Viikko 5

30.1

Kaante

Tämä elokuva oli elämäni ensimmäinen intialainen elokuva ja heti iskin kultasuoneen. Näin vakuuttuvaa toimintadraama ei tule kovinkaan usein vastaan. Elokuva kopio suurimalta osin Quentin Tarantinon klassikkoa "Reservoir Dogs" ja tekee sen tyylillä. Ohjaaja-käsikirjoittaja Sanjay Gupta on saanut luotua toimintarikkaan, väkivaltaisen, tunteikkaan, musikaalikohtauksilla höystetyn elokuvan kuudesta intialaiskaveruksesta jotka aikovat ryöstää Los Angelissa olevan pankin. Homma muuttuu sitten helvetiksi kun poliisit saavat tästä vihiä. Loppu elokuva seuraa tuttua kaavaa Tarantinon jalanjäljissä eli sillä saralla ei mitään uutta auringon alla. Dialogi on paljon tylsempää kun Quentinin versiossa. Dialogin (kirjoittanut Milap Zaveri) taso on silti korkea ja siinä sekoitetaan englantia ja hindiä vähän väliä keskenään ja jopa kesken lauseen. Hyvää on myös se että amerikkalaiset puhuvat englantia ja elokuva on lisäksi kuvattu losissa. Elokuvan kuvaus on häikäisevän nättiä, hidastukset hienoja ja tehosteet upeita. Kuvaajan tehtäviä hoiti hyvin Kurt Brabbee (perhekauhuilu "The Westing Game", "The Crow: Wicked Prayer") ja efektimiehenä toimi Merzin Tavaria ("28 viikkoa myöhemmin", "Guru"). Elokuva on aika musiikkipainotteinen, mikä voi joistakin katsojista tuntua pitkästyttävältä, mutta itse pidin veisuista mitä leffassa laulettiin. Näyttelijät suorittivat sillä saralla tonttinsa kunnialla läpi. Upeasta soundtrackista vastasivat Lucky Ali, Anand Raj Anand, Vishal Dadlani ja Gregor Narholz. Näyttelytyö ei minuun silmään näyttänyt lainkaan huonolta. Intialaiset näyttelijät kuten Amitabh Bachchan, Sanjay Dutt, Sunil Shetty, Mahesh Manjrekar, Lucky Ali ja Kumar Gaurav olivat rikollisina ylivetoja. Naisrooleissa olivat myös hyviä kauniit Namrata Singh Gujral ja Malaika Arora sekä Rati Agnihotri. Amerikkalaiset jäivät elokuvassa statisteiksi, mutta suurimman roolin sai Jeff Davis ("Uusi painajainen Elm Streetillä", "Yövartija"). Kohtuu hyvä, täytyy katsoa joitakin muitakin intialaisia elokuvia.

Pisteet: 4/5

31.1

Sabata, salaperäinen ratsastaja

Sabata, mustatakkinen ratsastaja saapuu kaupunkiin jossa alkaa pian ruuti palamaan. Kuulostaako tutultu. No aika monet spagettiwesternit ovat noudattaneet samaa kaavaa. Niin tekee myös tämä vuonna 1969 kaksikon Renato Izzo ("Sabatan paluu", "Adios Sabata") ja Gianfranco Parolini ("Villi joukko", "Sabatan paluu") kirjoittama seikkailu. Olen nähntyt kyseisen elokuvan jo kolmasti kolmessa vuodessa ja yhä elokuva jaksaa kiinnostaa. Elokuvan ohjaaja Gianfranco Parolini (alkuteksteissä nimellä Frank Kramer) on saanut aikaan nerokkaan westernin, mutta Sergio Leonen tasolle hän ei todellakaan nouse. Tämäkin elokuva kuitenkin alkaa maistumaan puulta jos sen katsoo liian useasti, mutta Leone-leffoja voi katsoa monta kymmentä kertaa kyllästymättä. Musiikkipuoli on kuitenkin häikäisevän upea ja siitä vastaa Marcello Giombini ("La mansión de la niebla", "Antropophagus"). Varsinkin tunnuskappale on loistava. Elokuvaajan toimessa elokuvassa on Sandro Mancori ("Django - teloittajan paluu", "Miamin kytät") ja kuvaus on kyllä perusnättiä, muttei ole silti mitenkään erityisen häikäisevää, vaikkakin muutama nerokas kamerakikka on tullutkin mukaan. Näyttelijät ovatkin sitten elokuvan suurin vahvuus. Päärooleissa nähdään kolmikko Lee Van Cleef, Pelle Miljoona, eiku William Berger ja Ignazio Spalla (taiteiljanimen Pedro Sanchez takana). Sivunäyttelijätkin suorittavat tasaisen varmasti annetut roolit. Rooleissa ovat mm. Aldo Canti, pahiksuna Franco Ressel ja Antonio Gradoli sekä mukana ovat myös naiskauneutta edustava Linda Veras, Claudio Undari ja kaikissa kolmessa "oikeassa" Sabatassa näyttelevä Gianni Rizzo. Hyvät näyttelijät, hyvät enkkudubit ja mukana elokuvassa on paljon hienoja pyssytappeluja ja upeita elokuvallisia neroleimauksia.

Pisteet: 4/5

1.2

Sabatan paluu

Sabatan paluu edustaa italowesternien parhaita elokuvia. Vaikkakaan se ei tasollisesti nouse Lee van Cleefin edellisen Sabatan tasolle, on se silti kelpo länkkäri. Jos nyt julmasti sanon, se on surkea verrattuna verrattuna ykköseen, mutta silti se hakkaa monet kymmenet jenkkiwesternit. Tarina kopio idealtaan paljon ykkösestä, näyttelijät samat lähes samanlaisissa rooleissa ja kaiken kukkuraksi elokuva on kuvattu samassa paikassa ja samoissa lavasteissa. No kuitenkin, kaksikon Gianfranco Parolini ja Renato Izzo kässäri on ihan ok ottaen paljon vaikutteita Sabatasta. Paroliinin ohjaus on jotenkin pliisumpaa tässä, muttei silti mitenkään huonoa. Huumori on paikoin aika hauskaa ja kaiken kruunaa Marcello Giombinin säveltämä soundtrack. Itse musiikki ei ole yhtä upeaa kun ykkösessä, mutta tunnuslaulu on mahtava. Espanjan maisemat tuovat tunnelman amerikan maisemista, mutta ykkösleffan maisemat ovat aivan samat, mikä syö uskottavuutta. Elokuvan näyttelijät onnistuvat tekemään tästä kuitenkin yhden parhaista keskitason westerneitä. Sabatana nähdään tuttuun tyyliin Lee van Cleef. Reiner Schöne on mahtava kusipäisenä paskiaisena, joka tekee yhteistyötä Sabatan kanssa. Pahiksena nähdään Giampiero Albertini (Lee van Cleef sotaleffa "Commandos - itsemurhapartio", "Zorro"). Mies on todella tyly roolissaan. Monien elokuvien veteraani Ignazio Spalla on myös hauskana veikkona mukana. Kauneutta edustavat seksikkäät Annabella Incontrera ja Jacqueline Alexandre. Akrobatiaosastolla mukana ovat Aldo Canti (nimellä Nick Jordan) ja Vassili Karis. Edellisessäkin Sabatassa näytellyt Gianni Rizzo käy tekemässä sivuosan. Kelpo westerni ilman suurempia hienouksia.

Pisteet: 3/5

2.2

Trinity ja Sartana - pirun pikkuveljet

Trinity on varmaan tuttu monille spaguwesternejä seuranneelle Terence Hillin ja Bud Spencerin tähdittämästä kahdesta komediasta: Nimeni on Trinity - paholaisen oikea käsi (1970) ja Trinity ratsastaa jälleen (1971). Tässä elokuvassa jatketaan stooria. Nyt vain roolissa nähdään Harry Baird. Tämän jälkeen Trinity-sarjaan on tehty vielä kaksi elokuvaa. Vuonna 1995 valmistui Enzo Barbonin ohjaama Trinità & Bambino... e adesso tocca a noi ja vuonna 1998 taiwanilainen Trinity Goes East. No, palataampa tähän vuonna 1971 valmistuneeseen elokuvaan. Sillä ei ole mitään tekemistä Hillin Trinityn kanssa. Äijä on musta ja hänen apunaan häärii monien kymmenien spaguwesternien sankari Sartana. No kuitenkin, Mario Sicilianon (pornoelokuvaohjaaja, jonka filmografiasta löytyvät mm. "Erotic Family" ja "Orgasmo non-stop") ohjaus on suoraan sanoen syvältä. Mies on ohjannut samana vuonna 1971 tälle jatkoa elokuvan "Halleluja ja Sartana - pirun pikkuveljet", jonka haluan tsekata josko se olisi laadukkaampi tapaus. No, elokuva on hirveä suoraan sanoen. Siitä ei löydy mitään kiinnostavaa. Jopa laatuleffoja kirjoittaneen Adriano Bolzonin ("Turpa kiinni Krokotiili", "Hopeasatularatsasastaja") kirjoittama kässäri on mielenkiinnoton eikä siinä ole kuin muutama hauska kohta, nimittäin tappelut jotka ovat kaukana Hill-Spencer leffojen tappeluista. Yritystä on, mutta laimeeksi valitettavasti jää. Musiikkin on haamu verrattuna Ennio Morriconen musiikkeihin. Musiikki elokuvassa on Carlo Savinan käsialaa ja surullisen huonoa jälkeä on todellakin. Näyttelijät pelastavat jonkin verran, mutta silti hekin ovat heikkoja. Pääpari Harry Baird ("Chaco-teloittaja", "Kuiskausten talo") ja Terence Hillin kaksoisolento ja Ottaviano Dell'Acquan veli Alberto Dell'Acqua ("Veristen saappaiden kukkula", "Texas Adios") ovat elokuvan parhainta antia, mutta silti ovat todella huonoja verrattuna Hilliin ja Spenceriin. Muut näyttelijät tekevät roolisuoritukset kouluarvosanalla 6-. Rooleissa ovat kauniit Beatrice Pella ja Daniela Giordano sekä myös Stelio Candelli, Dante Maggio, Ezio Marano, Lars Bloch ja Enzo Andronico. Eivät kovinkaan tunnettuja näyttelijöitä. Kehno western.

Pisteet: 2,5/5

Sarah Brightman: Harem - A Desert Fantasy

Tämä vuonna 2004 videolevitykseen tullut Sarah Brightmanin (s.1960) musiikkia sisältävä elokuva on tasoltaan todella korkea. Ennen en ollut kyseisestä artistista mitään kuullut, mutta nyt kyllä leuka loksahti lattiaan kun tuli niin häikäisevän kaunista musiikkia. Nainen osasi laulaa todella upeasti, kuvaus oli häikäisevän kaunista ja pohjois-afrikkalainen eksotiikka oli hienoa. Koreografiat ja laulut ovat tasoltaan todella hyviä, varsinkin Kazim Al Sahirin kanssa duettona laulettu "War is Over" ja lopussa laulettu ja ainoa ennestään tuttu laulu "Time to say Goodbye". Harvoin tulee vastaan näin nättiä elokuvaa, jossa ei sorruta rankkaan pehmopornoon. Brightman oli todella seksikäs tällä videolla. Laatutavaraa kaikin puolin.

Pisteet: 5/5

3.2

Warning from Space

Tämä Gentaro Nakajiman romaanin perustuva scifileffa on ensimmäinen Japanissa tehty scifileffa väreissä. Elokuvaa lähdin katsomaan arveluttavissa mietteissä, sillä olin kuullut elokuvasta haukkuja, mutta yllätyin positiivisesti tämän elokuvan kohdalla. Eihän se ollut mikään viiden pisteen mestariteos, mutta silti se oli hyvä. Dialogi (enkuksi dubattu) oli kohtuu hyvää, näyttelijät tekivät ok tason työtä, musiikki nättiä ja ne harvat efektit aikaan nähden kohtuu tasokkaita. Elokuvasta pystyy näkemään myös sen kuinka II maailmansodan jälkeen länsimainen kulttuuri tunkeutui Aasiaan. Elokuvan ohjauksesta vastasi näyttelijä-ohjaaja Koji Shima tehden kohtuu tasokasta työtä. Loppuscene oli kyllä aika hoopo, koska siitä tuli enemmän mieleen lastenelokuva (pieniä söpöjä eläimiä ja laulava lapsikuoro) kun aikuisten sci-fileffa. Kässäri oli varsin hyvä, vaikka siinä olikin muutamia tylsiä jaarittelupätkiä. Käsikirjoittaja Hideo Oguni on kirjoittanut muutamia laadukkaampiakin pätkiä kuten "Tora!Tora!Tora" ja Kurosawan ohjaaman draaman "Ikiru". Musiikkipuolella onnistuu Seitaro Omori ("Daikyojû Gappa", "Zatoichi sakate giri") ja mukaan on saatu muutama nätti laulu (ovat elokuvassa japaniksi, luojalle siitä kiitos). Efektivastaava Kenmei Yuasan tekemät tehosteet ovat kohtuu hyviä, vaikka ovatkin paikoin höpsön hauskoja, koska leffa on filmattu 1956. Näyttelijät keskitason enkkudubbien avittamina ovat itselleni tuntemattomia. Päärooleissa nähdään Keizô Kawasaki, kaunis Toyomi Karita sekä myös Bin Yagisawa, Shozo Nanbu ja Isao Yamagata. Keskitason kalkkuna eli ei hyvä, ei huono.

Pisteet: 3,5/5

Resident Evil

Resident Evil on yksi maailman tunnetuimista toiminta/kauhupeleistä ja vuonna 2002 teki siitä Paul W.S. Anderson elokuvan. Elokuva sai myös neljä jatko-osaa, joista viimeisin ilmestyy tänä vuonna 2012. Tämä Andersonin (ohjannut mm. elokuvat "Alien vs Predator" ja "Kolme muskettisoturia") ohjaama kauhu/toiminta/sci-fielokuva on lajissaan kärkipäätä, mutta silti siinä on paljon turhaa haahuilua, mutta viimeinen puolituntia on erinomaista scifitoimintaa. Tarina elokuvassa on erittäin hyvin tehty. Dialogi on toimivaa. Onneksi Anderson ei ole jättänyt FUCK-sanoja pois eikä laimentanut väkivaltaa lähes minimiin, kuten "Alien vs Predatorissa". Toki tässäkin on hieman väkivaltaa lievennetty, mutta silti muutamia erittäin raakoja pätkiä on mukana. Elokuvan soundtrack on sopivan tunnelmallista rock-musiikkia ja siitä vastasi kokenut kaksikko Marco Beltrami ja Marilyn Manson. ROCK sopii elokuvaan upeasti, varsinkin taistelukohtauksissa. Efektit ovat kohtalaisia, mutta örkkimörkkelin animointi oli kauhea. No, ei se lopulta paljoa haittaa kun sitä esitettiin niin vähän. Kuvaus oli todella nättiä ja siitä vastasi David Johnson. Pääroolissa nähdään saatanan seksikäs ukrainalaisneito Milla Jovovich, joka tekeekin uransa yhden parhaista roolisuorituksista. Muissa rooleissa olivat mm. Colin Salmon ("Alien vs Predator", "Kun maailma ei riitä"), kovisnaisen roolin jälleen tekevä Michelle Rodriguez ("Avatar", "Machete") sekä myös Eric Mabius, James Purefoy ja Martin Crewes. Sivuosassa vilahtaa saksalaista naiskauneutta, Heike Makatsch, pienessä roolissa. Näyttelijät tekevät kohtuu tasokasta työtä. Andersonin upein elokuva.

Pisteet: 4/5

Halloween

Vuonna 1978 ohjasi John Carpanter kauhuklassikoksi muodostuneen elokuvan "Halloween", joka sai monia jatko-osia ja jäljittelijöitä oli nk:n Slasher-lajityypin esi-isä. Vuonna 2007 ohjasi yhdysvaltainen Rob Zombie aiheesta oman tulkintansa, lisäten 2000-luvun tyyliin verta, tissejä ja Fuck-sanoja reippaanlaisesti. Zombie ohjaa elokuvaa mallikkaasti vaikkei ole siihen saanut koulutusta. Mies osaa hyödyntää musiikkia ja kovia ääniefektejä loistavasti. Tätä elokuvaa on vaikea verrata Carpanterin versioon, sillä ne kertovat saman tarinan eri tyylillä. Zombie on kirjoittanut elokuvan nerokkaan käsikirjoituksen Carpanterin ja Debra Hillin alkuperäiskäsikirjoituksen pohjalta, mutta lisännyt Michael Myersin lapsuuteen paljon materiaalia. Elokuvan upean soundtrackin on säveltänyt Tyler Bates ("Sucker Punch", "Kuolleiden aamunkoitto"). Mukaan mahtuu tietenkin Rob Zombien tyyliin muutakin asiallista musiikkia kuten "God of Thunder" (KISS), "Only Women Bleed" (Alice Coopper) ja "Love Hurts" ( Nazareth). Tunnelmaa lisää vielä Phil Parmetin ("Neljä huonetta", "Devil´s Reject") upea kuvaus. Jos aletaan sitten kehumaan näyttelijöitä, jotka ovat kovinta mitä maailmasta löytyy. Nuori, 18-vuotias, Scout Taylor-Compton ("Halloween II", An American Crimes") on hemmetin kova pääroolissaan klaaraten koko homman läpi kunnialla. Miespääroolissa nähdään sitten astetta kokeneempi hemmo, Malcolm McDowell ("Kellopeliappelsiini", "Caligula") joka tekee roolin rutiinilla. Tyler Mane on hemmetin mykistävä tapaus Michael Myersin roolissa. Nuoren Michaelin roolissa nähdään lupaava nuori Daeg Faerch ("Hancock", "Run, Bitch, Run"). Pakkohan sitten Zombien oli ottaa elokuvaan mukaan oma vaimo Sheri Moon Zombie, joka tekeekin loistavaa työtä. Sivuosissa onkin sitten läjäpäin entisaikojen suuruuksia ja muita mielenkiintoisia nimiä kuten Danielle Harris (näytteli jo 1988 Dwight H. Littlen ohjaamassa elokuvassa "Halloween 4: The Return of Michael Myers"), Danny Trejo, Bill Moseley, Leslie Easterbrook, Brad Dourif (tekee mahtavaa työtä "Taru Sormusten Herrasta: Kaksi Tornia"-elokuvassa), Udo Kier, Dee Wallace, Daryl Sabara ("Spy Kids"-leffojen toinen päätähti Alexa Vegan rinnalla), Ken Foree, Paul Kampf, Richard Lynch, Sybil Danning ja Sid Haig. Hyvät näyttelijät, sopivasti verta ja muutama pelästyttävä kohtaus.

Pisteet: 5/5

4.2

Monster from a Prehistoric Planet

Vuonna 1954 valmistui valmistui ensimmäinen japanilainen hirviökauhuleffa "Gojira", joka poiki vuosikymmenten saatossa kymmeniä jatko-osia ja kopioita, mukaanlukien vuonna 1998 valmistunut Roland Emmerichin ohjaama "Godzilla". Myös tämä vuonna 1967 valmistunut kauhusci-fi "Daikyojû Gappa" aka "Monster from a Prehistoric Planet" edustaa Gojiran vanavedessä syntyneitä elokuvia. Tämä Haruyasu Noguchin ohjaama ja kaksikon Ryuzo Nakanishi (Animesarjat "Matka maailman ympäri 80 päivässä" vuodelta 1981 ja "Little Princess Sara" vuodelta 1985) ja Gan Yamazaki ("Arakure", "Akai hankachi") kirjoittama elokuva kopio klassista Gojiraa ja amerikan omaa ylpeyttä King Kongia. Tarina on suht´koht sujuvasti kerrottu. Alussa joukko tutkijoita lähtevät autiolle saarelle ja nappaavat sieltä muinaisen lentoliskon. Liskopolon vanhemmat eivät tästä tykkää ja tulevat ihmisten perässä Japaniin ja pistävät maan kivikauteen. Elokuvan tehostepuoli on aikaan nähden yllättävän nättiä. Tuhoefektit ovat silti koomisia näin 2000-luvulla elävän silmin katsottuna. Pienoismallit ovat mahdollisiman realistisen näköisiä ettei tosikaan, samoin hirviöasuihin pukeutuneet ihmiset, jotka laittavat tuhoavat ne tyylillä. Vaikka tehosteet ovatkin koomisia, ei elokuva silti ole komedia. 1960-luvulla elokuvan tehosteet olivat uusinta uutta. Aika on kohdellut kaltoin elokuvaa monin osin. Myöskään Seitaro Omorin säveltämä musiikki ei tule esille, paitsi tietenkin elokuvan lopussa jossa kuullaan nättiä huilumusiikkia. Pelkoa tai jännitystä elokuva ei saa luotua, mutta silti elokuva on ihastuttavan upeasti toteutettua 60-luvun sci-fikauhua. Näyttelytyö on laadukasta, muttei mitään kovinkaan ihmeellistä. Englantidubbi vie elokuvan hahmoilta särmää, muttei kovinkaan häiritsevästi. Päärooleissa ovat Tamio Kawaji ("Gozu", "Tokion rakkikoira") ja supernätti Yôko Yamamoto ("Hana to dotô", "Dendera"). Sivuosissa olevat ovat myös elokuvan tasoon suhteessa erinomaisia kuten Yuji Okada, Kôji Wada ja Tatsuya Fuji. Koska elokuvan teossa oli käytetty amerikkalaista rahaa, täytyihän sivuosassa vilahtaa hetken jenkkejäkin. Näissä osissa nähdään Mike Danine ja Ruich Fidancer sekä pisimmän, mutta vähäsanaisimman roolin tekevä Paul Scheman. No, kelpo kauhistelu 1960-luvulta. Viihdettä isolla V:llä.

Pisteet: 4/5

Godzilla

Jatkoin viikonloppua katsomalla lisää hirviöleffoja Japanista. Nyt katsomisvuorossa oli vuonna 1954 valmistunut Tohon valmistama klassikko "Gojira", joka sai peräänsä kymmeniä jatko-osia. Vuonna 1998 ohjasi Roland Emmerich elokuvalle amerikkalaisen Re-Make version. Tämä alkuperäinen japaniversio seuraa samaa kaavaa kun jenkkikopio. Alussa tuntematon hirviö repii laivoja Tyynen valtameren pohjaan. Myöhemmin tämä Gojiraksi nimetty hirviö rantautuu Japaniin pistäen ranttaliksi. Ihmiset katselevat kauhuissaa, kunnes tohtori Daisuke Serizawa antaa luvan käyttää uutta tuhoasettaan sitä vastaan. Ohjaajan paikalla istuu yksi elokuvan käsikirjoittajista Ishirô Honda (ollut mukana monissa Gojira-jatkiksissa kuten "Mosura tai Gojira" ja "Gojira-Minira-Gabara: Oru kaijû daishingeki") tehden maagista työtä. Elokuva sekoittaa upeasti draamaa ja sci-fikauhua. Verrattuna moniin muihin hirviöleffoihin tässä on sanomaa. Käsikirjoituksesta vastasivat Hondan lisäksi alkuperäistarinan suunitellut Shigeru Kayama sekä Takeo Murata. Tarina on opettavainen ja koskettava. Musiikki on ilmiömäisen kaunista ja sen säveltämisestä vastasi muihinkin Gojira-leffoihin musiikin säveltänyt Akira Ifukube. Tehostepuolella homma oli tehty niin hyvin kun 1950-luvulla pystyttiin. Pienoismallikaupunki tuhoutuu komeasti Gojiran jaloissa (näyttelijöinä hirviöllä olivat Katsumi Tezuka ja Haruo Nakajima). Kauniin musiikin, tarinan ja erikoistehosteiden ohella elokuvassa onnistuvat myös näyttelijät. Päärooleissa nähdään Akira Takarada ("Gojira, Ebirâ, Mosura: Nankai no daiketto"), kaunis Momoko Kôchi ("Godzilla, King of the Monsters!", "Godzilla kohtaa destroyahin") ja Akihiko Hirata ("Samuraimiekka", "Jättihirviöiden kaksintaistelu"). Muissa rooleissa nähdään mm. Takashi Shimura, Fuyuki Murakami, Sachio Sakai ja Ren Yamamoto. Näyttellytyö on laadukasta elokuvassa, jonka loppukohtaus on todella surullinen. Mahtava hirviöleffa.

Pisteet: 5/5

Rodan, tuntematon vihollinen

Siinä missä Daikyojû Gappa (1967) oli rento aivot narikkaan kauhusci-fileffa, niin tämä vuonna 1956 valmistunut "Sora no daikaijû Radon" aka "Rodan! The Flying Monster" edustaa sitten hieman vakavampaa hirviökauhua. Painostavaa tunnelmaa ei viedä kuitenkaan niin pitkälle kun Ishirô Hondan toisessa leffassa "Gojira" (1954). Elokuvan kliseisen käsikirjoituksen ovat kirjoittaneet Takeshi Kimura ("Gojira tai Megaro", "Gojira tai Hedorâ"), Ken Kuronuma ("Ken Kuronuma" ja "Daikaijû Baran") ja "Gojiran" kirjoitustiimissä mukana ollut Takeo Murata. Elokuva on liian kliseinen valitettavasti, mutta draamapuolella elokuva onnistuu lähes erinomaisesti. Tuhokuvat ovat liian muovisia ja loppuratkaisu on liian yksinkertainen. Tehosteet ovat samaa maata aikaisempien hirviöleffojen kanssa. Pienoismallituhoista vastaa kaksikko Eiji Tsuburaya ("Gojira", " Kingu Kongu tai Gojira") ja Akira Watanabe ("Godzilla, King of the Monsters!", "Matango"). Jälki on 50-luvun elokuvaksi melko näyttävää, mutta silti koomisen näköistä paikoitellen, varsinkin lopussa jossa koko ympäristö on tehty pienoismalleilla. Musiikki on nättiä ja sen säveltäjänä toimi Akira Ifukube. Näyttelytyö elokuvassa on tavalliseen tyyliin tavallista. Pääosissa nähdään Kenji Sahara ("Gojira VS Mekagojira", "Chikyû Bôeigun"), joka on roolissaan pirun vakuuttava. Naisroolissa on kaunis 20-vuotias Yumi Shirakawa ("Vetyihminen", "Midareru). Sivuosissa ovat sitten mm. Akihiko Hirata ja Akio Kobori. Pienistä viostaan huolimatta viihdyttävä kauhu/sci-fielokuva 1950-luvulta.

Pisteet: 3,5/5

Lassie ja kolme koiranpentua

Lassie, tuo suloinen collie, jonka loi Eric Knight vuonna 1940 on seikkaillut vuodesta 1943 yli 10:ssä elokuvassa. Tämä katsomani elokuva on siitä ihmeellinen, sitä ei löydy IMDb:n tietokannasta. Takakansitektien perusteella se on valmistunut 1975 ja ohjaajaksi on merkitty lopputekstien mukaan William Beaudine ("Ghosts on the Loose", "The Ape Man", filmografiasta löytyy vielä 19 episodia koirasarja "Rin-Tin-Tiniä"). Beudinen koiraohjaus on tasokasta, myös henkilöhahmojen ohjaus. Ainoa miinus tulee siitä että Beudine kuvaa koirien temmellystä alussa ja puolessavälissä leffaa aivan liikaa. Beudine on ollut paljon komedioiden kanssa tekemisissä, mutta mikään hauska elokuva tämä ei ole. Loppupuolella mennään hieman jännityksen ja mysteerin puolelle, josta Beudine on saanut revittyä sopivan lisävaihteen elokuvaan. Käsikirjoitus on sopivan mielenkiintoinen, muttei mikään tavanovainen. Westernejä ja seikkailuelokuvia kirjoittanut pari Robert Schaefer ja Eric Freinwald, jotka ovat yhdessä kirjoittaneet sarjan "Annie Oakley" (1954) ja western-elokuvan Yksinäinen Ratsastaja ja kadonnut kultakaupunki (1958) ovat saaneet aikana keskitason perhewesternin, joka kertoo collienaaraasta, Lassiesta jolta viedään väärinkäsityksen johdosta kolme suloista pentua. Lassie pelastaa lapsensa ja elää ihmisiltä piilossa aavikolla. Lassieta ruokkii läheisellä Ranchilla elävä mykkä poika Kerry. Musiikkipuoli on mielestäni kunnossa, välillä tosin alkoi ottamaan kaaliin kun samaa musiikkia vingutettiin kerta toisensa jälkeen. Sävellystyöstä vastasi Nathan Scott ("Häivähdys purppuraa", "Ritari Ässä"). Tehosteet ja kuvaus ovat televisiotasoa, mutta elokuvan näyttelytyö on erittäin tasokasta, varsinkin Kerryn roolissa nähtävä Micheal James Wixied, joka tulkitsee mykkää pikkupoikaa hyvin. Toinen hyvä näyttelijä on ilmetty lännenmies Robert Rockwell. Muissa rooleissa nähdään viiksivallu Ship Homeir, Robert Foulk, Jack Bannon ja kaunis Carol Kearney. Keskitason perhewesterndraama.

Pisteet: 3/5

5.2

"Walker, Texas Ranger" One Riot, One Ranger

Chuck Norris, mies jolla on 9. danin musta vyö Tang Soo Dossa ja 8. danin musta vyö taekwondossa, on äijien äijä. Mies oli mukana vuosina 1993-2001 modernissa westernissä "Walker, Texas Ranger" (jonka loivat Albert S. Ruddy, Leslie Greif, Paul Haggis ja Christopher Canaan) joka kertoo Dallasissa asuvasta Texas Rangerista, Cordell Walkerista sekä hänen lähimmistä tovereistaan: parista Jimmy Trivetestä sekä naispuolisesta apulaispiirisyyttäjästä Alexandra "Alex" Cahilista ja Walkerin vanhasta ystävästä C.D Parkerista, joka pitää Bar and Grilliä. Yhden jakson pituus on yleensä n.45 minuuttia, mutta mukaan mahtuu muutamia 1h30-2h elokuvaepisodeja sekä kaksi televisioelokuvaa: "Walker Texas Ranger 3: Deadly Reunion" vuodelta 1994 sekä umpisurkea "Walker, Texas Ranger: Trial by Fire" vuodelta 2005. Tämä elokuvaepisodi toimii sarjan pilottiepisodina. Elokuva alkaa vauhdikkaasti. Joukko roistoja ryöstävät pankin kuljetusauton, mutta Meksiko ei ole hyvä pakopaikka kun päästään ihailemaan Texas Ranger Cordell Walkerin hienoja taistelutekniikoita. Sitten alkaakin varsinainen tarina. Walker menettää parinsa kun pahikset tappavat hänet. Walker saa parikseen poliisina toimineen entisen jalkapalloilija James "Jimmy" Triveten ja aloittaa tutkimaan tapausta. Sivujuonena vielä Walker suojelee venäläisiä teatterilaisia Mishaa ja Jelenaa sekä heidän huostassaan olevaa 16-vuotiasta tyttöä pahoilta kavereilta. Westernejä ohjannut Virgil W. Vogel (lännensarjoja "Wagon Train" ja " The Big Valley") on tehnyt kelpo televisiotyötä ohjatessaan tämän leffaepisodin. Alkujakso, kun Walker saapuu meksikolaiseen baariin on visuaalisesti melko tyylikäs, yhteistyössä kuvaaja Frank Raymondin ("Ihmemies MacGyver", "Magnum, P.I.") ja säveltäjä Jeff Sturgesin (sarjoissa "Murhasta tuli totta" ja "Simon & Simon") kanssa. Käsikirjoitus on nokkela, mutta hieman liikaa asiaa oli siihen paikoin koetettu tunkea. Kirjoittaja Louise McCarn ei ole kauhean paljon kirjoitellut mitään, ainoastaan tämän ja myös episodin "Storm Warning". Näyttelytyö on tutun kovatasoista. Päärooleissa nähdään Chuck Norris, Clarence Gilyard Jr., Sheree J. Wilson sekä Gailard Sartain (joka myöhemmin vaihdettiin Noble Willinghamiin). Sivuosissa olevat näyttelijät ovat myös kohtuu hyviä, varsinkin Floyd 'Red Crow' Westerman Cordellin setänä sekä Marshall R. Teague ("The Rock-paluu helvettiin" ja "Road House - kuuma kapakka") pahiksena. James Drury ("Kielletty planeetta","Pollyanna - iloinen tyttö") tekee erittäin hienoa työtä Cordellin pomona. Sarjassa sivunäyttelijöistä yksi suosikkini, Marco Perella ("Miss Kovis", "Sin City") tekee hauskan sivuosan asehullunan tyyppinä. Kaunis Deborah Dawn Slaboda on kuuma pakkaus sivuosassana. Pienen, mutta sitäkin hauskemman sivuosan tekee Wendye Clarendon. Kaiken kaikkiaan vauhdikas aloitus loistavalle poliisisarjalle.

Pisteet: 4/5

Viikko 4

23.1

Terminator II

Tällä Terminatorilla ei ole mitään tekemistä James Cameronin klassisen T2:sen kanssa. Tämä on roskavirtuoosi Bruno Mattein vuonna 1990 kyhäämä aksönskifistely tulevaisuuden Venetsiassa. Claudio Fragasson kynästä on tullut elokuva joka yhdistelee kahta ensimmäistä Alienia ja Terminatoria sumeilematta. Tarina on silti mielenkiintoinen, paikoin koomisen hauska. Elokuvaa ei kannata ottaa tosissaan sillä se on tehty niin kieli poskella-asenteella. Elokuvan kuvaus on Richard Grassettin ("Zombi 3", "Robowar - Robot da guerra") käsialaa ja se onkin tehty varsin mallikkaasti. Elokuvan erikoistehosteet ovat elokuvan muuhun tasoon nähden kohtuu siedettävät. Kaksikko Francesco ja Gaetano Paolocci ovat tehneet Terminatorista ja Alieneista kohtuu hyvin pelottavia luomuksia. Kaiken kruunaa vielä Carlo Maria Cordion säveltämä syntikkasoundtrack (yksi kappale toi vahvasti mieleen Franco Lo Cascion elokuvan "Biancaneve e i sette nani" tunnusmusiikin"). Se tuo sopivasti tunnelmaa elokuvaan. Näyttelijät ovat niin tuntemattomia ettei heidän oikeita nimiään ja henkilötietojaan löydä IMDb:stä. Miespääroolissa nähdään kuitenkin heppu nimeltään Christopher Ahrens ("Titus", "Aavikon laki"). Naisroolissa taas on uransa (toistaiseksi) ainoan roolin tehnyt Haven Tyler. Nainen ei osaa näytellä, mutta on hauska katsoa kun hän sekoilee ruudulla. Geretta Geretta ja pahiksena häärivä Fausto Lombardi ovat elokuvan tunnetuimmat näyttelijät. He tekevät omat roolinsa rutiinilla. Elokuvassa pikkutyttöä näyttelee Dominica Coulson, joka mielestäni on yli 20-vuotias (mitä oikeasti on, en tiedä). Hän kiljuu ja vinkuu elokuvassa ärsytyspisteeseen asti. Muissa rooleissa ovat mm. Mark Steinborn, Clive Riche, Paul Norman Allen, Cortland Reilly ja Richard Ross. Massimo Vanni (valenimellä Alex McBride) käy tekemässä pienen statistinroolin. Elokuvan enkkudubbi on ok-tasoista, ainoastaan Coulsonin dubbi pistää korvia särkemään. Kaikin puolin mallikas toimintasekoilu.

Pisteet: 3,5/5

Tina Turner: Celebrate Live 1999

Tulipahan maanantai-illan kunniaksi katsottua tämä Tina Turnerin keikkataltionti vuodelta 1999. Elokuva on Barry Ryanin ("The Spider-Man Story", "The Story of Punk") ohjaama. Turnerin tunteikkaiden lauluesitysten välissä näemme Turnerin tarinointia ja dokkaripätkiä klassista esityksistä vuosien varrelta. Elokuvassa käy Turneria kehumassa monet viihdetaivaan kuumat nimet kuten Bono, David Bowie, Mariah Carey, Oprah, Al Green, Ricky Martin ja Paul McCartney. Turnerin kanssa muutaman kappaleen käy esittämässä Bryan Adams, joka on oikein etevä artisti. Musiikki on elokuvassa todella mahtavaa ja tunteikasta. Turner vetää jokaisen kappaleen kokemuksella. Lavalla nähdään Turnerin lisäksi neljä nättiä tanssijatarta: Miss Jugoslavia 1990 Ivona Brnelic, Clare Louise Turton, Solange Guenier ja koreografiastakin vastannut Priscilla Samuels. Musiikki nautittavaa, dokumenttimaisuus plussaa.

Pisteet: 5/5

24.1

Grizzly Falls

Tämä Stuart Margolinin tarinaan perustuva perheseikkailu edustaa lajityyppiiään kunnialla alusta loppuun. Brittiohjaaja Stewart Raffillin ("Mac ja minä", "Jäävuoren ryöstäjät") ja käsikirjoittaja Richard Beattien ("The Baby Formula", "Prom night 4 - päästä meidät pahasta") työstämä elokuva kertoo nuoresta Harrystä joka joutuu karhun "vangiksi" ja Harryn isä yrittää intiaanitoverinsa kanssa pelastaa poika. Harry ystävystyy karhun kanssa. Harryn isän matkassa olleilla miehillä ei ole myöskään puhtaat jauhot pussissa. Siitä alkaa vauhdikas seikkailu. Elokuva etenee erittäin hyvin, mutta silti tarinassa olisi suonut olevan enemmän Harryn ja karhun välisestä ystävyydestä. Myöskään pahisten motiivit eivät tule kovinkaan hyvin esille, mistä tulee miinusta. Kaksikon David T. Reilly ja Paul Zaza säveltämä musiikki on todella kaunista, niin myös kuvaaja Thom Bestin kuvaamat henkeäsalpaavan kauniit maisemat. Elokuvan kauniit vuoristomaisemat on kuvattu Albertassa, Ontariossa ja brittiläisessä Kolumbiassa Kanadassa. Ron Craigin ("The Adjuster", "Kahden naisen välissä") tekemät erikoisefektit ovat todella vakuuttavat, vaikkei niillä paljoakaan herkutellakkana budjetin pienuuden takia. Ali Oop tekee vakuuttavaa työtä Mizzy-karhuna. Kouluttajat (Dana Dubé, Scott Handley, Andrew Simpson, Ruth LaBarge ja Jack Wright) ovat tehneet hyvää työtä nallukan kanssa. Näyttelytyö on perustasoa ilman mitään suurempia hienouksia. Harrynä nähdään Daniel Clark. Isän roolissa on yhden elokuvan parhaista rooleista tehnyt Bryan Brown ja intaani-Joshuana Tom Jackson. Pääpahiksena nähdään Oliver Tobias. "Harry Pottereista" tuttu Richard Harris näyttelee vanhaa Harryä. Onko nimi enne? Kohtuu hyvä seikkailuleffa.

Pisteet: 4/5

25.1

Strike Commando - iskuryhmä

Herrat Vincent Dawn ja Clyde Anderson tunnetaan Italiassa kovina roskaleffaspesialisteina. Ai, ettekö tiedä ketkä. No oikealta nimeltään Bruno Mattei ja Claudio Fragasso värkkäsivät 1980-luvulla monia selviä plagiaatioita ajan tunnetuista elokuvista. Myös tämä vuonna 1987 valmistunut elokuva jatkaa tutulla linjalla, se lainailee todella paljon "Rambo II:sesta". Elokuva kertoo amerikkalaisesta kommandosta Michael Ransomista joka joutuu tekemään taistelukeikan vihollisten linjojen taakse, mutta Ransom petetään ja veli venäläiset ovat odottamassa Ramsomia. Alkaa toiminnantäyteinen taistelu, josta ei puutu tahatonta komiikkaa. Varsinkin Reb Brownin ja Christopher Connellyn tappelu on hauskaa katsottavaa. Kaiken kruunaa vielä älyvapaa käsikirjoitus. Jos on katsonut muutaman 1970-1980 luvun amerikkalaisen Vietnam-elokuvan tulee tietämään mitä tässä tapahtuu. Filippiineillä kuvattu toimintasekoilu on loistavaa katsottavaa, varsinkin kun taustalla kuullaan Luigi Ceccarellin säveltämää instrumentaalista syntikkapoppia. Rodolfo Torrenten tekemät tehosteet ovat paikoin onnistuneet, mutta lopussa menee tahattoman komiikan puolelle. Näyttelytyö on kauheaa katsottavaa. Pääroolissa nähdään Reb Brown ("Yor", "Poikkeuksellista rohkeutta"). Mies karjuu, huutaa ja esittelee upeita vatsalihaksiaan antaumuksella. Neukkupahiksen roolissa on etupäässä jenkkisarjoissa ja italohalpiksissa näytellyt Christopher Connelly ("Paha silmä", "Bronxin asfalttisoturit"). Naiskauneutta edustaa hetken esiintyvä Louise Kamsteeg. Muut näyttelijät tuppaavat olemaan harmaata massaa. Mukana ovat mm. Luciano Pigozzi, Alex Vitale, Karen Lopez ja Philip Gordon. Mukana myös David Brass ("La Tomba", "American Commandos") ja Mike Monty ("Anime Perse", "The 13th Mission") ääninäyttelijänään William Berger. Elokuva lukeutuu Mattein monenkirjavan tuotannon kärkipäähän.

Pisteet: 3,5/5

Trappola diabolica

Jälleen amerikan oma poika Michael Ransom palaa tositoimiin. Nyt kyseessä on vuonna 1988 valmistunut italialainen "Strike Commando 2", jonka ohjasivat Bruno Mattei ja Claudio Fragasso. Käsikirjoituksen kirjoittivat Fragasso ja Rosella Drudi. Tarina on simppeli ja se lainailee kohtauksia monista elokuvista kuten "Kadonneen aarteen metsästäjät" ja "Vihreän timantin metsästys". Homma on siis lähes plagiaatiokohtauksesta plagiaatiokohtaukseen menoa alusta loppuun. No siitä saa hyvät naurut, samoin myös huumorista mitä elokuvassa tarjoaa pääpari Reb Brownin tilalle tullut Brent Huff ja ruotsalainen seksipommi Mary Stavin. Heidän välinen dialoginsa saa hymyn kääntymään hymyyn. Elokuvassa on paljon upeita toimintakohtauksia ja efekteistä vastaa tuttuun tyyliin Rodolfo Torrente. Musiikki on perinteistä kasikytluvun pimputusta á la Stefano Mainetti. Sopii siis elokuvaan erinomaisesti. Kuvauspaikkana on hyväksi havaittu Filippiinit. Vaikka elokuva kopio rajusti muista elokuvasta, on siinä paljon samaa kuin edellisessäkin, muutama kohtaus on kopiotu suoraan, vain näyttelijät vaihdettu. Muut elokuvan näyttelijät Huffin ja Stavinin lisäksi eivät ole kovinkaan vakuuttavia, paitsi tietenkin leffan ainoa "oikea" näyttelijä Richard Harris sekä b-näyttelijäkaksikko Ottaviano Dell'Acqua (nimellä Richard Raymond) ja Massimo Vanni (nimellä Alex McBride). Keskitason italoräiskintää, ylittää tasoltaan jopa Strike Commandon.

Pisteet: 4/5

26.1

Cruel Jaws

Vincent Dawn, eiku William Snyder eiku BRUNO MATTEI tunnetaan monista sekopäisistä kauhuleffoistaan, mutta tämä vuonna 1995 valmistunut amerikkalais-italialainen kauhuleffa on Mattein uran parhaita elokuvia. Kuulun siihen pieneen vähemmistöön joka pitää tästä (IMDb:n pistekeskiarvo on 3.1 ja Leffatykissä elokuva sai haukkuja). Elokuva tosin on paikoin televisiotuotannosta johtuen hieman tönkkö, muttei se paljoa haittaa. Elokuvasta löytyi myös muutamia klippejä Enzo Gastellarin Hai-leffasta "L'ultimo squalo" (1981). Mattein ohjaustyö on varmempaa kuin aiemmissa elokuvissa, mutta tarina (joka kopioi todella paljon "Tappajahaita") oli todella hyvä. Käsikirjoitus perustuu Peter Benchleyn kirjoittamaan kirjaan ja kässärin tekivät Robert Feen, Bruno Mattei ja Linda Morrison. Tarina on vakavin, näyttelytaidollisesti upein ja yleisarvioltaan mahtavin Mattei-tuotanto. Musiikista vastasi Michael Morahan ja ne diskosäveleet sopivat tähän elokuvaan todella hyvin. Vedenalainen kuvaus on nättiä vaikka VHS-kuvanlaatu ei päätä huimaa. Kuvaajina toimivat Mattein luottokuvaaja Luigi Ciccarese ja Ben Jackson. Päänäyttelijät elokuvassa olivat aika pitkälle amatöörejä amerikkalaisia. Näyttelijöinä toimivat mm. David Luther, George Barnes Jr, Scott Silveria ja Kirsten Urso. Eivät kovinkaan tunnettuja näyttelijöitä siis. Tehostepuoli oli ok-tasoa, verta jonkin verran ja kauniita naisia pilvin pimein.

Pisteet: 4/5

L'isola dei morti viventi

Katsoimpa tämän nyt nurinkurisessa järjestyksessä. No tämä on Mattein vuonna 2007 valmistuneen "Zombi: La creazione"-elokuvan jatko-osa ja täytyy katsoa ykkönen joskus, vaikka ensi viikonloppuna. No kuitenkin. Edellinen katsomani Mattei-raina oli todella hyvä, mutta nyt oli mukana tahatonta huumoria, loistavia efektejä, kauniita naisia, paljon väkivaltaa ja idioottimaisia ratkaisuja kuorrutettuna Antonio Tentorin ("Anime Perse", "Dracula 3D") huikealla käsikirjoituksella. Viittauksia muihin elokuviin oli vaikka muille jakaa: "Elävien kuolleiden yö", "Zombi 2", "Virus", "Ressu-koiran seikkailut" yms. Efektit on tehty todella hienosti tietokoneella, kuvaaja Luigi Ciccaresen digivideokuva on näyttävää, musiikkiraita (tekijä tuntematon) on aivan saatanan kovatasoista ja elokuva onnistuu pelottamaan paikoin ihan oikeasti. Vaikka näin on, on mukana aivan älyvapaata tahatonta huumoria kuten karatematsi zombia vastaan ja zombinaisen tanssiminen. Myös saksankielinen dubbaus on hauskaa kuultavaa. Pääosissa on läjä tuntemattomuuksia kuten Mattein luottonäyttelijä Mattein uran viimeisissä elokuvissa ollut Yvette Yzon sekä Alvin Anson, Gaetano Russo, seksikäs Ydalia Suarez, Jim Gaines ja Gary King Roberts. Näyttelytyö ei päätä huimaa, mutta saksadubbi vie näyttelijöiltä paljon pois. Viihdyttävyys ja efektit nostavat pisteitä.

Pisteet: 4,5/5

27.1

Patti Smith: Dream of Life

Yhdysvaltalainen punk-laulaja Patti Smith (s.1946) oli ennen tätä Steven Sebringin ("3.11 Sense of Home", "DKNY Road Stories") dokumenttielokuvaa outo hahmo, mutta tämä elokuva avasi hänen musiikkiaan, elämäänsä, poliittista kantaansa ja muutakin aika hyvin. Sebring seurasi kameran kanssa Patti Smithiä 11-vuotta keikoille ja lavojen taakse. Musiikkipuoli ei tule ihan niin hyvin esille kuitenkaan kun olisin toivonut mutta kyllä musiikki on silti aivan mahtavaa punk-rockia. Enemmängin esille nousi Smithin sodanvastaisuus ja kova kritiikki George W. Bushin hallitusta kohtaan. Kuvaajina elokuvassa olivat Sebring ja Phillip Hunt (tv-elokuva "The Kennedy Mystique: Creating Camelot") ja mustavalkokuvauksen ja rakeisen värikuvan sekoittelu toimii hyvin mielestäni. Taide-elokuvamainen ote miellyttää silmää. Dokumentin hahmot ovat tavallisia ihmisiä. Mukana ovat mm. Patti Smith sekä hänen bändinsä Lenny Kaye, Oliver Ray, Tony Shanahan ja Jay Dee Daugherty. Upea dokkari jossa oli paljon asiaa ja nättiä kuvausta.

Pisteet: 4,5/5

Robowar - Robot da guerra

Bruno Mattei tunnetaan elokuvapiireissä siitä että hän on häikäilemättä ripp-offannut monia tunnettuja elokuvia kuten "Rambo II", "Terminator", "Aliens", "Tappajahai", "Kadonneen aarteen metsästäjät"... yms. Nyt kopion kohteeksi joutuivat "Robocop" ja "Predator". Tosin tämä ei ole kuitenkaan niin viihdyttävä kuin muut Mattei-elokuvat mutta saa tästäkin irti jotain. Käsikirjoitus (kaksikko Rosella Drudi ja Claudio Fragasso) on pöhköydessään aika hyvä. Joukko erikoissotilaita lähetetään jonnekkin viidakkoon eliminoimaan armeijan hallinnasta menettämä tappajarobotti. Homma ei luonnistukkaan niin kun pitäisi, viidakkosaarelta pelastetaan matkaan myös kaunis nainen. Tehosteet ovat keskitason kalkkunatasoa ja niistä huolehtivat Paoloccin veljekset sekä Rodolfo Torrente. Robottitappaja on vinkeä näky, mutta räjäytykset ovat näyttäviä. Al Festan säveltämä syntikkapoppi on herkkua korville. Varsinkin leffassa kuultava musiikkikappale on vinkeä. Filippiinien viidakko on erittäin hyvä paikka kuvata tämmäistä höttöviihdettä. Mattein parhaimmaksi elokuvaksi tämä ei valitettavasti yllä, ei edes parhaimpiin. Tämä on viihdyttävyydestään huolimatta liian tylsä ja elokuva yrittää olla vakavampi kuin onkaan. Pääroolissa nähdään Mattein "Strike Commandosta" tuttu Reb Brown. Tutut maneerit miehellä tässäkin rainassa on. Naisroolissa oleva Catherine Hickland ("Taxi Killer", "Sweet Justice") on suurimman osan ajasta ruuduntäytteenä ilman mitään merkitystä. Muissa rooleissa ovat harmaaksi massaksi jäävät Massimo Vanni, Romano Puppo, Luciano Pigozzi, Max Laurel, Jim Gaines, John P. Dulaney ja Mel Davidson. Robottitappajan roolissa sekoilee Claudio Fragasso. Englanninkielinen dubbi on erittäin hyvin tehty ja siitä plussaa.

Pisteet: 3/5

28.1

Zombies: The Beginning

Jaahas, tämä elokuva oli sittenkin elokuvan "Island of the Living Dead" jatkis, vaikka onkin IMDb:n mukaan valmistettu vuotta aiemmin. No kuitenkin, jatko-osana tämä on huonompi kun ykkönen, mutta silti kelpo kalkkunakauhistelu á la Bruno Mattei. Tämä elokuva plagioi aika rajusti Jame Cameronin klassista elokuvaa "Alien - paluu" ja elokuvassa on muutamia pätkiä elokuvasta "Purppuravyöhyke". Aika rajua menoa tämä on, vaikkakin elokuvan ensimmäinen puolituntia on tylsää lässytystä ja tässä ei ole niin paljo huumoria kuin "Island of the Living Deadissä". Kaksikon Giovanni Paolucci ja Antonio Tentori tekemä kässäri kertoo ykköstestä tututusta naisesta joka palaa kuolleiden saarelle merijalkaväen erikoisosaston kanssa ja siellä alkaa tapahtumaan kummia. Verinen läträys jatkuu, matchoja äijiä, loistavaa maskeerausta ja asianmukainen soundtrack jne jne... Elokuvan digikuvauksen on tehnyt filippiiniläinen Rey de Leon ("Get My Son Dead or Alive", "Wrong Rangers") ja Filippiinien sademetsät sopivat hyvin elokuvan tunnelmaan, autio tutkimusasema on pelottava paikka. Pääroolissa jatkaa tuttuun tyyliin Mattein luottonäyttelijä Yvette Yzon ja miespääroolissa on edellisessä osassa eri roolissa nähty Alvin Anson. Muut näyttelijät ovatkin sitten tuntemattomia filippiinoja kuten Paul Holme, James Gregory Paolleli, B.B. Johnson, Dyane Craystan, erittäin hauska Gerhard Acao ja Gene Zwahir. Näyttelijät ovat kalkkunaleffaan sopivia. Dubbauksista en tiedä, on ehkä dubattu filippiinosta englanniksi. Asiallista roskaviihdettä.

Pisteet: 3,5/5

Digimon elokuva

Digimonit tunnetaan Pokemonien kaltaisina olentoina jotka taistelevat ihmisten avustuksella pahoja voimia vastaan. Sarjaa on tuotettu yhteensä seitsemän kautta, joista kaksi ensimmäistä ovat saaneet suuren suosion Japanin ulkopuolella. Muut kaudet eivät ole herättäneet niin suurta innostusta. Tämä elokuva on amerikkalainen leikkaus kolmesta ensimmäisestä elokuvasta: "Digimon Adventure" (1999), "Dejimon adobenchâ - Bokura no war game" (2000) ja "Dejimon adobenchâ 02 - Dejimon Hurricane joriku - Chousetsu shinka!! Ôgon no Dejimentaru" (2000). Yli kahden tunnin yhteiskesto on keritty 1tuntiin ja 20 minuuttiin. Siinä on paljon materiaalia pois, varsinkin viimeisestä elokuvasta. Elokuvan ohjaajat ovat alkuperäiset ohjanneet Mamoru Hosoda, Minoru Hosoda, Shigeyasu Yamauchi. Jenkkiversion dialogin ja uudet juonikuviot ovat kirjoittaneet Jeff Nimoy ja Bob Buchholz. Kumpikin ovat olleet amerikkalaistamassa monia kymmeniä animeja kuten Narutoa ja Mousea. Tarina on silti todella hyvin kirjoitettu ja dialogi on sopivan hauskaa. Musiikkin on muutettu täysin ja siitä vastaavat Udi Harpaz ("Casper Meets Wendy", "Mieletön, mieletön Hollywood") ja Amotz Plessner ("Murhaaja otteessa", "Till Human Voices Wake Us") ja musiikki sopii elokuvaan, vaikka japsiversiossa se on parempaa. Hyvää jenkkipoppia on mukana todella paljon ja se on asiallisen kuuloista. Animaatiojälki ei ole elokuvassa yhtä nättiä mitä sarjassa, mutta kyllä sitä silti katsoo, jos vaikka vertaa Disneyn tuottamaan sarjaa "101 dalmatialaista", missä animaatio on karmeaa katsottavaa. Elokuva on siis parsittu kasaan kolmesta elokuvasta. Ensimmäinen tarina kertoo kuinka Taichi (jenkkikäännös Tai) ja hänen pikkusiskonsa Hikari (jenkkikäännös Kari) tapaavat ensimmäisen digimoninsa. Meno on hurjaa kun Tokiota pistetään päreiksi kun vanhoissa Tohon hirviöleffoissa konsanaan. Toisessa tarinassa Taichi ja Koushirou (T.K) kohtaavat netissä hurjan digimonin aloittavat sodan sitä vastaan. Kolmas on sitten kaiken eniten joutunut muutosten kouriin. Monet japsiversion hyvät tarinaelementit loistavat poissaoloaan mutta silti siitä on saatu tehtyä upea jenkkimuunnelma. Kakkoskauden lapset matkaavat amerikkaan taistelemaan digimonia vastaan. Laatuanimaatio tämä on jenkkiläisyydestään huolimatta.

Pisteet: 5/5

Digimon Adventure

"Digimon Adventure" on kaikkien aikojen ensimmäinen Digimon-elokuva ja kertoo kuinka Taichi ja Hikari tapasivat ensimmäisen Digimoninsa ja kuinka näkivät sen taistelevan Tokiossa pahaa Digimonia vastaan. Elokuva on amerikkalaisen "Digimon-elokuvan" ensimmäinen tarina. Elokuvan ohjasi Mamoru Hosoda ("Toki o kakeru shôjo", "Summer Wars") ja kirjoitti "Kissojen valtakunnan" kirjoittanut Reiko Yoshida. Elokuvaan on saatu mahdutettua paljon tapahtumia vaikka sillä ei ole pituutta kuin 20 minuuttia. Elokuva on kaikin puolin parempi kuin loista jenkkiadaptaatio koska tässä ei ole mukana hauskaa dialogia. Elokuva ei kuitenkaan avaudu mikäli ei ole nähnyt sarjaa. Musiikki on nättiä ja sen sävelsi Takanori Arisawa. Lähes koko elokuvan ajan kuullaan kuitenkin Maurice Ravellin säveltämää Boleroa joka on todella nätti sopien elokuvaan. Tekniikkapuoli ei häikäise kauneudellaan mutta silti tämä elokuva katsottava. Ääninäyttely elokuvassa on parempaa kun jenkkiversion suomidubissa (Antti Pääkkönen ja Heljä Heikkinen ovat loistavia siinä, mutta silti). Taichina kuullaan Toshiko Fujita ja Hikarina Kae Araki. Koromonin roolissa on Miyazakin leffoissa kuultu Chika Sakamoto. Muut näyttelijät ovat sitten tavallista statistitasoa kuten Hiroya Ishimaru ja Yoshiko Sakakibara. Upea animaatioelokuva silti.

Pisteet: 4,5/5

Lupin III - Cagliostron linna

Maurice Leblancin vuonna 1905 luoma herrasmiesvaras Arsène Lupin (lausutaan Arseen Lupään) on seikkaillut vuosikymmenten varrella monissa kymmenissä sarjakuvissa ja sarjafilmeissä ja tästä seikkailijasta sai Monkey Punch idean tehdä mangan Lupin III, joka kertoo Arsènen pojanpojasta. Mangojen perässä on tullut kymmeniä animaatiosarjoja ja elokuvia, kuten tämä animeikoni Hayao Miyazakin ensimmäinen pitkä ohjaustyö "Lupin III- Cagliostron linna" (alkuperäisnimi "Rupan sansei: Kariosutoro no shiro", englantinimi "Arsene Lupin and the Castle of Cagliostro"). Elokuva ei lukeudu herra Miyazakin parhaisiin kuten "Henkien kätkemä", "Naapurini Totoro" tai "Ponyo rantakalliolla", mutta on silti erittäin viihdyttävä perhe-elokuva (vaikkei K-3 ikärajastaan huolimatta sovellu mielestäni alle 7-vuotiaille lapsille väkivaltaviittausten vuoksi). Monkey Puncin (oikealta nimeltään Kazuhiko Katō) mangan pohjalta käsikirjoituksen ovat kirjoittaneet ohjaaja Miyazaki ja Haruya Yamazaki ("Remi ja hurja pakoretki", "Cobra"). Tarina kertoo Lupin III:sesta ja hänen ystävistää, Jigeinistä ja Goemosta jotka alkavat tutkimaan Euroopassa ollessaan pienen ruhtinaskunnan Cagliostron mysteeriä, väärää rahaa. Tutkimuksia tulee sekoittamana kaunis nainen Lady Clarisse de Cagliostro, Lupinin entinen rikoskumppani Fujiko Mine ja Lupinia maailman ääriin jahtaava äreä japanilainen poliisi Zenigata. Huumoria on reippaasti mukana, mutta mikään komedia tämä mielestäni ei ole. Musiikki on todella nättiä Yuji Ohnon säveltämänä. Tunnuslaulu "Fire Treasure" (sanat:Jun Hashimoto, melodia: Yuji Ohno, esittää Bobby) on todella kaunis. Ainoa isompi miinus tulee kuitenkin animaatiosta, joka on nättiä, muttei yhtä säihkyvää kuin myöhemmissä teoksissa. No ainakin se tuo mangan hyvin mieleen piirrostyylinsä takia. Ääninäyttely on tehty huolella. Päärooleissa kuullaan Yasuo Yamada, Eiko Masuyama, Kiyoshi Kobayashi, Makio Inoue, Gorô Naya, Sumi Shimamoto ja Tarô Ishida. Upeaa ääninäyttelyä kautta linjan eikä heikkouksia nähdä. Upea debyyttielokuva Miyazakilta.

Pisteet: 3,5/5

29.1

Titanic

Tämä saksalainen vuonna 1943 tehty Titanic-elokuva on aikaan nähden erittäin onnistunut. Elokuva on tehty propagandaministeri Joseph Goebbelsin käskystä ja kuvattu saksalaisella loistoristeiljällä SS Cap Arconalla. SS Cap Arconan historia on siitä erikoinen että se todella oli yksi Saksan mahtavimpia risteilijöitä, ennenkuin Saksan asevoimat ottivat sen omaan käyttöönsä. Vuoteen 1945 asti sillä kuljetettiin sotilaita rintamalle, kunnes se sai kohtalokkaan käskyn ottaa keskitysleirivankeja. R.A.F kuvitteli että laivalla olisi natsijohtajia matkalla Ruotsiin ja upottivat sen. Surmansa sai noin 4500 henkeä. Tämän upean elokuvan on ohjannut lähes kokonaan Herbert Selpin, jonka viimeiseksi elokuvaksi tämä jäi kun hän teki itsemurhan Gestapon vangittua hänet. Loput ohjasi crimiklassikoistaan tunnettu Werner Klingler (mm. "Das Testament des Dr. Mabuse", "Das Geheimnis der schwarzen Koffer"). Elokuva on teknisesti onnistunut ja käsikirjoitus on mielenkiintoinen. Käsikirjoituksen kirjoitti nelikko Harald Bratt, Hansi Köck, Herbert Selpin ja Walter Zerlett-Olfenius. Tarinassa britit kuvataan pahoina ja saksalaiset hyvinä. Hauskan tästä tekee sen että Goebbels ei antanut esittää elokuvaa Saksassa kun hänen mielestään britit kuvataan liian myönteisessä valossa. No, mielipiteensä kullakin. Musiikki on todella kaunista ja siitä vastaa Werner Eisbrenner ("Schindlerin listassa" kuullaan hänen sovittamasa kappale "GUTE NACHT MUTTER"). Visuaaliefekteistä, jotka ovat todella vakuuttavat, vastaa Ernst Kunstmann ("Metropolis", "Tri Mabusen testamentti"). Näyttelytyö on myös erinomaista. Ainoa miinus tulee kun britit puhuvat saksaa, mutta lausuvat englanninkieliset nimet aivan karmeasti. Suurimissa rooleissa nähdään mm. Sybille Schmitz, Hans Nielsen, Kirsten Heiberg, todellinen assholeäijä Ernst Fritz Fürbringer, Karl Schönböck ja todella kaunis Claude Farell. Aivan hemmetin upea elokuva, josta on James Cameron ottanut paljon vaikutteita omaan elokuvaansa. Ainoa miinus tulee muutamasta pikkuvirheestä kuten kiikarit tähystäjillä (oikeasti heillä ei niitä ollut) ja se että Titanic ei katkea kuten oikeasti.

Pisteet: 4/5

Dejimon adobenchâ - Bokura no war game

Digimon -elokuvan toisen puolikkaan kokoversio on pituudeltaan 40 minuuttia. Tarina on originaaliversiossa paljon vakavampi eikä turhaa huumoria viljellä kun satunnaisin kohdin mistä tulee plussaa. Elokuvan ohjasi ykkösosan ohjannut Mamoru Hosoda ja jälki on uskomattoman tasokasta, vaikkei piirrosanimaatio häikäise kauheasti. Musiikki on jenkkiversiota upeampaa ja siitä tulee säveltäjä Takanori Arisawalle pointsit. Kuoromusiikkia ja kaunista viuluvingutusta on ilo kuunnella ja se sopii upeasti elokuvan synkkään tunnelmaan. Elokuvassa on jenkkiversiota enemmän esillä ydinase, tietokonevirus ja maailmanloppu. Elokuvan käsikirjoituksesta vastaa kaksikko Akiyoshi Hongo (ollut mukana kaikissa "Digimon"-projekteissa) ja Reiko Yoshida. Elokuva on ääninäyttelyn osalta laadukasta. Sarjasta tutut näyttelijät jatkavat siihen mihin jäivät. Suurimmat roolit saavat Toshiko Fujita, Chika Sakamoto, Mayumi Yamaguchi, Umi Tenjin ja Takahiro Sakurai. Muut näyttelijät, kuten Ai Maeda ja Kae Araki jäävät pahasti pimentoon. No mitä siitä, upea elokuva ja ehkäpä Digimon-elokuvien ykkönen.

Pisteet: 5/5

Viikko 3

16.1

Lumottu

Tätä Disneyn uutuuksiin lukeutuvaa elokuvaa lähdin katsomaan hieman epäilevästi, mutta osoittautuihan se aivan mahtavaksi elokuvaksi joka sekoittaa animaatiota, komediaa ja hieman jopa draamaakin ihmisten maailmassa. Ohjaajan pallilla istui Kevin Lima (ohjannut monia Disney-elokuvia kuten "Tarzan", "102 dalmatialaista" ja "Hopon poppoo"). Mies on saanut aikaan Bill Kellyn käsikirjoituksesta kliseisen elokuvan, joka silti jaksaa viihdyttää ja naurattaa. Tarinan etenee, mutta silti loppuratkaisusta puuttuu jotain, muttei se lopulta vaikuta paljoa elokuvan loistavuuteen. Elokuva on mahtava, ei sitä voi muuta sanoa. Elokuvan musiikkiraita vahvistaa väitettä sillä se on Alan Menkenin käsialaa. Laulut ovat ihastuttavia joista esimerkiksi "Happy Working Song", "True Love's Kiss" ja "That's How You Know" ovat upeita, varsinkin Amy Adamsin ääni sopii niihin. Animaatio ja CGI-efektit ovat näyttäviä, varsinkin animaatiojaksot (animaattoreita mm. Sandro Cleuzo, Rune Brandt Bennicke ja Colin Fleming) ovat todella nätisti toteutettuja ja tuovat mieleen paljon Disneyn klassikkopiirretyt. Elokuvan näyttelijät tekevät mielestäni upeaa työtä. Prinsessana nähdään kaunis ja suloinen Amy Adams ja hän on niin höpsö tässä roolissaan. Lauluäänikin on vertaansa vailla tytöllä. Miespääroolissa nähdään "Greyn Anatomiasta" tuttu komistus Patrick Dempsey, joka on pirun hyvä omassa osassaan. Prinssinä nähdään perustason komistus James Marsden. Pienemmissä rooleissa ovat mm. "Harry Pottereista" tuttu Timothy Spall, todella kaunis Idina Menzel sekä nuoresta iästään hyvin näyttelevä Rachel Covey. Jokainen on rooleissaan todella vakuuttava ja mielestäni elokuva on yksi upeimpia Disneyn ei-animaatioita.

Pisteet: 5/5

"Il commissario Montalbano" Gatto e cardellino

Jälleen ruutun palaa Italian oma sankarikyttä, Silvio Montalbano. Elokuvat paranevat mitä enemmän niitä katsoo. Näyttely, Alberto Sironin ohjaus ja käsikirjoitus sekä tietysti Franco Piersantin upea soundtrack. Upean kuvauksen on tehnyt pitkän uran tehnyt Stefano Ricciotti ("Il mondo dell'orrore di Dario Argento" ja "Il siero della vanità"). Tarina etenee soljuvasti eteenpäin kuten aina ennenkin, mutta tarina on parempi. Näyttelijät ovat samat vanhat, mutta naisrooleissa nähdään muutama vetävännäköinen mimmi: Mariacristina Marocco ja Erika Ferrara. Perustason italoleffaa loistavan näyttelyn ja musiikkin tukemana.

Pisteet: 4/5

17.1

Heidi

Sveitsiläinen Johanna Spyri (12. kesäkuuta 1827 – 7. heinäkuuta 1901) tunnetaan parhaiten lastenkirjoistaan ja etupäässä kahdesta "Heidi"-kirjastaan. Tämä brittiläinen lastenelokuva perustuu ensimmäiseen kirjaan, jota en ole koskaan lukenut mutta kiinnostus on kova. Joitakin vuosia sitten edesmenneen Brian Finchin ("Sydämmen asialla" ja "Hyvää yötä herra Tom") käsikirjoitus on erinomainen. Vertailu kirjaan on mahdoton mutta huumorilla ja draamalla kuorrutettu elokuva on ihana. Elokuva etenee Paul Marcuksen ("Eron hetki" ja "Murhaajan merkki") käsissä sujuvasti eteenpäin ilman suurempia ongelmia. Ainoa ongelma on brittienglanti jota elokuvan näyttelijät puhuvat. Ei ollenkaan yleistä Sveitsin alpeilla tietääkseni. Elokuvan maisemat ovat henkeäsalpaavan kauniita. Elokuvan Alppikohtaukset on kuvattu Slovenian vuoristoalueella ja Walesissa. Myös Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa on kuvattu kaupunkikohtaukset. Elokuvan soundtrack on yksi kauneimpia kuulemiani ja sen on säveltänyt Jocelyn Pook ("Eyes Wild Shut" ja "Gangs of New York"). Kaunis musiikkiraita ja hivelevän upea vuoristomaisema ovat vakuuttava yhdistelmä. Heidin roolissa nähtävä söpö Emma Bolger on upea näyttelijätär. Kuka tahansa muu tässä roolissa olisi voinut viedä elokuvan väärille raiteille. Iso-isän roolissa nähdään veteraani Ruotsista, Max von Sydow. Mies on vakuuttava vanhemmallakin iällä. Mies uhkuu roolissaan sellaista varmuutta ettei tosikaan. Myös Charles Chaplinin tytär Geraldine Chaplin on roolissaan hyvä. Diana Rigg on ihastuttava rakastavana vanhana naisena. Muissa mainittavissa rooleissa ovat mm. Sam Friend Heidin ystävänä, nätti Jessica Claridge Clarana, Heidin toisena ystävänä sekä Del Synnott Sebastian-nimisenä hovimestarina. Elokuva on ihastuttava lähes pelkästään Emma Bolgerin takia, mutta muutenkin elokuvassa on oikeanlainen meno päällä.

Pisteet: 5/5

18.1

Lännen sankarit - Winnetou ja Old Surehand

Sergio Leone ja "Sabata" on kenties monelle lännenleffojen ystäville tuttuja nimiä, mutta entäpä "Winnetou", "Old Surehand" ja Karl May. Karl May oli vuosisadan taitteessa tuottelias saksalaiskirjailija joka sijoitti seikkailunsa villiin länteen. Niin myös tämä saksalais-jugoslavialainen western tekee niin. Elokuvan upeat villin lännen maisemat on taltioitu Sloveniassa, Jugoslaviassa ja Kroatiassa. Studiokuvaukset taas Berliinissä. Vauhdikas seikkailulänkkäri on Alfred Vohrerin ("Derrick" ja "Lontoon kuolleet silmät") ohjaama. Nerokas elokuva pitää sisällään amerikkalaistyylisen länkkärin jossa on 60-luvun huumoria, kauniita naisia, komeita miehiä ja paljon ammuskelua, mutta kuitenkin silti tavanomaisen westernjuonen pakollisine kliseineen. Käsikirjoituksen Mayn romaanista ovat muokanneet Fred Denger ("Orjien maa" ja "Kultalaakson korppikotkat") ja Eberhard Keindorff ("Mies ja hänen aseensa" ja "Hokuspokus oder: Wie lasse ich meinen Mann verschwinden...?"). Musiikkikin on todella nättiä. Martin Böttcherin sävellys saa täydet pisteet. Näyttelytyön on todella vakuuttavaa. Ainoa miinus tulee saksankielisen jälkiäänityksen dubbaamisesta englanniksi. Saksaksi elokuvassa olisi ollut kenties vielä lisää tehoa. Päärooleissa nähdään veteraaninäyttelijä Stewart Granger ja ranskalainen Pierre Brice. Kumpikin ovat vakuuttavia rooleissaan. Pahiksena nähdään erinomainen Larry Pennell ("Valtiollinen poliisi iskee"). Kaikki ovat erittäin hyviä, mutta nais-sivuosassa nähtävä Letícia Román on kaikkein parhain suloisen hymynsä ja kauneutensa takia. Mies-sivuosassa nähdään uransa alkutaipaleella oleva Mario Girotti tai paremminkin Terence Hill. Hillillä oli jo tällöin Trinity-leffoissa tuttuja maneereja kuten sinisten silmien esittely ja tappelurooli. Sivuosissa oli sitten läjä itä-eurooppalaisia tuntemattomuuksia, jotka suoriutuivat rooleistaan puhtain paperein: Milan Srdoc, Velimir 'Bata' Zivojinovic, Dusan Antonijevic, Vladimir Medar ja isopovinen Jelena Zigon. Myös Leonen "Vain muutaman dollarin tähden" elokuvassa näyttelevä Wolfgang Lukschy käy tekemässä roolin. Upea, kliseinen, hauska ja jännittävä Euro-Western.

Pisteet: 4/5

Lassie palaa kotiin

Kaikki varmaan tietävät tuon urhean Collien, joka seikkaili 1940-1950 luvulla monissa kirjoissa ja elokuvissa. Eric Knight loi tämän urhean koiran ennen kaatumistaan toisessa maailmansodassa. Tämän historian ensimmäisen Lassie-elokuvan on ohjannut Fred M. Wilcox ja käsikirjoittanut Knightin kirjan pohjalta Hugo Butler. Itse pidin hyvinkin paljon tästä elokuvasta, sillä siinä oli upeasti tehty juoni ja Lassie oli suloinen ilmestys. Ohjaaja Wilcox on kokenut Lassie-ohjaaja: filmografiasta löytää peräti kolme Lassie-elokuvaa, "Urhea Lassie" ja "Lassie voittaa pelon". Myös sci-fiseikkailu "Kielletty planeetta" lukeutuu filmografiaan. Kanadalainen käsikirjoittaja Hugo Butler on vakituinen seikkailuleffojen kirjoittaja: mm. "Sodoma ja Gommora", "Robinson Crusoen seikkailut" ja "Arsene Lupin - gentlemannivaras" löytyvät filmografiasta. Tarina on nykypäivänä melko kliseinen lemmikki etsii omistajansa kohdaten vaaroja ja saaden ystäviä, mutta ilmestyttään 1943 se oli uusi ja ihmeellinen. Suoraan sanoen tämä elokuva on mahtava. Californian studioilla on saatu luotua upea englantilainen maaseututunnelma mistä plussaa. Upean musiikkiraidan on säveltänyt venäläissyntyinen Daniele Amfitheatrof. Lopussa soiva musiikki on niin liikuttava että kyyneleet alkavat valumaan. Tarina etenee hyvin jäämättä junnaamaan pahemmin paikallaan. Siitä plussaa. Pal-koira Lassiena on hyvä, ollen jopa parempi kuin yksikään ihminen. 15-vuotias Roddy McDowall (tunnetaan "Apinoiden planeetta" elokuvista) on roolissan yliveto, jääden mielestäni hieman liian vähälle ruutuajalle. Isän roolissa oleva Donald Crisp ("Humiseva harju", "Yli esteiden") on erinomainen. Äitinä nähtävä Elsa Lanchester on erittäin hyvä ja todella kaunis nainen. Suurilla kirjoitettu Elisabeth Taylor on 11-vuotias ja jo silloin lahjakas. Ellu on elokuvassa aikas nukkemainen ilmestys, mutta suorittaa lyhyen sivuosansa kunnialla läpi. Näyttelytyön on perusvarmaa, se ei pääse niin suuresti esille, koska tämä kertoo Lassiesta eikä ihmisistä. Upea perhedraama jota suositten lämpimästi.

Pisteet: 4,5/5

19.1

"Il commissario Montalbano" Il giro di boa

Salvo Montalbano on kirjailija Andrea Camillerin luoma dekkarihahmo, joka seikkailee Vigàtan pikkukaupungissa Sisiliassa. Tämä on viides katsomani "Montalbano"-elokuva ja jälleen taso nousi verrattuna edelliseen osaan. Aiheena on laiton maahanmuutto, ihmiskauppa ja pedofilia. Rankkoja aiheita, mutta silti elokuvaan on saatu paljon huumoria joka naurattaa. Ohjaaja Alberto Sironi jatkaa samalla tutulla linjalla kameran nuollen Sisilian kauniita maisemia. Myös Tiberio Angelonin tekemät upeat efektit pääsevät tässä oikeuuksiinsa erittäin hyvin. Ruumiit näyttävät ruumilta ja väkivalta on tylyä (vaikka sitä ei olekkaan kuin muutamin kohdin). Myös Franco Piersantin musiikki on nättiä. Elokuvan muusta tekijäryhmästä voi nostaa esille eräs henkilö: valoista vastaava Umberto Montesanti (mukana pahamaineisessa "Cannibal Holocaustissa" sekä Argenton elokuvissa "Oopperan kummitus" ja "La Terza Madre"). Näyttelytyö on tutun hyvää, mutta aiemmissa osissa pienemmälle roolille jäänyt Peppino Mazzotta tekee upeaa työtä. Ruotsalainen kaunokainen Isabell Sollman tekee kivan pikkuroolin. Cesare Bocci on hyvä, samoin pääroolissa oleva Luca Zingaretti. Angelo Russo saa katsojan nauramana tuttuun tyyliin.

Pisteet: 4,5/5

20.1

Kika

Espanjalaine huippuohjaaja Pedro Almodóvar on minulle outo ohjaaja, mutta nyt näin häneltä ensimmäisen elokuva ja toisen vielä perään. Tämä ensimmäinen oli vuonna 1993 valmistunut draama ja komediaa yhdistelevä "Kika", joka kertoo meikkaajasta, joka elää Ramón nimisen miehen kanssa. Ja onhan tämä huikea teos. Alussa saa nauraa todella paljon, mutta puolenvälin tienoilla elokuvan tyyli muuttuu rajusti, siitä tulee pirullinen draama. Väkivaltaa ja seksiä on myös elokuvassa kiitettävästi. Elokuvan ohjaus on moitteetonta ja käsikirjoitus on tehty huolella. Myös musiikki on upeaa. Laulut, mitä elokuvassa on muutamia, edustavat espanjalaista musiikkia parhaimmillaan. Säveltäjien nimiä elokuvaan oli vaikea löytää, mutta muutama löytyi: Enrique Granados, Bernard Herrmann, Kurt Weill ja Gerardo Matos Rodríguez. Elokuvan näyttelijäkaarti on Espanjan parhaimmistoa. Kikana pääroolissa nähdään komedianäyttelijä Verónica Forqué, joka on elokuvan hauskin ja ihanin näyttelijä. Kikatus tuo hahmon nimen esille hyvin. Miespääroolissa nähdään amerikkalainen Peter Coyote, joka on loistava näyttelijä. Polanskin "Bitter Moonissa" loistanut Coyote tekee taas hieman sekopäisemmän roolin. Toisessa miesroolissa nähtävä Àlex Casanovas ja naisroolissa oleva Victoria Abril tekevät kumpikin tasapaksua työtä. Maininnan ansaitsevat vielä Rossy de Palma, Santiago Lajusticia sekä "Serranon perhe" sarjassa näyttelevä Jesús Bonilla. Näyttelytyö on laadukasta espanotasoa, musiikki hyvin nättiä ja tarina soljuu eteenpäin hyvin.

Pisteet: 4,5/5

Lihan värinä

Sitten lisää Almodóvaria. Tämä toinen olikin sitten jo pesunkestävä draama, josta ei myöskään seksiä ja väkivaltaa uupunut. Vuonna 1997 valmistunut elokuva oli jopa edellistä parempi teos, mestariteos toisin sanoen. Almadóvarin luottosäveltäjän Alberto Iglesian musiikki on nättiä, mutta käsikirjoitus (Pedro Almodóvar, Jorge Guerricaechevarría, Ray Loriga), joka perustuu brittikirjailja Ruth Rendellin kirjaan on hyvin tummasävyinen. Tarina kertoo entisestä poliisista Davidista joka on pyörätuolista, hänen vaimostaan ja entisestä prostituoidusta Elenasta sekä entisestä vankilakundista Víctorista. Eroottinen lataus on näkyvissä koko elokuvan ajan ja painostava tunnelma esillä kautta elokuvan. Pääroolissa Davidina nähdään jo kuukauden toisessa elokuvassa Javier Bardem, joka taas on pyörätuolissa. Mies on loistava näyttelijä tuoden hahmoonsa uskottavuutta. Elenan roolissa nähdään kaunis italiaano Francesca Neri ja Víctorina Liberto Rabal. Näyttelytyö on kautta linja asiansaosaavaa. Sivuosissa olevat Ángela Molina ja todellinen badass José Sancho ovat erinomaisia. Lyhyen roolin alussa tekevä tähtinäyttelijä Penélope Cruz on mahtava roolissaan. Upea draama.

Pisteet: 4,5/5

21.1

Kaikki äidistäni

Tämä kolmas katsomani Pedro Almodóvar elokuva on parempi kuin kaksi ensimmäistä. Tässä on syvyyttä, jonkin verran hyvää huumoria, loistavat näyttelijät ja mahtava musiikki ja juoni. Tarina kertoo äidistä joka lähtee etsimään poikansa kuoleman jälkeen pojan isää. Matkalla hän tapaa monia henkilöitä ystävystyen heidän kanssaan. Elokuvan tarina on todella koskettava ja varsinkin Alberto Iglesiaksen tekemä musiikki on hämmentävän kaunista kuultavaa. Todella nerokas elokuva, mutta ikäraja K-11 on hieman alakanttiin. Tässä on prostituutiota, tissejä, huumeita ja kaikkea muuta. K-15 paremminkin. Pääroolissa nähtävä Cecilia Roth on suorastaan loistava osassaan. Samoin Marisa Paredes ja huumoria viljelevä Antonia San Juan. Penélope Cruz taas on silmänilona miespuolisille katsojille, mutta osaa tyttö silti näytellä. Aivan hemmetin hyvin. Myös kaksikko Toni Cantó ja Eloy Azorín onnistuvat hyvin pienissä rooleissaan. Upea draama.

Pisteet: 5/5

Virus

Kaksikko Bruno Mattei ja Claudio Fragasso tunnetaan monista kalkkunaleffoista. Myös tämä vuonna 1980 valmistunut "Virus" aka "Hell of the Living Dead" aka "Inferno dei morti viventi" aka "Night of the Zombies" aka "Zombi 4" aka "Zombi 5: Ultimate Nightmare" aka "Zombie Creeping Flesh" aka "Zombie Inferno" lukeutuu samaan porukkaan. Elokuva on ehkäpä Mattei-Fragasso kaksikon ehein teos, jos verrataan vaikka vuonna 1984 valmistuneeseen verettömään ja lähes hengettömään kauhisteluun "Rats - Notte di terrore". Tässä on verta, splatteria, suolenpätkiä, gorea, muutamat tissit ja tahatonta huumoria. Myös avuttomat näyttelijät kruunaavat tämän. Ohjaaja(t) ovat ujuttaneet elokuvaan paljon dokumenttipätkiä alkuasukkaista, eläimistä ja jopa yhden eläintapon. Käsikirjoitus kopioi kaikista mahdottomista ja mahdollisista lajityypin elokuvista. Elokuvan käsikirjoitusnelikko Fragasso, Mattei, José María Cunillés ("Marquise", "Kuvittelen kaiken, Argentiina") ja roskaleffojen vakiokirjoittaja Rossella Drudi ("After Death (Oltre la morte)", Fragasson kulttisuosiossa oleva roskakasa "Troll 2"). Tarinassa on niin kauniita naisia, erikoispoliiseja, zombeja... Soundtrack (mikä on hyvin laadukasta Goblin-tuotantoa) on pöllitty George Romeron elokuvasta "Dawn of the Deadistä". Tehosteet on tehty todella mallikkaasti, mutta silti paikoin niistä näkee selvästi että ne on tehosteita. Elokuvaa ei ole kuvattu Papuassa-Uudessa Guineassa, vaan tekijöiden kotikulmilla: Barchelonassa ja Laziossa. Näyttelytyö on karmeaa elokuvassa. Pääroolissa nähdään hyvin nätti Margit Evelyn Newton (ja kuullaan Susan Spafford). Nainen ei osaa muuta kuin kiljua, mutta kyllä hän tämmöisessä roskaleffassa on erittäin hyvä. Muissa osissa on tavallista roskatasoa edustavat Franco Garofalo (Frank von Kuegelgen), Selan Karay ja José Gras (Edward Mannix). Lopussa nähdään Patrizia Costa (Carolyn De Fonseca). Elokuvan dubbaus on paikoin karmeaa kuultavaa, mutta se tuo komiikkaa tähän leffaan aika paljon.

Pisteet: 3/5

Puhu hänelle

Jos edellinen Pedro Almodóvarin elokuva "Kaikki äidistäni" oli upea, tämä taas on maagisen mahtava elokuva. Elokuva on sellainen taidonnäyte Almodóvarin kyvystä tehtä aiheesta kun aiheesta mahtava elokuva. Tässä vain ihmetyttää IMDb:n antama genreluokitus komedia. Mikään komedia tämä ei mielestäni ole, vaikkakin muutama kohtaus sai hymyn huulille. Ainoa pidempi komediakohtaus oli kun esitettiin jotain vanhaa mykkäelokuvan pätkää jossa oli hassuja sattumuksia, todella perverssiä kuten kun pieni mies kömpii naisen sisälle "sieltä" ja jää sinne ikuisiksi ajoiksi. Myös jälleen VET:n antama K-11 on alakanttiin ja reippaasti. Elokuvassa ei varsinaisesti ole mitään kauhean seksuaalista tai väkivaltaista materiaalia, muuta kun nainen jää härän jyräämäksi ja koomassa olevaa naista pestään. Tässä pitää nostaa esille myös se että tässä on mainita koomapotilaan raiskauksesta ja itsemurha. Mutta kuitenkin, elokuvan mahtavuus tulee ehkä parhaiten esille palkinnoista joita se on saanut: Ranskan César-palkinto parhaalle elokuvalle ja Oscar-palkinto parhaasta alkuperäiskäsikirjoituksesta. Mielestäni tarina on hämmentävän upea, jopa niin surullinen että lopussa tulee kyyneleet silmiin. Alberto Iglesiaksen musiikki on jälleen todella mahtavaa. Myös tuttuun tyyliin tässäkin on muutama kaunis laulu: "Por toda a minha vida" ja "Cucurrucucú Paloma" parhaimpina. Musiikki sopii todella upeasti elokuvan tunnelmaan. Päärooleissa nähdään Javier Cámara ("Huono kasvatus", "Torremolinos 73"), Darío Grandinetti ("El lado oscuro del corazón", "Tango kahdelle"), espanjan-britanialainen Leonor Watling ("Elämäni ilman minua", "Inconscientes") ja Rosario Flores ("Entreacte", "Filles perdues, cheveux gras"). Näyttelytyö on kaikkien kohdalla hämmentävän upeaa, ainoastaan Watling jää pienempään roolin, mutta silti on todella kaunis nuori nainen. Sivuosissa on myös paljon hyviä näyttelijöitä kuten Mariola Fuentes, Geraldine Chaplin, Lola Dueñas ja Paz Vega. Elokuvassa vilahtavat hetken myös Marisa Paredes ja Cecilia Roth. Mahtava elokuva, jota suosittelen lämpimästi.

Pisteet: 5/5

22.1

Britney Spears Live from Las Vegas

Britney Spears on yksi kaikkien aikojen parhaita naispoppareita. Nyt näin tämän keikkataltioinnin vuodelta 2001, tällöin 20-vuotias Britney veti yhden parhaita keikkojaan, tosin en ole nähnyt kuin tämän mutta otaksuisin näin. Tyttö lauloi paljon paremmin ja parempia kappaleita kun Janet Jackson. Tässä sai selvää lauluista ja niiden melodiat olivat paljon kuunneltavampia. Myös pehmopornografinen lavashow oli poissa. Plussaa tulee Jon Voightin esittämästä kauniista tarinasta. Britneyn bändi (Skip Dorsey, Slam Hammett, Freddy Molling, Dan Kenny, Mike Sahagian, Keanna Henson ja Annette Stamatelatos) olivat myöskin vedossa. Musiikki oli todella sytyttävää, mutta silti suurin osa kappaleista olivat parempaa tusinapoppia. Kaksi maagista kappaletta mahtui kuitenkin mukaan: "I´m not a girl, not yet a woman" ja "Lucky". Tanssiryhmän (Nancy Anderson, André Fuentes, Aminah Abdul Jullil, Brooke Lipton, Leo Moctezuma, Gabriel Paige, Angela Randle ja Jesse Santos) koreografia oli todella upeaa, myöskin lavashow oli näyttävää. Yksi parhaista live-keikoista koskaan.

Pisteet: 5/5

Rats: Night of Terro

Bruno Mattei (taiteilijanimellä Vincent Dawn) ja Claudio Fragasso (taiteilijanimellä Clyde Anderson) tunnetaan monista roskaleffoistaan. Niin myös tämä vuonna 1984 valmistunut italialais-ranskalainen sci-fikauhistelu on semmoista soopaa ettei tosikaan. Tuottaja Jacques Leitienne ("Seitsemän lukon ovi", "Kaksihäntäinen skorpioni") tuottama elokuva on lajissaan kuitenkin parempaa keskiluokkaa. Elokuva on parempi kuin muistinkaan, tässä oli jopa hiukan väkivaltaa, tissikohtaus ja kaiken lisäksi se jopa onnistui paikoitellen hieman luomaan jännitystä. Mattei, jonka tuotanto edustaa roskaviihdettä parhaimmillaan on saanut luotua ehkäpä uransa parhaimman elokuvan (muita "hyviä" ovat ainakin "Virus", "Robowar" ja muutama muu. 1990-2000 lukujen tuotanto kiinnostaa.) Elokuvassa oleva soundtrack on Luigi Ceccarellin ("Violenza in un carcere femminile", Mattein Emanuelle-klassikko vuodelta 1983 "Emanuelle fuga dall'inferno", "Casablanca Express") käsialaa ja onhan se pirun asiallista kuultavaa. Maurizio Tranin ("Cinema Paradiso", "1900") erikoistehosteet on asiallisen näköisiä ja kameroiden takana häärivät kaksikko Franco Delli Colli ja Henry Frogers. Elokuva on kauhuelokuvaksi melko väkivallaton, mutta tehosteet on tehty todella huolella. Kameramiehet pitävät saa siitä huolen että paikka tuntuu ankealta. Pääosissa on iso nippu huonosti näytteleviä näyttelijöitä: miesnäyttelijät eivät osaa tehdä muuta kun kännätä ja olla dorkia. Miesrooleissa nähdään Ottaviano Dell'Acqua (nimellä Richard Raymond), Massimo Vanni (Alex McBride), Gianni Franco (Richard Cross), Jean-Christophe Brétigniere (Cristoph Bretner), Fausto Lombardi (Tony Lombardo), Henry Luciani ja Christian Fremont. Naiset taas olivat avuttomia ja vielä dorkempia. Naisrooleissa olivat Geretta Geretta (Janna Ryann), Ann-Gisel Glass, Cindy Leadbetter ja supersievä Moune Duvivier. Kalkkuna, jota katsoessa saa nauraa idiotismille.

Pisteet: 3,5/5

"Il commissario Montalbano" Par condicio

Alberto Sironi jatkaa jälleen ohjaajanpallilla kun komisaario Salvo Montalbano iskee yhteen sisilialaisten pahisten kanssa. Stefano Ricciottin kameratyöskentely on toimivaa ja käsikirjoitustiimi Francesco Bruni, Andrea Camilleri ja Salvatore De Mola ovat saaneet aikaan todella mielenkiintoisen tarinan. Nyt elokuvan pahiksina toimivat Sisilian mafiaperheet. Franco Piersantin säveltämä musiikki on ihastuttavaa ja muutenkin elokuva onnistuu kaikessa. Apulaisohjaajina toimivat Alessandro Pascuzzo ja Franco Nardella. Näyttelytyö on edelleenkin laadukasta. Pääroolissa jatkaa vakuuttavalla tavalla Luca Zingaretti. Sivuosissa ovat tuttuun tapaan Cesare Bocci, Peppino Mazzotta, Giovanni Guardiano, hieman isomman roolin saanut Angelo Russo, Davide Lo Verde, Marco Cavallaro, Giacinto Ferro, Roberto Nobile ja Marcello Perracchio. Vierailevat tähdet kuten itä-Euroopasta tulleet Alexandra Dinu, Tamara Tunova ja Valbona Malay ovat todella nättejä ja osaavat näytellä sujuvalla italian kielellä ilman vaikeuksia. Ihana Carmela Gentile käy heittämässä pienen sivuroolin melko sujuvasti. Pitkän linjan näyttelijä Francesco Sineri (1912–2005) käy tekemässä todella hyvän roolin mafiapäälikkönä uransa viimeisessä roolissa. Onnistunut italocrimi jossa on mukana sujuvasti huumoriakin.

Pisteet: 5/5

Viikko 3

9.1

"Il commissario Montalbano" Il senso del tatto

Italialainen telkkuelokuvat kuuluvat niihin elokuviin, joihin en ole pahemmin elämäni aikana tutustunut. Tämän katsottua voin sanoa että kylläpä oli aika kaksipiippunen elokuva. Komisaario Montalbanon seikkailuja on väsätty Italiassa aikas paljon ja se edustaa sitä kliseistä italoliukuhihnatuotantoa johon kuuluvat monet vastaavanlaiset poliisileffasarjat (vrt: Wallander, Beck, Marja Kallio meillä pohjolassa). Television puolella Italiassa uraa luoneen Alberto Sironin (filmografiassa muun muassa "Pinocchio" vuodelta 2008 televisiolle ja nunnadraama "Virginia, la monaca di Monza" vuodelta 2004, niin ikään televisiolle) ohjaus on varsin mallikasta, mutta kolmikon Francesco Bruni, Salvatore De Mola ja Andrea Camilleri käsikirjoitus on paikoin hieman tönkön pitkäveteistä, tarinasta puuttuu paikoin tarkoitus ja silloin katsojaa haukotuttaa. Mutta kyllä tässä silti pienestä moitteesta huolimatta on varsin mielenkiintoinen juoni, jonka loppuratkaisu hieman yllättää. Myös Franco Piersantin säveltämä musiikki on loistavaa. Se sopii elokuvaan ja sitä on ilo kuunnella katsellen samalla Sisilian upeita maisemia. Sitä katsellessa tekee mieli matkustaa joskus vastaavanlaisiin maisemiin. Myös näyttelytyö on rautaista. Nimiroolissa nähtävä Luca Zingaretti tekee upeaa työtä laukoen muutamia todella hauskoja reploja. Naisroolissa nähtävä sveitsiläinen Katharina Böhm on roolissaan ihan ok, vaikkakaan ei ole ruudussa puoltakaan elokuvasta. Sivunäyttelijät sopivat rooleihinsa hyvin ja ovat kiitettävän hauskoja, varsinkin Angelo Russo. Pienestä pitkäveteisyydestään huolimatta mallikas poliisielokuva.

Pisteet: 3/5

"Il commissario Montalbano" Gli arancini di Montalbano

Lisää Montalbanoa. Nyt kun tiesi mitä katsoo, elokuva aukeaa paremmin. Ja myös 1,45 min pitkä elokuva on vaihtunut 1,30 minuuttiin. Elokuvassa on myös lisänä itsemurha, tissit ja kaiken kukkuraksi Francesco Brunin, Salvatore De Molan ja Andrea Camillerin kynästä on tullut edellisosaa laadukkaampi tarina. Elokuva on edellistä synkempi, huumoria tosin tässäkin on kiitettävästi ja näyttelijät tekevät laatutyötä. Alberto Sironi jatkaa ohjaajanpallilla tehden laadukasta työtä. Pääroolissa jatkaa tuttuun tyyliin Luca Zingaretti. Mies on roolissaan kuin itse varmuus. Edellisosan Katharina Böhm esiintyy vain muutaman kerran, mutta on silti kohtuu hyvä. Hauskin pari leffassa ovat Cesare Bocci ja supernätti Carmela Gentile. Myös ruotsalainen Isabell Sollman on kaunis myös. Muutkin näyttelijät tekevät laadukasta työtä. Vaikkaakaan elokuva ei edusta italoleffojen kaikkein kirkkainta kärkeä, on se silti yksi hienoimpia lajissaan.

Pisteet: 4/5

11.1

Meri sisälläni

Voi hemmetti kun oli upea draama espanjanmaalta. Ohjaaja Alejandro Amenábar on saanut luotua upean elokuvan Ramón Sampedrosta, miehestä joka yrittää saada lupaa eutanasialle Espanjan valtiolta. Elokuvan jokainen osa-alue on hiottu tarkasti, kaikki on erittäin hyvin toteutettua: musiikki (Alejandro Amenábar), käsikirjoitus (Alejandro Amenábar ja Mateo Gil), kuvaus (Javier Aguirresarobe) ja tietysti elokuvan päänäyttelijät. Tarina etenee sujuvasti eteenpäin ja kahden tunnin ajan saa ihastella elokuvan hienoa dialogia jossa on aiheen synkkyydestä huolimatta hymyn huulille saavaa dialogia, vastapainoksi vakavaakin tekstiä. Huumori ei ylly mihinkään komediatasolle muuta kun muutamassa kohdassa, mikä on hyvä. Pääroolissa neliraajahalvaantuneena Ramónina nähdään itselleni entuudestaan outo, Amerikassakin uraansa luonut Javier Bardem (mm. elokuvissa "Menetetty maa" ja "Lihan värinä"). Mies on ilmiömäinen, vaikkei tee muuta kun makaa sängyssä, mutta silti, mies osaa näytellä. Naisrooleissa nähdään kaksi vakuuttavaa espanjatarta: "Serranon perhe" sarjassa vakuuttanut Belén Rueda ja Pedro Almodóvarin elokuvissa "Särkyneet syleilyt", "Wolver-paluu" ja "Puhu hänelle" näytellyt Lola Dueñas . Kumpikin ovat vakuuttavia naisia: Belén Rueda näyttelee lakinaista nimeltään Julia ja Lola Dueñas Rosa-nimistä naapurikylän naista joka rakastuu Ramóniin. Muissa rooleissa ovat mm. Mabel Rivera , Celso Bugallo, nätti Clara Segura sekä Joan Dalmau ja nuori näyttelijä Tamar Novas. Upea, visuaalisesti nätti, unenomaisia piirteitä saava draama.

Pisteet: 4,5/5

12.1

Kettupoika Vuk

Viime vuonna tutustuin tähän István Feketen romaanin perustuvaan animaatioon unkarin kielellä, mutta nyt sain kunnian tutustua kyseiseen teokseen muinaisen VHS-nauhan muodossa. Suomeksikin elokuva on hauska, paikoin painostava ja surullinen, mutta silti kaunis tarina ketun kasvusta aikuisuuteen. Animaatio on perinteiseen unkarilaiseen tyyliin nättiä, ainoat miinukset annan VHS-nauhan rakeisuudesta. Animaattorit (mm. Mari Bajnóczky, Zsuzsa Füzesi, Zsuzsa Radvány ja Edit Zákányi) ovat luoneet visuaalisesti nätin elokuvan. Ainoastaan se että paikoin hahmot ovat liian ihmismäisiä, mutta taas paikoin taas eläimellisiä on pikkasen häiritsevää. No se on pieni miinus. Elokuvan nätin kuvaston tukena kuullaan itävaltalaisen Péter Wolfin (mm. klassikkosarja "Poliisikoira Rex" ja "The Nutcracker and the Mouseking") nättiä musiikkia. Musiikki on erittäin tunnelmaan sopivaa, varsinkin Vukin saapuessa kotiinsa kuultava surumielinen viulusävelmä on kaunis. Suomenkielinen jälkiäänitys on erittäin mallikkaasti toteutettua, tosin ei se alkuperäistä unkariääntä parempi ole, mutta todella laadukas silti. Nuoren Vukin ääni on todella hyvä, samoin Karakin. Suomi-äänistä ei ole missään tietoa, mutta lupaavia ovat. Klassikko. En suosittele lastenelokuvan statuksesta ja K-3 ikärajasta huolimatta perheiden pienimmäisille sillä aihe on melko rankka. Oma ikäsuositus on K-7.

Pisteet: 4,5/5

13.1

Un prophète

Häikäisevän upea elokuva ohjaaja Jacques Audiardilta ("Kun sydän lakkaa lyömästä" ja "Minä, sotasankari"). Elokuva on visuaalisesti todella nätti, elokuvan äänimailma ja näyttelijät ovat häikäisevän upeita ja tarina hieno. Elokuva kertoo 19-vuotiaasta arabinuorukaisesta Malik El Djebenasta joka joutuu korsikalaiseen vankilaan ja joutuu korsikalaisen jengin pomon César Lucianin suojelevan silmän alle, ennen sitä pitää tappaa kuitenkin eräs arabi. Elokuva kestää 2,5 tuntia, mutta silti se etenee sujuvasti eteenpäin. Pituutta olisi hieman silti voinut karsia mutta elokuva on silti katsottava vankiladraama. Elokuvassa on muutamia turhia kohtauksia jotka häiritsevät muttei kuitenkaan mitenkään liikaa. Hidastukset ovat nätisti toteutettuja ja musiikkiraita, mitä elokuvassa kuullaan on häikäisevän upeaa. Säveltäjä Alexandre Desplat tunnetaan mm. kahdesta viimeisestä Harry Potterista ja Kuninkaan puheesta. Myös kaksi upeaa kappaletta on saatu elokuvaan: "Mack the Knife" (Jimmie Dale Gilmore) ja "Bridging the Gap" (Nas ja Olu Dara). Ne sopivat kohtauaksiin kuin kuula ottaan. Pääroolissa nähtävä nuori Tahar Rahim ("Kotka" ja "À l'intérieur") on vakuuttava. Hän on aluksi pelokas tulokas vankilassa, mutta kasvaa vahvaksi vangiksi joka lopulta alkaa tekemään omia ratkaisevia päätöksiä elokuvan edetessä. Korsikalaisjengin pomona nähdään Niels Arestrup ("Perhonen laskikuvussa" ja War Horse") joka on helvetin kova roolissaan. Hän on mielestäni elokuvan parhain näyttelijä, yhtään Rahimia väheksymättä. Mies on todellinen asshole joka lopulta saa ansionsa mukaan. Muissa osissa ovat perustasaiset Adel Bencherif, Hichem Yacoubi, Reda Kateb ja Jean-Philippe Ricci. Elokuvan kummallisuutena on se että naishahmoja ei pahemmin ole. Suurin rooli on Leïla Bekhtillä ja sekin jää pieneksi näyttäytymiseksi ruudulla muutamaan otteeseen. Loistava vankiladraama muutamista pikku vioistaan huolimatta.

Pisteet: 4/5

14.1

Aku lumisota

Carl Barks tunnetaan monista klassisista Aku Ankka ja Roope Ankka - tarinoistaan, mutta harva tietää että hän teki 1930-1940 lukujen taitteessa paljon töitä Disneyn animaatiostudiolla. Itsellekkin asia oli täysi mysteeri, ennenkuin tartuin Carl Barksin kootut-kirjasarjaan. Tämän elokuvan käsikirjoitus on lähtenyt Barksin kynästä, yhdessä Harry Reevesin ("Tuhkimo" ja "Saludos Amigos") kanssa. Ohjaajana vaikutti pitkän uran tehnyt Jack King (mm. "Aku Ankka koulupoliisina" ja "Hansu-serkun vierailulla"). Tarina etenee sujuvasti eteenpäin vitsistä vitsiin onnistuneesti. Pituuteen nähden (7 minuuttia) elokuva on erittäin simppeli juoni. Aku alkaa kiusaamaan veljenpoikiaan tuhoten näiden tekemän lumiukon. Tästä alkaa lumisota, joka lopulta päättyy Akun kannalta onnettomasti. Huumori on hauskaa, ollen aika raakaa vaikkei kukaan kuolekkaan eikä verta lennä. Elokuvassa kuultava musiikki (veteraanisäveltäjä Oliver Wallace). Musiikki ei ole kauhean erikoista ja jää taka-alalle. Elokuvan pääroolissa kuullan neljä ääniroolia tekevä Clarence Nash. Dialogi on sitä tuttua ankkaenglantia josta ei saa mitään selvää. Animaatio on perusnättiä ja visuaalinen huumori on etevästi toteutettua. Animaattoriporukassa mukana myös Barksin kanssa tarinan "Aku Ankka ja merirosvon kulta" piirtänyt Jack Hannah.

Pisteet: 4/5

Ryöstetty Rasmus ja Kalle Mestarietsivä

Astrid Lindgrenin kirjoista tehdyt lastenelokuvat ovat lähellä sydäntäni koska ne ovat opettavaisia, hauskoja sekä hyvin näyteltyjä. Niin myös tämä "Kalle Mestarietsivä" (1996) elokuvan jatko-osa. Se on hitusen jopa parempi kun edeltäjänsä. Ohjaajana ja käsikirjoittana häärii edellisen osan tapaan Göran Carmback. Mies on saanut aikaan loistavan käsikirjoituksen jossa on hauskoja sattumuksia sekä jännitystä. Elokuvassa on hiukan jopa väkivaltaa mikä on harvinaista amerikkalaisissa Disney-lastenseikkailussa ja tässä jopa hieman kiroillaan mistä todistuksena: "Pirun kakara" ja "paskiainen". Juuri täten K-7 on sopiva ikäraja. Musiikki on erittäin osuvaa ja siitä vastaa ruotsalainen musiikko Peter Grönvall (kuunelkaa YouTubesta vuoden 1987 Melodifestivaleniin tehty kappale "Alexandra" jonka esittää "Sound of Music"). Elokuvan lopussa laulettu "Vår Vitaste Ros" (esittää 13-vuotias Sanna Nielsen, teksti ja musiikki on avioparin Peter ja Nanne Grönvallin käsialaa). Vauhdikas loppuratkaisu tuo mieleen enemmänkin aikuisten toimintaelokuvat kun lastenseikkailun mutta on silti etevä. Pääroolissa Kalle Mestarietsivänä nähdään Malte Forsberg, joka jatkaa samaa vakuuttavaa linjaa kun edellisosassa. Hänen kaveriaan Andersia näyttelee Totte Steneby. Suuri suosikkini kuitenkin on ihastuttava Josefin Årling, joka on elokuvan valovoimaisin tähti. Harmi että kaikki kolme lopettivat uransa näihin kahteen elokuvaan. Edellisessä osassa ollut lapsikolmikko Bobbo Steneby, Johan Stattin ja Victor Sandberg jää pienene rooliin ja esiintyvät vain alussa hetkisen. Aikuisnäyttelijät ovat vakuuttavia vaikki tekevätkin roolinsa puolivaloilla. Pahiskolmikko Patrik Bergner, Rolf Degerlund ja Pierre Lindstedt tekee vakuuttavaa jälkeä, varsinkin kilttinä Nickenä oleva Lindstedt. Ihastuttava William Svedberg on vekkuli Rasmuksena joka kaapataan. Hänen isäänsä näyttelevä Jan Mybrand jää silti hieman ontoksi hahmoksi. Poliisi- Björkin roolissa nähtävä Claes Malmberg on hauska kuten edellisessä osassa. Loistava lastenseikkailu jonka voi katsoa joskus uudelleenkin.

Pisteet: 5/5

Janet Jackson: Live in Hawaii

Voi ei että miksi mä aloin katsomaan tätä keikkaelokuvaa? Liukuhihnapoppia vajaa 2h ei ole oikein minua varten. Laulut ovat mielenkiinottomia, mutta lavashow ja laulaja ovat hyvät. Välillä kuitenkin mentiin niin yli että luuli katsovansa softcorepornoa eikä musiikkielokuvaa. Vain muutama kappale oli kuunneltavaa, muuten autotune/playbacksontaa. Visuaalisesti homma oli hyvin tehty. Plussaa Janetin vaatteista, munkit tulivat hyvin esille. Ei tästä ole paljoakaan sanottavaa. Mikäli kyseinen artisti ja musiikki nappaa, voi katsoa. Muut voi jättää väliin.

Pisteet: 1,5/5

"Il commissario Montalbano" L'odore della notte

Jälleen Montalbanon jännittäviä seikkailuja eteläisessä Italiassa. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei ole, mutta asiallista dialogia rutkaasti ja etevää huumoria. Työryhmä on sama kuin aiemmissakin elokuvissa: Alberto Sironi (ohjaaja) sekä Francesco Bruni, Andrea Camilleri ja Salvatore De Mola (käsikirjoitustrio). Tarina on pirun hyvä: joku on lähtenyt lätkimään huijattuaan rahaa ihmisiltä ja hommaan sekoittuu kaikenlaisia ihmisiä. Tutkimuksia alkaa johtamaan tuttuun tyyliin komisaario Silvo Montalbano. Musiikki on tuttuun tyyliin loistavaa italomusaa ja siitä vastaa Franco Piersanti. Tarina etenee sopivan nopeasti eteenpäin eikä katsojan tarvitse haukotella sen 1,50 min aikana mitä tämä kestää. Väkivaltaakin on saatu mukaan hieman ja loppu on hieman makaaberi. Huumoria on taas tuttuun tyyliin aikas tavalla: paras kohta on kun papukaija alkaa laulamaan Kansainvälistä. Pääroolissa Montalbanona jatkaa Luca Zingaretti, tehden parhaan roolityönsä toistaiseksi. Muissa rooleissa nähdään mm. Cesare Bocci, Daniela Marazzita, Gioacchino Vassallo, Marco Cavallaro ja Angelo Russo. Hyvä elokuva lauantai-illan viihteeksi.

Pisteet: 4/5

15.1

Toys Will Be Toys

Viime vuonna näin jo tämän Seymour Kneitelin vuonna 1949 ohjaaman lyhytanimaation ja onhan tämä vielä toisellakin katselulla upeaa katseltavaa. Elokuvan tarina on tavallinen, lelukaupan lelut heräävät eloon yöllä. Musiikki elokuvassa on taivaallista ja sen on säveltänyt Winston Sharples. Elokuvassa kuullaan myös nätti laulu "Oh, You Beautiful Doll", jonka on säveltänyt Nat Ayer ja sanoittanut A. Seymour Brown. Nopealla vilkaisulla kappalesta parhain levytysversio on vuodelta 196 ja silloin sen esitti Nancy Sinatra. Äänirooleissa olevat ovat hyviä, varsinkin omiin suosikkeihin lukeutuva Mae Questel. Muissa rooleissa ovat Jack Mercer ja Jackson Beck. Animaatio, joka kannattaa katsoa ja uhrata se 7 minuutttia elämästä.

Pisteet: 5/5

Viikko 2

4.1

Pelkoa ei voi paeta

Dario Argento tunnetaan monista verisistä gialloistaan ja kauhuleffoistaan eikä "Tenebre" tee poikkeusta. Se on verinen, loistava ja mieleenpainuva teos. Argenton itse kirjoittava juoni on kliseinen, mutta jaksaa silti kerta toisensa jälkeen pitää otteessaan. Argento tekee elokuvistaan taidetta loistavalla kameratyöskentelyllä jota harvaa ymmärtää. Argenton kuvaustyyli on nerokasta. Kuvaajana elokuvassa toimii Luciano Tovoli, jonka kuvaus on häikäisevän silmiähivelevää, varsinkin murhajakso elokuvan puolivälin tietämillä. Tehostepuoli on kunnossa, samoin elokuvan soundtrack. Kolmikon Simonetti-Morante-Pignatelli luoma ääniraita on lähes elokuvan toisessa pääroolissa. Se yhdessä Tovolin kuvauksen kanssa antaa elokuvalle sen suurenmoisen tehon pelottaa, jännittää ja kauhistuttaa katsojaa. Elokuva, kuten mainitsin, on yksi Argenton uran raaimista leffoista, varsinkin loppukohtaus on paljon velkaa amerikkalaisille splatter-leffoille. Argento vyöryttää katsojan silmille yksityiskohtaista väkivaltakuvastoa, varsinkin kohta jossa vasta kuvaushetkellä 16-vuotias Lara Wendel saa kirveestä mahaan tuskahuutojen ja Goblinin musiikin saattelemana. Brutaalia mutta samalla todella vastenmielisen nättiä. Argento rock Forever! Kaiken sen väkivallan alta on havaittavissa loistavaa italialaista näyttelyä. Elokuvan pääroolissa nähtävä Anthony Franciosa (mukana mm. elokuvissa "Hehkuva kesä" ja "Kasvot väkijoukossa") on roolissaan juuri sopivan hyvä. Muissa rooleissa nähdään läjä italialaisia nimiä kuten Christian Borromeo, Mirella D'Angelo, Veronica Lario, Ania Pieroni, Eva Robin's ja Carola Stagnaro. Nimekkäämpää osastoa edustavat John Steiner, Lara Wendel, John Saxon, ohjaajan vaimo Daria Nicolodi ja suuri koomikko Giuliano Gemma. Gemma, Nicolodi ja Wendel ovat suosikkejani elokuvan näyttelijöistä, eivät muut huonoja ole mutta suosikeiksi he nousevat näyttelynsä takia. He näyttelevät suurenmoisesti elokuvan roolinsa. Loistava elokuva, loistava elokuva, suurenmoinen mestariteos.

Pisteet: 4,5/5

5.1

Suspiria

Jälleen Argento tekee sen mitä parhaiten osaa, laadukasta kauhua. Nyt elokuva vaan ei ole niin raaka kun Tenebre, mutta on silti mahtava teos. Goblinin tekemä musiikkiraita on tuttuun tyyliin tyyliin sopivaa aavemaista instrumentaalimusiikkia. Tarina etenee Argenton käsissä sopivan nopeasti, ei mitenkään liian nopeasti vaan sopivasti. Se tosin alkupuolella laahaa paikallaan paikotellen ärsyttävästikkin mutta se loppuu onneksi melko nopeasti. Pääroolissa nähdään nätti Jessica Harper, joka on roolissaan todella hyvä nuorena amerikkalaisena balettikoulun oppilaana. Muita kauniita naisia vilisee sivurooleissa kuten Stefania Casini, Barbara Magnolfi ja Susanna Javicoli. Näyttelytyö on tyypilliseen italotyyliin laadukasta, ei ihmekkään kun rooleissa ovat myös Udo Kier, Alida Valli ja Joan Bennett, suuria Hollywood-staroja, vai mitä mieltä olette elokuvista "Blade", "Kaksi pisaraa viiniä" ja "Punainen katu". Niinpä! Elokuva ei pienestä pitkäveteisyydestään johtuen ole Argenton parhain, mutta muutama loistava kohtaus Goblinin musiikin säestämänä iskee niskavilloihin kun miljoona volttia. Taidetta, mutta silti elokuva ei yllä Tenebren tai Pheneomenian tasolle. Harmi.

Pisteet: 3,5/5

The Untold Story

Tää elokuva on todella sekopäinen tapaus, vaikkakin on vastapainos ihan hauskakin. Hong Kongilainen poliisiraina, josta ei ällöttävää väkivaltaa puutu, eikä väkivalta ole mitää muks-maks tappeluja keskiajan Kiinassa vaan tylyä 1990-luvun ihmisen silppuamista, raiskauksia ja muuta kivaa, kidutusta, hakkaamista ja mitä muuta. Homma on todella kipeätä, joidenkin katselijoiden on pakko mennä oksentamaan vessaan välissä koska lasten silppuaminen on kaukana länsimaisesta moraalista. No itse olen katsellut kaikenmaailman kannibaalipätkiä ja lapsenraiskaus ja kidutuspätkiä joten tämänlainen materiaali ei pahemmin itseäni hetkauta. Raaka elokuva on mutta juoni on ilmiömäisen hyvin funtsittu Law Kam Failta (fundeerannut muitakin CAT III leffoja kuten "Tian luo di wang" ja "Gou yeung yi sang"). Tarina on koukuttava, hämmentävän hyvän kerronnan tulos. Tarina Wong Chi Hangista, pienen macaolaisravintolan omistajasta ja hänen pimestä elämästään. Pääroolissa nähtävä Anthony Wong Chau-Sang on ilmiömäisen loistava sekopäisenä raflanomistajana. Wong tunnetaan kaukoidässä monien sekopäisten leffojen päätähtenä, nähdään myös elokuvassa "Ebola Syndrome" aka "Yi boh lai beng duk". Wongin lisäksi sivurooleissa on kaunis Emily Kwan ja kansikuvapoika Danny Lee sekä myös mm. Jacky Cheung, James Ha ja Kuang Hsiung. Näyttelijät tekevät kelpo työtä, varsinkin Wong. Elokuvan musiikki ei jää mieleen, mutta teemasävel on paras. Sairas taideteos, jota suosittelen erinomaisena shokkihoitona.

Pisteet: 4,5/5

7.1

Poultrygeist: Night of the Chicken Dead

Troma on Troma, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Elokuvan ei tarvitse olla hyvä ollakseen hyvä, eikä juonen tarvitse olla superhypernerokas ollakseen viihdyttävä. Sen osoittaa tämä Toxinc Avangeritkin ohjanneet Lloyd Kaufmanin kauhukomedia josta ei sitä mustaakin musteempaa Troma-huumoria puutu. Tehosteet ovat sopivan hurmeiset, ruumiinosat lentelevät kiitettävää tahtia ympäri kuvaruutua ja muutenkin irstas huumori puree, ainakin itseeni. Mahtava teos, jonka juoni on aivan omaa luokkaansa. Leffa nääs kertoo kanaruokaravintolasta, jota alkaa riivata ylösnousseet elävät kuolleet Kanat. Aivan oikein, Kanat! Verta lentää, tissejä, Fuck-sanoja ja suorasanaista vittuilua amerikkalaista pikaruokakulttuuria kohtaan. Käsikirjoituksen kirjoittivat kolmikko Daniel Bova, Gabriel Friedman ja Lloyd Kaufman ja se on sopivan tuhti annos Troma-menoa. Elokuvan ainoa suurempi ongelma on musikaaliosuudet, jotka ovat kauheaa kuuneltavaa ja katkaisevat elokuvan inhottavasti. No mitä pienistä. Näyttelytyö on niin huonoa kun tältä odottaakin. Pääroolissa olevat Jason Yachanin, Kate Graham, Allyson Sereboff ja Robin L. Watkins ovat rooleissaan sopivan kahjoja ja heittävät heille annetun dialogin asiansaosaavasti ilmoille. Mukana vilahtaa pienessä hauskassa roolissa itse pornostara Ron Jeremy. Lloyd Kaufman on aivan helvetin loistava roolissaan. Kovaa kamaa alusta loppuun Troma-leffojen ystäville.

Pisteet: 4/5

8.1

Anaconda III

Jenkkiroska on aina yhtä viihdyttävää, mutta tämä on jenkkiroskassa sitä heikompaa osastoa. Video - ja televisioelokuvia ohjanneen Don E. FauntLeRoyn ohjaama Anaconda-sarjan kolmas osa on semmoista soopaa ettei tosikaan. Tosin omat hetkensä tässäkin on mutta silti. Lupaavan alun jälkeen se alkaa junnaamaan liikaa paikallaan ja loppu on liian tylsä ja mielenkiinnoton että se on lievä pettymys, vaikken odottanutkaan siltä mahdottomia. FauntLeRoyn ohjaus on tasapaksua, mutten IMDb:n listojen mukaan ole kiinnostunut katsomaan miehen vain 9 ohjaustyötä sisältävästä filmografiasta muuta kuin "Anaconda 4: Trail of Blood" ja kolme Steven Seagal Videoleffaa: "Urban justice", "Palkkasoturi" ja "Today You Die". Tehosteet ovat naurettavan huonot, tuoden viihdearvoa tälle kalkkunapökäleelle. Tehosteet tuovat mieleen jonkin 2000-luvun alun videopelin eikä elokuvaa. Myös muutenkin käärmeen animointi on todella tönkköistä katsottavaa. Siitä viihdeplussaa. Kuitenkin kaksikko Nicholas Davidoff ja David C. Olson ovat kirjoittaneet mielenkiintoisen tarinan, vain ensimmäinen puolikas on kohtuu viihdyttävää K-18 räimettä Romanialaisessa lehtimetsikössä ja veristä splatter kökköilyä on sopivasti ja hieman jopa elokuva onnistui pelottamaankin siinä sivussa. Toinen puolikas on sitten valitettavasti hidasta koohotusta metsikössä ja lopputwisti on onneton. Soundtrack elokuvassa on sellainen perinteinen, ei yllä mitenkään korkealle. Säveltäjänä toimiva Peter Meisner tunnetaan monista halpiksista kuten Warrior ja Urban Justice. Kalkkuna on vielä kalkkunampi, pääroolissa nähdään David Hasselhoff, joka ei sovi kyseiseen rooliin ei sitten mitenkään. Paremminkin hän näyttelee 80-luvun italohalpiksissa ja Baywatchissa. Hasselhoffia suuremmassa roolissa nähdään seksikäs Crystal Allen. Muutkin näyttelijät ovat tavallista Videotasoa kuten Ryan McCluskey, Patrick Regis ja Patrick Regis. Pahiksen roolissa nähdään elokuvan ainoa oikea näyttelijä, John Rhys-Davies. Ei hänkään mitenkään erikoisesti näyttele, mutta silti hän on Allenin lisäksi elokuvan parhaita näyttelijöitä. Romanialaisväriä tarjoilevat monet nimet kuten Alin Olteanu, Toma Danila, Bogdan Uritescu, Mihaela Elena Oros ja Zoltan Butuc. Kalkkuna, ilman kalkkunaa.

Pisteet: 3/5

Winx Club 3D: Magica Avventura

Iginio Straffi tunnetaan erityisesti luomastaan fantasiasarjasta Winx Club. Sarja oli aikoinaan oma suosikkini Maikkarin lastenaamuissa, samoihin aikoihin kun Hamtaro, Pokemon ja monet muut. Sarja oli innostava mielenkiintoisen juonensa takia. Monien vuosien jälkeen olen aikuistunut, mutta silti veri vetää katsomaan näitä vanhoja klassikoita. Nyt vuorossa tosin on uudempaa materiaalia, vuonna 2010 valmistunut tietokoneanimaatio "Winx Club 3D: Magica Avventura" aka "Winx Club 3D: Magic Adventure". Viime vuonna kyseisen leffan katsoin jo, mutta uusintakatsaus ei tee hallaa millekkään elokuvalle. Loistava elokuvahan tämä on, se on pakko myöntää, vaikken suoranaisesti elokuvan kohderyhmään kuulukkaan. Keijut ja komeat taistelut eivät ole yleensä 18-vuotiaan miehen ohjelmistoa. CGI-animaatio on nättiä, vaikka parempaakin on nähty. Liike on sujuvaa, taistelut ovat nätisti toteutettuja ja muutenkin visuaalisesti elokuva tarjoaa paljon lapsille. Tarina on mielenkiintoinen, saisin varmaan elokuvasta irti paljon enemmängin, mikäli se olisi ollut vaikka suomeksi, italian kieli ei ole ykköskieleni. Tarina kuitenkin on senverta kliseinen että siitä ymmärtää vaikkei kieli taitukkaan. Dialogi on italiaksi loistavaa. Pää-äänirooleissa kuullaan mahtavia ääniä kuten Letizia Ciampa, Marco Vivio, Perla Liberatori, Domitilla D'Amico ja Laura Lenghi. Ääninäyttely on laadukasta eikä sen tarvitse hävetä Disney ja DreamWorks tuotannoille. Musiikki on elokuvan yksi valttikorteista, se on loistavaa italopoppia, harmittaa YouTuben perusteella niiden puolesta jotka katsovat englanniksi käännetyn leffaversion. No katsokaa elokuva, se on pakko kokea.

Pisteet: 4/5

Viikko 1

1.1


Ángeles S.A.

Vuonna 2004 espanjalainen María Isabel voitto nuorten euroviisut loistavalla kappaleellaan ”Antes muerta que sencilla”. Muutenkin nuori lupaava laulajar on esiintynyt edukseen musiikkiurallaan. Hänen ihastuttava äänensä on ihastuttanut itsenäni ja onkin noussut eurooppalaisten superlaulajattarien joukkoon. Samassa ryhmässä ovat mukana mm. Anja Veterova, Malin Reitan, Celine Helgemo, Cleopatra Stratan, Katya Ryabova, Nastya ja Masha Tolmachevy... Myös tämä elokuva, jossa 12-vuotias María Isabel näyttelee on hyvä. IMDb:n antama pistekeskiarvo 3,5 on mielestäni reilusti liian vähän. Elokuva on ehkä yksi parhaista espanjalaisista elokuvista. Elokuvan käsikirjoittajat Inma Cánovas ja Lilian González ovat kirjoittaneet elokuvan kuin mittatilauksena María Isabelille. Periaattessa tuntuu että tyttö ei edes pahemmin näyttele vaan on oma itsensä ja silti homma pelaa. Muutkin näyttelijät tekevät perinteiseen espanjalaiseen tyyliin mahtavaa työtä. Elokuvan juoni sekoittaa onnistuneesti komediaa, romantiikkaa ja draamaa. Elokuva tuo monin paikoin mieleen Don Blunthin animaatioklassikon "Kaikenkarvainen Charlie" (All Dogs Go to Heaven). Kumpikin elokuva kertoo onnistuneesti tarinan enkelin matkasta maan pinnalle tekemään hyvän työn omaisilleen. Espanjankielinen elokuva on ilmiömäisen kaunis kaikin puolin, jopa loppu saa tipan linssiin. Elokuvan päätähti Mariá Isabel klaaraa koko roolinsa läpi, niin myös musiikkinumerot jotka sopivat elokuvaan, vaikkakin voivat tuntua jälkikäteen liimatuilta. Tässä tapauksessa onni oli että oli englannikielinen tekstitys ladattuna netistä, se auttoi paljon elokuvassa. Elokuvan kappaleet olivat jo entuudestaan tuttuja, mutta silti jaksoivat innostaa, varsinkin kappaleet "Mis ojos caramelos", "Angelitos buenos" ja "Cuando no estás". Toki muutkin kappaleet ovat hyviä, mutta edellämainitut ovat parhaimmat. Myös tehosteet, huumori ja muut näyttelijät ovat todella mieleenpainuvia. Muissa tärkeissä rooleissa nähdään todella mahtava Pablo Carbonell (nähty espanjalaisessa draamasarjassa "Hospital Central" ja tekee pienen roolin espanjalaisessa rikoskomediassa "Torrente - lain tyhmä käsi"), nätti Silvia Marsó ja Juanjo Pardo. Näyttelijät heiluvat ruudulla kun heinämiehet onnistuen saamaan hymyn katsojan huulille. Sivurooleista esille voisi nostaa kolme näyttelijää. Jimmy Barnatán (joka nähdään loistavassa "Serranon perhe" - tvkomediassa), kaunis Anabel Alonso ja sekä nuori lupaus Carmela Quijano. Katsottava, hauska ja erittäin loistavasti näytelty fantasiakomediadraama.

Pisteet: 5/5

Lesbian Babysitters 2

Viimevuoden 2011 puolella tutustuin yhteen Sweetheart Video nimisen aikuisviihdestudion leffaan ja ihastuin studion tyyliin tehdä elokuvaa. Nyt vuorossa on vuonna 2010 valmistunut erotiikkapätkä "Lesbian Babysitters 2" joka jatkaa firman laatuleffojen linjalla. Liukuhihnatuotannolla leffojaan tekevä Nica Noelle on tehnyt 6 vuodessa 104 nimikettä ja jatkaa samalla linjalla. Nainen tietää miten tehdään kiihottavaa lesbopornoa, juonella ei ole niin suurta väliä. Homma on tosiaankin todella kiihottavaa, siitä firmalle isot pointsit. Dialogi on hieman tönkköä, mutta tässä tapauksessa annan anteeksi. Juoni on lähes olematon, mutta sekin on tosin sivuseikka. Elokuva on myös kuvattu pelkästään sisätiloissa, mikä on sinänsä tylsää kun voisi vaihteeksi keksiä muita paikkoja kun sängyn. Kaikki elokuvan neljä panojaksoa tapahtuu sängyssä, mikä pitemmän päälle alkaa olemaan tylsää. Viime vuoden lopussa katsomassani "Lesbian Hitchhiker 2"-leffassa pantiin sentään vaihteeksi autossa ja parkkipaikalla. Elokuvassa nähdään todella kauniita lesbomuijia. Darla Crane, Zoe Holloway, Sinn Sage yms... Näin muutamia mainitakseni. Kaikki tekevät perustason roolityötä, vaikkei siinä paljoa vaadita. Musiikkia ei pahemmin leffassa kuulla, eikä kuultavakaan musiikki aiheuta mitään suurempia sävereitä. Kaikinpuolin ihan ok nykypornoilu, muttei silti mikään maailmaamuuttava.

Pisteet: 3/5

National Treasure

Kaikki seikkailuleffat kuten Indiana Jones ja semmoset ovat lähellä sydäntäni. Niin myös National Treasure ja jatko-osa. Aikoinaan näin tämän Neloselta ja täytyihän se katsoa kun menin myöhemmin katsomaan kakkosen leffaan. Elokuva on siitä asti kuulunut omien suosikkileffojeni listalle. Elokuvan ohjannut Jon Turteltaub on itselleni tuntemattomuus vaikka kaksi hänen katsomaansa leffaa olen nähnyt. Ohjaus on perustason seikkailuleffatasoa ja käsikirjoitus edustaa genrensä parhaimmistoa, viisikon Jim Kouf, Cormac Wibberley, Marianne Wibberley, Oren Aviv ja Charles Segars kynästä on muodostunut loistava elokuva josta ei pientä huumoriakaan puutu. Soundtrack on sopivan tasokasta ja siitä vastaa Trevor Rabin (muistetaan mm. elokuvan "Kilpajuoksu taikavuorelle" musiikista). Tehosteet ovat erinomaisia tässä elokuvassa ja syytä onkin sillä loppu nojaa niihin vahvasti. Pääroolissa nähtävät Nicolas Cage, saksalaiskauneutta edustava Diane Kruger, Justin Bartha, Sean Bean, Jon Voight ja Harvey Keitel, nimekkäät näyttelijät siis. Näyttelijät ovat hyviä, tosin eivät vedä roolejaan täysillä. Paikoin tuntuu että jengi on kuin kesätöissä pienellä palkalla. Ei se tosin haittaa kun kun homma toimii. Myös veteraaninäyttelijä Christopher Plummer käy tekemässä pienen sivuroolin elokuvan alussa. Homma toimii kaikin puolin, mutta elokuva ei ole enää neljännellä katselukerrallaan niin nerokas, loistava tosin mutta silti. Suositten lämpimästi elokuvaa.

Pisteet: 4/5