Kultainen kompassi
Tämä vuonna 2006 valmistunut perhe-elokuva perustuu Philip Pullmanin ("Rottapoika", "The Butterfly Tattoo") kirjoittamaan romaaniin "Northern Lights" vuodelta 1995. Elokuvan ohjasi ja käsikirjoitti varsin kelvollisesti Chris Weitz ("Poika", "Twilight - Uusikuu"). Vauhdikas elokuva, jossa ei ole tylsiä hetkiä, mutta silti jotain jäi uupumaan. Elokuvan loppu petaa paikkaa jatko-osalle jota ei ole tehty ja jos se joskus tehdään, siinä ei nähdä samoja näyttelijöitä kun tässä. Elokuvan tehosteet ovat upeaa katsottavaa. Jääkarhut, daimonit, ilmalaiva yms asiat on toteutettu mallikkaasti CGI:llä. Elokuvan musiikin taasen on säveltänyt ranskalainen Alexandre Desplat ("The Tree of Life", "Harry Potter ja kuoleman varjelukset: osa 1") ja musiikki onkin elokuvan kantavia voimia, samaten Henry Brahamin ("Lottovoittaja Ned", "Nanny McPhee - satumainen lastenvahti") visuaalisesti nätti kuvaus. Näyttelijätyö on melko vakuuttavaa, vaikkakin moni näyttelijä jäi lopulta pieneen roolin, jopa nimekkäämmät näyttelijät, joita elokuva vilisi. Pääroolissa nähdään kuitenkin sievä Dakota Blue Richards ("The Secret of Moonacre", nuorisosarja "Skins - Liekeissä") joka vetääkin debyyttiosansa todella hyvin. Kaksikko Nicole Kidman ("Moulin Rouge!", "The Others") ja Daniel Craig ("Casino Royale", "The Girl with the Dragon Tattoo") tekevät kelpo työtä vaikka jäävätkin loppupelissä aika pieniin rooleihin, varsinkin Craigin rooli on todella pieni ja hahmon osa olisi mahdollisessa jatko-osassa ollut isompi. Nyt kun sitä ei tullut, Craig oli aika turha, joku tuntemattomampi näyttelijä olisi ollut parempi. Kidman kuitenkin todella kaunis tehden aika ehjän roolisuorikuksen. Muita isoissa kohtalaisen näkyvissä rooleissa ovat Sam Elliott ("Olimme sotilaita", "Tombstone") sekä ääniroolin tekevä Ian McKellen ("Taru sormusten herrasta - Sormuksen ritarit", "X-Men 2"). Kumpikin ovat vedossa ja tekevätkin ihan mukiinmenevät roolit. Elliott on hyvä lännenmiehenä ja McKellen jääkarhu Iorek Byrnisonin äänenä. Muissa osissa ovat mm. Ben Walker, Eva Green suomalaisena noitana Serafiina Pekkalana, Jim Carter, Tom Courtenay ja Charlie Rowe. Animoitujen hahmojen ääninä kuulaan Freddie Highmore, Ian McShane ja Kristin Scott Thomas. Pienen sivuosan (noin 1 minuutti) tekee veteraaninäyttelijä Christopher Lee. Näyttelijät tekevät loistavaa työtä, musiikki on kaunista, tehosteet nättejä, mutta elokuva jää kesken pahasti.
Pisteet: 4,5/5
Attack Force
Yleensä Steven Seagalin leffat ovat olleet vähintään kolmen tähden leffoja, mutta tämä Michael Keuschin ("Shadow Man", "Autobahnraser") ohjaama räime on nerokasta alkua lukuunottamatta kenties paskin ja surkein Seagal-leffa. Kaksikon Seagal ja Joe Halpin ("Walking Tall: Lone Justice ", "Into the Sun") kirjoittama tarina on todella hölmö eikä loppu ole mitenkään erityisen hyvä: tulee mieleen enemmängin joku putkijuoksu pc-peli kun toimintaelokuva. Jos jotain hyvää voisi sanoa, se on elokuvan visuaalinen ilme ja taistelukoreografia. Elokuvan kuvasi saksalainen Sonja Rom ("Varpaisillaan", "Ted Bundy - sarjamurhaaja") ja kuvaus onkin melko hyvää, musiikista vastannut Barry Taylor ("Verikyyneleet", "Ballistic: Ecks vs. Sever") taas oli tehnyt pelkällä 2000-luvun jumputuksella varustetun musiikkiraidan, joka ei jaksanut sytyttää. Romaniassa kuvattu elokuva ei loista näyttelijöidenkään osalta. Pääroolissa Seagal on niin puunama kun olla ja voi. Naispäärooliin on repästy kohtuu nätti ruotsalainen Lisa Lovbrand ("7 Seconds", "Stuck on You") joka on porukan ainoa jolta löytyy jonkinmuotoista yritystä näyttelyynpäin. Seagalin kavenina häärii David Kennedy ("Tulen valtakunta", "The Fifth Element - puuttuva tekijä") jonka näyttelyä katsellessa tekisi mieli itkeä. Muissa osissa nähdään mm. Matthew Chambers, Danny Webb, Andrew Bicknell, Adam Croasdell, Mark Dymond ja Del Synnott sekä kaunis Evelyne Armela O'Bami sekä ranskalaista etsivää näyttelevä Emanuel Parvu ("Second in Command", "Catherine the Great"). Suoraan sanoen: hajuton, mauton, nolon huono, pitkäveteinen ja laiskasti toteutettu romialais-amerikkalainen toimintatrilleri.
Pisteet: 2/5
Flight of Fury
Lisää Seagalin 2000-luvun itätuotantoa, nyt kyseessä on samojen tekijöiden (ohjaajan pallilla Michael Keusch, käsikirjoittajina Seagal ja Halpin sekä musiikin säveltäjänä Barry Taylor) kuin edellinenkin, "Attack Force". Nyt homma tosin toimii laadukkaammin, vaikkakin juoni on todella perseestä repäisty, mutta silti todella viihdyttävä teos. Keusch tekee paljon parempaa työtä nytte ja Barryn säveltämä soundtrack on elokuvaan sopivampaa. Romanian hiekkakuopat saavat esittää Afganistania kun Steaven Seagal lähtee tekemään salaista tehtävää, hankkimaan takaisin terroristien kynsistä USA:n ilmavoimien huippuhienoa hävittäjää. No, juoni on aika pönttö, mutta oikealla tavalla eikä elokuva käy tylsäksi kuten edellinen teos. Juonen kliseisyys ja onnettomat näyttelijät tiputtavat pisteitä hieman kuitenkin joten ihan maailmaamullistavasta teoksesta ei ole kyse. Pääroolissa heiluu ponihäntäinen Seagal ollen pahiksille hyvin tyly vastustaja. Seagalin kaverina tehtävään lähtee Mark Bazeleyen ("The Queen", "The Damned United") näyttelemä kapteeni. Naiskauneutta tarjoilee Seagalin naispuolista apuria näyttelevä Ciera Payton ("Madea Goes to Jail", "Jump Out Boys") joka tarjoilee lesbokohtauksen, yhdessä pahisnaista näyttelevän Katie Jonesin ("The Natural History of Parking Lots", "Simon: An English Legionnaire") kanssa. Elokuvan pahisten roolissa nähdään Vincenzo Nicoli ("Yön ritari", "Alien³") ja Steve Toussaint ("Prince of Persia: The Sands of Time", "Mutant Chronicles") jotka tekevät roolinsa jotenkuten. Pienen huumorinhäiveen tarjoilee karmaisevalla aksentilla puhuva Alki David ("Pankkikeikka", "Voyage: Killing Brigitte Nielsen"). Muissa osissa nähdään mm. Angus MacInnes, Mark Bazeley, Tim Woodward, Gary Cooper ja Bart Sidles. Pienissä sivuosissa nähdään monia romanialaisia kuten Cristina Teodorescu, Nicolae Constantin Tanase ja Ioana Cernescu. Ei kovinkaan ihmeellinen toimintaleffa, mutta Seagalin tasolla kokonaisvaltaisesti sitä parempaa keskiluokkaa.
Pisteet: 4/5
Neiti Talonmies
Jälleen tuli katsottua suomalaista klassikokomediaa, nyt oli vuorossa englantilaissyntyisen William Markuksen ("Rakas varkaani", "Autuas eversti") ohjaama romanttinen komedia vuodelta 1955. Elokuva perustuu romaanikirjailija Hilja Valtosen kirjoittamaan kirjaan ja Markuksen kanssa siitä käsikirjoituksen teki Usko Kemppi ("Omena putoaa", "'Minäkö isä!'"). Elokuvan juoni on aika erikoinen, mutta dialogi on todella hyvin tehtyä. Kotimaiset elokuvat ovat aina kuuluneet suosikkeihini niiden viattomuuden takia. Tässä tosin pääsi pääosassa nähtävä söpö Nelly Anita Lovén näyttämään suihkukohtauksessa alastoman takapuolensa. Elokuvan upean soundtrackin sävelsi taasen pitkänlinjan säveltäjä Harry Bergström ("Hyväntahtoinen poliisikomisario", "Kasarmin tytär"). Elokuvan näyttelytyö on uskomattoman korkeatasoista kuten taisin jo tokaista. Nelly Lovén on suloinen uransa ainoassa pääroolissa (teki vielä roolin vuonna 1958 elokuvassa "Pieni luutatyttö"). Suomalainen näyttelijälegenda Tauno Palo ("Tuntematon sotilas", "SF-paraati") tekee miespääosansa rutiinilla. Muissa näkyvissä osissa ovat mm. Kirsti Ortola, Asta Backman, Paavo Hukkinen, Matti Aulos sekä Harri Sinijärvi. Yksi hauskimpia ja parhaiten näytellyistä suomi-komedioista.
Pisteet: 5/5
Tropic Thunder
Tämä vuonna 2008 valmistunut Ben Stillerin ("Sekaisin suhteessa", "Sekaisin suhteessa") ohjaama komediaelokuva oli lyhyesti sanottuna hauska, mutta hauskempia elokuvia on silti olemassa. Kolmikon Stiller, Justin Theroux ("Amerikan psyko", "Charlien enkelit: Kurvit suoriksi") ja Etan Cohen ("Madagascar 2", "Men in Black III") kirjoittama tarina on nerokas, toteutus hauska, mutta silti ihan 100 % ei huumori iske itseeni. Theodore Shapiron ("Paholainen pukeutuu Pradaan", "Boltsit pelissä - Dodgeball") säveltämä soudtrack on kuitenkin todella iskevä. Tehosteet ovat hulvattomia, juonenkuljetus toimii ja elokuvan pääosissa nähtävät näyttelijät ovat eteviä. Keskeisimmissä rooleissa läppää heittävät Ben Stiller, mustaksi maalattu Robert Downey Jr. ("Iron Man", "Sherlock Holmes"), Jack Black ("School of Rock", "King Kong"), Jay Baruchel ("Million Dollar Baby", "Näin koulutat lohikäärmeesi"), Brandon T. Jackson ("Percy Jackson salamavaras", "Hamekyttä - Pojasta polvi paranee") sekä Steve Coogan ("24 Hour Party People", "Maailman ympäri 80 päivässä"), Danny McBride ("Your Highness", "Pineapple Express - pilvinen pakomatka"), Nick Nolte ("Veteen piirretty viiva", "48 tuntia") sekä superstara Tom Cruise ("Minority Report", "Top Gun - lentäjistä parhaat") jonka rooli loppupelissä jää aika pieneksi. Vietnamilaisia sissejä näyttelevät loistavasti Reggie Lee ("Drag Me to Hell", "Hurjapäät"), Trieu Tran ja Brandon Soo Hoo. Tämän lisäksi elokuvassa nähdää cameo-osissa tähtiä kuten Tyra Banks, Jon Voight, Jennifer Love Hewitt, Jason Bateman, Lance Bass ja Alicia Silverstone. Teknisesti melko onnistunut sotaparodia, hauska ja hyvät näyttelijät, juoni kaukaa haettu mutta tämähän on komediaelokuva.
Pisteet: 4,5/5
Rykmentin murheenkryyni
Tämä kaksikon Yrjö Norta ("Helmikuun manifesti", "Asessorin naishuolet") ja T.J. Särkkä ("Anja tule kotiin", "Nuoria ihmisiä") ohjaama kotimainen sotilasfarssi perustuu Topiaksen eli Toivo Kauppisen ("Senni ja Savon sulttaani", "Mitäs me taiteilijat") kirjoittamaan näytelmään ja käsikirjoituksen, joka on varsin etevä, siihen teki itse maisteri Särkkä. Elokuva kertoo laiskasta alokas Hemminki Aaltosesta, joka tekee kaikkea ystävänsä, maisteri Auermaan kanssa armeijan harmaissa. Elokuva on yksi parhaita kotimaisia komedioita ja musiikin siihen on säveltänyt Martti Similä ("Tuomari Martta", "Tavaratalo Lapatossu & Vinski"). Kokonaisuutena elokuva on yksi parhaita 1930-luvun suomalaisista elokuvista, koska se on hauska ja siinä on todella hyvät näyttelijät. Ainoaksi miinukseksi voisi ehkäpä sanoa sen että äänitys on epäselvää paikoin mutta se on pieni miinus. Pääroolissa nähdään kuitenkin etevää työtä tekevä Kaarlo Angerkoski ("SF-paraati", "Nuorena nukkunut") joka kuitenkin kuoli seuraavana vuonna. Hänen rakastettuaan Mimmiä näyttelee Suomileffojen suuri tähti Siiri Angerkoski ("'Ei se mitään!' sanoi Eemeli", "Isaskar Keturin ihmeelliset seikkailut"). Jalmari Rinne ("Lakeuksien lukko", "Isäpappa ja keltanokka") joka oli vuodesta 1939 Ansa Ikosen kanssa naimissa tekee elokuvassa hyvää työtä kapteenina. Aku Korhonen ("Tähtisilmä", "Rakastin sinua, Hilde") tekee myös hauskan roolisuorituksen. Auermaan osan tekee Leo Lähteenmäki ("Oksat pois...", "Kankkulan kaivolla") vakuuttavasti. Ihana Ansa Ikonen ("Miljoonavaillinki", "Tyttö kuunsillalta") tekee myös hyvää työtä. Muissa osissa nähdään mm. Toppo Elonperä ja Arvo Kuusla. Loistava kotimaisen elokuvahistorian klassikko vuodelta 1938. Mahtava teos.
Pisteet: 5/5
Murheenkryynin poika
Vuonna 1958 sai edellinen elokuva jatkoa, nyt ohjaajan pallilla istui Edwin Laineen velipoika Aarne ("Akallinen mies", "Opettajatar seikkailee") ja onhan se edelleenkin aika kova leffa. Ei tätä mielellään sanoisi mutta on tämä jatko-osa jollain tavoin hauskempi kuin edellinen. Ei se laske edellisen osan arvoa, mutta tässä on sitten jotain vaikkei tällä ole pituutta kuin 78 minuuttia. Toivo Kauppisen kirjoittama käsikirjoitus on hauska, aika metka tarina jossa on väärinkäsityksiä ja romantiikkaakin hieman. Toivo Kärjen ("Pidä huivista kiinni, Tatjana", "Lakeuden kutsu") säveltämä soundtrack on hyvin sopivaa elokuvan tunnelmaan. Näyttelijät onnistuvat rooleissaan hyvin. Edellisestä osasta ei ole mukana kuin Siiri Angerkoski. Hemminki Aaltosen roolissa nähdään loistava Uljas Kandolin ("Natalia", "Wienervalssin tarinoita"). Poika Aaltosen roolissa on hyvän roolin tekevä Veikko Sinisalo ("Aleksis Kiven elämä", "Pohjan tähteet"). Elokuva vilisee kovia suomalaisia näyttelijöitä kuten Vili Auvinen, Helge Herala, Pentti Irjala, ihana Maija Karhi, Marja Korhonen, Tommi Rinne sekä elokuvan hauskimman roolin tekevä Veijo Pasanen. Myös Ritva Valkama on hyvä omassa roolissaan. Klassikko, mahtava elokuva hyvällä huumorilla.
Pisteet: 5/5
27.3
Kuulustelu
Ajattelin että otampa paikalliskirjastosta muutamia kotimaisia elokuvia 2000-luvulta että voisin vihdoinkin päästä eroon harhaluulosta että kaikki kotimaiset elokuvat ovat automaattisesti surkeita. Ensimmäiseksi katseluvuoroon tuli tämä vuonna 2009 valmistunut legendaarisen Jörn "Jörkka" Donnerin ("Mustaa valkoisella", "Naisenkuvia") ohjaama draamaelokuva suomensukuisesta neuvostodesantti Kerttu Nuortevasta ja hänen kuulustelustaan Jatkosodan aikana. Eikä Donnerin ohjaustyö pettänyt ollenkaan. Olli Soinion ("Rölli - hirmuisia kertomuksia", "Professori Uuno D.G. Turhapuro") kirjoittama tarina on paljon historiallisiin faktoihin pohjautuva. Elokuva ei kyllästytä vaikka 110 minuuttia istutaan ja puhutaan. Elokuvan kuvaaja Pirjo Honkasalo ("Tallinnan Tuhkimo", "Marja pieni!") on maaduttanut kameransa yhteen paikkaan josta se ei herkästi liiku. Pedro Hietasen ("Sedena con la mia donna nel parco del parlamento", "Ameriikan raitti.") säveltämä musiikki on minimaalista mutta sitäkin tehokkaampaa. Pääosassa nähtävä Minna Haapkylä ("Lapsia ja aikuisia - Kuinka niitä tehdään?", "Kuutamolla") tekee vakuuttavaa työtä kommunismin pauloihin joutuneena naisdesantista. Kuulustelijona nähdään Marcus Groth ("En kväll på krogen", "Tali-Ihantala 1944"), liian pieneen osaan jäänyt Hannu-Pekka Björkman ("Joulutarina", "Niko - Lentäjän poika") ja tiukka Lauri Nurkse ("Veijarit", "Sooloilua"). Näyttelytyö on vakuuttavaa, dialogi on nerokkaasti tehtyä ja siihen 2000-luvun Suomileffojen puhetyyliin tottu leffan edetessä. Nais-sivuosissa nähdään Kristiina Elstelä ("Myrsky", "Pelikaanimies") ja Rea Mauranen ("Umur", "Haaveiden kehä") joista kumpikin suoriutuvat puhtain paperein. Näyttelijätyö on laadukasta, musiikki kaunista ja Donnerin ohjaus vanhoilla päivilläkin erittäin hyvää. Kotimaisen elokuvan klassikoita.
Pisteet: 5/5
28.3
Lumikuningatar
Vuonna 1957 valmistui tämä Lev Atamanovin ("Ulitsa poperyok", "Klyuch") ohjaama neuvostoliittolainen animaatioelokuva, joka perustuu H.C. Andersenin suosittuun satuun Lumikuningattaresta. Sadusta on tehty monia tulkintoja, niin myös tämä neuvostoversio, jonka käsikirjoittivat Atamanov, Nikolay Erdman ("Morozko", "Iloiset pojat "), Georgiy Grebner ("Merenpohjan salaisuus", "Risteilijä Varjag"), Mikhail Svetlo ("Dvadtsat let spustya", "Spiel vor dem Feind") ja Nikolai Zabolotsky ("Sluzhebnyy roman"). Tarina kulkee tutuilla urilla eli sillä saralla ei mitään erikoista. Elokuvan animaatio on hyvin kaunista katsottavaa ja alkuperäinen soundtrack (Artemiy Ayvazyan) on hyvin mahtipontista kuunneltavaa. Ainoan miinus elokuvalle voisi olla alkupuolella pientä juonenkuljetuksen kannalta tylsäpuoleinen sekoilu, mutta annettakoon anteeksi. Venäjänkielinen ääninäyttely on kuitenkin asiansaosaavaa. Pääosissa Gerdana on Yanina Zhejmo ("Tuhkimo", "Sininen pikajuna") ja Kaina Anna Komolova ("Shumi-gorodok") joista kumpikin tekevät upeaa työtä. Lumikunigattaren äänenä kuullaan Mariya Babanova ("Serdtsa i dollary", "Goluboy meteorit") jonka äänessä on sitten juuri oikeanlainen paino. Vladimir Gribkov ("Volshebnoye zerno", "V poiskakh radosti") on hauska kertojan roolissa. Äänirooleissa hyvää työtä tekevät myös Sergei Martinson ja Galina Kozhakina. Alkupuolen pienimuotoisesta jäykkyydestä menee puoli pistettä pois, mutta muuten todella loistava neuvostoanimaatio.
Pisteet: 4,5/5
Jos rakastat
Tämä brittiläissyntyisen Neil Hardwickin ("Huomenta Ilona, hyvästi", "Saippuakauppias eli uusi otto") ohjaama romanttinen musikaalidraama oli todella loistava, pienestä kliseisyydestä huolimatta ja paikoin näyttely oli hieman tökeröä. Satusetä Sakari Topeliuksen satuun "Adalmiinan helmi" perustuva satu oli elokuvan pohjana josta sitten kaksikko Jarkko Hentula ("FC Venus", "Arn - Temppeliritari") ja Katja Kallio ("Kuutamolla", "Sooloilua") käsissä on syntynyt varsin onnistunut kertomus hemmoteltusta blodista, joka menettää autokolarissa muistinsa ja tapaa sattumalta maahanmuuttajaperheen pojan ja sitten alkaa kliseinen Hollywood-höttö, jota tosin on paranneltu suomalaisuudella joten ei elokuva loppupelissä mikään surkea ole. Ihan täysiin pisteisiin se ei yllä pienistä ongelmista johtuen. Musikaaliesitykset on esitetty laadukkaasti ja mukana on monia hyviä kappaleita kuten Maija Vilkkumaan "Ei" ja Juicen "Eestiin Eestiin". Näyttely on suurimalta osin mallikasta. Päärooleissa nähdään kaunis Elli Vallinoja sekä Chike Ohanwe ("Eetu ja Konna"). Kumpikin ovat vakuuttavia vaikka kummallakaan ei ole pahemmin kokemusta näyttelystä. Jessica Penttilä on myös hyvä nuorena Adana (eli elokuvan päähenkilönä). Kokeneempaa kaartia edusavat mm. Jenni Hakala ("Lupaus", "Tuulikaappimaa"), Taneli Mäkelä ("Härmä", "FC Venus"), Minttu Mustakallio ("Ganes", "Varasto"), Satu Silvo ("Pekko ja muukalainen", "Akvaariorakkaus") ja Meri Nenonen. Sivuosista voisi esille nostaa Tonin (eli mustan päähenkilön) äitiä näyttelevän Fay Eskinin sekä nätit Sarah Kivi ja Soma Manuchar. Adan kavereina nähdään Anna Laulumaa ja ääninäyttelijänä tutumpi Henni-Liisa Stam. Terhi Kaunismäen rooli juoppona naisena oli myös melko hyvä. Iolanta Savvan rooli oli kyllä komiikkaa parhaimmilaan (ehkä tarkotuksella) kun suomenkieli murtu hauksasti hänen puhuessaan. Tanssi oli myös hieman hoopon näköistä näin jälkikäteen ajateltuna. Ei tästä voi sanoa muuta kuin että melkein täydellinen, mutta muutama pieni viba vie puoli pistettä pois.
Pisteet: 4,5/5
29.3
El laberinto del fauno
Tuli täällä Hämeessä mahdollisuus käydä ihan teatterissa katsomassa tämä Guillermo del Toron ("Hellboy II: The Golden Army", "Mimic") ohjaama ja kirjoittama fantasiaelokuva ja täytyihän se mennä katsomaan. Harvoin tulee vastaan näin rankaa elokuvaa joka on toteutettu niin mallikkaasti ettei tosikaan. Juoni on todella mahtavasti kirjoitettu ja jokainen henkilöhahmo on omanlaisensa. Guillermo Navarron ("Jackie Brown", "Hämärästä aamunkoittoon") kuvaus on todella upeaa katseltavaa ja Javier Navarreten ("El espinazo del diablo", "Mustesydän") säveltämä kaunis soundtrack korostaa sitä vielä entisestään. Elokuvan väkivalta on todella rujoa vaikkei sillä herkutellakkaan. Ei tosin kaikkea edes tarvitse näyttää, Toro tietää miten katsoja voidaan tuntemaan etovuutta näyttämättä itse väkivaltaa. Tehosteet on aika hyvin toteutettuja ja sota on inhottava asia. Elokuva ei ole lastenelokuva ja ansaitsee K-15 ikärajansa. Pääroolissa nuorena tyttönä nähdään Ivana Baquero ("The New Daughter", "Romasanta") joka tekeekin todella hyvän roolityön. Sergi Lópezin ("Dirty Pretty Things", "Yksityinen suhde") tulkitsema kapteeni taas on niin kusipäinen että jatkuvasti toivon hänen kuolemaansa. Maribel Verdú ("Ja äitiäs kans", "Los girasoles ciegos") tekee erittäin tasokasta työtä kapteenin tarvikevarastoja rohmuavana naisena. Doug Jonesin ("Cruel Will", "Doom") tulkitse Fauni on pelottava ilmestys. Ariadna Gil ("Soldados de Salamina", "Nueces para el amor") on vakuuttava raskaana olevana äitinä ja Álex Angulo ("El día de la bestia", "Acción mutante") lääkärinä. Näyttelijäkaarti onnistuu hyvin, samoin ohjaaja ja musiikki. Upea fantasiadraama todellakin.
Pisteet: 5/5
Iskelmäketju
Taas kotimaista elokuvaa, nyt vuorossa on vuonna 1959 valmistunut musiikkikomedia, jossa ei ole varsinaista juonta mutta silti se on melko hyvä. Hannes Häyrisen ("Pikku Pietarin piha", "Yks' tavallinen Virtanen") kirjoittama ja ohjaama elokuva kertoo Lasse Liemolasta joka menee levystudioon halutakseen koelaulaa, johtaja ei ole koskaan paikalla ja Häyrinen pokaa kauniin Pirkko Mannolan siinä sivussa. Lähes koko elokuva on hauskoja puujalkavitsejä ja muutamaa kappaletta lukuunottamatta loistavaa iskelmämusiikkia. Musiikissa ei ole vikaa, mutta edes jonkinsortin juoni olisi ollut suotava olla, mutta käyhän se näinkin kun 86 minuuttia sujuu soljuvasti. Päärooleissa ovat siis Lasse Liemola ("Nuoruus vauhdissa", "Onnelliset leikit"), kaunis Pirkko Mannola ("Risto Räppääjä", "Nina ja Erik"), Hannes Häyrinen ja sievä Eija Inkeri ("Lumikki ja 7 jätkää", "Vihaan sinua - rakas"). Näyttelijäsuoritukset ovat hyviä näiltä neljältä. Laulunumeroja esittävät mm. Kalevi Korpi, Seija Lampila, Georg Malmstén, Irmeli Mäkelä sekä Wiola Talvikki, Helena Siltala ja hieman hömpästi suomea murtava Maynie Sirén. Kokonaisuutena hyvä musiikki vie kaipauksen laadukaampaan juoneen.
Pisteet: 4,5/5
30.3
Intohimon vallassa
Teudor Tugai alia Teuvo Tulio ("Rakkauden risti", "Levoton veri") tunnetaan monista synkistä melodraamoistaan. Tämä vuonna 1947 valmistunut elokuva perusuu Johannes Linnankosken romaaniin "Taistelu Heikkilän talosta" ja käsikirjoituksen siitä teki Tulion luottokirjoittaja Nisse Hirn ("Sellaisena kuin sinä minut halusit", "Rakkauden risti"). Tarina on uskomattoman hienosti kerrottu. Tulion ohjaajankyvyt on tullut monissa elokuvissa esille, tässä on jopa kauhuelokuvamaista kerrontaa. Elokuvassa on myös mykkäelokuvamaista kerrontaa jonka tuo kiekkopomo Hjallis Harkimon isän Osmo Harkimon ("Lapualaismorsian", "Isäntä soittaa hanuria") upea kuvaus ja Tauno Marttisen ("Hornankoski", "Mustasukkaisuus") painostava soundtrack. Musiikkipuoli on todella upeasti hoidettu tässä elokuvassa ja Harkimon kuvauksessa on tyyliä. Elokuva lähentelee paikoitellen kauhuelokuvamaisia sfäärejä, mutta draamana se on loistava. Näyttelijätyö on todella mahtavaa. Pääroolissa loistaa kaunis Regina Linnanheimo ("Olet mennyt minun vereeni", "Kulkurin valssi") joka lukeutui Tulion vakionäyttelijöihin. Kullervo Kalske ("Työmiehen päiväkirja", "Kertokaa se hänelle...") on myös hyvä Linnanheimon näyttelemää naista rakastavana miehenä. Linnanheimon juoppona aviomiehenä nähdään ruotsalainen Eric Gustafson ("Åsa-Nisse i popform", "Barabbas") joka tekee suomen kielellä yllättävän vahvan roolisuorituksen. Pitkän linjan näyttelijä Aku Peltonen ("Laulu tulipunaisesta kukasta", "Kiusaus") on kyttyräselkäisenä miehenä todella loistava. Komediarooleistaan tuttu Elli Ylimaa ("Maailman kaunein tyttö", "Olet mennyt minun vereeni") on taas kuin kotonaan suupaltin naisen roolissa. Linnanheimon vanhempien osissa ovat Oscar Tengström ja Kaija Suonio. Statistirooleista voisi mainita että kirjailija F.E. Sillanpää näkyy pienessä osassa elokuvassa. Loistava draamaelokuva tosiaankin kaikin puolin.
Pisteet: 5/5
31.3
Olof - forsfararen
Tuli katsottua heti perään Intohimimon vallassa elokuvan ruotsinkielinen rinnakkaisversio, mikä nyt suoraan sanoen eroa suomenkielisestä muuta kun kielen suhteen (laulut mitä alussa on muutamia ovat suomeksi). Kyllä ruotsikin taittuu näyttelijöiltä aika hyvin, varsinkin Eric Gustafsonilta ja Oscar Tengströmiltä. Näiltä kahdelta näytteleminen on hieman parempaa kuin suomeksi, mutta muuten tämä ei ole kovempi tapaus (ellei sitten kielikylpynä). Loppu meni hämäräksi kun oli niin kova väsy, mutta kyllä loppu oli ihan samanlainen. Muutama kohtaus erosi hieman, tosin sama tapaus mutta eri kuvaus pistetty. Lähes koko leffa oli samaa filmiä, ainoastaan dialogiosat oli kuvattu uudelleen ruotsiksi. Hahmojen nimetkin on muokattu ruotsiksi: Päähenkilöt olivat Brita Övergård, Olof ja Paul Stor-Övergård. Ei tästä voi muuta sanoa että mykkäelokuvamaista kerrontaa jonka lomaan on tungettu vakuuttavia psykologista kauhua lähenteleviä kohtia. Laatutapaus.
Pisteet: 5/5
Indiana Jones and the Spear of Destiny
Indiana Jones on tunnettu elokuvasankari joka on seikkaillut neljässä elokuvassa. Tämä elokuva ei ole virallinen vaan vuonna 2010 valmistunut Marcel Corneliuksen ohjaama, käsikirjoittama ja näyttelemä toimintakomedia, joka lainailee paljon ensimmäisestä Indistä. Juoni on aika hyvin tehty, elokuvan efektit ovat todella huikeita indie-leffaksi ja näyttelijät onnistuvat hyvin. Kaiken kruunaa vielä Klaus Rüdiger Wallnerin säveltämä mahtipontinen soundtrack. Elokuvan huumori on hauskaa ja huumoriarvoa lisää historialliset mokat (natsit vuonna 1933 Himalajalla, saksalaiset käyttävät vuonna 1933 PPsh40-konepistoolia, Yhdysvaltoja kuuvavissa kuvissa on paikoin liian uudenaikaisia taloja, autoissa on saksan D-eurorekkari...yms) joita on ihan mukavasti pongattavaksi. Pääosassa nähdään siis Marcel Cornelius, joka vetääkin roolinsa ihan hyvin lävitse. Naispääroolissa nähdään kaunis Andrea Mack, joka tekee Indin naisparin roolin kohtalaisen hyvin. Gottfried Pfettrisch on todella hyvä pahana natsikenraalina. Muissa suurehkoissa osissa ovat Klaus Wallner ja Peter Miehtig. Sivuosissa nähdään kaksoisroolin tekevä Jan Bosch, Alexander Okl, Andreas Bee ja Kerstin Wallner. Näyttelijät ovat amaatööristatuksistaan huolimatta hyviä, tehosteiden ollessa kun Direct-to-DVD leffasta ja musiikin ollesa näin upeaa, täytyy antaa täydet pisteet. Hauska toimintaparodia.
Pisteet: 5/5
Paprika
Tuli maaliskuu päätettyä tämmöiseen italialaiseen pornoleffaan á la Joe D´Amato. Elokuva on uusintaversio Tinto Brassin vuoden 1991 samannimisestä elokuvasta. Elokuvan käsikirjoituksen, jota käytettiin tässä, tekivät pari Tinto Brass ("Fallo!", "Fermo posta Tinto Brass") ja Bernardino Zapponi ("Fellinin Rooma", "Fellinin Satyricon"). Tarina itsessään on ihan kiinnostava, mutta tämä elokuva on silti aivan liian tylsä ollakseen D´Amaton parhaita elokuvia. Näyttelijät ovat umpisurkeita (johtuen varmasti kauheasta englantidubista) ja juoni on loppujen lopuksi aika olematon. Jos käsikirjoitusta olisi fiksattu hieman ja turhat panot olisi jätetty pois ja myös hieman lyhennelty, olisi tästä saanut kohtalaisen erotiikkaelokuvan. Nyt tämä jää joukoksi irtonaisia panoja ilman punaista lankaa. Piero Montanarin ("La casa 3", "Le porte dell'inferno") säveltämä soundtrack oli kyllä tunnelmallinen ja elokuvan parhaita elementtejä. Muutamin paikoin D´Amato saa luotua erottisia kohtauksia jossa on tunnelmaa, mutta se on laiha lohtu. Näyttelijätyötä on paha mennä kehumaan, niin paljon he vetävät riman ali ja kauhea englanninkielinen jälkiäänitys kiristää pinnaa. Sen rinnalla jopa Acapio Racing Teamin dubit ovat laatutavaraa. Näyttelijät mumisevat paperista replansa ilman eläytymistäkään ja huulisynkkakin on pielessä. Nimiroolissa nähdään isorintainen ja kaunis Erika Rokoscy alias "Erica Bella" ("L'héritage de Laure ", "La Bocca 1"). Muissa osissa ovat Alberto Rey ("Private Gold 54: Gladiator 1", "Penetrator 2: Grudge Day"), Philippe Soine ("Zarten Spalten aufgelauert", "Ausgebremst von geilen Biestern"), Roberto Malone ("Anni 60", "Who Fucked Rocco?"), Cristina Ganz ("Das anale Sperma-Atelier", "Le Ragazze del Führer"), Luista Duarte ("Fuga di mezzanotte", "Le bambole del führer"), Susanna Lettieri ("Assassinio sul Danubio", "Cannes Fantasies"), Jean-Yves Le Castel ("Domination Zone 2", "Wrecked 'em"), Dina Pearl ("Die Anmacherinnen, Teil 1: Die Klassenfahrt", "Baby Pussys"), Laetitia Bisset ("120 Giornate di sodoma", "Decameron X - 2") ja Silvio Evangelista ("Fallo da rigore", "Le avventure di Monella e la sua famiglia"). Näyttelijät ovat heikohkoja, musiikki loistava, D´Amaton ohjaus kohtalaista ja kässäri ryssii oikein urakalla. Alempaa keskiluokkaa D´Amaton elokuvista.
Pisteet: 2,5/5
1.4
Il marchese de Sade
Tulipa katsottua tämä Joe D´Amato-pornoilu vuodelta 1994. D´Amato ohjasi elokuvan yhdessä toisen italialaisen pornomaakarin, Franco Lo Cascion alias Luca Damianon ("Lola e il professore", "The Erotic Adventures of Aladdin X") kanssa. Elokuva on parempi kun edellinen, muttei yllä pitkän pohdinnan jälkeen ihan D´Amato-leffojen kärkeen. Elokuvasta puuttuu se viimeinen särmä vaikka mukana on paljon semmoista materiaalia mitä katsomissani pornoleffoissa harvoin on kuten kusemista, brutaalia anaalipanoa, läpsimistä ja yms. Seksikohtaukset ovat hienosti tehtyjä, mutta pidemmän päälle ne toistavat liikaa toisiaan ja kiinnostus lopahtaa. Juonikin on aika olematon. Elokuva yrittää kertoa jonkisortin tarinan Markiisi de Sadesta (1740-1814) ja hänen perversistä elämästään. Elokuvan juonesta ei ota selvää kun italiankielen taito on mitä on. Musiikkiraita on kuitenkin todella hyvin toteutettu. Panon aikana naisten vikinä sekoittuu syntikkamusiikkiin ja tunnelma on todella kiihkeä. Näyttelytyö on myös vaihteeksi keskinkertaista. De Sadena nähdään Rocco Siffredi ("99 frangia", "Himon anatomia") joka tekeekin loistavaa työtä perverssinä ja pikkaisen vinksahtaneena markiisina. Naispääroolissa nähdään Roccon vaimo ja kaunis unkarilainen Rosza Tassi alias Rosa Caracciolo ("Rocco the Italian Stallion", "Deep Cheeks IV") joka tekeekin ihan ok roolisuorituksen. Miessivuosissa nähdään Christoph Clark, Mihaly Kosik alias Mike Foster ("Family Affair", "Ass Maniacs") ja Richard Langin ("The Czechs Are Cumming", "Russian Angels"). Naisosat tekevät Aliona ("L'Ange de la vengeance", "I 7 vizi capitali"), Jacqueline Wild ("Confessioni indecenti", "The Coming of Nikita"), Joanna ("Ladri e gentiluomini - Donne gioielli e culi belli", "Decameron X - 4"), Laetitia Bisset ("Amleto - per amore di Ofelia 2", "120 Giornate di sodoma"), Tanya la Rivière ("Anale Hochzeit", "Ados, Sodos, Sex and Sun"), Terry ("The Best of Terry X", "Fuckmachine"), Valentina (" Amleto - per amore di Ofelia", "Il Barone von Masoch") ja Victoria Queen ("Le Magnifiche 7", "Biancaneve & i Sette Nani"). Näyttelijätyö toimii joten kuten, musiikki on hienoa, lavastus ja puvustus ovat hienoja, mutta käsikirjoitus on pikkasen kiikkerä..
Pisteet: 3,5/5
Höyrylaiva Ville
Vuonna 1928 sai ensi-iltansa Mikki Hiiren debyyttielokuva Höyrylaiva Ville, jonka ohjasivat ja käsikirjoittivat Walt Disney ja Ub Iwerks. Tarina on hauska ja todella vekkuli. Vaikka elokuvalla on pituutta vaivaiset 8 minuuttia, ehtii siinä sattua ja tapahtua vaikka mitä. Elokuvan soundtrackin, joka on kiva, ovat säveltäneet Wilfred Jackson ("Lumikki ja seitsemän kääpiötä", "Liisa Ihmemaassa") ja Bert Lewis ("Lentävä hiiri", "Liukkaalla jäällä"). Animaation taasen tekivät Les Clark, Ub Iwerks, Wilfred Jackson ja Dick Lundy. Pieniä animointivirheitä on näkyvissä kun elokuvan katsoo hyvin tarkkaan, mutta ainahan niitä on näin vanhoissa (tänä vuonna tulee 84 vuotta täyteen) animaatioissa. Elokuva on kuitenkin ikäisekseen melko hyvässä kunnossa. Walt Disney teki elokuvan kaikki ääniroolit (jotka eivät ole puhetta vaan epämääräisiä kiljahdukia ja papukaijan naurua). Klassikko ansaitsee viisi tähteä pelkästään ikänsä puolesta.
Pisteet:5/5
Hullu tohtori
Vuonna 1933 valmistui tämä mustavalkoinen Mikki Hiiri-lyhytpiirretty David Handin ("Mikki Hiiri unissakävijänä", "Alppikiipeilijät") ohjaamana. Tarinassa Mikki joutuu salaperäiseen linnaan pelastamaan Pluto, kun hullu tohtori kaappaa sen. Elokuva on kenties yksi shokeeravimmista animaatioista koskaa, niin pelottavaksi elokuva on tehty. Kaiken kruunaa vielä Bert Lewisin säveltämä uhkaava taustamusikki. Animaatioteknisesti elokuva on mennyt viidessä vuodessa eteenpäin Höyrylaiva Villestä, mutta vieläkin on pientä hienosäätöä vailla. Mikin hahmo on lähempänä Akun hahmoa nykypäivänä kun sitä innokasta salapoliisia minä me hänet nykyään tunnemme. Tarina etenee ja juonen lopetus on yllättävä, muttei enää 2000-luvulla sillä samanlaisia loppuja on monessa muussakin elokuvassa ja sellaisesta lopusta äikänopettaja antaa aineeseen nelosen. Elokuvan ääninä kuullaan Walt Disney Mikkinä ja Pinto Colvig Pluton haukkumisena. Edelleenkin klassikko 1930-luvun alkupuoliskolta jolloin Mikki vasta oli kehittymässä hahmona.
Pisteet: 5/5
Mikki ja orkesteri
Kaksi vuotta edellisestä valmistui tämä Wilfred Jacksonin ohjaama lyhytanimaatio ja ensimmäistä kertaa väreissä. Elokuvassa Mikki johtaa puistokonserttia, jossa soitetaan Gioachino Rossinin säveltämää "William Tell Overturea". Aku Ankka tulee kiusaamaan Mikkiä ja sitten pyörremyrsky vie koko puiston mennessään. Leigh Harlinen ("Kommelluksia kerrakseen", "Lennämme Rioon") säveltämä soundtrack on ihan kiva ja väreissä tehty animaatio (animaattorit mm. Cy Young, Jack Kinney, Wolfgang Reitherman ja Clyde Geronimi) nättiä katsottavaa. Akun äänenä elokuvassa kuullaan konkari Clarence Nash, muiden ääniä ei ole elokuvassa. Jälleen klassikko Disneyn animaatiostudioilta.
Pisteet: 5/5
Mikki hirvijahdissa
Tässä vuonna 1937 valmistuneessa Ben Sharpsteenin ("Fantasia", "Pinocchio") ohjaamassa lyhytanimaatiossa Aku, Hessu ja Mikki ovat hirvimetsällä. Mielestäni tämä ei ollut samalla tasolla kun kolme aikaisempaa Mikki-lyhäriä. Tämän elokuvan huumori on kyllä ihan hauskaa, mutta ei nappaa ihan täysillä. Animatio on nättiä kuitenkin ja Paul J. Smithin ("Sukelluslaivalla maapallon ympäri", "Ansa vanhemmille") säveltämä musiikki tukee slapstick-huumoria oivasti, mutta silti ei, ei nappaa ihan täydellä teholla. Pääosissa kuullaan tuttuun tyyliin Pinto Colvig (Hessu), Walt Disney (Mikki) ja Clarence Nash (Aku). Hyvä kultakauden animaatio.
Pisteet: 4/5
Pitkästyneet haamut
Tämä Burt Gillettin ("Mikin painajainen", "Kolme pientä porsasta") ohjaama ja Dick Friellin kirjoittama lyhytelokuva on taas Aku-Mikki-Hessu -trion seikkailua. Nyt vihollisena on eräässä talossa asuvat haamut jotka haluavat kiusata kolmikkoa. Huumori on nerokasta ja elokuvaa katsoessa saa nauraa haamujen keksimille ansoille kun kaverukset lankeavat niihin. Kun kuulaan vielä Albert Hay Malotten ("Mustan korpin salaisuus", "Tri Cyclopsin salaisuus") säveltämää musiikkia, on klassikon ainekset valmiina. Animaatio on nättiä ja ääninäyttelijät (Walt Disney, Clarence Nash, Pinto Colvig ja Billy Bletcher) ovat elementissään. Hauska ja visuaalisesti nätti animaatiolyhytelokuva vuodelta 1937.
Pisteet: 5/5
Mikki ja pavunvarsi
Voi jehna kuinka hienoa kertomus oli tämä Frank Tashlinin ("Jerry kimonossa", "Valkonaaman poika") tarinaan perustuva animaatiolyhytelokuva. Hienosta ohjauksesta vastasivat Hamilton Luske ("Pinocchio", "101 dalmatialaista") ja Bill Roberts ("3 caballeroa", "Dumbo") ja käsikirjoituksen alkuperäisen tarinan pohjalta tekivät Joe Rinaldi ("Liisa ihmemaassa", "Peter Pan"), Bill Peet ("Dumbo", "Yukonin kutsu") ja Homer Brightman ("Tuhkimo", "The Adventures of Ichabod and Mr. Toad"). Tarina on aika vakava, mutta huumoria on lieventämässä tunnelmaa. Soundtrack on kaunista kuunneltavaa. Anita Gordonin ("Pennitön ja suruton", "Kultarynnäkön iloiset päivät") ihana lauluääni piristää elokuvaa kummasti. Muissa äänirooleissa kuullaan Walt Disney, Clarence Nash, Pinto Colvig sekä Billy Gilbert ("Diktaattori", "Meidän vastaeronneitten kesken"). Kertojina kuullaan Sterling Holloway ja Edgar Bergen. Klassikkoelokuva, jonka animaatio on todella kaunista katsottavaa.
Pisteet: 5/5
Prinssi ja kerjäläispoika
Tämä Mark Twainin suosikkiromaaniin perustuva elokuva lukeutuu upeimpiin Disney-lyhytelokuviin. Tämä elokuva ei ole näyttelijöiden ( vaikkakin tekevätkin loistavat suoritukset) vaan säveltäjän ja animaattoreiden. Elokuvan ohjasi George Scribner ("Hiidenpata", "Heidin sävel") ja käsikirjoituksen romaanista muokkasivat Gerrit Graham ("Pieni merenneito", "Oliver ja kumppanit"), Sam Graham ("Tornadojen yö","The Secret of NIMH 2: Timmy to the Rescue"), Chris Hubbell, Jenny Tripp ("Leijonakuningas", "Here Comes Peter Cottontail: The Movie") ja Charles Fleischer. Upean soundtrackin sävelsi Nicholas Pike ("It's Alive", tv.-sarja "Masters of Horror"). Animaatio on hyvin kaunista ja tarina on hienosti totetutettu. Ääninäyttelijät, päärooleissa Wayne Allwine, Bill Farmer, Arthur Burghardt ja Tony Anselmo ja sivuosissa mm. Elvia Allman, Roy Dotrice ja Frank Welker, tekevät todella mallikasta työtä. Upea animaatiolyhytelokuva, jossa on tunnelmaa ja hieno juoni.
Pisteet: 5/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti