Viikko 4

23.1

Terminator II

Tällä Terminatorilla ei ole mitään tekemistä James Cameronin klassisen T2:sen kanssa. Tämä on roskavirtuoosi Bruno Mattein vuonna 1990 kyhäämä aksönskifistely tulevaisuuden Venetsiassa. Claudio Fragasson kynästä on tullut elokuva joka yhdistelee kahta ensimmäistä Alienia ja Terminatoria sumeilematta. Tarina on silti mielenkiintoinen, paikoin koomisen hauska. Elokuvaa ei kannata ottaa tosissaan sillä se on tehty niin kieli poskella-asenteella. Elokuvan kuvaus on Richard Grassettin ("Zombi 3", "Robowar - Robot da guerra") käsialaa ja se onkin tehty varsin mallikkaasti. Elokuvan erikoistehosteet ovat elokuvan muuhun tasoon nähden kohtuu siedettävät. Kaksikko Francesco ja Gaetano Paolocci ovat tehneet Terminatorista ja Alieneista kohtuu hyvin pelottavia luomuksia. Kaiken kruunaa vielä Carlo Maria Cordion säveltämä syntikkasoundtrack (yksi kappale toi vahvasti mieleen Franco Lo Cascion elokuvan "Biancaneve e i sette nani" tunnusmusiikin"). Se tuo sopivasti tunnelmaa elokuvaan. Näyttelijät ovat niin tuntemattomia ettei heidän oikeita nimiään ja henkilötietojaan löydä IMDb:stä. Miespääroolissa nähdään kuitenkin heppu nimeltään Christopher Ahrens ("Titus", "Aavikon laki"). Naisroolissa taas on uransa (toistaiseksi) ainoan roolin tehnyt Haven Tyler. Nainen ei osaa näytellä, mutta on hauska katsoa kun hän sekoilee ruudulla. Geretta Geretta ja pahiksena häärivä Fausto Lombardi ovat elokuvan tunnetuimmat näyttelijät. He tekevät omat roolinsa rutiinilla. Elokuvassa pikkutyttöä näyttelee Dominica Coulson, joka mielestäni on yli 20-vuotias (mitä oikeasti on, en tiedä). Hän kiljuu ja vinkuu elokuvassa ärsytyspisteeseen asti. Muissa rooleissa ovat mm. Mark Steinborn, Clive Riche, Paul Norman Allen, Cortland Reilly ja Richard Ross. Massimo Vanni (valenimellä Alex McBride) käy tekemässä pienen statistinroolin. Elokuvan enkkudubbi on ok-tasoista, ainoastaan Coulsonin dubbi pistää korvia särkemään. Kaikin puolin mallikas toimintasekoilu.

Pisteet: 3,5/5

Tina Turner: Celebrate Live 1999

Tulipahan maanantai-illan kunniaksi katsottua tämä Tina Turnerin keikkataltionti vuodelta 1999. Elokuva on Barry Ryanin ("The Spider-Man Story", "The Story of Punk") ohjaama. Turnerin tunteikkaiden lauluesitysten välissä näemme Turnerin tarinointia ja dokkaripätkiä klassista esityksistä vuosien varrelta. Elokuvassa käy Turneria kehumassa monet viihdetaivaan kuumat nimet kuten Bono, David Bowie, Mariah Carey, Oprah, Al Green, Ricky Martin ja Paul McCartney. Turnerin kanssa muutaman kappaleen käy esittämässä Bryan Adams, joka on oikein etevä artisti. Musiikki on elokuvassa todella mahtavaa ja tunteikasta. Turner vetää jokaisen kappaleen kokemuksella. Lavalla nähdään Turnerin lisäksi neljä nättiä tanssijatarta: Miss Jugoslavia 1990 Ivona Brnelic, Clare Louise Turton, Solange Guenier ja koreografiastakin vastannut Priscilla Samuels. Musiikki nautittavaa, dokumenttimaisuus plussaa.

Pisteet: 5/5

24.1

Grizzly Falls

Tämä Stuart Margolinin tarinaan perustuva perheseikkailu edustaa lajityyppiiään kunnialla alusta loppuun. Brittiohjaaja Stewart Raffillin ("Mac ja minä", "Jäävuoren ryöstäjät") ja käsikirjoittaja Richard Beattien ("The Baby Formula", "Prom night 4 - päästä meidät pahasta") työstämä elokuva kertoo nuoresta Harrystä joka joutuu karhun "vangiksi" ja Harryn isä yrittää intiaanitoverinsa kanssa pelastaa poika. Harry ystävystyy karhun kanssa. Harryn isän matkassa olleilla miehillä ei ole myöskään puhtaat jauhot pussissa. Siitä alkaa vauhdikas seikkailu. Elokuva etenee erittäin hyvin, mutta silti tarinassa olisi suonut olevan enemmän Harryn ja karhun välisestä ystävyydestä. Myöskään pahisten motiivit eivät tule kovinkaan hyvin esille, mistä tulee miinusta. Kaksikon David T. Reilly ja Paul Zaza säveltämä musiikki on todella kaunista, niin myös kuvaaja Thom Bestin kuvaamat henkeäsalpaavan kauniit maisemat. Elokuvan kauniit vuoristomaisemat on kuvattu Albertassa, Ontariossa ja brittiläisessä Kolumbiassa Kanadassa. Ron Craigin ("The Adjuster", "Kahden naisen välissä") tekemät erikoisefektit ovat todella vakuuttavat, vaikkei niillä paljoakaan herkutellakkana budjetin pienuuden takia. Ali Oop tekee vakuuttavaa työtä Mizzy-karhuna. Kouluttajat (Dana Dubé, Scott Handley, Andrew Simpson, Ruth LaBarge ja Jack Wright) ovat tehneet hyvää työtä nallukan kanssa. Näyttelytyö on perustasoa ilman mitään suurempia hienouksia. Harrynä nähdään Daniel Clark. Isän roolissa on yhden elokuvan parhaista rooleista tehnyt Bryan Brown ja intaani-Joshuana Tom Jackson. Pääpahiksena nähdään Oliver Tobias. "Harry Pottereista" tuttu Richard Harris näyttelee vanhaa Harryä. Onko nimi enne? Kohtuu hyvä seikkailuleffa.

Pisteet: 4/5

25.1

Strike Commando - iskuryhmä

Herrat Vincent Dawn ja Clyde Anderson tunnetaan Italiassa kovina roskaleffaspesialisteina. Ai, ettekö tiedä ketkä. No oikealta nimeltään Bruno Mattei ja Claudio Fragasso värkkäsivät 1980-luvulla monia selviä plagiaatioita ajan tunnetuista elokuvista. Myös tämä vuonna 1987 valmistunut elokuva jatkaa tutulla linjalla, se lainailee todella paljon "Rambo II:sesta". Elokuva kertoo amerikkalaisesta kommandosta Michael Ransomista joka joutuu tekemään taistelukeikan vihollisten linjojen taakse, mutta Ransom petetään ja veli venäläiset ovat odottamassa Ramsomia. Alkaa toiminnantäyteinen taistelu, josta ei puutu tahatonta komiikkaa. Varsinkin Reb Brownin ja Christopher Connellyn tappelu on hauskaa katsottavaa. Kaiken kruunaa vielä älyvapaa käsikirjoitus. Jos on katsonut muutaman 1970-1980 luvun amerikkalaisen Vietnam-elokuvan tulee tietämään mitä tässä tapahtuu. Filippiineillä kuvattu toimintasekoilu on loistavaa katsottavaa, varsinkin kun taustalla kuullaan Luigi Ceccarellin säveltämää instrumentaalista syntikkapoppia. Rodolfo Torrenten tekemät tehosteet ovat paikoin onnistuneet, mutta lopussa menee tahattoman komiikan puolelle. Näyttelytyö on kauheaa katsottavaa. Pääroolissa nähdään Reb Brown ("Yor", "Poikkeuksellista rohkeutta"). Mies karjuu, huutaa ja esittelee upeita vatsalihaksiaan antaumuksella. Neukkupahiksen roolissa on etupäässä jenkkisarjoissa ja italohalpiksissa näytellyt Christopher Connelly ("Paha silmä", "Bronxin asfalttisoturit"). Naiskauneutta edustaa hetken esiintyvä Louise Kamsteeg. Muut näyttelijät tuppaavat olemaan harmaata massaa. Mukana ovat mm. Luciano Pigozzi, Alex Vitale, Karen Lopez ja Philip Gordon. Mukana myös David Brass ("La Tomba", "American Commandos") ja Mike Monty ("Anime Perse", "The 13th Mission") ääninäyttelijänään William Berger. Elokuva lukeutuu Mattein monenkirjavan tuotannon kärkipäähän.

Pisteet: 3,5/5

Trappola diabolica

Jälleen amerikan oma poika Michael Ransom palaa tositoimiin. Nyt kyseessä on vuonna 1988 valmistunut italialainen "Strike Commando 2", jonka ohjasivat Bruno Mattei ja Claudio Fragasso. Käsikirjoituksen kirjoittivat Fragasso ja Rosella Drudi. Tarina on simppeli ja se lainailee kohtauksia monista elokuvista kuten "Kadonneen aarteen metsästäjät" ja "Vihreän timantin metsästys". Homma on siis lähes plagiaatiokohtauksesta plagiaatiokohtaukseen menoa alusta loppuun. No siitä saa hyvät naurut, samoin myös huumorista mitä elokuvassa tarjoaa pääpari Reb Brownin tilalle tullut Brent Huff ja ruotsalainen seksipommi Mary Stavin. Heidän välinen dialoginsa saa hymyn kääntymään hymyyn. Elokuvassa on paljon upeita toimintakohtauksia ja efekteistä vastaa tuttuun tyyliin Rodolfo Torrente. Musiikki on perinteistä kasikytluvun pimputusta á la Stefano Mainetti. Sopii siis elokuvaan erinomaisesti. Kuvauspaikkana on hyväksi havaittu Filippiinit. Vaikka elokuva kopio rajusti muista elokuvasta, on siinä paljon samaa kuin edellisessäkin, muutama kohtaus on kopiotu suoraan, vain näyttelijät vaihdettu. Muut elokuvan näyttelijät Huffin ja Stavinin lisäksi eivät ole kovinkaan vakuuttavia, paitsi tietenkin leffan ainoa "oikea" näyttelijä Richard Harris sekä b-näyttelijäkaksikko Ottaviano Dell'Acqua (nimellä Richard Raymond) ja Massimo Vanni (nimellä Alex McBride). Keskitason italoräiskintää, ylittää tasoltaan jopa Strike Commandon.

Pisteet: 4/5

26.1

Cruel Jaws

Vincent Dawn, eiku William Snyder eiku BRUNO MATTEI tunnetaan monista sekopäisistä kauhuleffoistaan, mutta tämä vuonna 1995 valmistunut amerikkalais-italialainen kauhuleffa on Mattein uran parhaita elokuvia. Kuulun siihen pieneen vähemmistöön joka pitää tästä (IMDb:n pistekeskiarvo on 3.1 ja Leffatykissä elokuva sai haukkuja). Elokuva tosin on paikoin televisiotuotannosta johtuen hieman tönkkö, muttei se paljoa haittaa. Elokuvasta löytyi myös muutamia klippejä Enzo Gastellarin Hai-leffasta "L'ultimo squalo" (1981). Mattein ohjaustyö on varmempaa kuin aiemmissa elokuvissa, mutta tarina (joka kopioi todella paljon "Tappajahaita") oli todella hyvä. Käsikirjoitus perustuu Peter Benchleyn kirjoittamaan kirjaan ja kässärin tekivät Robert Feen, Bruno Mattei ja Linda Morrison. Tarina on vakavin, näyttelytaidollisesti upein ja yleisarvioltaan mahtavin Mattei-tuotanto. Musiikista vastasi Michael Morahan ja ne diskosäveleet sopivat tähän elokuvaan todella hyvin. Vedenalainen kuvaus on nättiä vaikka VHS-kuvanlaatu ei päätä huimaa. Kuvaajina toimivat Mattein luottokuvaaja Luigi Ciccarese ja Ben Jackson. Päänäyttelijät elokuvassa olivat aika pitkälle amatöörejä amerikkalaisia. Näyttelijöinä toimivat mm. David Luther, George Barnes Jr, Scott Silveria ja Kirsten Urso. Eivät kovinkaan tunnettuja näyttelijöitä siis. Tehostepuoli oli ok-tasoa, verta jonkin verran ja kauniita naisia pilvin pimein.

Pisteet: 4/5

L'isola dei morti viventi

Katsoimpa tämän nyt nurinkurisessa järjestyksessä. No tämä on Mattein vuonna 2007 valmistuneen "Zombi: La creazione"-elokuvan jatko-osa ja täytyy katsoa ykkönen joskus, vaikka ensi viikonloppuna. No kuitenkin. Edellinen katsomani Mattei-raina oli todella hyvä, mutta nyt oli mukana tahatonta huumoria, loistavia efektejä, kauniita naisia, paljon väkivaltaa ja idioottimaisia ratkaisuja kuorrutettuna Antonio Tentorin ("Anime Perse", "Dracula 3D") huikealla käsikirjoituksella. Viittauksia muihin elokuviin oli vaikka muille jakaa: "Elävien kuolleiden yö", "Zombi 2", "Virus", "Ressu-koiran seikkailut" yms. Efektit on tehty todella hienosti tietokoneella, kuvaaja Luigi Ciccaresen digivideokuva on näyttävää, musiikkiraita (tekijä tuntematon) on aivan saatanan kovatasoista ja elokuva onnistuu pelottamaan paikoin ihan oikeasti. Vaikka näin on, on mukana aivan älyvapaata tahatonta huumoria kuten karatematsi zombia vastaan ja zombinaisen tanssiminen. Myös saksankielinen dubbaus on hauskaa kuultavaa. Pääosissa on läjä tuntemattomuuksia kuten Mattein luottonäyttelijä Mattein uran viimeisissä elokuvissa ollut Yvette Yzon sekä Alvin Anson, Gaetano Russo, seksikäs Ydalia Suarez, Jim Gaines ja Gary King Roberts. Näyttelytyö ei päätä huimaa, mutta saksadubbi vie näyttelijöiltä paljon pois. Viihdyttävyys ja efektit nostavat pisteitä.

Pisteet: 4,5/5

27.1

Patti Smith: Dream of Life

Yhdysvaltalainen punk-laulaja Patti Smith (s.1946) oli ennen tätä Steven Sebringin ("3.11 Sense of Home", "DKNY Road Stories") dokumenttielokuvaa outo hahmo, mutta tämä elokuva avasi hänen musiikkiaan, elämäänsä, poliittista kantaansa ja muutakin aika hyvin. Sebring seurasi kameran kanssa Patti Smithiä 11-vuotta keikoille ja lavojen taakse. Musiikkipuoli ei tule ihan niin hyvin esille kuitenkaan kun olisin toivonut mutta kyllä musiikki on silti aivan mahtavaa punk-rockia. Enemmängin esille nousi Smithin sodanvastaisuus ja kova kritiikki George W. Bushin hallitusta kohtaan. Kuvaajina elokuvassa olivat Sebring ja Phillip Hunt (tv-elokuva "The Kennedy Mystique: Creating Camelot") ja mustavalkokuvauksen ja rakeisen värikuvan sekoittelu toimii hyvin mielestäni. Taide-elokuvamainen ote miellyttää silmää. Dokumentin hahmot ovat tavallisia ihmisiä. Mukana ovat mm. Patti Smith sekä hänen bändinsä Lenny Kaye, Oliver Ray, Tony Shanahan ja Jay Dee Daugherty. Upea dokkari jossa oli paljon asiaa ja nättiä kuvausta.

Pisteet: 4,5/5

Robowar - Robot da guerra

Bruno Mattei tunnetaan elokuvapiireissä siitä että hän on häikäilemättä ripp-offannut monia tunnettuja elokuvia kuten "Rambo II", "Terminator", "Aliens", "Tappajahai", "Kadonneen aarteen metsästäjät"... yms. Nyt kopion kohteeksi joutuivat "Robocop" ja "Predator". Tosin tämä ei ole kuitenkaan niin viihdyttävä kuin muut Mattei-elokuvat mutta saa tästäkin irti jotain. Käsikirjoitus (kaksikko Rosella Drudi ja Claudio Fragasso) on pöhköydessään aika hyvä. Joukko erikoissotilaita lähetetään jonnekkin viidakkoon eliminoimaan armeijan hallinnasta menettämä tappajarobotti. Homma ei luonnistukkaan niin kun pitäisi, viidakkosaarelta pelastetaan matkaan myös kaunis nainen. Tehosteet ovat keskitason kalkkunatasoa ja niistä huolehtivat Paoloccin veljekset sekä Rodolfo Torrente. Robottitappaja on vinkeä näky, mutta räjäytykset ovat näyttäviä. Al Festan säveltämä syntikkapoppi on herkkua korville. Varsinkin leffassa kuultava musiikkikappale on vinkeä. Filippiinien viidakko on erittäin hyvä paikka kuvata tämmäistä höttöviihdettä. Mattein parhaimmaksi elokuvaksi tämä ei valitettavasti yllä, ei edes parhaimpiin. Tämä on viihdyttävyydestään huolimatta liian tylsä ja elokuva yrittää olla vakavampi kuin onkaan. Pääroolissa nähdään Mattein "Strike Commandosta" tuttu Reb Brown. Tutut maneerit miehellä tässäkin rainassa on. Naisroolissa oleva Catherine Hickland ("Taxi Killer", "Sweet Justice") on suurimman osan ajasta ruuduntäytteenä ilman mitään merkitystä. Muissa rooleissa ovat harmaaksi massaksi jäävät Massimo Vanni, Romano Puppo, Luciano Pigozzi, Max Laurel, Jim Gaines, John P. Dulaney ja Mel Davidson. Robottitappajan roolissa sekoilee Claudio Fragasso. Englanninkielinen dubbi on erittäin hyvin tehty ja siitä plussaa.

Pisteet: 3/5

28.1

Zombies: The Beginning

Jaahas, tämä elokuva oli sittenkin elokuvan "Island of the Living Dead" jatkis, vaikka onkin IMDb:n mukaan valmistettu vuotta aiemmin. No kuitenkin, jatko-osana tämä on huonompi kun ykkönen, mutta silti kelpo kalkkunakauhistelu á la Bruno Mattei. Tämä elokuva plagioi aika rajusti Jame Cameronin klassista elokuvaa "Alien - paluu" ja elokuvassa on muutamia pätkiä elokuvasta "Purppuravyöhyke". Aika rajua menoa tämä on, vaikkakin elokuvan ensimmäinen puolituntia on tylsää lässytystä ja tässä ei ole niin paljo huumoria kuin "Island of the Living Deadissä". Kaksikon Giovanni Paolucci ja Antonio Tentori tekemä kässäri kertoo ykköstestä tututusta naisesta joka palaa kuolleiden saarelle merijalkaväen erikoisosaston kanssa ja siellä alkaa tapahtumaan kummia. Verinen läträys jatkuu, matchoja äijiä, loistavaa maskeerausta ja asianmukainen soundtrack jne jne... Elokuvan digikuvauksen on tehnyt filippiiniläinen Rey de Leon ("Get My Son Dead or Alive", "Wrong Rangers") ja Filippiinien sademetsät sopivat hyvin elokuvan tunnelmaan, autio tutkimusasema on pelottava paikka. Pääroolissa jatkaa tuttuun tyyliin Mattein luottonäyttelijä Yvette Yzon ja miespääroolissa on edellisessä osassa eri roolissa nähty Alvin Anson. Muut näyttelijät ovatkin sitten tuntemattomia filippiinoja kuten Paul Holme, James Gregory Paolleli, B.B. Johnson, Dyane Craystan, erittäin hauska Gerhard Acao ja Gene Zwahir. Näyttelijät ovat kalkkunaleffaan sopivia. Dubbauksista en tiedä, on ehkä dubattu filippiinosta englanniksi. Asiallista roskaviihdettä.

Pisteet: 3,5/5

Digimon elokuva

Digimonit tunnetaan Pokemonien kaltaisina olentoina jotka taistelevat ihmisten avustuksella pahoja voimia vastaan. Sarjaa on tuotettu yhteensä seitsemän kautta, joista kaksi ensimmäistä ovat saaneet suuren suosion Japanin ulkopuolella. Muut kaudet eivät ole herättäneet niin suurta innostusta. Tämä elokuva on amerikkalainen leikkaus kolmesta ensimmäisestä elokuvasta: "Digimon Adventure" (1999), "Dejimon adobenchâ - Bokura no war game" (2000) ja "Dejimon adobenchâ 02 - Dejimon Hurricane joriku - Chousetsu shinka!! Ôgon no Dejimentaru" (2000). Yli kahden tunnin yhteiskesto on keritty 1tuntiin ja 20 minuuttiin. Siinä on paljon materiaalia pois, varsinkin viimeisestä elokuvasta. Elokuvan ohjaajat ovat alkuperäiset ohjanneet Mamoru Hosoda, Minoru Hosoda, Shigeyasu Yamauchi. Jenkkiversion dialogin ja uudet juonikuviot ovat kirjoittaneet Jeff Nimoy ja Bob Buchholz. Kumpikin ovat olleet amerikkalaistamassa monia kymmeniä animeja kuten Narutoa ja Mousea. Tarina on silti todella hyvin kirjoitettu ja dialogi on sopivan hauskaa. Musiikkin on muutettu täysin ja siitä vastaavat Udi Harpaz ("Casper Meets Wendy", "Mieletön, mieletön Hollywood") ja Amotz Plessner ("Murhaaja otteessa", "Till Human Voices Wake Us") ja musiikki sopii elokuvaan, vaikka japsiversiossa se on parempaa. Hyvää jenkkipoppia on mukana todella paljon ja se on asiallisen kuuloista. Animaatiojälki ei ole elokuvassa yhtä nättiä mitä sarjassa, mutta kyllä sitä silti katsoo, jos vaikka vertaa Disneyn tuottamaan sarjaa "101 dalmatialaista", missä animaatio on karmeaa katsottavaa. Elokuva on siis parsittu kasaan kolmesta elokuvasta. Ensimmäinen tarina kertoo kuinka Taichi (jenkkikäännös Tai) ja hänen pikkusiskonsa Hikari (jenkkikäännös Kari) tapaavat ensimmäisen digimoninsa. Meno on hurjaa kun Tokiota pistetään päreiksi kun vanhoissa Tohon hirviöleffoissa konsanaan. Toisessa tarinassa Taichi ja Koushirou (T.K) kohtaavat netissä hurjan digimonin aloittavat sodan sitä vastaan. Kolmas on sitten kaiken eniten joutunut muutosten kouriin. Monet japsiversion hyvät tarinaelementit loistavat poissaoloaan mutta silti siitä on saatu tehtyä upea jenkkimuunnelma. Kakkoskauden lapset matkaavat amerikkaan taistelemaan digimonia vastaan. Laatuanimaatio tämä on jenkkiläisyydestään huolimatta.

Pisteet: 5/5

Digimon Adventure

"Digimon Adventure" on kaikkien aikojen ensimmäinen Digimon-elokuva ja kertoo kuinka Taichi ja Hikari tapasivat ensimmäisen Digimoninsa ja kuinka näkivät sen taistelevan Tokiossa pahaa Digimonia vastaan. Elokuva on amerikkalaisen "Digimon-elokuvan" ensimmäinen tarina. Elokuvan ohjasi Mamoru Hosoda ("Toki o kakeru shôjo", "Summer Wars") ja kirjoitti "Kissojen valtakunnan" kirjoittanut Reiko Yoshida. Elokuvaan on saatu mahdutettua paljon tapahtumia vaikka sillä ei ole pituutta kuin 20 minuuttia. Elokuva on kaikin puolin parempi kuin loista jenkkiadaptaatio koska tässä ei ole mukana hauskaa dialogia. Elokuva ei kuitenkaan avaudu mikäli ei ole nähnyt sarjaa. Musiikki on nättiä ja sen sävelsi Takanori Arisawa. Lähes koko elokuvan ajan kuullaan kuitenkin Maurice Ravellin säveltämää Boleroa joka on todella nätti sopien elokuvaan. Tekniikkapuoli ei häikäise kauneudellaan mutta silti tämä elokuva katsottava. Ääninäyttely elokuvassa on parempaa kun jenkkiversion suomidubissa (Antti Pääkkönen ja Heljä Heikkinen ovat loistavia siinä, mutta silti). Taichina kuullaan Toshiko Fujita ja Hikarina Kae Araki. Koromonin roolissa on Miyazakin leffoissa kuultu Chika Sakamoto. Muut näyttelijät ovat sitten tavallista statistitasoa kuten Hiroya Ishimaru ja Yoshiko Sakakibara. Upea animaatioelokuva silti.

Pisteet: 4,5/5

Lupin III - Cagliostron linna

Maurice Leblancin vuonna 1905 luoma herrasmiesvaras Arsène Lupin (lausutaan Arseen Lupään) on seikkaillut vuosikymmenten varrella monissa kymmenissä sarjakuvissa ja sarjafilmeissä ja tästä seikkailijasta sai Monkey Punch idean tehdä mangan Lupin III, joka kertoo Arsènen pojanpojasta. Mangojen perässä on tullut kymmeniä animaatiosarjoja ja elokuvia, kuten tämä animeikoni Hayao Miyazakin ensimmäinen pitkä ohjaustyö "Lupin III- Cagliostron linna" (alkuperäisnimi "Rupan sansei: Kariosutoro no shiro", englantinimi "Arsene Lupin and the Castle of Cagliostro"). Elokuva ei lukeudu herra Miyazakin parhaisiin kuten "Henkien kätkemä", "Naapurini Totoro" tai "Ponyo rantakalliolla", mutta on silti erittäin viihdyttävä perhe-elokuva (vaikkei K-3 ikärajastaan huolimatta sovellu mielestäni alle 7-vuotiaille lapsille väkivaltaviittausten vuoksi). Monkey Puncin (oikealta nimeltään Kazuhiko Katō) mangan pohjalta käsikirjoituksen ovat kirjoittaneet ohjaaja Miyazaki ja Haruya Yamazaki ("Remi ja hurja pakoretki", "Cobra"). Tarina kertoo Lupin III:sesta ja hänen ystävistää, Jigeinistä ja Goemosta jotka alkavat tutkimaan Euroopassa ollessaan pienen ruhtinaskunnan Cagliostron mysteeriä, väärää rahaa. Tutkimuksia tulee sekoittamana kaunis nainen Lady Clarisse de Cagliostro, Lupinin entinen rikoskumppani Fujiko Mine ja Lupinia maailman ääriin jahtaava äreä japanilainen poliisi Zenigata. Huumoria on reippaasti mukana, mutta mikään komedia tämä mielestäni ei ole. Musiikki on todella nättiä Yuji Ohnon säveltämänä. Tunnuslaulu "Fire Treasure" (sanat:Jun Hashimoto, melodia: Yuji Ohno, esittää Bobby) on todella kaunis. Ainoa isompi miinus tulee kuitenkin animaatiosta, joka on nättiä, muttei yhtä säihkyvää kuin myöhemmissä teoksissa. No ainakin se tuo mangan hyvin mieleen piirrostyylinsä takia. Ääninäyttely on tehty huolella. Päärooleissa kuullaan Yasuo Yamada, Eiko Masuyama, Kiyoshi Kobayashi, Makio Inoue, Gorô Naya, Sumi Shimamoto ja Tarô Ishida. Upeaa ääninäyttelyä kautta linjan eikä heikkouksia nähdä. Upea debyyttielokuva Miyazakilta.

Pisteet: 3,5/5

29.1

Titanic

Tämä saksalainen vuonna 1943 tehty Titanic-elokuva on aikaan nähden erittäin onnistunut. Elokuva on tehty propagandaministeri Joseph Goebbelsin käskystä ja kuvattu saksalaisella loistoristeiljällä SS Cap Arconalla. SS Cap Arconan historia on siitä erikoinen että se todella oli yksi Saksan mahtavimpia risteilijöitä, ennenkuin Saksan asevoimat ottivat sen omaan käyttöönsä. Vuoteen 1945 asti sillä kuljetettiin sotilaita rintamalle, kunnes se sai kohtalokkaan käskyn ottaa keskitysleirivankeja. R.A.F kuvitteli että laivalla olisi natsijohtajia matkalla Ruotsiin ja upottivat sen. Surmansa sai noin 4500 henkeä. Tämän upean elokuvan on ohjannut lähes kokonaan Herbert Selpin, jonka viimeiseksi elokuvaksi tämä jäi kun hän teki itsemurhan Gestapon vangittua hänet. Loput ohjasi crimiklassikoistaan tunnettu Werner Klingler (mm. "Das Testament des Dr. Mabuse", "Das Geheimnis der schwarzen Koffer"). Elokuva on teknisesti onnistunut ja käsikirjoitus on mielenkiintoinen. Käsikirjoituksen kirjoitti nelikko Harald Bratt, Hansi Köck, Herbert Selpin ja Walter Zerlett-Olfenius. Tarinassa britit kuvataan pahoina ja saksalaiset hyvinä. Hauskan tästä tekee sen että Goebbels ei antanut esittää elokuvaa Saksassa kun hänen mielestään britit kuvataan liian myönteisessä valossa. No, mielipiteensä kullakin. Musiikki on todella kaunista ja siitä vastaa Werner Eisbrenner ("Schindlerin listassa" kuullaan hänen sovittamasa kappale "GUTE NACHT MUTTER"). Visuaaliefekteistä, jotka ovat todella vakuuttavat, vastaa Ernst Kunstmann ("Metropolis", "Tri Mabusen testamentti"). Näyttelytyö on myös erinomaista. Ainoa miinus tulee kun britit puhuvat saksaa, mutta lausuvat englanninkieliset nimet aivan karmeasti. Suurimissa rooleissa nähdään mm. Sybille Schmitz, Hans Nielsen, Kirsten Heiberg, todellinen assholeäijä Ernst Fritz Fürbringer, Karl Schönböck ja todella kaunis Claude Farell. Aivan hemmetin upea elokuva, josta on James Cameron ottanut paljon vaikutteita omaan elokuvaansa. Ainoa miinus tulee muutamasta pikkuvirheestä kuten kiikarit tähystäjillä (oikeasti heillä ei niitä ollut) ja se että Titanic ei katkea kuten oikeasti.

Pisteet: 4/5

Dejimon adobenchâ - Bokura no war game

Digimon -elokuvan toisen puolikkaan kokoversio on pituudeltaan 40 minuuttia. Tarina on originaaliversiossa paljon vakavampi eikä turhaa huumoria viljellä kun satunnaisin kohdin mistä tulee plussaa. Elokuvan ohjasi ykkösosan ohjannut Mamoru Hosoda ja jälki on uskomattoman tasokasta, vaikkei piirrosanimaatio häikäise kauheasti. Musiikki on jenkkiversiota upeampaa ja siitä tulee säveltäjä Takanori Arisawalle pointsit. Kuoromusiikkia ja kaunista viuluvingutusta on ilo kuunnella ja se sopii upeasti elokuvan synkkään tunnelmaan. Elokuvassa on jenkkiversiota enemmän esillä ydinase, tietokonevirus ja maailmanloppu. Elokuvan käsikirjoituksesta vastaa kaksikko Akiyoshi Hongo (ollut mukana kaikissa "Digimon"-projekteissa) ja Reiko Yoshida. Elokuva on ääninäyttelyn osalta laadukasta. Sarjasta tutut näyttelijät jatkavat siihen mihin jäivät. Suurimmat roolit saavat Toshiko Fujita, Chika Sakamoto, Mayumi Yamaguchi, Umi Tenjin ja Takahiro Sakurai. Muut näyttelijät, kuten Ai Maeda ja Kae Araki jäävät pahasti pimentoon. No mitä siitä, upea elokuva ja ehkäpä Digimon-elokuvien ykkönen.

Pisteet: 5/5