Viikko 9

27.2

Erotic Nights of the Living Dead

Kaikenmoisia elokuvia on Aristide Massaccesi (paremmin tunnettu nimellä Joe D´Amato) urallaan tehnyt. 200 ohjaustyön joukkoon on mahtunut muutama onnistuminen kuten "Emanuelle in America" (1977), "Emanuelle e gli ultimi cannibali" (1977) sekä "Buio Omega" (1979) sekä muutamia kymmeniä kohtuu viihdyttäviä elokuvia kuten "Emanuelle - Perché violenza alle donne?" (1977), "Emanuelle e Françoise le sorelline" (1975), "Sesso nero" (1980), "Porno Holocaust" (1980), "Jungla proibita (la leggenda sex di Tarzan)" (1995) ja "The Last Fight" (1996). Myös tämä vuonna 1980 valmistunut kauhupornoilu menee samaan kastiin. D´Amato on saanut aikaan ihan kelpo sekasikiön, jossa ei ole päätä eikä häntää. Panot on sekaisin HC:ta ja tylsänpuoleista softcorea, mistä voi ottaa pisteitä elokuvalta. Toisin kun "Porno Holocaustissa", tässä ei loppupelissä ole kuin yksi kunnollinen seksiakti, loput panot edustavat tasoa hiplataan tissejä ja nuollaan nännejä ja pannaan housut jalassa. Muutama pano oli kyllä ihan kiihoittavia katsella, mutta silti. Elokuvan toinen ongelma on sen tylsyys. Italiankielisestä dialogista ei ymmärrä mitään ja näyttelijät alittavat oman tasonsa reippaasti. D´Amato saa elokuvan viimeisen 20 minuuttin aikana luotua kauhua tehden siinä aivan hemmetin upeaa työtä. Kameramiesten tehtäviä elokuvassa toimittivat Enrico Biribicchi ("Antropophagus", "Buio Omega") ja Enzo Frattari ("Dèmoni", "Non si deve profanare il sonno dei morti"). Muutamin kohdin elokuva on visuaalisesti aika nättiä, varsinkin lopussa jossa tunnelmaa luodaan Marcello Giombinin ("Ehi amico... c'è Sabata, hai chiuso!", "È tornato Sabata... hai chiuso un'altra volta") helvetillisellä soundtrackillä. Myös tehosteet ovat laadukkaamat mitä esimerkiksi Porno Holocaustissa. Elokuva on kuvattu samalla saarella kun Porno Holocaust ja käsikirjoituksen kirjoittanut George Eastman teki myös sen kässärin. Elokuva on aika pitkälle samanlainen juonta myöten. Näyttelijät ovat tässä kuitenkin todella syvältä, heiltä olisi odottanut parempaa työskentelyä. Muka pääroolissa nähdään D´Amaton luottonäyttelijöihin kuuluva ja Emanuelle-elokuvien päätähti sekä Eurooppalainen seksisymbooli 1970-luvulla ollut Laura Gemser ("Emanuelle fuga dall'inferno", "Violenza in un carcere femminile") joka patsastelee tyhjän panttina suuren osan elokuvasta. Kaunis nainen Gemser on ja hän ei tässä rainassa pääse pahemmin loistamaan. Miespääroolissa nähdään elokuvan käsikirjoittanut konkarinäyttelijä George Eastman ("Keoma", "Deliria") joka tekee kenties uransa paskimman roolisuorituksen. Ei siinä vielä mitää että seksikohtaukset tehdään housut jalassa, mutta kun vetää roolinsa päin honkia. Häneltä olisi voinut odottaa laadukkaampaa työtä. Toisessa naisroolissa nähdään 1970-1980 luvulla uraa luonut seksikäs Dirce Funari ("Porno Holocaust", "Un ombra nell'ombra") joka tekee myös kehnoa työtä. Funari tosin on porukan ainoa joka edes yrittää mutta silti kehnoksi jää roolisuoritus. Miesroolissa nähdään vielä myös Mark Shannon, jonka oikea nimi on Manlio Cersosimo ("Voglia di sesso", "Porno lui erotica lei"). Äijä on yhtä avuton kun muutakin näyttelijät elokuvassa. Alkupuolen kohtauksessa jossa antaa munaa kahdelle kiimaiselle muijalle äijä on vedossa, mutta sen jälkeen meno laantuu. Pienessä sivuosassa vilahtaa D´Amaton leffoissa aiemminkin näytellyt Lucia Ramirez ("Porno Holocaust", "Hard Sensation"). Näyttelytyö ei pahemmin siis vakuuta, mutta soundtrack, kuvaus ja muutama kohtaus (loppu, alun panokohtaus) ovat herkullista katsottavaa ja kuultavaa. Kelvollista italoroska 1980-luvulta.

Pisteet: 3/5

Harry Potter ja Azkabanin vanki

Kaksi ensimmäistä Potter-elokuvaa ohjannut Chris Columbus ei ohjannut enää kolmatta, vaan tehtävään palkattin meksikolainen Alfonso Cuarón ("Ihmisen pojat", "Ja äitiäs kans") jonka käsissä Potter-saaga meni asteen vakavampaan suuntaan. Toki huumoria on mukana mutta elokuvassa valotettan myös Harryn vanhempien murhaa ja tutustutaan muutamiin uusiin tarinan jatkon kannalta tärkeisiin henkiöhahmoihin. Tämä elokuva on mielestäni ollut aina paras Potter (tosin Kuoleman varjelukset osa 2 on myös aika kova) ja kerran katsoin sen peräti kolmasti yhdessä päivässä. Steven Klovesin käsikirjoitus on supistanut mestarillisen romaanin erinomaisesti, kaikki tarinan kannalta tärkeä on mukana sekä lopussa nähtävä aikatasohyppely on erinomaisesti toteutettu elokuvassa. Myös John Williamsin säveltämä soundtrack on erinomaista kuultavaa jälleen kerran. Tehosteet, lavastus sekä Michael Seresinin ("Keskiyön pikajuna", "Noiduttu sydän") kuvaus ovat hämmentävän upeita. Kuvausteknisesti tässä kikkaillaan enemmän kun aiemmissa Pottereissa, mikä ei syö tunnelmaa, päinvastoin , lisää sitä rutkaasti. Varsinkin kohtaus jossa teloittaja teroittaa kirvestään, saa kuvaustyylinsä takia niskavillat nousemaan ylös. Pääkolmikko Daniel Radcliffe, Rupent Grint sekä tämän leffan kautta viimeistään suosikkeihini noussut nätti Emma Watson tekevät loistavaa työtä nuorina velhoina. Pienissä sivuosissa nähdään monia hyviä näyttelijöitä kuten erittäin hyvä Alan Rickaman, Richard Harrisin tilalle Dubledoreksi tullut Michael Gambon ("Päätön ratsumies", "The Book of Eli"), Maggie Smith, David Bradley sekä Tom Felton, Fiona Shaw ja Richard Griffiths. Uusia kasvoja elokuvassa on monia niin pienissä kuin suuremmissakin osissa kuten Marge-tätinä nähtävä Pam Ferris ("Matilda ja lasten kapina", "Ihmisten pojat"), Lee Ingleby ("Master and Commander: Maailman laidalla", "Doghouse") Stan Pikitienä, Gary Oldman ("Leon", "Puuttuva tekijä") Sirius Mustana, David Thewlis ("Seitsemän vuotta Tiibetissä", "Viimeinen lohikäärme") professori Remus Lupinina, Emma Thompson ("Järki ja tunteet", "Rakkautta vain") professori Sibylla Punormiona, Julie Christie ("Kauhunkierre", "Tohtori Zivago") Madame Rosmertana sekä Timothy Spall ("Sweeney Todd: Fleet Streetin paholaisparturi ", "Lumottu") Peter Piskulaina. Näyttelijät ovat elokuvassa loistavia, samoin efektit, musiikki sekä synkempi tunnelma tehden tästä yhden parhaista Pottereista, ehkäpä jollain tavoin parhaimman.

Pisteet: 5/5

28.2

Adios Sabata

Sabata, tuo tuttu mustatakkinen mies joka ratsastaan yksin kaupunkiin on tuttu varmaan monella Lee Van Cleefin kahdesta Sabatasta: "Ehi amico... c'è Sabata, hai chiuso!" (1969) ja "È tornato Sabata... hai chiuso un'altra volta" (1971). Tämä kolmas "Sabata" on alunperin kulkenut Italiassa nimellä "Indio Black, sai che ti dico: Sei un gran figlio di... " ja se valmistui vuonna 1970 kahden virallisen Sabatan välissä. Amerikkalainen levittäjä sai idean dubata elokuvan Indio Black Sabataksi. Niin on myös elokuvan espanjadubissa, jonka katselin. Syynä oli se että tekijäryhmä oli aika pitkälle sama. Elokuvan ohjasi Gianfranco Parolini ("Diamante Lobo", "La furia di Ercole") ja kirjoitti Parolinin kanssa Renato Izzo ("La muerte llama a las 10", "Dallas"). Tarina, olkoon nyt Sabata tai Indio Black-elokuva, on aika pitkästyttävä ja elokuvan espanjankielinen dubbaus ei korvia häikäise. Sandro Mancorin ("Diamante Lobo", "Ehi amico... c'è Sabata, hai chiuso!") kuvaus on kyllä nättiä sekä Bruno Nicolain ("Caligola", "La battaglia di Algeri") säveltämä soundtrack on myls nättiä kuunneltavaa. Näyttelijät ovat ihan kelpoja tämmöisen leffaan, joka ei jostain syystä ole kovinkaan mielenkiintoinen ja on hidastempoinen. Pääroolissa pyssysankarin roolissa on Yul Brynner ("The Magnificent Seven", "10 käskyä") joka tekee ihan kelpo työtä roolissaan. Brunner jää silti valovuosien päähän Lee Van Cleefin tasosta. Saksassa uraansa luonut Dean Reed ("Blutsbrüder", "Sing, Cowboy, sing") on myös roolissaan elementissään. Sabatoissa mukana ollut Ignazia Spalla ("Beatrice Cenci", "Sette monache a Kansas City") tekee taas hieman huumoripitoisen meksikaanon roolin. Pahiksena nähdään ihan ok-roolisuorituksen tekevä Gérard Herter ("Ludwig", "La battaglia di El Alamein"). Sivuosista voisi vielä mainita akrobaatit Salvatore Borghese ("Poliziotto superpiù", "Chi trova un amico trova un tesoro") ja Joseph P. Persaud ("Queimada", "Zombi Holocaust") sekä Sabatoista tuttu pulisonkiveikko Gianni Rizzo ("Der Name der Rose", "Il Decameron"). Myös "Emanuelle e gli ultimi cannibali"-elokuvassa ihastuttanut Nieves Navarro tekee lyhyen roolin elokuvan puolenvälin tienoilla. Toimintakohtaukset ovat ihan mukiinmeneviä, kameratyöskentely melko taidokasta, näyttelijät ihan ok-tasoa, musiikki nättiä mutta käsikirjoitus on aika pitkäveteinen muutamaa hienoa kohtausta lukuunottamatta.

Pisteet: 2,5/5

Ekusute

Shion Sonolta olen aiemmin katsonut loistavat trillerit "Gold Fish" ja "Suicide Club", mutta millaista kauhuelokuvaa Sono osaa ohjata. No, siitä otetaan selvää katsomalla vuonna 2007 valmistunut elokuva "Ekusute", joka kertoo tappavasta hiuslisäkkeestä. Elokuva ei ole niin pölhö mitä ideasta voisi kuvitella. Sono osaa ohjata hyvin kauhuelokuvan. Jännitystä on alusta asti ja tarina jaksaa pitää otteessaan alusta asti. Kuten aiemmissakin Sonon ohjauksissa, myös Ekusutessa on vahvaa draama mukana. Elokuvassa kuvataan pientä Mami-tyttöä jonka äiti hakkaa Mamia. Mamin täti Yûko ottaa lapsen huostaansa. Elokuvan mielenkiintoisen käsikirjoituksen tehtailivat Sonon lisäksi Masaki Adachi ("Last Scene", "Ju-on") ja Makoto Sanada. Jos suoraan sanotaan, elokuva on parhaiden aasia-kauhuelokuvien TOP-10 listalla. Samalla listalla ovat mm. "Machine Girl", "Ringu", "Ringu 2" ja "Vampire Girl vs Frankenstein Girl". Soundtrackin on säveltänyt "Suicide Clubista" tuttu Tomoki Hasegawa ja musiikki saa aikaan todella painostavan tunnelman. Upeinta osaa soundtrackillä edustaa kun soitetaan kauniin "Jouluyö, Juhlayö" joululaulun japaninkielistä versiota. Osin CGI:llä toteutetut efektit ovat neron, Yoshihiro Nishimuran (roiskeleffat "Tokyo Gore Police", "Vampire Girl vs Frankenstein Girl"). Myös näyttelijät elokuvassa ovat todella asiansaosaavia. Kaunis Chiaki Kuriyama ("Kill Bill vol. 1", "Battle Royale") tekee pääosassaan upeaa työtä. Nuori Kuriyama on sekä kaunis, söpö että melko loistava näyttelijä. Sivuosissa nähdään Megumi Satô ("Kamisama herupu!", "Kamogawa horumô"). Ren Ohsugi ("Hana-bi", "Ôdishon") tekee pahiksen, hullun ruumishuonetyöntekijän roolissa, aivan helvetin mahtavaa duunia. Päähenkilön, Yûko Mizushiman, siskoa Kiyomia näyttelee mahtavasti Tsugumi ("Noriko no shokutaku", "Hush!"). Nainen tekee Mamin vastuuttoman äidin roolin todella vakuuttavasti. Suurimmat pointsit saa Mamin roolissa nähty söpö Miku Satô ("Kâbê", "Kotori tachi no rakuen"), jota ei uskoisi niin nuoreksi. Hän tekee niin vakuuttavaa työtä roolissaan ettei tosikaan. Muissa rooleissa nähdään mm. Eri Machimoto, Yûna Natsuo ja Ken Mitsuishi. Näyttelytyö on erinomaista, samoin efektit, Sonon ohjaus ja musiikki häikäisevät. Laatukauhua.

Pisteet: 5/5

Porno Holocaust

Joe D´Amato aka Aristide Massaccesin ohjaama kauhukalkkuna vuodelta 1981. Elokuva on samaa tasoa kun vuotta aiemmin ilmestynyt "Le notti erotiche dei morti viventi", joka tosin ei erotiikan osalta ole kauhean tasokas tapaus. Joe-sedän ohjaama pornoeroottinen kauhuelokuva "Porno Holocaust" on pornon, musiikin sekä näyttelijöiden osalta melko hyvä, mutta sitten kauhu ja veriefektit ovat päin vittua suoraan sanoen. Nico Fidencon säveltämä soundtrack on melko nättiä, tuoden tunnelmaa moniin panokohtauksiin. Näyttelytyö on sitten edellistä erotiikkakauhuilua tasokkaampaa, vaikkakin suurimalti osalta ovat samat näyttelijät. George Eastman tekee keskitason roolisuorituksen tohtorina, joka ei tässä ala paneskelemaan. Naisrooleissa nähdään kaunis Dirce Funari sekä Annj Goren ("El regreso de Eva Man", "Dolce... calda Lisa") oikealta nimeltään Anna Maria Napolitano. Myös Mark Shannon tekee kohtalaisen roolisuorituksen kapteeni. Sivuosissa vilahtavat myös itse ohjaaja Joe D'Amato sekä tumma kaunotar Lucia Ramirez. Mitähän muuta tästä sanoisi. Muutama eeppinen kohtaus kuten se kun kaksi mustaa antavat Annj Gorenille mustaa munaa sekä kun Mark Shannon ja Lucia Ramirez naiskentelevat lopussa veneessä. Ei tämä ole mestariteos, muttei mikään paskakaan.

Pisteet: 3/5

Sahara

Joskus oikein ihmettelen miksi katselen kaikenmoista sontaa mitä eteen tulee. Muutamana viime vuonna olen katsellut D´Amaton viimeisiä elokuvia. Katsottuja elokuvia vuosien 1990-1999 väliltä ei ole silti tullut montaakaan, vain kohtuu viihdyttäviksi todetut "Jungla proibita (la leggenda sex di Tarzan)" (1995), "The Last Fight" (1996) sekä uran ehtoopuolella (D´Amato kuoli vuonna 1999) tehty "Sogni di una ragazza di campagna". Tämän listan jatkoksi tuli tämä vuonna 1998 valmistunut pornoelokuva. Elokuva on vuonna 1997 valmistuneen "La regina degli elefanti"-elokuvan epävirallinen jatko-osa. Tämä elokuva "Sahara" (mikäli mitään ymmärsin elokuvan italiankielisestä originaaliääniraidasta ja tapahtumista ruudulla) kertoo Selen nimisestä naisesta joka on Ali-nimisen miehen vieraana Saharan laitamilla olevassa hienostolukaalissa. Talossa on vieraina muitakin ihmisiä. Selim ja Ali rakastuvat ja hässivät koko rahan edestä. Alin kaunis vaimo hässii muita miehiä ja kaikki hässivät ja sitten elokuva loppuu ja Selen lähtee pois. "Juonen" on kirjoittanut Donna Dane (D´Amaton luottokäsikirjoittaja uran loppuvaiheessa, filmografiasta löytyvät mm. "Calamity Jane" ja "Rocco the Italian Stallion"). Tarina on loppujen lopuksi aika turha pornoleffassa. Musiikki on perustason pimputusta, mutta elokuvan panokohtaukset ovat loppua kohden melko tasokkaita. Alkupuolella oli tylsää nussintaa, mutta viimeinen n. 45 minuuttia oli melko laadukasta mikä nostaa pisteitä 1 pisteestä peräti 3 pisteeseen. Näyttelytyö oli kohtalaista. "Pääroolissa" nähdään 32-vuotias kaunokainen Selen ("Scarlet Diva", "B.B. e il cormorano"), oikealta nimeltään Luce Caponegro. Selen vetää roolinsa tunteella. Alin roolissa nähdään Juhasz Fergnace ("Private Gold 102: Legs Wide Open", "Usura anale") esiintyen nimen Frank Gun takana. Äijä on kullineen päivineen rooliinsa sopiva. Muissa rooleissa nähdään Betty Blue, Reka Pallister, Dina Pearl, Zenza Raggi (Karim Sabaheddine), Amanda Steele ja John Walton (Zsolt Németh). Ei tätä voi pitää mitenkään maailan parhaana pokeleffana, mutta ihan ok matskua tämä sisältää.

Pisteet: 3/5

29.2

Harry Potter ja liekehtivä pikari

Harry Potter palaa neljännen kerran, tällä kertaa Mike Newellin ("Operaatio Donnie Brasco", "Prince of Persia: The Sands of Time") ohjaamana. Elokuva on täysien pisteiden arvoinen, vaikkakin pariin otteeseen elokuva etenee kirjaan verrattuna liian nopeaan tahtiin. Kirja tosin on aika paksu ja tämä on elokuva joten en ala antamaan pisteitä kirjaan vertailemalla. Steve Klovesin käsikirjoitus on suht´koht toimiva. Elokuvan tarina etenee sopivaa tahtia eteenpäin, mutta loppuratkaisuun ei silti kiirehditä. Kloves on saanut elokuvaan paikoitellen melkoisen komediavaihteen päälle, monia hauskoja juttuja on havaittavissa, etenkin Fredin ja Georgen ikääntymisliemi sekä tanssijaisharjoitukset. Kun John Williams oli jättäytyny säveltäjänpaikalta pois, tilalle oli tullut Patrick Doyle ("Bridget Jones - elämäni sinkkuna", "Thor") joka oli vaikuttanut soundtrackin laatuun. Musiikki oli laimeampaa, mutta tärkeissä kohdissa oli silti aivan hemmetin upeat sävelmät saatu aikaan. Jälleen tehosteet olivat nättejä katsella, samoin lavastus ja puvustus sekä monet nätit yksityiskohdat mitä elokuvasta pystyi pongaamaan. Näyttelijöistä pääkolmikko Radcliffe, Grint ja Watson suorittivat tonttinsa vaaditulla tasolla. Daniel Radcliffe on kasvanut jo aika mieheksi, senverta komeasti rooli luistaa. Watson on taasen aika namupala ja Grint tekee jälleen perustason suorituksen Weaslien veljeksistä nuorimpana. Muissa osissa nähdään jälleen kovia nimiä, kuten hyvää työty jälleen tekevät vanhan kaartin edustajat eli Michael Gambon, Maggie Smith, Alan Rickman ja Robbie Coltrane. Timothy Spall tekee Matohännän roolin ihan ok-tasolla, mutta sitten taas monista pahisrooleista tunnettu Ralph Fiennes ("Schindlerin lista", "Englantilainen potilas") lordi Voldermortin roolissa tekee aivan hämmentävän upeaa työtä. Muissa kolmivelhoturnajaisissa ottelevien rooleissa nähdään teinityttöjen märkä uni Robert Pattinson ("Twilight - Houkutus", "Twilight - Uusikuu"), bulgaarialainen Stanislav Ianevski ("Hostel part II", bulgaarialainen rikossarja "Pod prikritie") sekä ranskalainen hunajapupu Clémence Poésy ("127 tuntia", "Kukkoilijat"). Muissa uusissa rooleissa ovat mm. Cedric Diggoryn isää Amosta näyttelevä Jeff Rawle ("Neville's Island", "Lord of Misrule"), David Tennant ("Näin koulutat lohikäärmeesi", "Fright Night") Barty Kyyry jr.n roolissa, Roger Lloyd-Pack ("Veren vangit", "Turhuuden turuilla") Barty Kyyrynä, nätti Katie Leung, madam Olympe Maximen roolissa nähtävä Frances de la Tour ("The Book of Eli", "Liisa Ihmemaassa"), pahan Igor Karkaroffin roolissa nähtävä Predrag Bjelac ("The Omen", "EuroTrip"), Alastor Villisilmänä loistava Brendan Gleeson ("Gangs of New York", "28 päivää myöhemmin"), itsehyväisenä Rita Luodikkona nähdään MILF Miranda Richardson ("Tunnit", "Päätön ratsumies") sekä aina niin ihana Shirley Henderson Murjottavan Myrtin osassa. Näyttelijät parantavat suoritustasoaan mitä pidemmälle elokuvasarja etenee, tarina saa entistä synkempiä piirteitä ja erikoistehosteet parantuvat.

Pisteet: 5/5

Vääpelin kauhu

Suomalainen elokuva 1930-1970 luvuilta on aina ollut suosikkini. Erityisesti komediat. Tämä sotilasfarssi on kuvaajana leipänsä paremmin ansainneen Esko Töyrin ("Pää pystyyn Helena", "Iskelmäketju") ohjaama kertomus vahingossa väärän osoitteeseen tulleen kirjeen takia armeijaan joutuneesta Olavi Kaukosesta ja hänen naisseikkailustaan Liisa-nimisen naisen kanssa. Elokuvassa on myös paljon muita henkilöhahmoja. 72 minuutin pituus voi tuntua liian lyhyeltä, mutta elokuvan käsikirjoittajat Lasse Pöysti ("Asessorin naishuolet", "Näkemiin Helena") ja Kaarlo Nuorvala ("Tähdet kertovat, komisario Palmu.", "Tyttö lähtee kasarmiin") ovat saaneet aikaan mielenkiintoisen juonen, jossa on paljon hauskaa huumoria. Ennen kuolemaansa Tapio Ilomäki ("Putkinotko", "Pikajuna pohjoiseen") sävelsi ihan mukiinmenevät soundtrackin, joka ei ole mikään kauhean muistettava näin jälkikäteen. Näyttelijät ovat kuitenkin erittäin hauskoja rooleissaan. Pääroolissa nähdään Heikki Savolainen ("Tuntematon sotilas", " Nukkekauppias ja kaunis Lilith"), joka tekee perustason roolisuorituksen eli todella hyvän roolin. Elokuvan toinen käsikirjoittaja Lasse Pöysti on myös aika vekkuli roolissaan. 24-vuotias kaunokainen Maija Karhi ("Murheenkryynin poika", "Tyttö tuli taloon") tekee myös sievänä nuorena Liisa- naisena erinomaisen roolityön. Muissa kohtuu isoissa rooleissa nähdään Heikki Heino ("Tuntematon sotilas", "Kasarmin tytär"), aina hauska Leo Jokela ("Näköradiomiehen ihmeelliset siekailut", "Vodkaa komisario Palmu"), Seppo Kolehmainen ("Poika eli kesäänsä", "Muuan sulhasmies") ja Ernest Ervasti. Pienemmissä osissa loistivat mm. niin sievä Mirjam Salminen ("Rintamalotta", "Kulkurin masurkka"), taas hömelön sotamiehen roolin tekevä Pentti Viljanen ("Oho, sanoi Eemeli", "Pekka ja Pätkä mestarimaalareina"), Helge Herala ("Raid", "Viimeinen savotta"), Pentti Irjala ("Tuntematon sotilas", "Natalia") sekä aina loistava Tommi Rinne ("Senni ja Savon sulttaani", "Kiinni on ja pysyy"). Pienissä rooleissa nähdään myös Tauno Palon poika Pertti sekä tuleva nero Pertti "Spede" Pasanen. Loistokomedia.

Pisteet: 5/5

Porno Exotic Love

Jälleen Joe D´Amato teki pornoa samoissa maisemissa samoilla näyttelijöillä (ainankin lähes). Nyt voin kyllä todeta että vuonna 1980 valmistunut "Porno Esotic Love" osaa olla lähes erinomainen eroottinen draama pienistä viostaan huolimatta. Ensinnäkin muutamin kohdin se on aika sekava pomppien mistä mihinkin. Se on ehkäpä näkyvin syy miksi elokuva ei saa täysiä pisteitä. Toinen on se että täydelliset eroottiset kohtaukset päättyvät ikävästi kesken, varsinaista HC-inserttiä ei nähdä kuin muutamin paikoin, mikä on pieni sääli. Kuitenkin silti D´Amato on saanut aikaan hyvin kiihoittavan erottiikkaleffan 80-luvun tyyliin. Soundtrack on myös täydellistä ja tunnelmallista torvimusiikkia á la Alessandro Alessandroni ("La plus longue nuit du diable", "Tarina meistä kahdesta"). Musiikki täydentää upeasti erottisesti kiihkeitä naintikohtauksia. Myös näyttelytyö on laadukkainta verrattaessa moniin muihin D´Amaton "porno"leffoihin. Pääroolissa nähdään seksikäs 30-vuotias Laura Gemser. Muissa rooleissa ovat tutut Dirce Funari, Annj Goren ja Mark Shannon. Rooleissa ovat myös Gemserin aviomies Gabriele Tinti (joka tekee ihan kelpo jälkeä loppujen lopuksi, vaikka alkupuolella tulee semmoinen olo että nyt Tinti pilaa omaa uraansa) sekä Michele Starck ("Musta kobra", "Laure - nuoren naisen himo"). Vaikkei missään castingeissä lue, myös Lucia Ramirez käy leffassa piipahtamassa. Ok leffa, vaikkei loppujen lopuksi olekkaan ihan viiden tähden leffa.

Pisteet: 4/5

Noriko's Dinner Table

Jälleen Shion Sono yllätti positivisesti, tällä kertaa tällä "Suicide Club 2":nakin tunnetulla elokuvalla, joka kertoo 17-vuotiaasta Norikosta joka jättää perheensä taakseen ja matkaa Tokioon. Myös sisar Yuka matkaa perässä ja myöhemmin tyttöjen isä etsimään heitä. Elokuva on loistavasti rytmitetty eikä 2,40minuutin pituus loppujen lopuksi tunnu tylsyytenä hetkeäkään. Elokuva on paikoin vaikeaselkoinen, mutta silti loistava teos. Kauhu-genreluokitus on hieman mielestäni yliampuva, kauhua ei ole nimeksikään. Draamana taas tämä elokuva toimii todella hyvin. Sonon käsissä melko väkivallaton teos (muutama melko raaka kohtaus on silti mukana) on henkisesti aika raaka. Elokuvan tunnelmaa tukee hyvin Tomoki Hasegawan säveltämä soundtrack. Soundtackin parhaasta osasta vastaa kuitenkin Mike Maki esittämällä Kuranosuke Hamaguchin kirjoittaman kappaleen "Bara ga saita", joka on todella hieno. Upea draama on kuorrutettu hienoilla näyttelijöillä. Päärooleissa ovat Kazue Fukiishi ("1 puhelu tullut", "Yuki ni negau koto") ja Yuriko Yoshitaka ("Kamelia", "Jûryoku piero") jotka kumpikin tekevät aivan hämmentävän upeaa työtä sisaruksina. Myös Ekusutessa loistanut Tsugumi tekee laadukasta työtä. Perheen vanhempien rooleissa nähdään Ken Mitsuishi ("Veteen piirretty viiva", "Ekusute") ja Sanae Miyata ("Okuribito", "Tenten"). Mieleen jääviä rooleja tekevät myös Shirô Namiki ("Wild Zero", "Gojira ni-sen mireniamu") sekä söpöt Mitsuya ja Tamae Ando. Suurin osa elokuvasta on kertojaäänen kanssa kerrottua mikä on mielenkiintoinen ratkaisu Sonolta. Kaiken kukkuraksi elokuva on ehkäpä Sonon parhaita elokuvia. Näyttelytyö, musiikki sekä tarinan eteneminen olivat huipputyyliin tehtyä.

Pisteet: 5/5

Emanuelle ja viimeiset kannibaalit

Jälleen Joe D´Amatoa. "Emanuelle ja viimeiset kannibaalit" on yksi D´Amaton parhaita elokuvia pelkästään viimeisen puolentunnin ansiosta, niin hurmeista veripalttua tarjotaan. Myös erotiikka on melko onnistunutta. Tarina kertoo reportterista Emanuellesta ja hänen tutkimusmatkastaan Amazonin viidakkoon tutkimaan kannibaaleja. Kliseinen, muttei silti surkea. D´Amaton ohjaus on tuttua ja kässäri on D´Amaton ja Romano Scandariaton("Zombi Holocaust", "Yön eroottiset leikit") käsialaa. Siinä on paljon hienoja ideoita ja D´Amaton käsissä paneskelukohtaukset ovat taidetta. Myös Nico Fidencon säveltämä soundtrack (sekä tietenkin Ulla Landerin esittämä upea kappale "Make Love on the Wing") on mahtava ja tunnelmaatuova. Ja se tunnelma lopussa on aika tärkeässä osassa, senverta shokeeraavaa väkivaltaa Joe-setä vyöryttää ruudulle. Näyttelytyö elokuvassa on tasoa erinomaista roskatasoa. Emanuellen roolissa on tuttuun tyyliin D´Amaton luottonäyttelijä Laura Gemser. Myös Gemserin aviomies Gabriele Tinti on mukana tässäkin D´Amato-leffassa tehden kohtuu hyvää työtä professori Mark Lesterin roolissa. Pariskunta McKenzejä näyttelevät kuuma Nieves Navarro ("La morte accarezza a mezzanotte", "Luodin laki") ja ranskalainen Donald O'Brien ("Ruusun nimi", "Juna"). Seksikkäät Mónica Zanchi ("Kleopatra - paheiden valtiatar", "Incontri molto ravvicinati del quarto tipo") ja Annamaria Clementi ("Provocazione fatale", "Ishyri dosi... sex") tekevät mukiinmenevät roolisuoritukset. Elokuvasta voi pongata vielä isona mustana miehenä Percy Hoganin ("Duri a morire", "Tilauspoliisi"), Dirce Funarin mielisairaalan kannibaalityttönä sekä Joe D´Amaton psykiatrisen osaston lääkärinä.

Pisteet: 4/5

1.3

Avenging Force - Teloittaja

Nyt katsomisvuorossa oli tämmöinen Cannonin ja Golan-Globuksen tuottama kasaritoiminta, tarkalleen vuodelta 1986. Elokuva on Chuck Norriksen tähdittämän "Invasion U.S.A"n jatko-osa. Ohjaajan pallilla hääri mies monien halpisleffojen takaa, Sam Firstenberg ("Ninjan kosto", "American Ninja"). Ohjaus on ihan kohtalaista ja käsis, joka on James Boothin ("Zulu", "Mami hoitaa") käsialaa, on myös aika mielenkiintoinen. Tarina tosin on kliseinen, mutta Firstenberg saa siitä kohtalaisen paljon irti. Toimintajaksot ovat näyttäviä ja väkivalta on todella rujoa. Elokuva jää tosin esimerkiksi Arskan "Commandon" jalkoihin, senverta kökkö tämä paikoitellen on juonen osalta. Soundtrack oli tunnaria lukuunottamatta hieman bliisu. George S. Clintonin ("Villit kuviot", "Austin Powers ja kultamuna") säveltämä musiikki on mielenkiinnotonta, tosin alkupuolen taka-ajokohtauksessa soiva syntikkamusa on laadukasta. Draamaosuudet on tehty hyvin, myös väkivalta tuntuu pahalta, vaikkei sitä näytetä kovinkaan yksityiskohtaisesti. Näyttelijät tekevät elokuvan tasoon nähden kelpo roolit. Pääosassa nähdään Norriksen tilalle tullut Michael Dudikoff ("Tron", "koodinimi Cobra"), joka tekee hyvin oman osansa. Dudikoffin mustana kaverina nähdään myös "American Ninjassa" näytellyt Steve James ("All My Children" tv -sarja, "Elää ja kuolla L.A.:ssa") ollen myös kohtalainen. Elokuvan käsikirjoittanut James Booth on Dudikoffin työnantajana ihan kohtalainen. Muissa rooleissa ovat mm. William Wallace ("Delta Force", "Syntynyt 4. heinäkuuta"), John P. Ryan ("Pakojuna", "It's Alive") äärinationalistisen joukon johtajana, Karl Johnson ("Valley Girl", "Tuhon yö"), Marc Alaimo ("Mies ja alaston ase 33 1/3 - viimeinen solvaus", "Total recall - unohda tai kuole"), Loren Farmer ("Rituaalimurhat", "The Ponder Heart") sekä valitettavasti uransa ainoan roolin tehnyt söpö Allison Gereighty. Yhtenä huligaanina nähdään Kane "Jason Vorheese" Hodder. Näyttelijät ovat elokuvassa erinomaisia, juoni viihdyttävä, melko brutaalikin menoa paikoin sekä myös hyvintehtyä draamaa.

Pisteet: 3,5/5

Harry Potter ja Feeniksin kilta

Harry Potter palaa viidennen kerran Tylypahkan noitien ja velhojen kouluun, joka joutuu Taikaministeriön muutosten kouriin. Muitakin muutoksia on, nimittäin tekijäkaartissa. Ohjaajan pallille nousee viimeiset neljä Potteria ohjannut David Yates (televisioelokuvat"Seksiorjat", "Tyttö kahvilassa") ja Steve Klovesin tilalle tämän elokuvan ajaksi tullut käsikirjoittaja Michael Goldenberg ("Ensimmäinen yhteys", "Green Lantern"), joista kumpikin tekevät ihan kelpo työtä. Paksu kirja on mahdoton muuttaa kaikkia tyydyttäväksi elokuvaversioksi, mutta kyllä Yates-Goldenberg kaksikko saavat aikaan ihan näyttävää jälkeä. Tosin aina on jotain kitisemisenarvoista elokuvaa ja kirjaa verratessa, mutta jos elokuvaa katsotaan omana teoksenaan voi sanoa että kyllä sen parissa viihtyy sen reilut 2h mitä se kestää. Myös Nicholas Hooperin ("Harry Potter ja puoliverinen prinssi", "Epäilyksen polttopiste: Viimeinen näytös ") säveltämä soundtrack on hienoa kuunneltavaa. Tehostetiimille on taas nostettava hattua näyttävistä efekteistä, mutta taas näyttelijäkaarti, niin vanhat tutut kun uudemmatkin kasvot suorittavat omat tonttinsa kunnialla lävitse. Pääosissa olevat Daniel Radliffe, Rupert Grint ja seksikäs Emma Watson tekevät jälleen upeaa työtä. Hattua täytyy nostaa myös Gary Oldmanille, Ralph Fiennesille, Katie Leungille sekä hienon roolin tekevälle Matthew Lewisille. Uusia kasvoja ovat mm. kaunis Natalia Tena ("Poika", "Lezione 21"), George Harris ("Tulkki", "Kadonneen aarteen metsästäjät"), loistavaa työtä Dolores Pimentona tekevä Imelda Staunton ("Kananlento", "Vera Drake"), ihana Evanna Lynch, Helena Bonham Carter ("Fight Club", "Kuninkaan puhe") sekä James Payton. Näyttelijät tekevät vahvoja roolitöitä, musikki on upeaa ja tarinassa on paljon sekä huumoria että vakavampaa menoa.

Pisteet: 5/5

2.3

Ebola Syndrome

Herman Yaun ("Bat sin fan dim ji yan yuk cha siu bau", "Yip Man chinchyun") ohjaama kauhukomedia "Yi boh lai beng duk" on monella tavalla hyvä elokuva, mutta silti jää "The Untold Storyiesin" jalkoihin väkivallan määrässä ja tylyydessä. No, onhan Ting Chaun ("Wo shi yi ge zei", "Ai qing meng huan hao") kirjoittama tarina mielenkiintoinen, siinä on paljon hyvää ja on se väkivalta aika rankaa, mutta silti edellämainitussa väkivalta saa vatsan kouristelemaan. Soundtrack on myös monin paikoin erittäin hyvää. Tehosteet ja kuvaus on näyttävää katsottavaa, Etelä-Afrikan savannit näyttävät ruudulla hienolta ja muutenkin homma toimii. Samoin pääroolissa loistava sekopääroolien vakiokasvo Anthony Wong Chau-Sang ("Infernal Affairs", "Cheung fo") tekee mahtavaa työtä raiskaten, tappaen, silputen ja räkien ihmisiä. Muissa rooleissa nähdään mm. Yeung Ming Wan ("Goo waak chai ching yee pin ji hung hing sap saam mooi", "Infernal Affairs III"), Fui-On Shing ("The Killer", "A Better Tomorrow II") ja Miu-Ying Chan ("Zui sheng meng si zhi Wan Zi zhi", "Aau yeung liu 4 yue gwai tung hang"). Sivuosissa vilahtaa myös monia random-etelä-afrikkalaisia. Upea, muttei loistava, paikoitellen vaivaa pieni tylsyys.

Pisteet: 4/5

Jason X

Mielenkiintoinen idea, kyber-Jason avaruudessa tulevaisuudessa. Suoraan sanoen, elokuva on Friday 13th -sarjan parhain osa heti loistavaakin loistavimman Friday 13th (1980) leffan jälkeen. Kauhuelokuvia ohjanneen James Isaacin ("eXistenZ", "Pig Hunt") käsissä on syntynyt verinen, hauska sekä myös juonen osalta melko onnistunut teinikauhistelu. Käsikirjoituksen tekivät Victor Miller ("Tuntematon murhaaja", "Freddy vs. Jason") sekä Todd Farmer ("Drive Angry", "Pahan sanansaattajat") ja se on yllättävän idearikas. Huumoria, kuten sanoin, on melko paljon että tämä voidaan kai laskea kauhukomediksi. Soundtrack on myös kovatasoista, sävellyksestä vastaa Harry Manfredini ("Perjantai 13. päivä, osa 2", "Perjantai 13. päivä, osa 3") ja klassinen teemamusiikki kuullaan elokuvan loppupuolella. Tehosteet ovat hieman tönköt paikoitellen, mutta se tuo huumoriarvoa tälle leffalle.Näyttelijät ovat tuntemattomuuksia, Jasonina nähdään Kane Hodder ("Seitsemän", "Monster - Aileen Wuornos") ja muissa rooleissa ovat mm. todella kuumat kissat Lexa Doig ("Andromeda", "No Alibi"), Milla Jovovichin näköinen Lisa Ryder ("Stolen Heart", "Forever Knight"), Melyssa Ade ("Visitors of the Night", "Interstate 60: Episodes of the Road"), Dylan Bierk ("Syötti", "Terminal Invasion"), Melody Johnson ("Virgin suicid - kauniina kuolleet", "Coming Unglued") sekä Kristi Angus ("White Chicks", "Kraken: Tentacles of the Deep"). Miesrooleissa ovat mm. Jonathan Potts ("Breach", "Dream House"), Dov Tiefenbach ("Tommy Boy", "Ystävykset"), Peter Mensah ("300", "Hidalgo") ja Barna Moricz ("Häivähdys pinkkiä", "Koti maailman laidalla"). Näyttelijät, varsinkin naispuoliset, tekevät laadukasta työtä, huumori on hauskaa, tehosteet ihan ok-tasoa sekä väkivaltaa on sopivasti.

Pisteet: 4,5/5

RoboGeisha

Jälleen japanilaista splatteria, nyt tosin tämän leffan kohdalla ei voi väkivallan osalta ihan täysin splatterista puhua, mutta on sitä ihan tarpeeksi, enemmänkin olisi sopinut olla. Tehosteroskavisionääri Noboru Iguchin ("The Machine Girl", "Oira sukeban") ohjaama ja kirjoittama tarina kahdesta sisaruksesta, Yoshiesta ja Kikuesta jotka joutuvat erään asetehtailijan geisharobottiarmeijaan. Tarina on sopivan viihdyttävä, huumoria, draamaa, väkivaltaa, toimintaa sekä aivan päättömiä efektejä. Yasuhiko Fukudan ("KO Seiki Beast", "Girara no gyakushû: Tôya-ko Samitto kikiippatsu") säveltämä soundtrack on myös melko hyvää. Melko hyvää toimintaa, tylsyys ei tule häiritsemään, draamajaksoja on mukana sekä tietenkin helvetin hyvät näyttelijät. Sisaruksina nähdään kauniit Aya Kiguchi ("Môsô shôjo otaku-kei", "Sundome 3") ja Hitomi Hasebe (" Batoru rowaiaru II: Chinkonka", "Masutâ obu sandâ: Kessen!! Fuuma ryuuko-den"). Tengu-tyttöinä elokuvassa nähdään Cay Izumi ("Tokyo Gore Police", "Vampire Girl vs Frankenstein Girl") ja aikuisviihdenäyttelijänä leipäänsä ansainnut Asami ("Sukeban hantâzu: Sôkatsu nagurikomi sakusen", "Watashi no chôkyô nikki"). Rooleissa nähdään myös loistava Naoto Takenaka ("San suk si gin", "Innocence") ja Takumi Saitô. Suosikkinäyttelijäni Yukihide Benny tekee elokuvassa kivan pikkuroolin. Roskaa koko rahan elokuvassa.

Pisteet: 4,5/5

Vaikeasti tapettava

Steven Seagal, tuo ponihäntäinen rasvaletti joka murskaa ppahisten kädet ja jalat kun tulitikun konsanaan on täällä nyt. Tätä Bruce Malmuthin ("Kadun haukat", "Karate Kid II") ohjaamaa ja Steven McKayn ("Darkman II: The Return of Durant", "Keskiyön puhallus") kirjoittama toimintaelokuva lukeutuu ylivoimaisesti Seagalin uran parhaiden elokuvien joukkoon, senverta vakuuttavaa jälkeä he tekevät. Toimintaa rytmittää vielä David Michael Frankin ("Katujen laki", "Nico") upeat säveleet, varsinkin Seagalin harjoittelujakson aikana. Toiminta on sopivan veristä ja Seagal tylyttää vaimonsa tappajia oikein urakalla eikä hevillä anna armo tässä(kään) elokuvassa. Seagal sopii todella hyvin tylyn kytän roolin tehden ehkä uransa parhaimman roolin. Myöhemmät elokuvat ovat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta armotonta jöötiä (mutta viihdyttävää jöötiä). Pakollisena naisena nähdään Seagalin silloinen muija, seksikäs Kelly LeBrock ("Lisa - unelmien nainen", "Takaa haettu") joka tekee roolinsa kunnialla. Seagal-LeBrock kaksikon näyttelykemia toimii, mutta pakollinen hässintäkohtaus on niin masentavan huono että se laskee pisteitä, sitäkin ilman elokuva olisi ollut hyvä. Kusipäisenä pahiksena nähdään monissa hyvissä leffoissa nähty William Sadler ("Die Hard 2", "Vihreä maili") joka tekee vakuuttavaa jälkeä, pirun kova äijä, mutta tavatessaan Seagalin muuttuu lauhkeaksi ja pelokkaaksi kun lammas. Myös Seagalin, anteeksi Mason Strormin hyvänä kyttäkaverina nähdään leppoisa Frederick Coffin ("Mother's Day", "Wayne's World"). Stormin vaimona elokuvan alkupuolella nähdään ihanan kaunis Bonnie Burroughs ("Alaston valhe", televisiosarja "Rockville CA") joka vastaa Seagalin kanssa elokuvan parhaasta pakollisesta hässintäkohtauksesta. Muissa rooleissa ovat mm. Andrew Bloch, Branscombe Richmond, Charles Boswell ja Stormin teinipoikaa näyttelevä Zachary Rosencrantz. Näyttelijät tekevät laadukasta työtä, samaten säveltäjä, ohjaaja ja käsikirjoitus on myös erinomainen. Ainoastaan sählätyt rakkauselementit sekä päähenkilöiden välinen laimea seksikohtaus laskevat hieman pisteitä.

Pisteet: 4,5/5

Yksin kotona

Joskus sitä voi katsoa lapsille suunnattua hömppäkomediaa. Itse olen aina pitänyt "Yksin kotona" elokuvista, varsinkin tästä monia lastenelokuvia ohjanneen Chris Columbuksen tekemästä ykkösosasta. Siinä on paljon ääneen naurettavaa huumoria mutta hieman myös hyvinohjattua draamaa (jota ei ole paljoa mutta kumminkin). John Hughesin ("Yksin kotona 2 - eksynyt New Yorkissa", "Ferris Bueller's Day Off") käsikirjoitus on täynnä naurettavia ideoita, paikoitellen niin brutaaleja että tämän ikäraja voisi olla korkeampi kun sallittu. Väkivalta on sarjakuvamaista, hauskaa ja erittäin onnistunutta. Elokuva on lastenelokuvien aatelia, myös John Williamsin musiikin osalta, joka paikoitellen tuo mieleen Harry Potter-elokuvien soundtrackin. Myös näyttelytyö on erinomaista, parhaimman roolin tekee lapsinäyttelijöiden aatelin aikoinaan kuulunut Macaulay Culkin ("Riku Rikas", "Hassu setä Buck") joka tekee todella hyvää työtä kotiin yksin jäävänä Kevin-poikana. Typerien rosvojen rooleissa nähdään loistavat Joe Pesci ("Mafiaveljet", "Kuin raivo härkä") ja Daniel Stern ("Kaupunkicowboyt", "Svengijengi vauhdissa jälleen"). Äijät ottavat turpaansa koko rahan edestä saaden päähänsä silitysraudan ja kompuroiden jäisillä portailla. McGallisterien lapsikatras on järkyttävä, mutta hyvien lapsinäyttelijöiden seasta Kevinin vanhempia näyttelevät erinomaisesta John Heard ("Big", "Heräämisiä") ja todella upea ja viehättävä Catherine O'Hara ("Painajainen ennen joulua", "Beetlejuice"). Kumpikin tekevät loistotyötä, mutta pienistä sivuosista voisi vielä mainita mm maagisen huumoriveikon John Candyn ("Avaruusboltsit", "Vauhdilla Chicagoon") polkkabändin johtohenkilönä, Larry Hankinin ("Pako Alcatrazista", "Pretty Woman") elokuvan draamasivujuonteen tarjoavana vanhana miehenä sekä Ken Hudson Campbell ("Päiväni murmelina", "Armageddon") tupakoivana joulupukkina. Loistava komedia, ei tästä löydy mitään pahaa sanottavaa.

Pisteet: 5/5

Kulkurin tyttö

Monien loistavien elokuvien ohjaaja Valentin Vaala ("Viikon tyttö", "Dynamiittityttö") on ohjannut Martti Larnin ("Neiti Tuittupää", "Tuomari Martta") käsikirjoitukseen pohjautuvan hieman komediallisia elementtejä sisältävän romanttisen draaman joka kertoo kahdesta kiertolaisesta, Laurista ja Jeremiaksesta, jotka tapaavat sattumalta Luhtalan isännän kauniin tyttären Marjan. Lauri rakastuu tyttöön ja saa tietää että Luhtala on parooni Metterin alainen ja Metter on häätänyt Luhtalat. Lauri ei tätä sulattele vaan aloittaa Jeremiaksien kanssa muuttamaan paroonin mielen. Myös paroonitar Olivia Metter haluaa auttaa Luhtaloita talon pitämiseksi heillä. Väinö Hannikaisen säveltämä upea soundtrack ja Erkki Imbergin ("Herrojen Eeva", "Mustasukkaisuus") nätti kuvaus ovat elokuvan valtteja. Mitenkään kauhean vakavaksi elokuva ei mene juuri mitenkään, huumoria on melkoisesti lieventämässä tunnelmaa ja teatterimainen ylinäyttely on upeaa katsottavaa. Paronittaren roolissa nähdään aina loistava Ansa Ikonen ("Puhelin", "SF-paraati") joka on teatterimaisen varma omassa roolissaan. Lauri Vaaran osassa on nuori Heikki Heino ("Oho, sanoi Eemeli", "Pekka ja Pätkä miljonääreinä") ja Jeremiaksena Veikko Tyrväinen ("Prinsessa Ruusunen", "Neiti Talonmies"). Kumpinkin ovat omissa osissaan hyviä, mutta ei Ansa Ikosta parempaa näyttelijää leffasta löydä. Kaunis Tea Ista ("Kymmenen riivinrautaa", "Iloinen Linnanmäki") nähdään Marja Luhtalan roolissa tehden kohtalaista työtä. Parooninan nähdään Valtteri Virmajoki ("Omena putoaa", "Ruusu ja kulkuri"). Sivuosissa ovat mm. Tarmo Manni, Emma Väänänen, Kirsti Ortola sekä yllättävän vakavassa roolissa nähtävä Kaarlo Halttunen. Laadukas, teatterimainen, komediallisia osuuksia sisältävä draama ei ole Vaalan parhaita mutta silti täydet pisteet ja Puhtaasti kotimaista-laatuvaatimuksen ansaitseva romanttinen draama.

Pisteet: 5/5

3.3

Italialainen ori

Yksi kovimpia toimintastaroja Charles Bronsonin, Arnold Schwarzeneggerin, Chuck Norriksen, Jet Lin ja Jackie Chanin rinnalla on vuonna 1946 syntynyt Sylvester Gardenzio Stallone. Jos esimerkiksi Arnold Schwarzeneggerin debyytti Herkules New Yorkissa on huono, mutta viihdyttävä toimintakomedia ja Chuck Norriksen ensimmäinen näkyvä rooli elokuvassa "Lohikäärmeen tie" on pieni, Stallone melkein tuhosi oman uransa ensimmäisessä leffassaan. Tämä Morton Lewisin ("Presidentti tulilinjalla", "Witchcraft 7: Judgement Hour") ohjaama sontapehmopornoilu on unettavan tylsä, pitkäveteinen, älytön, juoneton sekä muutenin väenvängällä tehty. Ei sisältöä, ei kiihoittavaa seksiä, ei mitään minkätakia katsoisi toistamiseen. Ohjaaja Morton Lewisin filmografiasta löytyy muutamia elokuvia joita voi sanoa oikeasti hyviksi, kuten näyttelijänä Gene Hackmanin ja Liv Ullmannin tähdittämässä westernissä "Kohtaaminen erämaassa" (1974) sekä äänenä Ralph Bakshin animaatiossa "Heavy Traffic - kuumat paikat" (1973). Onnettomasta käsikirjoituksesta vastasi elokuvan tuottanutkin Milton Lewis, jonka ainoaksi teokseksi tämä jäi (onneksi). Vaikka tällä ei ollut 66 minuuttia enempää pituutta, se oli liikaa. Oon kuullut että tästä olisi joku 71 minuuttinen elokuva, mutta se olisi jo itsemurha katsoa se. Se on kenties se HC-insterteillä kuorrutettu superpaska josta en halua edes tietää. Tässä noi panot oli vain kieriskelyä lakanoissa reilu tunti ja muutekin ylipitkiä kohtauksia on muutamia. Soundrack (Kay Leodellin käsialaa) oli ainoa hyvä asia tässä elokuvassa (+sitten Sylvester Stallonen nimi). Musiikki on upeaa, mahtavaa ja fantastisen upeaa, mutta ei musiikki pelasta tätä elokuvaa alkuunkaan. Voisi sanoa että pornohistorian (vaikkei tätä kovinkaan helposti voi sanoa pornoksi) upein soundtrack tai ainakin yksi parhaista. Jos ohjaus ja käsikirjoitus ei toimi, ei myöskään näyttely. Yleensä pornonäyttelijän täytyisi näyttää nauttivan leffasta, mutta ei kun kukaan ei tässä nauti, ei sitten millään. Pääroolissa nähdään siis uransa ensimmäisen roolin tekevä Sylvester Stallone ("Rocky", "The Expendables") joka on roolissaan todella puunaamainen eikä edes tee elettäkään että tämän leffan kanssa viihtyisi. Nais"pääroolissa" on sitten (kuten kaikki muutkin leffan näyttelijöistä, paitsi Stallone) uransa ainoan roolin tekevä kohtuu hyvännäköinen Henrietta Holm. Muissa rooleissa ovat surkeat Jodi Van Prang, Nicholas Warren, Frank Micelli, Barbara Strom ja pienessä osassa nähtävä roskaleffanäyttelijätär Janet Banzet ("A Thousand Pleasures", "The Kiss of Her Flesh"). Rolph Lauben ("Toys Are Not for Children", " She's Doing It Again") kuvaus on surkeaa katsottavaa, muutama hieno hetki mahtuu mutta ei niillä tästä saa mitään erikoista. Elokuva on tylsä ja epäeroottinen.

Pisteet: 1/5

Star Ballz

Tämä lukeutuu niihin elokuviin joita voi katsoa jos haluaa hyvät naurut. Elokuva on jonkun DDangerfieldin ohjaama ja kirjoittama animaatioparodia Star Warsista. Muita parodiakohteita ovat mm. "Titanic", "Ritari Ässä", Rob Zombie, "Sailor Moon", "Pokemon", "Dragon Ball Z", "Aliens"...yms elokuvia ja henkilöitä. Animaatio on aneemisen surkeatasoista tuoden mieleen kotitekoisen pilapornovideot joistakin tunnetuist animaatioista. Seksikohtaukset ovat kyllä kohtuu kiihottavia, mutta leikkaus ei ole kovinkaan tasokasta. Ulkoasu on ruma, seksiaktit kohtalaisia, musiikki (säveltäjä joku Adversives) loistavaa mutta leikkaus ja ääninäyttely on aika surkeaa. Hentai-tyyliset seksikohtaukset toimivat jotenkuten ja juoni on mielenkiintoinen, hauskoja kohtauksia on muutamia, mutta silti tämä jää keskinkertaiseksi animaatiopornoiluksi.

Pisteet: 3/5

A Kite

Taas tuli nautittua animesta, nyt jo kerran vuonna 2010 katsottu toiminta-anime vuodelta 1998. Aiemmin katsottu oli tosin reilusti sensuroitu espanjaversio, josta puuttui väkivaltaa jonkin verran sekä kaikki seksiaktit (HardCorea). Nyt vuorossa olikin 57 minuuttia kestänyt täysimittainen versio sisältäen kaiken väkivallan ja hentain. Ohjaaja-käsikirjoittaja Yasuomi Umetsun ("Robotto kânibaru", "Mezzo forte") tekemä kostotarina kertoo nuoresta Sawasta joka saa todistaa vanhempiensa kuolleen kun eräänä päivänä saapuu koulustaan kotiin. Kaksikko Kanie ja Akai ottavat Sawan hoiviinsa ja tekevät tästä säälimättömän tappokoneen. Akai myös käyttää nuorta Sawaa seksuaalisesti hyväkseen. Myöhemmin Sawa saa tietää Oburi nimiseltä pojalta/mieheltä että juuri Akai ja Kanie ovat Sawan vanhempien murhaajat. Elokuvan hentaipornokohtaukset ovat lähellä loliconia, väkivalta on todella brutaalia tuoden mieleen "Kill Bill vol.1:sen" animejakson. Juoni on myös todella hyvä ja henkeäsalpaavia toimintajaksoja rytmittää upea An Fu:n ("Ashita no Yukinojō") säveltämä soundrack. Animaatio on nättiä ja myös ääninäyttelijät tekevät upeaa työtä. Pääroolissa Sawana kuullaan Konami Yoshida ("Yamato 2520", "Mamono Hunter Yôko Part 3") sekä myös Kotome Naruse. Oburin roolissa on Shingo Yamada. Pahiksina ovat Goro Shibusawa sekä Tatsuo Matoba. Upea japaninkielisen ääniraidan lisäksi englantia tarjoaa yhden kohtauksen verran Douglas Cartwright, Gary Wynn-Jones, Jackie Sylvester, Richard O'Sallivan ja William Rain. Upeaa näyttelyä, paljon verta, erottisia hentaikohtauksia sekä upea soundtrack. Elokuva on yksi parhaita katsomiani K-18 anime-elokuvia.

Pisteet: 5/5

Kaappaus merellä

Steven Seagal on taas tylyttämässä pahiksia, nyt SS Missourilla Die Hardin hengessä. Ohjaaja Andrew Davisin ("Takaa-ajettu", "Nico") ja käsikirjoittaja J.F. Lawtonin ("Dead or Alive", "Pretty Woman") tehtailema toimintaraina siis kertoo SS Missourin laivastokokista Casey Rybackista joka joutuu pistämään lihoiksi terroristit jotka valtaavat laivan, apunaan ihana hunajapupu, Miss Heinäkuu -89 Jordan Tate. Toiminta on tylyä kun Seagal vetelee mm. sirkkelillä pahiksen käden irti ja lyö puukolla päästä lävitse. Kun mukana on vielä Gary Changin ("Double team - kova kaksikko", "Tohtori Moreaun saari") loistava soundtrack homma on kunnossa. Tehosteet ja kuvaus ovat laadukkaita, tämä on Seagalin uran kallein sekä ylivoimaisesti parhain elokuva. Seagal vetää oman osansa todella loistavasti. Mukana on myös ison budjetin näyttelijöitä, pahiksina nähtävät Tommy Lee Jones ("Men in black - miehet mustissa", "Tulivuori") ja Gary Busey ("Tappava ase", "Myrskyn ratsastajat") ja myös todella kaunis, Baywatchista tutuksi tullut hunajapupu Erika Eleniak ("E.T. - The Extra-Terrestrial", "Juntit Beverly Hillsissä") joka on herkullista katsottavaa tässä leffassa. Sivuosista voisi nostaa ylös laivan vanhaa kapteenia näyttelevän Patrick O'Nealin ("Parhaat vuotemme", "Eilen, tänään, ikuisesti") sekä Nick Mancuson ("Ticket to Heaven", "Isku iskusta") ja loistavaa työtä tekevän Tom Woodin ("Takaa-ajettu", "Takaa-ajajat"). Loistavilla näyttelijöillä varustettu suuremman budjetin toimintaraina.

Pisteet: 5/5

4.3

Valdez, puoliverinen

Tämä spagu ei näyttänyt yhtään spagulta, johtuen varmaan ohjaajista: John Sturges ("Suuri pakoretki", "Mies astui junasta") ja Duilio Coletti ("10 lipun alla", "Anzion taistelu"). Heidän ohjauksessaan on tullut ihan kiva pikku western, joka on tyyliltäään enemmänkin perinteinen pohjois-amerikkalainen. Elokuva perustuu Lee Hoffmanin romaaniin The Valdez Horses ja käsikirjoituksen ovat siitä tehneet Clair Huffaker ("Kultaa El Pasoon", "Rio Conchos") sekä Massimo De Rita, Arduino Maiuri ("Petturit hirteen, companeros!", "Mies mustassa Jaguarissa") ja Rafael J. Salvia ("Un error judicial", "Soltero y padre en la vida"). Tarina on mielenkiintoinen, mutta loppu töksähtää hieman vaikka onkin omalla tavallaan hieno. Myös veljesten DeAngelis säveltämä musiikki on upeaa, varsinkin tunnuskappale on hyvin nätti. Ei musiikeissa ylletä Morriconen tasolle eikä liioin DeAngelisten parhaiden sävelmien kuten "Trinity ratsastaa jälleen" ja "Turpiin vaan ja onnea!" tasolle. Kuvauskaan ei ollut mitään kovinkaan ihmeellistä, epäspagumaista toisinsanoen. Näyttelytyö oli laadukasta. Päärooleissa nähtiin Charles Bronson ("Huuliharppukostaja", "Likainen tusina") joka on aika äijä, naisroolissa nähtävä Bronsonin vaimo ja nuori neitokainen Jill Ireland ("Väkivallan vihollinen II", "Haastaja"), pahiksena nähtävä ranskalainen Marcel Bozzuffi ("Kovaotteiset miehet", "Z-hän elää") ja nuori 16-vuotias Vincent Van Patten ("Rock 'n' Roll High School", "Helvetin yö"). Näyttelijät ovat hyviä, ainoastaan Jill Irelandin rooli jää liian pieneksi. Sivuosissa ovat mm. Fausto Tozzi, Ettore Manni ja Melissa Chimenti. Pieniä vikoja lukuunottamatta katsottava spagu (joka on ulkoasultaan hyvin pohjois-amerikkalainen). Musiikki, näyttelijät, juoni yms seikat täyttä laatua. Ohjaus ja loppuratkaisu hieman pliisu.

Pisteet: 4/5

Vaarallisella alueella

Millainen elokuva tulee kun Steven Seagal tekee ohjaajadebyyttinsä. Kun katsoin elokuvan Vaaralisella alueella, voin sanoa että elokuva on visuaalisesti ihan nätti, käsikirjoittajat Ed Horowitz ("Exit Wounds", "Shark in a Bottle") ja Robin U. Russin ("Road Lawyers and Other Briefs", "A Thousand Cuts") ovat tehneet erittäin hyvää työtä ja näyttelijät ja säveltäjä Basil Poledourisin ("Starship troopers - Universumin sotilaat", "Rakkaudesta peliin") musiikki on huipputasoa. Monia hienoja kohtauksia kuten lopun paasaus luonnosuojeluksekseta ja Seagalin repliikki "En pidä väkivallasta, mutta sitä on pakko käyttää". Äijä ei pidä väkivallasta mutta pistää turpaa öljyporaajia kapakassa ihan pokkana ja yhden miehen armeijana pistää selvää puolesta Alaskasta. Toiminta on tylyä ja raakaa, varsinkin loppupuolella kun Seagal on öljyporaamolla. Ric Waiten ("48 tuntia", "Cobra") kuvaamat kauniit Alaskan jäätiköt ovat kauniita ja visuaalisia kikkoja on mukana. Ulkoasultaan elokuva lukeutuu ehkäpä Seagalin parhaiden leffojen joukkoon. Näyttelijät ovat loistavia. Pääroolissa luonnonsuojelija Seagal ja kusipäisen pahiksen joka haluaa raiskata eskimoiden maita roolissa on Michael Caine ("Yön ritari", "Batman Begins"). Naisroolissa on nätti, väärä rotua (tarkoitus olisi olla eskimo) edustava shagaissa syntynyt kaunis ja söpö Joan Chen ("Viimeinen keisari", "Lust, Caution"), jonka rooli jää liian pieneksi, etupäässä juosten epätoivoisesti Seagalin perässä. Cainen rinnalla pahiksina ovat mm. John C. McGinley (klassikkosarja "Tuho-osasto", "Platoon - Nuoret sotilaat"), R. Lee Ermey ("Full Metal Jacket", "Toy Story") ja nätti, mutta paskamainen Shari Shattuck ("Spy Hard - lupa läikyttää", "Dead On"). Näyttelijät ovat hyviä, mutta Joan Chen jää liian pieneen rooliin juonen kannalta. Olisi edes toivonut kunnon tappaleua Chen ja Shattuckin välillä, mutta ei. Richard Hamilton tekee myös sivuosassaan hyvää työtä ja Mike Starr ottaen Seagalilta turpaan. Laadukas propagandaleffa.

Pisteet: 4,5/5

Viikko 8

20.2

Naisia hermoromahduksen partaalla

Jälleen Pedro Almodóvar yllättää positiivisesti tällä vuonna 1988 valmistuneelle draamakomedialla. Huumori on hauskaa, jopa hauskempaa "Kisassa" (1993) ja juoni on mielenkiintoinen. Siltikään tämä ei ole niin eheä ja loistava kokonaisuus kun esim "Kaikki äidistäni" tai "Puhu hänelle" vaan jotenkin jää tönköksi lopusta. Muuten elokuva on aivan hemmetin kova paketti. Bernardo Bonezzin ("Jalkojesi välissä", "Intohimojen labyrintti") säveltämä soundtrack sekä musiikkikappaleet "Soy infeliz" (esittää Lola Beltrán) ja "Puro teatro" (esittää La Lupe. Oikealta nimeltään Guadalupe Victoria Yoli Raymond) on hämmentävän upeaa ja elokuvaan sopivaa. Myös lavastus on nätisti tehty. Kerrostaloasunto, missä suurin osa elokuvasta tapahtuu, on hyvin suuniteltu elokuvan tapahtumapaikaksi. Pääroolissa nähdään Almodóvarin luottonäyttelijöihin kuuluva kaunis Carmen Maura ("Volver - Paluu", "Les femmes du 6ème étage") joka onkin roolissaan pirskatin hyvä. Uran alkupäässä oleva Antonio Banderas ("Zorron naamio", "Shrek 2") on miesroolissa hyvä, muttei roolin pienuuden takia oikein pääse tekemään mitään kauhean hienoa ja muistettavaa roolisuoritusta. Myös Julieta Serrano ("Sido minut, ota minut", "Matador"), María Barranco ("Punainen orava", "El rey pasmado"), Rossy de Palma ("Salaisuuteni kukka", "Kika") ja Kiti Manver ("Särkyneet syleilyt", "Rakkauden sirpaleet") tekevät tasapaksua työtä hauskuttaen katsojaa hauskoilla repliikeillään. Sivuosissa nähdään myös taksikuskina, jolta löytyy kaikkea tarvittavaa (muttei silmätippoja) Guillermo Montesinos ("Sodan hymy", "Los ladrones van a la oficina"), Jehovaa todistavana ovivahtina (joka ei uskonnon nimissä saa valehdella) Chus Lampreave ("Puhu hänelle", "Volver - Paluu"), Fernando Guillén ("Kaikki äidistäni", "Intohimon laki") sekä poliiseja esittävät Ángel de Andrés López ("800 balas", "Tapas") ja José Antonio Navarro ("El amor perjudica seriamente la salud", "Kukaan ei puhu meistä kun olemme kuolleet"). Loistavat näyttelijät, mahtava musiikkiraita ja hauska tarina pitävät otteessaan koko n.1h30 minuttisen.

Pisteet: 4,5/5

22.2

Paprika

Vuonna 2010 edesmenneen animeohjaaja Satoshi Konin ("Tokyo Godfathers", "Perfect Blue") viimeiseksi ohjaustyöksi jäi tämä vuonna 2006 valmistunut sci-fi, fantasia ja kauhuelementeillä höystetty animetrilleri "Paprika" (originaalinimi "Papurika") jossa seikkaillaan unien maailmassa. Käsikirjoittajakaksikko Satoshi Kon ja Seishi Minakami ("Alien Nine", animesarja "To aru kagaku no rêrugan") kirjoittama käsikirjoitus on täynnä koukkuja ja mielenkiintoisia hetkiä joiden parissa viihtyy monta katselukertaa (oli kolmas katselukerta kolmessa vuodessa). Tarina pitää otteessaan ja aivot saavat raksuttaa koko ajan täysillä. Elokuva perustuu Yasutaka Tsutsuin (" Toki o kakeru shôjo") kirjoittamaan romaaniin.Myös huumoria on kiitettävästi ja se on hauskaa. Musiikki, josta vastasi Susumu Hirasawa ("Kenpû denki beruseruku", "Môsô dairinin"), on outoa, kuten koko leffa muutenkin joten sopii siihen erittäin osuvasti. Tunnuskappale "Parade" on vekkuli ja elokuvan tunnelmaan sopiva. Animaatio häikäisee kauneudellaan silmää, harva animaatio yltä yhtä näyttävään animaatioon. Myös alkuperäinen japaninkielinen ääninäyttely on todella loistavaa kuunneltavaa. Pääroolissa kuullaan J-Pop-laulaja ja ääninäyttelijä Megumi Hayashibara ("Vampire Hunter D: Bloodlust", "Cowboy Bebop: Tengoku no tobira"), joka tekee kaksoisroolinsa erinomaisesti. Muissa tärkeissä rooleissa kuullaan mm, lihavana professori Tokita Kohsakuna Tôru Furuya ("Kidô senshi Gandamu", "Saint Seiya") ja Kôichi Yamadera ("Jûbê ninpûchô", kauhusplatterkomedia "Deadball") joista kaikki loistavat rooleissaan. Myös Akio Ohtsuka ("Liikkuva linna", "Aaveääni") poliisina ja Daisuke Sakaguchi ("Parumu no ki", Pokemon-sarja "Poketto monsutâ - Daiyamondo pâru") pöhkönä tutkijana ovat myös elokuvassa elementissään. Elokuva vain on hieman vaikeaselkoinen joten se rokottaa pisteitä hieman. Klassikkoanime ilman mutinoita.

Pisteet: 4,5/5

Lassie ja intaanipoika9

Ei tätäkään Lassieta ole arkistoitu IMDb:hen jota pikkasen ihmettelen. Ei tämä kuitenkaan ole mikään mestariteos. Dick Moderin ("Kuuden miljoonan dollarin mies", "Tappava todiste") ohjaama elokuva on samalainen kun aiemminkin katsomani Lassiet (miinus ensimmäinen "Lassie palaa kotiin"), myös samat ongelmat kun William Beaudinen ohjauksissa. Onhan tässä samat kirjoittajat elikkä Robert Schaefer ja Eric Freinwald, mutta yhtä vaisua meno on silti. Tylsää seikkailua, tylsää jäätikön ja metsäntutkimusta, tylsää dialogia jota ei helpota näyttelijät. Musiikki ja Alaskan maisemat ovat plussaa sekä muutama hieno kohtaus. Halvalla tehty telkku-Lassie ei herätä kiinostusta.

Pisteet: 2,5/5

23.2

Neeka - Alaskan poika

Myös nimellä "Lassie ja aavekaupunki" (Lassie: The Adventures of Neeka) tunnettu televisioseikkailu on jälleen leikattu kasaan "Lassie"-televisiosarjan jaksoista. Kaksikon Jack B. Hively ("Tomin ja Huckin seikkailut", "The Life and Times of Grizzly Adams") ja Dick Moder ohjaamista jaksoista on saatu kasaan ihan kelpo seikkailu keski-lännen maisemissa. Parempi tämä on kuin kolme aikaisempaa "Lassie"-televisiosovitusta, mutta silti liian pirstaleinen ja yhtenäinen juoni puuttuu lähes kokonaan tästä. Elokuva on jatkoa edellisesse "Lassie"-televisioseikkailulle ja jälleen Mark Miranda ("4 Teksasista", "Sullivan's Empire") on vakuuttava intiaanipoika Neekan roolissa. Lassien ja Mark Mirandan rinnalla nähdään myös mm. aika hyvän roolin tekevä Jed Allan ("Mestari", "Jääasema Zebra") joka on jopa parempi kun "Lassie: Neeka"-elokuvassa. Myös Neekan adoptioisän roolissa nähtävä Robert Rockwell ("Life of the Party: The Story of Beatrice", "Kultainen portti") on roolissaan parempi. Lassie on myös komea koiranaaras tässäkin elokuvassa, jonka musiikki on todella nättiä. Aavekaupunkipätkään olisi voinut saada kauhutunnelmaa musiikilla ja kamerakikkailulla, nyt se jää tavalliseksi "tuuli ulisee oksissa"-sheebaksi. Ok, muttei mikään maailmaa mullistava.

Pisteet: 3/5

Lassie ja uusi alku

Viides televisio-Lassie oli vasta se jota voi sanoa hyväksi. Tämä Don Chaffeyn ("Pete ja lohikäärme Elliott", "Miljoona vuotta eKr.") ohjaama telkkuseikkailu menee jopa samalle viivalle kun alkuperäinen Lassie eli "Lassie palaa kotiin" (1943). Tässä on viihdyttävä kaksikon Earl Hamner Jr. ("Lotta ystäväni", "Laulava porsas") ja Jack Miller ("Salinan painajainen", "Verinen veljeskunta") käsikirjoittama elokuva, jossa on sekä draama, seikkailua että myös ääneen naurettavaa huumoria. Soundtrack on myös pirun nättiä. Elokuva onnistuu kaikessa paremmin kun aiemmat televisiotuotannot: tämä ei ole parsittu kasaan televisiosarjamateriaalista, tässä on koko leffan kestävä juoni, draama on toteutettu hyvin sekä tarina etenee sujuvasti eteenpäin. Myös Lassie on jälleen urhea koira, joka pelastaa lapset hädästä. Amerikan maisemat ovat nätisti kuvattuja. Lassien rinnalla päärooleissa nähtävät lapsinäyttelijät, australilainen laulaja-näyttelijä Sally Boyden ("The Little Dragons", "Barnaby - minun oma koalakarhuni") ja Shane Sinutko ("Medusan isku", "Minotaur") tekevät laadukasta työtä ruudussa. Alussa hetken nähtävä Jeanette Nolan (Disney-klassikko "Topi ja Tessu", "Mies, joka ampui Liberty Wallacen") tekee vahvan roolityön huolehtivana isoäitinä. Sivuosissa nähdään mm. John Reilly, Lee Bryant ja John O'Leary. Näyttelijät ovat loistavia, juoni hyvä (vaikkakin paikoin kliseinen) ja musiikki loistavaa.

Pisteet:4,5/5

24.2

Garfield in Disguise

Erinomaisella musiikilla höystetty "Karvinen"-animaatioelokuva, jossa Karvisen ja Oskun Halloweenin karkki tai kepponen-retki venähtää hieman. Jim Davisin luoma maailman laiskin kissa on valloittanut maailma jo vuodesta 1978 lähtien ja sen ympärille on tehty monia animaatioita (kuten myös tämä) sekä kaksi näyteltyä elokuvaa ja monia erilaisia T-paitoja, kahvikuppeja, koriste-esineitä yms krääsää. Tämä elokuva on Davisin kirjoittama ja siksi varsin "Karvismainen". Itse pidän hyvin paljon Karvinen-stripeistä, mutta vain vanhoista jolloin Karvinen oli vielä lihava kotikissa. Tämä "uusi" ihmismäinen Karvinen ei oikein iske niin hyvin. Hauska ja onnistunut animaatio tämä Phil Romanin ("Garfield Goes Hollywood", "om ja Jerry panevat kaupungin sekaisin") ohjaus kuitenkin on. Vanhojen Karvisten hauskuus piilee siinä että Karvinen on "oikea" kissa eikä pieni ihminen karvojen peittämänä. Plussaa tulee elokuvan musiikista, Kaksikon Ed Bogas ("A Garfield Christmas Special", Ralph Bakshin klassikko "Fritz - kova kolli") ja upeaääninen Desirée Goyette ("Hän on tanssibeagle, Jaska Jokunen", mukana kuorossa elokuvassa "Pieni Merenneito II - Atlantiksen salaisuus") säveltämä soundtrack on lauluja myöten hemmetin upeaa. Loppupuolella pystytään jopa musiikilla luomaan kauhutiloja. Ääninäyttely animaatiossa on kohtalaista. Lorenzo Music ("The Real Ghost Busters", "Garfield Gets a Life") Karvisena ja Gregg Berger ("The Transformers: The Movie", "Aaahh!!! Real Monsters") Oskuna (tai sen läähätyksenä). Muissa rooleissa kuullaan Thom Huge ("Garfield in the Rough", "Garfield: His 9 Lives"), C. Lindsay Workman ("Mies ja alaston ase 2 1/2", "Buffalo Rider") sekä Desirée Goyette. Pienistä vioistaan huolimatta kohtalaisen hyvä piirretty elokuva.

Pisteet: 3/5

Blastfighter

Mario Bavan poikaa Lambertoa parjataan usein että hänen elokuvansa ovat pelkkää tusinaroskaa. Itse olen eri mieltä. Katsomani Lamberton leffat ("Macabro", "La casa con la scala nel buio", "Dèmoni", "Dèmoni 2" ja "La casa dell'orco" ovat viihdyttäviä ja hyviä, mutta " Una notte al cimitero" oli pitkästyttävä ja tylsä.) ovat olleet keskitasoa parempia italoleffoja. Tämä 1984 valmistunut toimintaseikkailu lukeutuu valitettavasti kuitenkin Bavan uralla niihin jotka eivät ansaitse paikkaansa kaikkein korkeimmilla sijoilla, muttei silti ole kovinkaan kehno. Tarina pitää otteessaan alusta asti, mutta väkivaltamäärä on melko pieni siihen verrattunan mitä odotin. Tästä olisi saanut puolet raaemman leffan lisäämällä splatter-tehosteita (vrt. "Dèmoni" ja "Dèmoni 2"). Myös elokuvan raiskauskohtaus olisi saanut olla ahdistavampi, nyt se jää liian laimeaksi (vrt. raiskauskostoleffa "I Spit on Your Grave"). Elokuvan laadukkaan käsiksen tekivät Bava sekä Luca De Rita (taiteilijanimellä Luca von Ryt), Massimo De Rita ("Tuntematon nainen", "Padre Pio") käyttäen nimeä Max von Ryt, Morando Morandini Jr. ("Kobran suudelma", "L'immoralità") nimellä Morand McMorrand sekä 92 nimikettä käsikirjoittanut Dardano Sacchetti (Fulcin luottokäsirjoittaja on kirjoittanut mm. "...E tu vivrai nel terrore! L'aldilà" ja "Paha silmä") salanimellä Frank Costa. Myös veljekset De Angelis (Guido ja Maurizio) tekivät elokuvan musiikin yhdellä valenimellä, Andrew Barrymore. Elokuvan musiikkiraita koostuu perinteisestä syntikkamusasta sekä amerikkalaisesta kantri-kitaramusasta. Elokuvassa kuullaan kolmasti Tommie Babyn esittämä kaunis kappale "Evening Star". Tehosteet ovat nätit, vaikkakaan niillä ei pahemmin herkutellakkaan. Elokuvan pääroolissa nähdään liian lyhyen uran tehnyt Michael Sopkiw ("New Yorkin tuhon jälkeen vuonna 2019", "Nudo e selvaggio"), englantiäänenään Larry Dolgin. Mies on tyly pahiksille ja kova jätkä muutenkin. Naiskauneutta edustaa hieman ärsyttävä Valentina Forte ("Inferno in diretta", "Body Count - shamaani") joka on sopiva kitisevän muijan rooliin. Pääkonnan roolissa nähdään liian pienelle ruutuajalle jäävä loistava Luigi Montefiori, joka tunnetaan paremmin nimellä George Eastman ("Antropophagus", "Porno Holocaust"). Mies on kylmä pahis elokuvassa. Eastmanin dubbiäänenä kuulaan Del Russel. Sivuosissa nähdään mm. Stefano Mingardo ("I predatori di Atlantide", "Pommittaja") sekä tietenkin tutut italonimet Ottaviano Dell'Acqua (Richard Raymond) ja Massimo Vanni (Patrick O'Neil jr.) jotka tekevät kelpo roolisuoritukset. Myös ohjaajana tunnettu Michele Soavi tekee elokuvassa pienen sivuosan. Laatuelokuva jälleen Bavalta, vaikkakin parempaankin olisi pystynyt.

Pisteet; 4/5

25.2

Harry Potter ja viisasten kivi

Brittiläisen kirjailjan J.K. Rowlingin luoma velhopoika Harry Potter aloitti suuren suosionsa 1990-luvun lopussa kirjasta Harry Potter ja viisasten kivi ja se sai kuusi jatko-osaa. Vuonna 2001 ohjasi monia lasten - ja nuortenelokuvia ohjannut Chris Columbus ("Riiviöt", "Percy Jackson salamavaras") elokuvan ensimmäisestä romaanista. Vaikka elokuva ei koskaan voi (tai todella todella harvoin on) parempi kun romaani/novelli/videopeli, minkä pohjalta tehty, onnistuu Columbus saamaan loistavan, maagisen sekä erinomaisen nuortenelokuvan. Ainoaksi (joka tosin on pidemmän päälle melko pieni) ongelmaksi muodostuu se että monet sivuosassa nähtävät "suuruudet" jäävät pelkiksi statisteiksi (no, ei heillä kirjassakaan monellakaan ole kauhen suurta roolia). Elokuvan hyvän käsikirjoituksen on kirjoittanut yhtä Potteria (Feeniksin kilta) lukuunottamatta kirjoittanut Steve Kloves (ensi vuonna ilmestyvä Hollywoodraiskaus animeklassikko "Akirasta", "Loistavat Bakerin pojat"). Elokuvassa tulevat kirjan tärkeimmät asiat päällisin puolin: Harry saa tietää olevansa velho, matkaa Tylypahkaan, oppii velhouden saloja ja saa kavereita ja lopussa kukistetaan paha (ainakin hetkeksi). Elokuvan nätin soundtrackin on säveltänyt Steven Spealbergin vakiosäveltäjänä tunnettu John Williams ("Schindlerin lista", "Tappajahai"). Musiikki on soljuvaa, kaunista, tunnelmallista ja erittäin elokuvan tunnelmaan sopivaa, varsinkin elokuvan tunnussävelmä. Kuten aiemmin totesin, monet elokuvan sivuhahmot jäävät päänäyttelijöiden varjoon. Harry Potterina nähdään ennen Pottereita kahdessa elokuvassa (" David Copperfield", "Panaman räätäli") nähty Daniel Radcliffe, joka tekee erinomaista työtä silmälasipäisenä velhopoikana. Hänen ystäviään, Ronald "Ron" Weasley ja Hermione Grangeria näyttelevät Rupert Grint ("Wild Target", "Driving Lessons") ja herttainen Emma Watson ("My Week with Marilyn", "Ballet Shoes"). Kaikki kolme tekevät hyvää työtä rooleissaa, mutta myähemmissä elokuvissa he tekevät vieläkin loistokkaampaa työtä. Sivuosissa vilahtaa monia legendoja kuten vuonna 2002 edesmennyt Richard Harris ("Gladiaattori", "Veriset jäljet"), Maggie Smith ("Hotelli Firenzessä", "Hook - Kapteeni Koukku"), Robbie Coltrane ("Kun maailma ei riitä", "Ocean's Twelve"), Fiona Shaw ("True Blood"-televisiosarja, "RKO 281 - tapaus Citizen Kane"), Richard Griffiths ("Linnunradan käsikirja liftareille", "Mies ja alaston ase 2 1/2"), Ian Hart ("Michael Collins", "Valtion vihollinen"), John Hurt ("Alien - Kahdeksas matkustaja", "Elefanttimies"), koomikko John Cleese ("Monty Pythonin hullu maailma", "Brianin elämä"), David Bradley (" Captain America: The First Avenger", "Harry Brown"), Alan Rickman ("Die Hard", "Pienten sydänten pelastajat") sekä Zoë Wanamaker ("Epäilyksen polttopiste: Paholaisen palapeli", "Marple: A Murder Is Announced") ja Julie Walters ("Gnomeo & Julia", ".Mamma Mia!"). Kokeneet näyttelijät tekevät osansa vahvasti, myös pienemmissä osissa nähtävät lapsinäyttelijät ja nuortet, hieman kokeneemmatkin. Myöhemmissä Pottereissa paremmin esille tulevat James ja Oliver Phelbs tekevät hyvää työtä Weasleyn vanhempina veljeksinä, Tom Felton on hyvä Malfoyn roolissa, ohjaajan tytär Elanor tekee kivan (puhumattoman) roolin, Devon Murray, Alfie Enoch, Matthew Lewis, Chris Rankin, Sean Biggerstaff ja Luke Youngblood ovat rooleissaan pienuudestaan huolimatta elokuvan yleisilmeeseen sopivia ja kyllä muutama heistä saavat hymyn huulille pariin otteeseen. Pienistä sivuosista voisi vielä mainita mm. loistavan Leslie Phillipsin ("Venus", "Lara Croft: Tomb Raider") ja Ray Fearonin ("Lulu und Jimi", "Coronation Street"-televisiodraamasarja). Suoraan sanoen, elokuvan näyttelijät tekevät mahtavaa työtä. Miljöö (joka valitettavasti muuttuu liikaa sarjan edetessä, pieni harmi joka ei vaikuta pisteisiin näkyvästi), musiikki, CGI-tehosteet (aikaan nähden, 2001, erittäin onnistuneet), kirjan muuttaminen elokuvaksi yms asiat ovat onnistuneet tässä todella hyvin.

Pisteet: 5/5

Cannibal Holocaust

Ruggero Deodato tunnetaan monenmoisista kauhuelokuvista kuten hänen ensimmäinen kannibaalipätkä "Kannibaalit" (1977), samana vuonna Holocaustin kanssa tehty "Talo puiston laidalla" (1980), toimintaelokuva "I predatori di Atlantide" (1983), kauhutrilleri "Kauhu kintereillä" (1988) ja Mimsy Farmerin tähdittämä jännäri "SOS Concorde lento 128 kutsuu" (1979). Cannibal Holocaust onnistuu silti ylivoimaisesti parhaiten. Toisin kun Umberto Lenzin ohjaama "Cannibal Ferox", Holocaustin tunnelma ja väkivalta ovat paljon raaemmin kuvattuja. Oikeat eläimet kuolevat (ja elokuva joutui oikeusjutuksi epäilystä snuff-leffaksi) ja elokuvan kohtalo oli sensuuri ja kokokielto monissa maissa, myös meillä Suomessa. Vasta 2001 se pääsi vapaaksi sensuurista. Gianfranco Clericin ("Murder Rock - kuoleman tanssi", "Viiltäjä") käsikirjoitus on erinomaisesti tehty. Elokuva muodostuu kahdesta jaksosta: ensimmäisessä professori Harold Monroe matkaa Amazonin sademetsiin tutkimaan kadonneen tutkimusryhmän salaisuutta. Toinen jakso koostuu tutkimusryhmän kuvaamsta filmimateriaalista. Vaikka tämä elokuva onkin vain elokuvaa on Aldo Gasparrin ("Cassandran silta", "Mustan orin paluu") tekemät erikoistehosteet todella vakuuttavia: kuolleet ihmiset seivästettynä, luurangot, ihmisen liha. Myös elokuvan käsivarakuvaus, josta vastasi Sergio D'Offizi ("Kauhujen kylä", "Väkivallan haukat"), saa aikaan ahdistuneisuutta, mikä lisää mahtavuutta. Harvan elokuvan kohdalla tulee samanlainen ahdistunut olo kun ihmisiä revitään kappaleiksi ja naisia raiskataan. Siihen kun päälle soitetaan Riz Ortolanin ("La vergine di Norimberga", "Operaatio Silmä") aivan hämmästyttävän upeaa musiikkia niin elokuvan täydet pisteet on ansaittu. Näyttelijätyö ei itse asiassa ole edes kauhean tasokasta, mutta semmoista ei odotakkaan. Pääosassa nähdään aikuisviihdepuolella enemmän vaikuttanut Robert Kerman ("Spider-Man - Hämähäkkimies", "Mangiani Vivi!", "Cannibal Ferox") joka on viiksiensä kanssa keskinkertainen proffa Monroena muttei mitenkään huono näyttelijä . Naispääroolissa nähdään kaunis, erittäin lyhyen uran tehnyt Francesca Ciardi ("Eroina", "Mosca addio"). Hänkin tekee kelpo työtä. Ciardin lisäksi kuvasryhmän muita hahmoja näyttelivät Perry Pirkanen ("Paura nella città dei morti viventi", "Cannibal ferox", "Cruel Jaws"), Luca Barbareschi ("The International", "Raamattu: Jeesus"), Carl Gabriel Yorke ("Apollo 13", "Levottomat kädet"). Jokainen tekevät kelvollista työtä rooleissaan. Sivuosissa nähdään mm. Salvatore Basile ("Cobra Verde", "Kaksi lähetyssaarnaajaa"), Ricardo Fuentes ("Apartado de correos 1001", "Lola de mi vida"), Paolo Paoloni, Lionello Pio Di Savoia ja Luigina Rocchi. Elokuvaa voisi pitää seikkailuelokuvien merkkiteoksena, loistava, raaka, mutta samalla pitää sisällään moraalisaarnan eikä jää pelkäksi läträykseksi viihteen nimissä.

Pisteet: 5/5

Harry Potter ja salaisuuksien kammio

Harry palaa Tylypahkaan toiselle vuosikurssilleen mutta jokin ei halua häntä sinne, jokin paha kangistaa jästisyntyisiä ja hämähäkit karttavat koulua. Siltä pohjilta lähtee liikkeelle J.K. Rowlingin maailmansuosion saaneen "Harry Potterin" kakkoskirjasta tehty elokuvasovitus, jonka ohjauksesta vastasi toistamiseen Chris Columbus ja käsikirjoituksesta Steve Kloves. Elokuva hipoo jälleen täydellisyyttä, monet kirjassa mainitut asiat on mukana ja Chris Columbus luo paikoin pelottaviakin kohtauksia kuten Harry ja Ron kielletyssä metsässä sekä pelottavat äänet Tylypahkassa. Lopussa mennäänkin astetta hurjempaan menoon mikä ei välttämättä sovi perheen pienemmille (elokuvan ikäraja on K-11). Elokuvan soundtrack on John Williamsin käsialaa ja kuten edellisessä osassa, elokuvan yleisilmeeseen sopivaa. Tehosteet, lavasteet ja puvustus on myös hämmästyttävän taidolla tehty. Hämähäk, Basiliski, Huispausottelu, kaikki tehty ammattitaidolla eikä tietokone näy lähes ollenkaan. Tosin lentävä Anglia-kohtaukset joistakin kuvakulmista näyttää hieman CGI:ltä, muttei pahasti. Elokuvan päätrion muodostavat tuttuun tyyliin Daniel Radcliffe (Harry), Rupert Grint (Ron) ja Emma Watson (Hermione). He kaikki ovat kasvaneet sisälle omiin rooleihinsa erinomaisesti. Sivuosissa nähdään samoja vanhoja naamoja kun ykkösessäkin kuten Richard Harris (viimeisessä Potter-leffassaan ennen kuolemaansa), Maggie Smith ja Alan Rickman. Uusia kasvoja ja ääniä elokuvassa ovat Tobby Jones ("Pappi lukkari talonpoika vakooja", "The Mist - Usva") kotitonttu Dobbyn äänenä, edellisessä jo vilahtanut Bonnie Wright ("Stranded", "The Philosophers"), isomman roolin saanut Julie Walters, Weasleyen isän roolissa oleva Mark Williams ("Rakastunut Shakespeare", "101 dalmatialaista"), Jason Isaacs ("Patriot", "La conjura de El Escorial") Lucius Malfoyna, vajaat 3 sekunttia vilahtavat Tom Knight ja Heather Bleasdale Hermionen vanhempina sekä loistava Kenneth Branagh ("Mary Shelleyn Frankenstein", "Operaatio Valkyrie") itsehyväisenä Gilderoy Lockhartina, Miriam Margolyes ("Babe - urhea possu", "William Shakespearen Romeo + Julia") professori Versona, Gemma Jones ("Bridget Jones - elämäni sinkkuna", loistava nunnaleffa "The Devils") matami Pomfreynä, Shirley Henderson ("Bridget Jones - elämäni sinkkuna", "Marie Antoinette") Murjottavana Myrttinä, loistavan roolin tekevä Christian Coulson ("Tunnit", "Hornblowerin seikkailut: Lojaalisuus") Tom Valerdona, Robert Hardy ("Järki ja tunteet", "All Creatures Great and Small") taikaministeri Cornelius Toffeena sekä aivan loistava Julian Glover ("Indiana Jones ja viimeinen ristiretki", "Erittäin salainen) Hämähäkin äänenä. Loistavat näyttelijät tekevät tästä elokuvasta loistavan, vaikkakaan kaikki eivät saa kauheasti ruutuaikaa. Myös tehosteet, musiikki ja paikoitellen hauska dialogi ovat tämän elokuvan suuria vahvuuksia.

Pisteet: 5/5

26.2

The Murder Secret

Viime vuonna katselin tämän italialaisen kauhuelokuva ja totesin sen olevan leikattu. Uusi yritys, nyt tuli leikkaamaton versio. Euroopan pornopiireissä enemmän vaikuttanut Mario Bianchi ("Koyack", "Baby nata per godere ovvero la figlia libidinosa") on ohjannut nerokkaan kauhuelokuvan ja käsikirjoittanut sen vielä. Suurimmat kompastuskivet jotka elokuva kohtaa on se että elokuvassa on ylipitkiä kohtauksia, ensimmäiset noin 30 minuuttia tylsää löpinää ja elokuvan tekijät eivät ole näemmä tienneet tekevätkö he elokuvan englanniksi vaiko italiaksi (katsoin itse italiaksi puhutun version, joka tuntui paikoin pahasti dubatulta huulisynkan perusteella). Alkupuolen pienestä tylsyydestä huolimatta elokuvasta kehittyy vanhetessaan erinomaisia kohtauksia sisältävä kauhutrilleri, jossa ei väkivaltaa ole säästelty (yksi kohtaus on kunnianosoitus Hichkockin klassisessa "Psykolle"), mutta itseäni ärsytti kaikkein eniten tekstitysten puuttuminen, elokuvan italodialogista ei ymmärtänyt mitään. Sitä ei voi laskea elokuvan viaksi, joten sen ei anneta vaikuttaa pistearvosteluun. Elokuvan soundtrack oli todella tunnelmaaluovaa ja siitä vastasi Gianni Sposito ("Ad un passo dall'aurora", "Una donna da guardare"). Musiikki onkin elokuvan parhaita elementtejä kautta elokuvan keston. Lähes loistavasta kuvauksesta vastasi taasen Silvano Tessicini ("Luna di sangue", "Il fantasma di Sodoma"). Kuvaus oli näyttävien murhajaksojen yksi elementti, mutta muuten kuvaus oli tasapaksua. Myös näyttelytyö oli sitä ei hyvää-ei huonoa tasoa. Miespääroolissa nähdään Laura Gemserin aviomies ja vuonna 1991 kuollut Gabriele Tinti ("Aavikkolento", "Emanuelle ja viimeiset kannibaalit"), joka on perheenisänä ihan ok, muttei yllä samanlaiseen draiviin kun Emanuelle-elokuvissa. Hänen vaimoaan esittää superseksikäs Adriana Russo ("Il compagno americano", "Vacanze sulla neve") joka tekee ihan ok-roolisuoritusken. Perheen lapsina nähdään superseksikäs ja söpö nuori nainen Jessica Moore ("Top Model", "Undici giorni, undici notti"), Massimiliano Massimi ja Edoardo Massimi. Martha-tätinä nähdään erittäin näyttävän roolin tekevä itävaltalainen Sacha Darwin ("Voci dal profondo", "Quando Alice ruppe lo specchio"). Yhden elokuvan parhaista rooleista tekee Darwinin lisäksi Maurice Poli ("Cani arrabbiati", "5 bambole per la luna d'agosto") Thomas-talonmiehenä. Vaikka elokuva onnistuu olemaan paikoin tappavan tylsä eikä italiankielisestä dialogista saa selvää, onnistuu viimeinen noin 50 minuuttia tykittäämän erittäin inhottavaa murhakuvastoa ruudulle kuten moottorisahalla pikkupojan pää irti nostaen elokuvan pisteitä jotenkin.

Pisteet: 3,5/5

viikko 7

13.2

Spy kids 2 - Kadotettujen unelmien saari

Robert Rodriguez jatkaa Spy Kidsin jatko-osassa mihin edellisessä osassa jäi elikkä mahtava juoni, paljon hauskaa huumoria, hyviä näyttelijöitä, kökköjä CGI-tehosteita ja lisäksi uutena elementtinä upean musiikkiraidan. Elikkäs, senhor Rodriguez tykittää ruudulle tehosteilla kyllästetyn turboahdetun lasten ja koko perheen toimintaseikkailun agenttilapsista joiden täytyy pelastaa maailma. Homma on viihdyttävää alusta lähtien eikä ylilyönteihin sorruta tehosteiden osalla jotka tuovat mieleen enemmänkin 2000-luvun XBox360:sen pelit eikä elokuvaa. Kyllä nekin ovat ihan näyttäviä eikä lapset varmaan niitä ala krittisin silmin katsomaan kun lapsille tämä on etupäässä suunnattu. Suomen K-7 ikäraja on paikallaan, senverta "rankkaa" menoa paikoitellen on tiedossa. Kuitenkin joissakin maissa on annettu K-13 joka kuitenkin on liioittelua. Musiikki elokuvassa on uskomattoman tasokasta jos verrataan ykköseen. Soundtrackin elokuvaan sävelsivät John Debney ("Sin City", "Keisarin uudet kuviot") ja ohjaaja-käsikirjoittaja-kuvaaja-säveltäjä Robert Rodriguez. Viihdyttävyydeltään elokuva on ykköstä parempi, myös näyttelijät suoriutuvat rooleistaan paremmin kun ykkösessä. Päärooleissa ovat tutut naamat: Daryl Sabara ja nätti teini Alexa Vega sekä espanjan lahja maailmalle Antonio Banderas ja nätti Carla Gugino. Banderas ja Gugino jäävät statisteiksi kuitenkin lasten klaaratessa homma kotiin mutta he suoriutuvat erinomaisesti tehtävästään. Myös Steve Buscemi ("Reservoir Dogs", "Monsterit oy") onnistuu erinomaisesti kahjonna tutkijana. Myös ensimmäisessä osassa näytellyt Mike Judge on ilmiömäinen "pahis". Latinoveikot Cheech Marin ja Danny Trejo tekevät kivat pikku roolit, mutteivat ole juonen kannalta tärkeitä kuten ykkösessä. Myös pahana poikana nähtävä Matt O'Leary ("Death Sentence", "Die Hard 4.0") on hyvä, mutta hänen siskoaan näyttelevä Miley Cyrusin kaverina Hannah Montanassa tutuksi tullut Emily Osment on ilmiömäinen söpönä tyttönä. Sivuosissa nähdään myös hyvät ja hauskat roolit tekevät Ricardo Montalban ("Taistelutanner", "Mies ja alaston ase") ja Holland Taylor ("Blondin kosto", "Truman Show"). Myös Gossip Girlsissä mainetta niittänyt Taylor Momsen on sievä omassa pienessä roolissaan. Näyttelijät ovat siis loistavia, juoni mielenkiintoinen ja ohjaus pelaa. Ainoa miinus tulee siis pelimäisistä efekteistä.

Pisteet: 4,5/5

Woman on Top

Voe jehna kuinka hyvä romanttinen komedia tämä Fina Torresin ("Oriana", "Habana Eva") elokuva olikaan. Vera Blasin kirjoittama elokuva kertoo nuoresta Isabellasta joka jättää pettävän miehensä ja matkaa Baiasta Yhdysvaltoihin. Upeasti brassimusaa, eksotiikkaa ja tavallista jenkkikomediaa yhdistelevä komedia jaksaa naurattaa koko 1,30 tuntisen mitä kestää. Juoni vain on niin kaavamainen että jo ensimmäisen vartin jälkeen tietää suurinpiirtein mitä tuleman pitää. Huumori on kuitenkin hauskaa ja elokuvan brassimusiikki erittäin upeaa kuultavaa. Harmi ettei Luis Bacalov ("Il postino - posteljooni", "Django") pääse musiikkeineen niin esille. Muuten musapuoli on erittäin hyvin kuosissa. Samoin elokuvan näyttelytyö, joka edustaa genrensä kärkipäätä. Seksikäs ja todella kuuma espanjalainen Penélope Cruz ("Volver - Paluu", "Vanilla Sky") on loistava valinta brassitytöksi. Miespääroolissa nähdään brassi Murilo Benício (telkkusarjat "Pé na Jaca", "Ti Ti Ti") joka tekee televisionäyttelijäksi yllättävän ehjän roolisuorituksen. Harold Perrineau ("William Shakespearen Romeo + Julia", "28 viikkoa myöhemmin") tulkitsema transvestiitti Monica taas on aivan hemmetin hauska. "Toisessa miespääroolissa" nähdään Mark Feuerstein ("Mitä nainen haluaa", "Uhma") joka tekee vahvaa työtä kanssa, mutta jää Benícion varjoon silti. Sivuosissa nähdään mm. John de Lancie, Anne Ramsay, Ana Gasteyer, Analu De Castro, Thais De Sá Curvelo sekä Eliana Guttman ja Eduardo Mattedi. Näyttelytyö on hyvää, samoin brassimusa, mutta juoneen olisi voinut hyvyydestä huolimatta lisätä joitakin uusia elementtejä jottei se olisi ollut ihan niin kliseinen. Hauskoja vitsejä mutta paikoin vakavastikkin otettavia kohtauksia. Erittäin tasokasta romanttista komediaa.

Pisteet: 4/5

14.2

Hyvät, Pahat ja Rumat

Sergio Leone (1929-1989) tunnetaan monista leffoista, etupääsä spaghettiwesterneistä kuten "Huuliharppukostaja" ja "Vain muutaman dollarin tähden". Myös tämä "Dollari-trilogian" päätösosa edustaa samaa kivenkovaa western-sarjaa. Tosin sanoen, elokuva on Leonen upein heti "Huuliharppukostajan" jälkeen. Elokuvassa on kaikki mitä hyvä Western edellyttää: autiomaata, aseita, kaksintaistelu, kaunis nainen (tosin vajaan minuutin), hirttäjäisiä, hurttia huumoria, likaisia miehiä, taisteluita, sotaa, vankileiri, kidutusta, räjäytys, hautuumaa, luostari, munkkeja, roistoja, cowboy yms. Leonen kanssa elokuvan käsikirjoituksen ideoivat Luciano Vincenzoni ("Vain muutaman dollarin tähden", "Maahan, senkin hölmö!"), Agenore Incrocci (erittäin loistava komedia "Suuri keikka Madonna-kadulla", "I nuovi mostri"), Furio Scarpelli ("Concorrenza sleale", "Punainen muurahainen") sekä englantidubin dialogin kirjoittanut Mickey Knox (mm. "Huuliharppukostaja" ja Jesus Francon kalkkuna "X312 - Flug zur Hölle"). Tarinassa on monia ikimuistoisia kohdauksia kuten klassinen loppuammuskelu hautausmaalla, Tucon hirttäjäiset, aavikkomatka ja vankileirijakso ja tietysti loppupuolen sotascene. Kaiken tietysti kruunaa Ennio Morriconen ("Once Upon a Time in America - suuri gangsterisota", "Huuliharppukostaja") aivan hämmentävän upea soundtrack (jolla kuullaan mm. klassinen teema sekä "Il Triello" ja "L'estasi dell'oro") sekä Tonino Delli Collin ("Kaunis elämä", "Kaupungin kaunein tyttö") kuvaus on häikäisevän upeaa katseltavaa tuoden elokuvaan paljon tunnelmaa. Näyttelytyö on sitä tuttua italowesterntasoa. Pääkolmikkona shown varastavat Clint Eastwood, Eli Wallace ja Lee Van Cleef. Heistä ei löydy pahaa sanottavaa, eikä myöskään sivuosissa nähtävistä Aldo Giuffrèsta ("Eilen, tänään, huomenna", "Napolin neljä päivää"), Luigi Pistilli ("Kosto odottaa", "Reazione a catena"), Rada Rassimov ("Verinen paroni", "Hiipivä kauhu") sekä Mario Brega, Aldo Sambrell ja kalkkunoissa nähty Romano Puppo. Itse elokuvassa ei ole vikaa mutta teatterissa kun sen kävi katsomassa joutui odottamaan 9 kertaa kun kelaa vaihdettiin. Se vei kyllä leffanautintoa pois suuresti. Muuten loistava elokuva.

Pisteet: 5/5

16.2

Robert - ei - saa

Pascal Bonitzer ("La belle noiseuse - tuntematon mestariteos", "Mene, tiedä") on itselleni tuntematon ohjaaja-käsikirjoittaja, mutta tämä vuonna 1999 valmistunut ranskalainen draamakomedia todistaa että mies osaa ohjata hyvää elokuvaa, komediana tosin tämä on hemmetin surkea mutta draamana kelpo esitys. Tarina on mukava ja loppu hieman hämmentävä. Elokuvassa ei loppujen lopuksi ole kuin yksi ongelma, musiikki. Varsinaista musaa ei ole kuin muutamassa kohdin missä se on kuunneltavaa mutta sitä on liian vähän ja sillä olisi voinut luoda upean äänimaailman elokuvaan ja lisätä tunnelmaa. Huumori on myös onnetonta, mutta jos unohdetaan että kyseessä olisi komedia elokuva on keskitason ranskisdraama. Elokuvan dialogi on tosiaankin todella kuumottavaa kuten takakansiteksteissä kehutaan. Tulee mieleen HC-pokeilu dialogista ja pistä K-12 (K-11) ikäraja hieman ihmetyttää kun puhutaan perspanosta, kullista, orgasmista ja mistä vielä. Näyttelijätkin osaavat hommansa kuten miespääroolissa nähtävä Fabrice Luchini ("Herttuan miekkamies"; "Paris") joka tekee todella vakuuttavaa työtä muuttuen roolissaan kohti miehisyyttä. Naisrooleissa nähdään kauniit Sandrine Kiberlain ("Betty Fisher"; "Minä, sotasankari") ja euroopassa ja pohjois-Amerikassa uraa luonut Valentina Cervi (vampyyrisarja "True Blood", "Lena: The Bride of Ice") jotka kumpikin ovat loistavia. Näyttelijöiden kemia toimii erinomaisesti yhteen. Sivuosissa ovat hyviä myös mm. Michel Piccoli ("Keskipäivän aave", "Atlantic City"), Laurent Lucas ("Harry, un ami qui vous veut du bien", "Lemming"), Bernadette Lafont ("Äiti ja huora", "Prête-moi ta main") sekä myös viehättävä Nathalie Boutefeu ("Son frère", "Un secret"). Ilman hyvää kässäriä ja laadukasta näyttelytyötä voisi elokuva olla susi. Nyt se on LÄHES täydellinen hieman hymyä huulille saava romanttinen draama.

Pisteet: 4/5

17.2


Suicide Club

Shion Sono tuli tutuksi itselleni viime vuoden huhtikuussa kun näin Night Vision-leffafestareilla äijän ohjaaman nerokkaan draamatrillerin "Cold Fish". Nyt tuli katsutta herran varhaisempaa tuotantoa, vuonna 2001 valmistuntut draama(kauhu)trilleri, joka oli todella loistava paketti alusta asti, se ei ole mitään muuta kun nerokkaasti kuvattu ja kerrottu trilleri itsemurhaklubista. Elokuva saa katsojan pohtimaan mikä onkaan itsemurhan tarkoitus vai onko sillä mitään tarkoitusta? Eikö ihmiselämä ole arvokasta? Onko vai eikö, se selviää 1,5h;ssa elokuvassa. Elokuva ei ole komediaa nähnytkään vaikka IMDb:ssä se komediaksi luokitellaan. Ainoastaan muutamat itsemurhat ovat hou-hou-hou materiaalia, muuten Sono vyöryttää melko ilkeää materiaalia ruudulle. Elokuvassa on sisältöä, mutta länsimaalaiselle se ei aukea kovinkaan hyvin. Sonon upeaa ohjaustyötä korostaa vielä Tomoki Hasegawan ("Noriko no shokutaku") säveltämä upea musiikki. Lisäksi myös Dessert-niminen tyttöbändi (Chika Kumagai, Saon Fujita, Tomoe Adachi, Miyu Sawada, Kazumi Sekine) tekee laatutyötä muutaman loistavan kappaleen kanssa. Parhaiten jäävät mieleen kappaleet "Sûsaido kissu", "Pazuru" ja "Mail Me". Kappaleet on kirjoittanut Haruko Momoi. Tehosteet ovat elokuvassa todella vakuuttavia, verenlennätys on hienon näköistä kuten aloituskohtauksesta voidaan todeta jossa 50 lukiolaistyttöä hyppäävät junan alle. Muutamissa kohtauksissa Kazuto Saton ("Kuro no tenshi Vol. 1", "Monday") kuvaus aiheuttaa kylmiä väreitä selkäpiihin. Vielä kun pakettiin ynnättään loistavat näyttelijät. Pääroolissa nähdään loistavaa työtä tekevä Ryo Ishibashi ("Audition", "Rogue Assassin"). Myös Masatoshi Nagase ("Mystery Train", "Kakushi ken oni no tsume") on vakuuttava omassa osassaan. Japanilainen hevimuusikko Rolly Teranishi ("Saya-zamurai", "Perhonen sydämessä") tekee maagista työtä pahiksena ja on niin sadisti ettei tosikaan. Myös kaunis Sayako Hagiwara ("Hazard") on sivuosassaan hyvä. Muut näyttelijät käyvät vain piipahtamassa ruudulla, mutta pienistä rooleista voisi esille nostaa mm. Yôko Kamon ("Kibakichi: Bakko-yokaiden 2", "Dog Star") sekä Takashi Nomura ("Koroshi no rakuin", "Kimi ga seishun no toki") sekä Mika Kikuchi ("Pokemon fushigi no dungeon: Shutsudo Pokémon kyujotai ganbarus!", "Battle Royale II"). Näyttelijät tekevät laadukasta työtä, niin ohjaaja sekä säveltäjä. Upea tutkielma itsemurhasta Shion Sonolta.

Pisteet: 5/5

Sydämen kuiskaus

Mimi wo sumaseba tai suomalaisittain Sydämmen kuiskaus on Studio Ghiblin tuotantoa vuodelta 1995 ja elokuvana yksi studion parhaista tuotannoista (jos joskus tekisivät jonkun huonon elokuvan). Elokuva on animoitu todella kauniita ja elokuvan ohjaaja Yoshifumi Kondô (ollut animoimassa klassikoita kuten "Tulikärpästen hauta", "Prinsessa Mononoke", "Kikin lähettipalvelu", "Porco Rosso") on ohjannut kauniin, paikon hauskan, myös surullisia elementtejä esittävän animaation kahden nuoren rakkaudesta. Elokuvan on käsikirjoittanut studio Ghiblin keulahahmoihin kuuluva animeikoni Haya Miyazaki Aoi Hiiragin mangan pohjalta. Tämä elokuva poiki myös vuonna 2002 epävirallisen jatko-osan "Kissojen valtakunta". Elokuvan maisemat ovat kauniita, samoin liikeanimaatio on sujuvaa eikä virheitä pilkottele. Samoin Yuji Nomin ("Viimeinen keisari", "Kissojen valtakunta") säveltämä soundtrack on lumoavan kaunista. Elokuvassa kuullaan Olivia Newton-Johnin kappale "Country Roud, Take Me Home" sekä sen japaninkielinen cover-versio joka on myös todella kaunis. Tämän elokuvan kautta aloin aikoinaan pitäämään Newtonin musiikista. Pääosassa kuullaan Youko Honna ("Omohide poro poro", "Kissojen valtakunta") ja Kazuo Takahashi ("Omohide poro poro", "Ashita heno kakehashi"). Kummankin kemia pelaa hyvin yhteen. Sivuosassa kuulaan monien elokuvien veteraani Keiju Kobayashi ("Gojiran" vuoden 1984 versio, Akira Kurosawan "Samuraimiekka") sekä Shigeru Tsuyuguchi ("Kozure ôkami: Ko wo kashi ude kashi tsukamatsuru", "Akai satsui"). Päähenkilön vanhempien rooleissa kuulaan Shigeru Muroi ja Takashi Tachibana ja siskona Yorie Yamashita. Ääninäyttely on ensiluokkaista, samaten musiikki ja tarina.

Pisteet: 5/5

18.2

Laputa- Linna taivaalla

Hayao Miyazaki tunnetaan monista upeista animaatioelokuvistaan, sitä on myös tämä vuonna 1986 Tuulen laakso Nausicaän hengessä tehty Laputa. Toimintaa, huumoria, romantiikka, loistavia tehosteita, hyvää musiikkia (Joe Hisaishin säveltämää sekä kaunis kaunis lopputunnari) ja maagisen nättiä animaatiota. Tarina on upeasti tehty ja visuaalinen ilme on kauneinta mitä koskaan tullaan näkemään (muissa kun animeissa). Hisaishin säveltämä musiikki on kaunista, todella kaunista. Tuttuun tyyliin elokuva viliseen viittauksia moniin Miyazakin elokuviin ja niitä viittauksi on kiva pongata elokuvasta. Ensimmäistä kertaa huomasin kuinka kaunis elokuva onkaan. Ennen tätä katselukertaa elokuva oli vain 3/5 elokuvakokemus, mutta nyt loppulaulu sai ihon kananlihalle ja kuvaksen kauneus oli henkeäsalpaavaa. Myös päärooleissa kuultavat Mayumi Tanaka ("Dragon Ball Z: Doragon bôru zetto", "Dragon ball Kai: Doragon bôru Kai") ja Keiko Yokozawa ("Wakakusa no Shârotto", "Dragon Ball Z") tekevät hyvää työtä. Sivuosista ei voida unohtaa mainita Kotoe Hatsuita ("Black Board", "Sono gosôsha wo nerae: 'Jûsangô taihisen' yori") ja Minori Teradadaa ("Nikudan", "Maboroshi no hikari") jotka ovat juonen kannalta hyvinkin tärkeitä. Muutkin näyttelijät tekevät hahmoistaan eläviä. Miyazakin elokuvia on vaikea mennä pistämään järjestykseen. Tämä on sitä perushyvää Miyazakia.

Pisteet: 5/5

Moolok

Huokaus! Tämä Adolf Hitlerin viimeisistä päivistä, tai tarkalleen yhdestä niistä, kertova venäläis-saksalais-japanilas-ranskalais-italialainen draama on todella tylsä ja mielenkiinnoston. Ohjaaja Aleksandr Sokurov ("Russkiy kovcheg", "Mat i syn") ei ole saanut aiheesta irti yhtään mitään, elokuvan kässäri on pelkkää paskanjauhantaa Baijerissa olevassa Sudenpesässä Aatun, Evan, Goebbelsin pariskunnan ja Martin Bormanin kesken. Käsikirjoituksesta vastasivat Yuri Arabov ("Solntse", "Telets") ja Marina Koreneva ("Faust") ja siinä olisi saanut olla jotain muutakin kun sitä paskanjauhantaa. Eihän tässä ole juontakaan. Soundtrack käsitti kaunista musiikkia sekä saksalaista marssimusiikkia. Myös kuvaus (Aleksei Fyodorov, Anatoli Rodionov ) on kohtuu tasokasta, varsinkin muutamat kohdat joissa kuvataan Baijerin kauniita maisemia. Yksi elokuvan suurista mokista oli se että hahmot olivat kuin jostain tusinakomediasta eikä niillä ollut pahemmin historiallista pohjaa. Aatu oli liian hyväkuntoinen, Eva nätti huishapeli, Josef Goebbels pieni mies ja muut siltä väliltä. Eva Braunin roolissa nähdään Yelena Rufanova ("Udalyonnyy dostup", "Boginya: kak ya polyubila") joka tekee ihan kelpo roolityötä. Adolf Hitlerin roolissa vehtaa Leonid Mozgovoy ("Raja 1918", "Dyuymovochka") joka jää kauas esimerkiksi Bruno Ganzin roolisuorituksesta. Magda Goebbelsinä nähdään ok työtä tekevä Yelena Spiridonova, Josefina Leonid Sokol. Rooleissa nähdään myös Vladimir Bogdanov, Anatoli Shvedersky, Natalya Nikulenko ja Rasina Tsydalko. Kaiken kruunaa että venäläisnäyttelijät on dubattu saksaksi realismin nimissä. Yksi huonoimpia elokuvia mitä olen nähnyt.

Pisteet: 2,5/5

Digimon Adventure 02 - Hurricane Touchdown! The Golden Digimentals

"Digimon"-elokuvan kolmas episodi kokonaisuudessaan on tämä Shigeyasu Yamauchin ("Doragon bôru Z 8: Moetsukiro!! Nessen retsusen-chô gekisen", "Doragon bôru Z 12: Fukkatsu no fyushon!! Gokû to Bejîta") ohjaama kolmas Digimon-elokuva, jolla on pituutta vain 64 minuuttia mutta sisältö on täyttä asiaa. Harvoin tulee vastaan animaatiota joka osaa olla yhtä liikuttava kuin tämä, mutta silti niin tavanomaista toimintarymistelyä. Kässäri on mielenkiintoinen eikä tämä alkuperäinen japaninkielinen (myös englantia japanilaisittain puhutaan hieman) hypi epäloogisesti kuten jenkkiadaptaatio. Reiko Yoshidan ("Kissojen valtakunta", "Tokyo Mew Mew") käsikirjoitus on koukuttava ja alusta loppuun asiapitoinen. Myös Takanori Arisawan säveltämä kitaramusa on upeaa kuunneltavaa, suorastaan fantastista eikä laulettu musiikki ole myöskään poikkeus. Animaatiotaso verrattuna sarjaan on karmea, mutta silti erittäin nättiä ja elokuvaan sopivaa. Ääninäyttelijät kuten Kae Araki, Reiko Kiuchi, Nami Miyahara, Tomomichi Nishimura ja Junko Noda tekevät laadukasta näyttelytyötä. Myös ääninäyttelijäsuosikkini Ai Maeda (AiM) tekee alkupuolella ihan pienen piipahduksen mikinvarteen. Ei mitään pahaa sanottavaa elokuvasta, täysin kympin työ.

Pisteet: 5/5

19.2

Perikato

Siinä missä eilen katsottu "Moloch" oli surkea ja tylsä, on Oliver Hirschbiegelin ("Das Experiment", "Tunkeutujat") ohjaama kuvaelma Hitlerin ja Berliinin viimeisestä kuolinkamppailusta keväällä 1945 maagisen loistava. Hahmot ovat niin uskottavia että luulisi katsovansa dokumenttia, raunioitunut Berliini (kuvattu suurimmaksi osaksi yhdellä kadunpätkällä Pietarissa) on hyvin lavastettu, ruumiit ja voivottavat haavoittuneet ovat aidon näköisiä ja realisimi on todella hyvin saatu aikaan. Kahteen kirjaan ( "Der Untergang: Hitler und das Ende des Dritten Reiches" ja "Bis zur letzten Stunde") sekä Bernd Eichingerin ("Parfyymi", "Baader Meinhof komplex") käsikirjoitukseen perustuva tarina ei ala moralisoimaan tarinan hahmoja ja miksi he tekivät juuri näin vaan kuvaavat nämä ihmisinä jotka vain ovat osa historiaa. Hitler, Göebbels, Himler, Speer... ovat elokuvassa ihmisiä ja vain ainoastaan ihmisiä eikä hirviöitä kuten monet Hollywood-leffat heidät kuvaa. Elokuva kerrotaan Hitlerin sihteerin Traudl Jungen näkökulmasta. Vaikka elokuva keskittyy vahvasti Hitlerin ja hänen lähimpien henkilöiden elämään Berliinin bunkkerissa, seurataan elokuvassa mm. erään elokuvaa varten luodun Hitlerjugendsotilaan, Peter Kranzin tarinaa sekä muutamia Berliinin taistelun merkkihenkilön kuten Ernst-Günter Schenckin, Werner Haasen, Helmuth Weidlingin vaiheta. Elokuvan soundtrack on todella kaunista Stephan Zachariaksen ("Was tun, wenn's brennt?", "Late Show") musiikkia. Vaikka ohjaus on nerokasta, juoni etenee sujuvasti ja lavastus ja puvustus on upeaa musiikista puhumattakaan, suurin kiitos loistavasta elokuvasta menee elokuvan loistaville näyttelijöille, varsinkin Hitlerin roolissa nähdylle Bruno Ganzille ("Luther", "Leipää ja tulppaaneja") joka tekee ehkäpä uransa parhaimman roolisuorituksen henkisesti sairaana ja riutuneena Hitlerinä. Myös Traudl Jungen roolissa nähty nuori romanialainen Alexandra Maria Lara ("Baader Meinhof komplex", "Youth Without Youth") on vakuuttava sekä myös silmänilo. Muissa rooleissa oli iso nippu vakuuttavia saksalaisia kuten Corinna Harfouch, Ulrich Matthes, Juliane Köhler, Heino Ferch, Christian Berkel ja Thomas Kretschmann, unohtamatta tietenkään lapsinäyttelijöitä: Donevan Gunia, Yelena Zelenskaya, Laura Borlein, Julia Bauer, Gregory Borlein, Charlotte Stoiber, Amelie Menges ja Aline Sokar. Goebbelsien lapset (6 viimeisintä nimeä) olivat hemmetin hyviä, niin myös Hitlerjugendin nuoret Donevan Gunia ja Pietarilainen Yelena Zelenskaya. Vajaat 3h menevät nopeasti koska elokuva on niin loistava.

Pisteet: 5/5

Prinsessa Mononoke

Haya Miyazakin ylivoimaisesti parhaita elokuvia on tämä vuonna 1997 valmistunut elokuva joka kertoo nuoresta soturista Ashitakasta ja metsästä elävästä susitytöstä Sanista ja heidän taistelustaan kirousta ja rautasulattamon hallitsija Eboshia vastaan. Ensi kerran kun teatterissa näin tämän ei tämä sytyttänyt, mutta toinen ja kolmas katselu avasivat elokuvan hienoutta minulle. Loppujen lopuksi tämä elokuva kuuluu myös Joe Hisaishin parhaisiin sävellyksiin, myös tunnuslaulu on pirun nätti. Eipäs vaan todella nätti. Animaatio on kaunista katsottavaa, taistelut graafisia (K-7 ikäraja pistää ihmetyttämään, K-11 olisi parempi), tarinan mielenkiintoinen eikä lainkaan tylsä. Elokuvan äänimaailma on upea: päärooleissa kuulaan Yôji Matsuda ("Tuulen laakson Nausicaä", "Dogura magura"), Yuriko Ishida ("Pom Poko", "3-4 x jûgatsu") ja Yûko Tanaka ("Maameren tarinoita", "Hotaru"). Kaikki kolme tekevät vakuuttavaa ääninäyttelytyötä. Myös Kaoru Kobayashi, Tsunehiko Kamijô ("Porco Rosso", "Henkien kätkemä"), Masahiko Nishimura ("Rajio no jikan"; "Kuroi ie") ja Sumi Shimamoto ("Tuulen laakson Nausicaä", "Naapurini Totoro") tekevät etevää äänityöskentelyä tässä täydellisessä elokuvassa.

Pisteet: 5/5

Memories

Tulipa jälleen katsottua tämä Shigeru Watanaben ("Mahô tsukai tai!", "Aaveääni") tuottama kolmesta lyhytanimaatiosta koostuva anime-elokuva. Arvostelen nyt jokaisen elokuvan muutamin sanoin. Ensimmäinen näistä kolmesta on paras, nimittäin Kôji Morimoton ("Ai monogatari", "Animatrix") ohjaama sci-fi/kauhu/draama johon käsikirjoittaja, legendaarinen Satoshi Kon ("Tokyo Godfathers", "Paprika") on ottanut vaikutteita monista sci-fikauhun merkkiteoksesta kuten "Alien-kahdeksas matkustaja" ja Stanley Kubrickin sci-fimerkkiteoksesta "2001: Avaruusseikkailu". Tarina on itsenäisenä lyhytelokuvana loistava, erittäin hyvin toteutettu psykologisen animekauhun merkkiteos. Se pelottaa, toimii hyvänä draamana ja kaunis animaatio (josta tulee jostain syystä mieleen enemänkin mieleen ranskalainen animaatio/sarjakuva kun perinteinen anime). Musiikin, joka on tunnelmaan sopivaa, on säveltänyt Yôko Kanno ("Cowboy Bebop: Tengoku no tobira", "Shimotsuma monogatari") sekä myös italiankielinen oopperamusiikki. Ääninäyttely toimii myös kybällä. Päärooleissa kuulaan Kôichi Yamadera ("Paprika", "Jûbê ninpûchô"), Tsutomu Isobe ("Burakku ragûn", "Cowboy Bebop: Tengoku no tobira") ja Gara Takashima ("Ekusu makina", "Mahô no yousei Pelsia"). Ääninäyttelijät tekevät hyvää työtä, samoin animaattorit ja käsikirjoittajat. Vaikuttava kertomus tuo mieleen hyvin monet avaruuselokuvat.

Toisena kertomuksena nähdään Tensai Okamuran ("Wolf's Rain", "Sôru îtâ") ohjaama "Stink Bomb", joka edustaa vähän koomisempaa toimintakauhua. Elokuvan luojan Katsuhiro Ohtomon ("Metoroporisu", "Suchîmubôi") kirjoittama elokuva kertoo nuortesta lääkefirman työntekijästä joka nuhasena ottaakin väärää lääkettä ja muuttuukin tietämättään tappavaa kaasua levittäväksi tappokoneeksi. Japanin ja USA:n armeija aloittavat kaikella kalustollaan taiston yhtä miestä vastaan ja pistävätkin tietenkin puoli Japania maan tasalle. Tarina on mielenkiintoinen, mutta kyllä "Metropoliksen" ja "Steam Boyn" kirjoittajan olisi luullut saavansa tarinaan vielä hieman lisää syvyyttää. Tarina on ihan kiva "Gojiran" lievänpuoleinen kopio, mutta silti homma maistuu vähän puulta. Tuhoa syntyy kiitettävästi ja Jun Miyaken ("Mask de 41", "Naiset") säveltämä jazz-musiikki on kivaa kuunneltavaa. Animaatiokin näyttää tässä osassa enemmän animelta. Homma on pienistä vioistaan huolimatta sujuvaa. Pääroolissa kuullaan Hideyuki Hori ("Saint Seiya", "Perfect Blue") joka tekeekin kohtalaisesti nuoren tiedemiehen roolin.

Kolmas osa olikin sitten surrealismin puolelle menevä Katsuhiro Ohtomon ohjaama "Cannon Fodder", joka kertoo yhdestä päivästä kaupungissa jonka tehtävänä on ampua isoilla tykeillä naapurikaupunkia. Elokuvasta voisi sanoa sen että se on taiteellista paskaa joka on silti aivan helvetin loistavasti tehty. Hiroyuki Nagashiman ("964 Pinocchio", "Enjeru dasuto") musiikki olisi voinut tulla hieman selvemmin esille, mutta muuten tämä elokuva ei ollut mikään huono. Animaatio tuo mieleen vanhat 1950-1960 lukujen animet ja myyrä-animaatiot. Myös natsismi, Neuvostoliitto ja keisarillinen Japani tulevat elokuvassa esille pienten viittausten kautta. Tekijät ovat ehkäpä ajatelleet tämän pieneksi kritiikiksi sotaa ja diktatuuria kohtaan. Se tuleekin hyvin esille lopussa kun perheen pieni poika kysyy isältään "Miksi me oikein sodimme?" johon isä vastaa että "ymmärät sen sitten vanhempana". Elokuvassa ei pahemmin ole ääninäyttelijöitä, mutta rooleissa ovat Keiko Yamamoto (Takeshi Kitanon "Hana-Bi - tulikukkia", videopeli "Kingdom Hearts II"), Keaton Yamada ("Berusaiyu no bara", "Chôdenji robo Kon-Batorâ bui"), Isamu Hayashi ja Ryûji Nakagi ("Innocence", "Appurushîdo") joista kukaan ei tee mitään hämmentävän upeaa työtä. Kaikin puolin kelpo kolmen lyhytelokuvan kokonaisuus.

Pisteet: 4,5/5

Viikko 6

6.2

Godzilla Raids Again

Vuonna 1954 Ishirô Honda ohjasi Toho-studioiden suurmenestyksen "Gojira" tai länsimaalaisittain "Godzilla". Täytyyhän suursuosion saanelle leffalle vääntää jatkoa ja vuotta myöhemmin Motoyoshi Oda ("Onibi", "Tomei ningen") astui puikkoihin ja ohjasi tämän jatko-osan "Gojira no gyakushû". Kaksikon Shigeaki Hidaka ("Tegami o kakeru", "Aishu no machi ni kiri ga furu") ja Takeo Murata kynästä on tullut tarina joka jää reilusti ykkösosan jalkoihin. Pienoismalleja ei tuhota tarpeeksi ja juoni on jotenkin köykäisempi. Loppukin on liian yksikertainen verrattuna ykköseen. Katsomassani nettiversissa kuvanlaatu ei päätä huimannut, mikä voi olla osasyy sille että efektit eivät olleet niin vakuuttavia. Tarinassa oli yksi upea ja koskettava kohtaus, jossa kuvattiin rauniotunutta Osakaa Gojiran tuhon jäljiltä. Gojiran lisäksi tässä vilahtaa Angisaurus niminen hirviö taistelemassa Gojiraa vastaan. Musiikkipuolella oli tehty hyvää työtä. Masaru Satôn ("Seittien linna", "Yojimbo-onnensoturi") säveltämä soundtrack oli todella kaunista kuuneltavaa. Kaiken kruunaa vielä Hoshino Miyoko ihanan lauluäänensä kanssa yhdessä elokuvan kohtauksista. Käsikirjoitus ja ohjaus tarjoaa ykköstä köykäisemmän paketin, mutta näyttelijät klaaraavat sitten muutaman pisteen elokuvalla. Päärooleissa nähdään Hiroshi Koizumi ("Jättihirviöiden kaksintaistelu", "Mosura"), joka tekeekin todella vakuuttavaa jälkeä. Toisessa miespääroolissa nähdään Akira Kurosawan elokuvissa nähty Minoru Chiaki ("Kätketty linnake", "7 samuraita"). Mies on huumoripitoisemmassa roolissa. Naiskauneutta edustaa 25.-vuotias kaunokainen Setsuko Wakayama, joka valitettavasti menehtyi vain 54 vuotiaana. Näyttelytyö on laadukasta, mutta silti elokuva jää Ishirô Hondan "Gojiran" jalkoihin.

Pisteet: 3,5/5

Lassie ja puuma

Vuonna 1943 valmistui yksi kaikkien aikojen parhaista perhe-elokuvista, "Lassie palaa kotiin". 1960-1970 luvuilla väännettiin televisiolle kymmeniä "Lassie"-elokuvia, myös tämä William Beaudinen ohjaama perhewestern. Viime viikolla katselin Beudinen vuonna 1975 ohjaaman "Lassie ja kolme koiranpentua"-elokuvan joka ei ollut niin kummoinen teos. Josko tämä 8 vuotta aiemmin, 1967 tehty telkku-Lassie olisi yhtään parempi. No, paskan marjat, samanlaista tylsähköä Lassie maleksii preerialla ja pelastaa syyttömän hengen-stoori kun aiempikin. Täytyy kyllä myöntää että Beudine osaa ohjata eläimiä erinomaisia, mutta silti tavanomainen seikkailuelokuva tämä on. Ilmakuvaukset ovat kuitenkin nättejä. Käsikirjoituksesta tulee sellainen kuva että kirjoittajat Robert Schaefer ja Eric Freinwald eivät ole oikein tienneet tekevätkö he elokuvaa Lassiesta vai säätutkimuksesta, niin paljon kaikkea turhaa mukaan on väen vängällä tungettu. Viimeinen 20-minuuttia on itse-asiassa lähes turhaa täytettä ja alusta olisi voinut karsia Lassie haahuilee ympäri ämpäri-skenejä muutaman. Muuten elokuva edustaa 60-luvun televisioelokuvaa ok tavalla. Vielä kun elokuvaan lisätään Nathan Scottin todella kaunis musiikkiraita, joka häikäisee korvaa. Näyttelytyö Lassieta lukuunottamatta edustaa 60-luvun televisionäyttelijäkaartia. Rooleissa nähdään Robert Bray ("Bussipysäkki", "Aseeni on nopea"), kaunis Merry Anders ("Kutita minua", "Patty"), Les Brown Jr. ("Police Story", "Wild Wild Winter"), Burt Douglas ("Saalinjako", "The Edge of Night") sekä Stuart Randall ("Intiaanprinsessa", "Kiellettyä!"). Näyttelijät jäävät Lassien rinnalla aika juonen kannalta turhiksi, mutta silti niitä kuvata omiks tarpeikseen. Elokuva ei onnistu aiheuttamaan minkäänlaisia säväreitä itselleni.

Pisteet: 3/5

7.2

Godzilla, King of the Monsters!



Tämä "amerikkalainen" Godzilla kuuluu lajiin "miksi pitikään tehdä". Elokuva on leikattu ja parsittu kasaan alkuperäisen leffan materiaalista ja kuvattu lisäksi Terry O. Morsen ("Sininen Havaiji", "Unknown World") ohjaamana mukaan ympättyä lisämateriaalia, jossa ei ole mitään muuta kun se että Raymond Burr (poliisisarjat "Perry Mason" ja "etsivä Ironside") seisoskelee siellä missä tapahtuu ja Burrin kertojaääni kertoo katsojalle mitä milloinkin tapahtuu. Täytyy kyllä nostaa peukkuja Morselle siitä että on saanut ympättyä pätkät jotenkuten onnistuneesti alkuperäiseen elokuvaan. Burrihan ei tee elokuvan tarinan kannalta mitään erikoista, herää siis kysymys, mitävarten hän on mukana elokuvassa? Muutkin jenkkikuvaskohtien näyttelijät vain seisovat tyhjänpanttina. Burrko on lopulta elokuvan suuri sankari? Vielä tulee miinusta siitä että alkuperäisen elokuvan sanoma ja henkilöhahmojen suuhteet on vesitetty surkean englantidubin ja kohtaustrimmerin takia. Monet tärkeät kohdat on pilattu, mutta luojalle kiitos että sitä elokuvan surullisinta kohtausta jossa tyttökuoro laulaa ei ole pilattu. Loppu onkin sitten pilattu aivan toivottoman paskalla dubilla. Japsiversion tehosteet ovat sitä perusvarmaa 50-lukua. Akira Ifukuben nätti musiikkiraita on sentään osattu jättää omalle paikalleen ilman muutoksia. Näyttelytyö on hyvää, miinus jenkkiversion uudet näyttelijät kuten Raymond Burr, Frank Iwanaga ja Mikel Conrad. Japsit hoitavat homman kotiin, mutta Hondan alkuperäisvisioita pilataan urakalla niin eivät alkuperäisnäyttelijätkään pääse pahemmin loistamaan. Kaiken kruunaa vielä karsea enkkudubbaus joka vie hahmoilta pois inhimillisyyttä.

Pisteet: 2,5/5

Battle Beyond the Sun

1960-luvun alkupuoliskolla ohjasi neuvostoliittolainen kaksikko Mikhail Karzhukov ja Aleksandr Kozyr sci-fiseikkailun, jonka amerikanoikeuden osti muuan Roger Corman. Hän sitten väänsi oman versionsa elokuvasta, toisinsanoen kuvaten alkuperäiseen elokuvaan lisäksi omaa materiaaliaan, jonka ohjauksesta vastasi myöhemmin 1970-luvulla "Kummisetä"-elokuvien myötä tunnetuksi tullut Francis Ford Coppola. Eihän tästä elokuvasta voi paljoa sanoa kun vielä ei ole nähnyt alkuperäistä visiota mutta tämä oli todella pitkäveteistä katsottavaa koska tässä ei tapahtunut sitten yhtään mitään. Lopussa oli joitakin jenkkien väkertämiä monstereita mutta siihen se sitten jäi. Venäläisten näyttelijöiden roolisuoritukset oli raiskattu täydellisesti karmealla englannikielisellä dubbauksella. Pääosissa olivat Ivan Pereverzev, Aleksandr Shvorin, Konstantin Bartashevich ja Larisa Borisenko. En pysty sanomaan tästä muuta kun että nätit tehosteet venäläisiltä ja jenkkien tekemä nätti soundtrack (jonka tekemisestä vastasi Carmine Coppola). Köyhää paskaa suoraan sanoen.

Pisteet: 1,5/5

Nebo zovyot

Siinä missä Corman-Coppola kaksikon editoitu ja osin uudelleenkuvattu viritelmä oli umpitylsä pökäle, oli tämä alkuperäinen kaksikon Mikhail Karzhukov ("Mechte navstrechu", "Queen of Blood") ja Aleksandr Kozyr ("Äitini", "Hyppy tuntemattomaan") ohjaama sci-fiseikkailu laadukas elokuvahelmi vuodelta 1962. Elokuva etenee sopivaa tahtia eikä mukaan sekoiteta tulevaisuusvisioita ja avaruushirviöitä á la Roger Corman. Näin tarina pysyy realistisena. Alkuperäisen käsikirjoittajina toimivat Mikhail Karzhukov, Yevgeni Pomeshchikov ("Tiikerityttö", "Laulu Siperiasta") ja Aleksei Sazanov ("The First Soviet Earth Sputniks"). Tarina kertoo Marsin valtaamisesta. Kaksi maata, Neuvostoliitto ja jokin toinen, todennäköisesti Yhdysvallat, kilpailevat siitä kumpi ehtivät ensin Marsiin. Elokuva on valmistunut Kylmän sodan (1945-1991) aikana ja siksi se toimii poliittisena propaganda aika pitkälle. Mr. Coppola meni repimään omasta elokuvastaan pois kaikki neuvostoviittaukset ja teki siitä tähän verrattuna tavallisen, tylsän sontakasan jossa "taistellaan" avaruusöttiäisiä vastaan. Nyt katsottuani tämän, en voi sanoa että Mr. Coppola olisi paljoakaan ohjannut jenkkieditointiin, ainoastaan lopun hirviöepisodin joka oli tylsä. Ei tämä venäläinenkään pysty välttämään tylsähköjä suvantovaiheita, mutta niitä ei ole jatkuvasti, ainoastaan 1-2 koko 1h13min aikana. Yuli Meitusin ("Vaarojen väylä", "Väijyvä meri") säveltämä soudtrack on todella kaunista ja mahtipontista kuultavaa. Carmine Coppola ei tee ollenkaan huonoa musiikkia amerikkaversion, mutta Meitus tekee silti parempaa ja elokuvaan sopivampaa musaa. Avaruustehosteet ovat tasoltaan lähes samalla viivalla kun Stanley Kubrickin elokuvassa "2001: Avaruusseikkailu". Efektit ovat rakentaneet G. Lukashov ("Sredi dobrykh lyudey") ja Y. Schvech. Al Locatellin tekemät jenkkiefektit ovat pois pilaamassa tätä lähes täydellistä efektien yhteistyötä. Kaiken kruunaa loistavat neuvostonäyttelijät. Ivan Pereverzev ("Taistelutanner", "Suuri läpimurto") ja Aleksandr Shvorin (mahtavassa "Kurjet lentävät", "Alan miehet") tekevät päärooleissan uskomattoman hyvää työtä kun enkkudubbi ei ole pilaamassa. Myös Konstantin Bartashevich ("Kirkas taivas", "Berliini kukistuu osa II") tekee vakuuttavaa jälkeä "amerikkalaisena". Muissa rooleissa ovat mm. kaunis Larisa Borisenko, V. Chernyak, Viktor Dobrovolsky, Gurgen Tonunts ja Alla Popova sekä myös kaunis Taisiya Litvinenko. Näyttelijät tekevät hyvää työtä. Elokuvan ainoa ongelma on pienimuotoinen tylsyys paikoitellen, mutta muuten erinomainen sci-fileffa.

Pisteet: 3,5/5

3 viisaasta miestä

Elokuva Los reyes magos oli ohjaaja Antonio Navarron kolmas ohjaustyö. Aiemmin hän oli ohjannut vuonna 1983 lyhärin "Nostalgia de comedia muda" ja vuonna 1983 elokuvan "Delirium". Vuonna 2003 valmistuntu animaatioelokuva oli miehen ensimmäinen animaatio-ohjaus koskaan, tosin hän on aiemmin ollut mukana monissa animaatioprojekteissa kuten "Disneyn Tarzan" ja "Herkules". Todella tasokkaan animaation äijä on saanut kasaan mallikaan elokuvan, käsikirjoittajina toimivat Javier Aguirreamalloa, Juanjo Ibáñez ja Juan Ignacio Peña. Kaikki kolme ovat kokemattomia kirjoittajia, mutta silti he ovat kirjoittaneet mielenkiintoisen tarinan joka silti on melko kliseinen. Animaatiolaatu on aika lähellä DreamWorksin Raamattu-aiheisia elokuvia. Tarina kertoo kolmesta viisaasta miehestä, Gasparista, Melchorista ja Baltasarista jotka saavat nähdä tähden taivaalla. Paha hallitsija Herodes ja hänen vielä pahempi neuvonantajansa, velho Belial yrittävät etsiä aarteen jonka luokse viisaat miehet ovat matkalla. Matkalla nuori Herodeksen soturi saa tietää totuuden hallitijastaan ja seurueen matkaan tulee nuori nainen Sarah. Seikkailua, vaarallisia tilanteita ja hieman huumoria, niistä elementeistä rakentuu tämä espanjalais-ranskalainen animaatio. Soundtrackin ovat säveltäneet José Battaglio ja Caelo del Río ja se on todella kaunista kuunneltavaa. Suomenkielinen dubbaus on myös tuttuun tyyliin tasokasta. Päärooleissa kuullaan Pasi Ruohonen, Jyrki Kovaleff, Rauni Ahonen, Veikko Honkanen, Petri Halttu, Jukka Voutilainen ja Katja Sirkiä. Dubbauksesta ei mitään moitteen sijaa, mutta Raamatun aiheesta on tehty hieman liian tavanomainen animaatioseikkailu mikä rokottaa hieman pisteitä.

Pisteet: 3,5/5

8.2

Royal Rumble

Tämä "urheilu"elokuva edustaa sitä osastoa mitä ei voi arvostella normaaleilla kriteereillä. Elokuvahan ei itseasissa ole edes elokuva vaan amerikkalaista vapaapainia reilut 80 minuuttia. Se alkaa tuntumaan jo puolen tunnin kohdalta saamarin tylsältä, mutta lopussa on muutamia herkullisia pätkiä. Saatanan tylsää mäiskinää siis tiedossa. Tämä ei ole lähellekkään urheilua vaan pelkkää teatteria. "Näyttelijöillä" täytyy olla hemmetin hyvä kunto ja taito akrobaattisiin temppuihin. Välillä homman menee hieman liiankin realistiseksi mutta silti teatteria koko tappelu on. Näyttelijät ovat tasoltaan "Kauniit ja Rohkeat" tasoa, mutta ei se haittaa kunhan tappalevat hyvin. Mukana ovat kaikki kolme suosikkiani: Big Show, Daniel Bryan ja Mark Henry. Kelpo roskaa, muttei tälle voi antaa puoltatoista pistettä enempää koska se oli pidemmän päälle pirskatin tylsä.

Pisteet: 1,5/5

9.2

Murha junassa

Agatha Christie (1890-1876) tunnetaan monista salapoliisiromaaneistaan joiden tunnetuimpiin hahmoihin kuuluvat mm. ranskalainen Hercule Poirot ja englantilainen miss Jane Marple. Tämä elokuva "Murder, She said" perustuu Chistien romaaniin "4·50 From Paddington", jossa neiti Marple todistaa toisessa junavaunussa tapahtunutta murhaa. Tämän vanhan laidyn matka jatkuu murhatutkimuksen mukana vanhan kartanon sisäköksi. Talossa asuvilla on enemmän tai vähemmän näppinsä pelissä murhaan, vai onko?. Elokuvan ohjannut George Pollock ("Murha teatterissa", "Murha näkyvissä") on saanut elokuvaan paljon jännitystä, mutta alkupuolelle elokuva on jotenkin laimea. Vasta ruumiin löytymisen jälkeen alkaa kunnon jännääminen siitä kuka on murhaaja. Käsikirjoitustiimi Jack Seddon ja David Pursall ovat tehneet yhteistyötä muutamissa elokuvissa kuten "Kunnian kotkat" ja "Pääteasema". Heiltä on lupa odottaa hyvää käsikirjoitusta. Kun mukaan liitetään vielä David D. Osborn ("Vaarallisempia kun miehet", "The Trap"), saadaana aikaan tasokas käsikirjoitus Christien dekkarista. Eri vaihtoehtoja ja motiiveja esitellään kaiken aikaan mutta katsoja ei voi olla varma oikeasta murhaajasta (mikäli ei ole lukenut kirjaa). Huumoria, joka on vielä onnistunutta, on kohtuudella mukana pilaamatta elokuvan paikoin painostavaa tunnelmaa. Tunnelmaa luodaan kuvaaja Geoffrey Faithfullin ("Kirottu kylä","Corridors of Blood") tunnelmallisella kuvauksella ja säveltäjä Ron Goodwinin (mm. sotaklassikot "Kotkat kuuntelevat", "Taistelu Englannista") upealla musiikilla. Vaikka alkupuolella hieman tarinankerronta ontuu, näyttelijät ovat rautaa koko elokuvan ajan. Neiti Marplen roolissa loistaa Margaret Rutherford ("Vaimoni kummittelee", "Hongkongin kreivitär"). Nainen on vanhana salapoliisina etevä, ollen jopa hauskakin tarpeen vaatiessa. Muissa osissa loistavat mm. Arthur Kennedy, todella kaunis Muriel Pavlow, James Robertson Justice ja lahjakas nuori Ronnie Raymond. Jokainen näyttelijä ovat roolissaan niin sisällä ettei tosikaan. Pisteitä ropisee oikein kunnolla elokuvan näyttelijätyöstä. Upea 1960-luvun dekkari.

Pisteet: 4/5

Shoot 'Em Up

Voi jumankekka kuinka vakuuttava toimintarymistely tämä Michale Davisin ("Monster man", "Eight Days a Week") ohjaama ja kirjoittama leffa oli. Davisin käsittelyssä kliseisestä tarinasta on muodostunut vakuuttavan toiminnan, hyvän huumorin, hurmeisen sarjakuvaväkivallan ja draaman yhdistävä kokonaisuus. Tarina kertoo kaduntallaajasta Smithistä joka pelastaa äidin pahisten hyökkäykseltä. Smith auttaa taistelun tiimellyksessä äitiä synnyttämään pojan. Äiti saa kuitenkin vahingossa kuulasta, mutta poika selviää. Pahikset haluavat pojan hengiltä hinnalla millä hyvänsä. Smithin matkaan lähteen muutamien kautta Smithin vanha tyttöystävä, prostituitu Donna Quintano. Pahikset ovat takana, juttuun sotkeutuvat vielä kuvernööri ja erään asetehtaan pomo. Tarina on siis kliseisyydessään omaa luokkaansa, mutta mukaan on ujutettu muutamia hurmeisia ideoita kuten synnytys taistelun tuoksinnassa, porkanna kurkusta läpi, asetaistelu ilmassa leijuessa yms mukavaa. Huumori on pirun hauskaa katsottavaa, varsinkin kun Smith piiskaa lastaan hakkaavaa äitiä takapuolelle. Musiikki on kuitenkin yksi elokuvan kahdesta heikkoudesta. Paul Haslingerin("Varjojen valtakunta", "Pinnan alla") säveltämä soundtrack jää hiljaisen volumensa takia pahasti taistelukohtausten varjoon, sitä ei kuule yhtään. Siitä tulee vähän miinusta. Kuvaus, josta vastaa Peter Pau, on ilmiömäistä. Mieleen tulevat vanhat klassiset honkkaritoiminnat, kuten "The Killer" (jonka kuvaajana Pau aikoinaan toimi) mikä on hienoa. Näyttelijät sopivat hurmeisiin rooleihinsa hyvin. Päärooleissa ovat kova pahistenlahtaaja Clive Owen ("Inside Man", "Kuningas Arthur"). Pahiksena on rooliin sopiva sekopäinen Paul Giamatti ("Cinderella man", "Pelastakaa sotamies Ryan"). Naisosassa on hyvä seksipommi Monica Bellucci ("Irrevesible", "Málena") jonka rooli jää valitettavasti liian pienksi. Muissa rooleissa ovat mm. Stephen McHattie, Greg Bryk, Daniel Pilon sekä Oliver-vauvaa näyttelevä kolmikko Sidney Mende-Gibson, Lucas Mende-Gibson ja Kaylyn Yellowlees. Upea ja eepinen toimintaspektaakkeli jota katsoessa saa nauraa.

Pisteet: 4,5/5

10.2

Spy Kids

Meksikolainen Robert Rodriguez tunnetaan parhaiten väkivaltaisista kauhuleffoistaan kuten "Hämärästä aamunkoittoon" ja "Planet Terror". Vastapainoksi on mies ohjannut myös lastenelokuvia kuten tämä vuonna 2001 valmistunut "Spy Kids", joka on saanut kolme jatko-osaa, uusin viime vuodelta. Rodriguezin käsissä on syntynyt mielenkiintoinen lasten agenttiseikkailu, joka ei ole niin huono kun arvosteluista voi lukea. Ei tämä nyt mikään mestariteoskaan ole mutta hyvää viihdettä silti. Jos suoraan sanotaan, elokuvassa ei ole kuin kaksi pientä ongelmaa: soundtrack on hajuton, mauton ja kädetön. Ei pyhää päivää, musiikissa on samat ongelmat kun Shoot 'Em Up:issa eli sitä ei kuule kunnolla toiminnan alta. Toinen miinus tulee efekteistä jotka olivat paikoin liian CGI:n kaltaisia. Näyttelytyö on kuitenkin pirun hyvää. Lapsinäyttelijät tekevät mielestäni laadukasta työtä. Alexa Vega ("Sleepover", "Repo! The Genetic Opera") tekee upeaa työtä nuorena agenttityttönä ja Daryl Sabara ("Machete", "Spy Kids: All the Time in the World in 4D") samaten. Heidän vanhempien rooleissa nähdään Antonio Banderas ("Zorron naamio", "Once Upon a Time in Mexico") ja seksikäs Carla Gugino ("Sin City", "Sucker Punch"). Kummankin rooli jää lopulta aika pieneksi, mutta silti kumpikin tekevät vakuuttavaa jälkeä rooleissaan. Sivuosassa loistavat muutkin aikuisnäyttelijät kuten Alan Cumming ("007 ja kultainen silmä", "X-Men 2"), Tony Shalhoub ("Monk" sarjan nimiroolissa, "Autot") tekee pirskatin näyttävää työtä pahiksen osassa, kaunis Teri Hatcher ("Huominen ei koskaan kuole". "Teräsmieheni"), Rodriguezin hyvä ystävä Cheech Marin ("Machete", "Once Upon a Time in Mexico") sekä T-2:sen pahiksena tunnettu Robert Patrick. Muissa pienissä sivuosissa vilahtavat mm. yllättävän suuressa roolissa oleva Danny Trejo (Rodriguezin hyvä ystävä), papin roolissa nähtävä Guillermo Navarro (kuvannut mm elokuvat "Pan's Labyrinth" ja "Jackie Brown") sekä George Clooney pienessä cameossa. Näyttelijät ovat siis hyviä, juoni erittäin mielenkiintoinen ja huumori on hauskaa.

Pisteet: 4/5

The Goddess

Vuonna 1934 valmistui tämä Yonggang Wun ("Lang tao sha") ohjaama ja kirjoittama mykkäelokuva prostituidusta naisesta joka elää kahdestaan pienen poikansa kanssa. Naisen elämän tulee pilaamaan kusipäinen mies joka alkaa riistämään naista. Kaiken kukkuraksi naapuruston naiset alkavat juoruamaan naisen "ammatista" ja naisen pientä poikaa kiusataan koulussa. Elokuvan loppu on yksi koskettavimmista koskaan. Ohjaaja Wu on tehnyt uransa aikana monia draamoja. Tämä elokuva lukeutuu niistä kenties parhaisiin. En voi tämmöisen näytöksen jälkeen kuin ihmetellä ihmisiä jotka pitävät tätä tylsänä ja mielenkiinnottomana. Kaiken kruunaa vielä katsomassani versiossa oleva Kevin Purronen säveltämä surumielinen pianomusiikki. Kuvaaja Hong Weilie ("Xiao tian shi", "Guo feng") ansaitsee erikoiskehut, niin upeaa työtä hän on saanut kameran takana aikaan. Harvoin tulee vastaan mykkäleffaa jossa on panostettu kuvauksen laatuun näin paljoa. Myös näyttelytyö on ilmiömäisen upeaa. Pääroolin prostituoituna vetää aivan helvetin hienosti nuorena (24-vuotiaana, s.1910, k.1935) kuollut Lingyu Ruan ("Tao hua qi xue ji", "Xin nü xing"). Nainen on niin ilmiömäinen ettei kukaan tule ehkäpä pystymään samaan. Naista piinaavan miehen roolissa nähdään lähes yhtä kylmän roolin tekevä Zhizhi Zhang ("Dalu", "Lang tao sha"). Äijä saa tehty hahmostaan niin kusipäisen ettei tosikaan. Pojan roolissa nähdään myös nuorena kuollut Keng Li (1928-1965), joka on lapsinäyttelijäksi yllättävän hyvä. Sivuosissa ovat Tian Jian, Junpan Li ja Huaiqiu Tang. Suoraan sanoen, täysi kymmenen pisteen elokuva jossa ei ole mitään turhaa eikä mikään ole vialla. Lopussa kyyneleet valuvat silmiin.

Pisteet: 5/5

11.2

Peluri

Dario Argento, tuo italialainen giallo-elokuvien kruunaamaton kuningas on täällä taas. 2000-luvulla ei ole tehty montaakaan hyvää eurokauhu/gialloa, mutta tämä vuonna 2004 valmistunut giallo on sitten Argenton uran parhaita töitä. Mr.Argenton on ollut 2000-luvulla italokauhun saralla valopilkku. Vuonna 2007 valmistunut "La Terza Madre" oli erinomaista kauhua ja vuonna 2009 valmistuntut "Giallo" erinomainen jännäri. Tv-tuotantoa edustaa perusvarma "Jennifer" vuodelta 2005. "Peluri" aka "Il Cartaio" jatkaa samalla linjalla. Argento on saanut aikaan hermojariipivän kauhugiallon poliisinaisesta joka tutkii irlantilaispoliisin kanssa nettipokerimurhia. Hommassa heitä auttaa nuori nettipokeripelaaja. Juoni ei ole lopulta niin hölmö miltä kuullostaa mutta silti se jää sellaisten klassikoiden kun "Tenebre" ja "Profondo Rosso" jalkoihin. Käsikirjoituksen ovat väkertäneet Argenton kanssa monissa upeissa leffoissa mukana ollut Franco Ferrini ("Once Upon a Time in America - suuri gangsterisota", "Pheneomena") sekä dialogin tehneet Jay Benedict ja Phoebe Scholfield (näytellyt klassisessa komediasarjassa "Maanalainen armeija iskee jälleen"). Dialogi on paikoin hölmöä ja huumoria aiheuttaa italonäyttelijöiden paikoin karmea englantiaksentti. Musiikki on jälleen Claudio Simonettilta ("Suspiria", "Profondo Rosso") semmoinen taidonnäyte ettei tosikaan. Kuvaajan tehtävissä on Benoît Debie ("Irreversible - syntiset", "Enter the Void") joten kuvauksella luodaan paikoitellen elokuvassa erittäin painostava tunnelma. Myös Sergio Stivalettin tehosteet ovat herkullista katsottavaa vaikkei niillä päästä pahemmin leikittelemään. Elokuvasta loppupelissä ei ole muuta vikaa kun että siihen on laitettu paikoin liikaa huumoria, englannikielinen toteutus sekä täysin turha ja surkeasti toteutettu seksikohtaus. Näyttelijät näyttelevät englantitoteutuksesta huolimatta melko hyvin. Päärooleissa ovat kaunis Stefania Rocca ("Lahjakas herra Ripley", "Heaven") sekä irkku Liam Cunningham ("Titaanien taistelu", "Dog Soldiers"), joista kumpikin tekevät siedettävät roolityöt. Nuorena nettipokeripelaajana nähdään Silvio Muccino ("Che ne sarà di noi", "Parlami d'amore") joka on myöskin erinomainen. Poliisipäälikön roolissa nähdään monien euroleffojen konkari Adalberto Maria Merli ("Kaupungin kovin kyttä", "Pelko kaupungin yllä"). Sivuosissa ovat mm. Claudio Santamaria ("Casino Royale","Viimeinen suudelma"), ohjaajan tytär Fiore Argento ("Dèmoni", "Phenomena"), hauskan roolin tekevä Luis Molteni (Roberto Benignin ohjaama "Pinocchio", " Venetsian kurtisaani") sekä myös Giuliano Gemman tytär Vera Gemma ("La sindrome di Stendhal", "Scarlet Diva"). Näyttelijät siis ovat todella hyviä, musiikki on laadukasta ja kaiken kruunaa että ohjaaja on Dario Argento.

Pisteet: 4/5

Persepolis

Marjane Satrapi (s. 1969) on iranilainen sarjakuvataiteija, joka kirjoitti omasta nuoruudestaan kertovan omaelämänkerrallisen sarjakuvakirjan "Persepolis". Siitä hän vuonna 2007 ohjasi tämän animaatioelokuvan, yhdessä Vincent Paronnaudin ("Raging Blues", "Villemolle 81") kanssa. Tarinassa käsitellään Iranin sotaisaa historiaa ja naisen vaikeaa asemaa islamilaisessa maailmassa. Satrapan ja Paronnaud ovat saaneet aikaan yhden kaikkien aikojen parhaista animaatiosta. Elokuva saa katsojan itkemään ja vastapainoksi nauramaan. Tarinassa on paljon huumoria mukana vakavasta aiheesta huolimatta. Animaatio on sarjakuvamaista ja paikoin melko surrealistista mikä erottaa sen monista muista animaatioelokuvista. Myös Olivier Bernetin ("Himalaya, le chemin du ciel", "Il était une fois l'huile") nätti soundtrack on hienoa kuultavaa. Upean elokuvan kruunaa vielä asiansaosaavat ääninäyttelijät. Pääroolissa Marjane Satrapina kuullaan Gabrielle Lopes Benites ("7 ans de mariage", "Monsieur Joseph") lapsena ja aikuisena Chiara Mastroianni ("Pret-a-porter", "Carnages"). Äiti Satrapin roolissa on Chiara Mastroiannin oikea äiti Catherine Deneuve ("Inho", "Dancer in the Dark") joka tekee upeaa työtä. Isoäidin roolissa on kokenut Danielle Darrieux ("8 naista", "Salaperäiset korvarenkaat"). Marjanen isän roolissa kuulaan Simon Abkarian ("Casino Royale", "Käärmeen merkki") joka on myös erinomainen. Sivuosissa ovat myös hemmetin kovaa työtä tehnyt François Jerosme ("Faubourg 36", "Sharky & George"), Sophie Arthuys, Jean-François Gallotte, Arié Elmaleh ja Mathias Mlekuz. Hyvä, surullinen, hauska sekä myös historiallisesti opettavainen elokuva.

Pisteet: 5/5

Rashomon - Paholaisen portti

Vaikka Akira Kurosawa (s.1919- k.1998) tunnetaan monista loistavista elokuvistaan ja aiemmin katsomani Kurosawat ("Derzu Uzala", "Kätketty linnake") niin tämä vuonna 1950 valmistunut "Rashomon - paholaisen temppeli" on jotenkin heikko teos. Se ei sytytä samalla tavalla kun aiemmin katsomani Kuwosawat. Se laahaa paikoin liikaa paikallaan ja yksi kohtaus tuntuu liian koomiselta. Muuten se on esimerkki hyvästä elokuvasta. Ryûnosuke Akutagawan tarinoihin perustuva elokuva kertoo erään naisen raiskauksesta ja hänen miehensä taposta neljästä eri näkökulmasta: murhaajan, naisen, silminnäkijän ja meedion välityksellä kuolleen miehen. Juoni on koukuttava, mutta silti paikoin hitaasti etenevä juoni rokottaa pisteitä. Tarina ottaa kantaa myös ihmisen itsekkyyteen aika hyvin. Elokuvan soundtrack tuo tunnelmaa. Musiikista vastaa Kurosawan luottosäveltäjiin kuuluva Fumio Hayasaka ("Seitsemän samuraita", "Ikiru- tuomittu"). Paikoin musiikki ei tule esille, mutta muutamia hyviä kappaleita on mukana. Kuvaajana toiminut Kazuo Miyagawa ("Lääninherra Sansho", "Ugetsu - kalpean kuun tarinoita") kuvaus on erinomaista, varsinkin temppelin kuvaus on ilmiömäistä: sade piiskaa sodassa rauniotunutta temppeliä on ilmiömäistä katsottavaa. Myös näyttely on laadukasta. Rosvon roolissa on yksi Japanin parhaita miesnäyttelijöitä koskaan eli Toshirô Mifune ("Yojimbo - onnensoturi", "Seittien linna"). Miehen nauru vain on niin ylinäyttelyn puolelle menevää ettei tosikkaan, mutten äijä osaa vetää oman roolinsa. Naispääroolissa on kaunis Machiko Kyô ("Punaisten lyhtyjen katu", "Kiertolaiset") joka tekee upeaa työtä, paikoin tosin hänen näyttelynsä menee tahattoman komiikan puolelle, varsinkin miekkataistelussa. Naisen aviomiehen roolissa nähdään myös vakuuttavaa työtä, varsinkin viimeisen näkökulman aikana, tekevä Masayuki Mori ("Pahat nukkuvat hyvin", "Ukigumo"). Erityismaininnan saa myös "Gojirassa" näytellyt Takashi Shimura. Myös Minoru Chiakin ("Kätketty linnake", "7 samuraita") tulkitsema pappi ja Kichijirô Uedan ("Seittien linna", "Kätketty linnake") tulkitsema aateliton tekevät pienet mutta juonen kannalta tärkeät roolinsa hyvin. Ei parasta Kurosawaa, mutta ansaitsee Oscar-palkintonsa.

Pisteet: 4/5

12.2

Kadotetun päiväkirja

Mykkäelokuvia on tullut katsottua muutamia ja kaikki ovat olleet loistavia. Niin myös tämä Georg Wilhelm Pabstin ("Pandoran lipas", "Iloton katu") ohjaama draama, joka perustuu Margarete Böhmen kirjoittamaan romaaniin sekä Rudolf Leonhardtin ("Vallankumouksen hornankattila", "Das Haus zum Mond") siihen perustuvaan käsikiroitukseen. Tarina kertoo nuoresta Thymniasta joka joutuu nuorten naisten sisäoppilaitokseen saatuaan epätoivotun lapsen. Sieltä hän pakenee ystävänsä kanssa ja aloittaa oman elämänsä. Vaikka elokuva onkin hyvin kirjoitettu ja ohjattu, paikoin tulee tunne että WTF! kun homma menee yli hilseen. Musiikki on erittäin hyvää hevi/normaalia mykkämusiikkia sekoitettuna, paikoin rankka musiikki tuo elokuvaan kaivattua tunnelmaa. Kaksikon Sepp Allgeier ("Triumph des Willens", "Die weiße Hölle vom Piz Palü") ja Fritz Arno Wagner ("M - Kaupunki etsii murhaajaa", "Nosferatu") kuvaus on upeaa, tuoden paikoitellen mieleen kauhuelokuvan mikä sopii elokuvan paikoin makaaberiin tunnelmaan. Mutta silti näyttelijät tekevät tästä elokuvasta yhden kaikkien aikojen draamoista. Pääroolissa nähdään kaunis amerikkalainen Louise Brooks ("Prix de beauté (Miss Europe)", "Beggars of Life") joka on roolissaan ilmiömäinen. Harvoin tulee hänenkaltaistaan naisnäyttelijää vastaan 2000-luvulla. Miesroolissa nähtävä ranskis André Roanne ("Tilaustyttöjä", "Vaarallista himoa") on laimeampi tapaus, muttei silti huono. Muissa rooleissa ovat mm. Josef Rovenský, Fritz Rasp, Vera Pawlowa, Franziska Kinz sekä yhden elokuvan parhaista rooleista tehnyt Sig Arno, josta tuli mieleen Bruno Mattein leffoissa näytelleet italojärkäleet. Klassikko, muttei silti paras.

Pisteet: 4,5/5

Katastrofikytät

Tämä Adam McKayn ("Velipuolet", "Uutisankkuri: Ron Burgundyn legenda") ohjaama komedia lukeutuu sarjaan loistavat komediaelokuvat, niin hauska ja hyvin toteutettu se oli. Kaksikon McKay ja Chris Henchy ("Land of the Lost") kynästä on lähtenyt toimintarikas juoni joka tarjoaa monta maukasta huumorihetkeä. Ainoa vika siinä on se että siinä puidaan likaa päähenkilön avioliittoa mikä sekoittaa elokuvaa hieman, mutta annettakoon anteeksi kun siitä on saatu revittyä muutamia hyviä vitsejä. Tylsiä hetkiä ei elokuvasta löydä, mutta Jon Brionin säveltämä soundtrack on piilossa ja pahasti. Muutama lupaava pop-kappale mukaan on kuitenkin saatu, yksi parhaista bändeistä mitä leffa tarjoaa on The Little River Band. Kaiken hyvän lisäksi elokuvan taka-ajot ja efektit ovat näyttäviä, varsinkin alun taka-ajo ja loppupuolella päästään herkuttelemaan upeilla räjäytysefekteillä. Näyttelytyö on myös erittäin asiansaosaavaa. Pääkyttäparina nähdään hyvän yhteiskemian omaavat Will Ferrell ("Talladega Nights: The Ballad of Ricky Bobby", "Casa de mi Padre") ja Mark Wahlberg ("Taistelija", "Entourage") jotka ovat niin hauskoja ettei tosikaan. Steve Coogan ("Tropic Thunder", "Maailman ympäri 80 päivässä") on myös vakuuttava pahiksen roolissa. Sivuosissa sitten vilahtelee suuruuksia oikein reippaanpuoleisesti: poliisipäälikkönä Michael Keaton ("Jackie Brown", "Batman"), Samuel L. Jackson, Dwayne Johnson, Eva Mendes, amerikkalaisen futiksen pelaaja Derek Jeter sekä hauskoja läppiä heittävä kyttäpari Rob Riggle ja Damon Wayans Jr. Näyttelijät ovat erittäin hauskoja ja tarina on kliseinen mutta siitä on saatu revittyä hyvää huumoria.

Pisteet: 4,5/5