17.9
Walker, Texas Ranger: Standoff
Kolmannen kauden viimeinen episodi olikin sitten kolmikon Tom Blomquist, Rick Husky ja Terry D. Nelson kirjoittama Die Hard-kopio. Tää on niin hulvatonta rippoffausta että harvoin näkee. Michael Preecen ohjaamassa 1,5 tuntisessa episodissa Walker (Chuck Norris) joutuu tunkeutumaan terroristien valtaamaan rakennukseen ja pistää yksi kerrallaan pahikset tuutimaan. Philippe Brouchardin (Robin Sachs) johtama terroristiryhmä tahtovat meksikolaisen kuvernöörin Rafael Mendozan (Gregory Sierra) päästävän terroristi Ernesto Espinozan (Juan Fernández) vankilasta. Ihan hölmöä menoa, varsinkin Bondimainen rakettireppu jolla Walker lentää talon katolle. Ihan mukiinmenevä toimintaraina, josta ei tahatonta huumoria puutu.
Pisteet: 4,5/5
18.9
Prinsessa
Piti käydä elokuvissa katsomassa psykologianryhmän kanssa tämä dokumenttiohjaaja Arto Halosen ("Koti", "Valoa - erään elokuvan anatomia") ohjaama elämänkertadraama Anna Lappalaisesta (1896–1988) alias Prinsessasta. Eipä ollut turha reissu ollenkaan. Ihan elokuvallisesti paikoin humoristinen kuvaus erään aikakauden lääketieteellisestä maailmasta. Anna Lappalainen oli Kellonkosken mielisairaalan tunneutuin potilas, joka auttoi muita potilaita miten kykeni. Kolmikon Halonen, Pirjo Toikka ("Viimeiset mitallit", "Rengasmatka") ja Paavo Westerberg ("Paha maa", "Valkoinen kaupunki") kirjoittama elokuva alkaa kun Anna Lappalaisen (Katja Kukkola) äiti (Marja-Leena Kouki) lähettää tämän Kellonkosken kartanoon, jossa on ylilääkäri Johan Grotenfelt (Samuli Edelmann) johtama mielisairaala. Grotenfeltin lisäksi sairaalassa työskentelevät tohtori Alfred Lonka (Paavo Westerberg), johtajava lääkäri Soininen (Antti Litja), pääsairaanhoitaja Pakalén (Irma Junnilainen) sekä sairaanhoitajat Elsa (Paula Vesala) ja Rauha (Joanna Haartti). Anna Lappalainen tutustu sairaalassa moniin eri potilaisiin kuten ruhtinattareksi itseään luulevan Christina Von Heyroth (Krista Kosonen), josta myöhemmin tulee Prinsessan hovineito. Myös ateistista filosofiaa selostava Kuronen (Pirkka-Pekka Petelius) ja sodassa järkensä menettänyt Saastamoinen (Peter Franzén) kuuluvat sairaalan potilaisiin. Tapio Liinoja loistaa Kellonkosken pankinjohtajana ystävystyen Prinsessan kanssa. Elokuvan hauskinta antia on kun Prinsessa ja Christina Von Heyroth menevät Tukholmassa käymään. Perinteiseen Suomi-elokuva tyyliin musiikista vastaa onnistuneesti Tuomas Kantelinen. Lopussa soi kaunis Johanna Kurkelan kappale Prinsessalle. Elokuvassa on yksi suuri ongelma, mikä on tyypillistä kotimaiselle elokuvalle. Elokuvaan on tungettu aivan juoneen kuulumaton alastonkohtuas, jossa potilaita pestään. Toki Krista Kosonen on kaunis nainen, jonka kelpaa esitellä alastonta vartaloaan mutta silti. Muuten tämä on loistava kotimainen draama.
Pisteet: 4,5/5
22.9
Hyvästi ihminen
Mondodokumenttien spesialistit Gualtiero Jacopetti ja Franco Prosperi ("Mondo cane- kova maailma", "Hyvästi Afrikka") ohjaama, käsikirjoittama ja kertoma mondodokkari mustien orjien oloista 1800-luvun Yhdysvalloissa. Paikoin kuvataan 1960-1970-lukuja, jolloin mustat ajoivat oikeuksia itselleen. Verisiä mielenosoituksia ja muuta mukavaa. 1800-luvun tapahtumia kuvataan realistiseen tyyliin jättämättä mitään arvailujen varaan. Nimettömäksi jäävät näyttelijät tekevät loistavat roolit. Hahmot ovat karikarityyrimäisiä mikä toimii tässä elokuvassa. Riz Ortolanin säveltämä soundtrack on jäätävän upea ja varsinkin Katya Ranierin esittämä tunnuskappale Oh My Love on tunnelmallinen. Kolmikon Claudio Cirillo, Antonio Climati ja Benito Frattari kuvaus on todella upeaa katseltavaa. Hienosti toteutettu kuvaus valkoisten sortamista mustista.
Pisteet: 5/5
maanantai 8. lokakuuta 2012
sunnuntai 7. lokakuuta 2012
Viikko 37
11.9
Eastwood on Eastwood
Richard Schickelin ("Sotakuvaajat", "Martin Scorsese") ohjaama ja käsikirjoittama dokumentti vuodelta 1997, jonka keskiössä on näyttelijä-ohjaaja Clint Eastowood. Elokuva on ihan nätisti tehty läpileikkaus Eastwoodista, mutta silti jotain jää uupumaan. Se etenee ehkä hieman liian nopeasti pysähtymättä kunnolla mihinkään. Ainoastaan "Dirty Harry"-elokuvat saavat hieman enemmän huomiota osakseen. Kertojana kuullaan näyttelijä John Cusack ja itse Clintti kertoo elämästään. Arthur B. Rubinsteinin ("Floating Away", "Hart to Hart: Home Is Where the Hart Is") musiikki on toimivaa, mutta sitä ei soiteta ihan niin paljoa kun olisi toivonut. Ihan ok läpileikkaus kuitenkin.
Pisteet: 3,5/5
12.9
Halloween
John Carpanterin ("Pako L.A. :sta", "Pako New Yorkista") ohjaama mestarillinen Slasher-genren esiäiti vuodelta 1978 on kyllä edelleenkin todella kova leffa. Carpanterin ja Debra Hillin ("Usva", "Halloween: Resurrection") käsikirjoitus pitää otteessaan täysillä ja on elokuva ansainnut klassikon asemansa. Kaikesta huolimatta, vaikka tämä onkin LOISTAVA, en voi olla väittämättä että Rob Zombien uusintafilmatisointi ei olisi hitusen parempi. No, aika vaikeahan näitä on loppupelissä vertaille. Sopivan tunnelmallinen elokuva tämä Carpanterin alkuperäinen on. Myös soundtrack on toimiva. Elokuva kertoo 6-vuotiaasta Michale Mayeristä (Will Sandin), joka murhaa vanhemman siskonsa Judithin (Sandy Johnson) kylmäverisesti ja joutuu mielisairaalaan. Tohtori Sam Loomis (Donald Pleasence) saa 17 vuotta myöhemmin, 1978, todistaa että Mayer pakenee kotikaupunkiinsa Haddonfieldiin. Kohteena on pikkusisko Laurie (Jamie Lee Curtis). Jännitys pysyy yllä ja näyttelijät tekevät loistavaa työtä 23-vuotiaana Michael Mayerinä nähtävä Tony Moran tekee hyvää työtä, samoin Curtis ja Pleasence. 29-vuotias Nancy Kyes ("Usva", "Hyökkäys poliisiasemalle") on hyvä Laurien kaverina ja lapsinäyttelijät Kyle Richards ja Brian Andrews ovat myös erinomaisia. Näyttelijöistä ei ole mitään pahaa sanottavaa. Ainoa miinus on että väkivaltaa olisi voinut olla jonkin verran. Muuten tämä on klassikkoelokuva ansaiten täydet pointsit.
Pisteet: 5/5
16.9
Walker, Texas Ranger: Flashback
Walker Teksasista kolmannen kauden 20 episodi oli aika kaksijakoinen. Siinä oli kaksi ihan toimivaa tarinaa sekoitettuna: nykypäivän seikkailu Cordell Walkerin (Chuck Norris) seurassa ja takauma Hayes Cooperista (Chuck Norris), joka seikkaili 1800-luvun Villissä Lännessä. Jim Byrnesin ("Kuolleen miehen kosto", "Ruudinsavua Dodge Cityssä") kirjoittama elokuvajakso oli ihan kiva seikkailu, josta ohjaaja Tony Mordente on saanut paljon irti. Vielä kun lisätään Christopher L. Stonen uskomattoman hieno musiikki elokuvaan, niin elokuva rulaa täysillä. Norris on kaksoisroolissaan erinomainen pistäen pahiksille luun kurkkuun. Clarence Gilyard Jr. tekee kaksoisroolin näytellen sekä Walkerin paria James Trivetteä että mustaa ratsupoliisia joka auttaa Coopperia. Sheree J. Wilson on sekä Alex Cahilina että erään lännenkaupungin ilotyttönä loistava ja aina haska Noble Willingham on baarimikkona erinomainen. Muistettavimpia jaksoja ovat mm. kun Cooperin vanhemmat teurastetaan kylmäverisesti ja nuori Cooper (Michael Turner) tekee murhaajista selvä jälkeä. Muita muistettavia näyttelijöitä ovat Russ Marker ("Bikini Detectives", "Bonnie ja Clyde") vanhana kullankaivajana ja Martin Kove ("Karate Kid", "Rambo II") pahispäälikkönä. Ihan viihdyttävä toimintawestern, joka ei kuitenkaan ihan korkeimpaan Walker-kastiin yllä.
Pisteet: 4/5
Eastwood on Eastwood
Richard Schickelin ("Sotakuvaajat", "Martin Scorsese") ohjaama ja käsikirjoittama dokumentti vuodelta 1997, jonka keskiössä on näyttelijä-ohjaaja Clint Eastowood. Elokuva on ihan nätisti tehty läpileikkaus Eastwoodista, mutta silti jotain jää uupumaan. Se etenee ehkä hieman liian nopeasti pysähtymättä kunnolla mihinkään. Ainoastaan "Dirty Harry"-elokuvat saavat hieman enemmän huomiota osakseen. Kertojana kuullaan näyttelijä John Cusack ja itse Clintti kertoo elämästään. Arthur B. Rubinsteinin ("Floating Away", "Hart to Hart: Home Is Where the Hart Is") musiikki on toimivaa, mutta sitä ei soiteta ihan niin paljoa kun olisi toivonut. Ihan ok läpileikkaus kuitenkin.
Pisteet: 3,5/5
12.9
Halloween
John Carpanterin ("Pako L.A. :sta", "Pako New Yorkista") ohjaama mestarillinen Slasher-genren esiäiti vuodelta 1978 on kyllä edelleenkin todella kova leffa. Carpanterin ja Debra Hillin ("Usva", "Halloween: Resurrection") käsikirjoitus pitää otteessaan täysillä ja on elokuva ansainnut klassikon asemansa. Kaikesta huolimatta, vaikka tämä onkin LOISTAVA, en voi olla väittämättä että Rob Zombien uusintafilmatisointi ei olisi hitusen parempi. No, aika vaikeahan näitä on loppupelissä vertaille. Sopivan tunnelmallinen elokuva tämä Carpanterin alkuperäinen on. Myös soundtrack on toimiva. Elokuva kertoo 6-vuotiaasta Michale Mayeristä (Will Sandin), joka murhaa vanhemman siskonsa Judithin (Sandy Johnson) kylmäverisesti ja joutuu mielisairaalaan. Tohtori Sam Loomis (Donald Pleasence) saa 17 vuotta myöhemmin, 1978, todistaa että Mayer pakenee kotikaupunkiinsa Haddonfieldiin. Kohteena on pikkusisko Laurie (Jamie Lee Curtis). Jännitys pysyy yllä ja näyttelijät tekevät loistavaa työtä 23-vuotiaana Michael Mayerinä nähtävä Tony Moran tekee hyvää työtä, samoin Curtis ja Pleasence. 29-vuotias Nancy Kyes ("Usva", "Hyökkäys poliisiasemalle") on hyvä Laurien kaverina ja lapsinäyttelijät Kyle Richards ja Brian Andrews ovat myös erinomaisia. Näyttelijöistä ei ole mitään pahaa sanottavaa. Ainoa miinus on että väkivaltaa olisi voinut olla jonkin verran. Muuten tämä on klassikkoelokuva ansaiten täydet pointsit.
Pisteet: 5/5
16.9
Walker, Texas Ranger: Flashback
Walker Teksasista kolmannen kauden 20 episodi oli aika kaksijakoinen. Siinä oli kaksi ihan toimivaa tarinaa sekoitettuna: nykypäivän seikkailu Cordell Walkerin (Chuck Norris) seurassa ja takauma Hayes Cooperista (Chuck Norris), joka seikkaili 1800-luvun Villissä Lännessä. Jim Byrnesin ("Kuolleen miehen kosto", "Ruudinsavua Dodge Cityssä") kirjoittama elokuvajakso oli ihan kiva seikkailu, josta ohjaaja Tony Mordente on saanut paljon irti. Vielä kun lisätään Christopher L. Stonen uskomattoman hieno musiikki elokuvaan, niin elokuva rulaa täysillä. Norris on kaksoisroolissaan erinomainen pistäen pahiksille luun kurkkuun. Clarence Gilyard Jr. tekee kaksoisroolin näytellen sekä Walkerin paria James Trivetteä että mustaa ratsupoliisia joka auttaa Coopperia. Sheree J. Wilson on sekä Alex Cahilina että erään lännenkaupungin ilotyttönä loistava ja aina haska Noble Willingham on baarimikkona erinomainen. Muistettavimpia jaksoja ovat mm. kun Cooperin vanhemmat teurastetaan kylmäverisesti ja nuori Cooper (Michael Turner) tekee murhaajista selvä jälkeä. Muita muistettavia näyttelijöitä ovat Russ Marker ("Bikini Detectives", "Bonnie ja Clyde") vanhana kullankaivajana ja Martin Kove ("Karate Kid", "Rambo II") pahispäälikkönä. Ihan viihdyttävä toimintawestern, joka ei kuitenkaan ihan korkeimpaan Walker-kastiin yllä.
Pisteet: 4/5
torstai 13. syyskuuta 2012
Viikko 36
3.9
Hornblower: The Even Chance
Odotin tältä Andrew Grieven ("Hornblower"-elokuvat) ohjaamalta telkkuelokuvalta kenties paljon enemmän kun onnistuin saamaan. C.S. Foresterin ("Afrikan kuningatar", "Kapteeni Horatio Hornblower") tarinoihin perustuvan käsikirjoituksen teki Russel Lewis ("Sharpe's Peril", "Bestman"). Tarina, tai itseasiassa tarinat ovat kyllä sinällä ihan mielenkiintoisia, mutta miksi niin monta on täytynyt tunkea yhteen pötköön. Pituutta on karvan verran yli kolme tuntia, mikä alkaa puolenvälin tienoilla ärsyttämään. Rytmitys ei toimi sitten ei ollenkaan. Jos nämä olisi pätkinyt 45 minuutin jaksoiksi, homma olisi ollut selvemmin seurattavissa. Elokuvan keskushenkilönä on nuori 17-vuotias Horatio Hornblower (Ioan Gruffudd), joka tulee kapteeni Keenen (Michael Byrne) komentamaan osastoon. Jack Simpson-niminen mies (Dorian Healy) ei pidä tästä alkuunkaan. Alkaa vihanpito, joka päättyy vasta kaksintaisteluun. Elokuvan parhaimmaksi jaksoksi juonenjuonetuksen osalta nousee loppu, jossa britit ovat Ranskassa auttamassa kapinallisia vastaan taistelevia ranskalaisia. Gruffudd ("Titanic", "Kuningas Arthur") tekee pääroolissa hyvää työtä, samoin Dorian Healy ("Viimeinen keikka", "Soldier Soldier"). Monet sivuosissa nähtävät näyttelijät puuttuvat IMDb:n tietokannasta, mutta Marie-naisen roolissa ollut söpöläinen, sekä murhanhimoista ranskalaisupseeria näytellyt mies olivat erinomaisia. Vincent Grass ("Ruusuinen elämäni", "Le centre du monde") on ranskaisen aluksen kapteenina erinomainen. Sean Gilder ("Hävytöntä", "Gangs of New York") tekee merimiehenä myös erinomaisen roolityön, ollen jopa hieman humoristinen lisä paikoitellen. Musiikki on toimivaa, ja kielien käyttö, kunnes menee siihen ettei sitä ranskaa enää puhuta kun satunnaisesti. Eli ranskalaiset puhelivat toisilleen ranskaksi, mikä vei viimeisenkin ilon katsella tätä. Sopivan väkivaltainen, mutta paikotellen aivan tolkuttoman kliseinen tapaus. Ja liian ylipitkä.
Pisteet: 2/5
4.9
Messalina
Rooman keisari Claudiuksen kolmannesta vaimosta kertova historiallinen aikuisviihde-elokuva vuodelta 1996. Ja ohjaajana oli kukas muu kuin Joe D´amato, joka myös käsikirjoitti tämän. No ei tämä pääse lähellekkään D´amaton parhaiden joukkoon, sellaista sontaa tämä oli. 85 minuuttia saa kestää surkeita akteja, joissa ei näytetä mitään. Muutama parempi oli mukana, mutta surkea silti. Pääroolissa Messalinana nähdään saksalainen Kelly Trump (komedia "Agnes und seine Brüder", "Kelly in Ekstase 2"), joka on ihan sievä 26-vuotias neitokainen. Muissa osissa olivat mm, Hakan Serbes, Backey Jakic, Olivia Del Rio, Jessica Gabriel, Laura Lee ja Ursula Moore. Elokuvan soundtrack oli ihan toimiva, mutta kuvaajanakin toiminut D´amato oli paikoin ihan selvästi pihalla kun talitintti. Unkarinkielinen dubbaus teki myös sen ettei elokuvasta saanut juonesta kiinni millään tasolla. Voi tämän katsoa kerran viiteensataan vuoteen.
Pisteet: 1,5/5
8.9
Punaisten lyhtyjen kaksoset
Vuonna 2011 valmistettu dokumenttielokuva hollantilaisista Fokkensin sisaruksista (Louise ja Martine), jotka ovat toimineet lähemmäksi viisikymmentä vuotta prostituoituina Amsterdammissa. Kaksikon Gabrielle Provaas ("The Mozart Bird", "American Skin 2: Eagles Gathering") ja Rob Schröder ("Een schitterend ongeluk", " Sonic Fragments - The Poetics of Digital Fragmentation") ohjaama elokuva kertoo paikoin humoristestikkin sisarusten vaikeasta tiestä aina lapsuudesta 2000-luvulle asti. Elokuvan alkuperäinen nimi on Ouwehoeren, mutta suomenkielinen nimi viittaa myös samannimiseen elämänkertakirjaan, joka on vastikään julkaistu suomeksi. Dokumentti itsessään oli mielenkiintoinen, mutta ei silti ole mitenkään henkeäsalpaavan ihmeellinen. Danny Maladon (tv-sarja "Waltz") upea musiikki ja Wiro Felixin ("Jack, the Balkans & I", "Zes minuten") kuvaus ovat elokuvan valttikortteja sekä sisarusten humoristinen jutustelu. Koska aihe ei ole mitenkään lähellä sydäntäni, veroittaa se pisteitä hieman.
Pisteet: 3,5/5
9.9
Babylon 5: War Without End
Babylon 5 oli vuosina 1993-1998 valmistettu scifisarja, joka kertoo avaruuskaupunki Babylon 5:stä. Tämä kaksiosaisesta episodista muodostuntut "elokuva" on kolmannelta kaudelta. Käsikirjoituksesta vastasi sarjan luoja J. Michael Straczynski ("Thor", "Babylon 5:Tie Babyloniin") ja ohjaajana toimi Michael Vejar ("Ihmemies MacGyver: Kadonnut aarre", tv-sarja "FX-murha tilauksesta"). Elokuvan keskushahmoina ovat siis Babylon 5:den uusi kapteeni John Sheridan (Bruce Boxleitner), komentaja Susan Ivanova (Claudia Christian), Babylon 5:den turvallisuuspäälikkö Michael Garibaldi (Jerry Doyle), Mimbari-rodun suurlähettiläs Delenn (Mira Furlan), tämän lähin apulainen Lennier (Billy Mummy) sekä Babylon 5:lle palannut entinen kapteei Jeffrey Sinclair (Michael O´Hare). Mukana on kolmannelle kaudelle mukaan tullut rajavartija Marcus Cole (Jason Carter). Heidän tehtävänään on ratkaista Babylon 4:sen salaisuus. Elokuva etenee koko 80 minuuttisen sujuvasti eteenpäin. Aikamatkustus on sekavaa, mutta niinhän se kaikissa aikamatkustuselokuvissa on. Christopher Franken säveltämä musiikki on toimivaa, efektit yllättävän nätin 90-luvun tuotokseksi (paikoin on pelimäisyttä havaittavissa). Hieno scifistely pienestä epäselvyydestä huolimatta.
Pisteet: 4,5/5
Warbirds
Harvoin sitä tulee vastaan näin hengetöntä scifikauhua mítä tämä Kevin Gendreaun ("Scary movie 2", "Antibody") ohjaama Warbirds oli. Myös Gendreaun kirjoittama käsikirjoitus oli aika pökkelö ilman mitään ihmeellistä koukkua. Heti ekassa kohtauksessa kerrotaan kuka on elokuvan pahis. Sitten lauma naislentäjiä (Jamie Elle Mann, Shauna Rappold,Lucy Faust, Gizza Elizondo ja Stephanie Honore) vuonna 1945 vievät sotilasjoukon johon kuuluvat eversti Jack Toller (Brian Krause), kersantti John Lee (Caleb Michaelson) ja kersantti Murphy (Jon McCarthy) japanilaisten valtaamalle saarelle, jossa vielä alun teurastuksesta henkiin ovat jääneet kapteeni Ozu (Tohoru Masamune) ja sotamiehet Takashi (Dennis Nguyen), Kodama (Henry Ku) ja Katzu (Marel Medina). Nelikon Gendrau, Christian McIntire, John Terlesky ja Scott Wheeler suunittelema idea on nerokas, mutta kun sitä ei hyödynnetä yhtään. Ei väkivaltaa, ei verta, ei tissejä, ei huumoria, ei yhtään mitään mikä viihdyttäisi. Hahmot ovat tylsiä, varsinkin karseeta englantia puhuvat japanilaset hahmot. Naiset ovat kauniita, mutta kun ei ole ryntään rynnästä, ei tästä saa mitään iloa silläkään saralla. Billy Lincolnin säveltämä musiikki on paikoin koomisen ylivedettyä. Tehosteet taas toivat mieleen XBox 360-pelit eli oli laadukkaampaa kun muissa Direct-to-TV elokuvissa. Myös juonenkuljetus tuo liikaa mieleen videopelit tyyliin Medal of Honor. Aika tylsä kauhu.
Pisteet: 1,5/5
Hornblower: The Even Chance
Odotin tältä Andrew Grieven ("Hornblower"-elokuvat) ohjaamalta telkkuelokuvalta kenties paljon enemmän kun onnistuin saamaan. C.S. Foresterin ("Afrikan kuningatar", "Kapteeni Horatio Hornblower") tarinoihin perustuvan käsikirjoituksen teki Russel Lewis ("Sharpe's Peril", "Bestman"). Tarina, tai itseasiassa tarinat ovat kyllä sinällä ihan mielenkiintoisia, mutta miksi niin monta on täytynyt tunkea yhteen pötköön. Pituutta on karvan verran yli kolme tuntia, mikä alkaa puolenvälin tienoilla ärsyttämään. Rytmitys ei toimi sitten ei ollenkaan. Jos nämä olisi pätkinyt 45 minuutin jaksoiksi, homma olisi ollut selvemmin seurattavissa. Elokuvan keskushenkilönä on nuori 17-vuotias Horatio Hornblower (Ioan Gruffudd), joka tulee kapteeni Keenen (Michael Byrne) komentamaan osastoon. Jack Simpson-niminen mies (Dorian Healy) ei pidä tästä alkuunkaan. Alkaa vihanpito, joka päättyy vasta kaksintaisteluun. Elokuvan parhaimmaksi jaksoksi juonenjuonetuksen osalta nousee loppu, jossa britit ovat Ranskassa auttamassa kapinallisia vastaan taistelevia ranskalaisia. Gruffudd ("Titanic", "Kuningas Arthur") tekee pääroolissa hyvää työtä, samoin Dorian Healy ("Viimeinen keikka", "Soldier Soldier"). Monet sivuosissa nähtävät näyttelijät puuttuvat IMDb:n tietokannasta, mutta Marie-naisen roolissa ollut söpöläinen, sekä murhanhimoista ranskalaisupseeria näytellyt mies olivat erinomaisia. Vincent Grass ("Ruusuinen elämäni", "Le centre du monde") on ranskaisen aluksen kapteenina erinomainen. Sean Gilder ("Hävytöntä", "Gangs of New York") tekee merimiehenä myös erinomaisen roolityön, ollen jopa hieman humoristinen lisä paikoitellen. Musiikki on toimivaa, ja kielien käyttö, kunnes menee siihen ettei sitä ranskaa enää puhuta kun satunnaisesti. Eli ranskalaiset puhelivat toisilleen ranskaksi, mikä vei viimeisenkin ilon katsella tätä. Sopivan väkivaltainen, mutta paikotellen aivan tolkuttoman kliseinen tapaus. Ja liian ylipitkä.
Pisteet: 2/5
4.9
Messalina
Rooman keisari Claudiuksen kolmannesta vaimosta kertova historiallinen aikuisviihde-elokuva vuodelta 1996. Ja ohjaajana oli kukas muu kuin Joe D´amato, joka myös käsikirjoitti tämän. No ei tämä pääse lähellekkään D´amaton parhaiden joukkoon, sellaista sontaa tämä oli. 85 minuuttia saa kestää surkeita akteja, joissa ei näytetä mitään. Muutama parempi oli mukana, mutta surkea silti. Pääroolissa Messalinana nähdään saksalainen Kelly Trump (komedia "Agnes und seine Brüder", "Kelly in Ekstase 2"), joka on ihan sievä 26-vuotias neitokainen. Muissa osissa olivat mm, Hakan Serbes, Backey Jakic, Olivia Del Rio, Jessica Gabriel, Laura Lee ja Ursula Moore. Elokuvan soundtrack oli ihan toimiva, mutta kuvaajanakin toiminut D´amato oli paikoin ihan selvästi pihalla kun talitintti. Unkarinkielinen dubbaus teki myös sen ettei elokuvasta saanut juonesta kiinni millään tasolla. Voi tämän katsoa kerran viiteensataan vuoteen.
Pisteet: 1,5/5
8.9
Punaisten lyhtyjen kaksoset
Vuonna 2011 valmistettu dokumenttielokuva hollantilaisista Fokkensin sisaruksista (Louise ja Martine), jotka ovat toimineet lähemmäksi viisikymmentä vuotta prostituoituina Amsterdammissa. Kaksikon Gabrielle Provaas ("The Mozart Bird", "American Skin 2: Eagles Gathering") ja Rob Schröder ("Een schitterend ongeluk", " Sonic Fragments - The Poetics of Digital Fragmentation") ohjaama elokuva kertoo paikoin humoristestikkin sisarusten vaikeasta tiestä aina lapsuudesta 2000-luvulle asti. Elokuvan alkuperäinen nimi on Ouwehoeren, mutta suomenkielinen nimi viittaa myös samannimiseen elämänkertakirjaan, joka on vastikään julkaistu suomeksi. Dokumentti itsessään oli mielenkiintoinen, mutta ei silti ole mitenkään henkeäsalpaavan ihmeellinen. Danny Maladon (tv-sarja "Waltz") upea musiikki ja Wiro Felixin ("Jack, the Balkans & I", "Zes minuten") kuvaus ovat elokuvan valttikortteja sekä sisarusten humoristinen jutustelu. Koska aihe ei ole mitenkään lähellä sydäntäni, veroittaa se pisteitä hieman.
Pisteet: 3,5/5
9.9
Babylon 5: War Without End
Babylon 5 oli vuosina 1993-1998 valmistettu scifisarja, joka kertoo avaruuskaupunki Babylon 5:stä. Tämä kaksiosaisesta episodista muodostuntut "elokuva" on kolmannelta kaudelta. Käsikirjoituksesta vastasi sarjan luoja J. Michael Straczynski ("Thor", "Babylon 5:Tie Babyloniin") ja ohjaajana toimi Michael Vejar ("Ihmemies MacGyver: Kadonnut aarre", tv-sarja "FX-murha tilauksesta"). Elokuvan keskushahmoina ovat siis Babylon 5:den uusi kapteeni John Sheridan (Bruce Boxleitner), komentaja Susan Ivanova (Claudia Christian), Babylon 5:den turvallisuuspäälikkö Michael Garibaldi (Jerry Doyle), Mimbari-rodun suurlähettiläs Delenn (Mira Furlan), tämän lähin apulainen Lennier (Billy Mummy) sekä Babylon 5:lle palannut entinen kapteei Jeffrey Sinclair (Michael O´Hare). Mukana on kolmannelle kaudelle mukaan tullut rajavartija Marcus Cole (Jason Carter). Heidän tehtävänään on ratkaista Babylon 4:sen salaisuus. Elokuva etenee koko 80 minuuttisen sujuvasti eteenpäin. Aikamatkustus on sekavaa, mutta niinhän se kaikissa aikamatkustuselokuvissa on. Christopher Franken säveltämä musiikki on toimivaa, efektit yllättävän nätin 90-luvun tuotokseksi (paikoin on pelimäisyttä havaittavissa). Hieno scifistely pienestä epäselvyydestä huolimatta.
Pisteet: 4,5/5
Warbirds
Harvoin sitä tulee vastaan näin hengetöntä scifikauhua mítä tämä Kevin Gendreaun ("Scary movie 2", "Antibody") ohjaama Warbirds oli. Myös Gendreaun kirjoittama käsikirjoitus oli aika pökkelö ilman mitään ihmeellistä koukkua. Heti ekassa kohtauksessa kerrotaan kuka on elokuvan pahis. Sitten lauma naislentäjiä (Jamie Elle Mann, Shauna Rappold,Lucy Faust, Gizza Elizondo ja Stephanie Honore) vuonna 1945 vievät sotilasjoukon johon kuuluvat eversti Jack Toller (Brian Krause), kersantti John Lee (Caleb Michaelson) ja kersantti Murphy (Jon McCarthy) japanilaisten valtaamalle saarelle, jossa vielä alun teurastuksesta henkiin ovat jääneet kapteeni Ozu (Tohoru Masamune) ja sotamiehet Takashi (Dennis Nguyen), Kodama (Henry Ku) ja Katzu (Marel Medina). Nelikon Gendrau, Christian McIntire, John Terlesky ja Scott Wheeler suunittelema idea on nerokas, mutta kun sitä ei hyödynnetä yhtään. Ei väkivaltaa, ei verta, ei tissejä, ei huumoria, ei yhtään mitään mikä viihdyttäisi. Hahmot ovat tylsiä, varsinkin karseeta englantia puhuvat japanilaset hahmot. Naiset ovat kauniita, mutta kun ei ole ryntään rynnästä, ei tästä saa mitään iloa silläkään saralla. Billy Lincolnin säveltämä musiikki on paikoin koomisen ylivedettyä. Tehosteet taas toivat mieleen XBox 360-pelit eli oli laadukkaampaa kun muissa Direct-to-TV elokuvissa. Myös juonenkuljetus tuo liikaa mieleen videopelit tyyliin Medal of Honor. Aika tylsä kauhu.
Pisteet: 1,5/5
tiistai 4. syyskuuta 2012
Viikko 35
27.8
Tuuliranta
Joulun alla ensi-illan saa Salatut elämät saippuasarjaan perustuva kauhutrilleri "Ei maata näkyvissä" , jolta en odota suuria. Itse en ole pahemmin kyseistä sarjaa seurannut, mutta päätin YouTubesta katsella salkkarikauhua edustavan 10 osaisen web-spin-offin Tuuliranta, jonka ohjauksesta vastasi Marko Äijö ("Heinähattu ja Vilttitossu", "Seppo Goes Shakespeare") ja käsikirjoituksen, jossa yritettiin ottaa mallia amerikkalaisista Slashereista, oli Tiina Tanskasen käsialaa. "Elokuva" kertoo Salkkarien nuorista Peppi Puolakasta (Sara Säkkinen), Heidi Aaltosesta (Venla Savikuja), Jiri Viitamäestä (Mikko Parikka) ja Joonatan Sievisestä (Markku Pulli), jotka matkustavat jonnekin ryteikköön mökkiin nimeltä Tuuliranta. Pojat ajattelevat pelotella tyttöjä Janne Haukkalan (Hemmo Karja) avulla. Lopulta homma ei menekkään ihan niin kuin alunperin on suuniteltu. Mutta tämän parissa tuli naurettua monet kerrat. Oli tämä umpisurkeaa Saunaa parempi, mutta The Kiniä huonompi. Näyttelijät ovat surkeita muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Timo Jurkka ("Sokkotanssi", "Paratiisin kahleissa") ja Johanna Nurmimaa ("Yöjalassa", "Seppo Goes Shakespeare") tekevät hyvää työtä sekä Väiski Syväoja lintumetsästäjänä. Musiikki ottaa mallia Perjantai 13 päivä elokuvista ja onnistuu muutamin paikoin luomaan hyytävää tunnelmaa. Loppu on sitten aivan lastensarjan tasoa.
Pisteet: 2/5
28.8
Sido minut, ota minut
Jopa välityöt ovat Pedro Almodóvarilta sellaisia taidonnäytteitä ettei tosikaan. Almodóvarin itsensä kirjoittama musta romantinen komedia kertoo mielesairaalassa asuvasta Rickystä (Antonio Banderas), jonka johtajatar (Lola Cardona) päästää vapauteen kun tuomari on todennut tämän siihen kykeneiväiseksi. Rickyllä on yksi ainoa asia mielessä, päästä naisen luokse, jonka kanssa rakasteli kun oli kerran karannut mielisairaalasta. Nainen on eroottisten elokuvien tähti Marina Osorio (Victoria Abril). Rocky tunkeutuu tämän asuntoon ja pitää tätä sidottuna sänkyyn. Kaikesta huomitta todellinen lempihän siinä roihahtaa. Banderas ("Zorron naamio", "Saapasjalkakissa") ja Abril ("Korkeat korot", "Ja paholainen loi naisen") tekevät hienoa työtä rooleissaan. Marinan siskona nähdään Loles León ("Puhu hänelle", "Naisia hermoromahduksen partaalla") ja elokuvaohjaaja Máximo Espejona Francisco Rabal ("Goya", "Viridiana"). Myös Rossy de Palma tekee hienon sivuosan. Ennio Morriconen musiikki on toimivaa ja kappaleet "Canción del alma" ja "Resistiré" ovat hyviä. Ei nyt juonellisesti mikään maailman ihmeellisin, mutta kokonaisuus toimii senverta hyvin.
Pisteet: 5/5
29.8
Täältä ikuisuuteen
James Jonesin menestysromaanista valmistettin vuonna 1953 Fred Zinnemannin ("Sheriffi", "Kunnian mies") ohjaama romanttinen sotadraama, joka pokkasi 11 Oscar-ehdokkudestaan kahdeksan pystiä. Hieno saavutus, eikä siis mikään turha leffa ole kyseessä. Michael Bayn Pearl Harbor (2001) otti tästä jonkin verran vaikutteita, mutta tämö on hieno elokuva. Viimeinen vartti on varsinaista räiskimistä ja se on hienon näköistä kun Zerojen kk-ruiskut lahtaavat jenkkimosureita maahan kun viljaa. Jonesin kirjasta käsikirjoituksen muokkasi Daniel Taradash ("Rakkauden huviretki", "Havaiji"). Elokuvan keskiössä on sotamies sotamies Robert Prewitt (Montgomery Clift), joka saapuu Hawaijille palvelukseen. Prewitt, joka oli entinen armeijan huippunyrkkeijä, halutaan komppanian nyrkkeilyjoukkueeseen, mutta tämä ei suostu siihen. Miestä höykytetetään kaikin mahdollisin keinoin. Prewitt ystävystyy karskin, mutta reilun kersantti Milton Wardenin (Burt Lancaster) ja italiaanosotamies Angelo Maggion (Frank Sinatra) kanssa. Wardenilla syntyy romanssi samalla kapteeni Dana Holmesin (Philip Ober) Karen-vaimon (Deborah Kerr) kanssa. Maggio taas vie Prewittin erääseen herrasmieskerhoon, jossa tämä Maggio tapaa viehättävän Alma 'Lorene' Burken (Donna Reed). Maggio saa vihamiehekseen ison kersantti "Läski" Judsonin (Ernest Borgnine). George Duningin ("Sisareni Eileen", "The Big Valley") säveltämä soundtrack on hyvin kaunis ja Criftin soittamat trumpettikappaleet ovat huikeita. Näyttävät taisteluefektit, hienosti rytmitetty ja kokoaisuus toimii hyvin.
Pisteet: 5/5
30.8
Drácula
Vuonna 1931 kuvasi Tod Browning menestyneen kauhuklassikon Dracula. Samaan aikaan, samoissa lavasteissa, filmasivat George Melford ("Sheikki", "East of Java") ja Enrique Tovar Ávalos ("La voluntad del muerto", "Don Juan diplomático") espanjankielisen kieliversion elokuvasta. Tämä nyt on lähes 30 minuuttia englannikielistä versiota pidempi, jotenka uusia ja hieman erilaisia kohtuaksia on mukana. Tarina kuitenkin on sama. Tarina perustuu Bram Stokerin romaaniin ja Garrett Fortin käsikirjoitukseen, josta Baltasar Fernández Cué ("El hombre malo", "Resurrección") teki espanjankielisen sovituksen. Elokuvan alussa Renfield (Pablo Álvarez Rub) on matkalla Transylvaaniassa myymään taloa Lontoosta kreivi Dráculalle (Carlos Villarías). Eipä aikaakaan kun kolme Dráculan morsianta (Geraldine Dvorak, Cornelia Thaw ja Dorothy Tree) purevat Renfieldiä ja tästä tulee Dráculan orja. Lontoossa Renfield joutuu tohtori Sewardin (José Soriano Viosca) johtamana mielisairaalaan, jossa asuu myös tämän tytär Eva (Lupita Tovar) miehensä/poikaystävänsä Juan Harkerin (Barry Norton) kanssa. Kun Drácula onnistuu tappamaan Evan ystävättären Lucía Westonin (Carmen Guerrero), mikään ei ole enää entisellään. George Robinsonin ("Tarantula", "Frankensteinin poika") kuvaus on nättiä ja alkupuolella linnassa ollessa saadaan luotua hieman kauhua. Hieman englannikielistä versiota parempi tämä on, mutta silti liikaa tylsiä kohtauksia on tässä, osa johtuu kenties olemattomasta espanjakielentaidosta. Musikkiakin olisi tässä voinut olla, mutta ei. Hieno lavastus ja hyvät näyttelijät. Dráculana nähtävä Carlos Villarías ("Viimeinen pako", "Gran Hotel") on lähes yhtä vakuuttava kun Bela Lugosi. Kauni Lupita Tovar ("Two Gun Sheriff", "Valkoinen nainen viidakossa") esittellen paikoitellen aika paljonkin rintojaan avarasta kaula-aukosta. Elokuvan loistokkain näyttelijä kuitenkin on Renfieldin roolissa nähtävä Pablo Álvarez Rubio ("Faustina", "Paz"). Mies on niin hullu kun vain voi olla. Hieno espanjankielinen amerikkalaiselokuva.
Pisteet: 4/5
Verenperintö
1960-luvun muoti-ikonin Andrey Hepburnin kolmanneksi viimeinen elokuvarooli. Vielä viisikymppisenä Hepburn säteilee kun teinityttö ja tekee hienoa työtä. James Bondeista tutun ohjaajan Terence Youngin (Hepburn-jännäri "Yksin pimeässä", "Pallosalama") ohjaus on hyvää ja niin taittuu eri tyylit elokuvan sisällä erinomaisesti. Mukana on jännitystä, draamaa, romantiikkaa, erotiikaa, komediaa ja toimintaa. Sidney Sheldonin romaaniin perustuvan elokuvan käsikirjoitti Laird Koenig ("Kidnapattu", "Pieni tyttö, joka asuu kujan päässä"). Elokuva on siitä kummallinen että vaikka välillä se rönsyilee aivan liikaa eri suuntiin ja moni näyttelijä saa liian vähän ruutuaikaa ja myös se että kaikki kansallisuudet puhuvat sujuvaa englantia, elokuva onnistuu saamaan minulta täydet pojot, sillä se on viihdyttävä parituntinen. Elokuvassa lääketehtailija Roffe kuolee onnettumuudessa ja perintönä tehdas menee hänen tyttärelleen Elizabethille (Andrey Hepburn). Elizabeth ei halua myydä tehdasta, vaan ottaa sen omistukseensa. Siitä sitten alkaa jännäri, kuka tappoi Elizabethin isän. Ehdokkaita ovat tämän apulainen Rhys Williams (Ben Gazzara), Sir Alec Nichols (James Mason), Ivo Palazzi (Omar Sharif), tämän vaimo Simonetta (Irene Papas) ja Hélène Roffe-Martin (Romy Schider). Myös Charles Martin (Maurice Ronet) on epäilyksen alla. Loistavaa näyttelyä, varsinkin pääkolmikolta. Schider on todella kaunis, Sharif on todella hauska (huumoriosastoa edustaa kun Ivo ei kerro vaimolleen, jonka kanssa on kolme lasta, että on tehnyt Donatella (Claudia Mori) nimisen naisen kanssa kolme lasta lisää.) Sveitsiläisenä komisaario Max Hornunginga nähdään hulvaton Gert Fröbe ("007 ja kultasormi", "Atlantin valli murtuu"). Sivuosissa nähdään mm Vadim Glowna ("Rautaristi", "Ei tulevaisuutta") tohtorina. Mielenkiintoisin näyttelijäkaarti löytyy Mike Montyn (aikuisviihde-elokuvissa kuten "Une femme spéciale", "Proibito erotico") näyttelemän psykopaattisen murhaajan tappolistalta: Ursula Buchfellner (Jesus Franco-elokuvat "El caníbal", "Linda", "Sadomania - Hölle der Lust"), Brigitte Döllerer ("Isorintaisten seksiloma Malagalla", "Spanische Oliven"), Roberta Gibbs ("No 1 - salaisen palvelun paras", "The Brute"), Olinka Hardiman (aikuisviihde-elokuvat "Kuuma Rosalie", "Kyltymättömät ystävättä"), Milda Jansen, Eleonore Melzer (aikuisviihde-elokuvat "Teresa, the Woman Who Loves Men", "Rasputin - Orgien am Zarenhof") ja Monika Vogl. Loistavat näyttelijät sekä tietenkin Ennio Morriconen loistava soundtrack. Suosittelen.
Pisteet: 5/5
31.8
Hiljaisuus
Kenties Ingmar Bergmanin loistokkain teos. Elokuva, joka kerto sisaruksista Esteristä (Ingrid Thulin) ja Anna (Gunnel Lindblom) sekä Annan pojasta Johanista (Jörgen Lindström) matkasta jossain tuntemattomassa Itä-Euroopan maassa. Matkalla he pysähtyvät eräässä kaupungissa hotelliin, koska Ester on vakavasti sairas. Anna tapaa paikallisen baarimikon (Birger Malmsten) ja hieman höpsähtänyt tarjoilja hotellissa (Håkan Jahnberg) auttaa Esteriä. Melko hiljainen elokuva, jossa ei ole paljoakaan iloa. Bergmanin ohjaus on erinomaista ja Sven Nykvistin ("Uneton Seatlessa", "Rikoksia ja rikkomuksia") kuvaus on taidokasta. Nykvistin upea kuvaustyön lisäksi Ivan Renlidenin musiikki on tunnelmallista. Aikoinaan tätä elokuvaa pidettiin monin paikoin pornona. Nykykatsojan silmään elokuvan eroottiset kohtaukset ovat aika kesyjä. Näyttelijät hoitavat tonttinsa kunnialla,varsinkin sisaruksina nähtävtät Thulin ("Mansikkapaikka", "Talven valoa") ja todella kuuma Lindblob ("Neidonlähde", "Seitsemäs sinetti"). Lapsinäyttelijäksi yllättävän kypsästi näytellyt Jörgen Lindström ("Öiset leikit", "Persona-naisen naamio") oli myös hyvä. Hyvä draama, josta ei puutu eroottista lataantuneisuutta.
Pisteet: 5/5
1.9
Kauhun oppitunnit
Robert Rodriguez on kuulunut suosikkiohjaajiini jo pitkään. Eikä tämä vuonna 1998 valmistunut teinikauhuscifistely tee poikkeusta, äijä osaa ohjata loistavasti viihdyttäviä elokuvia. Ja kun elokuvan on kirjoittanut Scream ja Tiedän mitä teit viime kesänä elokuvien kirjoittaja Kevin Williamson David Wechterin ("Keskiyön mieletön ralli", "The Malibu Bikini Shop") ja Bruce Kimmelin ("Night Visitor", "Paljas avaruus") tarinan pohjalta, ei kyseessä voi olla huono leffa. Elokuva, joka on tehty Body Snatchersin hengessä, kertoo Ohiolaisesta lukiosta, jossa opettajat alkavat käyttäytymään oudosti ja lopulta oppilaat. Vain muutama oppilas, Delilah Profitt (Jordana Brewster), Stokely 'Stokes' Mitchell (Clea DuVall), Marybeth Louise Hutchinson (Laura Harris), Zeke Tyler (Josh Hartnett), Stan Rosado (Shawn Hatosy) ja Casey Connor (Eliah Wood), onnistuvat karkaaman koulusta ja aloittavat taiston avaruuden invaasiota vastaan. Näyttelijät ovat juuri passeleita rooleihinsa. Eliah Wood ("Taru Sormusten herrasta"), Laura Harris ("Verisempi viikonloppu", "Dead Like Me") ja Jordana Brewster ("Fast Five", "Hurjapäät") tekevät hienot roolityöt. Sivuosissa nähdään iso nippu enemmän tai vähemmän tunnetuja naamoja kuten Salma Hayek ("Frida", "Desperado"), Famke Janssen ("X-Men", "007 ja kultainen silmä"), Piper Laurie ("Carrie", "Suurkaupungin hait") ja Robert Patrick ("T2", "Walk the Line"). Väkivalta on tylyä, huumori toimivaa ja loppu on aika yllättävä. Jopa jännitystäkin saadaan paikoitellen luotua mukavasti. Pääasia kuitenkin on että tämän parissa viihtyy.
Pisteet: 5/5
Men in black - miehet mustissa
Lowell Cunninghamin sarjakuvaan perustuva scifikomedia, jonka ohjasi Barry Sonnenfeld ("Wild Wild West", "MIIB"). Huumoria ja erittäin nerokas juoni, jonka kirjoittamisesta vastasi Ed Solomon ("Billin ja Tedin maailma", "Charlien enkelit"). Tarina kertoo "muukalaispoliisijärjestö" Men in Blackistä (MIB), jonka pitkäaikainen huippukyttä K (Tommy Lee Jones) tarvitsee pian rinnalleen uuden parin vanhan jäätyä eläkkeelle. Kun nykkiläinen kyttä James Edwards (Will Smith) ajaa takaa avaruusolentoa, ja nähdään tämän kyvyt, otetaan hänet firman leipiin ja hän saa nimekseen J. Kun avaruudesta tulee hyvin paha ötökkä, joka ottaa farmarimies Edgarin (Vincent D'Onofrio) ulkomuodon, pistä MIB-pomo Zed (Rip Torn) miehet toimeen. Aikaa ei ole paljoa hukattavana. Mukana ovat hauskan sivuosan tekevä sekatavarakauppiasalieni Jeebs (Tony Shalhoub) ja seksikäs ruumiinavaaja Laurel Weaver (Linda Fiorentino). Erinomaisella näyttelijäkaartilla, hyvällä dialogilla ja 90-luvun lopun CGI-tehosteiksi yllättävän näyttävät tehosteilla luodaan sellainen scifiklassiko ettei tosikaan. Jones ja Smith ovat pääosissaan hyviä, samoin Fiorentinon, vaikkakin hänen roolinsa jää aika pieneen asemaan juonen kannalta.
Pisteet: 5/5
MIB II - miehet mustissa 2
Vuonna 2002, viisi vuotta menestyneestä scifikomediasta, ohjasi Barry Sonnenfeld elokuvalle jatkoa, jonka käsikirjoittivat Cunninghamin sarjiksen pohjalta Robert Gordon ("Galaxy Quest", "Rakkauden koukussa") ja Barry Fanaro ("Voitte suudella sulhasta", "Tyttökullat"). Elokuva jatkaa samalla huikealla linjalla kun edellinenkin. J (Will Smith) on MIB-yksikön paras mies, kun K on jäänyt eläkkeelle. J saa parikseen puhuvan koiran Frankin (äänenä Tim Blaney), joka heittää läppää lakkaamatta. Kun maahan tulee avaruudesta Serleena-niminen nainen (Lara Flynn Boyle), on piru merrassa. J joutuu turvautumaan äärimmäiseen apuun, Serleenan murhatyön nähneeseen naiseen, Laura Vasqueziin (Rosario Dawson) apuun. Myös K (Tommy Lee Jones) on haettava apuun. Sitä vaikeuttaa K:lle tehty unohduskeino. Jeebs (Tony Shalhoub) auttaa K:ta muistamaan kaiken taas. Teknisesti onnistunut, hauska ja muutenkin mielenkiintoinen scifistely.
Pisteet: 5/5
2.9
Karvinen herää todellisuuteen
Karvinen-boksin kolmas ja viimeinen elokuva oli kaksikon Mark A.Z. Dippén ("Frankefish", "Pixel Perfect ") ja Kyung Ho Leen ("The Outback") ohjaama tietokoneanimaatio. Karvinen-sarjakuvan tekijä Jim Davis (monet "Karvinen"-animaatioelokuvat) on käsikirjoittanut tämän melko keskinkertaiseksi jääneen elokuvan. Juonessa sinänsä ei ole mitään vikaa, mutta se on liian tylsä ja pitkäveteinen. Elokuva kertoo laiskasta kissasta Karvisesta (äänenä Frank Welker), joka elää sarjakuvamaailmassa isäntänäs Eskon (Wally Wingert) ja tyhmän koiran Oskun (Gregg Berger) kanssa. On tavallinen Maanantai (päivä jota Karvinen vihaa yli kaiken) ja Karvisen täytyy mennä Eskon ja Oskun sekä Karvisen mielitetyn Arlenen ( Audrey Wasilewski) sekä ärsyttävän kissapentu Nekun (Jason Marsden) kanssa sarjakuvatehtaalle tekemään Karvinen-sarjakuvaa. Tehtaalla on myös monia muita sarjakuvahahmoja. Karvinen ei enää kestä työtä vaan pakenee todelliseen maailmaan, jonne Osku seuraa perässä. Siellä he törmäävät kujakissa Sceckyyn ( Gregg Berger). Sarjakuvamaailmassa Wally-nimenen keksijä (Neil Ross) keksii keinon pelastaa Karvinen ja Osku oikeasta maailmasta. Monet kerran haukottelin vitsien surkeutta, mutta mukana oli muutamia nerokkaitakin hetkiä. Ääninäyttely oli perustasoa, mutta animaatio oli mielikuvituksetonta ja aika kökösti tehtyä. Myös sarjakuvamaailman ja oikean maailman ero oli niin häilyvä ettei tosikaan. Miten oikeassa maailmassa on puhuvia, kahdella jalalla kulkevia koiria. Muutenkin homma meni niin boring!-asteikolle liian monta kertaa. Kenneth Burgomasterin säveltämä soundtrack oli kuitenkin paikoin aika hyvä. Ihan katsottava kaikesta huolimatta.
Pisteet: 2,5/5
Hostel: Part III
Vuosina 2005 ja 2007 valmistuneille Eli Rothin ohjaamille Hostelleille kolmannen osan vuonna 2011 ohjasi Scott Spiegel ("Hämäräsä aamunkoittoon II", "Intruder") Michael D. Weissin ("The Butterfly Effect 2", "Tuhon sydän") kirjoittamasta käsikirjoituksesta. Kahdessa ensimmäisessä osassa ollaan oltu itäisessä Euroopassa, mutta nyt pahuus on itse rahan sydämessä, Las Vegasissa. Carter McMullen (Kip Pardue) on menossa naimisiin kauniin Amy-nimisen naisen (Kelly Thiebaud) kanssa. Carterin ystävä Travis (Chris Coy) vie Carterin polttareihin Vegasin kasinoille, jossa heitä odottelivat Scott (Brian Hallisay) ja Justin (John Hensley). Sitten alkaa viina virrata, mutta jotakin piristettä bileet kaipaavat. Kaksi nuorta naista, Kendra (Sarah Habel) ja Nikki (Zulay Henao) kertovat hieman kauempana olevasta bilepaikasta. Kaikki ei kuitenkaan mene ihan niin kuin pitäisi ja pian ollaankin Flemming-nimisen miehen (Thomas Kretschmann) johtamasta paikasta, josta on vaikea päästä pois elossa. Erinomaisen ykkösosan tasolle tällä on turha uneksia, mutta hieman kakkosta korkeammalle sijalle tällä pääsee. Alku ei ole sellaista huumoritykitystä kun kahdessa aiemmassa ja teinikauhuleffojen tehokeino tissit loistavat muutamaa rynnästä lukuunottamatta poissaoloaan. Näyttelijät ovat kuitenkin rakentaneet hahmoistaan sellaisia että niistä välittää hieman. Pääroolissa nähtävä Pardue ("Kolmetoista", "Driven") tekee hienoa työtä. Naiskauneutta edustavat Habel ("American Virgin", "Roller Girl"), Henao ("Takers", "Boy Wonder") ja Evelina Turen ("The Box", "Keinottelua") tekevät myös erinomaista työtä, Turen jopa näyttää suloista vartaloaan muutaman sekunnin elokuvan alkukohtauksessa. Elokuvan ainoa oikeasti hyvä näyttelijä Kretschmann ("Perikato", "Wanted") tekee kelpo työtä puolinvaloinkin. Jos alku oli hieman hakemista niin loppu oli sopivasti rankka ja paikoin jopa ahdistava. Spiegel osaa luoda hyvää kauhua sen armottoman goren lisäksi. Väkivaltaa ei kuitenkaan ole ihan niin paljoa kun kahdessa aiemmassa osassa. Frederik Wiedmannin ("Legion", "Kuoleman sadonkorjuu") säveltämä musiikki on myös toimivaa. Hieno Direct-to-Video elokuva.
Pisteet: 3,5/5
Tuuliranta
Joulun alla ensi-illan saa Salatut elämät saippuasarjaan perustuva kauhutrilleri "Ei maata näkyvissä" , jolta en odota suuria. Itse en ole pahemmin kyseistä sarjaa seurannut, mutta päätin YouTubesta katsella salkkarikauhua edustavan 10 osaisen web-spin-offin Tuuliranta, jonka ohjauksesta vastasi Marko Äijö ("Heinähattu ja Vilttitossu", "Seppo Goes Shakespeare") ja käsikirjoituksen, jossa yritettiin ottaa mallia amerikkalaisista Slashereista, oli Tiina Tanskasen käsialaa. "Elokuva" kertoo Salkkarien nuorista Peppi Puolakasta (Sara Säkkinen), Heidi Aaltosesta (Venla Savikuja), Jiri Viitamäestä (Mikko Parikka) ja Joonatan Sievisestä (Markku Pulli), jotka matkustavat jonnekin ryteikköön mökkiin nimeltä Tuuliranta. Pojat ajattelevat pelotella tyttöjä Janne Haukkalan (Hemmo Karja) avulla. Lopulta homma ei menekkään ihan niin kuin alunperin on suuniteltu. Mutta tämän parissa tuli naurettua monet kerrat. Oli tämä umpisurkeaa Saunaa parempi, mutta The Kiniä huonompi. Näyttelijät ovat surkeita muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Timo Jurkka ("Sokkotanssi", "Paratiisin kahleissa") ja Johanna Nurmimaa ("Yöjalassa", "Seppo Goes Shakespeare") tekevät hyvää työtä sekä Väiski Syväoja lintumetsästäjänä. Musiikki ottaa mallia Perjantai 13 päivä elokuvista ja onnistuu muutamin paikoin luomaan hyytävää tunnelmaa. Loppu on sitten aivan lastensarjan tasoa.
Pisteet: 2/5
28.8
Sido minut, ota minut
Jopa välityöt ovat Pedro Almodóvarilta sellaisia taidonnäytteitä ettei tosikaan. Almodóvarin itsensä kirjoittama musta romantinen komedia kertoo mielesairaalassa asuvasta Rickystä (Antonio Banderas), jonka johtajatar (Lola Cardona) päästää vapauteen kun tuomari on todennut tämän siihen kykeneiväiseksi. Rickyllä on yksi ainoa asia mielessä, päästä naisen luokse, jonka kanssa rakasteli kun oli kerran karannut mielisairaalasta. Nainen on eroottisten elokuvien tähti Marina Osorio (Victoria Abril). Rocky tunkeutuu tämän asuntoon ja pitää tätä sidottuna sänkyyn. Kaikesta huomitta todellinen lempihän siinä roihahtaa. Banderas ("Zorron naamio", "Saapasjalkakissa") ja Abril ("Korkeat korot", "Ja paholainen loi naisen") tekevät hienoa työtä rooleissaan. Marinan siskona nähdään Loles León ("Puhu hänelle", "Naisia hermoromahduksen partaalla") ja elokuvaohjaaja Máximo Espejona Francisco Rabal ("Goya", "Viridiana"). Myös Rossy de Palma tekee hienon sivuosan. Ennio Morriconen musiikki on toimivaa ja kappaleet "Canción del alma" ja "Resistiré" ovat hyviä. Ei nyt juonellisesti mikään maailman ihmeellisin, mutta kokonaisuus toimii senverta hyvin.
Pisteet: 5/5
29.8
Täältä ikuisuuteen
James Jonesin menestysromaanista valmistettin vuonna 1953 Fred Zinnemannin ("Sheriffi", "Kunnian mies") ohjaama romanttinen sotadraama, joka pokkasi 11 Oscar-ehdokkudestaan kahdeksan pystiä. Hieno saavutus, eikä siis mikään turha leffa ole kyseessä. Michael Bayn Pearl Harbor (2001) otti tästä jonkin verran vaikutteita, mutta tämö on hieno elokuva. Viimeinen vartti on varsinaista räiskimistä ja se on hienon näköistä kun Zerojen kk-ruiskut lahtaavat jenkkimosureita maahan kun viljaa. Jonesin kirjasta käsikirjoituksen muokkasi Daniel Taradash ("Rakkauden huviretki", "Havaiji"). Elokuvan keskiössä on sotamies sotamies Robert Prewitt (Montgomery Clift), joka saapuu Hawaijille palvelukseen. Prewitt, joka oli entinen armeijan huippunyrkkeijä, halutaan komppanian nyrkkeilyjoukkueeseen, mutta tämä ei suostu siihen. Miestä höykytetetään kaikin mahdollisin keinoin. Prewitt ystävystyy karskin, mutta reilun kersantti Milton Wardenin (Burt Lancaster) ja italiaanosotamies Angelo Maggion (Frank Sinatra) kanssa. Wardenilla syntyy romanssi samalla kapteeni Dana Holmesin (Philip Ober) Karen-vaimon (Deborah Kerr) kanssa. Maggio taas vie Prewittin erääseen herrasmieskerhoon, jossa tämä Maggio tapaa viehättävän Alma 'Lorene' Burken (Donna Reed). Maggio saa vihamiehekseen ison kersantti "Läski" Judsonin (Ernest Borgnine). George Duningin ("Sisareni Eileen", "The Big Valley") säveltämä soundtrack on hyvin kaunis ja Criftin soittamat trumpettikappaleet ovat huikeita. Näyttävät taisteluefektit, hienosti rytmitetty ja kokoaisuus toimii hyvin.
Pisteet: 5/5
30.8
Drácula
Vuonna 1931 kuvasi Tod Browning menestyneen kauhuklassikon Dracula. Samaan aikaan, samoissa lavasteissa, filmasivat George Melford ("Sheikki", "East of Java") ja Enrique Tovar Ávalos ("La voluntad del muerto", "Don Juan diplomático") espanjankielisen kieliversion elokuvasta. Tämä nyt on lähes 30 minuuttia englannikielistä versiota pidempi, jotenka uusia ja hieman erilaisia kohtuaksia on mukana. Tarina kuitenkin on sama. Tarina perustuu Bram Stokerin romaaniin ja Garrett Fortin käsikirjoitukseen, josta Baltasar Fernández Cué ("El hombre malo", "Resurrección") teki espanjankielisen sovituksen. Elokuvan alussa Renfield (Pablo Álvarez Rub) on matkalla Transylvaaniassa myymään taloa Lontoosta kreivi Dráculalle (Carlos Villarías). Eipä aikaakaan kun kolme Dráculan morsianta (Geraldine Dvorak, Cornelia Thaw ja Dorothy Tree) purevat Renfieldiä ja tästä tulee Dráculan orja. Lontoossa Renfield joutuu tohtori Sewardin (José Soriano Viosca) johtamana mielisairaalaan, jossa asuu myös tämän tytär Eva (Lupita Tovar) miehensä/poikaystävänsä Juan Harkerin (Barry Norton) kanssa. Kun Drácula onnistuu tappamaan Evan ystävättären Lucía Westonin (Carmen Guerrero), mikään ei ole enää entisellään. George Robinsonin ("Tarantula", "Frankensteinin poika") kuvaus on nättiä ja alkupuolella linnassa ollessa saadaan luotua hieman kauhua. Hieman englannikielistä versiota parempi tämä on, mutta silti liikaa tylsiä kohtauksia on tässä, osa johtuu kenties olemattomasta espanjakielentaidosta. Musikkiakin olisi tässä voinut olla, mutta ei. Hieno lavastus ja hyvät näyttelijät. Dráculana nähtävä Carlos Villarías ("Viimeinen pako", "Gran Hotel") on lähes yhtä vakuuttava kun Bela Lugosi. Kauni Lupita Tovar ("Two Gun Sheriff", "Valkoinen nainen viidakossa") esittellen paikoitellen aika paljonkin rintojaan avarasta kaula-aukosta. Elokuvan loistokkain näyttelijä kuitenkin on Renfieldin roolissa nähtävä Pablo Álvarez Rubio ("Faustina", "Paz"). Mies on niin hullu kun vain voi olla. Hieno espanjankielinen amerikkalaiselokuva.
Pisteet: 4/5
Verenperintö
1960-luvun muoti-ikonin Andrey Hepburnin kolmanneksi viimeinen elokuvarooli. Vielä viisikymppisenä Hepburn säteilee kun teinityttö ja tekee hienoa työtä. James Bondeista tutun ohjaajan Terence Youngin (Hepburn-jännäri "Yksin pimeässä", "Pallosalama") ohjaus on hyvää ja niin taittuu eri tyylit elokuvan sisällä erinomaisesti. Mukana on jännitystä, draamaa, romantiikkaa, erotiikaa, komediaa ja toimintaa. Sidney Sheldonin romaaniin perustuvan elokuvan käsikirjoitti Laird Koenig ("Kidnapattu", "Pieni tyttö, joka asuu kujan päässä"). Elokuva on siitä kummallinen että vaikka välillä se rönsyilee aivan liikaa eri suuntiin ja moni näyttelijä saa liian vähän ruutuaikaa ja myös se että kaikki kansallisuudet puhuvat sujuvaa englantia, elokuva onnistuu saamaan minulta täydet pojot, sillä se on viihdyttävä parituntinen. Elokuvassa lääketehtailija Roffe kuolee onnettumuudessa ja perintönä tehdas menee hänen tyttärelleen Elizabethille (Andrey Hepburn). Elizabeth ei halua myydä tehdasta, vaan ottaa sen omistukseensa. Siitä sitten alkaa jännäri, kuka tappoi Elizabethin isän. Ehdokkaita ovat tämän apulainen Rhys Williams (Ben Gazzara), Sir Alec Nichols (James Mason), Ivo Palazzi (Omar Sharif), tämän vaimo Simonetta (Irene Papas) ja Hélène Roffe-Martin (Romy Schider). Myös Charles Martin (Maurice Ronet) on epäilyksen alla. Loistavaa näyttelyä, varsinkin pääkolmikolta. Schider on todella kaunis, Sharif on todella hauska (huumoriosastoa edustaa kun Ivo ei kerro vaimolleen, jonka kanssa on kolme lasta, että on tehnyt Donatella (Claudia Mori) nimisen naisen kanssa kolme lasta lisää.) Sveitsiläisenä komisaario Max Hornunginga nähdään hulvaton Gert Fröbe ("007 ja kultasormi", "Atlantin valli murtuu"). Sivuosissa nähdään mm Vadim Glowna ("Rautaristi", "Ei tulevaisuutta") tohtorina. Mielenkiintoisin näyttelijäkaarti löytyy Mike Montyn (aikuisviihde-elokuvissa kuten "Une femme spéciale", "Proibito erotico") näyttelemän psykopaattisen murhaajan tappolistalta: Ursula Buchfellner (Jesus Franco-elokuvat "El caníbal", "Linda", "Sadomania - Hölle der Lust"), Brigitte Döllerer ("Isorintaisten seksiloma Malagalla", "Spanische Oliven"), Roberta Gibbs ("No 1 - salaisen palvelun paras", "The Brute"), Olinka Hardiman (aikuisviihde-elokuvat "Kuuma Rosalie", "Kyltymättömät ystävättä"), Milda Jansen, Eleonore Melzer (aikuisviihde-elokuvat "Teresa, the Woman Who Loves Men", "Rasputin - Orgien am Zarenhof") ja Monika Vogl. Loistavat näyttelijät sekä tietenkin Ennio Morriconen loistava soundtrack. Suosittelen.
Pisteet: 5/5
31.8
Hiljaisuus
Kenties Ingmar Bergmanin loistokkain teos. Elokuva, joka kerto sisaruksista Esteristä (Ingrid Thulin) ja Anna (Gunnel Lindblom) sekä Annan pojasta Johanista (Jörgen Lindström) matkasta jossain tuntemattomassa Itä-Euroopan maassa. Matkalla he pysähtyvät eräässä kaupungissa hotelliin, koska Ester on vakavasti sairas. Anna tapaa paikallisen baarimikon (Birger Malmsten) ja hieman höpsähtänyt tarjoilja hotellissa (Håkan Jahnberg) auttaa Esteriä. Melko hiljainen elokuva, jossa ei ole paljoakaan iloa. Bergmanin ohjaus on erinomaista ja Sven Nykvistin ("Uneton Seatlessa", "Rikoksia ja rikkomuksia") kuvaus on taidokasta. Nykvistin upea kuvaustyön lisäksi Ivan Renlidenin musiikki on tunnelmallista. Aikoinaan tätä elokuvaa pidettiin monin paikoin pornona. Nykykatsojan silmään elokuvan eroottiset kohtaukset ovat aika kesyjä. Näyttelijät hoitavat tonttinsa kunnialla,varsinkin sisaruksina nähtävtät Thulin ("Mansikkapaikka", "Talven valoa") ja todella kuuma Lindblob ("Neidonlähde", "Seitsemäs sinetti"). Lapsinäyttelijäksi yllättävän kypsästi näytellyt Jörgen Lindström ("Öiset leikit", "Persona-naisen naamio") oli myös hyvä. Hyvä draama, josta ei puutu eroottista lataantuneisuutta.
Pisteet: 5/5
1.9
Kauhun oppitunnit
Robert Rodriguez on kuulunut suosikkiohjaajiini jo pitkään. Eikä tämä vuonna 1998 valmistunut teinikauhuscifistely tee poikkeusta, äijä osaa ohjata loistavasti viihdyttäviä elokuvia. Ja kun elokuvan on kirjoittanut Scream ja Tiedän mitä teit viime kesänä elokuvien kirjoittaja Kevin Williamson David Wechterin ("Keskiyön mieletön ralli", "The Malibu Bikini Shop") ja Bruce Kimmelin ("Night Visitor", "Paljas avaruus") tarinan pohjalta, ei kyseessä voi olla huono leffa. Elokuva, joka on tehty Body Snatchersin hengessä, kertoo Ohiolaisesta lukiosta, jossa opettajat alkavat käyttäytymään oudosti ja lopulta oppilaat. Vain muutama oppilas, Delilah Profitt (Jordana Brewster), Stokely 'Stokes' Mitchell (Clea DuVall), Marybeth Louise Hutchinson (Laura Harris), Zeke Tyler (Josh Hartnett), Stan Rosado (Shawn Hatosy) ja Casey Connor (Eliah Wood), onnistuvat karkaaman koulusta ja aloittavat taiston avaruuden invaasiota vastaan. Näyttelijät ovat juuri passeleita rooleihinsa. Eliah Wood ("Taru Sormusten herrasta"), Laura Harris ("Verisempi viikonloppu", "Dead Like Me") ja Jordana Brewster ("Fast Five", "Hurjapäät") tekevät hienot roolityöt. Sivuosissa nähdään iso nippu enemmän tai vähemmän tunnetuja naamoja kuten Salma Hayek ("Frida", "Desperado"), Famke Janssen ("X-Men", "007 ja kultainen silmä"), Piper Laurie ("Carrie", "Suurkaupungin hait") ja Robert Patrick ("T2", "Walk the Line"). Väkivalta on tylyä, huumori toimivaa ja loppu on aika yllättävä. Jopa jännitystäkin saadaan paikoitellen luotua mukavasti. Pääasia kuitenkin on että tämän parissa viihtyy.
Pisteet: 5/5
Men in black - miehet mustissa
Lowell Cunninghamin sarjakuvaan perustuva scifikomedia, jonka ohjasi Barry Sonnenfeld ("Wild Wild West", "MIIB"). Huumoria ja erittäin nerokas juoni, jonka kirjoittamisesta vastasi Ed Solomon ("Billin ja Tedin maailma", "Charlien enkelit"). Tarina kertoo "muukalaispoliisijärjestö" Men in Blackistä (MIB), jonka pitkäaikainen huippukyttä K (Tommy Lee Jones) tarvitsee pian rinnalleen uuden parin vanhan jäätyä eläkkeelle. Kun nykkiläinen kyttä James Edwards (Will Smith) ajaa takaa avaruusolentoa, ja nähdään tämän kyvyt, otetaan hänet firman leipiin ja hän saa nimekseen J. Kun avaruudesta tulee hyvin paha ötökkä, joka ottaa farmarimies Edgarin (Vincent D'Onofrio) ulkomuodon, pistä MIB-pomo Zed (Rip Torn) miehet toimeen. Aikaa ei ole paljoa hukattavana. Mukana ovat hauskan sivuosan tekevä sekatavarakauppiasalieni Jeebs (Tony Shalhoub) ja seksikäs ruumiinavaaja Laurel Weaver (Linda Fiorentino). Erinomaisella näyttelijäkaartilla, hyvällä dialogilla ja 90-luvun lopun CGI-tehosteiksi yllättävän näyttävät tehosteilla luodaan sellainen scifiklassiko ettei tosikaan. Jones ja Smith ovat pääosissaan hyviä, samoin Fiorentinon, vaikkakin hänen roolinsa jää aika pieneen asemaan juonen kannalta.
Pisteet: 5/5
MIB II - miehet mustissa 2
Vuonna 2002, viisi vuotta menestyneestä scifikomediasta, ohjasi Barry Sonnenfeld elokuvalle jatkoa, jonka käsikirjoittivat Cunninghamin sarjiksen pohjalta Robert Gordon ("Galaxy Quest", "Rakkauden koukussa") ja Barry Fanaro ("Voitte suudella sulhasta", "Tyttökullat"). Elokuva jatkaa samalla huikealla linjalla kun edellinenkin. J (Will Smith) on MIB-yksikön paras mies, kun K on jäänyt eläkkeelle. J saa parikseen puhuvan koiran Frankin (äänenä Tim Blaney), joka heittää läppää lakkaamatta. Kun maahan tulee avaruudesta Serleena-niminen nainen (Lara Flynn Boyle), on piru merrassa. J joutuu turvautumaan äärimmäiseen apuun, Serleenan murhatyön nähneeseen naiseen, Laura Vasqueziin (Rosario Dawson) apuun. Myös K (Tommy Lee Jones) on haettava apuun. Sitä vaikeuttaa K:lle tehty unohduskeino. Jeebs (Tony Shalhoub) auttaa K:ta muistamaan kaiken taas. Teknisesti onnistunut, hauska ja muutenkin mielenkiintoinen scifistely.
Pisteet: 5/5
2.9
Karvinen herää todellisuuteen
Karvinen-boksin kolmas ja viimeinen elokuva oli kaksikon Mark A.Z. Dippén ("Frankefish", "Pixel Perfect ") ja Kyung Ho Leen ("The Outback") ohjaama tietokoneanimaatio. Karvinen-sarjakuvan tekijä Jim Davis (monet "Karvinen"-animaatioelokuvat) on käsikirjoittanut tämän melko keskinkertaiseksi jääneen elokuvan. Juonessa sinänsä ei ole mitään vikaa, mutta se on liian tylsä ja pitkäveteinen. Elokuva kertoo laiskasta kissasta Karvisesta (äänenä Frank Welker), joka elää sarjakuvamaailmassa isäntänäs Eskon (Wally Wingert) ja tyhmän koiran Oskun (Gregg Berger) kanssa. On tavallinen Maanantai (päivä jota Karvinen vihaa yli kaiken) ja Karvisen täytyy mennä Eskon ja Oskun sekä Karvisen mielitetyn Arlenen ( Audrey Wasilewski) sekä ärsyttävän kissapentu Nekun (Jason Marsden) kanssa sarjakuvatehtaalle tekemään Karvinen-sarjakuvaa. Tehtaalla on myös monia muita sarjakuvahahmoja. Karvinen ei enää kestä työtä vaan pakenee todelliseen maailmaan, jonne Osku seuraa perässä. Siellä he törmäävät kujakissa Sceckyyn ( Gregg Berger). Sarjakuvamaailmassa Wally-nimenen keksijä (Neil Ross) keksii keinon pelastaa Karvinen ja Osku oikeasta maailmasta. Monet kerran haukottelin vitsien surkeutta, mutta mukana oli muutamia nerokkaitakin hetkiä. Ääninäyttely oli perustasoa, mutta animaatio oli mielikuvituksetonta ja aika kökösti tehtyä. Myös sarjakuvamaailman ja oikean maailman ero oli niin häilyvä ettei tosikaan. Miten oikeassa maailmassa on puhuvia, kahdella jalalla kulkevia koiria. Muutenkin homma meni niin boring!-asteikolle liian monta kertaa. Kenneth Burgomasterin säveltämä soundtrack oli kuitenkin paikoin aika hyvä. Ihan katsottava kaikesta huolimatta.
Pisteet: 2,5/5
Hostel: Part III
Vuosina 2005 ja 2007 valmistuneille Eli Rothin ohjaamille Hostelleille kolmannen osan vuonna 2011 ohjasi Scott Spiegel ("Hämäräsä aamunkoittoon II", "Intruder") Michael D. Weissin ("The Butterfly Effect 2", "Tuhon sydän") kirjoittamasta käsikirjoituksesta. Kahdessa ensimmäisessä osassa ollaan oltu itäisessä Euroopassa, mutta nyt pahuus on itse rahan sydämessä, Las Vegasissa. Carter McMullen (Kip Pardue) on menossa naimisiin kauniin Amy-nimisen naisen (Kelly Thiebaud) kanssa. Carterin ystävä Travis (Chris Coy) vie Carterin polttareihin Vegasin kasinoille, jossa heitä odottelivat Scott (Brian Hallisay) ja Justin (John Hensley). Sitten alkaa viina virrata, mutta jotakin piristettä bileet kaipaavat. Kaksi nuorta naista, Kendra (Sarah Habel) ja Nikki (Zulay Henao) kertovat hieman kauempana olevasta bilepaikasta. Kaikki ei kuitenkaan mene ihan niin kuin pitäisi ja pian ollaankin Flemming-nimisen miehen (Thomas Kretschmann) johtamasta paikasta, josta on vaikea päästä pois elossa. Erinomaisen ykkösosan tasolle tällä on turha uneksia, mutta hieman kakkosta korkeammalle sijalle tällä pääsee. Alku ei ole sellaista huumoritykitystä kun kahdessa aiemmassa ja teinikauhuleffojen tehokeino tissit loistavat muutamaa rynnästä lukuunottamatta poissaoloaan. Näyttelijät ovat kuitenkin rakentaneet hahmoistaan sellaisia että niistä välittää hieman. Pääroolissa nähtävä Pardue ("Kolmetoista", "Driven") tekee hienoa työtä. Naiskauneutta edustavat Habel ("American Virgin", "Roller Girl"), Henao ("Takers", "Boy Wonder") ja Evelina Turen ("The Box", "Keinottelua") tekevät myös erinomaista työtä, Turen jopa näyttää suloista vartaloaan muutaman sekunnin elokuvan alkukohtauksessa. Elokuvan ainoa oikeasti hyvä näyttelijä Kretschmann ("Perikato", "Wanted") tekee kelpo työtä puolinvaloinkin. Jos alku oli hieman hakemista niin loppu oli sopivasti rankka ja paikoin jopa ahdistava. Spiegel osaa luoda hyvää kauhua sen armottoman goren lisäksi. Väkivaltaa ei kuitenkaan ole ihan niin paljoa kun kahdessa aiemmassa osassa. Frederik Wiedmannin ("Legion", "Kuoleman sadonkorjuu") säveltämä musiikki on myös toimivaa. Hieno Direct-to-Video elokuva.
Pisteet: 3,5/5
perjantai 31. elokuuta 2012
Viikko 25
20.6
Ponyo rantakalliolla
Jo 1960-luvulla uransa animaattorina aloittanut Hayao Miyazaki on tullut tullut tunnetuksi maailmanlaajuisesti sellaisista klassikkoanimeistaan kuten Henkien kätkemä (2001), Prinsessa Mononoke (1997) ja Tuulen laakson Nausicaä (1984). Tämä vuonna 2008 valmistunut ihastuttava koko perheen elokuva on tuttua ja turvallista Miyazakia myöskin. Miyazaki ohjasi ja käsikirjoitti tämän paljon H.C. Andersenin "Pieni Merenneito"-tarinasta ammentavan elokuvan. Elokuva kertoo nuoresta Sosuke-pojasta (äänenä kuullaan Hiroki Doi) ja hänen nuoresta Lisa-äidistään (Tomoko Yamaguchi). He elävät myrsyävällä niemennokalla. Risa on töissä vanhainkodissa ja Sosuke käy lastentarhaa vanhainkodin naapurissa. Meren pohjassa elävä kalatyttö Ponyo (Yuria Nara) tahtoo vapauteen isänsä Fujimoton (Jôji Tokoro) liikahuolehtimisesta. Tämä karkaakin ja tapaa Sosuken. He ystävystyvät. Miyazaki on jälleen onnistunut luomaan rikkaan animaation, jota tukee tuttuun tyyliin Joe Hisaishin ("Liikkuva linna", "Prinsessa Mononoke") huikean kaunis soundtack. Harvoin vastaan tulee näin hienosti tehtyä musiikkia animaatioelokuvissa, lähemmäksi pääsee James Horner elokuvissa "Maa aikojen alussa", " Fievel matkalla Amerikkaan" ja "Dinot New Yorkissa". Lisäksi alkutekstien aikana kuultava Masako Hayashin esittämä kaunis "Umi no okâsan" sekä lopputunnari "Gake no ue no Ponyo", jonka esittävät Takaaki Fujioka, Naoya Fujimaki ja Nozomi Ôhashi ovat erinomaisia. Animaatio hivelee silmää ja juoni on sopivan simppeli perheen pienemmillekkin. Ei pääse ihan parhaiden Miyazakien tasolle, mutta on silti täysien pisteidensä arvoinen teos.
Pisteet: 5/5
Desperado
Vuonna 1992 tuntematon Robert Rodriguez, joka on myöhemmin ohjannut sellaisia mestariteoksia kun "Machete", "Sin City" ja "Hämärästä aamunkoittoon", ohjasi ensimmäisen ensimmäisen täysimittaisen elokuvansa (ensimmäinen ohjaus oli lyhytelokuva Bedhead vuodelta 1992), kengännauhabudjetilla ja espanjaksi filmatun El mariachin, jonka päärooleissa olivat Carlos Gallardo, Consuelo Gómez ja Jaime de Hoyos. Kyseistä elokuvaa en ole valitettavasti itse koskaan nähnyt, mutta elokuvan englannikielinen ja astetta isommalla budjetilla toteutettu uudeleenlämmittely Desperado vuodelta 1995 on yksi Rodriguezin parhaita elokuvia kaikin puolin. Muutamasta pikkuviastaan huolimatta elokuva ansaitsee täydet pojot. Senverta mallikas taidonnäyte se on Rodriguezilta. Rodriguezin itsensä kirjoittama elokuva kertoo pelkoa herättävästä ja legendaksi nousseesta, kitarakoteloa kantavasta tappajasta, El Mariachista (Antonia Banderas), jolla on apunaan huuliveikko Buscemi (Steve Buscemi). Mies saapuu kaupunkiin ja saa peräänsä vihamiehiä. Paikallinen baarinpitäjä Short Bartender (Cheech Marin) ja Bucho (Joaquim de Almeida) etunenässään. El Mariachi tekee pahiksista selvää yksi kerrallaan ja viholliset alkavat käyttämään yhä rankempia keinoja eliminoidakseen tuon mystisen miehen. El Mariachi tapaa kaupungissa myös seksikkään kirjakaupan pitäjän Carolinan (Salma Hayek). Näyttelytyö on kautta linjan asiansaosaavaa. Ainoa miinus tulee siitä että meksikolaiset hahmot puhuvat englantia eivätkä espanjaa, mutta meneehän se näinkin. Pääroolissa Banderas ("Kika", "Spy Kids") on jäätävä. Erotiikkaa tihkuva Salma Hayek ("Midaq Alley - unelmien kuja", "Spy Kids 3") ensimmäisessä englannikielisessä elokuvapääroolissaan erinomainen myöskin. Pahikset Joaquim de Almeida (" La conjura de El Escorial", "53 días de invierno") ja Cheech Marin ("Machete", "Spy Kids") ovat loistavia myöskin. Steve Buscemin ("The Big Lebowski", "Reservoir Dogs") on humoristisena apulaisena aivan omaa luokaansa. Sivuosissa nähdään myös iso nippu isoja nimiä kuten Carlos Gómez, yhden parhaista roolisuorituksistaan tekevä Quentin Tarantino (jonka heittämät läpät ovat todella, TODELLA hauskoja), Danny Trejo ja myös hauska Angela Lanza. Kun soundtrack, jonka esittää Los Lobos (Steve Berlin, David Hidalgo, Conrad Lozano, Louis Perez ja Cesar Rosas), pistetään mukaan, on klassikon ainekset kasassa. Elokuvassa kuullaan myös Antonia Banderaksen esittämä upea kappale
"Canción Del Mariachi (Morena De Mi Corazón)" ja Salma Hayekin esittämä "Quédate Aquí". Elokuvassa on myös lukuisia melko tylyjäkin tulitaisteluita, sekä lopun eeppinen kitarakotelokonekkivääri- ja sinko. Myös Bandoraksen ja Hayekin kiihkeä rakastelukohtaus on klassikko. Harvoin tulee vastaan yhtä kuumaa kohtausta. Guillermo Navarro ("Pan´s Labyrinth", "Hämärästä aamunkoittoon") kuvaus on taidokasta myöskin. Hauska, väkivaltainen ja erinomaisesti tehty toimintaelokuva.
Pisteet: 5/5
22.6
Autot
Kaksikon John Lasseter ("Toy Story", "Toy Story 2") ja Joe Ranft ("Leijonkuningas", "Ötökän elämää"), joka menehtyi auto-onnettomuudessa elokuvaa tehdessä. Autot on yksi Disney-Pixarin parhaista animaatioista ja se kestääkin useita katselukertoja. Elokuvan käsikirjoituksesta vastasivat John Lasseter, Joe Ranft, Dan Fogelman ("Kaksin karkuteillä", "Bolt"), Kiel Murray ("Ihmeperhe", "Up-kohti korkeuksia"), Phil Lorin ("Kilo", "The Guardian's Gateway") ja Jorgen Klubien ("Mulan", "Pochahontas"). Elokuva kertoo nuoresta ja itseään täynnä olevasta kilpa-autosta, Salama McQueenista (suomenkielinen ääni Sami Uotila), joka on tulokkaana jokaisen kilpa-auton unelmakilpailuissa, Piston Cupissa. Hän on tasapisteissä Kunkun (F1-legenda Mika Häkkinen) ja Jasu Juntin (Juha Veijonen) kanssa. Koska viimeisen varsinaisen kisan jälkeen tilanne on tasapisteissä, näiden kolmen voitto ratkaistaan Kaliforniassa. Salama lähtee yhden harvoista ystävistään, kuljetusauto Maken (Heikki Sankari) kyydissä kohti Kaliforniaa. Epäonnekseen hän tipahtaa Maken kyydistä ja lähtee taka-ajoon. Hän saavuttaa rekan, mutta tämä ei olekkaan Make. Sheriffi (Heikki Kinnunen) näkee Salaman kiireen ja alkaa ajamaan takaa tätä. Taka-ajo päättyy siihen että Salama tuhoaa pienen Syyläri Cityn pääväylän ja hänet pidätetään. Kaupungin tuomarina toimiva Doc Hudson (Aarno Sulkanen) tuomitsee Salaman korjaamaan aiheuttamansa vauriot. Salaman asianajajana toimii kaunis Salli Carrera (pop-laulaja Irina). Salama saa ystäväkseen hieman tyhmänsorttisen hinaajan Martin (aina niin hauska Heikki Silvennoinen). Syyläri Cityssä elelee monia muitakin autoja kuten rengasliikkeen omistajat Luigi (Mika Nuojua) ja Guido (Guido Quaroni), Kessu ( Rauno Ahonen), Floora (Titta Jokinen) ja Lizzie (Hannele Lauri). Loistava dubbi tässäkin on, ei voi muuta sanoa. Mika Häkkinen tekee uskomattoman ehjän roolisuorituksen kokeneena kilpa-autona, selostajakaksikko Erkki Mustakari ja Matti Kyllönen ovat myös hulvattomia. Elokuvan parhaimpiin roolisuorituksiin kuuluu eittämättä Heikki Silvenoisen roolin Marttina. Sonoko Konishi kuulaan japanilaisena reporterina ja Petri Viglione tekee Michael Schumacherin roolin suomeksi. Randy Newmanin ("Monsterit Oy", "Toy Story") säveltä soundtrack on nätti, mutta soundtrackillä kuullaan myös muutamia kovia kappaleita. Varsinkin kohtauksessa jossa Syyläri Cityn menestysaikoja muistellaan kuullaan Route 66 kappaleesta suomeksi tehty versio, joka saa kyyneleet silmiin. Tarina on mielestäni opettavainen ja animaation kauneus häikäisee silmää. Ei tästä voi olla pitämättä. Tämän voi katsoa vaikka kuinka monta kertaa ja aina löytää jotain uutta.
Pisteet:5/5
Rosso
Aki Kaurismäen vanhemman veljen Mikan ohjaama rikosdraama Rosso vuodelta 1985 on siitä harvinainen suomalainen elokuva että suurin osa dialogista on italiaksi. Kaurismäki kirjoitti elokuvan käsikirjoituksen pääroolissa nähtävän Kari Väänäsen ja elokuvan monologin kirjoitti Aki Kaurismäki Dante Alighierin tekstien pohjalta. Ja elokuva on puhdasta taidetta. Elokuva kertoo sisilialaisesta mafiososta Rossosta (Kari Väänänen), joka saa pomoltaan (Orazio Anelli) tehtävän tehdä selvää suomalaisnaisesta, Rosson entisestä rakastetusta, Mariasta (Leena Harjupatana). Rosso lähtee kylmään pohjoiseen ja tapaa Marjan ystävän, kovin puheliaan Martin (Martti Syrjä). He lähtevät kohti Pohjanmaata, Marjan kotia, jossa tapaavat tämän vanhemmat (Arli Fiila ja Liisa Kalliomaa). Eräänä päivänä Martti kuolee asetaistelussa ja Rosso joutuu yksin selviämään ja löytää Maria. Väänänen ("Kauas pilvet karkaavat", "Leningrad Cowboys Go America") tekee roolinsa italiaksi erinomaisesti ja voisi sanoa että tekee yhden parhaista roolisuorituksista kotimaisissa elokuvissa. Martti Syrjä ("Häjyt", "Haarautuvan rakkauden talo") täyttää elokuvan humoristisen hahmon saappaat melko hyvin. Leena Harjupatana (" Miestä ei voi raiskata") tekee uransa toisen ja viimeisen elokuvaroolinsa hyvin, tosin hänelle ei anneta kuin yksi ainoa repliikki ja vain muutama kohtaus. Mirja Oksasen (" Paperitähti", "Harjunpää ja pahan pappi") näyttelemä nuori suomalaisnainen, jonka Rosso pokaa baarista, tekee hetken roolinsa varmasti. Leean Langri Jr. näyttelee suomalaista asekauppiasta alkupuolella ja muissa rooleissa ovat mm. Maija-Liisa Majanlahti ("Joensuun Elli", "Kivenpyörittäjän kylä") on pankkivirkailijana hyvä sekä Giuseppe Leocata, Antonio Rosalio, Giuseppe Rosario, Tauno Pollari, Matti Ahonen, Pertti Halkonen ja Jouko Pohjoismäki. Elokuvan parhaisiin kohtauksiin lukeutuvat klassikoksi noussut kohtaus jossa Väänänen ja Syrjä laulavat L'Italiano / Olen suomalainen kappaleen sekä kohtaus, jossa Rosso näkee painajaista. Timo Salmisen ("Le Havre", "Mies vailla menneisyyttä") kuvaus on onnistunutta ja Sisiliassa kuvatut otokset tallentavat maan kauniin luonnon erinomaisesti. Marco Cuccinottan säveltämä soundtrack on kaunis, juuri elokuvaan sopiva. Vaikka elokuva on Kaurismäeltä melko kokeellinen, on se yksi suomalaisen elokuvahistorian parhaimpia.
Pisteet: 5/5
Ponyo rantakalliolla
Jo 1960-luvulla uransa animaattorina aloittanut Hayao Miyazaki on tullut tullut tunnetuksi maailmanlaajuisesti sellaisista klassikkoanimeistaan kuten Henkien kätkemä (2001), Prinsessa Mononoke (1997) ja Tuulen laakson Nausicaä (1984). Tämä vuonna 2008 valmistunut ihastuttava koko perheen elokuva on tuttua ja turvallista Miyazakia myöskin. Miyazaki ohjasi ja käsikirjoitti tämän paljon H.C. Andersenin "Pieni Merenneito"-tarinasta ammentavan elokuvan. Elokuva kertoo nuoresta Sosuke-pojasta (äänenä kuullaan Hiroki Doi) ja hänen nuoresta Lisa-äidistään (Tomoko Yamaguchi). He elävät myrsyävällä niemennokalla. Risa on töissä vanhainkodissa ja Sosuke käy lastentarhaa vanhainkodin naapurissa. Meren pohjassa elävä kalatyttö Ponyo (Yuria Nara) tahtoo vapauteen isänsä Fujimoton (Jôji Tokoro) liikahuolehtimisesta. Tämä karkaakin ja tapaa Sosuken. He ystävystyvät. Miyazaki on jälleen onnistunut luomaan rikkaan animaation, jota tukee tuttuun tyyliin Joe Hisaishin ("Liikkuva linna", "Prinsessa Mononoke") huikean kaunis soundtack. Harvoin vastaan tulee näin hienosti tehtyä musiikkia animaatioelokuvissa, lähemmäksi pääsee James Horner elokuvissa "Maa aikojen alussa", " Fievel matkalla Amerikkaan" ja "Dinot New Yorkissa". Lisäksi alkutekstien aikana kuultava Masako Hayashin esittämä kaunis "Umi no okâsan" sekä lopputunnari "Gake no ue no Ponyo", jonka esittävät Takaaki Fujioka, Naoya Fujimaki ja Nozomi Ôhashi ovat erinomaisia. Animaatio hivelee silmää ja juoni on sopivan simppeli perheen pienemmillekkin. Ei pääse ihan parhaiden Miyazakien tasolle, mutta on silti täysien pisteidensä arvoinen teos.
Pisteet: 5/5
Desperado
Vuonna 1992 tuntematon Robert Rodriguez, joka on myöhemmin ohjannut sellaisia mestariteoksia kun "Machete", "Sin City" ja "Hämärästä aamunkoittoon", ohjasi ensimmäisen ensimmäisen täysimittaisen elokuvansa (ensimmäinen ohjaus oli lyhytelokuva Bedhead vuodelta 1992), kengännauhabudjetilla ja espanjaksi filmatun El mariachin, jonka päärooleissa olivat Carlos Gallardo, Consuelo Gómez ja Jaime de Hoyos. Kyseistä elokuvaa en ole valitettavasti itse koskaan nähnyt, mutta elokuvan englannikielinen ja astetta isommalla budjetilla toteutettu uudeleenlämmittely Desperado vuodelta 1995 on yksi Rodriguezin parhaita elokuvia kaikin puolin. Muutamasta pikkuviastaan huolimatta elokuva ansaitsee täydet pojot. Senverta mallikas taidonnäyte se on Rodriguezilta. Rodriguezin itsensä kirjoittama elokuva kertoo pelkoa herättävästä ja legendaksi nousseesta, kitarakoteloa kantavasta tappajasta, El Mariachista (Antonia Banderas), jolla on apunaan huuliveikko Buscemi (Steve Buscemi). Mies saapuu kaupunkiin ja saa peräänsä vihamiehiä. Paikallinen baarinpitäjä Short Bartender (Cheech Marin) ja Bucho (Joaquim de Almeida) etunenässään. El Mariachi tekee pahiksista selvää yksi kerrallaan ja viholliset alkavat käyttämään yhä rankempia keinoja eliminoidakseen tuon mystisen miehen. El Mariachi tapaa kaupungissa myös seksikkään kirjakaupan pitäjän Carolinan (Salma Hayek). Näyttelytyö on kautta linjan asiansaosaavaa. Ainoa miinus tulee siitä että meksikolaiset hahmot puhuvat englantia eivätkä espanjaa, mutta meneehän se näinkin. Pääroolissa Banderas ("Kika", "Spy Kids") on jäätävä. Erotiikkaa tihkuva Salma Hayek ("Midaq Alley - unelmien kuja", "Spy Kids 3") ensimmäisessä englannikielisessä elokuvapääroolissaan erinomainen myöskin. Pahikset Joaquim de Almeida (" La conjura de El Escorial", "53 días de invierno") ja Cheech Marin ("Machete", "Spy Kids") ovat loistavia myöskin. Steve Buscemin ("The Big Lebowski", "Reservoir Dogs") on humoristisena apulaisena aivan omaa luokaansa. Sivuosissa nähdään myös iso nippu isoja nimiä kuten Carlos Gómez, yhden parhaista roolisuorituksistaan tekevä Quentin Tarantino (jonka heittämät läpät ovat todella, TODELLA hauskoja), Danny Trejo ja myös hauska Angela Lanza. Kun soundtrack, jonka esittää Los Lobos (Steve Berlin, David Hidalgo, Conrad Lozano, Louis Perez ja Cesar Rosas), pistetään mukaan, on klassikon ainekset kasassa. Elokuvassa kuullaan myös Antonia Banderaksen esittämä upea kappale
"Canción Del Mariachi (Morena De Mi Corazón)" ja Salma Hayekin esittämä "Quédate Aquí". Elokuvassa on myös lukuisia melko tylyjäkin tulitaisteluita, sekä lopun eeppinen kitarakotelokonekkivääri- ja sinko. Myös Bandoraksen ja Hayekin kiihkeä rakastelukohtaus on klassikko. Harvoin tulee vastaan yhtä kuumaa kohtausta. Guillermo Navarro ("Pan´s Labyrinth", "Hämärästä aamunkoittoon") kuvaus on taidokasta myöskin. Hauska, väkivaltainen ja erinomaisesti tehty toimintaelokuva.
Pisteet: 5/5
22.6
Autot
Kaksikon John Lasseter ("Toy Story", "Toy Story 2") ja Joe Ranft ("Leijonkuningas", "Ötökän elämää"), joka menehtyi auto-onnettomuudessa elokuvaa tehdessä. Autot on yksi Disney-Pixarin parhaista animaatioista ja se kestääkin useita katselukertoja. Elokuvan käsikirjoituksesta vastasivat John Lasseter, Joe Ranft, Dan Fogelman ("Kaksin karkuteillä", "Bolt"), Kiel Murray ("Ihmeperhe", "Up-kohti korkeuksia"), Phil Lorin ("Kilo", "The Guardian's Gateway") ja Jorgen Klubien ("Mulan", "Pochahontas"). Elokuva kertoo nuoresta ja itseään täynnä olevasta kilpa-autosta, Salama McQueenista (suomenkielinen ääni Sami Uotila), joka on tulokkaana jokaisen kilpa-auton unelmakilpailuissa, Piston Cupissa. Hän on tasapisteissä Kunkun (F1-legenda Mika Häkkinen) ja Jasu Juntin (Juha Veijonen) kanssa. Koska viimeisen varsinaisen kisan jälkeen tilanne on tasapisteissä, näiden kolmen voitto ratkaistaan Kaliforniassa. Salama lähtee yhden harvoista ystävistään, kuljetusauto Maken (Heikki Sankari) kyydissä kohti Kaliforniaa. Epäonnekseen hän tipahtaa Maken kyydistä ja lähtee taka-ajoon. Hän saavuttaa rekan, mutta tämä ei olekkaan Make. Sheriffi (Heikki Kinnunen) näkee Salaman kiireen ja alkaa ajamaan takaa tätä. Taka-ajo päättyy siihen että Salama tuhoaa pienen Syyläri Cityn pääväylän ja hänet pidätetään. Kaupungin tuomarina toimiva Doc Hudson (Aarno Sulkanen) tuomitsee Salaman korjaamaan aiheuttamansa vauriot. Salaman asianajajana toimii kaunis Salli Carrera (pop-laulaja Irina). Salama saa ystäväkseen hieman tyhmänsorttisen hinaajan Martin (aina niin hauska Heikki Silvennoinen). Syyläri Cityssä elelee monia muitakin autoja kuten rengasliikkeen omistajat Luigi (Mika Nuojua) ja Guido (Guido Quaroni), Kessu ( Rauno Ahonen), Floora (Titta Jokinen) ja Lizzie (Hannele Lauri). Loistava dubbi tässäkin on, ei voi muuta sanoa. Mika Häkkinen tekee uskomattoman ehjän roolisuorituksen kokeneena kilpa-autona, selostajakaksikko Erkki Mustakari ja Matti Kyllönen ovat myös hulvattomia. Elokuvan parhaimpiin roolisuorituksiin kuuluu eittämättä Heikki Silvenoisen roolin Marttina. Sonoko Konishi kuulaan japanilaisena reporterina ja Petri Viglione tekee Michael Schumacherin roolin suomeksi. Randy Newmanin ("Monsterit Oy", "Toy Story") säveltä soundtrack on nätti, mutta soundtrackillä kuullaan myös muutamia kovia kappaleita. Varsinkin kohtauksessa jossa Syyläri Cityn menestysaikoja muistellaan kuullaan Route 66 kappaleesta suomeksi tehty versio, joka saa kyyneleet silmiin. Tarina on mielestäni opettavainen ja animaation kauneus häikäisee silmää. Ei tästä voi olla pitämättä. Tämän voi katsoa vaikka kuinka monta kertaa ja aina löytää jotain uutta.
Pisteet:5/5
Rosso
Aki Kaurismäen vanhemman veljen Mikan ohjaama rikosdraama Rosso vuodelta 1985 on siitä harvinainen suomalainen elokuva että suurin osa dialogista on italiaksi. Kaurismäki kirjoitti elokuvan käsikirjoituksen pääroolissa nähtävän Kari Väänäsen ja elokuvan monologin kirjoitti Aki Kaurismäki Dante Alighierin tekstien pohjalta. Ja elokuva on puhdasta taidetta. Elokuva kertoo sisilialaisesta mafiososta Rossosta (Kari Väänänen), joka saa pomoltaan (Orazio Anelli) tehtävän tehdä selvää suomalaisnaisesta, Rosson entisestä rakastetusta, Mariasta (Leena Harjupatana). Rosso lähtee kylmään pohjoiseen ja tapaa Marjan ystävän, kovin puheliaan Martin (Martti Syrjä). He lähtevät kohti Pohjanmaata, Marjan kotia, jossa tapaavat tämän vanhemmat (Arli Fiila ja Liisa Kalliomaa). Eräänä päivänä Martti kuolee asetaistelussa ja Rosso joutuu yksin selviämään ja löytää Maria. Väänänen ("Kauas pilvet karkaavat", "Leningrad Cowboys Go America") tekee roolinsa italiaksi erinomaisesti ja voisi sanoa että tekee yhden parhaista roolisuorituksista kotimaisissa elokuvissa. Martti Syrjä ("Häjyt", "Haarautuvan rakkauden talo") täyttää elokuvan humoristisen hahmon saappaat melko hyvin. Leena Harjupatana (" Miestä ei voi raiskata") tekee uransa toisen ja viimeisen elokuvaroolinsa hyvin, tosin hänelle ei anneta kuin yksi ainoa repliikki ja vain muutama kohtaus. Mirja Oksasen (" Paperitähti", "Harjunpää ja pahan pappi") näyttelemä nuori suomalaisnainen, jonka Rosso pokaa baarista, tekee hetken roolinsa varmasti. Leean Langri Jr. näyttelee suomalaista asekauppiasta alkupuolella ja muissa rooleissa ovat mm. Maija-Liisa Majanlahti ("Joensuun Elli", "Kivenpyörittäjän kylä") on pankkivirkailijana hyvä sekä Giuseppe Leocata, Antonio Rosalio, Giuseppe Rosario, Tauno Pollari, Matti Ahonen, Pertti Halkonen ja Jouko Pohjoismäki. Elokuvan parhaisiin kohtauksiin lukeutuvat klassikoksi noussut kohtaus jossa Väänänen ja Syrjä laulavat L'Italiano / Olen suomalainen kappaleen sekä kohtaus, jossa Rosso näkee painajaista. Timo Salmisen ("Le Havre", "Mies vailla menneisyyttä") kuvaus on onnistunutta ja Sisiliassa kuvatut otokset tallentavat maan kauniin luonnon erinomaisesti. Marco Cuccinottan säveltämä soundtrack on kaunis, juuri elokuvaan sopiva. Vaikka elokuva on Kaurismäeltä melko kokeellinen, on se yksi suomalaisen elokuvahistorian parhaimpia.
Pisteet: 5/5
maanantai 27. elokuuta 2012
Viikko 34
20.8
Uskoton
Liv Ullman tunnetaan monista mestariohjaaja Ingmar Bergmanin elokuvista kuten Naisen naamio - Persona (1966) ja Kuiskauksia ja huutoja (1972), mutta tässä hän ei näytellyt vaan ohjasi. Tämä Bergmanin itsensä käsikirjoittama draama on Ullmannin kuudes ohjaustyö vuodelta 2000. Ullmanin ohjaus on tyylikästä, mutta ainoa asia missä hän jää oppi-isänsä jälkeen on seksuaalisuuden kuvaus. Elokuva kertoo 40-vuotiaasta Mariannesta (Lena Endre), joka asuu muusikkomiehensä Markuksen (Thomas Hanzon) ja 9-vuotiaan Isabelle tyttären (Michelle Gylemo) kanssa. Eräiden sattumien kautta hän rakastuu Markuksen kaveriin Davidiin (Krister Henriksson). Elokuva kehystarinassa Marianne kertoo tätä tarinaa näytelmäkirjailija Bergmanille (edesmennyt legenda Erland Josephson). Päärooleissa nähtävät Endre (Stieg Larssonin "Millenium"-trilogia, "Ögat") ja Henriksson ("Reconstruction", "Wallander") ovat kovassa vedossa. Myös Hanzon ("Svalan, katten, rosen, döden", "Carambole") on roolissan loistava. Josephson ("Kohtauksia eräästä avioiitosta", "Olemisen sietämätön kevys") tekee vähäeleisen roolinsa loistavasti. Nuori Gylemo tekee uransa toistaiseksi ainoan roolinsa kelvollisesti. Sivuosissa olivat mm. Juni Dahr, Philip Zandén, Thérèse Brunnander, Marie Richardson, Stina Ekblad ja Johan Rabaeus. Seksuaalisuuden esittäminen on aika kaksivaiheista tässä. Osin se on hyvin kerrottua mutta vastaavasti tökeröitäkin ratkaisuja on. Yhdet tissit tähän on ainakin saatu. Musiikki on nättiä ja Jörgen Perssonin ("Kurjat", "Henkien talo") kuvaus on taidokasta. Ansaitsee palkintonsa.
Pisteet: 4,5/5
21.8
Pikku pollen seikkailut
Olipahan sekoitus 101 dalmaatialaista ja Yksin kotona-leffoja tämä William Byron Hillmannin ("Murhaajan muotokuva", "Murha lähikuvissa") kirjoittama ja ohjaama perhekomedia pienestä hevostesta, Ragtimesta. Tarina alkaa vähän 101 dalmaatialaista mukaillen kun Bluen perhe, isä Jerry (Perry King), äiti Sarah (Michelle Joyner) sekä perheen eläirakas 10-vuotias Barkley (Justin Cooper), tätä hieman vanhempi veli Carter (Zack Duhame) ja teini-iässä oleva Amy-tytär (Lindsay Felton), elävät onnellista elämää pienen mutta nerokkaan hevosen Ragtimen sekä Taylor-koiran kanssa. Jerry on menestyvä lakimies ja hän haluaisi viettää perheensä kanssa enemmän aikaa. Hän haluaisi myydä aikaa ja vaivaa vievät eläimet tutulleen, Fred Watersille (Robert Pine). Suunitelmiin tulee kuitenkin mutkia kun epätoivoinen rosvokaksikko, Sam (Shelley Long) ja Lester (Jay Thomas) kaappaavat eläimet yön pimeydessä. Loppu onkin sitten Yksin kotona-hengessä tehtyä hupailua kun Ragtime nöyryyttää kaksikkoa oikein urakalla. Myös FBI tulee tutkimaan eläinkaappausta ja johdon ottaa agentti Dooley (Richard Brooks). Huumori toimii lähes erinomaisesti, pissa ja kakkahuumori on lähes minimissään, mikä hyvä. Mutta armoton clishéetulva ottaa hieman pattiin. Ei tämä tarjoa mitään ihmeellistä ja uutta eläinystävä kaapataan-elokuviin. Näyttelijät ovat kuitenkin mitä sopivampia. 49-vuotiaana vielä seksikäs paketti ollut Shelley Long ("Rahareikä", "Rokkaava Bradyn perhe") ja Jay Thomas ("Sudenkorento", "Mutta mitä tapahtui Joulupukille 2") ovat toheloivina rosvoinan aivan omaa luokkaansa ottaen turpaan pieneltä hepalta. Ragtime on söpö heppa, samoin Taylor-koira. Perheen isänä nähtävä Perry King ("Day After Tomorrow", "Luokka 1984") on myös viiksiensä kanssa hyvä. Lapsikolmikosta isoimman huomion saa lapsinäyttelijäksi jäänyt Justin Cooper ("Valehtelija, valehtelija", "Ville Vallaton 2") eikä hän ole ärsyttävä kakara. 14-vuotias Lindsay Felton ("3 ninjaa pistää tuulemaan", "The Genesis of Lincoln") on todella kuuma babe ja olisi voinut olla isommassakin osassa. Bob Christiansonin ("Sinkkuelämää", "Vibrations") musiikki on aika vaisua mutta lopputekstien aikana soiva "The Only One For Me" on loistava. Keskivertoa parempaa perhe-elokuvaa pienistä puutteista huolimatta.
Pisteet: 4/5
22.8
Gosford Park
Tämänkö pitäisi olla komedia tai jännäri. 50-luvulta aina kuolemaansa asti 2006 elokuvia ohjanneen Robert Altmanin elokuva kyllä on yksi tylsimmistä leffoista. Huumori oli niin kuivaa että muutamaan otteeseen hymähdin ja ei tässä ollut mitään jännättävää. Ulkoisesti tämä kyllä oli ihan näyttävä, mutta kolmikon Altman ("M.A.S.H. - armeijan liikkuva kenttäsairaala", "The player - pelimies"), Bob Balaban ("Kolmannen asteen yhteys", "Ghost World") ja Julian Fellowes ("Varjojen maat", "The Tourist") käsikirjoitus oli sisällöltään todella tyhjää. Elokuva kertoo rikkaasta Constance Trenthamista (Maggie Smith), joka saapuu palvelijansa Mary Maceachranin (Kelly Macdonald) kanssa rikkaan William McCordlen (Michael Gambon) ja tämän vaimon Sylvian (Kristin Scott Thomas) kartanolle, jossa on monenlaista rikasta hiipparia palvelijoidensa kera. Sitten pari tuntia seurataan rikkaiden läpätystä ja palvelusväen läpätystä. Kun McCordlen murhataan, paikalle saapuu etsiväpari Thomson (Stephen Fry) ja Dexter (Ryan Phillippe). Todella vaisua, ei edes murha piristä elokuvaa. Jäkätystä, jäkätystä. Muissakin rooleissa on nimekästä porukkaa kuten Helen Mirren, Clive Owen, Emily Watson.... Näyttelijät ovat todella puolivaloilla liikkellä, mutta tekevät ihan kohtalaiset roolityöt. Patrick Doylen säveltämä musiikki on paikoin ihan nättiä ja Andrew Dunnin kuvaus vakuuttavaa. Lavastus ja puvustuskin on ihan kohdillaan. Sisältö vain uupuu ja totaallisesti.
Pisteet: 2/5
23.8
House of the Dead
Paljon olen kuullut saksalaisen Uwe Bollin huonoudesta, mutten yhtään Bollin elokuvaa itse ole koskaan katsellut. Nyt tuli siihen muutos kun katselin tämän samannimiseen peliin perustuvan Direct-To-Video halpiksen. Ei tämä ole hyvä, muttei niin huono ettei tätä voisi katsella. Salamaleikkauksia, idioottimaisia hahmoja ja kaiken kruunaa koominen verenlennätys sekä surkeat näyttelijät. Käsikirjoituksesta vastasivat Mark A. Altman ("Room 6", "All Souls Day: Dia de los Muertos"), Dan Bates (tuottanut mm elokuvat "Final Equinox", "Free Enterprise") ja Dave Parker ("The Brotherhood 2: Young Warlocks", "ColdWater"). Tarina ei ollut mikään ihmeellinen. Lauma nuoria saarella ja sitten tulevat zombit. Suurin osa tästä oli käsittämätöntö MTV-surffailua ja pelimäinen kerronta ei toimi elokuvassa. Väliin lyödään pätkiä alkuperäisestä pelistä. Taistelut nyt ovat viihdyttävää mättöä. Näyttelijätyö on karmeaa. Rooleissa on sellaisia nimiä kun Jonathan Cherry, Enuka Okuma, Ona Grauer, Ellie Cornell, Tyron Leitso, suomensukuinen Sonya Salomaa sekä paremmissakin leffoissa nähty Jürgen Prochnow ("Da Vinci-koodi", "Sukellusvene U-96"). Muutamat tissit tässä oli mutta ei silläkään rintamalla ole mitään hurraamista. Soundtrack oli koomisesti väärään eksynyttä tunnelmamusiikkia sekä armotonta jumputijumputi-teinodiskomäikettä. Ok, katsottava, muttei mikään hyvä. Samantyyppinen zombiemättö on myös Bruno Mattein vuonna 2006 ohjaama L'isola dei morti viventi, joka on rutkaasti parempi.
Pisteet: 1,5/5
Taboo
Tämä Kirdy Stevensin ("Empire of the Sins", "Daisy Chain") ohjaama aikuisviihdedraama todisti taas että vielä 1980-luvulla osattiin tehdä toimivaa juonellista pornoa. Klassikoksi noussut ja 23 jatko-osaa kerännyt Helene Terrien ("Lollipop palace", "Taboo V") käsikirjoittama elokuva kertoo Barbara Scotista (Kay Parker), joka elää kahden teini-ikäisen Paul-poikansa (Mike Ranger) kanssa kun aviomies Chris (Turk Lyon) jättää tämän. Sitten tapahtuu kaikenlaista kunnes eräänä yönä seksinnälkäinen Barbara tahtoo omaa poikaansa. Elokuva jää pahasti kesken, mutta vuonna 1982 elokuva sai jatkoa. Tarina on aika hyvin tehty, mutta puolenvälin tietämillä on pienimuotoista tylsyyttä. Näyttelijät tekevät asianmukaista työtä ja Don Great on säveltänyt hienoa musiikkia. Guy Nicholasin ("Liian myöhään" ,"Nuori Lady Chatterley") kuvaus on myös asiansaosaavaa. Ei nyt ihan maailman paras, mutta melko lähellä.
Pisteet: 3,5/5
Se alkoi omenasta
Aikoinaan Suomen parhaisiin ohjaajiin luketunut Teuvo Tulio ohjasi vuonna 1962 romanttisen draaman, jonka käsikirjoituksesta vastasivat Reino Helismaa ("Ei se mitään! sanoi Eemeli" ,"Pieni luutatyttö") ja Kaarlo Nuorvala ("Suomalaistyttöjä Tukholmassa", "Noita palaa elämään"). Hieno elokuva jäi tuotantoriitojen vuoksi kesken ja Armas Vallasvuo ("Älä nuolaise", "Kertokaa se hänelle") leikkasi noin 40 minuutin elokuvan kasaan. On tämä kaikesta huolimatta hieno teos rakkaudesta, vieraanmaalaisen naisen vaikeasta elämästä ennakkoluulojen keskellä ja kielletyistä tunteista. Esko Töytin kuvaus on kaunista katseltavaa ja George de Godzinskyn säveltämä soundtrack on todella kaunis (sekä Saija Karpiomaan esittämä tunnelmallinen rakkauslaulu Kuutamolla). Elokuva kertoo orpokodissa varttuneesta persialaisnaisesta Tabesta (Tabe Slioor) joka rakastuu toisen maailmansodan aikana erääseen taitelijaan (Kunto Karapää). Sodan jälkeen he aloittavat yhteiselon, mutta Taben saatua lapsi ja ruuan loppuessa loppu mieheltä hermo ja hän jättää Taben yksin. Armeija majuri (Kalle Rouni) auttaa Tabea taloudellisesti. Myöhemmin Tabe tapaa rikkaan ukkomiehen (Kalle Rouni). Elokuvasta olisi saanut aikaan mielenkiintoisen draaman, mutta nyt se jää hieman etäiseksi. Samantyyppisestä aiheesta valmistettiin samana vuonna Reino Helismaan käsikirjoittama Taape tähtenä-komediaelokuva.
Pisteet: 4,5/5
Cop Land
James Mangoldin ("Walk the Line", "Vuosi nuoruudestani") ohjaus-käsikirjoitus on erinomainen. Elokuva kertoo puolikuurosta sheriffistä Freddystä (Sylvester Stallone), joka pitää kuria poliisien asuttamassa pikkukaupungissa. Kaikki ei kuitenkaan ole ihan siltä miltä näyttää. Poliisiilla on kytköksiä mafiaan. Ray Donlanin (Harvey Keitel) veljenpoika Murray Babitch (Michael Rapaport) ampuu taka-ajossa kaksi nuorta syytöntä mustaa ja Ray tekee pojista syyllisiä. Murray "hyppää" sillalta tämän takia alas. Sisäisen poliisin johtaja Moe Tilden ( Robert De Niro) epäilee poliisien olevan lahjottuja. Freddy ei ole samaa mieltä, mutta kun hän tapaa Murrayn hengissä, hänkin alkaa uskomaan sitä. Syltty on vedossa ja samoin kaikki muutkin näyttelijät. Naiskauneutta edustavat Janeane Garofalo ja Annabella Sciorra. Toimintaa ei ole paljoa, mutta juoni rullaa eteenpäin sitäkin vauhdikkaammin. Elokuvan aukeaminen tarvitsi kenties toisen katselun hieman pirteämpänä.
Pisteet: 5/5
24.8
Mammoth
Tim Coxin ("Larva", "Alien Lockdown") ohjaama ja osin käsikirjoittama sci-fikomedia on taas niitä perusvarmoja kolmen tähden leffoja. Ei elokuvallisten asioiden takia, vaan armottoman huumorin, legendaaristen tapahtumien ja muidenkin pikkuseikkojen vuoksi. Coxin kanssa muita käsikirjoittajia ovat Brook Durham ("Merlin and the Book of Beasts", "Red: Werewolf Hunter"), Don Guarisco ja Sean Keller ("Giallo", "Kraken: Tentacles of the Deep"). Tarina kertoo pienen pikkukaupungin museonjohtajasta tohtori Frank Abernathystä (Vincent Ventresca), joka tutkimustensa takia herättää henkiin miljoonia vuosia ikijäässä olleen mammutin. Eipä aikaakaan kun surkeasti animoitu bittihirmu jolkottelee metsiköissä Frankin sekä tämän sci-fifriikin isänsä Simonin (Tom Skerritt), teinityttärensä Jackin (seksikäs Summer Glau) sekä Jackin poikafrendin Squirrellyn (Cole Williams) perässä. Kun mukaan tulee kaupungin sheriffi Marion Morrison (Charles Carroll) ja avaruustutkimusaseman agentit Whitaker (Marcus Lyle Brown) ja uhkea Powers (Leila Arcieri), on soppa valmis. Näyttelijät eivät ole mitään ihmeellisiä, mutta Ventresca ("The Thin Pink Line", "The Thin Pink Line") ja Skerrit ("Alien", "The Dead Zone") ovat todella hauskoja. Sarah Connorin aikakirjat tv-sarjasta tuttu Glau on ilo silmälle, muttei näyttelijänä ole mikään ihmeellinen. Musiikki on erinomaista. Liikaa tylsyyttää, turhaa draamaläpinää ja helkutisti epäloogisuuksia. Hulvattomia pätkiä on myös todella paljon, varsinkin kun vanha pariskunta (Coca Bloos ja Boris Petroff) lemmiskelevät autossa. Väkivallan vähäisyys on myös suuri pettymys, kun aiemmissa telkku-scifeissä sitä on ollut ruttokaupalla. Ihan hauska halpistelu kaikesta huolimatta.
Pisteet: 3/5
The Order
Belgialaissyntyinen Jean-Claude Van Damme on itselleni sikäli outo, etten ole koskaan katsellut yhtään miehen leffaa. Dolppa, Arska, Syltty ja Norris sai nyt seurakseen tämän belgialaisen toimintaikonin, jonka tunnetuimmat elokuvat kenties ovat "Double Impact", "Universal Soldier", "Timecop" ja "Bloodsport". Oli tämä hulvaton toimintakomedia. Ohjaajan tehtäviä elokuvassa suoritti Sheldon Lettich ("Legioonalainen", "Bloodsport") ja lähes loistavan käsikirjoituksen tekivät Van Damme ja Les Weldon ("Direct Contact", "Shark in Venice"). Elokuva kertoo jostain salaisesta seurakunnasta Israelin aavikolla jonka perusti ristiretkien aikana Charles Le Vaillant (Van Damme). Myöhemmin mestarivaras Rudy Cafmeyer (Van Damme) tulee Odessasta tapaamaan Isoon Omenaan isäänsä Oscaria (ranskalainen Vernon Dobtcheff), joka häipyy eräiden vanhojen karttojen kanssa Israeliin. Rudy painuu perään kun kuulee että isäukko on kaapattu. Israelissapa ei ole Rudyllä lämmin vastaanotto kun ensin tullissa konstaapeli Dalia Barr (seksikäs helveetialainen Sofia Milos) epäilee tätä taidesalakujetuksesta ja kun Rudyä vastaan tullut professori Walter Finley (legendaarinen Charlton Heston) kuolee. Ketäpä muuta syytetän Walterin murhasta kun Rydyä. Eipä poliisipäälikkö Ben Ner (Ben Cross) usko että Rudy on vain etsimässä isäänsä. Erinäisten tapahtumien kautta Rudy yritetään lähettää takaisin Valtoihin, mutta Dalia auttaa Rudyn pakoon. Kliseinen juoni ja iänikuinen englannikieli pistävät kaaliin, sekä tietenkin alkupuolen epäselvästi leikattu ristiretkikohtaus ovat elokuvan miinuspuolia. Van Damme on kuitenkin pääroolissaan todella loistava. Isäukkona nähtävä Dobtcheff ("Indiana Jones ja Viimeinen ristiretki", "007 rakastettuni") on suorastaan hauska, varsinkin heittäessään läppää Van Dammen kanssa. Milos (CSI: Miami", "Caroline) on todella kuuma kissa ja tekee hienoa työtä naiseksi kovaotteisena poliisina. Pahiroolin tekevä Brian Thompson ("Cobra", "Terminator-tuhoaja"). Sasson Gabai ("Rambo 3", "Aviva Ahuvati") on Rudyn venäläisenä kaverina aika vekkuli. Pino Donaggion ("Carrie, "The howlig-ulvonta") säveltämä soundtrack on myös erinomaista. Lopussa oleva CGI-räjäytysefekti sai surkeutensa vuoksi hymyn huulille. On tämä monestakin syystä hieno toimintakomedia, josta ei vauhtia (hieno taka-ajo Jerusalemin kapeilla kujilla) ja huumoria puutu.
Pisteet: 4/5
25.8
Cutterin kosto
Ivan Passerin ("Stalin", "Syntynyt voittamaan") ohjaama rikosdraama vuodelta 1981 on yksi upeimpia ja jännittävimpiä elokuvia mitä olen katsellut. Varsinkin Jeffrey Alan Fiskinin ("Kosto", "Asfalttipaholaiset") käsikirjoitus Newton Thornburgin romaanista Cutter ja Bone on mielenkiintoinen ja otteessa pitävä. Se kertoo Richard Bonesta (Jeff Bridges), joka näkee kun salaperäinen mies laittaa naisen ruumiin roskapönttöön. Kun poliisi hakee hänet kuulusteluihin ja hän tapaa uhrin siskon Valerie Duranin (Ann Dusenberry), hän uskoo tietävänsä murhaajan. Hän alkaa suunittelemaan raajarikon ystävänsä Alex Carterin (John Heard) ja Valerien kanssa miten epäilty J. J. Cord (Stephen Elliott) saadaan ulos pesästään. Alexin vaimo Mo (Lisa Eichhorn) pitää tätä itsemurhatehtävänä. Jännitys pysyy loppuun saakkaa eikä elokuva herpaannu otteestaan. Jack Nitzschen ("Dogma", "Yksi lensi yli käenpesän") musiikki on kaunista ja näyttelijäsuoritukset ovat loistavia. Bridges ("Rajut kaverit", "Iron Man") ja Heard ("Big-isoksi yhdessä yössä", "Yksin kotona") tekevät todella loistavat roolityöt ja Lisa Eichhorn ("Jenkit", "Kukkulan kunigas") samaten. Stephen Elliott ("Beverly Hills kyttä", "Väkivallan vihollinen") on Cordin roolissa hyvä, vaikkei pääse tekemään isoa roolia. Hulvattomimmasta pätkästä vastaavat Katherine Pass ("Pako yli rajan", "Yksinäinen taistelija"), Francis X. McCarthy ("Tohtorin aivovaimo", "Deep Impact") ja George Planco ("8 rajua miestä", "Lindberghin kidnappaus"). Hienoa näyttelyä, jännitystä sekä hieman mustaa huumoria.
Pisteet: 5/5
The Beast of Yucca Flats
Tämä taisi olla pisin 50 minuuttiseni koko elämäni aikana. Näin unettavan tylsää elokuvaa ei tule vastaan kovinkaan usein. Ja uskokaa tai älkää, IMDb:n mukaan tämä on vasta kolmanneksi huonoin Coleman Francisin ohjauksista, alapuolelle menevät vain The Skydivers ja Night Train to Mundo Fine. Ja siinä ne Francisisin ohjaustyöt olivatkin. Tässä ei ole pelottavuutta, efektejä ei ole, näyttelijät ovat surkeita (ja surkeutta lisää vielä todella surkea jälkiäänitys), käsikirjoituksen outous ja yms. Elokuva kertoo entisestä neukkutiedemiehestä Joseph Javorskystä (ehkä maailmanhistorian surkein ruotsalaisnäyttelijä Tor Johnson), joka saapuu kahden henkivartijansa kanssa Amerikkaan. Kun kaksi miestä käyvät Javorskyn auton kimppuun, pakenee mies aavikolle, jossa tehdään ydinkoe. Mies muuttuu mölyväksi tappokoneeksi. Ensimmäiseksi uhriksi löytyy lomalla oleva pariskunta (tuottaja Jim Oliphant ja Linda Bielema). Ohikulkija (George Prince) raportoi murhasta sheriffi Joe Dobsonille, joka hakee avukseen kolleegansa Jim Archer (Bing Stafford). He lähtevät haahuilemaan autiomaahan etsimään naispuoleista uhria, jonka hirviö on syystä tai toisesta sinne raahannut. Vielä kun pariskunnan Hank (Douglas Mellor) ja Lois (ohjaajan vaimo Barbara Francis) Radcliffe pojat Andy ja Art (ohjaajan pojat Ronald ja Alan Francis) katoavat aavikolle on soppa valmis. Mutta kun homma on niin tylsää että melkein uni tuli silmään. Ainoa hyvä käytänössä ovat kaksi kaunista naista, Marcia Knight ja Lanell Cado, mutta kun ruutuaika yhteen laskettuna on 1,50 min, ei siitäkään saa pisteitä tälle kuonakasalle. Francisin kertojaääni tuo mieleen Avaran luonnon ja elokuvan soundtack on liian mahtipontista tälläiseen roskaan. Vältä, ei ole edes kalkkuna-arvoja. Surkeaa sontaa.
Pisteet: 0/5
Jättiläisnaisen hyökkäys
Surkean kauhuscifin jälkeen vuorossa olikin sitten Nathan Juranin ("Ensimmäiset miehet kuussa", "Veenuksen valloittajat") ohjaama kauhuscifi vuodelta 1958. Käsikirjoituksen tähän lähes loistavaan teokseen teki Mark Hanna ("Jättiläisnaisen hyökkäys" uusintafilmatisointi -93, "Not of This Earth"). Elokuvan alussa kaunis Nancy Fowler Archer (nuorena 46-vuotiaana kuollut Allison Hayes) on ajelulla, kun taas aviomies Harry (William Hudson) pettää tätä kauniin Honey Parkerin (Yvette Vickers) kanssa. Nancy törmää maahan laskeutuneeseen avaruusalukseen ja kukaan ei tietenkään usko tätä, ei edes Harry. Nancy kaapataan avaruusalukseen, mutta paikallinen sheriffi Dubbitt (George Douglas) pelastaa tämän. Hänet tuodaan takaisin kotiin, kunnes paikalle tulee tohtorit Isaac Cushing (Roy Gordon) ja Heinrich Von Loeb (Otto Waldis). Nancy kasvaa ja kasvaa ja lähtee etsimään aviomiestään. Vaikka efektien ikä paistaa läpi, on tämä paikoitellen todella ahdistava elokuva. Näyttelijät ovat hyviä, mutta paikoitellen ylinäytellään hieman liikaa. Musiikki on myös nerokasta ja tuo jännitystä. Ei pääse ihan Godzillan tasolle, mutta on klassikko silti.
Pisteet: 4/5
26.8
Red Cliff
16 pitkää vuotta John Woo rämpi ameerikan raitteja eikä sinä aikaa syntynyt montaakaan muistettavaa leffa (paitsi Face/off - kahdet kasvot (1997) ja M:I-2 Vaarallinen tehtävä 2 (2000)). Viimein vuonna 2008 älysi Woo tulla kotimaahansa Kiinaan ja sen jälkeen hän valmisti nelituntisen historiaeepoksin Punaisen kallion taistelusta 200-luvun Kiinassa. Itse katselin Amerikan ja Euroopan markkinoille jaetun kaksiosaisen ensimmäisen kaksi ja puolituntisen. Elokuvan käsikirjoittivat Woon lisäksi Khan Chan ("Gao bie you qing tian", "Kong Zi"), Cheng Kuo ("Xia dao zheng chuan", "Wa dong ren") ja Heyu Sheng ("The Empress"). Pohjana oli Guanzhong Luon (1330–1400) kirjoittama "Romance of the Three Kingdoms", joka perustuu 200-luvulla kirjoitettuun Records of the Three Kingdomsiin. Elokuva kertoo sotajohtaja Zhou Yusta (Tony Leung Chiu Wai), joka taistelee strateginsa Zhuge Liangin (Takeshi Kaneshiro) avulla keisaria vastaan kapinoivaa Cao Caota (Fengyi Zhang) ja tämän valtavaa armeijaa vastaan Punaisen kallion luona. Verta roiskuu, lempi roihuaa, zen-viisauksia ladellaan ja hienoja taisteluita on roppakaupalle. Eikä pidä unoihtaa Tarô Iwashiron ("Red Cliff 2", "Azumi") huikeaa soundtrackiä sekä kaunista lopputunnaria. CGI-tehosteet toimivat, näyttelijät ovat loistavia ja muutenkaan tästä ei ole pahaa sanottavaa. Ainoastaan alussa kuultava englannikielinen kertojaääni hiertää hermoja. Kakkososa pitää nähdä mitä pikemmin.
Pisteet: 5/5
Uskoton
Liv Ullman tunnetaan monista mestariohjaaja Ingmar Bergmanin elokuvista kuten Naisen naamio - Persona (1966) ja Kuiskauksia ja huutoja (1972), mutta tässä hän ei näytellyt vaan ohjasi. Tämä Bergmanin itsensä käsikirjoittama draama on Ullmannin kuudes ohjaustyö vuodelta 2000. Ullmanin ohjaus on tyylikästä, mutta ainoa asia missä hän jää oppi-isänsä jälkeen on seksuaalisuuden kuvaus. Elokuva kertoo 40-vuotiaasta Mariannesta (Lena Endre), joka asuu muusikkomiehensä Markuksen (Thomas Hanzon) ja 9-vuotiaan Isabelle tyttären (Michelle Gylemo) kanssa. Eräiden sattumien kautta hän rakastuu Markuksen kaveriin Davidiin (Krister Henriksson). Elokuva kehystarinassa Marianne kertoo tätä tarinaa näytelmäkirjailija Bergmanille (edesmennyt legenda Erland Josephson). Päärooleissa nähtävät Endre (Stieg Larssonin "Millenium"-trilogia, "Ögat") ja Henriksson ("Reconstruction", "Wallander") ovat kovassa vedossa. Myös Hanzon ("Svalan, katten, rosen, döden", "Carambole") on roolissan loistava. Josephson ("Kohtauksia eräästä avioiitosta", "Olemisen sietämätön kevys") tekee vähäeleisen roolinsa loistavasti. Nuori Gylemo tekee uransa toistaiseksi ainoan roolinsa kelvollisesti. Sivuosissa olivat mm. Juni Dahr, Philip Zandén, Thérèse Brunnander, Marie Richardson, Stina Ekblad ja Johan Rabaeus. Seksuaalisuuden esittäminen on aika kaksivaiheista tässä. Osin se on hyvin kerrottua mutta vastaavasti tökeröitäkin ratkaisuja on. Yhdet tissit tähän on ainakin saatu. Musiikki on nättiä ja Jörgen Perssonin ("Kurjat", "Henkien talo") kuvaus on taidokasta. Ansaitsee palkintonsa.
Pisteet: 4,5/5
21.8
Pikku pollen seikkailut
Olipahan sekoitus 101 dalmaatialaista ja Yksin kotona-leffoja tämä William Byron Hillmannin ("Murhaajan muotokuva", "Murha lähikuvissa") kirjoittama ja ohjaama perhekomedia pienestä hevostesta, Ragtimesta. Tarina alkaa vähän 101 dalmaatialaista mukaillen kun Bluen perhe, isä Jerry (Perry King), äiti Sarah (Michelle Joyner) sekä perheen eläirakas 10-vuotias Barkley (Justin Cooper), tätä hieman vanhempi veli Carter (Zack Duhame) ja teini-iässä oleva Amy-tytär (Lindsay Felton), elävät onnellista elämää pienen mutta nerokkaan hevosen Ragtimen sekä Taylor-koiran kanssa. Jerry on menestyvä lakimies ja hän haluaisi viettää perheensä kanssa enemmän aikaa. Hän haluaisi myydä aikaa ja vaivaa vievät eläimet tutulleen, Fred Watersille (Robert Pine). Suunitelmiin tulee kuitenkin mutkia kun epätoivoinen rosvokaksikko, Sam (Shelley Long) ja Lester (Jay Thomas) kaappaavat eläimet yön pimeydessä. Loppu onkin sitten Yksin kotona-hengessä tehtyä hupailua kun Ragtime nöyryyttää kaksikkoa oikein urakalla. Myös FBI tulee tutkimaan eläinkaappausta ja johdon ottaa agentti Dooley (Richard Brooks). Huumori toimii lähes erinomaisesti, pissa ja kakkahuumori on lähes minimissään, mikä hyvä. Mutta armoton clishéetulva ottaa hieman pattiin. Ei tämä tarjoa mitään ihmeellistä ja uutta eläinystävä kaapataan-elokuviin. Näyttelijät ovat kuitenkin mitä sopivampia. 49-vuotiaana vielä seksikäs paketti ollut Shelley Long ("Rahareikä", "Rokkaava Bradyn perhe") ja Jay Thomas ("Sudenkorento", "Mutta mitä tapahtui Joulupukille 2") ovat toheloivina rosvoinan aivan omaa luokkaansa ottaen turpaan pieneltä hepalta. Ragtime on söpö heppa, samoin Taylor-koira. Perheen isänä nähtävä Perry King ("Day After Tomorrow", "Luokka 1984") on myös viiksiensä kanssa hyvä. Lapsikolmikosta isoimman huomion saa lapsinäyttelijäksi jäänyt Justin Cooper ("Valehtelija, valehtelija", "Ville Vallaton 2") eikä hän ole ärsyttävä kakara. 14-vuotias Lindsay Felton ("3 ninjaa pistää tuulemaan", "The Genesis of Lincoln") on todella kuuma babe ja olisi voinut olla isommassakin osassa. Bob Christiansonin ("Sinkkuelämää", "Vibrations") musiikki on aika vaisua mutta lopputekstien aikana soiva "The Only One For Me" on loistava. Keskivertoa parempaa perhe-elokuvaa pienistä puutteista huolimatta.
Pisteet: 4/5
22.8
Gosford Park
Tämänkö pitäisi olla komedia tai jännäri. 50-luvulta aina kuolemaansa asti 2006 elokuvia ohjanneen Robert Altmanin elokuva kyllä on yksi tylsimmistä leffoista. Huumori oli niin kuivaa että muutamaan otteeseen hymähdin ja ei tässä ollut mitään jännättävää. Ulkoisesti tämä kyllä oli ihan näyttävä, mutta kolmikon Altman ("M.A.S.H. - armeijan liikkuva kenttäsairaala", "The player - pelimies"), Bob Balaban ("Kolmannen asteen yhteys", "Ghost World") ja Julian Fellowes ("Varjojen maat", "The Tourist") käsikirjoitus oli sisällöltään todella tyhjää. Elokuva kertoo rikkaasta Constance Trenthamista (Maggie Smith), joka saapuu palvelijansa Mary Maceachranin (Kelly Macdonald) kanssa rikkaan William McCordlen (Michael Gambon) ja tämän vaimon Sylvian (Kristin Scott Thomas) kartanolle, jossa on monenlaista rikasta hiipparia palvelijoidensa kera. Sitten pari tuntia seurataan rikkaiden läpätystä ja palvelusväen läpätystä. Kun McCordlen murhataan, paikalle saapuu etsiväpari Thomson (Stephen Fry) ja Dexter (Ryan Phillippe). Todella vaisua, ei edes murha piristä elokuvaa. Jäkätystä, jäkätystä. Muissakin rooleissa on nimekästä porukkaa kuten Helen Mirren, Clive Owen, Emily Watson.... Näyttelijät ovat todella puolivaloilla liikkellä, mutta tekevät ihan kohtalaiset roolityöt. Patrick Doylen säveltämä musiikki on paikoin ihan nättiä ja Andrew Dunnin kuvaus vakuuttavaa. Lavastus ja puvustuskin on ihan kohdillaan. Sisältö vain uupuu ja totaallisesti.
Pisteet: 2/5
23.8
House of the Dead
Paljon olen kuullut saksalaisen Uwe Bollin huonoudesta, mutten yhtään Bollin elokuvaa itse ole koskaan katsellut. Nyt tuli siihen muutos kun katselin tämän samannimiseen peliin perustuvan Direct-To-Video halpiksen. Ei tämä ole hyvä, muttei niin huono ettei tätä voisi katsella. Salamaleikkauksia, idioottimaisia hahmoja ja kaiken kruunaa koominen verenlennätys sekä surkeat näyttelijät. Käsikirjoituksesta vastasivat Mark A. Altman ("Room 6", "All Souls Day: Dia de los Muertos"), Dan Bates (tuottanut mm elokuvat "Final Equinox", "Free Enterprise") ja Dave Parker ("The Brotherhood 2: Young Warlocks", "ColdWater"). Tarina ei ollut mikään ihmeellinen. Lauma nuoria saarella ja sitten tulevat zombit. Suurin osa tästä oli käsittämätöntö MTV-surffailua ja pelimäinen kerronta ei toimi elokuvassa. Väliin lyödään pätkiä alkuperäisestä pelistä. Taistelut nyt ovat viihdyttävää mättöä. Näyttelijätyö on karmeaa. Rooleissa on sellaisia nimiä kun Jonathan Cherry, Enuka Okuma, Ona Grauer, Ellie Cornell, Tyron Leitso, suomensukuinen Sonya Salomaa sekä paremmissakin leffoissa nähty Jürgen Prochnow ("Da Vinci-koodi", "Sukellusvene U-96"). Muutamat tissit tässä oli mutta ei silläkään rintamalla ole mitään hurraamista. Soundtrack oli koomisesti väärään eksynyttä tunnelmamusiikkia sekä armotonta jumputijumputi-teinodiskomäikettä. Ok, katsottava, muttei mikään hyvä. Samantyyppinen zombiemättö on myös Bruno Mattein vuonna 2006 ohjaama L'isola dei morti viventi, joka on rutkaasti parempi.
Pisteet: 1,5/5
Taboo
Tämä Kirdy Stevensin ("Empire of the Sins", "Daisy Chain") ohjaama aikuisviihdedraama todisti taas että vielä 1980-luvulla osattiin tehdä toimivaa juonellista pornoa. Klassikoksi noussut ja 23 jatko-osaa kerännyt Helene Terrien ("Lollipop palace", "Taboo V") käsikirjoittama elokuva kertoo Barbara Scotista (Kay Parker), joka elää kahden teini-ikäisen Paul-poikansa (Mike Ranger) kanssa kun aviomies Chris (Turk Lyon) jättää tämän. Sitten tapahtuu kaikenlaista kunnes eräänä yönä seksinnälkäinen Barbara tahtoo omaa poikaansa. Elokuva jää pahasti kesken, mutta vuonna 1982 elokuva sai jatkoa. Tarina on aika hyvin tehty, mutta puolenvälin tietämillä on pienimuotoista tylsyyttä. Näyttelijät tekevät asianmukaista työtä ja Don Great on säveltänyt hienoa musiikkia. Guy Nicholasin ("Liian myöhään" ,"Nuori Lady Chatterley") kuvaus on myös asiansaosaavaa. Ei nyt ihan maailman paras, mutta melko lähellä.
Pisteet: 3,5/5
Se alkoi omenasta
Aikoinaan Suomen parhaisiin ohjaajiin luketunut Teuvo Tulio ohjasi vuonna 1962 romanttisen draaman, jonka käsikirjoituksesta vastasivat Reino Helismaa ("Ei se mitään! sanoi Eemeli" ,"Pieni luutatyttö") ja Kaarlo Nuorvala ("Suomalaistyttöjä Tukholmassa", "Noita palaa elämään"). Hieno elokuva jäi tuotantoriitojen vuoksi kesken ja Armas Vallasvuo ("Älä nuolaise", "Kertokaa se hänelle") leikkasi noin 40 minuutin elokuvan kasaan. On tämä kaikesta huolimatta hieno teos rakkaudesta, vieraanmaalaisen naisen vaikeasta elämästä ennakkoluulojen keskellä ja kielletyistä tunteista. Esko Töytin kuvaus on kaunista katseltavaa ja George de Godzinskyn säveltämä soundtrack on todella kaunis (sekä Saija Karpiomaan esittämä tunnelmallinen rakkauslaulu Kuutamolla). Elokuva kertoo orpokodissa varttuneesta persialaisnaisesta Tabesta (Tabe Slioor) joka rakastuu toisen maailmansodan aikana erääseen taitelijaan (Kunto Karapää). Sodan jälkeen he aloittavat yhteiselon, mutta Taben saatua lapsi ja ruuan loppuessa loppu mieheltä hermo ja hän jättää Taben yksin. Armeija majuri (Kalle Rouni) auttaa Tabea taloudellisesti. Myöhemmin Tabe tapaa rikkaan ukkomiehen (Kalle Rouni). Elokuvasta olisi saanut aikaan mielenkiintoisen draaman, mutta nyt se jää hieman etäiseksi. Samantyyppisestä aiheesta valmistettiin samana vuonna Reino Helismaan käsikirjoittama Taape tähtenä-komediaelokuva.
Pisteet: 4,5/5
Cop Land
James Mangoldin ("Walk the Line", "Vuosi nuoruudestani") ohjaus-käsikirjoitus on erinomainen. Elokuva kertoo puolikuurosta sheriffistä Freddystä (Sylvester Stallone), joka pitää kuria poliisien asuttamassa pikkukaupungissa. Kaikki ei kuitenkaan ole ihan siltä miltä näyttää. Poliisiilla on kytköksiä mafiaan. Ray Donlanin (Harvey Keitel) veljenpoika Murray Babitch (Michael Rapaport) ampuu taka-ajossa kaksi nuorta syytöntä mustaa ja Ray tekee pojista syyllisiä. Murray "hyppää" sillalta tämän takia alas. Sisäisen poliisin johtaja Moe Tilden ( Robert De Niro) epäilee poliisien olevan lahjottuja. Freddy ei ole samaa mieltä, mutta kun hän tapaa Murrayn hengissä, hänkin alkaa uskomaan sitä. Syltty on vedossa ja samoin kaikki muutkin näyttelijät. Naiskauneutta edustavat Janeane Garofalo ja Annabella Sciorra. Toimintaa ei ole paljoa, mutta juoni rullaa eteenpäin sitäkin vauhdikkaammin. Elokuvan aukeaminen tarvitsi kenties toisen katselun hieman pirteämpänä.
Pisteet: 5/5
24.8
Mammoth
Tim Coxin ("Larva", "Alien Lockdown") ohjaama ja osin käsikirjoittama sci-fikomedia on taas niitä perusvarmoja kolmen tähden leffoja. Ei elokuvallisten asioiden takia, vaan armottoman huumorin, legendaaristen tapahtumien ja muidenkin pikkuseikkojen vuoksi. Coxin kanssa muita käsikirjoittajia ovat Brook Durham ("Merlin and the Book of Beasts", "Red: Werewolf Hunter"), Don Guarisco ja Sean Keller ("Giallo", "Kraken: Tentacles of the Deep"). Tarina kertoo pienen pikkukaupungin museonjohtajasta tohtori Frank Abernathystä (Vincent Ventresca), joka tutkimustensa takia herättää henkiin miljoonia vuosia ikijäässä olleen mammutin. Eipä aikaakaan kun surkeasti animoitu bittihirmu jolkottelee metsiköissä Frankin sekä tämän sci-fifriikin isänsä Simonin (Tom Skerritt), teinityttärensä Jackin (seksikäs Summer Glau) sekä Jackin poikafrendin Squirrellyn (Cole Williams) perässä. Kun mukaan tulee kaupungin sheriffi Marion Morrison (Charles Carroll) ja avaruustutkimusaseman agentit Whitaker (Marcus Lyle Brown) ja uhkea Powers (Leila Arcieri), on soppa valmis. Näyttelijät eivät ole mitään ihmeellisiä, mutta Ventresca ("The Thin Pink Line", "The Thin Pink Line") ja Skerrit ("Alien", "The Dead Zone") ovat todella hauskoja. Sarah Connorin aikakirjat tv-sarjasta tuttu Glau on ilo silmälle, muttei näyttelijänä ole mikään ihmeellinen. Musiikki on erinomaista. Liikaa tylsyyttää, turhaa draamaläpinää ja helkutisti epäloogisuuksia. Hulvattomia pätkiä on myös todella paljon, varsinkin kun vanha pariskunta (Coca Bloos ja Boris Petroff) lemmiskelevät autossa. Väkivallan vähäisyys on myös suuri pettymys, kun aiemmissa telkku-scifeissä sitä on ollut ruttokaupalla. Ihan hauska halpistelu kaikesta huolimatta.
Pisteet: 3/5
The Order
Belgialaissyntyinen Jean-Claude Van Damme on itselleni sikäli outo, etten ole koskaan katsellut yhtään miehen leffaa. Dolppa, Arska, Syltty ja Norris sai nyt seurakseen tämän belgialaisen toimintaikonin, jonka tunnetuimmat elokuvat kenties ovat "Double Impact", "Universal Soldier", "Timecop" ja "Bloodsport". Oli tämä hulvaton toimintakomedia. Ohjaajan tehtäviä elokuvassa suoritti Sheldon Lettich ("Legioonalainen", "Bloodsport") ja lähes loistavan käsikirjoituksen tekivät Van Damme ja Les Weldon ("Direct Contact", "Shark in Venice"). Elokuva kertoo jostain salaisesta seurakunnasta Israelin aavikolla jonka perusti ristiretkien aikana Charles Le Vaillant (Van Damme). Myöhemmin mestarivaras Rudy Cafmeyer (Van Damme) tulee Odessasta tapaamaan Isoon Omenaan isäänsä Oscaria (ranskalainen Vernon Dobtcheff), joka häipyy eräiden vanhojen karttojen kanssa Israeliin. Rudy painuu perään kun kuulee että isäukko on kaapattu. Israelissapa ei ole Rudyllä lämmin vastaanotto kun ensin tullissa konstaapeli Dalia Barr (seksikäs helveetialainen Sofia Milos) epäilee tätä taidesalakujetuksesta ja kun Rudyä vastaan tullut professori Walter Finley (legendaarinen Charlton Heston) kuolee. Ketäpä muuta syytetän Walterin murhasta kun Rydyä. Eipä poliisipäälikkö Ben Ner (Ben Cross) usko että Rudy on vain etsimässä isäänsä. Erinäisten tapahtumien kautta Rudy yritetään lähettää takaisin Valtoihin, mutta Dalia auttaa Rudyn pakoon. Kliseinen juoni ja iänikuinen englannikieli pistävät kaaliin, sekä tietenkin alkupuolen epäselvästi leikattu ristiretkikohtaus ovat elokuvan miinuspuolia. Van Damme on kuitenkin pääroolissaan todella loistava. Isäukkona nähtävä Dobtcheff ("Indiana Jones ja Viimeinen ristiretki", "007 rakastettuni") on suorastaan hauska, varsinkin heittäessään läppää Van Dammen kanssa. Milos (CSI: Miami", "Caroline) on todella kuuma kissa ja tekee hienoa työtä naiseksi kovaotteisena poliisina. Pahiroolin tekevä Brian Thompson ("Cobra", "Terminator-tuhoaja"). Sasson Gabai ("Rambo 3", "Aviva Ahuvati") on Rudyn venäläisenä kaverina aika vekkuli. Pino Donaggion ("Carrie, "The howlig-ulvonta") säveltämä soundtrack on myös erinomaista. Lopussa oleva CGI-räjäytysefekti sai surkeutensa vuoksi hymyn huulille. On tämä monestakin syystä hieno toimintakomedia, josta ei vauhtia (hieno taka-ajo Jerusalemin kapeilla kujilla) ja huumoria puutu.
Pisteet: 4/5
25.8
Cutterin kosto
Ivan Passerin ("Stalin", "Syntynyt voittamaan") ohjaama rikosdraama vuodelta 1981 on yksi upeimpia ja jännittävimpiä elokuvia mitä olen katsellut. Varsinkin Jeffrey Alan Fiskinin ("Kosto", "Asfalttipaholaiset") käsikirjoitus Newton Thornburgin romaanista Cutter ja Bone on mielenkiintoinen ja otteessa pitävä. Se kertoo Richard Bonesta (Jeff Bridges), joka näkee kun salaperäinen mies laittaa naisen ruumiin roskapönttöön. Kun poliisi hakee hänet kuulusteluihin ja hän tapaa uhrin siskon Valerie Duranin (Ann Dusenberry), hän uskoo tietävänsä murhaajan. Hän alkaa suunittelemaan raajarikon ystävänsä Alex Carterin (John Heard) ja Valerien kanssa miten epäilty J. J. Cord (Stephen Elliott) saadaan ulos pesästään. Alexin vaimo Mo (Lisa Eichhorn) pitää tätä itsemurhatehtävänä. Jännitys pysyy loppuun saakkaa eikä elokuva herpaannu otteestaan. Jack Nitzschen ("Dogma", "Yksi lensi yli käenpesän") musiikki on kaunista ja näyttelijäsuoritukset ovat loistavia. Bridges ("Rajut kaverit", "Iron Man") ja Heard ("Big-isoksi yhdessä yössä", "Yksin kotona") tekevät todella loistavat roolityöt ja Lisa Eichhorn ("Jenkit", "Kukkulan kunigas") samaten. Stephen Elliott ("Beverly Hills kyttä", "Väkivallan vihollinen") on Cordin roolissa hyvä, vaikkei pääse tekemään isoa roolia. Hulvattomimmasta pätkästä vastaavat Katherine Pass ("Pako yli rajan", "Yksinäinen taistelija"), Francis X. McCarthy ("Tohtorin aivovaimo", "Deep Impact") ja George Planco ("8 rajua miestä", "Lindberghin kidnappaus"). Hienoa näyttelyä, jännitystä sekä hieman mustaa huumoria.
Pisteet: 5/5
The Beast of Yucca Flats
Tämä taisi olla pisin 50 minuuttiseni koko elämäni aikana. Näin unettavan tylsää elokuvaa ei tule vastaan kovinkaan usein. Ja uskokaa tai älkää, IMDb:n mukaan tämä on vasta kolmanneksi huonoin Coleman Francisin ohjauksista, alapuolelle menevät vain The Skydivers ja Night Train to Mundo Fine. Ja siinä ne Francisisin ohjaustyöt olivatkin. Tässä ei ole pelottavuutta, efektejä ei ole, näyttelijät ovat surkeita (ja surkeutta lisää vielä todella surkea jälkiäänitys), käsikirjoituksen outous ja yms. Elokuva kertoo entisestä neukkutiedemiehestä Joseph Javorskystä (ehkä maailmanhistorian surkein ruotsalaisnäyttelijä Tor Johnson), joka saapuu kahden henkivartijansa kanssa Amerikkaan. Kun kaksi miestä käyvät Javorskyn auton kimppuun, pakenee mies aavikolle, jossa tehdään ydinkoe. Mies muuttuu mölyväksi tappokoneeksi. Ensimmäiseksi uhriksi löytyy lomalla oleva pariskunta (tuottaja Jim Oliphant ja Linda Bielema). Ohikulkija (George Prince) raportoi murhasta sheriffi Joe Dobsonille, joka hakee avukseen kolleegansa Jim Archer (Bing Stafford). He lähtevät haahuilemaan autiomaahan etsimään naispuoleista uhria, jonka hirviö on syystä tai toisesta sinne raahannut. Vielä kun pariskunnan Hank (Douglas Mellor) ja Lois (ohjaajan vaimo Barbara Francis) Radcliffe pojat Andy ja Art (ohjaajan pojat Ronald ja Alan Francis) katoavat aavikolle on soppa valmis. Mutta kun homma on niin tylsää että melkein uni tuli silmään. Ainoa hyvä käytänössä ovat kaksi kaunista naista, Marcia Knight ja Lanell Cado, mutta kun ruutuaika yhteen laskettuna on 1,50 min, ei siitäkään saa pisteitä tälle kuonakasalle. Francisin kertojaääni tuo mieleen Avaran luonnon ja elokuvan soundtack on liian mahtipontista tälläiseen roskaan. Vältä, ei ole edes kalkkuna-arvoja. Surkeaa sontaa.
Pisteet: 0/5
Jättiläisnaisen hyökkäys
Surkean kauhuscifin jälkeen vuorossa olikin sitten Nathan Juranin ("Ensimmäiset miehet kuussa", "Veenuksen valloittajat") ohjaama kauhuscifi vuodelta 1958. Käsikirjoituksen tähän lähes loistavaan teokseen teki Mark Hanna ("Jättiläisnaisen hyökkäys" uusintafilmatisointi -93, "Not of This Earth"). Elokuvan alussa kaunis Nancy Fowler Archer (nuorena 46-vuotiaana kuollut Allison Hayes) on ajelulla, kun taas aviomies Harry (William Hudson) pettää tätä kauniin Honey Parkerin (Yvette Vickers) kanssa. Nancy törmää maahan laskeutuneeseen avaruusalukseen ja kukaan ei tietenkään usko tätä, ei edes Harry. Nancy kaapataan avaruusalukseen, mutta paikallinen sheriffi Dubbitt (George Douglas) pelastaa tämän. Hänet tuodaan takaisin kotiin, kunnes paikalle tulee tohtorit Isaac Cushing (Roy Gordon) ja Heinrich Von Loeb (Otto Waldis). Nancy kasvaa ja kasvaa ja lähtee etsimään aviomiestään. Vaikka efektien ikä paistaa läpi, on tämä paikoitellen todella ahdistava elokuva. Näyttelijät ovat hyviä, mutta paikoitellen ylinäytellään hieman liikaa. Musiikki on myös nerokasta ja tuo jännitystä. Ei pääse ihan Godzillan tasolle, mutta on klassikko silti.
Pisteet: 4/5
26.8
Red Cliff
16 pitkää vuotta John Woo rämpi ameerikan raitteja eikä sinä aikaa syntynyt montaakaan muistettavaa leffa (paitsi Face/off - kahdet kasvot (1997) ja M:I-2 Vaarallinen tehtävä 2 (2000)). Viimein vuonna 2008 älysi Woo tulla kotimaahansa Kiinaan ja sen jälkeen hän valmisti nelituntisen historiaeepoksin Punaisen kallion taistelusta 200-luvun Kiinassa. Itse katselin Amerikan ja Euroopan markkinoille jaetun kaksiosaisen ensimmäisen kaksi ja puolituntisen. Elokuvan käsikirjoittivat Woon lisäksi Khan Chan ("Gao bie you qing tian", "Kong Zi"), Cheng Kuo ("Xia dao zheng chuan", "Wa dong ren") ja Heyu Sheng ("The Empress"). Pohjana oli Guanzhong Luon (1330–1400) kirjoittama "Romance of the Three Kingdoms", joka perustuu 200-luvulla kirjoitettuun Records of the Three Kingdomsiin. Elokuva kertoo sotajohtaja Zhou Yusta (Tony Leung Chiu Wai), joka taistelee strateginsa Zhuge Liangin (Takeshi Kaneshiro) avulla keisaria vastaan kapinoivaa Cao Caota (Fengyi Zhang) ja tämän valtavaa armeijaa vastaan Punaisen kallion luona. Verta roiskuu, lempi roihuaa, zen-viisauksia ladellaan ja hienoja taisteluita on roppakaupalle. Eikä pidä unoihtaa Tarô Iwashiron ("Red Cliff 2", "Azumi") huikeaa soundtrackiä sekä kaunista lopputunnaria. CGI-tehosteet toimivat, näyttelijät ovat loistavia ja muutenkaan tästä ei ole pahaa sanottavaa. Ainoastaan alussa kuultava englannikielinen kertojaääni hiertää hermoja. Kakkososa pitää nähdä mitä pikemmin.
Pisteet: 5/5
maanantai 20. elokuuta 2012
Viikko 33
13.8
Ruma Elsa
Että minä rakastan näitä vanhoja kotimaisia ja niin myös tämä Ensio Rislakin Ruma Elsa-näytelmään pohjautuvat elokuva vuodelta 1949 onnistui ihastuttamaan. Ohjaajana toimi suomielokuvan legenda Edwin Laine ("Tuntematon sotilas", "Täällä Pohjantähden alla") ja käsikirjoituksen kirjoitti Laineen serkku Topias ("Rykmentin murheenkryyni", "Rion yö"). Ja ansaitustihan Eeva-Kaarina Volanen tästä Jussi-palkinnon. Elokuvassa seurataan Elsa Kasselia eli Rumaa Elsaa eli Santtua (Eeva-Kaarina Volanen), joka puhuu rivoja ja on muutenkin ongelmanuori. Eräänä päivänä ylioppilas Usko Aamunen (Lasse Pöysti) tulee pyytämään että Elsa oppettaisi tälle kemiaa. Ja samalla Elsa huomaa kuinka rivosuinen hän on. Hän muuntautuu ja iskee monia miehiä kuten äitinsä Viivin (Elsa Turakainen) tulevan miehen Taavi Harjulan (Arvo Lehesmaa) sekä Pertti Oraksen (Kullervo Kalske) ja Erkki Karilon (Hannes Veivo). Volanen on todella kaunis nuori nainen, ja sivunäyttelijät tekevät uskomattoman hyvät roolisuoritukset. Mukana ovat mm. Liisa Tuomi, Rauha Rentola ja Sylva Rossi. Pienissä statistinosissa ovat mm, Matti Kassila, Aarne Laine, Marita Nordberg ja Matti Ranin. Elokuvan soundtrack on Nisse Rinkaman käsialaa. Alkupuoli on vielä aikamoista hapuilua mutta loppua kohden elokuva herää aivan uusiin svääreihin.
Pisteet: 4,5/5
Neljän naamion salaisuus
Ja VHS-hyllyn helmiä. Phil Karlsonin ("Lahjomaton sheriffi", "Nyrkkeilysankari Kid Galahad") ohjaama Film-noir on kuusikon George Bruce, Harry Essex, Harold Greene, Rowland Brown, Phil Karlson ja John Payne käsikirjoittama. Elokuva on erinomainen kertomus parannuksen tehneestä vankilakundista Joe Rolfesta (John Payne), joka nykyisin työskentelee kukkalähettinä. Kun kolme konnaa Boyd Kane (Neville Brand), Tony Romano (Lee Van Cleef) ja Pete Harris (Jack Elam) ryöstävät pankin, joutuu Rolf syntipukiksi vain koska hänellä on samanlainen pakettiauto kun konnilla. Konnien pomo lähettää miehet pois Yhdysvalloista. Vankilasta syyttömänä vaputettu Rolfe lähtee ensin Meksikoon ja joutuu todistamaan Harriksen kuoleman. Hän lähtee Barbarokselle, missä konnien on määrä jakaa saalis. Barbaroksella hän tapaa entisen poliisin Tim Fosterin (Preston Foster) ja tämän kauniin, lakimieheksi opiskelevan tyttären Helenin (Coleen Gray). Eikä rakkaustarinaa ole ympätty turhan päiden mukaan sillä tässä se toimii. Muutenkin näyttelijät tekevät loistavaa työtä. Pahiksina nähdyt Elam, itselleni oudolla tavalla tuntemattomana pysynyt Lee ja Brand ovat loistavia. Gray on todella kuuma kissa ja Payne loistaa syyttömänä miehenä. Pienen huumorinhäivän tuovat Dona Drake, Mario Siletti ja Don Orlando. Paul Sawtellin sävellys on hurjan hyvää. Hieno noir-klassikko.
Pisteet: 5/5
14.8
Volver - paluu
Ja sitten pitkän aijan jälkeen lisää Pedro Almodóvarin tuotantoa. Kyseessä on vuonna 2006 valmistunut Volver, joka ei ole komedia vaikka IMDb niin väittääkin. Muuten kuitenkin täydellinen espanjalaiselokuva. Elokuva kertoo sisaruksista, Raimundasta (Raimunda), Solesta (Lola Dueñas) sekä Raimundan 14-vuotiaasta tyttärestä (putosin penkiltä kun luin että Yohana Cobo, joka näytteli kyseistä tyttöä oli oikeasti tuolloin 21-vuotias). Muita hahmoja ovat sisarusten "kuolleista" palannut Irene-äiti (Carmen Maura), sisarusten ystävätät Agustina (Blanca Portillo) ja sisarusten täti Paula (Chus Lampreave). Alussa esitellään myös Raimunda aviomies Paco (Antonio de la Torre), jonka Raimundan Paula-tytär puukottaa hengiltä kun isäpuoli yrittää lähennellä. Tiukkaa settiä ja elokuva paranee loppua kohden uskomattomaksi draamaksi. Elokuvaa tehostaa vielä Alberto Iglesiaksen loistokas musiikki. Sivuosissa nähdään elokuvassa mm. Serranon perheestä tuttu Pepa Aniorte sekä Carlos Blanco. Hienosti tehty raina kyllä. Myös Estrella Morente esittää kappaleen Volver elokuvassa. Loistava elokuva ja toivon että Almodóvar jatkaa samalla tasolla myös tulevaisuudessa.
Pisteet: 5/5
15.8
Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme
Lisää kirjaston lainoja. Tästä Ang Leen ("Järki ja tuntee", "Hulk") ohjaamasta elokuvasta olen kuullut käytännössä pelkästään haukkuja, mutta kyllä tämäkin on ihan viihdyttävä. Ainoa asia mihin tähä kompastuu on lähes surkea tarinankerronta, joka parantuu viimeisen 30 minuutin aikana. Du Lu Wangin romaaniin perustuvan elokuvan kirjoittivat Hui-Ling Wang ("Lust, Caution", "Syö juo mies nainen"), James Schamus ("Hulk", "Jäämyrsky") ja Kuo Jung Tsai ("Ren she da zhan"). Tarina kertoo mestari Li Mu Baista (Yun-Fat Chow), joka käskee rakkaansa Yu Shu Lienin (Michelle Yeoh) viedä miekkansa herra Te´n (Sihung Lung) luokse. Lien huomaa talossa kauniin naisen, Jen Yuin (Ziyi Zhang), jonka on tarkoitus mennä naimisiin. Salaperäinen Jadekettu (Pei-epi Cheng) ryöstää oppilaansa kanssa miekan. Li Mu Bai tulee paikalle ja sitten alkaa tapahtumaan. Tarina on hieno, taistelukohtaukset näyttäviä (tosin paikoin todella koomisia), näyttelijät hyviä, kuvaus loistokasta ja musiikki samaten, mutta tarinankerronta tökkii ja pahasti. Myös Zhangin ja Chen Changin välillle tehdyt turhat seksikohtaukset ovat surkeita. Peter Paun kuvaus on todella upeaa, suorastaan maagista. Kyllä tämänkin rainan katselee.
Pisteet: 3,5/5
16.8
The Intruder
Tai sitten indonesialaisittain Pembalasan rambu. Elokuva kuitenkin on Jopi Burnaman ("Godaan perempuan halus", "Ferocious Female Freedom Fighters") ohjaama todella pitäveteinen Rambo-klooni, jonka käsikirjoituksen on tehnyt Deddy Armand ("Ferocious Female Freedom Fighters", "Angel of Fury"). Se että tämä on upeaa Commando-leffasta kopioitua loppua lukuunottamatta pirun tylsä, niin myös tässä on yhdet surkeimmat näyttelijät, englantidubbi on hirveää, leikkaus ihan surkea (joko ihan leikkaaja Nasrul Syawarin vika tai tätä oli sensuroitu), mutta musiikki oli ihan ok tasoista. Pelkästään loppu oli näppärää räiskimistä. Elokuvan alussa Rambu (Peter O'Brian) saapuu pieneen kaupunkiin ja paikalliset mafiosot eivät tykkää. Jenny-niminen nuori nainen (Yenny Farida) tapetaan ja Rambu haluaa pahisten päät vadille. Näyttelijät ovat luokattoman surkeita. O´Brian ( "The stabilizer kostaja", "American Hunter") on Stallonen näköinen mutta monta kertaa surkeampi puunaama. Rambon aisaparina koheltaa hetken Craig Gavin. Naiskauneudesta vastaavat Lia Warokka ja Dana Christina. Myös Charles Bronsonin näköinen Kaharudin Syah nähdään elokuvassa. Pelkästään lopun takia annan...
Pisteet: 2/5
Poika raidallisessa pyjamassa
Ja lisää kirjaston lainoja. Tämä Mark Hermanin ("Laululintu", "Suu messingillä") ohjaama ja kirjoittama draama perustuu John Boynen samannimiseen menestysromaaniin, jota en ole lukenut. Elokuva kuitenkin on upe kertomus 8-vuotiaasta berliiniläispojasta Brunosta (Asa Butterfield), joka joutuu matkustamaan isänsä (David Thewlis) uuden työn takia Saksan maaseudulle äitinsä (Vera Farmiga), siskonsa Gretelin (Amber Beattie) ja perheen Maria-palvelijattaren (Cara Horgan) kanssa. Maaseudulla hän huomaa kotinsa lähellä "farmin", mutta vanhemmat kieltävät häntä menemästä sinne. Eräänä päivänä hän tutustuu talossa puutarhurina toimivaan Paveliin (David Hayman), joka kertoo että aiemmin hän toimi lääkärinä. Myöhemmin hän lähtee tutkimusretkellä ja tulee aidatun alueen luo, jossa ystävystyy juutalaispoika Shmuelin (Jack Scanlon). Hieno teos lapsen naivistesta uskosta ja silmien avautumisesta. Näyttelijätyö on vakuuttavaa, varsinin lapsinäyttelijät Asa Butterfield ("Hugo", "The Wolfman") ja Jack Scanlon (tv-sarjat "Married Single Other" ja "Runaway") sekä Gretelinä nähty sievä 15-vuotias Amber Beattie (tv-sarja "Jinx", "Empathy"). Vera Farmiga ("In Tranzit", "Up in the Air") on todella hot ja Harry Pottereista tuttu Thewlis on loistokas natsiupseerina. Myös suosikkisäveltäjäni James Horner on luonut upeaa musiikkia. Rankka loppu on juuri oikeanlainen tälläiselle draamalle. Dialogi on onnistunutta ja Benoît Delhommen kuvaus on taidokasta. Myös puvustus ja lavastus ovat asiantuntevasti tehtyjä.
Pisteet: 5/5
Friendship Beyond the Fence
Edellämainutun elokuvan DVD-levyn ekstroissa ollut 20 minuutin dokkari ei tarjoa muuta kun kehumista puolelta toiselle. Jonkun verran myös kerrottiin itse elokuvan tekemisestä, mutta siitä ei ollut paljoa. Plussaa tulee Amber Beattiesta (joka osaa laulaa ihan hyvin, YouTubessa on musavideo tv-sarjasta Jinx) joka on seksikäs teinitytteli. Farmigakin on silmänilona. Ok
Pisteet: 3/5
17.8
Virgins from Hell
Jos eilen katselemani Rambu oli tylsä, Ackyl Anwarin ("Darah perjaka", "Tarzan raja rimba") ohjaama WIP-elokuva Perawan disarang sindikat a.k.a Virgins from Hell oli toista maata. Tässä on jopa asiallinen dubbaus ja näyttelijät tekevät reilusti parempaa työtä. Myös soundtrack on senverta eeppinen että siitä ei voi olla nauttimatta. Kameramies kuvaa aika tiuhaan tahtia puolipukeisia indonesialaisnaisia, mutta ainoa puute tässä on: tässä ei ole tissin tissiä. Väkivaltaa senkin edestä eivätkä efektit ole yhtään pöllömpiä. Elokuva kertoo sisaruksista Sheliasta (Yenny Farida) ja Dinasta (Nina Anwar) jotka todistavat kun huumeparoni, herra Tiger (Dicky Zulkarnaen) murhaa heidän vanhempansa. He kokoavat ympärilleen tiukasti aseistetun naisjengin, jonka kanssa hyökkäävät Tigerin sotilasleirille. He jäävät vangeiksi ja sitten seuraa kidutusta ja herutusta ja lisää kidutusta. Tigerin vangiksi on joutunut myös rambo-tiedemies Larry (Rambussakin nähty Harry Capri). Eeppistä toimintaa, kauniita naisia ja niljakasta kidutusta. Myös eläintappo on saatu mukaan. Kulttikamaa todellakin.
Pisteet: 3,5/5
Tora! Tora! Tora!
DVD-laina kirjastosta. Tämän joskus lapsena olen isän kanssa katsellut, mutten silloin pahemmin välittyänyt tästä. Oli liian pitkäveteinen ja toimintaa vasta lopussa. Nyt tämä 140 minuutiinen eepos Japanin hyökkäyksestä Pearl Harboriin kiinnosti viiden pisteen edestä vaikka lopussa meinasin nukahtaa väsymyksen takia. Loistava teos. Joidenkin mielestä elokuvan "juonettomuus" voi olla rasite mutta kyllä se toimii samalla tavalla kun Atlantin valli murtuu tai Tali-Ihantala 1944. Elokuvan amerikkakohtaukset ohjasi Richard Fleischer ("Conan hävittäjä", "Maailma vuonna 2022") ja Japaniosuuksien ohjauksesta vastasivat jotenkin yllättävä nimi, Kinji Fukasaku (loistoleffa "Battle Royale" ja osin sen jatko-osa "Battle Royale II") ja Toshio Masuda (animesarja "Uchû senkan Yamato", anime-elokuva "Saraba uchû senkan Yamato: Ai no senshitachi"). Käsikirjoitus perustuu kahteen kirjaan: Gordon W. Prangen kirjoittamaan Tota!Tora!Tora! ja Ladislas Faragon "The Broken Seal". Käsikirjoituksen tekivät Larry Forrester ("Salainen asiamies", "Hercules and the Princess of Troy"), Hideo Oguni ("7 samuraita", "Ran") ja Ryûzô Kikushima ("Seittien linna", "Last man standing") sekä legendaarinen Akira Kurosawa ("Dersu Uzala", "Kagemusha - varjokenraali"). Elokuva tosiaankin kertoo 7.6.1941 tapahtumista sekä kummankin osapuolen valmistatumisesta taisteluun. Amerikkalaiset eivät ota varoituksia tosissaan ja japanilaiset harjoittelevat erilaisia taktiikoita. Näyttelijöistä oikeastaan kukaan ei ole pääroolissa. Suurimmat roolit saavat amerikkalaisista Martin Balsam ("Psycho", "Valamiesten ratkaisu") ja Joseph Cotten ("Kolmas mies", "Epäilyksen varjo"). Japanilaista suurin vetovastuu on kaksikolla Sô Yamamura ("Tokyo Story", "Kuroi ushio") ja Tatsuya Mihashi ("Taivas ja helvetti", "Pahat nukkuvat hyvin"). Sivuosissa nähdään mm. Tatsuya Mihashi, James Whitmore, Takahiro Tamura, Eijirô Tôno, Jason Robards ja Wesley Addy. Tämä on muutamaa sivusivusivuosaa lukuunottamatta miesten elokuva. Isoin naisrooli on Leora Danalla ("Armoton ase", "Yli kaiken ymmärryksen"), mutta sekin on aika pieni. Myös Jerry Goldsmithin säveltämä soundtrack on hyvä. Tehosteet, lavastus ja puvustus ovat loistokasta ja lopun taistelu melko hienon näköistä. Pari kökköäkin pätkää on mutta se ei pilaa kokonaisutta. Plussaa myös siitä että japanilaiset puhuvat japania. Hyvin dokumentaarinen sotaleffa.
Pisteet: 5/5
18.8
Viljo: Zombintappaja
YouTubesta löytää kaikenlaista. Sieltä löytyi myös tämä älyvapaa Pasi Ruotsalaisen ohjaama ja kirjoittama 40 minuuttinen kauhukomedia, joka on aika vaihtelevaa materiaalia. Paikoin on surkeaa näyttelyä mutta paikoin taas tiukkaa zombinlahtausta ok- tason tehosteilla. Myös jonkun Hippopotamus Collective bändin tekemä soundtrack on ihan kohtalaista tasoa. Juoni on aika kliseinen. Viljo (Antti Airaksinen) ja Merja (Riina Raatikainen) ovat ajelulla kunnes autosta loppuu bensa. He näkevät lähellä talon ja menevät pyytämään apua. Siellä on lauma hippejä, joiden johtaja Pekka (Aaro Lappalainen) pyytää kaksikkoa jäämään lepäämään. Sitten tulee korni seksikohtaus, ja sitten lauma zombeja nousee järvestä. Hipit ja Merja kuolevat ja Pekka pyytää paikalle ystävänsä, papin (Joona Järvinen). Oikeasti tämä on todella hauska. Näyttelijät ovat niin surkeita ettei tosikaan, tosin baarimikon roolissa nähtävä Kari Ruotsalainen tekee elokuvan parhaimman roolin. Nostan hattua kuvauksen laadukkuudesta. Mielenkiintoista mättöä, kiroilua ja surkeaa näyttelyä.
Pisteet: 3/5
Subconscious Cruelty
Karim Hussain oli ennen tätä elokuvaa ihan outo veikkonen mutta katsottuani tämän kanadalaisen vuonna 1999 tehdyn taidekauhuilun, tiedän että hän on loistava ohjaaja. Elokuva itsessään ansaitsee viisi pistettä mutta katselin jotenkin sensuroidun version kun masturbointikohtaus on "japsityyliin" vesitetty. On tästä YouTubessa parempi versio. No, runkkausta näkee pornoleffoissa ihan tarpeeksi. Kuitenkin kyseessä on Hussainin ohjaus / käsikirjoitus. Elokuvassa ei ole varsinaista juonta vaan se koostuu monista pienistä tarinoista. Ensimmäisessä tarinassa kerrotaan veljestä (Ivaylo Founev), joka vakoilee raskaana olevaa siskoaan ( Brea Asher). Kun synnytyksen aika koittaa, kätilönä oleva veli tekee vauvasta selvää. Toinen tarina kertoo miehistä ja naisista (Nadia Simaani, Anna Berlyn, Nancy Simard, Sean Spuruey, Mitch Davis ja Scott Noonan) jotka kierivät maassa, joka vuotaa verta. Kolmas tarina kertoo liikemiehestä (Christopher Piggins), joka vetää kotonaan käteen (juuri tämä pätkä on sensuurissa katsomassani versiossa) ja saa yöllä maksaa siitä. Neljäs osa onkin sitten kiihkokristyttejen suosikki. Joukko naisia (Martine Viale, Mylene Giasson ja Sameera Hanif) raiskaavat ja repivät Jeesuksen (Eric Pettigrew) hengiltä. Myös virsaamista ja muuta häpäisyä suoritetaan. Elokuvan helkutin upeasta musiikista vastaa Teruhiko Suzuki ja kuvauksen hoitavat Hussain ja François Bourdon. Helkutin loistavat erikoistehosteet ovat myös muutamin kohdin todella vakuutavaa katseltavaa. Ei nyt jokaisen elokuva mutta hieno kokemus silti.
Pisteet: 5/5
Thunder Ninja Kids: Wonderful Mission
Legendaarinen leikkaa-liimaa-elokuvien tekijä Godfrey Ho ohjasi vuonna 1990 tämän ö-luokan toimintakomedian, jossa itseasissa vain n.20 minuuttia on Ho´n itsensä ohjaama. Muu elokuvasta onkin sitten jostain aivan muusta leffasta. Englannikielinen dubbaus on karmeaa, varsinkin sen pikkupojan (näyttelijästä ei mitään tietoa). Amerikkalaiset näyttelijät Wayne Archer, Andy Cross, Steve Davy, Ken Goodman, Steve Tartalia ja Grant Walpole ovat elokuvassa käytännössä näön vuoksi eivätkä tee oikeastaan mitään juonen kannalta. Alkuperäiselokuvan näyttelijät ovat sitten eri maata (mutta dubbi on siis todella hauskaa kuunneltavaa). Väkivalta on K-15 tasoa ja tuntemattoman hemmon tekemä soundtrack on sopivan hyvä. Juoni jäi hämärän peittoon, jotain Budha-patsasta metsästetään ja sitten tämä pikkupoika haluaa jonkun mestarin oppiin. Myös mestarin söpö tytärkin ihanan kikatuksen kanssa on mukana ja tämä poika tietenkin ihastuu tähän. Tämä jää lopulta sivuseikaksi kun niin paljon materiaalia on leikattu. Hauskaa kohellusta tässä ainakin on, jossei muuta.
Pisteet: 2,5/5
Tekkonkinkreet
Vuonna 2006 valmistui tämä Taiyo Matsumoto mangaan pohjautuva anime-elokuva, jonka ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastasivat amerikkalaiset. Ohjaajana oli Michael Arias ("Prinsessa Mononoke", "Animatrix") ja käsikirjoittajana Anthony Weintraub ("Animatrix", "Capote"). Itse elokuva oli melko hyvä, ainoastaan alkupuolisko oli hieman tylsähkö ja lopussa joidenkin henkilöiden kohtalo jäi mysteeriksi (johtui varmaan myös väsymyksestä, pirteänä elokuva nappaisi varmaan paremmin). Elokuva kertoo kahdesta katulapsesta, Mustasta (Kazunari Ninomiya) ja Valkoisesta (Yû Aoi), jotka elävät yksin erään kaupungin kaduilla. Myös Yakuza on mukana elokuvassa ja he haluavat "Kissat" pois tieltään. Animaatio on loistavaa ja Plaid-bändin tekemä soundrack samaten, mutta ihmishahmot eivät kuitenkaan ole niin kauniita kuin voisivat olla. Väkivaltaa on juuri sopivasti, mutta sillä ei herkutella. Ääninäyttely on myös perusvarmaa. Suosikeksi nousi Yû Aoi ("Redline", "Hana to Arisu") koska hänen äänensä sopi todella hyvin Valkoiselle. Sivuosissa kuullaa mm. Yûsuke Iseya, Kankurô Kudô, Min Tanaka, Rokurô Naya ja Masahiro Motoki. Loppu on näyttävä. Hieno anime, jonka voisi joskus pirteänä katsella uudelleen.
Pisteet: 4/5
19.8
Hei, me sukelletaan
Olen lapsesta asti pitänyt näistä älyvapaista amerikkalaisista Crazykomedioista. Tämä Mark W. Travisin ohjaama leffa alkoi aika pitkäpiimäisesti, mutta loppua kohden yltyi aikamoiseen vitsi-ilotulitukseen. Kaksikon Darryl Zarubica ja Randolph Davis kirjoittama 80 minuuttinen hupailu kertoo ahtaan paikan kammoisesta Biff Bannerista (Bill Pullman), joka määrätää "itsemurhatehtävään" tuhoamaan sateliittin Neuvostoliiton aluevesiltä. Mukaan tulee Bannerin entinen opettajar Jan Michaels (seksikäs Wendy Schaal) tarkkailemaan tätä sekä armoton määrä toistaitoista miehistöä (mm. Chris Demetral, Ty Granderson Jones, Dennis Redfield, Lou Richards, Elmarie Wendel). Amiraali Malice (Ned Beatty) toivoo myös että Banner aiheuttaisi sodan USA:n ja N-liiton välillä. Hauskaa läppää, vaikka ei ihan niin hauskaa kun Poliisiopistoissa, Alastomissa aseissa ja muissa tämäntyylisissä elokuvissa. Näyttelijät hoitavat hommansa lävitse kunnialla. Pullman on loistava ja Schaal on syötävän näköinen mimmi. Sivuosissa ovat mm. Robert Vaughn ("Bullitt", "Napoleon solo"), Ernie Sabella ("Leijonakuningas"-trilogia", "Hiiri, jota ei saatu hengiltä") ja Michael Winslow ("Lenny ihmekoira", "Poliisiopisto"-elokuvat"). David Michael Frank ("Nico", "Vaikeasti tapettava") on tehnyt keskitason soundtrackin ja myös elokuvan tehostepuoli on kunnossa. Hauska sekoilukomedia.
Pisteet: 4/5
Mary! Mary!
1970-luku oli aikuisviihteen kulta-aikaa. Vuonna 1977 valmistunut Bernard Morriksen ohjaus/käsikirjoitus on oiva todistus siitä että sen ei tarvitse 100% olla pelkkää panoa. Siinä voi olla myös juonentynkä ja hyvää huumoria sekä toimivaa musiikkia ja kuvausta. Elokuva kertoo nuoresta ja kauniista Marystä (Constance Money ), joka elää poikakaverinsa Nedin (John Leslie) kanssa rantahuvilalla. Eräänä päivä Ned huomaa että hän laukee liian aikaisin. No, paholainen saapuu paikalle ja auttaa Nediä. Tarina itsessään ei ole mikään ihmeellinen mutta seksikohtaukset ovat mielenkiintoisia. Joistakin niistä olisi voinut hieman nypätä pituutta ja dialogikohtauksia olisi voinut olla enemmän. Huumori on kuitenkin loistavaa. Varsinkin kohtaus jossa Eric (Jon Martin) ajaa Bonnien (Sandy Pinney) ja Katen (Angela Haze) kanssa poliisiauton oven lävitse (poliisiautossa Rene Bondin näyttelemä naispoliisi otti Ken Scudderin esittämältä miespoliisista suihin) ja alkoi näyttävä taka-ajo. B.F. Sharpin säveltämä musiikki oli loistavaa, samoin Hans Kristianin ("Judgement Day", "Tomboy") kuvaus. Äänimaailmakin elokuvan loppupuolella oli uskomattoman hienoa. Hieno aikuisviihdeleffa.
Pisteet: 4/5
Ruma Elsa
Että minä rakastan näitä vanhoja kotimaisia ja niin myös tämä Ensio Rislakin Ruma Elsa-näytelmään pohjautuvat elokuva vuodelta 1949 onnistui ihastuttamaan. Ohjaajana toimi suomielokuvan legenda Edwin Laine ("Tuntematon sotilas", "Täällä Pohjantähden alla") ja käsikirjoituksen kirjoitti Laineen serkku Topias ("Rykmentin murheenkryyni", "Rion yö"). Ja ansaitustihan Eeva-Kaarina Volanen tästä Jussi-palkinnon. Elokuvassa seurataan Elsa Kasselia eli Rumaa Elsaa eli Santtua (Eeva-Kaarina Volanen), joka puhuu rivoja ja on muutenkin ongelmanuori. Eräänä päivänä ylioppilas Usko Aamunen (Lasse Pöysti) tulee pyytämään että Elsa oppettaisi tälle kemiaa. Ja samalla Elsa huomaa kuinka rivosuinen hän on. Hän muuntautuu ja iskee monia miehiä kuten äitinsä Viivin (Elsa Turakainen) tulevan miehen Taavi Harjulan (Arvo Lehesmaa) sekä Pertti Oraksen (Kullervo Kalske) ja Erkki Karilon (Hannes Veivo). Volanen on todella kaunis nuori nainen, ja sivunäyttelijät tekevät uskomattoman hyvät roolisuoritukset. Mukana ovat mm. Liisa Tuomi, Rauha Rentola ja Sylva Rossi. Pienissä statistinosissa ovat mm, Matti Kassila, Aarne Laine, Marita Nordberg ja Matti Ranin. Elokuvan soundtrack on Nisse Rinkaman käsialaa. Alkupuoli on vielä aikamoista hapuilua mutta loppua kohden elokuva herää aivan uusiin svääreihin.
Pisteet: 4,5/5
Neljän naamion salaisuus
Ja VHS-hyllyn helmiä. Phil Karlsonin ("Lahjomaton sheriffi", "Nyrkkeilysankari Kid Galahad") ohjaama Film-noir on kuusikon George Bruce, Harry Essex, Harold Greene, Rowland Brown, Phil Karlson ja John Payne käsikirjoittama. Elokuva on erinomainen kertomus parannuksen tehneestä vankilakundista Joe Rolfesta (John Payne), joka nykyisin työskentelee kukkalähettinä. Kun kolme konnaa Boyd Kane (Neville Brand), Tony Romano (Lee Van Cleef) ja Pete Harris (Jack Elam) ryöstävät pankin, joutuu Rolf syntipukiksi vain koska hänellä on samanlainen pakettiauto kun konnilla. Konnien pomo lähettää miehet pois Yhdysvalloista. Vankilasta syyttömänä vaputettu Rolfe lähtee ensin Meksikoon ja joutuu todistamaan Harriksen kuoleman. Hän lähtee Barbarokselle, missä konnien on määrä jakaa saalis. Barbaroksella hän tapaa entisen poliisin Tim Fosterin (Preston Foster) ja tämän kauniin, lakimieheksi opiskelevan tyttären Helenin (Coleen Gray). Eikä rakkaustarinaa ole ympätty turhan päiden mukaan sillä tässä se toimii. Muutenkin näyttelijät tekevät loistavaa työtä. Pahiksina nähdyt Elam, itselleni oudolla tavalla tuntemattomana pysynyt Lee ja Brand ovat loistavia. Gray on todella kuuma kissa ja Payne loistaa syyttömänä miehenä. Pienen huumorinhäivän tuovat Dona Drake, Mario Siletti ja Don Orlando. Paul Sawtellin sävellys on hurjan hyvää. Hieno noir-klassikko.
Pisteet: 5/5
14.8
Volver - paluu
Ja sitten pitkän aijan jälkeen lisää Pedro Almodóvarin tuotantoa. Kyseessä on vuonna 2006 valmistunut Volver, joka ei ole komedia vaikka IMDb niin väittääkin. Muuten kuitenkin täydellinen espanjalaiselokuva. Elokuva kertoo sisaruksista, Raimundasta (Raimunda), Solesta (Lola Dueñas) sekä Raimundan 14-vuotiaasta tyttärestä (putosin penkiltä kun luin että Yohana Cobo, joka näytteli kyseistä tyttöä oli oikeasti tuolloin 21-vuotias). Muita hahmoja ovat sisarusten "kuolleista" palannut Irene-äiti (Carmen Maura), sisarusten ystävätät Agustina (Blanca Portillo) ja sisarusten täti Paula (Chus Lampreave). Alussa esitellään myös Raimunda aviomies Paco (Antonio de la Torre), jonka Raimundan Paula-tytär puukottaa hengiltä kun isäpuoli yrittää lähennellä. Tiukkaa settiä ja elokuva paranee loppua kohden uskomattomaksi draamaksi. Elokuvaa tehostaa vielä Alberto Iglesiaksen loistokas musiikki. Sivuosissa nähdään elokuvassa mm. Serranon perheestä tuttu Pepa Aniorte sekä Carlos Blanco. Hienosti tehty raina kyllä. Myös Estrella Morente esittää kappaleen Volver elokuvassa. Loistava elokuva ja toivon että Almodóvar jatkaa samalla tasolla myös tulevaisuudessa.
Pisteet: 5/5
15.8
Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme
Lisää kirjaston lainoja. Tästä Ang Leen ("Järki ja tuntee", "Hulk") ohjaamasta elokuvasta olen kuullut käytännössä pelkästään haukkuja, mutta kyllä tämäkin on ihan viihdyttävä. Ainoa asia mihin tähä kompastuu on lähes surkea tarinankerronta, joka parantuu viimeisen 30 minuutin aikana. Du Lu Wangin romaaniin perustuvan elokuvan kirjoittivat Hui-Ling Wang ("Lust, Caution", "Syö juo mies nainen"), James Schamus ("Hulk", "Jäämyrsky") ja Kuo Jung Tsai ("Ren she da zhan"). Tarina kertoo mestari Li Mu Baista (Yun-Fat Chow), joka käskee rakkaansa Yu Shu Lienin (Michelle Yeoh) viedä miekkansa herra Te´n (Sihung Lung) luokse. Lien huomaa talossa kauniin naisen, Jen Yuin (Ziyi Zhang), jonka on tarkoitus mennä naimisiin. Salaperäinen Jadekettu (Pei-epi Cheng) ryöstää oppilaansa kanssa miekan. Li Mu Bai tulee paikalle ja sitten alkaa tapahtumaan. Tarina on hieno, taistelukohtaukset näyttäviä (tosin paikoin todella koomisia), näyttelijät hyviä, kuvaus loistokasta ja musiikki samaten, mutta tarinankerronta tökkii ja pahasti. Myös Zhangin ja Chen Changin välillle tehdyt turhat seksikohtaukset ovat surkeita. Peter Paun kuvaus on todella upeaa, suorastaan maagista. Kyllä tämänkin rainan katselee.
Pisteet: 3,5/5
16.8
The Intruder
Tai sitten indonesialaisittain Pembalasan rambu. Elokuva kuitenkin on Jopi Burnaman ("Godaan perempuan halus", "Ferocious Female Freedom Fighters") ohjaama todella pitäveteinen Rambo-klooni, jonka käsikirjoituksen on tehnyt Deddy Armand ("Ferocious Female Freedom Fighters", "Angel of Fury"). Se että tämä on upeaa Commando-leffasta kopioitua loppua lukuunottamatta pirun tylsä, niin myös tässä on yhdet surkeimmat näyttelijät, englantidubbi on hirveää, leikkaus ihan surkea (joko ihan leikkaaja Nasrul Syawarin vika tai tätä oli sensuroitu), mutta musiikki oli ihan ok tasoista. Pelkästään loppu oli näppärää räiskimistä. Elokuvan alussa Rambu (Peter O'Brian) saapuu pieneen kaupunkiin ja paikalliset mafiosot eivät tykkää. Jenny-niminen nuori nainen (Yenny Farida) tapetaan ja Rambu haluaa pahisten päät vadille. Näyttelijät ovat luokattoman surkeita. O´Brian ( "The stabilizer kostaja", "American Hunter") on Stallonen näköinen mutta monta kertaa surkeampi puunaama. Rambon aisaparina koheltaa hetken Craig Gavin. Naiskauneudesta vastaavat Lia Warokka ja Dana Christina. Myös Charles Bronsonin näköinen Kaharudin Syah nähdään elokuvassa. Pelkästään lopun takia annan...
Pisteet: 2/5
Poika raidallisessa pyjamassa
Ja lisää kirjaston lainoja. Tämä Mark Hermanin ("Laululintu", "Suu messingillä") ohjaama ja kirjoittama draama perustuu John Boynen samannimiseen menestysromaaniin, jota en ole lukenut. Elokuva kuitenkin on upe kertomus 8-vuotiaasta berliiniläispojasta Brunosta (Asa Butterfield), joka joutuu matkustamaan isänsä (David Thewlis) uuden työn takia Saksan maaseudulle äitinsä (Vera Farmiga), siskonsa Gretelin (Amber Beattie) ja perheen Maria-palvelijattaren (Cara Horgan) kanssa. Maaseudulla hän huomaa kotinsa lähellä "farmin", mutta vanhemmat kieltävät häntä menemästä sinne. Eräänä päivänä hän tutustuu talossa puutarhurina toimivaan Paveliin (David Hayman), joka kertoo että aiemmin hän toimi lääkärinä. Myöhemmin hän lähtee tutkimusretkellä ja tulee aidatun alueen luo, jossa ystävystyy juutalaispoika Shmuelin (Jack Scanlon). Hieno teos lapsen naivistesta uskosta ja silmien avautumisesta. Näyttelijätyö on vakuuttavaa, varsinin lapsinäyttelijät Asa Butterfield ("Hugo", "The Wolfman") ja Jack Scanlon (tv-sarjat "Married Single Other" ja "Runaway") sekä Gretelinä nähty sievä 15-vuotias Amber Beattie (tv-sarja "Jinx", "Empathy"). Vera Farmiga ("In Tranzit", "Up in the Air") on todella hot ja Harry Pottereista tuttu Thewlis on loistokas natsiupseerina. Myös suosikkisäveltäjäni James Horner on luonut upeaa musiikkia. Rankka loppu on juuri oikeanlainen tälläiselle draamalle. Dialogi on onnistunutta ja Benoît Delhommen kuvaus on taidokasta. Myös puvustus ja lavastus ovat asiantuntevasti tehtyjä.
Pisteet: 5/5
Friendship Beyond the Fence
Edellämainutun elokuvan DVD-levyn ekstroissa ollut 20 minuutin dokkari ei tarjoa muuta kun kehumista puolelta toiselle. Jonkun verran myös kerrottiin itse elokuvan tekemisestä, mutta siitä ei ollut paljoa. Plussaa tulee Amber Beattiesta (joka osaa laulaa ihan hyvin, YouTubessa on musavideo tv-sarjasta Jinx) joka on seksikäs teinitytteli. Farmigakin on silmänilona. Ok
Pisteet: 3/5
17.8
Virgins from Hell
Jos eilen katselemani Rambu oli tylsä, Ackyl Anwarin ("Darah perjaka", "Tarzan raja rimba") ohjaama WIP-elokuva Perawan disarang sindikat a.k.a Virgins from Hell oli toista maata. Tässä on jopa asiallinen dubbaus ja näyttelijät tekevät reilusti parempaa työtä. Myös soundtrack on senverta eeppinen että siitä ei voi olla nauttimatta. Kameramies kuvaa aika tiuhaan tahtia puolipukeisia indonesialaisnaisia, mutta ainoa puute tässä on: tässä ei ole tissin tissiä. Väkivaltaa senkin edestä eivätkä efektit ole yhtään pöllömpiä. Elokuva kertoo sisaruksista Sheliasta (Yenny Farida) ja Dinasta (Nina Anwar) jotka todistavat kun huumeparoni, herra Tiger (Dicky Zulkarnaen) murhaa heidän vanhempansa. He kokoavat ympärilleen tiukasti aseistetun naisjengin, jonka kanssa hyökkäävät Tigerin sotilasleirille. He jäävät vangeiksi ja sitten seuraa kidutusta ja herutusta ja lisää kidutusta. Tigerin vangiksi on joutunut myös rambo-tiedemies Larry (Rambussakin nähty Harry Capri). Eeppistä toimintaa, kauniita naisia ja niljakasta kidutusta. Myös eläintappo on saatu mukaan. Kulttikamaa todellakin.
Pisteet: 3,5/5
Tora! Tora! Tora!
DVD-laina kirjastosta. Tämän joskus lapsena olen isän kanssa katsellut, mutten silloin pahemmin välittyänyt tästä. Oli liian pitkäveteinen ja toimintaa vasta lopussa. Nyt tämä 140 minuutiinen eepos Japanin hyökkäyksestä Pearl Harboriin kiinnosti viiden pisteen edestä vaikka lopussa meinasin nukahtaa väsymyksen takia. Loistava teos. Joidenkin mielestä elokuvan "juonettomuus" voi olla rasite mutta kyllä se toimii samalla tavalla kun Atlantin valli murtuu tai Tali-Ihantala 1944. Elokuvan amerikkakohtaukset ohjasi Richard Fleischer ("Conan hävittäjä", "Maailma vuonna 2022") ja Japaniosuuksien ohjauksesta vastasivat jotenkin yllättävä nimi, Kinji Fukasaku (loistoleffa "Battle Royale" ja osin sen jatko-osa "Battle Royale II") ja Toshio Masuda (animesarja "Uchû senkan Yamato", anime-elokuva "Saraba uchû senkan Yamato: Ai no senshitachi"). Käsikirjoitus perustuu kahteen kirjaan: Gordon W. Prangen kirjoittamaan Tota!Tora!Tora! ja Ladislas Faragon "The Broken Seal". Käsikirjoituksen tekivät Larry Forrester ("Salainen asiamies", "Hercules and the Princess of Troy"), Hideo Oguni ("7 samuraita", "Ran") ja Ryûzô Kikushima ("Seittien linna", "Last man standing") sekä legendaarinen Akira Kurosawa ("Dersu Uzala", "Kagemusha - varjokenraali"). Elokuva tosiaankin kertoo 7.6.1941 tapahtumista sekä kummankin osapuolen valmistatumisesta taisteluun. Amerikkalaiset eivät ota varoituksia tosissaan ja japanilaiset harjoittelevat erilaisia taktiikoita. Näyttelijöistä oikeastaan kukaan ei ole pääroolissa. Suurimmat roolit saavat amerikkalaisista Martin Balsam ("Psycho", "Valamiesten ratkaisu") ja Joseph Cotten ("Kolmas mies", "Epäilyksen varjo"). Japanilaista suurin vetovastuu on kaksikolla Sô Yamamura ("Tokyo Story", "Kuroi ushio") ja Tatsuya Mihashi ("Taivas ja helvetti", "Pahat nukkuvat hyvin"). Sivuosissa nähdään mm. Tatsuya Mihashi, James Whitmore, Takahiro Tamura, Eijirô Tôno, Jason Robards ja Wesley Addy. Tämä on muutamaa sivusivusivuosaa lukuunottamatta miesten elokuva. Isoin naisrooli on Leora Danalla ("Armoton ase", "Yli kaiken ymmärryksen"), mutta sekin on aika pieni. Myös Jerry Goldsmithin säveltämä soundtrack on hyvä. Tehosteet, lavastus ja puvustus ovat loistokasta ja lopun taistelu melko hienon näköistä. Pari kökköäkin pätkää on mutta se ei pilaa kokonaisutta. Plussaa myös siitä että japanilaiset puhuvat japania. Hyvin dokumentaarinen sotaleffa.
Pisteet: 5/5
18.8
Viljo: Zombintappaja
YouTubesta löytää kaikenlaista. Sieltä löytyi myös tämä älyvapaa Pasi Ruotsalaisen ohjaama ja kirjoittama 40 minuuttinen kauhukomedia, joka on aika vaihtelevaa materiaalia. Paikoin on surkeaa näyttelyä mutta paikoin taas tiukkaa zombinlahtausta ok- tason tehosteilla. Myös jonkun Hippopotamus Collective bändin tekemä soundtrack on ihan kohtalaista tasoa. Juoni on aika kliseinen. Viljo (Antti Airaksinen) ja Merja (Riina Raatikainen) ovat ajelulla kunnes autosta loppuu bensa. He näkevät lähellä talon ja menevät pyytämään apua. Siellä on lauma hippejä, joiden johtaja Pekka (Aaro Lappalainen) pyytää kaksikkoa jäämään lepäämään. Sitten tulee korni seksikohtaus, ja sitten lauma zombeja nousee järvestä. Hipit ja Merja kuolevat ja Pekka pyytää paikalle ystävänsä, papin (Joona Järvinen). Oikeasti tämä on todella hauska. Näyttelijät ovat niin surkeita ettei tosikaan, tosin baarimikon roolissa nähtävä Kari Ruotsalainen tekee elokuvan parhaimman roolin. Nostan hattua kuvauksen laadukkuudesta. Mielenkiintoista mättöä, kiroilua ja surkeaa näyttelyä.
Pisteet: 3/5
Subconscious Cruelty
Karim Hussain oli ennen tätä elokuvaa ihan outo veikkonen mutta katsottuani tämän kanadalaisen vuonna 1999 tehdyn taidekauhuilun, tiedän että hän on loistava ohjaaja. Elokuva itsessään ansaitsee viisi pistettä mutta katselin jotenkin sensuroidun version kun masturbointikohtaus on "japsityyliin" vesitetty. On tästä YouTubessa parempi versio. No, runkkausta näkee pornoleffoissa ihan tarpeeksi. Kuitenkin kyseessä on Hussainin ohjaus / käsikirjoitus. Elokuvassa ei ole varsinaista juonta vaan se koostuu monista pienistä tarinoista. Ensimmäisessä tarinassa kerrotaan veljestä (Ivaylo Founev), joka vakoilee raskaana olevaa siskoaan ( Brea Asher). Kun synnytyksen aika koittaa, kätilönä oleva veli tekee vauvasta selvää. Toinen tarina kertoo miehistä ja naisista (Nadia Simaani, Anna Berlyn, Nancy Simard, Sean Spuruey, Mitch Davis ja Scott Noonan) jotka kierivät maassa, joka vuotaa verta. Kolmas tarina kertoo liikemiehestä (Christopher Piggins), joka vetää kotonaan käteen (juuri tämä pätkä on sensuurissa katsomassani versiossa) ja saa yöllä maksaa siitä. Neljäs osa onkin sitten kiihkokristyttejen suosikki. Joukko naisia (Martine Viale, Mylene Giasson ja Sameera Hanif) raiskaavat ja repivät Jeesuksen (Eric Pettigrew) hengiltä. Myös virsaamista ja muuta häpäisyä suoritetaan. Elokuvan helkutin upeasta musiikista vastaa Teruhiko Suzuki ja kuvauksen hoitavat Hussain ja François Bourdon. Helkutin loistavat erikoistehosteet ovat myös muutamin kohdin todella vakuutavaa katseltavaa. Ei nyt jokaisen elokuva mutta hieno kokemus silti.
Pisteet: 5/5
Thunder Ninja Kids: Wonderful Mission
Legendaarinen leikkaa-liimaa-elokuvien tekijä Godfrey Ho ohjasi vuonna 1990 tämän ö-luokan toimintakomedian, jossa itseasissa vain n.20 minuuttia on Ho´n itsensä ohjaama. Muu elokuvasta onkin sitten jostain aivan muusta leffasta. Englannikielinen dubbaus on karmeaa, varsinkin sen pikkupojan (näyttelijästä ei mitään tietoa). Amerikkalaiset näyttelijät Wayne Archer, Andy Cross, Steve Davy, Ken Goodman, Steve Tartalia ja Grant Walpole ovat elokuvassa käytännössä näön vuoksi eivätkä tee oikeastaan mitään juonen kannalta. Alkuperäiselokuvan näyttelijät ovat sitten eri maata (mutta dubbi on siis todella hauskaa kuunneltavaa). Väkivalta on K-15 tasoa ja tuntemattoman hemmon tekemä soundtrack on sopivan hyvä. Juoni jäi hämärän peittoon, jotain Budha-patsasta metsästetään ja sitten tämä pikkupoika haluaa jonkun mestarin oppiin. Myös mestarin söpö tytärkin ihanan kikatuksen kanssa on mukana ja tämä poika tietenkin ihastuu tähän. Tämä jää lopulta sivuseikaksi kun niin paljon materiaalia on leikattu. Hauskaa kohellusta tässä ainakin on, jossei muuta.
Pisteet: 2,5/5
Tekkonkinkreet
Vuonna 2006 valmistui tämä Taiyo Matsumoto mangaan pohjautuva anime-elokuva, jonka ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastasivat amerikkalaiset. Ohjaajana oli Michael Arias ("Prinsessa Mononoke", "Animatrix") ja käsikirjoittajana Anthony Weintraub ("Animatrix", "Capote"). Itse elokuva oli melko hyvä, ainoastaan alkupuolisko oli hieman tylsähkö ja lopussa joidenkin henkilöiden kohtalo jäi mysteeriksi (johtui varmaan myös väsymyksestä, pirteänä elokuva nappaisi varmaan paremmin). Elokuva kertoo kahdesta katulapsesta, Mustasta (Kazunari Ninomiya) ja Valkoisesta (Yû Aoi), jotka elävät yksin erään kaupungin kaduilla. Myös Yakuza on mukana elokuvassa ja he haluavat "Kissat" pois tieltään. Animaatio on loistavaa ja Plaid-bändin tekemä soundrack samaten, mutta ihmishahmot eivät kuitenkaan ole niin kauniita kuin voisivat olla. Väkivaltaa on juuri sopivasti, mutta sillä ei herkutella. Ääninäyttely on myös perusvarmaa. Suosikeksi nousi Yû Aoi ("Redline", "Hana to Arisu") koska hänen äänensä sopi todella hyvin Valkoiselle. Sivuosissa kuullaa mm. Yûsuke Iseya, Kankurô Kudô, Min Tanaka, Rokurô Naya ja Masahiro Motoki. Loppu on näyttävä. Hieno anime, jonka voisi joskus pirteänä katsella uudelleen.
Pisteet: 4/5
19.8
Hei, me sukelletaan
Olen lapsesta asti pitänyt näistä älyvapaista amerikkalaisista Crazykomedioista. Tämä Mark W. Travisin ohjaama leffa alkoi aika pitkäpiimäisesti, mutta loppua kohden yltyi aikamoiseen vitsi-ilotulitukseen. Kaksikon Darryl Zarubica ja Randolph Davis kirjoittama 80 minuuttinen hupailu kertoo ahtaan paikan kammoisesta Biff Bannerista (Bill Pullman), joka määrätää "itsemurhatehtävään" tuhoamaan sateliittin Neuvostoliiton aluevesiltä. Mukaan tulee Bannerin entinen opettajar Jan Michaels (seksikäs Wendy Schaal) tarkkailemaan tätä sekä armoton määrä toistaitoista miehistöä (mm. Chris Demetral, Ty Granderson Jones, Dennis Redfield, Lou Richards, Elmarie Wendel). Amiraali Malice (Ned Beatty) toivoo myös että Banner aiheuttaisi sodan USA:n ja N-liiton välillä. Hauskaa läppää, vaikka ei ihan niin hauskaa kun Poliisiopistoissa, Alastomissa aseissa ja muissa tämäntyylisissä elokuvissa. Näyttelijät hoitavat hommansa lävitse kunnialla. Pullman on loistava ja Schaal on syötävän näköinen mimmi. Sivuosissa ovat mm. Robert Vaughn ("Bullitt", "Napoleon solo"), Ernie Sabella ("Leijonakuningas"-trilogia", "Hiiri, jota ei saatu hengiltä") ja Michael Winslow ("Lenny ihmekoira", "Poliisiopisto"-elokuvat"). David Michael Frank ("Nico", "Vaikeasti tapettava") on tehnyt keskitason soundtrackin ja myös elokuvan tehostepuoli on kunnossa. Hauska sekoilukomedia.
Pisteet: 4/5
Mary! Mary!
1970-luku oli aikuisviihteen kulta-aikaa. Vuonna 1977 valmistunut Bernard Morriksen ohjaus/käsikirjoitus on oiva todistus siitä että sen ei tarvitse 100% olla pelkkää panoa. Siinä voi olla myös juonentynkä ja hyvää huumoria sekä toimivaa musiikkia ja kuvausta. Elokuva kertoo nuoresta ja kauniista Marystä (Constance Money ), joka elää poikakaverinsa Nedin (John Leslie) kanssa rantahuvilalla. Eräänä päivä Ned huomaa että hän laukee liian aikaisin. No, paholainen saapuu paikalle ja auttaa Nediä. Tarina itsessään ei ole mikään ihmeellinen mutta seksikohtaukset ovat mielenkiintoisia. Joistakin niistä olisi voinut hieman nypätä pituutta ja dialogikohtauksia olisi voinut olla enemmän. Huumori on kuitenkin loistavaa. Varsinkin kohtaus jossa Eric (Jon Martin) ajaa Bonnien (Sandy Pinney) ja Katen (Angela Haze) kanssa poliisiauton oven lävitse (poliisiautossa Rene Bondin näyttelemä naispoliisi otti Ken Scudderin esittämältä miespoliisista suihin) ja alkoi näyttävä taka-ajo. B.F. Sharpin säveltämä musiikki oli loistavaa, samoin Hans Kristianin ("Judgement Day", "Tomboy") kuvaus. Äänimaailmakin elokuvan loppupuolella oli uskomattoman hienoa. Hieno aikuisviihdeleffa.
Pisteet: 4/5
torstai 16. elokuuta 2012
Viikko 32
8.8
Tyrannosaurus Azteca
Tämä Brian Trenchard-Smithin ("BMX Bandits", "Megiddo: The Omega code 2 - tuomiopäivä") ohjaama ja Richard Manningin (tv-sarjat "Star Trek: Uusi sukupolvi" ja "Farscape") käsikirjoitta sci-fihalpis on monella tavalla monia muita vastaavanlaisia kökköilyjä parempi. Tarinankuljetus on parempaa, käsikirjoitus järkevämpi ja näyttelytyö on reilusti parempaa. Vastapainoksi efektit ovatkin sitten laadultaan surkeimpiakin surkeampaa. T-rex on niin aneemisen surkeasti animoitu että monet 90-luvun videopelit olivat grafujen osalta monta kertaa parempia. Tarina kuitenkin kertoo espanjalaisista, jotka kohtaavat intiaaniheimon viidakossa. He jäävät kuitenkin vangeiksi, mutta viidakossa nuori sotilas Rios (Marco Sanchez) pelastaa heimon pomon Ayacoatl-tyttären (Dichen Lachman) raiskauksesta ja hirveän T-Rexin hampaista. Heimon päälikkö Matlal (Allen Gumapac) palkitsee espanjalaiset vapaudella kun katollinen, viinaanmenevä munkki Gria (Jack McGee) puhuu päälikölle. Ayacoatlin tuleva aviomies Xocozin (Kalani Queypo) ei tästä pidä ja haluaa päästä espanjalaista eroon. Erittäin verinen tv-elokuva tämä on. Siitä tulee plussaa. Elokuva on täynnä idioottimaisuuksia, jotka aiheuttavat huutonaurua. Pääosissa nähtävät Marco Sanchez tuli tutuksi Walker, Texas Ranger sarjassa ja tekee tässäkin perusvarman roolisuorituksen. Naispääosassa oleva kaunis nepanilais-australialainen Dichen Lachman ("Dollhouse", "Aquemarine") on kaunis, mutta tissit olisi voinut miesten iloksi näyttää. Muut näyttelijät tekevätkin sitten tasapaksua jälkeä. Gerald Brunskillin ("Soccer Mom", "Deep Winter") musiikki on hienoa ja Paul Atkins ("Master and Commander: Maailman laidalla", "Hawaii: Strangers in Paradise") saa talletettua kauniita viidakkomaisemia elokuvaan. Elokuva on myös lavastettu ja puvustettu yllättävän autenttisesti, mutta heimo on aika pieni ja temppeli on naurettavan pieni. Ei niin pahoja mokia kun itse dino, joka todella on hävettävän surkeasti animoitu. Katsottava halpistelu kuitenkin.
Pisteet: 3/5
9.8
Words Worth: Outer Story
Halusin katsella internetissä OVA:n Words Worth ja aluksi erehdyin katselemaan tämän Hisashi Tomiin ("Spy of Darkness") ohjaaman ohjaaman OVA:n, joka oli jonkinlainen oheistuote edellämainutulle teokselle. Käsikirjoituksen tähän fantasiahentaianimeen teki Yousei Morino ("Welcome to Pia Carrot 2", "Romance is in the Flash of the Sword II"). Tämän kaksiosaisen (2 kertaa 25 minuuttia) OVA:n tiedot ovat tiukassa mutta miesääniroolissa kuullaan Kenichi Suzumura ja kauniista musiikista vastasi Toru Shura. Animaatiokin oli hyvin kaunista. 50 minuuttinen teos koostuu siis kahdesta osasta: Honryū no Naka de…(Within the Furious Waters) ja Dotō no Naka de… (Towards the Fierce Waves). Porno toimii, mutta juonenkuljetus on eri maata. Tässä ei oikeastaan ole mitään juonta. Astral niminen soturi matkustaa fantasiamaailmassa ja tapaa kaksi naista, Sabrinan ja Persian ja sitten hässitään. Muitakin hahmoja tässä on mutta tämä on niin sekavasti rakennettu ettei tosikaan. Stallion niminen hevosmies on kova panokone ja muitakin outoja hahmoja kuten kielellään raiskaava sammakko ja yms. Kyllä tämän katsoo ja on tämä laadukkaammin tehty kun amerikkalaiset vastaavat.
Pisteet: 3/5
Word's Worth
Tämä viisiosainen OVA se alunperin piti katsella. Tämä olikin jo juonen puolesta uskomaton teos, muttei tästä loistavaa hentaita oltu unohdettu. 125 minuuttinen teos perustuu ELF Corporationin julkaisemaan seksipeliin, josta en tiedä mitään. Kan Fukumoton ("First Kiss Story", "Teacher's Pet") ohjaama ja osittain, yhdessä Yousei Morinon ("Pia Carrot 2 DX", "Dōkyūsei 2") kanssa käsikirjottama anime kertoo tarinan Words Worth Tablet, jonka avulla Jumala erotti luomansa valon ja varjon. Valo ja Varjo ovat yhdessä maailman tärkein asia. Astral niminen mies on ainoa joka pystyy yhdistämään nämä kaksi mahtavaa voimaa. Ja tarina on hyvin kerrottu ja kaiken lomassa on hyvin animoituja seksiakteja. Ja ne sopivat tarinaan vaikka niitä on melkein kymmenkunta koko elokuvan aikana. Eikä tietenkään demonisia raiskaajia ole unohdettu ja muuten outoja otuksia. Yksi esimerkki on kissatyttö Nina sekä mennikäinen Hyde ja kuningas Wortoshika. Toru Shura vastaa hienosta musiikkiraidasta. Päärooleissa ovat erinomaista työtä tekevät Takeshi Sonomura, Sendai, Kazuya Fujiki, Ryuji Tokorozawa, Shiko, Yuhiro Nagata, Eki Yoshida, Mimine Yamano, Satoe Nakamizu, Emiko Nakano ja Kano Kawayama. Hieno animaatio tukee tarinaa. Mielenkiintoisena sivuhuomiona on sanottava että enkkudubilla kuullaa mm. Jenna Jameson ja Nikki Dial, jotka ovat tunnettuja aikuisviihdetähtiä. Kaikesta paneskelusta huolimatta nerokas anime.
Pisteet: 5/5
Aniyome wa Ijippari
Tai sitten lontoolaisittan Lover-In-Law on taas yksi hentai-OVA omaan katselulistaani. 81 minuuttinen teos on Tsukasa Umidoun ohjaama, mutta käsikirjoittajasta ei ole tietoa. Se on melkein loistava, ainoa seikka mistä on pakko rokottaa on että pituuteen nähden seksikohtauksia on aivan liikaa. Tässä tapauksessa voisi sanoa sen kuuluisan sanonnan: "Ei makeaa mahan täydeltä". Elokuva kertoo teini-ikäisestä Tsutomu Katsuragista (Kakeru Shiroki), joka asuu vanhemman veljensä, tämän vaimon Main (Chisato Suzumori) ja vastasyntyneen vauvan kanssa. Mai pyörittää kukkakauppaa ja pyytää avukseen kaverinsa Kozue Takaman (Hikaru Isshiki). Main aviomies on ollut kauan reissussa ja Mai tahtoo miestä, ja Tsytomu naista. Myös Kozue sekaantuu asiaan ja kunnon panoruljanssi on valmis alkamaan. Animaatio on hyvin kaunista, huumori on hauskaa ja seksikohtaukset hyvin tehtyjä, mutta liika on aina liikaa. Loppupelissä juonikin junnaa aivan liikaa paikallaan. Musiikki on erinomaista ja tunnuskappaleet "Flower" ja "Ashita" ovat erinomaiset. Tämäkin toimii hyvin tiettyyn tarkoitukseen.
Pisteet: 4,5/5
Taru sormusten herrasta - Sormuksen ritarit
Ei tästä J.R.R Tolkienin Taru Sormusten herrasta-trilogian avausosaan voi muuta sanoa että hieno elokuva on kyseessä. Kaikki toimii tässä kuin unelma. Peter Jackson ("Oma taivas", "Unohdetut kuvat") on ohjannut yhden maagisimmista fantasiaelokuvista eikä sitä horjuta mikään. Käsikirjoituksen Tolkienin romaanista ovat tehneet Jackson yhdessä vaimonsa Fran Walshin ("Aivokuollut", "King Kong") ja Philippa Boyensin ("King Kong", "Oma taivas") kanssa. Tarinasta on turha kertoa mitään sillä kaikki varmaan tietävät sen. Frodo Reppuli (Elijah Wood) saa pahan valtasormuksen ja lähtevät tuhoamaan sitä ystäviensä Samwise Gamgeen (Sean Astin), Pippin Tukin (Billy Boyd) ja Merri Rankibukin (Dominic Monaghan) ja mukaan lähtevät myös Gandalf Harmaa (Ian McKellen), Boromir (Sean Bean), Legolas (Orlando Bloom), Gimli (John Rhys-Davies) ja Aragorn (Viggo Mortensen). Lisäksi elokuvassa nähdään kaunis Liv Tyler, Christopher Lee, Ian Holm, Marton Csokas, Cate Blanchett ja Hugo Weaving. Erinomainen näyttelijäkaarti. Myös tehosteet ovat huippuluokkaa, Howard Shoren ("Lentäjä", "The Cell") säveltämä soundtrack häikäisee kauneudellaan ja Andrew Lesnie, joka vastaa Babe-elokuvien kuvauksesta myös, on tallentanut Uuden Seelannin kauniit maisemat hienosti. Tästä elokuvasta ei voi olla pitämättä. Tämän voi katsella kuinka monta kertaa kyllästymättä. Klassikko.
Pisteet: 5/5
A.D. Police File 1: The Phantom Woman
Animet ovat lähellä sydäntäni ja niin myös tämä kolmesta lyhytelokuvasta koostuvan A.D. Policen ensimmäinen osa, jonka katselin jo toistamiseen. Laadukasta matskua on luvassa. Ja tissejä. Ja huumoria sekä verta ja aivan helkutin hieno juoni. Takamasa Ikegamin ("Seiden RG Veda", "Project A-Ko Versus Battle 1: Grey Side") ohjaama ja Noboru Aikawan ("Un-Go Episode:0 Ingaron", "Kujaku ô: Kikansai") käsikirjoittama Toshimichi Suzukib mangaan perustuva elokuva vain on valitettavasti dubattu englannin kielelle, joka pilaa kokonaisuutta ratkaisevasti etten voi täysiä pisteitä antaa. Elokuva kuitenkin kertoo nuoresta poliisista Leonista (Adam Henderson), joka pääsee A.D. Police yksikköön tuhoamaan androideja joita kutsutaan Voomerseiksi. Hän saa parikseen naispoliisi Geenan (Regan Forman). He alkavat kaksisteen tuhoamaan Voomereita. Eräs nais-Voomer palaa "haudan takaa" ja haluaa että Leon tappaisi tämän. Hienosti tehty animaatio, kaksikon Toto Gentica ja Kaoru Mizutani säveltämä tunnelmallinen soundtrack ja Lou Bonnevien esittämä kaunis lopputunnari Love me Tonight on uskomaton. Tämä toimii vielä toisellakin katselulla, mutta aneeminen enkkudubbaus on syvältä.
Pisteet: 4,5/5
A.D. Police File 2: The Ripper
Ja tämä Hidehito Uedan ("H2", "Honoo no Alpen Rose: Judy & Randy") ohjaama kakkososa on myös tasokas sci-fidraama, jota hieman laimentaa aneeminen enkkudubbaus. Akira Nishimorin ("Bîsuto uôzu chô seimeitai Toransufômâ supesharu", "Urban Square") käsikirjoitus on koukuttava. Nyt tarinan keskiössä on nuori naiskyttä Vanessa (Linda Mathieson), joka uskoo että nainen, jolla on mekaanisia elimiä, on sisimmältään yhä oikea ihminen. Hienoa tarinankerrontaa rytmittää Toto Gentican ja Kaoru Mizutanin upea soundtrack ja Lou Bonnevien esittämä kappale I Need Your Love. Animaatiokin on onnistunutta. Muissa äänirooleissa kuulaan Adam Henderson, Regan Forman ja Lisa Ross. On tämäkin mielenkiintoinen, mutta jälleen enkkudubbaus vie puolikkaan pisteen.
Pisteet: 4,5/5
A.D. Police File 3: The Man Who Bites His Tongue
Ja tämä A.D. Police-trilogian päätösosa, jonka ohjauksesta vastasi Akira Nishimori ammentaa paljon ideoita Paul Veerhoevenin tieteisklassikoista RoboCop (1987). Toshimichi Suzukin mangaan perustuva elokuva kertoo kuolleesta poliisista, josta kootaan Voomereita teurastava tappokone. Poliisikaksikko Leon (Adam Henderson) ja Geena (Regan Forman) eivät tästä pidä vaan haluvat tiedenaisen pään vadille. Piakoin poliisi pääseekin vapaaksi eikä kuuntele enää järkipuheita. Hieno psykologinen teos, jota horjuttaa vain umpisurkea englanninkielinen jälkiäänitys. Jälleen kaksikko Toto Gentica ja Kaoru Mizutani vastaavat soundtrackista ja lopputunnarin I´m Every Girl esittää Lou Bonnevie. Animaatio on kaunista, vertakin nähdään sekä yhdet tissit. Hieno teos.
Pisteet: 4,5/5
10.8
Piranhaconda
Jos Tyrannosaurus Azteca oli huonoilla efekteillä ja hyvillä näyttelijöillä tehty scifistely, on tämä roskamaestro Jim Wynorskin ("Kuoleman kauppa", "Not of This Earth") ohjaama kauhuscifistely ihan päinvastoin. Tai, no mitä pitää hyvinä efekteinä. On tässä monta kertaa paremmat monsterianimaatiot kun monissa muissa tv-halpiksissa. Mutta Mike MacLeanin ("Dinocroc vs. Supergator", "Sharktopus") käsikirjoittama teos on niin hömelö ettei tosikaan. Alussa professori Lovegrove (Michael Madsen) on etsimässä joitakin munia. Sitten kuvaustiimin tappaa Piraja-Anakonda. Käytännössä koko alkupuoli näytetään jonkun kauhuelokuvan tekijätiimiä, jota tämä jättikäärme harventaa. Sitten Kimmy (Shandi Finnessey), Rose (Terri Ivens), Jack (Rib Hillis) ja Milo ( Chris De Christopher) ajavat takaisin hotellilleen, mutta matkalla Pike-niminen pahis (Michael Swan) pysäyttää nämä ja kaappaa. He vievät heidät johonkin hylättyyn tehtaaseen jossa Madsenin näyttelemä proffa on vangittuna. Ja sitten kaikki arvaa miten käy. Juoni vielä menettelee, mutta kun näyttelijät ovat luokattomia. Pääroolissa muka oleva Madsen on niin surkea ettei tosikaan, naispääroolissa väitetty oleva Rachel Hunter ("Two Shades of Blue", "Vallan otteessa") on aika MILF muttei tee mitään järkevää juonen kannalta. Elokuvan sankari Rib Hillis ("According to Spencer", "Empathy") on yksi surkeimpia toimintatähtiä. Sivuosassa nähdään ihan kivan näköinen Angie Savage ("Speed", "Rawhide 2: Dirty Deeds") joka aikuisviihdetaustastaan huolimatta ei näytä tissejään. Hulvaton Chris De Christopher ("Busty Cops Go Hawaiian", "The Devil Wears Nada") näyttelee elokuvaohjaaja Miloa, jonka tarkoituksena on tehdä parodiaa Wynorskista. Veljesten Kapla musiikki on mukiinmenevää. CGI-tehosteet ovat tökeröitä, mutta monta kertaa paremmat kun aiemmassa tv-scifistelyssä. Kyllä tämänkin katselee viihteenä.
Pisteet: 2/5
11.8
Calamity of Snakes
Katsoinmpa nyt viimein tän elokuvan mistä John Howard js Niels Rasmussen källivät kohtauksia elokuvaansa The Serpent Warriors. Siis tää on ihan keskitason honkkarikauhua, jonka ohjauksesta vastasi Chi Chang ("Yong chun jie quan", "Bruce Leen tarina") ja käsikirjoituksen kirjoittivat Changin kanssa yhdessä Kang Nien Li ("Bao jian ta", "Wan pi gou") ja Kuo Jung Tsai (" Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme"). Tää oli reilusti parempi kun The Serpent Warriors. Tämä oli aikamoinen genremixi. Mukana oli niin toimintaa, kauhua, jännitystä, rikoselokuvaa, komediaa sekä romantiikkaa. Elokuvasta on kenties otettu vaikutteita Samuel L. Jackonin elokuvaan Snakes on a Plane (2006). Elokuvassa käärmeet kostavat kun eräs arkkitehti ei kuuntele vaimonsa varoitusta, jonka oli saanut unessa. Kevyttä höttöähän tämä on. Sherman Chowin säveltämä musiikki on toimivaa, tehosteet näyttävät hyvältä (tosin katsomani YouTube-video oli tasoltaan todella surkea VHS-kopio josta sai juuri ja juuri selvää) ja näyttelijät tekevät kohtalaiset roolisuoritukset. Yuen Kao on hyvä miesroolissaan ja muissa osissa ovat mm. Lei Chang ("Long zheng hu dou jing wu hun", "Wu zhuang yuan Tie Qiao San"), Chung-Lien Chou ("Guningtou da zhan", "Fa wang zhui zong") ja Tung-min Huang. Juuri sopivan hurmeinen raina kun sopiikin odottaa. Mukana mm. lihava nainen, joka syö paljon, kiivasluonteinen pikkutyttö ja muitakin persoonallisuuksia. Kiva kauhistelu Aasiasta.
Pisteet: 3,5/5
12.8
Blackjack
Pistästä aikaa kirjaston lainoja. John Woo on toimintaelokuvien legendaarinen ohjaaja mutten ole itse nähnyt kuin elokuvat M:I-2 Vaarallinen tehtävä 2 (2000) ja Hard Boiled (1992) sekä loppupuolikkaan elokuvasta Face/off - kahdet kasvot (1997). Tämä vuonna 1998 valmistunut tv-toiminta olikin sitten vasta kolmas Woo-elokuva, jonka olen katsellut kokonaisena. Eikä tästä voi sanoa että on aika peruskauraa. Peter Lancen ("Wiseguy", "Matkalla tuhoon 9/11") kirjoittama elokuva kertoo Amerikan parhaasta henkivartijasta Jack Devlinistä (Dolph Lundgren), joka pelastaessaan veljentytärtään Caseytä (Padraigin Murphy) saa oireen ettei pysty näkemään valkoista. Hän laittaa mustat lasit silmille ja homma toimii. Aikaa on kulunut hieman, hänen toverina Tim Hastings (Fred Williamson) pyytää tätä suojelemaan mallina toimivaa Cinder Jamesia (Kam Heskin) hullulta murhaajalta, Rory Gainesilta (Phillip MacKenzie). Eipä Devlin halua puuttuua, mutta kun Hasting haavoittuu ampumavälikohtuaksessa, alkaa helvetinmoinen ralli. Apunaan Devlinillä on hovimestari Thomas (Saul Rubinek) ja hän käy psykologi Rachel Steinin (Kate Vernon) vastaanotolla. Toimintakohtaukset ovat näyttäviä, mutta jotenkin liian koomisia. Myös pikkuvanha Padraigin Murphy on todella ärsyttävä. Dolppa Lundgren tekee puolentoista ilmeen roolin ollen todella masentavan surkea draamakohtauksissa. Phillip MacKenzie ("Driven", "The Cry of the Owl") tekee perusvarman roolisuorituksen pahiksena ja naiskauneutta edustaa kelpo roolin tekevä Kam Heskin ("Minä ja prinssi 2 - kuninkaalliset häät", "Ota kiinni jos saat"). Soundtrack, joka on oikein erinomaista, on kaksikon Micky Erbe ja Maribeth Solomon käsialaa. Keskiverto räiskintää.
Pisteet: 3/5
Rokkikukko
Muistelisin että olen tämänkin animaation joskus pienempänä nähnyt. Tutuntuntuisia kohtauksia tässä ainakin oli. Kyseessä siis on kolmikon Don Bluth, Gary Goldman ja Dan Kuenster ("Maa aikojen alussa", "Kaikenkarvainen Charlie") ohjaama elokuva, jonka käsikirjoituksesta vastasivat Don Bluth, John Pomeroy, David J. Steinberg, David N. Weiss, T.J. Kuenster ja Gary Goldman. Siinä sekoitetaan melko onnistuneesti animaatiota ja oikeaa elokuvaa. Elokuvassa on paljon painostavia kohtauksia, jotenka ihan perheen pienemmille en sitä voi suositella. Elokuva kertoo maatilan laulavasta kukosta (äänenä Kirka), joka huomaa ettei aurinko tottelekkaan tätä vaan nousee ilman kiekumistakin. Hän lähtee kaupunkiin. Samaan aikaan pöllö Yön herttua (Jarkko Rantanen) muutta pienen Edmond-pojan (Toby Scott Ganger / Tuomas Oksanen) pieneksi kissanpennuksi. Farmin eläimet haluavat kukon takaisin ja sattumalta törmäävät pieneen kissa-Edmondiin. On muös alkanut rankkasade, jonka lopettamiseen vaaditaan kukon kiekuminen. Eläimet lähtevät kaupunkiin etsimään kukkoa. Animaatio on upeaa, Robert Folkin ("Poliisiopisto", "Ei mitään menetettävää") säveltämä musiikki kaunista, mutta kappaleet eivät ole ihan omia suosikkejani. Juoni on erinmaisesti tehty. Suomenkielinen dubbauskin on myös oikein onnistunutta. Ainoastaan laulut hieman vievät pisteitä.
Pisteet: 4,5/5
Robin ja Marian
Tämä Richard Lesterin ("Teräsmies II", "Teräsmies III") ohjaama ja James Goldmanin ("Leijona talvella", "Valkeat yöt") kirjoittama komediallien rakkausdraama on tylsää alkua lukuunottamatta erinomainen tapaus. Nimirooleissa nähtävät Sean Connery ("The Rock - paluu helvettii", "007 ja kultasormi") ja uransa viidenneksi viimeissä roolissa nähtävä Audrey Hepburn ("Loma Roomassa", "Nunnan tarina"). Elokuva kertoo Robin Hoodin (Sean Connery) ja Marian-neidon (Audrey Hepburn) rakkaustarinan ja Robin Hoodin taistelusta Nottinghamin sheriffiä (Robert Shaw) vastaan, yhdessä hyvän ystävänsä pikku- Johnin (Nicol Williamson) kanssa. Lesteriltä hienoa tarinankerrontaa, mutta ensimmäinen noin 20 minuuttia on aika pitkäveteistä. John Barry ("Timantit ovat ikuisia", "007 vaaran vyöhykkeellä") on säveltänyt myös hienoa soundtrackiä. Näyttelijät ovat myös hurjan hyviä. Hepburn on 47-vuotiaana vielä söpö ilmestys ja Connery tekee vakuuttavan pääroolin. Robert Shaw ("Tappajahai", "Puhallus") tekee hienon pahisroolin. Elokuvan alussa nähdään myös Richard Harris ja sivuosissa ovat myös mm. Denholm Elliott, Ronnie Barker, Ian Holm, Esmond Knight, Veronica Quilligan, Kenneth Cranham ja 17-vuotias Victoria Abril ("Sidot minut, ota minut", "Korkeat korot"). Hienosti lavastettu ja puvustettu elokuva viihdyttää ja paikoin on tämä aika hauskakin.
Pisteet: 4,5/5
Tyrannosaurus Azteca
Tämä Brian Trenchard-Smithin ("BMX Bandits", "Megiddo: The Omega code 2 - tuomiopäivä") ohjaama ja Richard Manningin (tv-sarjat "Star Trek: Uusi sukupolvi" ja "Farscape") käsikirjoitta sci-fihalpis on monella tavalla monia muita vastaavanlaisia kökköilyjä parempi. Tarinankuljetus on parempaa, käsikirjoitus järkevämpi ja näyttelytyö on reilusti parempaa. Vastapainoksi efektit ovatkin sitten laadultaan surkeimpiakin surkeampaa. T-rex on niin aneemisen surkeasti animoitu että monet 90-luvun videopelit olivat grafujen osalta monta kertaa parempia. Tarina kuitenkin kertoo espanjalaisista, jotka kohtaavat intiaaniheimon viidakossa. He jäävät kuitenkin vangeiksi, mutta viidakossa nuori sotilas Rios (Marco Sanchez) pelastaa heimon pomon Ayacoatl-tyttären (Dichen Lachman) raiskauksesta ja hirveän T-Rexin hampaista. Heimon päälikkö Matlal (Allen Gumapac) palkitsee espanjalaiset vapaudella kun katollinen, viinaanmenevä munkki Gria (Jack McGee) puhuu päälikölle. Ayacoatlin tuleva aviomies Xocozin (Kalani Queypo) ei tästä pidä ja haluaa päästä espanjalaista eroon. Erittäin verinen tv-elokuva tämä on. Siitä tulee plussaa. Elokuva on täynnä idioottimaisuuksia, jotka aiheuttavat huutonaurua. Pääosissa nähtävät Marco Sanchez tuli tutuksi Walker, Texas Ranger sarjassa ja tekee tässäkin perusvarman roolisuorituksen. Naispääosassa oleva kaunis nepanilais-australialainen Dichen Lachman ("Dollhouse", "Aquemarine") on kaunis, mutta tissit olisi voinut miesten iloksi näyttää. Muut näyttelijät tekevätkin sitten tasapaksua jälkeä. Gerald Brunskillin ("Soccer Mom", "Deep Winter") musiikki on hienoa ja Paul Atkins ("Master and Commander: Maailman laidalla", "Hawaii: Strangers in Paradise") saa talletettua kauniita viidakkomaisemia elokuvaan. Elokuva on myös lavastettu ja puvustettu yllättävän autenttisesti, mutta heimo on aika pieni ja temppeli on naurettavan pieni. Ei niin pahoja mokia kun itse dino, joka todella on hävettävän surkeasti animoitu. Katsottava halpistelu kuitenkin.
Pisteet: 3/5
9.8
Words Worth: Outer Story
Halusin katsella internetissä OVA:n Words Worth ja aluksi erehdyin katselemaan tämän Hisashi Tomiin ("Spy of Darkness") ohjaaman ohjaaman OVA:n, joka oli jonkinlainen oheistuote edellämainutulle teokselle. Käsikirjoituksen tähän fantasiahentaianimeen teki Yousei Morino ("Welcome to Pia Carrot 2", "Romance is in the Flash of the Sword II"). Tämän kaksiosaisen (2 kertaa 25 minuuttia) OVA:n tiedot ovat tiukassa mutta miesääniroolissa kuullaan Kenichi Suzumura ja kauniista musiikista vastasi Toru Shura. Animaatiokin oli hyvin kaunista. 50 minuuttinen teos koostuu siis kahdesta osasta: Honryū no Naka de…(Within the Furious Waters) ja Dotō no Naka de… (Towards the Fierce Waves). Porno toimii, mutta juonenkuljetus on eri maata. Tässä ei oikeastaan ole mitään juonta. Astral niminen soturi matkustaa fantasiamaailmassa ja tapaa kaksi naista, Sabrinan ja Persian ja sitten hässitään. Muitakin hahmoja tässä on mutta tämä on niin sekavasti rakennettu ettei tosikaan. Stallion niminen hevosmies on kova panokone ja muitakin outoja hahmoja kuten kielellään raiskaava sammakko ja yms. Kyllä tämän katsoo ja on tämä laadukkaammin tehty kun amerikkalaiset vastaavat.
Pisteet: 3/5
Word's Worth
Tämä viisiosainen OVA se alunperin piti katsella. Tämä olikin jo juonen puolesta uskomaton teos, muttei tästä loistavaa hentaita oltu unohdettu. 125 minuuttinen teos perustuu ELF Corporationin julkaisemaan seksipeliin, josta en tiedä mitään. Kan Fukumoton ("First Kiss Story", "Teacher's Pet") ohjaama ja osittain, yhdessä Yousei Morinon ("Pia Carrot 2 DX", "Dōkyūsei 2") kanssa käsikirjottama anime kertoo tarinan Words Worth Tablet, jonka avulla Jumala erotti luomansa valon ja varjon. Valo ja Varjo ovat yhdessä maailman tärkein asia. Astral niminen mies on ainoa joka pystyy yhdistämään nämä kaksi mahtavaa voimaa. Ja tarina on hyvin kerrottu ja kaiken lomassa on hyvin animoituja seksiakteja. Ja ne sopivat tarinaan vaikka niitä on melkein kymmenkunta koko elokuvan aikana. Eikä tietenkään demonisia raiskaajia ole unohdettu ja muuten outoja otuksia. Yksi esimerkki on kissatyttö Nina sekä mennikäinen Hyde ja kuningas Wortoshika. Toru Shura vastaa hienosta musiikkiraidasta. Päärooleissa ovat erinomaista työtä tekevät Takeshi Sonomura, Sendai, Kazuya Fujiki, Ryuji Tokorozawa, Shiko, Yuhiro Nagata, Eki Yoshida, Mimine Yamano, Satoe Nakamizu, Emiko Nakano ja Kano Kawayama. Hieno animaatio tukee tarinaa. Mielenkiintoisena sivuhuomiona on sanottava että enkkudubilla kuullaa mm. Jenna Jameson ja Nikki Dial, jotka ovat tunnettuja aikuisviihdetähtiä. Kaikesta paneskelusta huolimatta nerokas anime.
Pisteet: 5/5
Aniyome wa Ijippari
Tai sitten lontoolaisittan Lover-In-Law on taas yksi hentai-OVA omaan katselulistaani. 81 minuuttinen teos on Tsukasa Umidoun ohjaama, mutta käsikirjoittajasta ei ole tietoa. Se on melkein loistava, ainoa seikka mistä on pakko rokottaa on että pituuteen nähden seksikohtauksia on aivan liikaa. Tässä tapauksessa voisi sanoa sen kuuluisan sanonnan: "Ei makeaa mahan täydeltä". Elokuva kertoo teini-ikäisestä Tsutomu Katsuragista (Kakeru Shiroki), joka asuu vanhemman veljensä, tämän vaimon Main (Chisato Suzumori) ja vastasyntyneen vauvan kanssa. Mai pyörittää kukkakauppaa ja pyytää avukseen kaverinsa Kozue Takaman (Hikaru Isshiki). Main aviomies on ollut kauan reissussa ja Mai tahtoo miestä, ja Tsytomu naista. Myös Kozue sekaantuu asiaan ja kunnon panoruljanssi on valmis alkamaan. Animaatio on hyvin kaunista, huumori on hauskaa ja seksikohtaukset hyvin tehtyjä, mutta liika on aina liikaa. Loppupelissä juonikin junnaa aivan liikaa paikallaan. Musiikki on erinomaista ja tunnuskappaleet "Flower" ja "Ashita" ovat erinomaiset. Tämäkin toimii hyvin tiettyyn tarkoitukseen.
Pisteet: 4,5/5
Taru sormusten herrasta - Sormuksen ritarit
Ei tästä J.R.R Tolkienin Taru Sormusten herrasta-trilogian avausosaan voi muuta sanoa että hieno elokuva on kyseessä. Kaikki toimii tässä kuin unelma. Peter Jackson ("Oma taivas", "Unohdetut kuvat") on ohjannut yhden maagisimmista fantasiaelokuvista eikä sitä horjuta mikään. Käsikirjoituksen Tolkienin romaanista ovat tehneet Jackson yhdessä vaimonsa Fran Walshin ("Aivokuollut", "King Kong") ja Philippa Boyensin ("King Kong", "Oma taivas") kanssa. Tarinasta on turha kertoa mitään sillä kaikki varmaan tietävät sen. Frodo Reppuli (Elijah Wood) saa pahan valtasormuksen ja lähtevät tuhoamaan sitä ystäviensä Samwise Gamgeen (Sean Astin), Pippin Tukin (Billy Boyd) ja Merri Rankibukin (Dominic Monaghan) ja mukaan lähtevät myös Gandalf Harmaa (Ian McKellen), Boromir (Sean Bean), Legolas (Orlando Bloom), Gimli (John Rhys-Davies) ja Aragorn (Viggo Mortensen). Lisäksi elokuvassa nähdään kaunis Liv Tyler, Christopher Lee, Ian Holm, Marton Csokas, Cate Blanchett ja Hugo Weaving. Erinomainen näyttelijäkaarti. Myös tehosteet ovat huippuluokkaa, Howard Shoren ("Lentäjä", "The Cell") säveltämä soundtrack häikäisee kauneudellaan ja Andrew Lesnie, joka vastaa Babe-elokuvien kuvauksesta myös, on tallentanut Uuden Seelannin kauniit maisemat hienosti. Tästä elokuvasta ei voi olla pitämättä. Tämän voi katsella kuinka monta kertaa kyllästymättä. Klassikko.
Pisteet: 5/5
A.D. Police File 1: The Phantom Woman
Animet ovat lähellä sydäntäni ja niin myös tämä kolmesta lyhytelokuvasta koostuvan A.D. Policen ensimmäinen osa, jonka katselin jo toistamiseen. Laadukasta matskua on luvassa. Ja tissejä. Ja huumoria sekä verta ja aivan helkutin hieno juoni. Takamasa Ikegamin ("Seiden RG Veda", "Project A-Ko Versus Battle 1: Grey Side") ohjaama ja Noboru Aikawan ("Un-Go Episode:0 Ingaron", "Kujaku ô: Kikansai") käsikirjoittama Toshimichi Suzukib mangaan perustuva elokuva vain on valitettavasti dubattu englannin kielelle, joka pilaa kokonaisuutta ratkaisevasti etten voi täysiä pisteitä antaa. Elokuva kuitenkin kertoo nuoresta poliisista Leonista (Adam Henderson), joka pääsee A.D. Police yksikköön tuhoamaan androideja joita kutsutaan Voomerseiksi. Hän saa parikseen naispoliisi Geenan (Regan Forman). He alkavat kaksisteen tuhoamaan Voomereita. Eräs nais-Voomer palaa "haudan takaa" ja haluaa että Leon tappaisi tämän. Hienosti tehty animaatio, kaksikon Toto Gentica ja Kaoru Mizutani säveltämä tunnelmallinen soundtrack ja Lou Bonnevien esittämä kaunis lopputunnari Love me Tonight on uskomaton. Tämä toimii vielä toisellakin katselulla, mutta aneeminen enkkudubbaus on syvältä.
Pisteet: 4,5/5
A.D. Police File 2: The Ripper
Ja tämä Hidehito Uedan ("H2", "Honoo no Alpen Rose: Judy & Randy") ohjaama kakkososa on myös tasokas sci-fidraama, jota hieman laimentaa aneeminen enkkudubbaus. Akira Nishimorin ("Bîsuto uôzu chô seimeitai Toransufômâ supesharu", "Urban Square") käsikirjoitus on koukuttava. Nyt tarinan keskiössä on nuori naiskyttä Vanessa (Linda Mathieson), joka uskoo että nainen, jolla on mekaanisia elimiä, on sisimmältään yhä oikea ihminen. Hienoa tarinankerrontaa rytmittää Toto Gentican ja Kaoru Mizutanin upea soundtrack ja Lou Bonnevien esittämä kappale I Need Your Love. Animaatiokin on onnistunutta. Muissa äänirooleissa kuulaan Adam Henderson, Regan Forman ja Lisa Ross. On tämäkin mielenkiintoinen, mutta jälleen enkkudubbaus vie puolikkaan pisteen.
Pisteet: 4,5/5
A.D. Police File 3: The Man Who Bites His Tongue
Ja tämä A.D. Police-trilogian päätösosa, jonka ohjauksesta vastasi Akira Nishimori ammentaa paljon ideoita Paul Veerhoevenin tieteisklassikoista RoboCop (1987). Toshimichi Suzukin mangaan perustuva elokuva kertoo kuolleesta poliisista, josta kootaan Voomereita teurastava tappokone. Poliisikaksikko Leon (Adam Henderson) ja Geena (Regan Forman) eivät tästä pidä vaan haluvat tiedenaisen pään vadille. Piakoin poliisi pääseekin vapaaksi eikä kuuntele enää järkipuheita. Hieno psykologinen teos, jota horjuttaa vain umpisurkea englanninkielinen jälkiäänitys. Jälleen kaksikko Toto Gentica ja Kaoru Mizutani vastaavat soundtrackista ja lopputunnarin I´m Every Girl esittää Lou Bonnevie. Animaatio on kaunista, vertakin nähdään sekä yhdet tissit. Hieno teos.
Pisteet: 4,5/5
10.8
Piranhaconda
Jos Tyrannosaurus Azteca oli huonoilla efekteillä ja hyvillä näyttelijöillä tehty scifistely, on tämä roskamaestro Jim Wynorskin ("Kuoleman kauppa", "Not of This Earth") ohjaama kauhuscifistely ihan päinvastoin. Tai, no mitä pitää hyvinä efekteinä. On tässä monta kertaa paremmat monsterianimaatiot kun monissa muissa tv-halpiksissa. Mutta Mike MacLeanin ("Dinocroc vs. Supergator", "Sharktopus") käsikirjoittama teos on niin hömelö ettei tosikaan. Alussa professori Lovegrove (Michael Madsen) on etsimässä joitakin munia. Sitten kuvaustiimin tappaa Piraja-Anakonda. Käytännössä koko alkupuoli näytetään jonkun kauhuelokuvan tekijätiimiä, jota tämä jättikäärme harventaa. Sitten Kimmy (Shandi Finnessey), Rose (Terri Ivens), Jack (Rib Hillis) ja Milo ( Chris De Christopher) ajavat takaisin hotellilleen, mutta matkalla Pike-niminen pahis (Michael Swan) pysäyttää nämä ja kaappaa. He vievät heidät johonkin hylättyyn tehtaaseen jossa Madsenin näyttelemä proffa on vangittuna. Ja sitten kaikki arvaa miten käy. Juoni vielä menettelee, mutta kun näyttelijät ovat luokattomia. Pääroolissa muka oleva Madsen on niin surkea ettei tosikaan, naispääroolissa väitetty oleva Rachel Hunter ("Two Shades of Blue", "Vallan otteessa") on aika MILF muttei tee mitään järkevää juonen kannalta. Elokuvan sankari Rib Hillis ("According to Spencer", "Empathy") on yksi surkeimpia toimintatähtiä. Sivuosassa nähdään ihan kivan näköinen Angie Savage ("Speed", "Rawhide 2: Dirty Deeds") joka aikuisviihdetaustastaan huolimatta ei näytä tissejään. Hulvaton Chris De Christopher ("Busty Cops Go Hawaiian", "The Devil Wears Nada") näyttelee elokuvaohjaaja Miloa, jonka tarkoituksena on tehdä parodiaa Wynorskista. Veljesten Kapla musiikki on mukiinmenevää. CGI-tehosteet ovat tökeröitä, mutta monta kertaa paremmat kun aiemmassa tv-scifistelyssä. Kyllä tämänkin katselee viihteenä.
Pisteet: 2/5
11.8
Calamity of Snakes
Katsoinmpa nyt viimein tän elokuvan mistä John Howard js Niels Rasmussen källivät kohtauksia elokuvaansa The Serpent Warriors. Siis tää on ihan keskitason honkkarikauhua, jonka ohjauksesta vastasi Chi Chang ("Yong chun jie quan", "Bruce Leen tarina") ja käsikirjoituksen kirjoittivat Changin kanssa yhdessä Kang Nien Li ("Bao jian ta", "Wan pi gou") ja Kuo Jung Tsai (" Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme"). Tää oli reilusti parempi kun The Serpent Warriors. Tämä oli aikamoinen genremixi. Mukana oli niin toimintaa, kauhua, jännitystä, rikoselokuvaa, komediaa sekä romantiikkaa. Elokuvasta on kenties otettu vaikutteita Samuel L. Jackonin elokuvaan Snakes on a Plane (2006). Elokuvassa käärmeet kostavat kun eräs arkkitehti ei kuuntele vaimonsa varoitusta, jonka oli saanut unessa. Kevyttä höttöähän tämä on. Sherman Chowin säveltämä musiikki on toimivaa, tehosteet näyttävät hyvältä (tosin katsomani YouTube-video oli tasoltaan todella surkea VHS-kopio josta sai juuri ja juuri selvää) ja näyttelijät tekevät kohtalaiset roolisuoritukset. Yuen Kao on hyvä miesroolissaan ja muissa osissa ovat mm. Lei Chang ("Long zheng hu dou jing wu hun", "Wu zhuang yuan Tie Qiao San"), Chung-Lien Chou ("Guningtou da zhan", "Fa wang zhui zong") ja Tung-min Huang. Juuri sopivan hurmeinen raina kun sopiikin odottaa. Mukana mm. lihava nainen, joka syö paljon, kiivasluonteinen pikkutyttö ja muitakin persoonallisuuksia. Kiva kauhistelu Aasiasta.
Pisteet: 3,5/5
12.8
Blackjack
Pistästä aikaa kirjaston lainoja. John Woo on toimintaelokuvien legendaarinen ohjaaja mutten ole itse nähnyt kuin elokuvat M:I-2 Vaarallinen tehtävä 2 (2000) ja Hard Boiled (1992) sekä loppupuolikkaan elokuvasta Face/off - kahdet kasvot (1997). Tämä vuonna 1998 valmistunut tv-toiminta olikin sitten vasta kolmas Woo-elokuva, jonka olen katsellut kokonaisena. Eikä tästä voi sanoa että on aika peruskauraa. Peter Lancen ("Wiseguy", "Matkalla tuhoon 9/11") kirjoittama elokuva kertoo Amerikan parhaasta henkivartijasta Jack Devlinistä (Dolph Lundgren), joka pelastaessaan veljentytärtään Caseytä (Padraigin Murphy) saa oireen ettei pysty näkemään valkoista. Hän laittaa mustat lasit silmille ja homma toimii. Aikaa on kulunut hieman, hänen toverina Tim Hastings (Fred Williamson) pyytää tätä suojelemaan mallina toimivaa Cinder Jamesia (Kam Heskin) hullulta murhaajalta, Rory Gainesilta (Phillip MacKenzie). Eipä Devlin halua puuttuua, mutta kun Hasting haavoittuu ampumavälikohtuaksessa, alkaa helvetinmoinen ralli. Apunaan Devlinillä on hovimestari Thomas (Saul Rubinek) ja hän käy psykologi Rachel Steinin (Kate Vernon) vastaanotolla. Toimintakohtaukset ovat näyttäviä, mutta jotenkin liian koomisia. Myös pikkuvanha Padraigin Murphy on todella ärsyttävä. Dolppa Lundgren tekee puolentoista ilmeen roolin ollen todella masentavan surkea draamakohtauksissa. Phillip MacKenzie ("Driven", "The Cry of the Owl") tekee perusvarman roolisuorituksen pahiksena ja naiskauneutta edustaa kelpo roolin tekevä Kam Heskin ("Minä ja prinssi 2 - kuninkaalliset häät", "Ota kiinni jos saat"). Soundtrack, joka on oikein erinomaista, on kaksikon Micky Erbe ja Maribeth Solomon käsialaa. Keskiverto räiskintää.
Pisteet: 3/5
Rokkikukko
Muistelisin että olen tämänkin animaation joskus pienempänä nähnyt. Tutuntuntuisia kohtauksia tässä ainakin oli. Kyseessä siis on kolmikon Don Bluth, Gary Goldman ja Dan Kuenster ("Maa aikojen alussa", "Kaikenkarvainen Charlie") ohjaama elokuva, jonka käsikirjoituksesta vastasivat Don Bluth, John Pomeroy, David J. Steinberg, David N. Weiss, T.J. Kuenster ja Gary Goldman. Siinä sekoitetaan melko onnistuneesti animaatiota ja oikeaa elokuvaa. Elokuvassa on paljon painostavia kohtauksia, jotenka ihan perheen pienemmille en sitä voi suositella. Elokuva kertoo maatilan laulavasta kukosta (äänenä Kirka), joka huomaa ettei aurinko tottelekkaan tätä vaan nousee ilman kiekumistakin. Hän lähtee kaupunkiin. Samaan aikaan pöllö Yön herttua (Jarkko Rantanen) muutta pienen Edmond-pojan (Toby Scott Ganger / Tuomas Oksanen) pieneksi kissanpennuksi. Farmin eläimet haluavat kukon takaisin ja sattumalta törmäävät pieneen kissa-Edmondiin. On muös alkanut rankkasade, jonka lopettamiseen vaaditaan kukon kiekuminen. Eläimet lähtevät kaupunkiin etsimään kukkoa. Animaatio on upeaa, Robert Folkin ("Poliisiopisto", "Ei mitään menetettävää") säveltämä musiikki kaunista, mutta kappaleet eivät ole ihan omia suosikkejani. Juoni on erinmaisesti tehty. Suomenkielinen dubbauskin on myös oikein onnistunutta. Ainoastaan laulut hieman vievät pisteitä.
Pisteet: 4,5/5
Robin ja Marian
Tämä Richard Lesterin ("Teräsmies II", "Teräsmies III") ohjaama ja James Goldmanin ("Leijona talvella", "Valkeat yöt") kirjoittama komediallien rakkausdraama on tylsää alkua lukuunottamatta erinomainen tapaus. Nimirooleissa nähtävät Sean Connery ("The Rock - paluu helvettii", "007 ja kultasormi") ja uransa viidenneksi viimeissä roolissa nähtävä Audrey Hepburn ("Loma Roomassa", "Nunnan tarina"). Elokuva kertoo Robin Hoodin (Sean Connery) ja Marian-neidon (Audrey Hepburn) rakkaustarinan ja Robin Hoodin taistelusta Nottinghamin sheriffiä (Robert Shaw) vastaan, yhdessä hyvän ystävänsä pikku- Johnin (Nicol Williamson) kanssa. Lesteriltä hienoa tarinankerrontaa, mutta ensimmäinen noin 20 minuuttia on aika pitkäveteistä. John Barry ("Timantit ovat ikuisia", "007 vaaran vyöhykkeellä") on säveltänyt myös hienoa soundtrackiä. Näyttelijät ovat myös hurjan hyviä. Hepburn on 47-vuotiaana vielä söpö ilmestys ja Connery tekee vakuuttavan pääroolin. Robert Shaw ("Tappajahai", "Puhallus") tekee hienon pahisroolin. Elokuvan alussa nähdään myös Richard Harris ja sivuosissa ovat myös mm. Denholm Elliott, Ronnie Barker, Ian Holm, Esmond Knight, Veronica Quilligan, Kenneth Cranham ja 17-vuotias Victoria Abril ("Sidot minut, ota minut", "Korkeat korot"). Hienosti lavastettu ja puvustettu elokuva viihdyttää ja paikoin on tämä aika hauskakin.
Pisteet: 4,5/5
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)