Viikko 13

26.3

Kultainen kompassi

Tämä vuonna 2006 valmistunut perhe-elokuva perustuu Philip Pullmanin ("Rottapoika", "The Butterfly Tattoo") kirjoittamaan romaaniin "Northern Lights" vuodelta 1995. Elokuvan ohjasi ja käsikirjoitti varsin kelvollisesti Chris Weitz ("Poika", "Twilight - Uusikuu"). Vauhdikas elokuva, jossa ei ole tylsiä hetkiä, mutta silti jotain jäi uupumaan. Elokuvan loppu petaa paikkaa jatko-osalle jota ei ole tehty ja jos se joskus tehdään, siinä ei nähdä samoja näyttelijöitä kun tässä. Elokuvan tehosteet ovat upeaa katsottavaa. Jääkarhut, daimonit, ilmalaiva yms asiat on toteutettu mallikkaasti CGI:llä. Elokuvan musiikin taasen on säveltänyt ranskalainen Alexandre Desplat ("The Tree of Life", "Harry Potter ja kuoleman varjelukset: osa 1") ja musiikki onkin elokuvan kantavia voimia, samaten Henry Brahamin ("Lottovoittaja Ned", "Nanny McPhee - satumainen lastenvahti") visuaalisesti nätti kuvaus. Näyttelijätyö on melko vakuuttavaa, vaikkakin moni näyttelijä jäi lopulta pieneen roolin, jopa nimekkäämmät näyttelijät, joita elokuva vilisi. Pääroolissa nähdään kuitenkin sievä Dakota Blue Richards ("The Secret of Moonacre", nuorisosarja "Skins - Liekeissä") joka vetääkin debyyttiosansa todella hyvin. Kaksikko Nicole Kidman ("Moulin Rouge!", "The Others") ja Daniel Craig ("Casino Royale", "The Girl with the Dragon Tattoo") tekevät kelpo työtä vaikka jäävätkin loppupelissä aika pieniin rooleihin, varsinkin Craigin rooli on todella pieni ja hahmon osa olisi mahdollisessa jatko-osassa ollut isompi. Nyt kun sitä ei tullut, Craig oli aika turha, joku tuntemattomampi näyttelijä olisi ollut parempi. Kidman kuitenkin todella kaunis tehden aika ehjän roolisuorikuksen. Muita isoissa kohtalaisen näkyvissä rooleissa ovat Sam Elliott ("Olimme sotilaita", "Tombstone") sekä ääniroolin tekevä Ian McKellen ("Taru sormusten herrasta - Sormuksen ritarit", "X-Men 2"). Kumpikin ovat vedossa ja tekevätkin ihan mukiinmenevät roolit. Elliott on hyvä lännenmiehenä ja McKellen jääkarhu Iorek Byrnisonin äänenä. Muissa osissa ovat mm. Ben Walker, Eva Green suomalaisena noitana Serafiina Pekkalana, Jim Carter, Tom Courtenay ja Charlie Rowe. Animoitujen hahmojen ääninä kuulaan Freddie Highmore, Ian McShane ja Kristin Scott Thomas. Pienen sivuosan (noin 1 minuutti) tekee veteraaninäyttelijä Christopher Lee. Näyttelijät tekevät loistavaa työtä, musiikki on kaunista, tehosteet nättejä, mutta elokuva jää kesken pahasti.

Pisteet: 4,5/5

Attack Force

Yleensä Steven Seagalin leffat ovat olleet vähintään kolmen tähden leffoja, mutta tämä Michael Keuschin ("Shadow Man", "Autobahnraser") ohjaama räime on nerokasta alkua lukuunottamatta kenties paskin ja surkein Seagal-leffa. Kaksikon Seagal ja Joe Halpin ("Walking Tall: Lone Justice ", "Into the Sun") kirjoittama tarina on todella hölmö eikä loppu ole mitenkään erityisen hyvä: tulee mieleen enemmängin joku putkijuoksu pc-peli kun toimintaelokuva. Jos jotain hyvää voisi sanoa, se on elokuvan visuaalinen ilme ja taistelukoreografia. Elokuvan kuvasi saksalainen Sonja Rom ("Varpaisillaan", "Ted Bundy - sarjamurhaaja") ja kuvaus onkin melko hyvää, musiikista vastannut Barry Taylor ("Verikyyneleet", "Ballistic: Ecks vs. Sever") taas oli tehnyt pelkällä 2000-luvun jumputuksella varustetun musiikkiraidan, joka ei jaksanut sytyttää. Romaniassa kuvattu elokuva ei loista näyttelijöidenkään osalta. Pääroolissa Seagal on niin puunama kun olla ja voi. Naispäärooliin on repästy kohtuu nätti ruotsalainen Lisa Lovbrand ("7 Seconds", "Stuck on You") joka on porukan ainoa jolta löytyy jonkinmuotoista yritystä näyttelyynpäin. Seagalin kavenina häärii David Kennedy ("Tulen valtakunta", "The Fifth Element - puuttuva tekijä") jonka näyttelyä katsellessa tekisi mieli itkeä. Muissa osissa nähdään mm. Matthew Chambers, Danny Webb, Andrew Bicknell, Adam Croasdell, Mark Dymond ja Del Synnott sekä kaunis Evelyne Armela O'Bami sekä ranskalaista etsivää näyttelevä Emanuel Parvu ("Second in Command", "Catherine the Great"). Suoraan sanoen: hajuton, mauton, nolon huono, pitkäveteinen ja laiskasti toteutettu romialais-amerikkalainen toimintatrilleri.

Pisteet: 2/5

Flight of Fury

Lisää Seagalin 2000-luvun itätuotantoa, nyt kyseessä on samojen tekijöiden (ohjaajan pallilla Michael Keusch, käsikirjoittajina Seagal ja Halpin sekä musiikin säveltäjänä Barry Taylor) kuin edellinenkin, "Attack Force". Nyt homma tosin toimii laadukkaammin, vaikkakin juoni on todella perseestä repäisty, mutta silti todella viihdyttävä teos. Keusch tekee paljon parempaa työtä nytte ja Barryn säveltämä soundtrack on elokuvaan sopivampaa. Romanian hiekkakuopat saavat esittää Afganistania kun Steaven Seagal lähtee tekemään salaista tehtävää, hankkimaan takaisin terroristien kynsistä USA:n ilmavoimien huippuhienoa hävittäjää. No, juoni on aika pönttö, mutta oikealla tavalla eikä elokuva käy tylsäksi kuten edellinen teos. Juonen kliseisyys ja onnettomat näyttelijät tiputtavat pisteitä hieman kuitenkin joten ihan maailmaamullistavasta teoksesta ei ole kyse. Pääroolissa heiluu ponihäntäinen Seagal ollen pahiksille hyvin tyly vastustaja. Seagalin kaverina tehtävään lähtee Mark Bazeleyen ("The Queen", "The Damned United") näyttelemä kapteeni. Naiskauneutta tarjoilee Seagalin naispuolista apuria näyttelevä Ciera Payton ("Madea Goes to Jail", "Jump Out Boys") joka tarjoilee lesbokohtauksen, yhdessä pahisnaista näyttelevän Katie Jonesin ("The Natural History of Parking Lots", "Simon: An English Legionnaire") kanssa. Elokuvan pahisten roolissa nähdään Vincenzo Nicoli ("Yön ritari", "Alien³") ja Steve Toussaint ("Prince of Persia: The Sands of Time", "Mutant Chronicles") jotka tekevät roolinsa jotenkuten. Pienen huumorinhäiveen tarjoilee karmaisevalla aksentilla puhuva Alki David ("Pankkikeikka", "Voyage: Killing Brigitte Nielsen"). Muissa osissa nähdään mm. Angus MacInnes, Mark Bazeley, Tim Woodward, Gary Cooper ja Bart Sidles. Pienissä sivuosissa nähdään monia romanialaisia kuten Cristina Teodorescu, Nicolae Constantin Tanase ja Ioana Cernescu. Ei kovinkaan ihmeellinen toimintaleffa, mutta Seagalin tasolla kokonaisvaltaisesti sitä parempaa keskiluokkaa.

Pisteet: 4/5

Neiti Talonmies

Jälleen tuli katsottua suomalaista klassikokomediaa, nyt oli vuorossa englantilaissyntyisen William Markuksen ("Rakas varkaani", "Autuas eversti") ohjaama romanttinen komedia vuodelta 1955. Elokuva perustuu romaanikirjailija Hilja Valtosen kirjoittamaan kirjaan ja Markuksen kanssa siitä käsikirjoituksen teki Usko Kemppi ("Omena putoaa", "'Minäkö isä!'"). Elokuvan juoni on aika erikoinen, mutta dialogi on todella hyvin tehtyä. Kotimaiset elokuvat ovat aina kuuluneet suosikkeihini niiden viattomuuden takia. Tässä tosin pääsi pääosassa nähtävä söpö Nelly Anita Lovén näyttämään suihkukohtauksessa alastoman takapuolensa. Elokuvan upean soundtrackin sävelsi taasen pitkänlinjan säveltäjä Harry Bergström ("Hyväntahtoinen poliisikomisario", "Kasarmin tytär"). Elokuvan näyttelytyö on uskomattoman korkeatasoista kuten taisin jo tokaista. Nelly Lovén on suloinen uransa ainoassa pääroolissa (teki vielä roolin vuonna 1958 elokuvassa "Pieni luutatyttö"). Suomalainen näyttelijälegenda Tauno Palo ("Tuntematon sotilas", "SF-paraati") tekee miespääosansa rutiinilla. Muissa näkyvissä osissa ovat mm. Kirsti Ortola, Asta Backman, Paavo Hukkinen, Matti Aulos sekä Harri Sinijärvi. Yksi hauskimpia ja parhaiten näytellyistä suomi-komedioista.

Pisteet: 5/5

Tropic Thunder

Tämä vuonna 2008 valmistunut Ben Stillerin ("Sekaisin suhteessa", "Sekaisin suhteessa") ohjaama komediaelokuva oli lyhyesti sanottuna hauska, mutta hauskempia elokuvia on silti olemassa. Kolmikon Stiller, Justin Theroux ("Amerikan psyko", "Charlien enkelit: Kurvit suoriksi") ja Etan Cohen ("Madagascar 2", "Men in Black III") kirjoittama tarina on nerokas, toteutus hauska, mutta silti ihan 100 % ei huumori iske itseeni. Theodore Shapiron ("Paholainen pukeutuu Pradaan", "Boltsit pelissä - Dodgeball") säveltämä soudtrack on kuitenkin todella iskevä. Tehosteet ovat hulvattomia, juonenkuljetus toimii ja elokuvan pääosissa nähtävät näyttelijät ovat eteviä. Keskeisimmissä rooleissa läppää heittävät Ben Stiller, mustaksi maalattu Robert Downey Jr. ("Iron Man", "Sherlock Holmes"), Jack Black ("School of Rock", "King Kong"), Jay Baruchel ("Million Dollar Baby", "Näin koulutat lohikäärmeesi"), Brandon T. Jackson ("Percy Jackson salamavaras", "Hamekyttä - Pojasta polvi paranee") sekä Steve Coogan ("24 Hour Party People", "Maailman ympäri 80 päivässä"), Danny McBride ("Your Highness", "Pineapple Express - pilvinen pakomatka"), Nick Nolte ("Veteen piirretty viiva", "48 tuntia") sekä superstara Tom Cruise ("Minority Report", "Top Gun - lentäjistä parhaat") jonka rooli loppupelissä jää aika pieneksi. Vietnamilaisia sissejä näyttelevät loistavasti Reggie Lee ("Drag Me to Hell", "Hurjapäät"), Trieu Tran ja Brandon Soo Hoo. Tämän lisäksi elokuvassa nähdää cameo-osissa tähtiä kuten Tyra Banks, Jon Voight, Jennifer Love Hewitt, Jason Bateman, Lance Bass ja Alicia Silverstone. Teknisesti melko onnistunut sotaparodia, hauska ja hyvät näyttelijät, juoni kaukaa haettu mutta tämähän on komediaelokuva.

Pisteet: 4,5/5

Rykmentin murheenkryyni

Tämä kaksikon Yrjö Norta ("Helmikuun manifesti", "Asessorin naishuolet") ja T.J. Särkkä ("Anja tule kotiin", "Nuoria ihmisiä") ohjaama kotimainen sotilasfarssi perustuu Topiaksen eli Toivo Kauppisen ("Senni ja Savon sulttaani", "Mitäs me taiteilijat") kirjoittamaan näytelmään ja käsikirjoituksen, joka on varsin etevä, siihen teki itse maisteri Särkkä. Elokuva kertoo laiskasta alokas Hemminki Aaltosesta, joka tekee kaikkea ystävänsä, maisteri Auermaan kanssa armeijan harmaissa. Elokuva on yksi parhaita kotimaisia komedioita ja musiikin siihen on säveltänyt Martti Similä ("Tuomari Martta", "Tavaratalo Lapatossu & Vinski"). Kokonaisuutena elokuva on yksi parhaita 1930-luvun suomalaisista elokuvista, koska se on hauska ja siinä on todella hyvät näyttelijät. Ainoaksi miinukseksi voisi ehkäpä sanoa sen että äänitys on epäselvää paikoin mutta se on pieni miinus. Pääroolissa nähdään kuitenkin etevää työtä tekevä Kaarlo Angerkoski ("SF-paraati", "Nuorena nukkunut") joka kuitenkin kuoli seuraavana vuonna. Hänen rakastettuaan Mimmiä näyttelee Suomileffojen suuri tähti Siiri Angerkoski ("'Ei se mitään!' sanoi Eemeli", "Isaskar Keturin ihmeelliset seikkailut"). Jalmari Rinne ("Lakeuksien lukko", "Isäpappa ja keltanokka") joka oli vuodesta 1939 Ansa Ikosen kanssa naimissa tekee elokuvassa hyvää työtä kapteenina. Aku Korhonen ("Tähtisilmä", "Rakastin sinua, Hilde") tekee myös hauskan roolisuorituksen. Auermaan osan tekee Leo Lähteenmäki ("Oksat pois...", "Kankkulan kaivolla") vakuuttavasti. Ihana Ansa Ikonen ("Miljoonavaillinki", "Tyttö kuunsillalta") tekee myös hyvää työtä. Muissa osissa nähdään mm. Toppo Elonperä ja Arvo Kuusla. Loistava kotimaisen elokuvahistorian klassikko vuodelta 1938. Mahtava teos.

Pisteet: 5/5

Murheenkryynin poika

Vuonna 1958 sai edellinen elokuva jatkoa, nyt ohjaajan pallilla istui Edwin Laineen velipoika Aarne ("Akallinen mies", "Opettajatar seikkailee") ja onhan se edelleenkin aika kova leffa. Ei tätä mielellään sanoisi mutta on tämä jatko-osa jollain tavoin hauskempi kuin edellinen. Ei se laske edellisen osan arvoa, mutta tässä on sitten jotain vaikkei tällä ole pituutta kuin 78 minuuttia. Toivo Kauppisen kirjoittama käsikirjoitus on hauska, aika metka tarina jossa on väärinkäsityksiä ja romantiikkaakin hieman. Toivo Kärjen ("Pidä huivista kiinni, Tatjana", "Lakeuden kutsu") säveltämä soundtrack on hyvin sopivaa elokuvan tunnelmaan. Näyttelijät onnistuvat rooleissaan hyvin. Edellisestä osasta ei ole mukana kuin Siiri Angerkoski. Hemminki Aaltosen roolissa nähdään loistava Uljas Kandolin ("Natalia", "Wienervalssin tarinoita"). Poika Aaltosen roolissa on hyvän roolin tekevä Veikko Sinisalo ("Aleksis Kiven elämä", "Pohjan tähteet"). Elokuva vilisee kovia suomalaisia näyttelijöitä kuten Vili Auvinen, Helge Herala, Pentti Irjala, ihana Maija Karhi, Marja Korhonen, Tommi Rinne sekä elokuvan hauskimman roolin tekevä Veijo Pasanen. Myös Ritva Valkama on hyvä omassa roolissaan. Klassikko, mahtava elokuva hyvällä huumorilla.

Pisteet: 5/5

27.3

Kuulustelu

Ajattelin että otampa paikalliskirjastosta muutamia kotimaisia elokuvia 2000-luvulta että voisin vihdoinkin päästä eroon harhaluulosta että kaikki kotimaiset elokuvat ovat automaattisesti surkeita. Ensimmäiseksi katseluvuoroon tuli tämä vuonna 2009 valmistunut legendaarisen Jörn "Jörkka" Donnerin ("Mustaa valkoisella", "Naisenkuvia") ohjaama draamaelokuva suomensukuisesta neuvostodesantti Kerttu Nuortevasta ja hänen kuulustelustaan Jatkosodan aikana. Eikä Donnerin ohjaustyö pettänyt ollenkaan. Olli Soinion ("Rölli - hirmuisia kertomuksia", "Professori Uuno D.G. Turhapuro") kirjoittama tarina on paljon historiallisiin faktoihin pohjautuva. Elokuva ei kyllästytä vaikka 110 minuuttia istutaan ja puhutaan. Elokuvan kuvaaja Pirjo Honkasalo ("Tallinnan Tuhkimo", "Marja pieni!") on maaduttanut kameransa yhteen paikkaan josta se ei herkästi liiku. Pedro Hietasen ("Sedena con la mia donna nel parco del parlamento", "Ameriikan raitti.") säveltämä musiikki on minimaalista mutta sitäkin tehokkaampaa. Pääosassa nähtävä Minna Haapkylä ("Lapsia ja aikuisia - Kuinka niitä tehdään?", "Kuutamolla") tekee vakuuttavaa työtä kommunismin pauloihin joutuneena naisdesantista. Kuulustelijona nähdään Marcus Groth ("En kväll på krogen", "Tali-Ihantala 1944"), liian pieneen osaan jäänyt Hannu-Pekka Björkman ("Joulutarina", "Niko - Lentäjän poika") ja tiukka Lauri Nurkse ("Veijarit", "Sooloilua"). Näyttelytyö on vakuuttavaa, dialogi on nerokkaasti tehtyä ja siihen 2000-luvun Suomileffojen puhetyyliin tottu leffan edetessä. Nais-sivuosissa nähdään Kristiina Elstelä ("Myrsky", "Pelikaanimies") ja Rea Mauranen ("Umur", "Haaveiden kehä") joista kumpikin suoriutuvat puhtain paperein. Näyttelijätyö on laadukasta, musiikki kaunista ja Donnerin ohjaus vanhoilla päivilläkin erittäin hyvää. Kotimaisen elokuvan klassikoita.

Pisteet: 5/5

28.3

Lumikuningatar

Vuonna 1957 valmistui tämä Lev Atamanovin ("Ulitsa poperyok", "Klyuch") ohjaama neuvostoliittolainen animaatioelokuva, joka perustuu H.C. Andersenin suosittuun satuun Lumikuningattaresta. Sadusta on tehty monia tulkintoja, niin myös tämä neuvostoversio, jonka käsikirjoittivat Atamanov, Nikolay Erdman ("Morozko", "Iloiset pojat "), Georgiy Grebner ("Merenpohjan salaisuus", "Risteilijä Varjag"), Mikhail Svetlo ("Dvadtsat let spustya", "Spiel vor dem Feind") ja Nikolai Zabolotsky ("Sluzhebnyy roman"). Tarina kulkee tutuilla urilla eli sillä saralla ei mitään erikoista. Elokuvan animaatio on hyvin kaunista katsottavaa ja alkuperäinen soundtrack (Artemiy Ayvazyan) on hyvin mahtipontista kuunneltavaa. Ainoan miinus elokuvalle voisi olla alkupuolella pientä juonenkuljetuksen kannalta tylsäpuoleinen sekoilu, mutta annettakoon anteeksi. Venäjänkielinen ääninäyttely on kuitenkin asiansaosaavaa. Pääosissa Gerdana on Yanina Zhejmo ("Tuhkimo", "Sininen pikajuna") ja Kaina Anna Komolova ("Shumi-gorodok") joista kumpikin tekevät upeaa työtä. Lumikunigattaren äänenä kuullaan Mariya Babanova ("Serdtsa i dollary", "Goluboy meteorit") jonka äänessä on sitten juuri oikeanlainen paino. Vladimir Gribkov ("Volshebnoye zerno", "V poiskakh radosti") on hauska kertojan roolissa. Äänirooleissa hyvää työtä tekevät myös Sergei Martinson ja Galina Kozhakina. Alkupuolen pienimuotoisesta jäykkyydestä menee puoli pistettä pois, mutta muuten todella loistava neuvostoanimaatio.

Pisteet: 4,5/5

Jos rakastat

Tämä brittiläissyntyisen Neil Hardwickin ("Huomenta Ilona, hyvästi", "Saippuakauppias eli uusi otto") ohjaama romanttinen musikaalidraama oli todella loistava, pienestä kliseisyydestä huolimatta ja paikoin näyttely oli hieman tökeröä. Satusetä Sakari Topeliuksen satuun "Adalmiinan helmi" perustuva satu oli elokuvan pohjana josta sitten kaksikko Jarkko Hentula ("FC Venus", "Arn - Temppeliritari") ja Katja Kallio ("Kuutamolla", "Sooloilua") käsissä on syntynyt varsin onnistunut kertomus hemmoteltusta blodista, joka menettää autokolarissa muistinsa ja tapaa sattumalta maahanmuuttajaperheen pojan ja sitten alkaa kliseinen Hollywood-höttö, jota tosin on paranneltu suomalaisuudella joten ei elokuva loppupelissä mikään surkea ole. Ihan täysiin pisteisiin se ei yllä pienistä ongelmista johtuen. Musikaaliesitykset on esitetty laadukkaasti ja mukana on monia hyviä kappaleita kuten Maija Vilkkumaan "Ei" ja Juicen "Eestiin Eestiin". Näyttely on suurimalta osin mallikasta. Päärooleissa nähdään kaunis Elli Vallinoja sekä Chike Ohanwe ("Eetu ja Konna"). Kumpikin ovat vakuuttavia vaikka kummallakaan ei ole pahemmin kokemusta näyttelystä. Jessica Penttilä on myös hyvä nuorena Adana (eli elokuvan päähenkilönä). Kokeneempaa kaartia edusavat mm. Jenni Hakala ("Lupaus", "Tuulikaappimaa"), Taneli Mäkelä ("Härmä", "FC Venus"), Minttu Mustakallio ("Ganes", "Varasto"), Satu Silvo ("Pekko ja muukalainen", "Akvaariorakkaus") ja Meri Nenonen. Sivuosista voisi esille nostaa Tonin (eli mustan päähenkilön) äitiä näyttelevän Fay Eskinin sekä nätit Sarah Kivi ja Soma Manuchar. Adan kavereina nähdään Anna Laulumaa ja ääninäyttelijänä tutumpi Henni-Liisa Stam. Terhi Kaunismäen rooli juoppona naisena oli myös melko hyvä. Iolanta Savvan rooli oli kyllä komiikkaa parhaimmilaan (ehkä tarkotuksella) kun suomenkieli murtu hauksasti hänen puhuessaan. Tanssi oli myös hieman hoopon näköistä näin jälkikäteen ajateltuna. Ei tästä voi sanoa muuta kuin että melkein täydellinen, mutta muutama pieni viba vie puoli pistettä pois.

Pisteet: 4,5/5

29.3

El laberinto del fauno

Tuli täällä Hämeessä mahdollisuus käydä ihan teatterissa katsomassa tämä Guillermo del Toron ("Hellboy II: The Golden Army", "Mimic") ohjaama ja kirjoittama fantasiaelokuva ja täytyihän se mennä katsomaan. Harvoin tulee vastaan näin rankaa elokuvaa joka on toteutettu niin mallikkaasti ettei tosikaan. Juoni on todella mahtavasti kirjoitettu ja jokainen henkilöhahmo on omanlaisensa. Guillermo Navarron ("Jackie Brown", "Hämärästä aamunkoittoon") kuvaus on todella upeaa katseltavaa ja Javier Navarreten ("El espinazo del diablo", "Mustesydän") säveltämä kaunis soundtrack korostaa sitä vielä entisestään. Elokuvan väkivalta on todella rujoa vaikkei sillä herkutellakkaan. Ei tosin kaikkea edes tarvitse näyttää, Toro tietää miten katsoja voidaan tuntemaan etovuutta näyttämättä itse väkivaltaa. Tehosteet on aika hyvin toteutettuja ja sota on inhottava asia. Elokuva ei ole lastenelokuva ja ansaitsee K-15 ikärajansa. Pääroolissa nuorena tyttönä nähdään Ivana Baquero ("The New Daughter", "Romasanta") joka tekeekin todella hyvän roolityön. Sergi Lópezin ("Dirty Pretty Things", "Yksityinen suhde") tulkitsema kapteeni taas on niin kusipäinen että jatkuvasti toivon hänen kuolemaansa. Maribel Verdú ("Ja äitiäs kans", "Los girasoles ciegos") tekee erittäin tasokasta työtä kapteenin tarvikevarastoja rohmuavana naisena. Doug Jonesin ("Cruel Will", "Doom") tulkitse Fauni on pelottava ilmestys. Ariadna Gil ("Soldados de Salamina", "Nueces para el amor") on vakuuttava raskaana olevana äitinä ja Álex Angulo ("El día de la bestia", "Acción mutante") lääkärinä. Näyttelijäkaarti onnistuu hyvin, samoin ohjaaja ja musiikki. Upea fantasiadraama todellakin.

Pisteet: 5/5

Iskelmäketju

Taas kotimaista elokuvaa, nyt vuorossa on vuonna 1959 valmistunut musiikkikomedia, jossa ei ole varsinaista juonta mutta silti se on melko hyvä. Hannes Häyrisen ("Pikku Pietarin piha", "Yks' tavallinen Virtanen") kirjoittama ja ohjaama elokuva kertoo Lasse Liemolasta joka menee levystudioon halutakseen koelaulaa, johtaja ei ole koskaan paikalla ja Häyrinen pokaa kauniin Pirkko Mannolan siinä sivussa. Lähes koko elokuva on hauskoja puujalkavitsejä ja muutamaa kappaletta lukuunottamatta loistavaa iskelmämusiikkia. Musiikissa ei ole vikaa, mutta edes jonkinsortin juoni olisi ollut suotava olla, mutta käyhän se näinkin kun 86 minuuttia sujuu soljuvasti. Päärooleissa ovat siis Lasse Liemola ("Nuoruus vauhdissa", "Onnelliset leikit"), kaunis Pirkko Mannola ("Risto Räppääjä", "Nina ja Erik"), Hannes Häyrinen ja sievä Eija Inkeri ("Lumikki ja 7 jätkää", "Vihaan sinua - rakas"). Näyttelijäsuoritukset ovat hyviä näiltä neljältä. Laulunumeroja esittävät mm. Kalevi Korpi, Seija Lampila, Georg Malmstén, Irmeli Mäkelä sekä Wiola Talvikki, Helena Siltala ja hieman hömpästi suomea murtava Maynie Sirén. Kokonaisuutena hyvä musiikki vie kaipauksen laadukaampaan juoneen.

Pisteet: 4,5/5

30.3

Intohimon vallassa

Teudor Tugai alia Teuvo Tulio ("Rakkauden risti", "Levoton veri") tunnetaan monista synkistä melodraamoistaan. Tämä vuonna 1947 valmistunut elokuva perusuu Johannes Linnankosken romaaniin "Taistelu Heikkilän talosta" ja käsikirjoituksen siitä teki Tulion luottokirjoittaja Nisse Hirn ("Sellaisena kuin sinä minut halusit", "Rakkauden risti"). Tarina on uskomattoman hienosti kerrottu. Tulion ohjaajankyvyt on tullut monissa elokuvissa esille, tässä on jopa kauhuelokuvamaista kerrontaa. Elokuvassa on myös mykkäelokuvamaista kerrontaa jonka tuo kiekkopomo Hjallis Harkimon isän Osmo Harkimon ("Lapualaismorsian", "Isäntä soittaa hanuria") upea kuvaus ja Tauno Marttisen ("Hornankoski", "Mustasukkaisuus") painostava soundtrack. Musiikkipuoli on todella upeasti hoidettu tässä elokuvassa ja Harkimon kuvauksessa on tyyliä. Elokuva lähentelee paikoitellen kauhuelokuvamaisia sfäärejä, mutta draamana se on loistava. Näyttelijätyö on todella mahtavaa. Pääroolissa loistaa kaunis Regina Linnanheimo ("Olet mennyt minun vereeni", "Kulkurin valssi") joka lukeutui Tulion vakionäyttelijöihin. Kullervo Kalske ("Työmiehen päiväkirja", "Kertokaa se hänelle...") on myös hyvä Linnanheimon näyttelemää naista rakastavana miehenä. Linnanheimon juoppona aviomiehenä nähdään ruotsalainen Eric Gustafson ("Åsa-Nisse i popform", "Barabbas") joka tekee suomen kielellä yllättävän vahvan roolisuorituksen. Pitkän linjan näyttelijä Aku Peltonen ("Laulu tulipunaisesta kukasta", "Kiusaus") on kyttyräselkäisenä miehenä todella loistava. Komediarooleistaan tuttu Elli Ylimaa ("Maailman kaunein tyttö", "Olet mennyt minun vereeni") on taas kuin kotonaan suupaltin naisen roolissa. Linnanheimon vanhempien osissa ovat Oscar Tengström ja Kaija Suonio. Statistirooleista voisi mainita että kirjailija F.E. Sillanpää näkyy pienessä osassa elokuvassa. Loistava draamaelokuva tosiaankin kaikin puolin.

Pisteet: 5/5

31.3

Olof - forsfararen

Tuli katsottua heti perään Intohimimon vallassa elokuvan ruotsinkielinen rinnakkaisversio, mikä nyt suoraan sanoen eroa suomenkielisestä muuta kun kielen suhteen (laulut mitä alussa on muutamia ovat suomeksi). Kyllä ruotsikin taittuu näyttelijöiltä aika hyvin, varsinkin Eric Gustafsonilta ja Oscar Tengströmiltä. Näiltä kahdelta näytteleminen on hieman parempaa kuin suomeksi, mutta muuten tämä ei ole kovempi tapaus (ellei sitten kielikylpynä). Loppu meni hämäräksi kun oli niin kova väsy, mutta kyllä loppu oli ihan samanlainen. Muutama kohtaus erosi hieman, tosin sama tapaus mutta eri kuvaus pistetty. Lähes koko leffa oli samaa filmiä, ainoastaan dialogiosat oli kuvattu uudelleen ruotsiksi. Hahmojen nimetkin on muokattu ruotsiksi: Päähenkilöt olivat Brita Övergård, Olof ja Paul Stor-Övergård. Ei tästä voi muuta sanoa että mykkäelokuvamaista kerrontaa jonka lomaan on tungettu vakuuttavia psykologista kauhua lähenteleviä kohtia. Laatutapaus.

Pisteet: 5/5

Indiana Jones and the Spear of Destiny

Indiana Jones on tunnettu elokuvasankari joka on seikkaillut neljässä elokuvassa. Tämä elokuva ei ole virallinen vaan vuonna 2010 valmistunut Marcel Corneliuksen ohjaama, käsikirjoittama ja näyttelemä toimintakomedia, joka lainailee paljon ensimmäisestä Indistä. Juoni on aika hyvin tehty, elokuvan efektit ovat todella huikeita indie-leffaksi ja näyttelijät onnistuvat hyvin. Kaiken kruunaa vielä Klaus Rüdiger Wallnerin säveltämä mahtipontinen soundtrack. Elokuvan huumori on hauskaa ja huumoriarvoa lisää historialliset mokat (natsit vuonna 1933 Himalajalla, saksalaiset käyttävät vuonna 1933 PPsh40-konepistoolia, Yhdysvaltoja kuuvavissa kuvissa on paikoin liian uudenaikaisia taloja, autoissa on saksan D-eurorekkari...yms) joita on ihan mukavasti pongattavaksi. Pääosassa nähdään siis Marcel Cornelius, joka vetääkin roolinsa ihan hyvin lävitse. Naispääroolissa nähdään kaunis Andrea Mack, joka tekee Indin naisparin roolin kohtalaisen hyvin. Gottfried Pfettrisch on todella hyvä pahana natsikenraalina. Muissa suurehkoissa osissa ovat Klaus Wallner ja Peter Miehtig. Sivuosissa nähdään kaksoisroolin tekevä Jan Bosch, Alexander Okl, Andreas Bee ja Kerstin Wallner. Näyttelijät ovat amaatööristatuksistaan huolimatta hyviä, tehosteiden ollessa kun Direct-to-DVD leffasta ja musiikin ollesa näin upeaa, täytyy antaa täydet pisteet. Hauska toimintaparodia.

Pisteet: 5/5

Paprika

Tuli maaliskuu päätettyä tämmöiseen italialaiseen pornoleffaan á la Joe D´Amato. Elokuva on uusintaversio Tinto Brassin vuoden 1991 samannimisestä elokuvasta. Elokuvan käsikirjoituksen, jota käytettiin tässä, tekivät pari Tinto Brass ("Fallo!", "Fermo posta Tinto Brass") ja Bernardino Zapponi ("Fellinin Rooma", "Fellinin Satyricon"). Tarina itsessään on ihan kiinnostava, mutta tämä elokuva on silti aivan liian tylsä ollakseen D´Amaton parhaita elokuvia. Näyttelijät ovat umpisurkeita (johtuen varmasti kauheasta englantidubista) ja juoni on loppujen lopuksi aika olematon. Jos käsikirjoitusta olisi fiksattu hieman ja turhat panot olisi jätetty pois ja myös hieman lyhennelty, olisi tästä saanut kohtalaisen erotiikkaelokuvan. Nyt tämä jää joukoksi irtonaisia panoja ilman punaista lankaa. Piero Montanarin ("La casa 3", "Le porte dell'inferno") säveltämä soundtrack oli kyllä tunnelmallinen ja elokuvan parhaita elementtejä. Muutamin paikoin D´Amato saa luotua erottisia kohtauksia jossa on tunnelmaa, mutta se on laiha lohtu. Näyttelijätyötä on paha mennä kehumaan, niin paljon he vetävät riman ali ja kauhea englanninkielinen jälkiäänitys kiristää pinnaa. Sen rinnalla jopa Acapio Racing Teamin dubit ovat laatutavaraa. Näyttelijät mumisevat paperista replansa ilman eläytymistäkään ja huulisynkkakin on pielessä. Nimiroolissa nähdään isorintainen ja kaunis Erika Rokoscy alias "Erica Bella" ("L'héritage de Laure ", "La Bocca 1"). Muissa osissa ovat Alberto Rey ("Private Gold 54: Gladiator 1", "Penetrator 2: Grudge Day"), Philippe Soine ("Zarten Spalten aufgelauert", "Ausgebremst von geilen Biestern"), Roberto Malone ("Anni 60", "Who Fucked Rocco?"), Cristina Ganz ("Das anale Sperma-Atelier", "Le Ragazze del Führer"), Luista Duarte ("Fuga di mezzanotte", "Le bambole del führer"), Susanna Lettieri ("Assassinio sul Danubio", "Cannes Fantasies"), Jean-Yves Le Castel ("Domination Zone 2", "Wrecked 'em"), Dina Pearl ("Die Anmacherinnen, Teil 1: Die Klassenfahrt", "Baby Pussys"), Laetitia Bisset ("120 Giornate di sodoma", "Decameron X - 2") ja Silvio Evangelista ("Fallo da rigore", "Le avventure di Monella e la sua famiglia"). Näyttelijät ovat heikohkoja, musiikki loistava, D´Amaton ohjaus kohtalaista ja kässäri ryssii oikein urakalla. Alempaa keskiluokkaa D´Amaton elokuvista.

Pisteet: 2,5/5

1.4

Il marchese de Sade

Tulipa katsottua tämä Joe D´Amato-pornoilu vuodelta 1994. D´Amato ohjasi elokuvan yhdessä toisen italialaisen pornomaakarin, Franco Lo Cascion alias Luca Damianon ("Lola e il professore", "The Erotic Adventures of Aladdin X") kanssa. Elokuva on parempi kun edellinen, muttei yllä pitkän pohdinnan jälkeen ihan D´Amato-leffojen kärkeen. Elokuvasta puuttuu se viimeinen särmä vaikka mukana on paljon semmoista materiaalia mitä katsomissani pornoleffoissa harvoin on kuten kusemista, brutaalia anaalipanoa, läpsimistä ja yms. Seksikohtaukset ovat hienosti tehtyjä, mutta pidemmän päälle ne toistavat liikaa toisiaan ja kiinnostus lopahtaa. Juonikin on aika olematon. Elokuva yrittää kertoa jonkisortin tarinan Markiisi de Sadesta (1740-1814) ja hänen perversistä elämästään. Elokuvan juonesta ei ota selvää kun italiankielen taito on mitä on. Musiikkiraita on kuitenkin todella hyvin toteutettu. Panon aikana naisten vikinä sekoittuu syntikkamusiikkiin ja tunnelma on todella kiihkeä. Näyttelytyö on myös vaihteeksi keskinkertaista. De Sadena nähdään Rocco Siffredi ("99 frangia", "Himon anatomia") joka tekeekin loistavaa työtä perverssinä ja pikkaisen vinksahtaneena markiisina. Naispääroolissa nähdään Roccon vaimo ja kaunis unkarilainen Rosza Tassi alias Rosa Caracciolo ("Rocco the Italian Stallion", "Deep Cheeks IV") joka tekeekin ihan ok roolisuorituksen. Miessivuosissa nähdään Christoph Clark, Mihaly Kosik alias Mike Foster ("Family Affair", "Ass Maniacs") ja Richard Langin ("The Czechs Are Cumming", "Russian Angels"). Naisosat tekevät Aliona ("L'Ange de la vengeance", "I 7 vizi capitali"), Jacqueline Wild ("Confessioni indecenti", "The Coming of Nikita"), Joanna ("Ladri e gentiluomini - Donne gioielli e culi belli", "Decameron X - 4"), Laetitia Bisset ("Amleto - per amore di Ofelia 2", "120 Giornate di sodoma"), Tanya la Rivière ("Anale Hochzeit", "Ados, Sodos, Sex and Sun"), Terry ("The Best of Terry X", "Fuckmachine"), Valentina (" Amleto - per amore di Ofelia", "Il Barone von Masoch") ja Victoria Queen ("Le Magnifiche 7", "Biancaneve & i Sette Nani"). Näyttelijätyö toimii joten kuten, musiikki on hienoa, lavastus ja puvustus ovat hienoja, mutta käsikirjoitus on pikkasen kiikkerä..

Pisteet: 3,5/5

Höyrylaiva Ville

Vuonna 1928 sai ensi-iltansa Mikki Hiiren debyyttielokuva Höyrylaiva Ville, jonka ohjasivat ja käsikirjoittivat Walt Disney ja Ub Iwerks. Tarina on hauska ja todella vekkuli. Vaikka elokuvalla on pituutta vaivaiset 8 minuuttia, ehtii siinä sattua ja tapahtua vaikka mitä. Elokuvan soundtrackin, joka on kiva, ovat säveltäneet Wilfred Jackson ("Lumikki ja seitsemän kääpiötä", "Liisa Ihmemaassa") ja Bert Lewis ("Lentävä hiiri", "Liukkaalla jäällä"). Animaation taasen tekivät Les Clark, Ub Iwerks, Wilfred Jackson ja Dick Lundy. Pieniä animointivirheitä on näkyvissä kun elokuvan katsoo hyvin tarkkaan, mutta ainahan niitä on näin vanhoissa (tänä vuonna tulee 84 vuotta täyteen) animaatioissa. Elokuva on kuitenkin ikäisekseen melko hyvässä kunnossa. Walt Disney teki elokuvan kaikki ääniroolit (jotka eivät ole puhetta vaan epämääräisiä kiljahdukia ja papukaijan naurua). Klassikko ansaitsee viisi tähteä pelkästään ikänsä puolesta.

Pisteet:5/5

Hullu tohtori

Vuonna 1933 valmistui tämä mustavalkoinen Mikki Hiiri-lyhytpiirretty David Handin ("Mikki Hiiri unissakävijänä", "Alppikiipeilijät") ohjaamana. Tarinassa Mikki joutuu salaperäiseen linnaan pelastamaan Pluto, kun hullu tohtori kaappaa sen. Elokuva on kenties yksi shokeeravimmista animaatioista koskaa, niin pelottavaksi elokuva on tehty. Kaiken kruunaa vielä Bert Lewisin säveltämä uhkaava taustamusikki. Animaatioteknisesti elokuva on mennyt viidessä vuodessa eteenpäin Höyrylaiva Villestä, mutta vieläkin on pientä hienosäätöä vailla. Mikin hahmo on lähempänä Akun hahmoa nykypäivänä kun sitä innokasta salapoliisia minä me hänet nykyään tunnemme. Tarina etenee ja juonen lopetus on yllättävä, muttei enää 2000-luvulla sillä samanlaisia loppuja on monessa muussakin elokuvassa ja sellaisesta lopusta äikänopettaja antaa aineeseen nelosen. Elokuvan ääninä kuullaan Walt Disney Mikkinä ja Pinto Colvig Pluton haukkumisena. Edelleenkin klassikko 1930-luvun alkupuoliskolta jolloin Mikki vasta oli kehittymässä hahmona.

Pisteet: 5/5

Mikki ja orkesteri

Kaksi vuotta edellisestä valmistui tämä Wilfred Jacksonin ohjaama lyhytanimaatio ja ensimmäistä kertaa väreissä. Elokuvassa Mikki johtaa puistokonserttia, jossa soitetaan Gioachino Rossinin säveltämää "William Tell Overturea". Aku Ankka tulee kiusaamaan Mikkiä ja sitten pyörremyrsky vie koko puiston mennessään. Leigh Harlinen ("Kommelluksia kerrakseen", "Lennämme Rioon") säveltämä soundtrack on ihan kiva ja väreissä tehty animaatio (animaattorit mm. Cy Young, Jack Kinney, Wolfgang Reitherman ja Clyde Geronimi) nättiä katsottavaa. Akun äänenä elokuvassa kuullaan konkari Clarence Nash, muiden ääniä ei ole elokuvassa. Jälleen klassikko Disneyn animaatiostudioilta.

Pisteet: 5/5

Mikki hirvijahdissa

Tässä vuonna 1937 valmistuneessa Ben Sharpsteenin ("Fantasia", "Pinocchio") ohjaamassa lyhytanimaatiossa Aku, Hessu ja Mikki ovat hirvimetsällä. Mielestäni tämä ei ollut samalla tasolla kun kolme aikaisempaa Mikki-lyhäriä. Tämän elokuvan huumori on kyllä ihan hauskaa, mutta ei nappaa ihan täysillä. Animatio on nättiä kuitenkin ja Paul J. Smithin ("Sukelluslaivalla maapallon ympäri", "Ansa vanhemmille") säveltämä musiikki tukee slapstick-huumoria oivasti, mutta silti ei, ei nappaa ihan täydellä teholla. Pääosissa kuullaan tuttuun tyyliin Pinto Colvig (Hessu), Walt Disney (Mikki) ja Clarence Nash (Aku). Hyvä kultakauden animaatio.

Pisteet: 4/5

Pitkästyneet haamut

Tämä Burt Gillettin ("Mikin painajainen", "Kolme pientä porsasta") ohjaama ja Dick Friellin kirjoittama lyhytelokuva on taas Aku-Mikki-Hessu -trion seikkailua. Nyt vihollisena on eräässä talossa asuvat haamut jotka haluavat kiusata kolmikkoa. Huumori on nerokasta ja elokuvaa katsoessa saa nauraa haamujen keksimille ansoille kun kaverukset lankeavat niihin. Kun kuulaan vielä Albert Hay Malotten ("Mustan korpin salaisuus", "Tri Cyclopsin salaisuus") säveltämää musiikkia, on klassikon ainekset valmiina. Animaatio on nättiä ja ääninäyttelijät (Walt Disney, Clarence Nash, Pinto Colvig ja Billy Bletcher) ovat elementissään. Hauska ja visuaalisesti nätti animaatiolyhytelokuva vuodelta 1937.

Pisteet: 5/5

Mikki ja pavunvarsi

Voi jehna kuinka hienoa kertomus oli tämä Frank Tashlinin ("Jerry kimonossa", "Valkonaaman poika") tarinaan perustuva animaatiolyhytelokuva. Hienosta ohjauksesta vastasivat Hamilton Luske ("Pinocchio", "101 dalmatialaista") ja Bill Roberts ("3 caballeroa", "Dumbo") ja käsikirjoituksen alkuperäisen tarinan pohjalta tekivät Joe Rinaldi ("Liisa ihmemaassa", "Peter Pan"), Bill Peet ("Dumbo", "Yukonin kutsu") ja Homer Brightman ("Tuhkimo", "The Adventures of Ichabod and Mr. Toad"). Tarina on aika vakava, mutta huumoria on lieventämässä tunnelmaa. Soundtrack on kaunista kuunneltavaa. Anita Gordonin ("Pennitön ja suruton", "Kultarynnäkön iloiset päivät") ihana lauluääni piristää elokuvaa kummasti. Muissa äänirooleissa kuullaan Walt Disney, Clarence Nash, Pinto Colvig sekä Billy Gilbert ("Diktaattori", "Meidän vastaeronneitten kesken"). Kertojina kuullaan Sterling Holloway ja Edgar Bergen. Klassikkoelokuva, jonka animaatio on todella kaunista katsottavaa.

Pisteet: 5/5

Prinssi ja kerjäläispoika

Tämä Mark Twainin suosikkiromaaniin perustuva elokuva lukeutuu upeimpiin Disney-lyhytelokuviin. Tämä elokuva ei ole näyttelijöiden ( vaikkakin tekevätkin loistavat suoritukset) vaan säveltäjän ja animaattoreiden. Elokuvan ohjasi George Scribner ("Hiidenpata", "Heidin sävel") ja käsikirjoituksen romaanista muokkasivat Gerrit Graham ("Pieni merenneito", "Oliver ja kumppanit"), Sam Graham ("Tornadojen yö","The Secret of NIMH 2: Timmy to the Rescue"), Chris Hubbell, Jenny Tripp ("Leijonakuningas", "Here Comes Peter Cottontail: The Movie") ja Charles Fleischer. Upean soundtrackin sävelsi Nicholas Pike ("It's Alive", tv.-sarja "Masters of Horror"). Animaatio on hyvin kaunista ja tarina on hienosti totetutettu. Ääninäyttelijät, päärooleissa Wayne Allwine, Bill Farmer, Arthur Burghardt ja Tony Anselmo ja sivuosissa mm. Elvia Allman, Roy Dotrice ja Frank Welker, tekevät todella mallikasta työtä. Upea animaatiolyhytelokuva, jossa on tunnelmaa ja hieno juoni.

Pisteet: 5/5

Viikko 12

19.3

Anal KommandoTulipa katsottua tämmöinen saksalainen HC-pornoleffa vuodelta 2003. Eipä voi sanoa että se olisi ollut kiinnostava. Vanhat, 1970-1980 luvulla tehdyt länsi-saksalaiset pokeleffat ovat mielekkäämpää katsottavaa kun tämä Walter Molitorin ("Schulmädchen Porno", "Fucking Holidays") ohjaama elokuva, jossa ei ollut juonta, ei asiallista musiikkia (muutama hieno kappale oli mukana kuitenkin) ja kaikki naintikohtaukset olivat ylipitkiä ja samalaisia. Vanhoissa europornoissa sentään oli tunnetta ja motiivit panoille, tässä ei todellakaan ollut. Videotason kuvaus oli uuvuttavan pitkäveteistä katsottavaa, lavastus ja vaatetus sekä rekvisiitta aivan syvältä anaalista. Jos leffa kuvasi toista maailmansotaa (aseet, kypärät, kenraalin vaatteet) oli tapahtumaympäsistö (liian uudet uniformut, 2000-luvun Mersu, liian uutta viiniä) taas ihan eri aikakaudelta. Myös näyttelijät olivat aivan helvetin surkeatasoisia. Molitorin ohjaus oli uuvuttavaa (kai hän osaa ohjata parempia leffoja kun aloitti uransa 1970-luvulla) katsottavaa. Näyttelijäkaartissa olivat mukana mm. Conny Dachs ("Kleine Huren - Hart genommen", "Pissende Schulmädchen"), Sylvia Dahl ("Rampage", "Euro Angels Hardball 15: House of Ass"), Frances Laurent ("Die Psycho-Klinik", "Männerträume"), Anja Juliette Laval ("Anja Juliette Laval: Die unschuldige Schönheit", "Unschuldig mit 18"), Maria ("Junge Debütantinnen 19: Deutsche Debütantinnen - Hart & herzlich", "Vivian Schmitt Spezial 1 - Geil ohne Grenzen"), Markus ("Muschi-Tuning", "Sex mol Kölle Alaaf! Live-Sex im Kölner Karneval"), Sandra ("Junge Debütantinnen 19: Deutsche Debütantinnen - Hart & herzlich", "Kasthuriman") ja Michaela Schaffrath ("Der Tag der Befreiung", "Nick Knatterton - Der Film"). Ei tälläiselle sontakasalle voi antaa kuin muutaman pisteen.

Pisteet: 1,5/5

Out for the Kill

Tulipa tsekattua tämäkin Seagal-leffa, vaikka viime vuonna sen jo totesin sysipaskaksi. Olihan se reilusti parempi toisella katselukerralle (kenties kun tiesin mitä odottaa ja tekstitykset eivät hävinneet joka viiden minsan välillä) mutta silti ei tästä saa tekemälläkään mitään superhienoa toimintaleffaa. Michael Oblowitzin ("The Foreigner") ohjaus on kohtalaista, mutta käsikirjoitus kusee jaloilleen kliseisyydellää. Elokuvan "juonen" väsäsivät kaverukset Danny Lerner ("Today You Die", "Thick as Thieves"), Dennis Dimster ("Cat in the Bag", "Double Identity") ja Sam Hayes ("The Deal"). Tarina on niin huono (mutta visuaalisesti mallikkaasti toteutettu) että alkaa naurattamaan (eli kalkkuna juuri oikealla tavalla). Oblowitz osaa kyllä saada aikaan hienoja toimintajaksoja, mutta henkilöohjaus on luokatonta (niinkun joku osaisi Seagalia ohjata). MTV leikkaukset ja hidastukset ovat toki hienoja ja taas vaijerit ovat kovassa käytössä. Roy Hayen ("Day After Tomorrow", "Hyvästi, Amerikka") säveltämä soundtrack on loistavaa, mutta paikotellen hieman liian mahtipontista joten nauruhermot saavat paikoitellen kyytiä silläkin saralla. No, näyttelytyö on sitten oma lukunsa. Yhdessäkään Seagal-leffassa ei ole koskaan ollut ennen (eikä jälkeen, otaksun) tätä näin puunaamaisia näyttelijöitä. Seagal on ponto proffa joka pistää cooleilla aikidoliikkeillä kiinalaisia pahiksia pataan itä-Euroopassa (juuri, aivan oikein) ja jenkeissä. Seagalin liittolaiset ovat jenkki ja kiinalainen kyttäpari. Rooleissa ovat elokuvan ainoita "siedettäviä" näyttelijöitä sievä Michelle Goh ("Mee Pok Man", "Ghoststories") sekä Seagalin tasolla puunaama Corey Johnson ("Muumio", "Pelastakaa sotamies Ryan"). Muissa rooleissa "ovat" mm. Tom Wu, Ozzie Yue, Bruce Wang, Chike Chan ja sekä pahispäälikkönä Hon Ping Tang ("Spy Game", "Puuttuva tekijä") jonka rooli on paikoin dubattu emämääräisesti kiinaksi. Muita mainittavia näyttelijöitä ovat Elaine Tan ("Sironia", "31 North 62 East"), Michael J. Reynolds ("The descent - Loukussa 2", "United 93") ja elokuvan ainoa hyvä näyttelijä Kata Dobó ("Children of Glory", "Basic instinct 2") joka kuitenkin jää liian vähälle roolille (näyttää kuitenkin ihanat tisunsa). Näyttelijät ovat karmeita, tehosteet ja hidastukset hienoa, juoni päätön ja paikotellen Seagal ja kiinalaiset on dubattu ärsyttävästi.

Pisteet: 3/5

20.3

Zimmermädchen machen es gern

Taas Hans Billian, taas loistava länsi-saksalainen pornokomedia. Billian tietää aika hyvin mikä on kiihoittavaa ja mikä on hauskaa ja yhdistää sen loistavalla tavalla tässä vuonna 1976 valmistuneessa pokeleffassa. Tässä on jopa hieman juonta, muttei mitenkään erikoisesti. Joku naishenkilö menee joka yö hotelliin varastamaan mutta epäonnistuu ja joutuu naimaan hotellin asiakkaita. Lähes koko elokuva on hauskan huumorin siivittämää paneskelua ristiin rastiin. Homma toimii ja sitä tehostaa upea soundtrack. Hubertus Hagenin ("Zwei Kumpel in Tirol", "Salaiset riemut heinäkasassa") kuvaus on erinomaista. Juoni siis on aika köykänen, mutta sisältö on täyttä asiaa. Kaiken kruunaa vielä loistavat näyttelijät. Varsinaisia päänäyttelijöitä on paha nimetä, mutta eniten ruutuaikaa saavat Karin Lorson ("Hotel 'Zur scharfen Muschi'", "Rosie Nimmersatt"), Sepp Gneissl ("Villit viisikymppiset", "Der Kurpfuscher und seine fixen Töchter"), söpö Christine Szenetra ("Schulmädchen-Report 8: Was Eltern nie erfahren dürfen", "Schulmädchen-Report 9: Reifeprüfung vor dem Abitur"), Wolfgang Vogel ja Elke Krauß. Elokuvassa vilahteli monia lahjakkaita näyttelijöitä kuten Angelika Hefner ("2 geile Hirsche auf der Flucht", "Verlorene Eier"), Biggi Stenzhorn ("Intime Stunden auf der Schulbank", "Der Sex-Agent") ja loistava Patricia Rhomberg. Näyttelijät ovat todella hauskoja, panot kiihoittavia sekä musiikki erinomaista.

Pisteet: 5/5

Altri desideri di Karin

Joskus mietin että miksi sitä päänsä pistää kaikenlaiseen paskaan. No, ei tämä vuonna1987 valmistunut italopornoilu läpeensä paska ollut, muttei kovin hyväkään. Tässä juonettomassa pornoleffassa ohjaajana toimi joku Paolo Di Tosto ("Il set del piacere", "Ricordi di notte") jonka kädestä on syntynyt kohtalaisen kiihoittava, mutta tekniseltä toteutukseltaan kömpelö leffa. Juoni on olematon, näyttelijät tekevät semmoista ok tasoa roolinsa ja musiikki on aivan tautisen upeaa. Plussaa tulee siitä seikasta että muutamaan otteeseen mies laukeaa naisen sisälle mitä tapahtuu aika harvoin. Siis, ei mitään uutta auringon alla. Pääroolissa nähdään 43-vuotiaana melkoinen kissa ollut Karin Schubert ("Vietävän veijarit!", "Petturit hirteen, companeros!") joka onkin elokuvan ainoa oikea näyttelijä. Hän ei pääse esittämään tässä mitään erikoista näyttelykykyään. Muissa rooleissa nähdään Jean-Pierre Armand ("Private Casting X 30: Gabriella Kerez", "Rosa"), Marina Kiss ("Amplessi animaleschi di Vanessa in teneri ma duri"), Giancarlo Busmani ("Morbosamente vostra", "Ricordi di notte") ja Fiorella Sciotti ("Ricordi di notte"). Pasquale Fanettin ("Delitti a Luce Rossa", "No, sono vergine!") kuvaus on semmoista perustasoa. Elokuva ei onnistu yllättämään. Se jää sellaiseksi keskitason pokeiluksi. Vielä kun siihen ynnätää aivan kamala saksadubbi, joka ei aiheuta edes hymyä on soppa valmis.

Pisteet: 3/5

21.3

New Yorkin tuhon jälkeen vuonna 2019

Sergio Martino ("Torso", "Mannaja") on kuulunut suosikkiohjaajini jo muutaman vuoden. Kaikissa hänen ohjaamissaan elokuvissaan on jotain hyvää. Niin myös tässä vuonna 1983 valmistuneessa sci-fitoimintaleffassa, jonka alkupuoli oli todella pitkäveteistä katsottavaa, mutta loppu pelastaa paljon. Kolmikon Martino, Ernesto Gastaldi ("Perché quelle strane gocce di sangue sul corpo di Jennifer?", "Nimeni on Nobody") ja Gabriel Rossini ("Warrior - terässoturi", "Jours tranquilles à Clichy") kirjoittama tarina on mielenkiintoinen ja täynnä sattumia, mutta tarinan käynnistyminen on melko hidasta. Kun tarina pääsee kunnolla vauhtiin, on se tasoltaan aika kovatasoista. Giancarlo Ferrandon ("Troll 2", "Torso") kameraan on tallentunut raunioitunut New York todella hyvin. Tehosteet ja lavasteet ovat aikaan nähden melko hyviä (ellei sitten lasketa niitä kömpelöitä pienoismallitehosteita mitä muutamaan kertaan näytettään). Päät lentelevät ja suolet valuvat muutamaan otteeseen aika mallikkaasti. Veljesten De Angelis musiikki on tässä jotenkin tavallista pliisumpaa, joten sillä saralla ei vaikuteta elokuvan tunnelmaan kauheankaan paljoa. Italiankielinen ääniraita on upeaa kuuneltavaa, mutta muutamat roolit on dubattu aika selvästi mikä syö hieman uskottavuutta. Pääroolissa nähdään yksi leffahistorian pahimpia puunaamoja eli Michael Sopkiw ("Nudo e selvaggio", "Blastfighter"). Äijä on oikein sopiva rooliinsa jossa ei tarvitse tunteita pahemmin esitellä. Naispääroolissa on todella kuuma Valentine Monnier ("Kolme miestä ja käärö", "Verinen ajojahti") ja naispahiksena todella kaunis Anna Kanakis ("Uudet barbaarit", "Inkvisitio"). Muissa rooleissa ovat mm. Romano Puppo, Paolo Maria Scalondro, Louis Ecclesia, Edmund Purdom, Serge Feuillard, Hal Yamanouchi että myös yksi italian loistavimmista näyttelijöitä, George Eastman. Kohtalainen toimintaraina pienestä alkukankeudesta huolimatta. Tehosteet ja lavasteet laatuluokkaa.

Pisteet: 3,5/5

Orlando

Vuonna 1928 ilmestyi Virginia Woolfin ("Mrs Dalloway", "Simple Gifts") romaani "Orlando", jonka pohjalta vuonna 1992 teki brittiläinen elokuvaohjaaja Sally Potter ("Yes", "Mies joka itki") siitä käsikirjoituksen ja ohjasi sen elokuvaksi, joka voitti kaksi Oscaria (paras lavastus, paras puvustus) ja ihan aiheesta. Alkupuoli leffasta oli semmoista tahatonta komiikka kun pääosassa ollut Tilda Swinton ei näyttänyt yhtään mieheltä, mutta puolenvälin jälkeen elokuva nousi sellaisiin¨ svääreihin että alun töppäilyt unohtuvat. Siihen kun plussataan David Motionin ("Swimming", "Elää ja kuolla L.A.:ssa") upea soundtrack (ja vielä lopputekstien aikana soiva Jimmy Somervillen laulu "Coming") ja Aleksei Rodionovin ("Tule ja katso", "Amiraali") taivaallinen kuvaus. Elokuvasta ei voi sanoa mitään ellei katso sitä kokonaan. Pääroolissa loistaa Tilda Swinton ("Adaptation. Minun versioni", "Poikani Kevin") joka on todella mahtava. Muut näyttelijät jäävät sivustakatsojiksi. Näyttelijäkaartista löytyy sellaisia nimiä kuten Billy Zane ("Titanic", "Mustanaamio"), Quentin Crisp ("Resident Alien", "Hamlet"), Charlotte Valandrey ("Punainen suudelma", "Una casa a Roma"), Toby Stephens ("Kuolema saa odottaa", "Verisempi viikonloppu"), Matthew Sim ("Veren vangit", "Holmes hölmöilee"), Toby Jones ("Harry Potter ja salaisuuksien kammio", "The Mist - Usva"), Thom Hoffman ("Black Book", "Dogville"), Lothaire Bluteau ("I Shot Andy Warhol", "Montrealin Jeesus") ja John Wood ("Legenda haukasta", "Pieni suklaapuoti"). Näyttelijät, musiikki, juoni ja lavastus/puvustus ovat häikäisevän hienoja. Outo elokuva kaikin puolin, mutta loistava silti.

Pisteet: 5/5

22.3

Hipsters

aka "Stilyagi" on vuonna 2008 valmistunut venäläinen romanttinen draama, joka on paljon velkaa amerikkalaisille Hight school-elokuville kuten "Nuori kapinallinen", "Greace" ja "Cry-Baby". Valeriy Todorovskiyien ("Katja Ismailova", "Strannaya zhenshchina") ohjaama ja osin käsikirjoittama leffa on liian kliseinen napatakseen ihan täysiä pisteitä, mutta upea kuvaus se on kylmästä sodasta 1950-luvun Neuvostoliitossa. Elokuvassa komsomolenskiin kuuluva Mels tapaa ihanan Polzan, joka on mukana Jazzia ja länsimaalaisuutta ihainovassa nuorisoporukassa. Mels rakastuu naiseen ja alkaa upean musiikin rytmittämä matka kahden kulttuurin törmäykseen. Konstantin Meladzen (vuoden 2009 Venäjän euroviisukappale MAMO ja elokuvan "Zolushka" soundtrack) säveltämä musiikki on ilmiömäisen upeaa. Musikaalinumerot ovat mahtavia ja erilaisia verrattunan amerikkalaisiin musikkaaleihin. Niissä huokuu 50-luvun amerikkalaisuus todella upeasti. Lavastus ja puvustus on toteutettu todella autettisuuteen pyrkivästi. Roman Vasyanovin ("Nochnoy prodavets", "Okhota na Piranyu") kuvaus on todella upeaa katsottavaa. Näyttelijät tekevät hahmoistaan todella inhimillisiä. Pääparina nähdään Anton Shagin ("Potseluy skvoz stenu", "Pryachsya") ja todella kaunis Oksana Akinshina ("Lilja 4-Ever", Medusan isku"). Kumpikin tekevät upeaa työtä rakastavaisina. Muissa osissa ovat mm. seksikäs Evgeniya Khirivskaya ("Graf Montenegro", "S.S.D") sekä Igor Voynarovskiy, Maksim Matveev, Ekaterina Vilkova, Konstantin Balakirev, Aleksandr Stefantsov, Georgiy Sivokhin, Olga Smirnova, Yanina Buiko ja myös Irina Rozanova. Elokuvaa ei ole julkaistu Suomessa, mutta suositten sitä 13-vuotta ja vanhemille, sillä elokuvassa on muutamia seksuualisia kohtauksia. Kliseisyydestä huolimatta nerokas kuvaus Kylmästä sodasta. Ei ihan mahtava, mutta loistava.

Pisteet: 4,5/5

Taistelu paholaiskanjonissa

Tämä vuonna 1966 valmistunut western perustuu Marvin H. Albertin ("Kaksi kovaa lännessä", "Don on kuollut") kirjoittamaan romaaniin "Apache Rising" ja sen käsikirjoittivat Michael M. Grilikhes ("The World: Color It Happy") sekä myös itse kirjailija. Elokuvan ohjasi taasen Ralph Nelson ("Iso susi kutsuu", "Charly") tehden kohtalaista työtä. Elokuva on yksi raaimpia 1960-luvun länkkäreitä ellei lasketa Sam Peckinpahin "Hurjaa joukkoa". Taistelukohtauksissa on sitä kaivattua tylyyttää, mutta elokuvan varsinainen kompastuskivi on sen ennalta-arvattavuus. Tiesin jo noin 10 minuutin kohdalla kuka tappoi päähenkilön vaimon. Lisäksi miinusta tulee siitä että monet hahmot jäävät pahasta juonen ulkopuolelle ilman suurempaa tarkoitusta ja myös seikka että elokuva tuntui paikoin jälkikäteen puhutulta, niin pahasti huulisynkka oli paikoin pielessä. Muuten elokuva onnistuu todella hyvin. Neal Heftin ("Batman - lepakkomies", "Seksiä ja poikamiestyttö") upea musiikkiraita rytmittää elokuvaa loistavasti ja Charles F. Wheelerin ("Hiljainen pako", "Sinun, minun ja meidän") kuvaus on upeaa katseltavaa. Utahin autiomaat ovat koruttoman kauniita katsella tässä elokuvassa. Näyttelytyö on kohtalaista vaikka monet jäävätkin seinäruusuiksi. Pääosassa olleet James Garner ("Maverick", "Suuri pakoretki") ja Sidney Poitier ("Yön kuumuudessa", "Arvaa kuka tulee päivälliselle") ovat vedossa tässä, mutta naisroolissa nähtävä kaunis ruotsitar Bibi Andersson ("Naisen naamio - Persona", "Mansikkapaikka") on hieman sivustakatsojana vaikka hyvää työtä tekeekin. Dennis Weaver ("Duel", "Sheriffi McCloud") on elementissään myös. Muissa osissa nähdään mm. Bill Travers, William Redfield, John Hubbard, ohjaaja Ralph Nelson, Bill Hart, John Hoyt, Eddie Little Sky ja John Crawford. Näyttely, musiikki, kuvaus, tehosteet ja ohjaus pelaavat, mutta kässärissä on paikoin liikaa kliseisyyttä.

Pisteet: 4/5

23.3

Penelope


Ensin luulin että tämä olisi ollut Joe D´Amaton ohjaama "Sogni di una ragazza di campagna" (1999) mutta lopulta paljastui että tämä olikin genremonitoimimies Alessandro Perrellan ("Ludwig II", "Night of the Sinner", "Lättäjalka") ohjaama pornoleffa Penelope nimisestä nuoresta sisäköstä. Vieläkin epäilen että kumpikon tämä todella oli, mutta kai se tämä "Penelope" se lopulta oli kun alkuteksissä niin luki ja tekijänimet ovat samat. Elokuva on kuitenkin aika pitkälle D´Amato tyylistä paneskelua 85 minuuttia. Perrellan ohjaama elokuva edustaa italialaista pornoleffaa melko hyvin, elokuvan dialogi (tekstit englanniksi, puhe italiaksi) oli helvetin hoopoa kuunella. Puolet rooleista oli dubattu jostain muusta kielestä italiaksi (kuten unkari, ranska, romania, venäjä, saksa) ja sen taso oli todella alhalla. Kaksikon Tambor (en tiedä kuka on) ja Alessando Perrella säveltämä soundtrack on kaunista kuunnella, kuten pokeleffoissa yleensä. Kuvaus on ok- tasoa, samoin lavastus ja puvustus sekä koreografia. Juoni on yksi pahimmista kompastuskivistä sillä se on aika kömpelö. Seksiaktit ovat melko kiihoittavia ja katsottavia. Harva 1990-luvun pokeilu on samalla tavalla hyvä. Näyttelijät tekevät kuitenkin ihan sekundatason roolisuoriukset. Elokuvan nimiroolissa nähdään syötävän hyvännäköinen 22-vuotias ranskalainen Pénélope ("Nasty Nymphos 12", "Homo Erectus") joka aloitti pornouransa jo vuonna 1992 16-vuotiaana elokuvassa Rêves de cuir. Muissa osissa nähdään Petra Simcekova alias Laura Palmer ("Restless Souls", "Stripper Wives") joka on todella kuuma kissa, Francesco Malcom ("Morituris", "Bloodline"), Silvio Evangelista ("Die Frau des Anwalts", "Fallo da rigore"), Roberto Malone ("Das verfickte kochduell", "Perversion in Paris"), Hakan Serbes ("Heisse Ware", "Das Biest") sekä Jasmine Delaitre ("Private Superfuckers 9: Anal Affairs", "Orient Express") ja Cindy Scorsese ("Love Hotel 3: Blas mir die Zauberflöte", "Don Salvatore - l'ultimo Siciliano"). Näyttelijät ovat keksitasoa, dialogi kömpelöä mutta lavastus, musiikki ja puvustus ovat kohtalaista sekä panot kiihoittavia.

Pisteet: 4/5

La Prof. di "Anatomia

Ei tässäkään europornoleffassa ollut kovinkaan laadukasta juonta ja loppua kohden alkoi jo tympäämään tämä Marcus Dolbyn ("The Order") ohjaama pätkä. Tarinassa seurataan jonkun italialaisen high schoolin elämää ja kuinka oppilaat nussivat ristiin rastiin opettajien kanssa. Soundtrack oli kuitenkin todella laadukasta Jazzia ja piti mielenkiinnon jotenkuten elossa loppumetreille asti jolloin kuullaan upea veisu. Teknisesti elokuva on kohtalaisen tasokas, mutta lavastus on paikoin todella ankea eikä tuo mieleen koulua, ei sitten mitenkään. Puvustus on todella mallikasta, mutta leikkausvirheitä on solkenaan. Panot ovat suurimalta osalta kiihoittavia, mutta niiden ylipituus alkaa ottaan kupoliin ja silmät lupsahtavat alas. Näyttelijät elokuvassa ovat kohtalaisia. Naisnäyttelijöistä löytyi vain nimet, miesnäyttelijöistä ei tietoa. Miesnäyttelijät tekevät pelkkää kulli pilluun -rooleja joten heistä ei oikein voi mitään sanoa, mutta naisnäyttelijät olivat todella kuumia kissoja. Opettajattarien rooleissa nähdään todella MILF Antonella del Lago ("Au bon accueil", "La Locandiera") sekä Luna Lombardi ("A letto con Sexy Luna", "Pamela Brown") sekä siivoojan roolissa nähtävä Stephany Webb ("Slata, l'età dell'Indecenza", "La Crocerossina"). Koulun naisopiskelijoiden rooleissa nähdään tshekkiläinen Daniela Schiffer ("18 Birthday Presents", "Dívčí sen 3"), tshekkiläinen Julia Crow ("The Best of Lip Lickers 3", "Desiderio Violento - Stupri italiani 15"), lisää thekkiverta Sabina Black ("Bumsfidele Schwestern", "Divoký Andílek"), tshekki kuten myös Sandra Kay ("3 + 1: Three Guys on One Girl", "Les Auto-stoppeuses"), slovakki Sandra Russo ("Amori in affito", "Alucinaciones de un ejecutivo") sekä tshekki Sandy Style ("Aperte a tutto: sex fantasy", "Les Anales de la Crypte"). Näyttelijät ovat viehkeitä ja oikein eroottisia ja suurimalta osin slaaveja. 2 tuntia pokeilua on liikaa ja kun panot liian pitkiä, on pisteet aika tiukilla. Ok pokeilu kaikesta huolimatta.

Pisteet: 3/5

24.3

Pallosalama

Vuonna 1965 valmistui tämä neljäs James Bond-elokuva, jonka ohjasi yksi parhaista Bond-ohjaajista, Terence Young ("Salainen agentti 007 ja tohtori No", "Salainen agentti 007 Istanbulissa"). Elokuva perustuu Ian Flemingin kirjoittamaan Bond-romaaniin vuodelta 1961. Eikä tämäkään Bond petä. Romaanista käsikirjoituksen olivat kirjoittaneet Richard Maibaum ("007 ja Kultasormi", "007 ja kuoleman katse"), John Hopkins ("Hiroshima", "Kauhun oppitunti"), Jack Whittingham ("Älä kieltäydy kahdesti", "Elämä alkaa huomenna") ja Kevin McClory ("The Boy and the Bridge", "Maailman ympäri 80 päivässä"). Bond heittää loistavia one-linereitä, toiminta on tarpeeksi tylyä ja naiset todella viehkeitä. Myös John Barryen ("Timantit ovat ikuisia", "Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa") säveltämä soundtrack on sykähdyttävää sekä Tom Jonesin esittämä tunnuskappale "Thunderball" myös. Tehosteet ovat hienoja katsoja, ellei sitten lasketa alkupuolella nähtävää kohtausta jossa lentokone, mikä putoaa veteen on selvästi pienoismalli. Ted Mooren ("Orca - syvyyksien kostaja", "Seksikoe") kuvaus on kaunista katsella, varsinkin vedenalainen kuvaus häikäisee silmää. Näyttelijät ovat tässä todella hyviä. Bondin roolin vetää rutiinilla Skotlannin oma poika Sean Connery ("Indiana Jones ja viimeinen ristiretki", "Punaisen Lokakuun metsästys") joka on Roger Mooren ohella parhaita Bondeja mitä koskaan on ollut. One-linerit lentää ja naisia kaatuu kuin heinää. Naispääosassa nähdään kaunis, mutta valitettavasti hieman liian pieneen osaan jäävä pariisitar Claudine Auger ("Reazione a catena", "Salaperäinen tappaja") joka vetää kuitenkin kohtalaisen roolityön. Pahiksen osan vetää loistavasti italialainen Adolfo Celi ("Vapauden aave", "Tuska ja hurmio") ja ihanan naispahiksen osan tekee niin ikään todella kuuma italialainen Luciana Paluzzi ("Uhka avaruudesta", "Mahtava kreikkalainen"). CIA-agentin roolin teki kohtalaisesti amerikkalainen Rik Van Nutter ("Space Men", "Joe l'implacabile"). Muissa osissa olivat mm. Guy Doleman, kuumat Molly Peters ja Martine Beswick sekä Bernard Lee, Desmond Llewelyn ja Lois Maxwell. Näyttelytyö pelaa, tehosteet muuamaa virhettä lukuunottamatta kunnossa ja musiikki kaunista. Hieman liian pitkä, mutta silti lähes loistava.

Pisteet: 4,5/5

Rebecca, la signora del desiderio

Tämäkin Alessandro Perrellan ohjaama elokuva oli melko hyvä ollakseen puhdas pornoelokuva. Perrellan apuna ohjaajanpallilla oli joku Alex Williams. Suurin ero moniin muihin HC-pornoleffoihin on se että tässä on melko laadukas juoni. Elokuva perustuu Elizabeth Griffithin kirjoittamaan romaaniin ja käsikirjoituksen olivat siitä tehneet Perrella ja Éric Rochat ("O Quinto Macaco", "Robotti jolla oli sydän"). Tarina kertoo pariskunnasta jossa mies pettää vaimoaan, vaimo kimpaantuu tästä ja mies luulee että vaimo pettää häntä ja lopulta nainen sitten panee riistanvartijaa ja mies kuolee kaksintaistelussa. Tätä kaikkea rytmittää sitten Mirnegin upea soundtrack. Musiikki on todella laadukasta sekä Scotty Foxin ("The Sexual Solution", "Killer Tits") nätti kuvaus sekä lavastus ja puvustus joissa on oikeaa 1800-luvun henkeä. Mukana elokuvassa on tietysti tekotaiteellinen mällit naamalle hidastus, mikä saa pokan pettämään joka kerta, niin nolon näköinen se on. Seksikohtaukset ovat perustasoa, mutta näyttelijätyö on tavallista korkeatasoisempaa tässä elokuvassa. Nimiosassa nähdään kuuma unkaritar Anita Rinaldi (oik. nimeltään Anita Skultety), joka on nähty mm elokuvissa "Art Lovers" ja " Fuga di mezzanotte". Rinaldi tekee upeaa työtä. Miespääroolissa häärii Christoph Clark alias Gilpert Grosso ("Big Natural Tits 13", "I'm Your Slut") tehden kohtalaista työtä. Riistanvartija Matteon osassa on uusi-seelantilainen Gerry Pike ("Sea, Sex & Fun", "Butt Sisters Do New Orleans"). Muissa osissa ovat Simona Valli ja Georgia Anghela. Näyttelijät tekevät näyttävää työtä eikä sitä pilaa ranskankielinen dubbaus. Kuvaus on kaunista ja draama toimii. Paikoin homma on silti niin tahattoman koomista kun on turhia hidastuksia. Loistava.

Pisteet: 4,5/5

Romance X

Elämäni ensimmäinen ranskalainen taidepornoleffa (ellei sellaiseksi lasketa sitten "Intohimon ja tuhon enkelit"-elokuvaa), mutta ei tätä oikein pornoksi voi laskea, yksi HC-statuksen saava kohtaus oli mutta silti. Catherine Breillatin ("Sisarelleni", "36 fillette") ohjaama ja kirjoittama elokuva on osin todella hyvin tehty, mutta se laahaa liikaa ollakseen hyvä. Eikä tämä ole edes kovin kiihoittava, minkä pornoleffan tulisi olla eli sillä saralla elokuva oli suuri pettymys. Tarina itsessään oli ihan mielenkiintoinen, mutta Breillat ei ollut saanut siitä paljoakaan irti. Kaksikon Raphaël Tidas ja DJ Valentin tekemä musiikki oli hyvää ja sitä oli ilo kuunnella. Giorgos Arvanitiksen ("Ikuisuus ja päivä", "Odysseuksen katse") kuvaus oli mallikasta katsoa. Elokuvan näyttelijät olivat melko hyviä, yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Pääroolissa nähdään kaunis Caroline Ducey ("Sabina Spielreinin tarina", "Handicap") joka tekeekin melko vaikuttavaa työtä. Miesroolissa oleva Sagamore Stévenin ("24 Hours", "La bête du Gévaudan") jää aika pienelle roolille, mutta suorittaa sen kunnialla lävitse. François Berléand ("The Transporter", "Ei sanaakaan") on osassaan ihan hyvä eikä tee mitään kovin ihmeellistä. Elokuvan heikoin lenkki oli kuitenkin Rocco Siffredi ("The Fashionistas", "Amorestremo") joka on yleensä HC-leffoissa ollut kohtalainen, mutta nyt on pihalla kun lumiukko. Muissa osissa ovat mm. Reza Habouhossein, Ashley Wanninger, Emma Colberti ja Fabien de Jomaron. Elokuva ei ole huono eikä hyvä eikä elokuva kaadu näyttelijöihin vaan siihen pitkäveteisyyteen.

Pisteet: 3/5

25.3

Fellinin Satyricon

Federico Fellinin ("La Strada - Tie", "8½") tuotanto ei ole itselleni tuttua ja tämä vuonna 1969 valmistunut fantasiadraama olikin vasta toinen elokuva Felliniltä. Tämäkin, kuten "Naisten kaupunki", on semmoista outoilua ettei tosikkaan. Tämä elokuva perustuu löyhästi 60-luvulla jKr eläneen Petroniuksen ("El satiricon", "Rappeutuneet") kirjoittamaan romaaniin ja elokuvaan tekivät käsikirjoituksen Fellini sekä Bernardino Zapponi ("Fellinin Rooma", "Verenpunainen kauhu") ja Brunello Rondi ("Giulietta ja viettelykset", "Ihana elämä"). Tarina on periaattessa ihan selvä kun vähän ajattelee mitä tapahtuu, mutta paljon jää silti hämärän peittoon. Elokuvan lavastus, puvustus ja kuvaus, josta vastasi Giuseppe Rotunno ("Syke ei sammu", "Paroni von Münchhausenin seikkailut"), ovat todella hienoa katsella. Eikä musiikissakaan ole mitään vikaa. Musiikista elokuvaan vastasi peräti neljä eri heppua: Tod Dockstader, Ilhan Mimaroglu, Nino Rota ("Kummisetä", "Tiikerikissa") ja Andrew Rudin. Eikä elokuvan henkilöhahmot olleet mitään tavallisia. Kaikki olivat iljettäviä, omaa etuaan tavoittelevia ilkiöitä, mielenvikaisia kusipäitä, lihavia diktaattoreita, homoja yms. Näyttelytyö oli aika teatterimaista, mikä ei tässä tapauksessa ollut huono asia. Päärooleissa nähdään Martin Potter ("Satan's Slave", "Jepari"), Hiram Keller ("Une vraie jeune fille", "Countryman"), Max Born ja Salvo Randone ("Rosvopäällikkö Salvatore Giuliano", "Le mani sulla città"). Sivuosissa nähdään mm. Mario Romagnoli, Magali Noël, Capucine, Alain Cuny sekä B-tähdet Gordon Mitchell ja George Eastman. Loistava elokuva, hyvät näyttelijät, outo juoni, paljon hyvää musiikkia sekä armottomasti homoerotiikkaa.

Pisteet: 5/5

Takaikkuna

"Rear Windows" lukeutuu jännityksen mestarin eli Alfred Hitchcockin ohjaustöistä niihin tunnetuimpiin. Se ei kuitenkaan ole niin vakava kuin esim "Psyko" tai "Linnut" ja lukeutuukin niihin hieman keveimpiin jännäreihin, samaan kastiin kuulluu myös uudempi "Mies joka tiesi liikaa". Hitchcokin tuotantoa en ole pahemmin lävitsekalunnut, mutta kyllä tässä on painostavaa jännitystä sekä hauskaa sanailua henkilöiden välillä. Elokuva perustuu Cornell Woolrichin ("Original sin - perisynti", "Morsian pukeutui mustaan") kirjoittamaan novelliin ja käsikirjoitukseksi muotoili John Michael Hayes ("Mies joka tiesi liikaa", "Varkaitten paratiisi"). Tarina on nerokas kertomus pyörätuoliin joutuneesta Jeff Jefferistä, joka ajankulukseen vakoilee naapureitaan ja huomaa että naapurin kauppamatkustaja käyttäytyyä epäilyttävästi. Siitä sitten käynistyykin paikoin humoristinen, mutta lopussa vakavan vaihteen silmään pistävä tutkimus. Aika ei ole syönyt tätä elokuvaa pahemmin, lopun riippuminen ikkunassa on hieman kömpelön näköinen, mutta se on pieni miinus se. Hitchcokin luottokuvaajan Robert Burksin ("Linnut", "Vertigo-punainen kyynel") kuvaus on vakuuttavan näköistä kun kamera kuvaa naapureita joita on monenlaisia. Saksalaissyntyisen Franz Waxmanin ("Vankileiri 17", "Nunnan tarina") musiikki on hyvin kaunista kuunneltavaa elokuvassa. Lavastus on myös hatunnoston arvoinen suoritus, sillä koko rakennus on rakennettu isoon studioon. Eikä näyttelytökään mitään surkeata ole. Pääroolin vetää loistavasti James Stewart ("Ihmeellinen on elämä", "Erään murhan anatomia) joka on aina hyvä eikä petä nytkään. Naispääroolissa nähdään Monacon ruhtinatar Grace Kelly ("Täydellinen rikos", "Sheriffi") joka oli todella syötävän hyvän näköinen mimmi. Tämän leffan jälkeen Kelly teki vielä kuusi roolia, viimeisen vuonna 1956 elokuvassa Skandaalihäät. Sekä Stewart että Kelly ovat vedossa tässä elokuvassa ja täydentävät toisiin täydellisesti. Huumoria tarjoaa Stewartin ja Wendell Coreyen ("Yksin maailmassa", "Sateentekijä") välinen sanailu. Corey on osassaan rikosetsivänä todella hyvä ollen elokuvan parhaita sivuhahmoja. Stewartin ja Kellyn rinnalla nähdään vielä Thelma Ritter ("Susanin kääntymys", "Kaikki Eevasta") joka tekee ihan hyvin saamaansa pikkuroolin. Pahiksen osan tekee Raymond Burr ("Godzilla, King of the Monsters!", "Perry Mason: The Case of the Telltale Talk Show Host") jonka osa on pieni mutta kyllä se silti Burrilta luonnistuu. Muissa osissa nähdään mm. Judith Evelyn, Ross Bagdasarian, Georgine Darcy ja Irene Winston. Heistä ei voi sanoa juuta eikä jaata kun he vain ovat stalkattavana elokuvassa. Kaikin puolin mallikas Hitchock jännäri pienellä huumorinhäivällä.

Pisteet: 5/5

Viikko 11

12.3

Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja

Enkunkurssin aiheena on Kulttuuri, joten opettaja vei meidät katsomaan tämän kolme Oscar-ehdokkuutta saaneen brittitrillerin. Itse lähdin epäilevästi katselemaan sitä, mutta lopulta Tomas Alfredsonin ("Ystävät hämärän jälkeen", "Torsk på Tallinn - En liten film om ensamhet") ohjaama leffa onnistui yllättämään positiivisesti. John le Carrén ("Panaman räätäli", "Uskollinen puutarhuri") romaaniin perustuvan elokuvan käsikirjoittivat Peter Straughan ("The Debt", "How to Lose Friends & Alienate People") ja Bridget O'Connor ("Mrs. Ratcliffe's Revolution", "Sixty Six"). Kässäri on todella hienosti tehty, elokuvassa käytetään paljon flashbackejä, kertoen henkilöhahmojen taustoista. Alberto Iglesiaksen ("Puhu hänelle", "Kaikki äidistäni") musiikki (mukana "La Mer", jonka esittää loistavasti Julio Iglesias) ja Hoyte Van Hoyteman ("Flickan", "Taistelija") kuvaus ovat todella upeaa tässä elokuvassa. Jännitystä, muutama hauska kohtuas, loistavaa näyttelyä ja mielenkiintoinen käsis. Pääroolissa oleva Gary Oldman ("Puuttuva tekijä", "Leon") on juuri paikallaan. Muissa osissa on kovia nimiä kuten Colin Firth ("Kuninkaan puhe", "A Single Man"), 6
Tom Hardy ("Inception", "Layer Cake"), Mark Strong ("Sherlock Holmes", "Valheiden verkko"), Ciarán Hinds ("Matkalla Perditioniin", "München"), Benedict Cumberbatch ("Sovitus", "Sotahevonen"), David Dencik ("Miehet jotka vihaavat naisia", "En soap") ja John Hurt. Svetlana Khodchenkova ("Realnyy papa", "Nulevoy kilometr") tekee kivan pikku roolin. Plussaa tulee vielä siitä että venäläiset puhuvat venäjää ja britit englantia.

Pisteet: 5/5

Alaston satama

Marlon Brando on sitten kova jätkä. Tämä vuonna 1954 valmistunut romanttinen rikosdraama voitti aikoinaan 8 Oscar-palkintoa, mukaanlukien Brando parhaasta pääroolistaan. Turkkilaissyntyisen Elia Kazanin ("A Streetcar Named Desire", "Eedenistä itään") ohjaus on todella hyvin tehtyä ja kaksikon Budd Schulberg ("Kasvot väkijoukossa", "Kuta kovemmin he kaatuvat... ") ja Malcolm Johnson ovat saaneet aikaan mielenkiintoisen tarinan ex-nyrkkeilijä Terry Malloystä, joka on satamassa työttä. Hän on gangsteri Johnny Friendlyn leivissä, kunnes Friendly murhauttaa erään satamatyöläisen. Terry tapaa kuolleen miehen siskon ja he rakastuvat ja Terry aloittaa oman sotansa Friendlyä vastaan. Elokuvaa tehostaa vielä Leonard Bernsteinin ("Precious", "Man on the Moon") upea soundtack ja Boris Kaufmannin ("Valamiesten ratkaisu", "Panttilainaaja") kuvaus. Harvoin tulee vastaan näin loistavasti näyteltyjä leffoja. Brando on loistava, samoin Karl Malden ("San Franciscon syke", "Panssarikenraali Patton") sataman pappina, elokuvateatteridebyyttinsä tehnyt kaunis Eva Marie Saint ("Vaarallinen romanssi", "Exodus") Brandon heilana sekä Lee J. Cobb ("Manaaja", "Mark il poliziotto spara per primo") Johnny Friendlyn roolissa ja Rod Steiger ("Tohtori Zivago", "Mars hyökkää!") Terryn veljenä. Näyttelijät, musiikki, lavastus ja juoni ovat laadukasta.

Pisteet: 5/5

13.3

Bloody Sunday - verinen sunnuntai

Elokuvan aihe oli ennen tätä itselleni outo, näyttelijät ja ohjaaja vieraita ja muutenkaan irlantilainen elokuva ei ole itselleni tuttu. No, tämä Paul Greengrassin ("Medusan sinetti", "United 93") ohjaama ja kirjoittama sotadraama kertoo vuoden 1972 mielenosoituksesta, jossa brittiarmeija tappoivat 13 viatonta irlantilaismielenosoittajaa ja haavoittivat 14:sta. Harvoin tulee vastaan näin upeaa ja vaikuttavaa kuvausta vastaan. Väkivalta on niin rujosti kuvattua että tunteet nousevat katsojalla pakostikkin pintaan. Hahmot ovat hyvin tehtyjä ja elokuvan dokumenttaarinen kuvaustyyli on Ivan Strasburgin ("Temple Grandin", "Live from Baghdad") käsissä vakuuttavaa. Kaiken kruunaa vielä musiikittomuus, tosin lopussa kuulaan U2 bändin loistava kappale "Sunday Bloody Sunday". 1970-luku on tavoitettu loistavasti lavastuksessa ja puvustuksessa mistä tulee lisää pisteitä. Jokainen elokuvan näyttelijä vetävät loistavaa työtä. Pääroolissa mielenosoituksen johtohahmon Ivan Cooperina on James Nesbitt ("Millions", "Lottovoittaja Ned") joka tekee upean roolityön. Muissa rooleissa ovat mm. Allan Gildea ("Closing the Ring", "Watched") sekä Gerard Crossan, Mary Moulds, Carmel McCallion, Tim Pigott-Smith, Nicholas Farrell ja Christopher Villiers. Upea leffa kaikin puolin, kuvaus ja näyttelijät tekevät todella hienoa työtä.

Pisteet: 5/5

14.3

Särkyneet syleilyt

Jälleen Pedro Almodóvarin tuotantoa, nyt vuorossa on vuonna 2009 valmistut "Särkyneet syleilyt" (Los abrazos rotos). Kyllä täytyy myöntää että Almodóvar osaa tehdä upeita elokuvia. Jälleen mahtava kässäri ja Alberto Iglesiaksen sävelmämä hieno soundtrack. Elokuvan K-11 ikärajamerkintä on liian alhainen, K-15 olisi ollut parempi, niin paljon seksiä, alastomuutta, huumeita, homoutta, väkivaltaa on tässä leffassa. Eloluvassa on myös paljon viittauksia Almodóvarin 1980-luvun elokuvaan "Naisia hermoromahduksen partaalla". Näytteltyö oli ilmiömäistä tässä(kin) Almodóvar-elokuvassa. Päärooleissa nähdään seksikäs Penélope Cruz ("Pirates of the Caribbean: Vierailla vesillä". "Blow") sekä vahvan roolityön tekevä Lluís Homar ("Huono kasvatus", "Los ojos de Julia"). Sivuosissa loistavat mm. Blanca Portillo ("Volver - Paluu", "El patio de mi cárcel"), José Luis Gómez ("Iho jossa elän", "Goyan aaveet"), Rubén Ochandiano ("Biutiful", "Tapas") ja Tamar Novas ("Meri sisälläni", "Perhosen kieli"). Muutama pieni sivuosa on myös syytä huomata, rooleissa vilahtavat myös Lola Dueñas ("Meri sisälläni", "Volver - Paluu") ja "Serranon perheessä" näytellyt Alejo Sauras sekä myös Rossy de Palma. Näyttelijäkaarti on loistavaa kautta linjan, juoni on onnistunut, soundtrack laadukas ja muutenkin loistava elokuva.

Pisteet: 5/5

16.3

Metropolis

Legendaarisen animeohjaajan Rintaron ("Galaxy Express 999", "Mûmin") käsissä on syntynyt helvetin upea sci-fianime, joka pohjaa paljon Fritz Langin vuoden 1927 samannimiseen mykkäklassikkoon. Rintaron käsissä on tosiaankin muodostunut monta katselukertaa (kolmas katseluni kolmessa vuodessa) kestävä klassikko. Langin teoksen lisäksi, elokuva pohjaa paljon Osamu Tezukan ("Shin Tetsuwan Atom", "Burakku jakku") piirtämään mangaan. Käsikirjoituksen elokuvaan teki Katsuhiro Ohtomo (klassikkoanime "Akira", "Memories") ja enkkuversion dialogin kirjoitti Marc Handler ("Kaubôi bibappu: Cowboy Bebop", "Cowboy Bebop: Tengoku no tobira"). Vaikka harvoin pidän englanninkielisistä dubeista, täytyy myöntää että tässä ne ovat kohtuu onnistuneet. Elokuvan upean animaation lisäksi elokuvan soundtrack on mahtavaa Toshiyuki Hondan ("Verovamppi", "Minbo - eli lempeän kiristämisen taito") säveltämää Jazzia. Lisäksi elokuvassa kuulaan muutama loistava laulu: "St. James Infirmary" (esittäjänä Atsuki Kimura), "I Can't Stop Loving You" (Ray Charles) ja "There'll Never Be Goodbye" (Minako Obata). Musiikki sopii kohtauksiin kun tykki naamaan, loistavaa jazzia. Englanninkielinen dubbaus on tehty laadukkaasti. Pääosissa kuullaan Brianne Siddall (" Power Rangers Time Force", "Naapurini Totoro"), Rebecca Forstadt ("Blood: The Last Vampire", "Akira"), Tony Pope ("Kuka viritti ansan, Roger Rabbit?", "Potkupallo-Hessu"), Michael Reisz ("Päivien viemää", "Port Charles") ja Port Charles ("Patriot", "Akira"). Sivuosissa kuulaan mm. Scott Weinger, Richard Plantagenet ja Dave Mallow. Loistava elokuva kaikin puolin, mahtava anime.

Pisteet: 5/5

17.3

Stalker

Vuonna 1979 ohjasi neuvostoleffojen nero Andrei Tarkovski tämän Arkadiy Strugatskiyn ("Obitaemyy ostrov", "'Hukkunud Alpinisti' hotell") ja Boris Strugatskiyn ("Kuolleen miehen kirjeet", "Egymilliárd évvel a világ vége elött") romaaniin "Piknik na obochine" perustuvan sci-fiseikkailun, joka on sanalla sanoen OUTO. Ei huono, mutta OUTO. Tarina etenee, mutta silti on paljon pitkiä kamera-ajoja, joilla ei ole elokuvan kannalta mitään tekemistä. Silti tämä on semmoinen taidepaukku ettei tosikaan. Eduard Artemievin ("Solaris", "Auringon uuvuttamat") säveltämä musiikki on myös todella mahtavaa kuunneltavaa. Myös Maurice Ravelin kirjoittama "Bolero" kuulaan elokuvassa sekä Claude Joseph Rouget de Lislen kirjoittama "La Marseillaise" ja Ludwig van Beethovenin "An die Freude. Soundtrack sekä Aleksandr Knyazhinskyn ("Siipirikot", "Sinä ja minä") kuvaus ovat elokuvan vahvimpia puolia. Myös Tarkovskin luoma maailma, joka on kaukana perinteisestä sci-fistä. Maisemat ovat ankeita ja sitä tukee mustavalkoinen kuvaus. Rauniotuita taloja, maatuneita panssarivaunuja, märkiä tunneleita. Tämä on kaukana monien Hollywood-elokuvien sci-fikuvauksista. Elokuvaa on kuvattu Dolgopassa, Tallissa ja Isfarassa. Päänäyttelijät tekevät vakuuttavaa työtä rooleissaan. Aleksandr Kaydanovskiy ("Pribytiye poyezda", "Büvös vadász") Stalkerin roolissa on loistava, hämmentävän upea. Hänen mukanaan salaperäisellä Alueella ovat kirjailja ja professori. Näissä rooleissa ovat Andrei Rublevin roolissa loistanut Anatoliy Solonitsyn ("Solaris", "Peili") ja Nikolay Grinko ("Ei paluuta", "Solaris"). Sivuosissa ovat mm. Alisa Freyndlikh, Natasha Abramova ja virolainen kaunotar Faime Jurno. Loistava neuvostoleffa, joka on Tarkovskin parhaita elokuvia.

Pisteet: 5/5

Russkaya Lolita

Vladimir Nabokov tunnetaan kohua herättäneestä pedofiilikuvauksestaan "Lolitasta", josta on tehty kaksi elokuvatulkintaa: Stanley Kubrickin vuoden 1962 tulkinta ja Adrian Lynen vuoden 1997 uusintakuvaus. Kubrickin version olen nähnyt ja kirjan lukenut. Tämä venäläinen vuonna 2007 valmistunut kuvaelma pohjautuu löyhästi itse romaaniin. Elokuva on muutenkin niin harvinainen ettei sen tietoja löydä IMDb:stä. Elokuvan ohjaaja on joku Armen Oganjezov ja käsikirjoituksen on väsännyt herran nimeltään Alerksej Orlov. Elokuva kertoo jostain kirjailijasta joka matkaa pieneen Venäläiseen kylään ja vuokraa tilaa eräästä talosta ja rakastuu emännöitsijäänsä. Naisen teini-ikäinen tytär on lätkässä mieheen ja sitten hän viettelee miehen. Loppukohtaus on taas niin härö ettei mitään rajaa kun tytär ratsastaa miehen kullilla ja mies imee naisen isoa tisua. Seksiaktit ovat ihan kivasti toteutettuja, mutta olisivat saaneet olla HC:ta. Nyt se jää pahasti vaillinaisesti kun itse yhdyntää ei näytetä. Myös se ettei kohtausten välillä ole punaista lankaa on hieman tympeää katsottavaa. Myöskään kuvaus ei ole kauhean kovatasoista, tulee mieleen halvalla tehty kotipornoleffa. Soundtrack on kyllä todella kovatasoinen, loistavaa musaa alusta loppuun. Näyttelijätyö ei ole mitenkään kovinkaan ihmeellistä. Pääroolissa nuorena "Lolitana" on semmoinen baby-face ettei tosikaan, nimittäin Valerja Nemchenko. Hänestä ei usko että hän olisi yli 18 vuotias, luulisi 12-14 vuotiaaksi. Elokuvan uskottavuuden kannalta hän on roolinsa parempi vaihtoehto kun Kubrickin leffassa nähtävä Sue Lyon. Nemchenko on roolissaan todella seksikäs ja viehättävä. Lolitan äitinä on MILF Marina Zasimova joka jää kyllä pahasti Nemchenkon taakse ruutuajan osalta. Kirjailijan roolissa nähdään Vladimir Sorokin. Keskitason, kohtuu kiihoittava, mutta juonellisesti hieman tönkkö erottinen draamakomedia.

Pisteet: 3/5

Ei paluuta

Vuonna 1962 valmistui Andrei Tarkovskin ensimmäinen pitkä ohjaustyö, joka voitti heti kaksi palkintoa. Elokuva perustuu Vladimir Bogomolovin ("V avguste 44-go", "Zosya") kirjoittamaan tarinaan "Ivan", joka kertoo 12-vuotiaasta pojasta joka menettää sodassa perheensä ja haluaa kostaa natseille. Käsikirjoituksen kirjoittivat Tarkovski sekä Mikhail Papava ("Rakas huimapääni", "Kaukana Moskovasta") ja Andrey Konchalovskiy ("Odysseia", "Verisukulaiset"). Tarina etenee hyvin eteenpäin eikä jää junnaamaan paikallee. Myös Vadim Yusovin ("Solaris", "Andrei Rublev") kuvaus on upeaa katsottavaa: raunioituneet talot, ankea suo, kuolleet, märkä ja niljakas luonto tulevat hyvin esille. Siihen päälle vielä Vyacheslav Ovchinnikovin ("Sota ja rauha", "Maa") upea soundtrack, joka hakee vertaistaan. Näyttelytyö on hämmentävän upeaa. Pääroolissa loistaa 16-vuotias Nikolay Burlyaev ("Rintamaromanssi", "Pelurit"). Muissa tärkeissä rooleissa nähdään Valentin Zubkov ("Kurjet lentävät", "Eto nachinalos tak...") ja Yevgeni Zharikov ("Snegurochka", "Sem chasov do gibeli"). Muutkin näyttelijät tekevät toki loistavaa työtä, mutta sivuosista voisi esille nostaa myös Dmitri Milyutenkon, ohjaajan vaimon Irma Raushin sekä 9-vuotta vankilassa (1978-1987) istunut kaunis Valentina Malyavina. Näyttelijät onnistuvat, musiikki on kaunista, kuvaus hienoa ja lavastus upeaa.

Pisteet: 5/5

18.3

Pat Garrett ja Billy the Kid

Vuonna 1973 ohjasi monista väkivaltaisista leffoistaan tunnettu Sam Peckinpah ("Olkikoirat", "Rautaristi") draamapitoisen westernin kahdesta tunnestusta lännemiehestä, rikollisesta Billy The Kidistä ja sheriffisä Pat Garretistä. Alussa Billy pidätetän, hän karkaa vieden muutaman sheriffin manan majoille ja sitten Pat lähtee Billyn perään ja kalmahaju leijuu kaikkialla (ja viinan myös). Rudy Wurlitzerin ("Matkaaja", "Two-Lane Blacktop") kirjoittama käsikirjoitus on todella hyvä. Muutenkin elokuva onnistuu yllättämään, mikäli otetaan huomion millaisen kaaoksen jälkeen se lopulta syntyi. Viinaan menevä Peckinpah potkittiin projektista ja elokuva leikattin uudestaan. Katsomani versio oli juuri se minkä Peckinpah alunperin halusi. Joitakin kohtauksia on leikattu siinä uudelleen ja muutama kohtaus leikattu kokonaan pois. Lisäksi siinä on enemmän alastomuutta ja hieman verta enemmän kun uudelleenleikkauksessa. Bob Dylanin upea soundtrack tuo elokuvana juuri oikeanlaisen tunnelman. Mahtava elokuva, jossa näyttelijät tekevät aivan helkutin upeaa työtä. Pääkaksikkona nähdään James Coburn ("Charade - vaarallinen peli", "Rautaristi") ja Kris Kristofferson ("Blade", "Raivopäät"). Sekä Billy että Pat eivät ole selvästi paha tai hyvä. Heidän hahmoissana on kumpaakin ja näyttelijät tuovat sen hyvin esiin. Muissa rooleissa nähdään mm. Richard Jaeckel, Chill Wills, Jason Robards, Bob Dylan, John Beck, Jack Elam, Emilio Fernández ja Rutanya Alda. Loistavat näytteliät, loistava soundtrack, paljon verta ja muutamat tissit sekä kunnon tylyä villin lännen menoa.

Pisteet: 5/5

Sensational Janine

Tai sitten pidemmin saksalaisittain "Josefine Mutzenbacher - Wie sie wirklich war: 1. Teil". Tämä Hans Billianin ("Das Mädchen mit der heißen Masche", " Die Jungfrauen von Bumshausen") ohjaama pornokomedia vuodelta 1978 kertoo nuoresta sisäköstä Josefine Mutzenbacherista, joka asuu eräässä talossa isäpuolensa ollessa talon talonmies. Elokuva on kaksikon Billian ja Felix Saltenin (kirjailija jonka kynästä lähtivät tarinat Bambista ja eroottinen romaani "Josefine Mutzenbacher – Die Lebensgeschichte Einer Wienerischen Dirne, Von Ihr Selbst Erzählt") kirjoittama. Elokuva menee parhaiden pornoleffojen TOP-5 listalle ja taistelee kärkipaikasta muutaman muun leffan kanssa. Dave Apfelbaumin ("Laß jucken, Kumpel 5: Der Kumpel läßt das Jucken nicht", "Die Beichte der Josefine Mutzenbacher") upea soundtrack rytmittää todella kiihoittavia seksiakteja. Ja ne aktit ovat todella kiihoittavia. Eivät ole pitkiä, mutta kuvaustekniikka ja näyttelijät (jotka ovat normaaleja eivätkä jenkkileffojen tyyliin isorintaisia blondeja. Joukossa on hieman möhömahaisia ja viiksekkäitä miehiä ja naisilla on runsas karvoitus) ovat loistavia. Harvoin tulee vastaan näin upeaa leffa. Jos muutkin länsi-Saksalaiset pokeilut ovat näin hyviä, voisi kai katsella niitä muitakin. Näyttelytyö oli kuitenkin HELVETIN mahtavaa. Pääosassa nähdään 25-vuotias seksikäs Patricia Rhomberg ("Zimmermädchen machen es gern", "Heiße Löcher, geile Stecher"). Nuori nainen vetää todella loistavan roolin ollen pirskatin söpö ilmestys. Hänen isäpuolenaan (joka nusasee muutamaan otteeseen tytärpuoltaan) nähdään Frithjof Klausen ("Foxy Lady", "Kasimir der Kuckuckskleber"), joka tekee myös kohtalaisen hyvää työtä. Muissa osissa ovat mm. Siggi Buchner, Sepp Gneissl, Peter Holzmüller ja Birgit Zamulo. Laadukas pornoleffa Saksasta.

Pisteet: 5/5

Insatiable Janine

Tulipa piruuttaan katsottua tämä Hans Billianin ohjaama ja kirjoittama pornoeroottinen komedia. Elokuva oli hyvä, mutta kässäri ei yltänyt edellisen Josefine Mutzenbacher-leffan tasolle. Se oli niin epäselvä ja huumori oli jotenkin epäonnistunutta. Naintikohtaukset oli tehty hyvin mikä on pääasia, musiikki oli aivan tautisen upeaa (Tonava kaunoinen yms klassisia sävelmiä), kuvaus, lavastus, puvustus ja koreografia oli tehty hemmetin hyvin. Elokuva oli todella kiihoittava, mutta juoni vie hieman pisteitä. Näyttelytyö on kohtalaisen tasokasta. Pääosissa nähdään Sascha Atzenbeck ("Rasputin - Orgien am Zarenhof", "Divine Decadence"), Desirée Bernardy ja Stacey Donovan ("Up Up and Away", "Gentlemen Prefer Ginger"). Muissa osissa nähdään mm. John Dragon, Carmen Fernandez, Astrid Köhler ja Peter Strasser. Tästä leffasta ei oikein voi paljoakaan sanoa mutta lyhyesti sanoen: kuten edellinen Billian-leffa, mutta hieman juoneltaan ontuvampi.

Pisteet: 4,5/5

Pedon kehto

Jälleen kerran amerikan oma budhisti Steaven Seagal pistää pahiksia kasaan upeasti aikidoliikkeillään eikä ikä (51-v) paina jaloissa. Toki painoa on tullut hieman ja posket pyöristyneet mutta pahikset lentelevät päin seiniä. Ei tämä Siu-Tung Chingin ("Naked Weapon", "7 jin gong") ohjaama elokuva yllä samalle tasolle kun Seagalin kulta-ajan (1988-2001) leffat. Elokuvaa ei voi edes ottaa tosissaan, niin yliampuva se on ja vielä kun viisikymppinen Seagal pokaa 20-vuotiaan muijan ei voi kun nauraa. Vaijerit ovat kovassa käytössä tässä leffassa ja stuntteja on varmaan ollut helkutisti. Tarina, josta vastasi Seagal ja James Townsend ("Lucky Number Slevin", "Teräskehä 2"), oli niin kaavamaisen kliseinen eli pakollinen seksikohtaus (joka oli tasoa SURKEA), korruptio, Seagalin budhalaisviisaudet, Seagal ex-joku jotain todella hienoa sekä tyttären kidnappaus sekä se seikka että kaikki (ainakin suurimman osan leffasta) puhuvat englantia karmealla thai-aksentilla. Mark Sayer-Waden ("Who Do You Think You Are?", "Sydän paikallaan") soundtrack oli kuitenkin tunnelmaan sopiva. Veri virtaa, hidastukset ovat upeita ja näyttelijät tekevät aivan helvetin kauheaa työtä. Seagal (ponihäntälihapulla) painelee ympäri ruutua ollen niin kova jätkä ettei tosikaan. Seagalin apuna nähdään Byron Mann ("Catwoman", "Punainen labyrintti") joka taitaa tehdä elokuvan siedettävimpiin kuuluvan roolisuorituksen. Pakollinen nainen, Monica Lo ("Naked Weapon", "Dzin yoeng saam bo"), jää valitettavasti liian pieneen roolin. Tom Wu ("Batman Begins", "Lara Croft Tomb Raider: Elämän lähde") tekee kohtalaisen onnistuneen roolin pahiksena. Seagalin taka-taka-takapiruna häärii pienen aikaa esiintyvä Patrick Robinson (brittisarjat "The Bill", "Sairaalaelämää"). Seagalin kaapattunna tyttärenä kiljuu kun teurastettava sika todella kuuma kissa Sara Malakul Lane ("Sharktopus", "Nature Unleashed: Volcano") ja hänen kaverinaan Elidh MacQueen ("Sheesha", "Dong phayaa fai"). Kusipäisen luopion osassa tavataan Vincent Riotta ("Yön ritari", "Toscanan auringon alla"). Näyttelijöistä ei voi mennä mitään kauhean hyvää sanomaa, tehosteet ovat hienoja mutta elokuvan juoni on niin naurettava ettei tosikaan.

Pisteet: 3,5/5

Viikko 10

5.3

Kaappaus raiteilla

"Under Siege 2: Dark Territory" on Sensei-Seagalin viimeisiä kunnollisia elokuvia. Tämän jälkeen statuksen "kunnon elokuva" sai vielä elokuvat "Patriootti" (1998) ja "Exit Wounds" (2001), loput ovat sitten viihdyttävää liukuhihnatusinasontaa. Elokuvan ohjasi 1992 "Freejack"-toimintaleffan ohjannut Geoff Murphy ("Nuoret sankarit II", "Huomisen tuska") saaden aikaan kohtuu viihdttävän, paikoitellen aika tylyn väkivaltakonserton, jonka nuotiston ovat tehneet Richard Hatem ("Mothman - sanansaattaja", "Miracles") ja Matt Reeves ("Felicity", "The Yards"). Homma toimii hyvän huumorin säestämänä, myös Basil Poledourisin säveltämä soundtrack on kohtalaista. Tehosteet ovat hyvin tehtyjä, mutta loppusekoilun aikana paistoi vuosi 1995 ja CGI-tehosteiden uutuus hieman silmään, senverta tökeröä se oli. Viihdyttävän leffan takaavat loistavat näyttelijät, päähyviksenä Steven "sensei" Seagal joka pistää pahiksia kaaliin että ropina käy. Pääpahiksena nähdään ulkomuodoltaan rooliinsa sopimaton Eric Bogosian ("Talk Radio", "SubUrbia") joka teke kuitenkin kohtalaisen roolityön. Hänen oikeana kätenään nähdään antiRambo Everett McGill ("Taistelu tulesta", "Heartbreak Ridge") joka tekee upeaa työtä. Nuori (17-v) Katherine Heigl ("Paksuna", "Saman katon alla") on napapaidassaan seksikäs näky ja kuola valui aina kun neitokainen oli ruudussa. Huumoriveikon roolissa nähdään loistava Morris Chestnut ("Boyz n the Hood - kulman kundit", "Asema 49"). Erityismainnan saavat superseksikäs Sandra Taylor ("L.A. Confidential", "Morsian karkuteillä") ja myös hotti Brenda Bakke ("Hot Shots 2 - kaikkien jatko-osien äiti", "Tales from the Crypt - pahan lähettiläs"). Näyttelijät hoitavat tehtävänsä mallikkaasti ja leffa on muutenkin pikkuviostaan huolimatta loistava.

Pisteet: 4/5

6.3

Andrei Rublev

Tämä oli jo kenties kolmas kerta kun katselen tämän vuonna 1966 valmistuneen Andrei Tarkovskin ohjaama klassikon, joka kertoo munkista ja ikonimaalarista Andrei Rublevista ja hänen elämänsä eri vaiheista. Elokuva on maaginen, upea, ihmellinen. Vadim Yusovin ("Solaris", "Ei paluuta) kuvaus, Vyacheslav Ovchinnikovin ("Sota ja rauha", "Maa") musiikki ja Andrey Konchalovskiyn (televisiosarja "Odysseia", "Siperian pikajuna") kirjoittama käsikirjoitus ovat todella vakuuttavia. Muutamat kohtaukset olivat täydellisiäkin täydellisempiä kuten "Jeesuksen ristiinnaulitseminen" ja "loppujakso". Myös näyttelijät tekevät todella loistavaa työtä, Anatoliy Solonitsyn ("Stalker", "Peili") Andrei Rublevin osassa sekä Ivan Lapikov ("Quiet Flows the Don" brittiversio", "Nash dom") Kirillinä. Muissa osissa olivat mm. Nikolay Grinko, Nikolai Sergeyev, ohjaajana myös mainetta niittänyt Irma Raush, nuori 20-vuotias Nikolay Burlyaev sekä Nikolai Grabbe. Näyttelytyö on mahtavaa, samoin ohjaus, nätti kuvaus ja loistava dialogi, soundtrackiä unohtamatta.

Pisteet: 5/5

7.3

Little Fish

Kerrankin päätin ottaa kirjastossa viisi leffaa tyyliin "sika säkissä" ja ensimmäinen näistä on tämmöinen australialainen Rowan Woodsin ("The Boys", "Farscape") ohjaama ja Jacquelin Persken (televisiosarjat "Spirited" ja "Love My Way") kirjoittama draama kolmekymppisetä Tracystä, joka on ollut neljä vuotta heroiinista kunnes ex-poikakaveri ja muutamat muut henkilöt tulevat sekoittamaan pakkaa. Täytyy myöntää, osaa Woods rakentaa mielenkiintoisen tarinan huumeista ja huumeriippuvuudesta, mutta elokuva on silti paikoittellen liian hidas ollakseen 100 % kiinnostava. Itse elokuvaan kuulumaton kummallisuus on se että VET on antanut elokuvalle ikärajamerkinnän K-11, vaikka se on selvästi K-15 kamaa: aineista puhutaan ja niitä otetaan, painostava tunnelma, peitelty seksikohtaus, 70-fuck sanaa yms mukavaa. Elokuvaa tehostaa vielä Nathan Larsonin ("Lilja 4-ever", "Boys Don't Cry") upea soundtack joka on esillä liian vähän, mutta mitä kuullaan on hämmentävän upeaa. Myös Danny Ruhlmannin ("Kesytön maa", "The Nugget") kuvaus on asiansaosaavaa. Paikoin tylsästä ja itseäni kiinnostamaatomasta leffasta huolimatta näyttelijät olivat todella loistavia. Pääroolissa on kaunis Cate Blanchett ("Benjamin Buttonin uskomaton elämä", "Taru sormusten herrasta - Sormuksen ritari") joka osaa muutakin kuin välkehtiä Caladrienina Sormusten herra-leffoissa. Miespäärooleissa ovat loistavat Hugo Weaving ("Matrix", "Taru sormusten herrasta - Sormuksen ritarit") ja valitettavasti liian pienelle roolille jäävä loistava Sam Neill ("Jurassic Park", "Petturin suudelma"). Pääkolmikko on vedossa, varsinkin Blanchett ja Weaving. Sivuosissa ovat hyviä myös Martin Henderson ("Ring", "Smokin' Aces"), Noni Hazlehurst ("Candy", "Waiting") ja vietnamilaissyntyinen Dustin Nguyen ("Canh dong bat tan", "No Escape, No Return"). Näyttelijät onnistuvat, mutta käsikirjoituksessa on liikaa tylsiä hetkiä ja Sam Neillin rooli jää liian pieneksi.

Pisteet:3,5/5

8.3

Patriootti

Tuli katsottua taas Sensei-Seagalilta tämmöinen elokuva, joka on siitä harvinainen että Seagal ei pahemmin murjo pahiksia. Elokuva perustuu William Heinen romaaniin "The Last Canadien" ja ohjaajan virkaa hoiti kohtalaisella tasolla aussi Dean Semler ("Liekkien vangit", "Super Mario Bros.") ja romaanista käsikirjoituksen ovat tehneet M. Sussman ja John Kingswell, joiden ainoaksi työksi nämä jäivät (toistaiseksi). Tarina on toimiva ja Seagal on yllättävän draamapitoisessa roolissa (tosin ilmeitä ei ole kuin vakio 1 1/2-2 kpl). Dialogi on toimivaa, mutta sitten joissakin Seagalin ja Camilla Bellen välisissä dialogikohtauksissa meneen niin hävettävän lapselliseksi että pukkaa naurattamaan. Vaikka elokuva ei ole kauhean rankka (Seagalin osalta siis) on se silti yllättävän hienosti kuvattu, kuvaajana toimi Stephen F. Windon ("Deep Blue Sea", "House of Wax") ja säveltäjänä Stephen Edwards ("The Mechanic", "The Prestige") jonka musiikki on kaunista. Vaikka Seagal ei aikidoi ja muutenkin loppu on hieman juosten kustu, elokuva osaa olla hyvä. Pääroolissa Seagal on rautaa ja pahiksena nähtävä Gailard Sartain ("Mississippi palaa", "Elizabethtown") tekee hämmästyttävän hyvää työtä. L.Q. Jonesin ("Hurja joukko", "Zorron naamio") tulkitsema rento Frank oli myös todella loistava. Nyt en piruile yhtään, jos sanon että Seagalin tytärtä näytellyt söpö Camilla Belle ("10 000 B.C", "Kadonnut maailma: Jurassic Park") oli elokuvan ylivoimaisesti parhain näyttelijä. Muissa sivuosissa nähdään mm. kaunis Whitney Yellow Robe, aina loistava Brad Leland (tv-sarja "Friday Night Lights", "Santa Annan ihme") ja Molly McClure ("Kaupunkicowboyt", "Kaupunkicowboyt II"). Koska Seagal on kova Aasia-fani, leffassa nähdään japanilaisväriä Ayako Fujitanin ("Gamera daikaijû kuchu kessen", "Tokyo!") muodossa. Näyttelijät ovat hyvät, musiikki ja kuvaus erinomaisia mutta käsikirjoitus on hieman löysä.

Pisteet: 4/5

9.3

Peter Sellersin elämä

Nyt katsomisvuorossa oli tämä tunnetusta koomikosta, Peter Sellersistä (1925-1980) kertova elämänkertadraamakomedia. Ohjaajana toimi Stephen Hopkins ("Predator 2", "Painajainen Elm Streetillä 5 - Unien lapsi") ja Roger Lewisin kirjan pohjalta kässärin tekivät Christopher Markus ("Narnian tarinat: Velho ja leijona", "Narnian tarinat: Kaspianin matka maailman ääriin") ja Stephen McFeely ("Narnian tarinat: Velho ja leijona, "Narnian tarinat: Kaspianin matka maailman ääriin"). Tarina on hyvin tehty, huumori on suurimalti osin hauskaa, mutta elokuvan suurin kompastuskivi onkin juuri siinä että hyvintehty komedia ja hyvin draama ovat samassa elokuvassa. Loppupelissä ne eivät sovi samaan elokuvaan. Sellersistä olisi saanut hyvän komedian, jossa mitään ei oteta vakavasti ja hyvän elokuvan jossa kaikki otetaan vakavasti. Nyt hieman latistaa tunnelmaa kun yhtäkkiä saa nauraa itsensä tärviölle ja yhtäkkiä itkeä vollottaa jotain asiaa. Jos kyse olisi jostain animaatiosta, asia olisi eri, mutta nyt kyseessä on "dokumentaarinen" henkilökuva tunnetusta elokuvatekijästä. Elokuvassa kuultava Richard Hartleyn ("Sydänmailla", "Koskematon kauneus") säveltämä soundtrack on myös aivan loistavaa, lisäksi kun kuullaan Sellersin-ajan suurimpia listahittejä kuten Tomppa Jonesin "What's New Pussycat?" sekä "I'm a Just a Lucky So & So" ja "It's My Life". Myös suosikkisävelmäni "The Blue Danube Waltz" kuullaan elokuvassa. Näyttelytyö on sekä komediaosuuksissa että draamaosuuksissa loistotasoa, suorastaan maagista. Peter Sellersin roolissa nähtävä australialainen Geoffrey Rush ("Pirates of the Caribbean: Mustan helmen kirous", "Rakastunut Shakespeare") tekee huikeaa työtä. Sellersin toisena vaimona, Britt Eklandinda nähdään loistava ja kaunis Charlize Theron ("Paholaisen asianajaja", "The Italian Job"), ensimmäisenä vaimona Annena upea Emily Watson ("Breaking the Waves", "Punainen lohikäärme"), elokuvaohjaaja Blake Edwardsina on "Kolmas kivi auringosta"-sarjasta tuttu John Lithgow ("Cliffhanger - kuilun partaalla", "Apinoiden planeetan synty"), Peterin vanhempina Miriam Margolyes ("Babe - urhea possu", "Harry Potter ja salaisuuksien kammio") ja Peter Vaughan ("Olkikoirat", "Ihanneaviomies") sekä Sophia Lorenina kaunis italiaano Sonia Aquino ("Signora", "Amici ahrarara") ja ohjaajanero Stanley Kubrickina Stanley Tucci ("Paholainen pukeutuu Pradaan", "Oma taivas"). Loistavat näyttelijät takaavat hyvän elokuvakokemuksen, jonka ainoa ongelma on komedia-draama sekoituksen pienimuotoinen kömpelyys.

Pisteet: 4/5

10.3

Piukat paikat

Marilyn Monroe oli yksi elokuvahistorian kuumimpia mimmejä, loistava diiva ja kaunis tytteli. Tämä Billy Wilderin ("Auringonlaskun katu", "Nainen ilman omaatuntoa") ohjaama komedia on lajissaan kärkipäätä, pelkästään mahtavan näyttelijäkaartin takia. Kässärin, jota on kopiotu myöhemmin lukuisia kertoja, kirjoittivat Wilder sekä I.A.L. Diamond ("Irma la Douce - pikku pariisitar", "Poikamiesboksi"), Robert Thoeren ("Niin vähän aikaa", "Viettelijän tunnustukset") ja Michael Logan ("Lemmen serenaadi", "Fistik gibi"). Tarina on täynnä nerokkaita, nauruhermoja raastavia ideoita eikä kyllästyminen tule kysymykseenkään. Adolph Deutschin ("Maltan haukka", "Rakastunut Pariisissa") säveltämä musiikki on kivaa, mutta Marilyn Monroen esittämät kappaleet "I Wanna Be Loved By You" ja "I'm Through With Love" ovat ihania, pelkästään Monroen äänen ansiosta. Näyttelijät ovat lajissaan ylivoisen mahtavia ja ilman heitä elokuva olisi voinut olla pannukakku. Naispääroolissa nähdään 36-vuotiaana kuollut Marilyn Monroe ("Herrat pitävät vaaleaveriköistä", "Kuinka miljonääri naidaan") joka on kaunis että todella loistava näyttelijär. Hänen rinnallaan naisina sekoilevat Tony Curtis ("Kahle", "Menestyksen huuma") ja Jack Lemmon ("Äksyt vanhat herrat", "Myyntitykit"). Pahana gangstapomona on erinomainen George Raft ("He ajavat öisin", "Arpinaama") ja etsivänä Pat O'Brien ("Likakasvoiset enkelit", "Hänen viimeinen ottelunsa"). Yhden elokuvan parhaista sivuosista tekee kuitenkin Uljas Kandolinin näköinen Joe E. Brown ("Teatterilaiva", "Hollywood-kanttiini") rikkaana laivanomistajana joka yrittää mennä naimisiin Jack Lemmonin esittämän Jerryn kanssa, joka on pukeutunut naiseksi. Loistava komedia Hollywoodin kulta-ajalta.

Pisteet: 5/5

The Librarian - Kohtalon keihäs

Indiana Jones on varmana jokaiselle tuttu. Tämä "The Librarian"-trilogian avausosa vuodelta 2004 on samantapaista aivot narikassa seikkailua salaperäisen esineen perässä. Peter Wintherin ("Touch the Top of the World", "The Wicked") ohjaus on etevää ja David N. Titcherin ("Älä mokaa Morgan", "The Librarian II: Paluu kuningas Salomonin kaivoksille") kässäri täynnä hienoja ideoita. Kuitenkin näin jälkikäteen ajateltuna, loppuratkaisu tuli jotenkin hepposesti ja olisi tämmöistä katsonut kauemminkin kun puoitoistatuntia. Joseph LoDucan ("Evil Dead-trilogia") säveltämä musiikki oli hienoa, erittäin mahtipontista. Toimintakohtaukset olivat hyvin toteutettuja, mutta CGI-efektit olivat paikoin naurettavia, todella naurettavia. Tv-budjetilla harvoin saadaan mitään loistotehosteleikittelyä, mutta huumoriarvoja tällä on ja paljon. Pääroolissa nähtävä Noah Wyle ("Donnie Darko", "Kunnian miehiä") on osassaan nörttinä opiskelijana loistava ja seksikäs Sonya Walger ("Lost", "FlashForward", "Sano että rakastat") tekee kuumaa työtä naisroolissaan. Bob Newhart ("Elf", "Pelastuspartio Bernard ja Bianca") on iästään (75-v) huolimatta ilmiömäisessä vedossa ja pahisten rooleissa nähdään Kyle MacLachlan ("Blue Velvet - ja sinisempi oli yö", "The Doors"), kuuma Kelly Hu ("X-Men 2", "Kehdosta hautaan") ja samana vuonna ilmestyneessä "National Treasuressa" näytellyt David Dayan Fisher. Pienemmistä rooleista esille voisi nostaa mm. Jane Curtinin ("Antz - Muurahaizet", "I Love You, Man"), Olympia Dukakiksen ("Hei, kuka puhuu", "Kuuhullut"), kuuman Lisa Brennerin sekä Mario Iván Martínez ja Clyde Kusatsu. Loistava elokuva, muttei ihan täysien pisteiden arvoinen.

Pisteet: 4,5/5

Exit Wounds

Sensei-Seagal siirtyi 2000-luvulle ja lähti itäiseen Eurooppaan, mutta ennen sitä teki tämän Andrzej Bartkowiakin ("Romeon on kuoltava", "Kehdosta hautaan") ohjaaman toimintakomedian. John Westermannin romaanin pohjalta käsikirjoituksen kirjoitti kaksikko Richard D'Ovidio ("Kolmetoista aavetta", "The Hive") ja Ed Horowitz ("Vaarallisella alueella", "Shark in a Bottle"). Tarina on tuttuun tyyliin se että Seagal on väkivaltainen kyttä, joka murtaa pahisten jäsenet ja heittää siinä sivussa legendaarisia one-linereitä. Mukana on paljon mustia, joten tämä on ehkäpä jonkisorin puoliBlaxploitaatio. Soundtrackillä kuullaan loistavaa rappiä ja MTV-leikkaukset vauhdittavat leffaa. Elokuvaa ei muuten edes ole kuvattu jenkeissä vaan Kanadassa. Seagal on kova jätkä, samoin aisaparina oleva räppäri DMX ("Never Die Alone", "Belly") sekä Seagalin kyttäpari Isaiah Washington ("Pahin rikos", "Romeon on kuoltava"). Anthony Anderson ("Me kaksi ja Irene", "Hustle & Flow") on hemmetin hauska DMX:n kaverina, televisioshown isäntä Tom Arnold ("Tosi valheita", "Yhdeksän kuukautta"). Mustana luopiokyttänä oleva Michael Jai White ("Yön ritari", "Black Dynamite") on pirskatin hyvä. Muissa osissa ovat mm. Bill Duke, kauniit Jill Hennessy ja Eva Mendes (lääh lääh!) sekä Bruce McGill, David Vadim ja Matthew G. Taylor. Räppäri Drag-On tekee mukiinmenevää työtä DMX:n veljenä. Kova leffa, huumori on hauskaa, näyttelijät mahtavia ja musiikki hienoa.

Pisteet: 4,5/5

11.3

The Foreigner

Steven Seagal lähti 2000-luvun alussa itäiseen Eurooppaan tekemään halvalla roskaviihdettä. Tämä Michael Oblowitzin (vastasi myös umpisurkeasta Seagal-räimeestä "Out for a Kill", "Yhdessä vaaralliset") ohjaama ja Darren O. Campbellin ("Jack Frost", "Onko Romeo brassille tilaa?") kirjoittama toimintaleffa lukeutuu Seagalin itätuotannon kärkipäähän. Juoni on ihan pöhkö ja elokuvassa on paljon MTV-leikkauksia ja tolkuttomasti hidastuksia. Kaksikon David Wurst ja Eric Wurst säveltämä soudtrack on keskitasoa. Vaikka leffan toiminta on erittäin brutaalia, juoni on hölmöydestään huolimatta kohtuu viihdyttävä ja efektit ovat näyttäviä, suurin ongelma on kenties näyttelijät ja hollywood-elokuvien merkkivika: kaikki puhuvat sujuvaa englantia ilman ongelmia. Pääroolissa nähtävä Steven Seagal on menettänyt viimeisetkin kyvyt "näytellä", mutta mitä väliä kun leffa on näin ö-luokkaa. Seagalin rinnalla nähtävä Max Ryan ("Herrasmiesliiga", "Death race - kuolonajot") on roolissaan jotenkin siedettävä. Harry Van Gorkum ("Puhallettu 60 sekunnissa", "Batman & Robin") tekee oman osansa melko väsyneesti, olisi varmaan pystynyt parempaankin. Seagalin veljen roolissa koheltaa hetken Jeffrey Pierce ("S1m0ne", "The Double"), kauniina naisena Anna-Louise Plowman ("Shanghai Knights", "Days of Darkness"). Elokuvan parhaan roolin tekee Sherman Augustus ("The Mexican", "Virus") pahana tappajana. Myös toinen musta, Deobia Oparei ("Doom", "Alien³") tekee loistavaa työtä. Valitettavasti ihana Dianna Camacho tulee ammutuksi elokuvassa. Seagalin uralla keskitason leffa, joka pesee kuitenkin monet uudemmat Seagal-rainat.

Pisteet: 3,5/5