adamsin (Leslie Nielsen) komentamaa tähtialus C-57D, joka laskeutuu kielloista huolimatta planeetalla, jolla asuu vain kaksi ihmistä., tohtori Edward Morbius (Walter Pidgeon) ja hänen kaunis tyttärensä Altaira 'Alta' Morbius (Anne Francis). Myös robotti Robby auttaa Morbiuksia. Jokin salaperäinen voima on tappanut kaikki muut planeetalta. Siinäpä juoni lyhkäisenä. Itse juoni on mielenkiintoinen, mutta kun mukana on paljon turhaa ja mielenkiinnotonta pölinää, silmät alkavat valumaan kiinni. Sitkeästi tämän jaksoi katsella, sillä lopussa saadaan jonkilaista toimintaa aikaan. Uransa alussa ollut ja 80-luvulla grazykomediohin mennyt huumoriveikko Leslie Nielsen ("Alaston ase", "Hei, me lennetään") on pääroolissaan erinomainen ja osaa tehdä vakavankin roolin taidolla. Walter Pidgeon ("Vihreä oli laaksoni", "Rouva Miniver") on tohtori Edward Morbiuksena hyvä, mutta alkupuolella elokuvaa hänen hahmonsa ei jaksa kiinnostaa. Ainoa syy, mikä piti alkupuolella hereillä oli kuuma Anne Francis ("Hunajapupu", "Mies astui junasta") nuorena, teini-ikäisenä tyttärenä. Lyhyt hame heiluu ja kylpykohtaus on aika kuuma 50-luvun elokuvaksi. Robby-robotti oli myös piristävä elementti. Sivuosissa nähdään mm. Warren Stevens, Jack Kelly, Richard Anderson ja Earl Holliman. Näistä ainoastaan Stevens ("Paljasjalkakreivitär", "Sammakkomiehet") sai lihaa luiden päälle, muiden jäätyä aika pitkälle harmaaksi massaksi. Louis ja Bebe Barronin säveltämä soundtrack on erikoista ja tehosteet ovat elokuvassa aikaan nähden yllättävän laadukkaita. Parempiakin sci-fielokuvia on tullut katseluta.
Pisteet: 2,5/5
29.7
Kikin lähettipalvelu
Lisää Hayao Miyazakia, nytten vuorossa on vuonna 1989 valmistunut Kikin lähettipalvelu. Miyazakin kirjoittama käsikirjoitus perustuu Eiko Kadonon romaaniin. Elokuva kertoo 13-vuotiaasta noitatyttö Kikistä (äänenä Minami Takayama) ja hänen puhuvasta kissastaan Jijistä (Pikku Myyn originaaliääni Rei Sakuma). 13-vuotias noita joutuu lähtemään kotoaan toiseen paikkaan kokeilemaan siipiään. Uudessa kaupungissa asiat eivät mene aluksi niin kuin oli suuniteltu, mutta pian Kiki saa työpaikan Osono- nimisen naisen (Keiko Toda) leipomosta lähettinä ja tapaa aluksi ärsyttävältä tuntuvan pojan Tombon (Kappei Yamaguchi). Myös erään vahingon kautta hän tutustuu metsässä elävään Ursula-tyttöön (jonka roolissa kuullaan myös Minami Takayama). Ääninäyttely on erinomaista tässäkin animessa. Minami Takayama ("Sydämmen kuiskaus", tv-sarja "Ranma ½: Nettô-hen") tekee tuplaroolinsa hyvin ja Rei Sakuma ("Muumipeikko ja Pyrstötähti", "Aika") on ihastuttava Kiki-kissana. Kappei Yamaguchi ("Inuyasha", "Ranma ½: Chûgoku Nekonron daikessen! Okite yaburi no gekitô hen") on Tomba-poikana juuri sopivan lapsekas, kun sopii odottaa. Sivuosissa kuullaa mm. Mieko Nobusawa ja Kôichi Miura Kikin vanhempina, Haruko Kato kilttinä vanhana rouvana ja Hiroko Seki tämän Bertha-ystävänä. Yûko Kobayashi ("Atakkâ you!", "Tenchi Muyô! Ryô Ôki") on juuri sopivan ärsyttävä snobina noitatyttönä. Joe Hisaishin säveltämä soundtrack on tunnelmallista ja tunnuskappaleet ”Rouge no Dengon” ja ”Yasashisa ni Tsutsumareta Nara” esittää Yumi Arai. Animaatio on kaunista, juoni sopivan simppeli ja ääninäyttelijät tekevät huipputyötä. Klassikko!
Pisteet: 5/5
Rajut kaverit
Michael Ciminon ohjaajaura ei olisi voinut alkaa yhtään paremmin kun ohjaamalla rikoskomedia Rajut kaverit. Cimino, joka tunnetaan sellaisista mestariteoksista kun Kauriinmetsästäjä (1978) ja Portti ikuisuuteen (1980), käsikirjoitti myös tämän upean elokuvan. Elokuvan alussa nuori renttu Lightfoot (Jeff Bridges) pelastaa papin, joka paljastuu entiseksi pankkirosvoksi, Thunderboltiksi (Clint Eastwood). Thunderbolt on aikoinaan piilottanut erääseen pieneen kyläkouluun 500 000 dollaria. Thunderboltin ex-kaveri Red Leary (George Kennedy) haluaa kaverinsa Eddie Goodyn (Geoffrey Lewis) kanssa osan saalistaan. Rahoja ei löydy, kun koulun tilalle on rakennettu toinen koulu. Nelikko päättää toistaa vuosien takaisen ryöstönsä. Elokuva on hauska, mutta vakava myöskin. Ja näyttelytyö on erinomaista. Clint Eastwood ("Armoton", "Gran Torino") on hyvä, kuten aina. Nuorena pojankloppinan nähtävä Jeff Bridges ("Iron Man", "The Big Lebowski") on uskomattoman hulvaton kohtauksessa, jossa hän on pukeutunut naiseksi. George Kennedy ("Mies ja alaston ase", "Lannistumaton Luke") on myös hauska, mutta luo vakaviakin elementtejä hahmoonsa. Itselleni tuli ihan yllätyksenä että Geoffrey Lewis ("Kaksoisisku", "Ruohonleikkaaja") osaa näytellä isommassa roolissa elokuvassa. Sivuosissa nähdään nuori (30-v) Gary Busey ("Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa", "Myrskyn ratsastajat") sekä ihan nätit, mutta näyttelytaidollisesti aika pohjalla olevat Catherine Bach (tv-sarjat "Tunteita ja tuoksuja", "The Dukes of Hazzard") ja June Fairchild ("Detroit 9000", "Up in Smoke"). Muissa sivuosissa ovat mm. Jack Dodson, Roy Jenson, Vic Tayback, Dub Taylor, Gregory Walcott sekä huikean roolin sekopäisenä kuskina Bill McKinney ("Rambo - taistelija", "Syvä joki"). Dee Bartonin ("Ruoska", "Yön painajainen") säveltämä musiikki on oikein onnistutta ja Paul Williamsin esittämä kappale "Where Do I Go from Here" on oikein kaunis. Erinomainen komedia, jonka parissa saa nauraa hyvin paljon.
Pisteet: 5/5
"Walker, Texas Ranger" War Zone
Ja lisää Walkeria. Michael Preece vastaa jälleen ohjauksesta ja käsikirjoituksen väsäsi Gordon T. Dawson ("Into the Badland", "Purgatory"). Tällä kertaa Walkerin hyvä ystävä Logan Reno (Buck Taylor) kuolee kun hän yrittää estää naamaripäisiä miehiä ryöstämästä pankkia. Renon aikuinen poliisitytär Dana (Susan Diol) joutuu hoitamaan yksin pikkuveljeään Keithiä (Ian Bohen). Walker (Chuck Norris) alkaa tutkimaan ryöstöjä parinsa Triveten (Clarence Gilyard Jr.), tukenaan apulaispiirisyyttäjä Alex Cahill (Sheree J. Wilson) ja ex-ranger C.D Parker (Noble Willingham). Jälleen on erinomaista mättöä tiedossa, Walker-huumoria ja uskomattoman laadukas juoni. Norris on niin hyvä kuin sopii odottaa ja sivuosissa nähdään erinomaisia näyttelijöitä. Susan Diol ("The Road Raiders", "Seduction: Three Tales from the 'Inner Sanctum'") on yksin pikkuveljeään kasvattavana naisena erinomainen. 19-vuotias Ian Bohen ("Pearl Harbor", "Yön ritarin paluu") on teinipoikana myös hyvä. Wilford Brimley ("The Thing", "Firma") on pankin omistajana hyvä. Muutkin näyttelijät kuten Chamblee Ferguson, Blue Deckert ja Tim Thomerson ovat erinomaisia rooleissaan. Tästä ei löydä yhtään heikkoa lenkkiä. Myöskin Jerrold Immelin säveltämä musiikki on kaunista kuultavaa ja Karl Kasesin ("Zeit für Träume", "Alia: A Bosniac Rhapsody") kuvaus on näppärän näköistä. Perustason tv-toimintaa, mutta koska kyseessä on Walker, saa se Norris-bonuksen.
Pisteet: 5/5
24.7
Black Sun: The Nanking Massacre
Kun luin Iris Changin kirjoittaman upean tietokirjan Nankingin verilöyly, täytyi myös tämä Tun Fei Moun pahamaineinen elokuva pistää uusintakatseluun. Elokuva kertoo vuonna 1937 tapahtuneesta tapauksesta kun japanilaissotilaat tappoivat 300 000 kiinalaista. On tämä sairas. Ei ihan niin sairas kun Moun toinen historiaelokuva Man Behind The Sun, mutta kumminkin. Teknisesti tämä on hyvin korkealla tasolla. Tehosteet vetävät vertoja amerikkalaisille gore-leffoille, mutta se se ero niillä ja tällä on että tämä perustuu tositapahtumiin 100%:sti. Mou osaa luoda nilkakkaan tunnelman eikä säästele ketään eikä mitään. Niin vauvat, pikkulapset kun raskaana olevat äiditkin saavat maistaa japanilaisten vihat. Ja musiikki (jonka tekijästä ei ole tietoa) on oikein sopivaa. Loppukohtaus, jossa lauletaan Silent Night, Holy Night on yksi vaikuttavimmista. Näyttelijätyö on uskomattoman upeaa katseltavaa. Kiinalaiset näyttelijät tekevät hahmoistaan todellisia. Rooleissa nähdään mm. Liang Zhang ("Shang gan ling", "Lin jia pu zi"), Yung Pan, Shao-tien Hsiung, Wen-ting Chiang, Wen-tu Pan ja Hua Shao ("Zhua zhuang ding", "Shi hun Bing yu chao tou wang"). Elokuvassa nähdään myös muutamia länsimaalaisia näyttelijöitä kuten Bruce J. Dierenfield, Vincent Benziger ja Stephen Cecil Thomas. Tämä kannattaa katsella, jotta tietää mitä tapahtui vuonna 1937 eikä sitä unohda tämän katsottua.
Pisteet: 5/5
26.7
Ponterosa
Tämä on niitä elokuvia jolle annetaan se huonoin arvio 1/5 tai sitten täydet 5/5. Kaksikon Mika ja Pasi Kemmo ohjaama ja käsikirjoittama elokuva kertoo kahdesta suomalaisesta miehestä, likinäköisestä Jussista (Heikki Paavilainen) ja hieman tossun alla olevasta Oskarista (Timo Julkunen), jotka matkaavat Ahvenamaalle Mauri-nimisen miehen (Tony Halme) pitämälle leirintäalueelle. Leirillä ovat myös Maurin sisko Stella (Paula Siimes) ja hänen mallinsa Monica (Karita Tuomola), Nelli (Jenni Ahola) ja Maria (Laura West). Siinä sitten revittään alapäähuumoria homoista, stondiksesta, perseistä ja kaikesta mahdollisesta. Halme on sitten uransa huipulla tässä. Kun Halme on ruudussa, ei voi olla nauramatta. Julkunen ja Paavilainen eivät ole ihan niin hauskoja, mutta kyllä homovitsit pistävät hymyn huulille. West on naisista söpöin ja Tuomola ja Ahola ovat todella luokattoman surkeita, mutta bikinit sentään on tytöillä päällä mistä tulee plussaa. Sivuosissa nähdään myös loistavat Vesa Vierikko ("Talvisota", "Lapin kullan kimallus"), Jarmo Mäkinen ("Der Bär ist los! Die Geschichte von Bruno", "Populäärimusiikkia Vittulajänkältä") ja Esko Nikkari ("Mies vailla menneisyyttä", "Varjoja paratiisissa") sekä huikean roolin tekevä Santeri Kinnunen ("Harmagedon", "Talvisota"). Huumori on ronskia. Myös Teukka Aallon ja Aku Lundströmin säveltämä soundtrack on loistavaa. Tämä on mainettaan parempi, ehkäpä parhain kotimainen komedia 2000-luvulla. Ainoa miinus tulee siitä että elokuvan naiset eivät näytä tissejään.
Pisteet: 5/5
28.7
Viiltäjä
Ja lisää viiden pisteen elokuvia. Nyt kyseessä on Lucio Fulcin kultakauden päätös, jonka jälkeen ei ole syntynyt yhtään vanhan veroista teosta. Zombi 3 (1988) on suurelta osin Bruno Mattein ohjaama b-halpistelu, Quando Alice ruppe lo specchio (1988) oli hyvin väkivaltainen, muttei yllä tämän tasolle, Il fantasma di Sodoma (1988) ja La casa nel tempo (1989) ovat keskitason tv-kauhisteluja ja sitä rataa. Tämä on sovinistisen elokuvan maineessa ja ihan ansaitusti. Ei tässä kuole kuin kaksi miestä, mutta naisia teilataan armoton määrä. Fulcin kanssa elokuvan mielenkiintoisen käsikirjoituksen tekivät Gianfranco Clerici (kannibaaliklassikko "Cannibal Holocaust", "Murder Rock - kuoleman tanssi"), Vincenzo Mannino (Spencer-Hill hupailu "Mutaa kuonoon! sano virtahepo", "Napoli violenta") ja Dardano Sacchetti ("Bronxin asfalttisoturit", "Paha silmä"). Alussa mies heittelee keppiä Bessie-koiralleen ja koira löytää mädäntyneen käden. Tämän jälkeen polkupyöräilevä tyttö Rosie (Cinzia de Ponti) ärsyyntyy autoilijaan ja autolautalla ollessaan kirjoittaa auton tuulilasin oman painavan sanansa ja samassa ankkaääninen murhaaja viiltää Rosielta vatsan auki. Nykkiläinen komisaario Fred Williams (Jack Hedley) alkaa tutkimaan näitä outoja murhia. Williams kääntyy homon ystävänsä, viisaan psykologin, tohtori Paul Davisin (Paolo Malco) puoleen. Soppaan lisätään seksuaalisesti kyltymätön Jane (Alexandra Delli Colli), murhayrityksen kohteeksi joutunut tyttö Fay (Almanta Suska) ja outo kreikkalainen Scellenda (Howard Ross). Näyttelijät tekevät uskomattoman hyvät roolisuoritukset. Jack Hedley ("Erittäin salainen", "Raamattu: Paavali") on loistava murhaajaa etsivänä konstaapelinä, Almanta Suska ("A Star for Two", "Roma dalla finestra") pelokkaana murhayrityksen uhrina, Andrea Occhipinti ("Meri sisälläni", "Bolero") hänen poikakaverinaan ja seksikäs Alexandra Delli Colli ("Zombi Holocaust", "L'inceneritore") näyttää ihanat tissinsä. Sivuosissa ovat mm. Daniela Doria, Zora Kerova, Barbara Cupisti ja Chiara Ferrari. Francesco De Masin ("Yksinäinen susi McQuade", "Panssarijunalla helvettiin") säveltämä musiikki ja varsinkin teemasävelmä, ovat tunnelmallisia. Mielestäni yksi parhaimpia gialloja sekä Fulcilta suuri taidonnäyte. Verta ja tissejä juuri sopivasti ja muutama todella ilkeä kohtaus.
Pisteet: 5/5
Torso
Tai sitten pidemmän kaavan kaavan kautta I corpi presentano tracce di violenza carnale. Torso edustaa gialloja hyvin, muttei yllä samanlaiseen draiviin kun edellämainittu Fulcin teos. Sergio Martino, joka tunnetaan sellaisista genreklassikoista kuten Viidakon julma salaisuus (1978) ja New Yorkin tuhon jälkeen vuonna 2019 (1983), on saanut loppupuolella elokuvaa aikaan hienoa tunnelmanluontia, mutta alkupuoli on jotenkin vaisunoloista. Sergio Martinon kanssa elokuvan käsikirjoitti Ernesto Gastaldi ("Nobody on nerokkain", "Nimeni on Nobody"). Elokuvassa Roomassa on tapahtunut paljon raakoja ja selittämättömiä murhia, joiden kohteena ovat kauniit ja himoittavat yliopisto-opiskelijattaret. Eräs opiskelijoista, Dani (Tina Aumont), saa uhkaavan puhelinsoiton ja päättää karata maaseudulle ystäviensä kanssa. Joukkoon kuuluvat amerikkalainen vaihto-oppilas Jane (Suzy Kendall), mustaihoinen Ursula (Carla Brait) ja tämän tyttöystävä Katia (Angela Covello). Daniin ihastunut (Roberto Bisacco) seuraa tyttöjä maaseudulle ja sitten alkaa tapahtumaan. Yksi upeimpia katsomiani gialloja tämä on, verta riittää ja tissejä samaten. Hienoimpiin kohtauksiin lukeutuvat pätkät missä Tina Aumont piilottelee murhaajalta ja missä Angela Covello ja Carla Brait lesboilevat. Ainoa miinus tulee siitä että Suzy Kendall ei näytä koko elokuvan aikana rintojaan. Veljesten De Angelis säveltämä soundtrack on erinomaista, samoin Giancarlo Ferrandon ("Troll 2", "Viidakon julma salaisuus") kuvaus. Lopussa nähtävä tappelu ei oikein kuuluu tälläiseen elokuvaan. Tehosteet ovat suurelta osin näyttäviä, mutta muutamia ylilyöntejä on havaittavissa, varsinkin kohtauksessa jossa Ernesto Collin pää murskataan autolla. Muuten tämä on parempaa keskiluokkaa, sopivan jännä, muttei enää kolmannella katselulla omaa yllätysmomenttia.
Pisteet: 3,5/5
Kielletty planeetta
Tämä Fred M. Wilcoxin ("Lassie palaa kotiin", "Urhea Lassie") vuonna 1956 ohjaama sci-fielokuva ei onnistunut saamaan riemunkiljahduksia tai ainakaan kovinkaan äänekkäitä sellaisia. Ei tämä ollut mielestäni ihan niin koukuttava kun odotin mutta katsoo tämä pahempaan hätään. Elokuva perustuu William Shakespearen näytelmään "The Tempest" ja käsikirjoituksen tekivät Cyril Hume ("Apinoiden Tarzan", "Peilin takana"), Irving Block ("Kronos - tuntematon", "Neropatti pulassa") ja Allen Adler. Elokuvassa seurataan John J. Adamsin (Leslie Nielsen) komentamaa tähtialus C-57D, joka laskeutuu kielloista huolimatta planeetalla, jolla asuu vain kaksi ihmistä., tohtori Edward Morbius (Walter Pidgeon) ja hänen kaunis tyttärensä Altaira 'Alta' Morbius (Anne Francis). Myös robotti Robby auttaa Morbiuksia. Jokin salaperäinen voima on tappanut kaikki muut planeetalta. Siinäpä juoni lyhkäisenä. Itse juoni on mielenkiintoinen, mutta kun mukana on paljon turhaa ja mielenkiinnotonta pölinää, silmät alkavat valumaan kiinni. Sitkeästi tämän jaksoi katsella, sillä lopussa saadaan jonkilaista toimintaa aikaan. Uransa alussa ollut ja 80-luvulla grazykomediohin mennyt huumoriveikko Leslie Nielsen ("Alaston ase", "Hei, me lennetään") on pääroolissaan erinomainen ja osaa tehdä vakavankin roolin taidolla. Walter Pidgeon ("Vihreä oli laaksoni", "Rouva Miniver") on tohtori Edward Morbiuksena hyvä, mutta alkupuolella elokuvaa hänen hahmonsa ei jaksa kiinnostaa. Ainoa syy, mikä piti alkupuolella hereillä oli kuuma Anne Francis ("Hunajapupu", "Mies astui junasta") nuorena, teini-ikäisenä tyttärenä. Lyhyt hame heiluu ja kylpykohtaus on aika kuuma 50-luvun elokuvaksi. Robby-robotti oli myös piristävä elementti. Sivuosissa nähdään mm. Warren Stevens, Jack Kelly, Richard Anderson ja Earl Holliman. Näistä ainoastaan Stevens ("Paljasjalkakreivitär", "Sammakkomiehet") sai lihaa luiden päälle, muiden jäätyä aika pitkälle harmaaksi massaksi. Louis ja Bebe Barronin säveltämä soundtrack on erikoista ja tehosteet ovat elokuvassa aikaan nähden yllättävän laadukkaita. Parempiakin sci-fielokuvia on tullut katseluta.
Pisteet: 2,5/5
29.7
Kikin lähettipalvelu
Lisää Hayao Miyazakia, nytten vuorossa on vuonna 1989 valmistunut Kikin lähettipalvelu. Miyazakin kirjoittama käsikirjoitus perustuu Eiko Kadonon romaaniin. Elokuva kertoo 13-vuotiaasta noitatyttö Kikistä (äänenä Minami Takayama) ja hänen puhuvasta kissastaan Jijistä (Pikku Myyn originaaliääni Rei Sakuma). 13-vuotias noita joutuu lähtemään kotoaan toiseen paikkaan kokeilemaan siipiään. Uudessa kaupungissa asiat eivät mene aluksi niin kuin oli suuniteltu, mutta pian Kiki saa työpaikan Osono- nimisen naisen (Keiko Toda) leipomosta lähettinä ja tapaa aluksi ärsyttävältä tuntuvan pojan Tombon (Kappei Yamaguchi). Myös erään vahingon kautta hän tutustuu metsässä elävään Ursula-tyttöön (jonka roolissa kuullaan myös Minami Takayama). Ääninäyttely on erinomaista tässäkin animessa. Minami Takayama ("Sydämmen kuiskaus", tv-sarja "Ranma ½: Nettô-hen") tekee tuplaroolinsa hyvin ja Rei Sakuma ("Muumipeikko ja Pyrstötähti", "Aika") on ihastuttava Kiki-kissana. Kappei Yamaguchi ("Inuyasha", "Ranma ½: Chûgoku Nekonron daikessen! Okite yaburi no gekitô hen") on Tomba-poikana juuri sopivan lapsekas, kun sopii odottaa. Sivuosissa kuullaa mm. Mieko Nobusawa ja Kôichi Miura Kikin vanhempina, Haruko Kato kilttinä vanhana rouvana ja Hiroko Seki tämän Bertha-ystävänä. Yûko Kobayashi ("Atakkâ you!", "Tenchi Muyô! Ryô Ôki") on juuri sopivan ärsyttävä snobina noitatyttönä. Joe Hisaishin säveltämä soundtrack on tunnelmallista ja tunnuskappaleet ”Rouge no Dengon” ja ”Yasashisa ni Tsutsumareta Nara” esittää Yumi Arai. Animaatio on kaunista, juoni sopivan simppeli ja ääninäyttelijät tekevät huipputyötä. Klassikko!
Pisteet: 5/5
sunnuntai 12. elokuuta 2012
Viikko 29
18.7
Hostel
Eli Roth tunnetaan siitä että hän on näytellyt useissa oppi-isänsä Quentin Tarantinon elokuvissa kuten Kunniattoman paskiaiset ja Death Proof. Vuonna 2002 Roth ohjasi esikoiselokuvansa, teinikauhun Cabin Fevere. Vuonna 2005 valmistunut Hostel oli vasta Rothin toinen täysipitkä elokuvaohjaus, mutta silti yksi 2000-luvun parhaista kauhuelokuvista. Siinä on sopivasti tissejä, verta, gorea, huumoria sekä kauniita maisemia. Rothin käsikirjoittama elokuva kertoo kahdesta amerikkalaisesta Paxtonista (Jay Hernandez) ja Joshista, jotka ovat reilaamassa Euroopassa, yhdessä islantisaisen kaverinsa Olin (Eythor Gudjonsson) kanssa. Hollannissa ollessaan salaperäinen nuori mies Alex (Lubomír Bukový) kertoo heillä Slovakiasta ja siellä olevasta Hostellista, josta saa kauniita tyttöjä ja niitä riittää. Miehet matkaavat tuonne itä-Euroopan helmeen ja tapaavat kauniita naisia: vastaanottovirkailija Valan (Jana Havlickova) sekä Natalian (Barbara Nedeljakova) ja Svetlanan (Jana Kaderabkova). Elämä sujuu mukavasti kunnes Oli katoaa jälkiä jättämättä. Homma muuttu selviytymistaistoksi josta ei verta puutu. Rothin taito luoda makaabereja kohtauksia on ilmiömäinen. Hahmoihin luodaan sisätlöä, jonka vuoksi niiden kohtalo kiinnostaa eikä sorru siihen kun sadat muut tusinagornoilut, joissa vain tapetaan hulluna ilman mitään syytä. Näyttelijät ovat sopivan tuntemattomia, ei tässä olisi voinut katsella mitään suuren budjetin pärstää tyyliin Bruce Willis tai Leonardo DiCaprio. Pääkolmikko Jay Hernandez ("LOL", "Hostel part II"), Derek Richardson ("Teoria miehistä", "Reeker") ja Eythor Gudjonsson (tuottajana "Hostel part II:ssa") on juuri sopivan hyviä. Elokuvan naiset ovat kuumia ilmestyksiä. Jan Vlasákin ("Hodinu nevis", "Normal") tulkitsema hollantilainen liikemies on omassa roolissaan juuri sopivan härö. Mies joutui opettelemaan englannikielisen dialogin foneettisesti, muttei sitä hänen näyttelystään kyllä huomaa. Japanilaistyttöjen Kana ja Yuki rooleissa ovat Jennifer Lim ("Code 46", "Isolation 9") ja surkeaa englantia puhuva Keiko Seiko ("Espanjalainen vanki", "Syntyneet tappajiksi"), jotka tekevätkin omat roolinsa kelpo tavalla. Alexina nähtävä Lubomír Bukový ("Tigre v meste", "Nedodrzaný slub") on kuin olisi ihan pilvessä eli juuri oikea valinta rooliinsa. Rick Hoffman ("Verivelka", "Suits") on amerikkalaisena sekopäänä maaginen ja Petr Janis ("Der neunte Tag", "Yksinäiset") saksalainen kirurgina. Japanilainen ohjaajalegenda Takashi Miike vilahtaa japanilaisena tappajana ja kakkososassa hieman suuremman osan saava Milda Jedi Havlas tekee Hostellin miespuolisena vastaanottovirkailijana hyvää työtä. Nathan Barrin ("Cabin Fever", "Shutter") säveltämä soundtrack oli oikein tunnelmallinen ja yleensäottaen koko pätkä on hyvä. Tämän voi katsella vaikka kuinka monta kertaa.
Pisteet: 5/5
20.7
Piranha 3DD
Vuonna 2010 ohjasi ranskalainen Alexander Aja yhden vuosisadan verisemmistä sekä ahdistavimmista kauhuelokuvista, Piranha 3D:n. Se oli uudelleenfilmatisointi 1980-luvun Piranha-elokuvasta. Vuonna 2012 ohjasi itselleni melko tuntematon John Gulager ("Feast", "Feast II: Sloppy Seconds") Ajan elokuvalla jatkoa. Edellisen osan ahdistava tunnelma on kadonnut lähet tyysi, mutta tilalle on laitettu armoton määrä hauskaa huumoria. Elokuvan käsikirjoitti kolmikko Patrick Melton ("Saw V", "Saw VI"), Marcus Dunstan ("Saw IV", "Feast") ja Joel Soisson ("Dracula 2001", "Mimic 2". Elokuva jatkaa aika pitkälle siitä mihin edellinen osa jäi. Maddy-niminen tyttö (Danielle Panabaker) saapuu kesäksi kotipitäjäänsä, jossa rahanahne isä (David Koechner) on vaihtanut uimapaikassa hengenpelastajat strippareilla. Paikalla on Maddyyn ihastuntut Barry (Matt Bush). Isä päästää vahingossa rahanahneudessaan pienet verenhimoiset Pirajat uima-altaaseen ja verilöyly hyvän mustan huumorin kanssa on valmis alkamaan. Ei tämä yllä Ajan elokuvan tasolle, muttei tämä mikään huono ole kuten useimmista arvosteluista voi luulla. Näyttelijät tekevät hyvää työtä. Maddyn roolissa nähtäva kaunis Danielle Panabaker ("Friday the 13th", "The Crazies: Hulluus on tarttuvaa!") tekee roolinsa hyvin, mutta miinusta tulee siitä ettei elokuvassa näytetä hänen tissejään. David Koechner ("Salainen agentti 86", "Paul") on ahneena nilkkinä hyvä. Samoin muutkin näyttelijät suorittavat omat tonttinsa lävitse kuten pitääkin. Mielenkiintoisimpiin sivuosiin lukeutuvat Adrian Martinez ("In America", "Kick-Ass"), itsestään parodiaa tekevä David Hasselhoff ("Anakonda 3", "Baywatch: White Thunder at Glacier Bay"), Christopher Lloyd ("Paluu tulevaisuuteen"-trilogia), Gary Busey ("Tappava ase", "Kaappaus merellä") ja Ving Rhames ("Pulp Fiction", "Piranha 3D"). Seksikäs Irina Voronina ("Nothing Is Private", "Epic Movie") näyttää tissinsä ja on yhdessä kohtauksessa aivan ihana. Verta riittää, 3D näyttää hienolta, Elia Cmiralin ("Ihmisjahti", "Pulse") musiikki on hyvää, tietokone-efektit hieman tönkönpuoleisia ja huumori rivon hauskaa. Varsinkin kun pikkupojalta lähtee pää irti, mies ajaa pikkutytön päälle vahingossa ja Hasselhoff on niin cool. Se että tästä puuttui ahdistava tunnelma ja hieman liian lyhyt pituus rokottavat pisteitä.
Pisteet: 4/5
Hostel: Part II
Eli Roth jatkaa tässä Hostellin kakkososassa siitä mihin edellisessä osassa jäi eli verta ja gorea on ihan omiksi tarpeikseen. Ei tämä kyllä ykköstä voita, vaikka juonessa panostetaankin enemmän myös pahisten näkökulmiin. Tässä ei näytetä paljoakaan tissejä, juoni toistaa liikaa ykköstä ja muutenkaan ei ole niin ahdistava tapaus kuin ykkönen. Elokuva kertoo kolmesta amerikkalaisesta taideopiskelijasta, jotka ovat Euroopassa. Tytöt ovat Beth ( Lauren German), Whitney (Bijou Phillips) ja Lorna (Heather Matarazzo), jotka sattumalta törmäävät slovakialaiseen naiseen Axelleen (suomalaismalli Vera Jordanova), joka neuvoo tyttöjä menemään lomalle Slovakiaan erääseen Hostelliin. Elokuvassa seurataan myös kahta amerikkalaista, Stuartia (Roger Bart) ja Toddia (Richard Burgi), jotka ovat Slovakiassa tappamassa rahasta. Näyttelijät suoriutuvat kyllä hyvin tässäkin elokuvassa. Lauren German ("The Divide", "Mating Dance") tekee hyvän roolityön. EspoolaissyntyinenVera Jordanova ("Harjunpää ja kiusantekijät") tekee yllättävän hyvän roolisuorituksen. Roger Bart ("Herkules, "Lainkuuliainen kansalainen") on toisena amerikkalaismiehistä hämmentävän loistava. Sivuosista esille voisi nostaa mm. Jordan Laddin ("Air Collision", "Grindhouse: Death Proof"), Edwige Fenech ("Perché quelle strane gocce di sangue sul corpo di Jennifer?", "Il tuo vizio è una stanza chiusa e solo io ne ho la chiave"), Stanislav Ianevski ("Harry Potter ja liekehtivä pikari", "Resistance"), Susanna Bequer ("Vierailijoita oudosta maailmasta", "Vacanze di Natale '91"), kulttiohjaaja Ruggero Deodato ("Cannibal Holocaust", "Kauhu kintereillä"), Luc Merenda ("Torso", "Le Mans") ja Monika Malacova ("Dum U Zlateho usvitu", "Cesta do Vídne a zpátky"). Hyvät näyttelijät, sekä tietenkin Nathan Barrin hyvä soundtrack. Tämä jää hyväksi kun ykkönen on loistava.
Pisteet: 4/5
21.7
Karvinen elokuva
Jim Davis tunnetaan loistavasta strippisarjakuvastaan Karvinen. Mitenkä tuo lihava, mutta hauska kissa selviää valkokankaalla. Itse tämän kävin katselemassa vuonna 2004 teatterissa, jolloin siitä pidin. Toinen katselu tapahtui nyt ja olihan se vieläkin hauska mutten tällä mitään viittä tähteä mene antamaan. Kun teatterissa katselin tämän suomeksi dubattuna, ajattelin katsella sen nytten englanniksi. Ei tämä sarjakuvan tasolle pääse millään. Tästä puuttuu suurelta osin se tuttu Karvinen-henki kun Karvinen ravaa pitkin suurkaupungin katuja ja juttelee eläimille kun Babe-possu konsanaan. Käsikirjoituksen väsäsivät kaksikko Joel Cohen ("Villi tusina", "Evan taivaanlahja") ja Alec Sokolow ("Toy Story", "Rahalla saa"). Elokuva kertoo sinkkumiehestä Eskosta (Breckin Meyer), joka elelee lihavan kissansa Karvisen (äänenä Bill Murray) periamerikkalaisessa suurkaupunkilähiössä. Eräänä päivänä on Karvisen vuosittaisen lääkäritarkastuksen aika eläinlääkäri Liisan (Jennifer Love Hewitt) luona. Liisa antaa Eskolle hoidettavakseen suloisen, mutta tyhmän koiran Oskun. Karvinenhan ei tästä pidä. Eräänä päivänä Esko vie Liisan kanssa Oskun koiranäyttelyyn, jossa valloittaa tv-moguli Onni Onnisen (Stephen Tobolowsky), joka päättää hankkia Oskun itselleen. Hän onnistuukin ja Karvinen päättää pelastaa tilanteen. Hauskaa huumoria on paljon, mutta juonessa on pahin ongelma. Kelpo roolit tekevät Breckin Meyer ("Road Trip", "Rottaralli") ja ihanan suloinen Jennifer Love Hewitt ("Tiedän mitä teit viime kesänä", "Sydäntenmurskaajat") jäävät niin statisteiksi kun varsinainen juoni rullaa käyntiin. Bill Murrey ("Päiväni murmelina", "Space Jam") on Karvisen äänenä uskomattoman hyvä. Vitsejä lentää kun konekkivääriin suusta. Itse Karvisen hahmo on animoitu aikaan nähden aika hyvin vaikkakin siitä huomaan joistakin kohdin että se on tehty tietokoneella. Pahiksena Onni Onnisena nähtävä Stephen Tobolowsky ("Memento", "Päiväni murmelina") on hyvä ja tekeekin parhaan ihmisroolin tässä elokuvassa. Muut näyttelijät jäävätkin sitten harmaaksi massaksi. Viime vuonna edesmennyt Eve Brent ("Vihreä maili", "Female Jungle") on hyvä vanhana rouvana ja söpö Juliette Goglia ("Untitled Dave Caplan Pilot", "Villi tusina 2") tekee myös lyhyen roolinsa mallikkaasti. Eläinhahmojen ääninä kuullaa mm. Nick Cannon, Jimmy Kimmel, Debra Messing ja Alyson Stoner. Teknisesti ulkoasu on näyttävän näköinen mutta juoneen olisi voinut laittaa jotain pidennystä. 1,20 tunnin pituus on hieman liian lyhyt, mutta kyllä sen näinkin katselee. Christophe Beckin ("Kauhea kankkunen", "Kauhea kankkunen 2") säveltämä musiikki ei jäänyt yhtään mieleen. Karvinen ja Jennifer Love Hewitt ovat ihania, vitsit hauskoja ja muuta mukavaa.
Pisteet: 3,5/5
22.7
Karvinen 2
Tim Hill ("Alvin ja pikkuoravat", "Muppetit avaruudesta") jatkoi Karvisen seikkailuja ja käsikirjoituksen jatko-osaan tekivät Cohen ja Sokolow. Tosin edelleenkään elokuvassa ei ole sitä sarjiksista tuttua henkeä, mutta elokuvallisesti tämä toimii ykköstä paremmin. Elokuvassa Liisa (Hewitt) matkustaa Lontooseen ja Esko (Meyer) matkustaa perässä rakkaansa perässään. Karvinen (Murrey) ja Osku matkaavat jäniksinä mukaan. Lontoossa Karvinen joutuu sekaannuksen kautta prinssiksi erääseen linnaan ja Prinssi (äänenä Tim Curry) joutuu Karvisen tilalle. Linnassa Karvinen tapaa monia eläimiä ja saa tietää että ilkeä Dargis (Billy Connolly) tahtoo linnan omakseen hinnalla millä hyvänsä.Tarina on toimivampi tässä kuin ykkösessä, mutta Meyer ja Hewitt jäävät taas ihan sivultakatsojiksi. Karvinen on hyvin animoitu ja muutenkin Murrey tekee upean ääniroolin. Tänä vuonna kuollut Ian Abercrombie ("Pimeyden armeija", "Rango") on hyvä hovimestari Smitheenä ja Billy Connolly ("Viimeinen samurai", "Urhea") on pahiksena kylmän viileä. Nätti Lucy Davis ("Shaun of the Dead", "Konttori") tekee kivan pikku sivuroolin. Eläinäänetkin tekevät tasokasta työtä tässä elokuvassa. Varsinkin Vinnie Jones ("X-Men - Viimeinen kohtaaminen", "Salasana: Swordfish") Rommel-koirana ja Bob Hoskins ("Vihollinen porteilla", "Kuka viritti ansan, Roger Rabit?") Winston-koirana. Muissa osissa ovat mm. Sharon Osbourne, Jane Leeves, Rhys Ifans ja Jim Piddock. Christophe Beck vastaa myös musiikista tässäkin osassa. Hyvin tehty kokonaisuus, josta saa monet maukkaat naurut.
Pisteet: 4/5
Hostel
Eli Roth tunnetaan siitä että hän on näytellyt useissa oppi-isänsä Quentin Tarantinon elokuvissa kuten Kunniattoman paskiaiset ja Death Proof. Vuonna 2002 Roth ohjasi esikoiselokuvansa, teinikauhun Cabin Fevere. Vuonna 2005 valmistunut Hostel oli vasta Rothin toinen täysipitkä elokuvaohjaus, mutta silti yksi 2000-luvun parhaista kauhuelokuvista. Siinä on sopivasti tissejä, verta, gorea, huumoria sekä kauniita maisemia. Rothin käsikirjoittama elokuva kertoo kahdesta amerikkalaisesta Paxtonista (Jay Hernandez) ja Joshista, jotka ovat reilaamassa Euroopassa, yhdessä islantisaisen kaverinsa Olin (Eythor Gudjonsson) kanssa. Hollannissa ollessaan salaperäinen nuori mies Alex (Lubomír Bukový) kertoo heillä Slovakiasta ja siellä olevasta Hostellista, josta saa kauniita tyttöjä ja niitä riittää. Miehet matkaavat tuonne itä-Euroopan helmeen ja tapaavat kauniita naisia: vastaanottovirkailija Valan (Jana Havlickova) sekä Natalian (Barbara Nedeljakova) ja Svetlanan (Jana Kaderabkova). Elämä sujuu mukavasti kunnes Oli katoaa jälkiä jättämättä. Homma muuttu selviytymistaistoksi josta ei verta puutu. Rothin taito luoda makaabereja kohtauksia on ilmiömäinen. Hahmoihin luodaan sisätlöä, jonka vuoksi niiden kohtalo kiinnostaa eikä sorru siihen kun sadat muut tusinagornoilut, joissa vain tapetaan hulluna ilman mitään syytä. Näyttelijät ovat sopivan tuntemattomia, ei tässä olisi voinut katsella mitään suuren budjetin pärstää tyyliin Bruce Willis tai Leonardo DiCaprio. Pääkolmikko Jay Hernandez ("LOL", "Hostel part II"), Derek Richardson ("Teoria miehistä", "Reeker") ja Eythor Gudjonsson (tuottajana "Hostel part II:ssa") on juuri sopivan hyviä. Elokuvan naiset ovat kuumia ilmestyksiä. Jan Vlasákin ("Hodinu nevis", "Normal") tulkitsema hollantilainen liikemies on omassa roolissaan juuri sopivan härö. Mies joutui opettelemaan englannikielisen dialogin foneettisesti, muttei sitä hänen näyttelystään kyllä huomaa. Japanilaistyttöjen Kana ja Yuki rooleissa ovat Jennifer Lim ("Code 46", "Isolation 9") ja surkeaa englantia puhuva Keiko Seiko ("Espanjalainen vanki", "Syntyneet tappajiksi"), jotka tekevätkin omat roolinsa kelpo tavalla. Alexina nähtävä Lubomír Bukový ("Tigre v meste", "Nedodrzaný slub") on kuin olisi ihan pilvessä eli juuri oikea valinta rooliinsa. Rick Hoffman ("Verivelka", "Suits") on amerikkalaisena sekopäänä maaginen ja Petr Janis ("Der neunte Tag", "Yksinäiset") saksalainen kirurgina. Japanilainen ohjaajalegenda Takashi Miike vilahtaa japanilaisena tappajana ja kakkososassa hieman suuremman osan saava Milda Jedi Havlas tekee Hostellin miespuolisena vastaanottovirkailijana hyvää työtä. Nathan Barrin ("Cabin Fever", "Shutter") säveltämä soundtrack oli oikein tunnelmallinen ja yleensäottaen koko pätkä on hyvä. Tämän voi katsella vaikka kuinka monta kertaa.
Pisteet: 5/5
20.7
Piranha 3DD
Vuonna 2010 ohjasi ranskalainen Alexander Aja yhden vuosisadan verisemmistä sekä ahdistavimmista kauhuelokuvista, Piranha 3D:n. Se oli uudelleenfilmatisointi 1980-luvun Piranha-elokuvasta. Vuonna 2012 ohjasi itselleni melko tuntematon John Gulager ("Feast", "Feast II: Sloppy Seconds") Ajan elokuvalla jatkoa. Edellisen osan ahdistava tunnelma on kadonnut lähet tyysi, mutta tilalle on laitettu armoton määrä hauskaa huumoria. Elokuvan käsikirjoitti kolmikko Patrick Melton ("Saw V", "Saw VI"), Marcus Dunstan ("Saw IV", "Feast") ja Joel Soisson ("Dracula 2001", "Mimic 2". Elokuva jatkaa aika pitkälle siitä mihin edellinen osa jäi. Maddy-niminen tyttö (Danielle Panabaker) saapuu kesäksi kotipitäjäänsä, jossa rahanahne isä (David Koechner) on vaihtanut uimapaikassa hengenpelastajat strippareilla. Paikalla on Maddyyn ihastuntut Barry (Matt Bush). Isä päästää vahingossa rahanahneudessaan pienet verenhimoiset Pirajat uima-altaaseen ja verilöyly hyvän mustan huumorin kanssa on valmis alkamaan. Ei tämä yllä Ajan elokuvan tasolle, muttei tämä mikään huono ole kuten useimmista arvosteluista voi luulla. Näyttelijät tekevät hyvää työtä. Maddyn roolissa nähtäva kaunis Danielle Panabaker ("Friday the 13th", "The Crazies: Hulluus on tarttuvaa!") tekee roolinsa hyvin, mutta miinusta tulee siitä ettei elokuvassa näytetä hänen tissejään. David Koechner ("Salainen agentti 86", "Paul") on ahneena nilkkinä hyvä. Samoin muutkin näyttelijät suorittavat omat tonttinsa lävitse kuten pitääkin. Mielenkiintoisimpiin sivuosiin lukeutuvat Adrian Martinez ("In America", "Kick-Ass"), itsestään parodiaa tekevä David Hasselhoff ("Anakonda 3", "Baywatch: White Thunder at Glacier Bay"), Christopher Lloyd ("Paluu tulevaisuuteen"-trilogia), Gary Busey ("Tappava ase", "Kaappaus merellä") ja Ving Rhames ("Pulp Fiction", "Piranha 3D"). Seksikäs Irina Voronina ("Nothing Is Private", "Epic Movie") näyttää tissinsä ja on yhdessä kohtauksessa aivan ihana. Verta riittää, 3D näyttää hienolta, Elia Cmiralin ("Ihmisjahti", "Pulse") musiikki on hyvää, tietokone-efektit hieman tönkönpuoleisia ja huumori rivon hauskaa. Varsinkin kun pikkupojalta lähtee pää irti, mies ajaa pikkutytön päälle vahingossa ja Hasselhoff on niin cool. Se että tästä puuttui ahdistava tunnelma ja hieman liian lyhyt pituus rokottavat pisteitä.
Pisteet: 4/5
Hostel: Part II
Eli Roth jatkaa tässä Hostellin kakkososassa siitä mihin edellisessä osassa jäi eli verta ja gorea on ihan omiksi tarpeikseen. Ei tämä kyllä ykköstä voita, vaikka juonessa panostetaankin enemmän myös pahisten näkökulmiin. Tässä ei näytetä paljoakaan tissejä, juoni toistaa liikaa ykköstä ja muutenkaan ei ole niin ahdistava tapaus kuin ykkönen. Elokuva kertoo kolmesta amerikkalaisesta taideopiskelijasta, jotka ovat Euroopassa. Tytöt ovat Beth ( Lauren German), Whitney (Bijou Phillips) ja Lorna (Heather Matarazzo), jotka sattumalta törmäävät slovakialaiseen naiseen Axelleen (suomalaismalli Vera Jordanova), joka neuvoo tyttöjä menemään lomalle Slovakiaan erääseen Hostelliin. Elokuvassa seurataan myös kahta amerikkalaista, Stuartia (Roger Bart) ja Toddia (Richard Burgi), jotka ovat Slovakiassa tappamassa rahasta. Näyttelijät suoriutuvat kyllä hyvin tässäkin elokuvassa. Lauren German ("The Divide", "Mating Dance") tekee hyvän roolityön. EspoolaissyntyinenVera Jordanova ("Harjunpää ja kiusantekijät") tekee yllättävän hyvän roolisuorituksen. Roger Bart ("Herkules, "Lainkuuliainen kansalainen") on toisena amerikkalaismiehistä hämmentävän loistava. Sivuosista esille voisi nostaa mm. Jordan Laddin ("Air Collision", "Grindhouse: Death Proof"), Edwige Fenech ("Perché quelle strane gocce di sangue sul corpo di Jennifer?", "Il tuo vizio è una stanza chiusa e solo io ne ho la chiave"), Stanislav Ianevski ("Harry Potter ja liekehtivä pikari", "Resistance"), Susanna Bequer ("Vierailijoita oudosta maailmasta", "Vacanze di Natale '91"), kulttiohjaaja Ruggero Deodato ("Cannibal Holocaust", "Kauhu kintereillä"), Luc Merenda ("Torso", "Le Mans") ja Monika Malacova ("Dum U Zlateho usvitu", "Cesta do Vídne a zpátky"). Hyvät näyttelijät, sekä tietenkin Nathan Barrin hyvä soundtrack. Tämä jää hyväksi kun ykkönen on loistava.
Pisteet: 4/5
21.7
Karvinen elokuva
Jim Davis tunnetaan loistavasta strippisarjakuvastaan Karvinen. Mitenkä tuo lihava, mutta hauska kissa selviää valkokankaalla. Itse tämän kävin katselemassa vuonna 2004 teatterissa, jolloin siitä pidin. Toinen katselu tapahtui nyt ja olihan se vieläkin hauska mutten tällä mitään viittä tähteä mene antamaan. Kun teatterissa katselin tämän suomeksi dubattuna, ajattelin katsella sen nytten englanniksi. Ei tämä sarjakuvan tasolle pääse millään. Tästä puuttuu suurelta osin se tuttu Karvinen-henki kun Karvinen ravaa pitkin suurkaupungin katuja ja juttelee eläimille kun Babe-possu konsanaan. Käsikirjoituksen väsäsivät kaksikko Joel Cohen ("Villi tusina", "Evan taivaanlahja") ja Alec Sokolow ("Toy Story", "Rahalla saa"). Elokuva kertoo sinkkumiehestä Eskosta (Breckin Meyer), joka elelee lihavan kissansa Karvisen (äänenä Bill Murray) periamerikkalaisessa suurkaupunkilähiössä. Eräänä päivänä on Karvisen vuosittaisen lääkäritarkastuksen aika eläinlääkäri Liisan (Jennifer Love Hewitt) luona. Liisa antaa Eskolle hoidettavakseen suloisen, mutta tyhmän koiran Oskun. Karvinenhan ei tästä pidä. Eräänä päivänä Esko vie Liisan kanssa Oskun koiranäyttelyyn, jossa valloittaa tv-moguli Onni Onnisen (Stephen Tobolowsky), joka päättää hankkia Oskun itselleen. Hän onnistuukin ja Karvinen päättää pelastaa tilanteen. Hauskaa huumoria on paljon, mutta juonessa on pahin ongelma. Kelpo roolit tekevät Breckin Meyer ("Road Trip", "Rottaralli") ja ihanan suloinen Jennifer Love Hewitt ("Tiedän mitä teit viime kesänä", "Sydäntenmurskaajat") jäävät niin statisteiksi kun varsinainen juoni rullaa käyntiin. Bill Murrey ("Päiväni murmelina", "Space Jam") on Karvisen äänenä uskomattoman hyvä. Vitsejä lentää kun konekkivääriin suusta. Itse Karvisen hahmo on animoitu aikaan nähden aika hyvin vaikkakin siitä huomaan joistakin kohdin että se on tehty tietokoneella. Pahiksena Onni Onnisena nähtävä Stephen Tobolowsky ("Memento", "Päiväni murmelina") on hyvä ja tekeekin parhaan ihmisroolin tässä elokuvassa. Muut näyttelijät jäävätkin sitten harmaaksi massaksi. Viime vuonna edesmennyt Eve Brent ("Vihreä maili", "Female Jungle") on hyvä vanhana rouvana ja söpö Juliette Goglia ("Untitled Dave Caplan Pilot", "Villi tusina 2") tekee myös lyhyen roolinsa mallikkaasti. Eläinhahmojen ääninä kuullaa mm. Nick Cannon, Jimmy Kimmel, Debra Messing ja Alyson Stoner. Teknisesti ulkoasu on näyttävän näköinen mutta juoneen olisi voinut laittaa jotain pidennystä. 1,20 tunnin pituus on hieman liian lyhyt, mutta kyllä sen näinkin katselee. Christophe Beckin ("Kauhea kankkunen", "Kauhea kankkunen 2") säveltämä musiikki ei jäänyt yhtään mieleen. Karvinen ja Jennifer Love Hewitt ovat ihania, vitsit hauskoja ja muuta mukavaa.
Pisteet: 3,5/5
22.7
Karvinen 2
Tim Hill ("Alvin ja pikkuoravat", "Muppetit avaruudesta") jatkoi Karvisen seikkailuja ja käsikirjoituksen jatko-osaan tekivät Cohen ja Sokolow. Tosin edelleenkään elokuvassa ei ole sitä sarjiksista tuttua henkeä, mutta elokuvallisesti tämä toimii ykköstä paremmin. Elokuvassa Liisa (Hewitt) matkustaa Lontooseen ja Esko (Meyer) matkustaa perässä rakkaansa perässään. Karvinen (Murrey) ja Osku matkaavat jäniksinä mukaan. Lontoossa Karvinen joutuu sekaannuksen kautta prinssiksi erääseen linnaan ja Prinssi (äänenä Tim Curry) joutuu Karvisen tilalle. Linnassa Karvinen tapaa monia eläimiä ja saa tietää että ilkeä Dargis (Billy Connolly) tahtoo linnan omakseen hinnalla millä hyvänsä.Tarina on toimivampi tässä kuin ykkösessä, mutta Meyer ja Hewitt jäävät taas ihan sivultakatsojiksi. Karvinen on hyvin animoitu ja muutenkin Murrey tekee upean ääniroolin. Tänä vuonna kuollut Ian Abercrombie ("Pimeyden armeija", "Rango") on hyvä hovimestari Smitheenä ja Billy Connolly ("Viimeinen samurai", "Urhea") on pahiksena kylmän viileä. Nätti Lucy Davis ("Shaun of the Dead", "Konttori") tekee kivan pikku sivuroolin. Eläinäänetkin tekevät tasokasta työtä tässä elokuvassa. Varsinkin Vinnie Jones ("X-Men - Viimeinen kohtaaminen", "Salasana: Swordfish") Rommel-koirana ja Bob Hoskins ("Vihollinen porteilla", "Kuka viritti ansan, Roger Rabit?") Winston-koirana. Muissa osissa ovat mm. Sharon Osbourne, Jane Leeves, Rhys Ifans ja Jim Piddock. Christophe Beck vastaa myös musiikista tässäkin osassa. Hyvin tehty kokonaisuus, josta saa monet maukkaat naurut.
Pisteet: 4/5
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)