Godzilla Raids Again
Vuonna 1954 Ishirô Honda ohjasi Toho-studioiden suurmenestyksen "Gojira" tai länsimaalaisittain "Godzilla". Täytyyhän suursuosion saanelle leffalle vääntää jatkoa ja vuotta myöhemmin Motoyoshi Oda ("Onibi", "Tomei ningen") astui puikkoihin ja ohjasi tämän jatko-osan "Gojira no gyakushû". Kaksikon Shigeaki Hidaka ("Tegami o kakeru", "Aishu no machi ni kiri ga furu") ja Takeo Murata kynästä on tullut tarina joka jää reilusti ykkösosan jalkoihin. Pienoismalleja ei tuhota tarpeeksi ja juoni on jotenkin köykäisempi. Loppukin on liian yksikertainen verrattuna ykköseen. Katsomassani nettiversissa kuvanlaatu ei päätä huimannut, mikä voi olla osasyy sille että efektit eivät olleet niin vakuuttavia. Tarinassa oli yksi upea ja koskettava kohtaus, jossa kuvattiin rauniotunutta Osakaa Gojiran tuhon jäljiltä. Gojiran lisäksi tässä vilahtaa Angisaurus niminen hirviö taistelemassa Gojiraa vastaan. Musiikkipuolella oli tehty hyvää työtä. Masaru Satôn ("Seittien linna", "Yojimbo-onnensoturi") säveltämä soundtrack oli todella kaunista kuuneltavaa. Kaiken kruunaa vielä Hoshino Miyoko ihanan lauluäänensä kanssa yhdessä elokuvan kohtauksista. Käsikirjoitus ja ohjaus tarjoaa ykköstä köykäisemmän paketin, mutta näyttelijät klaaraavat sitten muutaman pisteen elokuvalla. Päärooleissa nähdään Hiroshi Koizumi ("Jättihirviöiden kaksintaistelu", "Mosura"), joka tekeekin todella vakuuttavaa jälkeä. Toisessa miespääroolissa nähdään Akira Kurosawan elokuvissa nähty Minoru Chiaki ("Kätketty linnake", "7 samuraita"). Mies on huumoripitoisemmassa roolissa. Naiskauneutta edustaa 25.-vuotias kaunokainen Setsuko Wakayama, joka valitettavasti menehtyi vain 54 vuotiaana. Näyttelytyö on laadukasta, mutta silti elokuva jää Ishirô Hondan "Gojiran" jalkoihin.
Pisteet: 3,5/5
Lassie ja puuma
Vuonna 1943 valmistui yksi kaikkien aikojen parhaista perhe-elokuvista, "Lassie palaa kotiin". 1960-1970 luvuilla väännettiin televisiolle kymmeniä "Lassie"-elokuvia, myös tämä William Beaudinen ohjaama perhewestern. Viime viikolla katselin Beudinen vuonna 1975 ohjaaman "Lassie ja kolme koiranpentua"-elokuvan joka ei ollut niin kummoinen teos. Josko tämä 8 vuotta aiemmin, 1967 tehty telkku-Lassie olisi yhtään parempi. No, paskan marjat, samanlaista tylsähköä Lassie maleksii preerialla ja pelastaa syyttömän hengen-stoori kun aiempikin. Täytyy kyllä myöntää että Beudine osaa ohjata eläimiä erinomaisia, mutta silti tavanomainen seikkailuelokuva tämä on. Ilmakuvaukset ovat kuitenkin nättejä. Käsikirjoituksesta tulee sellainen kuva että kirjoittajat Robert Schaefer ja Eric Freinwald eivät ole oikein tienneet tekevätkö he elokuvaa Lassiesta vai säätutkimuksesta, niin paljon kaikkea turhaa mukaan on väen vängällä tungettu. Viimeinen 20-minuuttia on itse-asiassa lähes turhaa täytettä ja alusta olisi voinut karsia Lassie haahuilee ympäri ämpäri-skenejä muutaman. Muuten elokuva edustaa 60-luvun televisioelokuvaa ok tavalla. Vielä kun elokuvaan lisätään Nathan Scottin todella kaunis musiikkiraita, joka häikäisee korvaa. Näyttelytyö Lassieta lukuunottamatta edustaa 60-luvun televisionäyttelijäkaartia. Rooleissa nähdään Robert Bray ("Bussipysäkki", "Aseeni on nopea"), kaunis Merry Anders ("Kutita minua", "Patty"), Les Brown Jr. ("Police Story", "Wild Wild Winter"), Burt Douglas ("Saalinjako", "The Edge of Night") sekä Stuart Randall ("Intiaanprinsessa", "Kiellettyä!"). Näyttelijät jäävät Lassien rinnalla aika juonen kannalta turhiksi, mutta silti niitä kuvata omiks tarpeikseen. Elokuva ei onnistu aiheuttamaan minkäänlaisia säväreitä itselleni.
Pisteet: 3/5
7.2
Godzilla, King of the Monsters!
Tämä "amerikkalainen" Godzilla kuuluu lajiin "miksi pitikään tehdä". Elokuva on leikattu ja parsittu kasaan alkuperäisen leffan materiaalista ja kuvattu lisäksi Terry O. Morsen ("Sininen Havaiji", "Unknown World") ohjaamana mukaan ympättyä lisämateriaalia, jossa ei ole mitään muuta kun se että Raymond Burr (poliisisarjat "Perry Mason" ja "etsivä Ironside") seisoskelee siellä missä tapahtuu ja Burrin kertojaääni kertoo katsojalle mitä milloinkin tapahtuu. Täytyy kyllä nostaa peukkuja Morselle siitä että on saanut ympättyä pätkät jotenkuten onnistuneesti alkuperäiseen elokuvaan. Burrihan ei tee elokuvan tarinan kannalta mitään erikoista, herää siis kysymys, mitävarten hän on mukana elokuvassa? Muutkin jenkkikuvaskohtien näyttelijät vain seisovat tyhjänpanttina. Burrko on lopulta elokuvan suuri sankari? Vielä tulee miinusta siitä että alkuperäisen elokuvan sanoma ja henkilöhahmojen suuhteet on vesitetty surkean englantidubin ja kohtaustrimmerin takia. Monet tärkeät kohdat on pilattu, mutta luojalle kiitos että sitä elokuvan surullisinta kohtausta jossa tyttökuoro laulaa ei ole pilattu. Loppu onkin sitten pilattu aivan toivottoman paskalla dubilla. Japsiversion tehosteet ovat sitä perusvarmaa 50-lukua. Akira Ifukuben nätti musiikkiraita on sentään osattu jättää omalle paikalleen ilman muutoksia. Näyttelytyö on hyvää, miinus jenkkiversion uudet näyttelijät kuten Raymond Burr, Frank Iwanaga ja Mikel Conrad. Japsit hoitavat homman kotiin, mutta Hondan alkuperäisvisioita pilataan urakalla niin eivät alkuperäisnäyttelijätkään pääse pahemmin loistamaan. Kaiken kruunaa vielä karsea enkkudubbaus joka vie hahmoilta pois inhimillisyyttä.
Pisteet: 2,5/5
Battle Beyond the Sun
1960-luvun alkupuoliskolla ohjasi neuvostoliittolainen kaksikko Mikhail Karzhukov ja Aleksandr Kozyr sci-fiseikkailun, jonka amerikanoikeuden osti muuan Roger Corman. Hän sitten väänsi oman versionsa elokuvasta, toisinsanoen kuvaten alkuperäiseen elokuvaan lisäksi omaa materiaaliaan, jonka ohjauksesta vastasi myöhemmin 1970-luvulla "Kummisetä"-elokuvien myötä tunnetuksi tullut Francis Ford Coppola. Eihän tästä elokuvasta voi paljoa sanoa kun vielä ei ole nähnyt alkuperäistä visiota mutta tämä oli todella pitkäveteistä katsottavaa koska tässä ei tapahtunut sitten yhtään mitään. Lopussa oli joitakin jenkkien väkertämiä monstereita mutta siihen se sitten jäi. Venäläisten näyttelijöiden roolisuoritukset oli raiskattu täydellisesti karmealla englannikielisellä dubbauksella. Pääosissa olivat Ivan Pereverzev, Aleksandr Shvorin, Konstantin Bartashevich ja Larisa Borisenko. En pysty sanomaan tästä muuta kun että nätit tehosteet venäläisiltä ja jenkkien tekemä nätti soundtrack (jonka tekemisestä vastasi Carmine Coppola). Köyhää paskaa suoraan sanoen.
Pisteet: 1,5/5
Nebo zovyot
Siinä missä Corman-Coppola kaksikon editoitu ja osin uudelleenkuvattu viritelmä oli umpitylsä pökäle, oli tämä alkuperäinen kaksikon Mikhail Karzhukov ("Mechte navstrechu", "Queen of Blood") ja Aleksandr Kozyr ("Äitini", "Hyppy tuntemattomaan") ohjaama sci-fiseikkailu laadukas elokuvahelmi vuodelta 1962. Elokuva etenee sopivaa tahtia eikä mukaan sekoiteta tulevaisuusvisioita ja avaruushirviöitä á la Roger Corman. Näin tarina pysyy realistisena. Alkuperäisen käsikirjoittajina toimivat Mikhail Karzhukov, Yevgeni Pomeshchikov ("Tiikerityttö", "Laulu Siperiasta") ja Aleksei Sazanov ("The First Soviet Earth Sputniks"). Tarina kertoo Marsin valtaamisesta. Kaksi maata, Neuvostoliitto ja jokin toinen, todennäköisesti Yhdysvallat, kilpailevat siitä kumpi ehtivät ensin Marsiin. Elokuva on valmistunut Kylmän sodan (1945-1991) aikana ja siksi se toimii poliittisena propaganda aika pitkälle. Mr. Coppola meni repimään omasta elokuvastaan pois kaikki neuvostoviittaukset ja teki siitä tähän verrattuna tavallisen, tylsän sontakasan jossa "taistellaan" avaruusöttiäisiä vastaan. Nyt katsottuani tämän, en voi sanoa että Mr. Coppola olisi paljoakaan ohjannut jenkkieditointiin, ainoastaan lopun hirviöepisodin joka oli tylsä. Ei tämä venäläinenkään pysty välttämään tylsähköjä suvantovaiheita, mutta niitä ei ole jatkuvasti, ainoastaan 1-2 koko 1h13min aikana. Yuli Meitusin ("Vaarojen väylä", "Väijyvä meri") säveltämä soudtrack on todella kaunista ja mahtipontista kuultavaa. Carmine Coppola ei tee ollenkaan huonoa musiikkia amerikkaversion, mutta Meitus tekee silti parempaa ja elokuvaan sopivampaa musaa. Avaruustehosteet ovat tasoltaan lähes samalla viivalla kun Stanley Kubrickin elokuvassa "2001: Avaruusseikkailu". Efektit ovat rakentaneet G. Lukashov ("Sredi dobrykh lyudey") ja Y. Schvech. Al Locatellin tekemät jenkkiefektit ovat pois pilaamassa tätä lähes täydellistä efektien yhteistyötä. Kaiken kruunaa loistavat neuvostonäyttelijät. Ivan Pereverzev ("Taistelutanner", "Suuri läpimurto") ja Aleksandr Shvorin (mahtavassa "Kurjet lentävät", "Alan miehet") tekevät päärooleissan uskomattoman hyvää työtä kun enkkudubbi ei ole pilaamassa. Myös Konstantin Bartashevich ("Kirkas taivas", "Berliini kukistuu osa II") tekee vakuuttavaa jälkeä "amerikkalaisena". Muissa rooleissa ovat mm. kaunis Larisa Borisenko, V. Chernyak, Viktor Dobrovolsky, Gurgen Tonunts ja Alla Popova sekä myös kaunis Taisiya Litvinenko. Näyttelijät tekevät hyvää työtä. Elokuvan ainoa ongelma on pienimuotoinen tylsyys paikoitellen, mutta muuten erinomainen sci-fileffa.
Pisteet: 3,5/5
3 viisaasta miestä
Elokuva Los reyes magos oli ohjaaja Antonio Navarron kolmas ohjaustyö. Aiemmin hän oli ohjannut vuonna 1983 lyhärin "Nostalgia de comedia muda" ja vuonna 1983 elokuvan "Delirium". Vuonna 2003 valmistuntu animaatioelokuva oli miehen ensimmäinen animaatio-ohjaus koskaan, tosin hän on aiemmin ollut mukana monissa animaatioprojekteissa kuten "Disneyn Tarzan" ja "Herkules". Todella tasokkaan animaation äijä on saanut kasaan mallikaan elokuvan, käsikirjoittajina toimivat Javier Aguirreamalloa, Juanjo Ibáñez ja Juan Ignacio Peña. Kaikki kolme ovat kokemattomia kirjoittajia, mutta silti he ovat kirjoittaneet mielenkiintoisen tarinan joka silti on melko kliseinen. Animaatiolaatu on aika lähellä DreamWorksin Raamattu-aiheisia elokuvia. Tarina kertoo kolmesta viisaasta miehestä, Gasparista, Melchorista ja Baltasarista jotka saavat nähdä tähden taivaalla. Paha hallitsija Herodes ja hänen vielä pahempi neuvonantajansa, velho Belial yrittävät etsiä aarteen jonka luokse viisaat miehet ovat matkalla. Matkalla nuori Herodeksen soturi saa tietää totuuden hallitijastaan ja seurueen matkaan tulee nuori nainen Sarah. Seikkailua, vaarallisia tilanteita ja hieman huumoria, niistä elementeistä rakentuu tämä espanjalais-ranskalainen animaatio. Soundtrackin ovat säveltäneet José Battaglio ja Caelo del Río ja se on todella kaunista kuunneltavaa. Suomenkielinen dubbaus on myös tuttuun tyyliin tasokasta. Päärooleissa kuullaan Pasi Ruohonen, Jyrki Kovaleff, Rauni Ahonen, Veikko Honkanen, Petri Halttu, Jukka Voutilainen ja Katja Sirkiä. Dubbauksesta ei mitään moitteen sijaa, mutta Raamatun aiheesta on tehty hieman liian tavanomainen animaatioseikkailu mikä rokottaa hieman pisteitä.
Pisteet: 3,5/5
8.2
Royal Rumble
Tämä "urheilu"elokuva edustaa sitä osastoa mitä ei voi arvostella normaaleilla kriteereillä. Elokuvahan ei itseasissa ole edes elokuva vaan amerikkalaista vapaapainia reilut 80 minuuttia. Se alkaa tuntumaan jo puolen tunnin kohdalta saamarin tylsältä, mutta lopussa on muutamia herkullisia pätkiä. Saatanan tylsää mäiskinää siis tiedossa. Tämä ei ole lähellekkään urheilua vaan pelkkää teatteria. "Näyttelijöillä" täytyy olla hemmetin hyvä kunto ja taito akrobaattisiin temppuihin. Välillä homman menee hieman liiankin realistiseksi mutta silti teatteria koko tappelu on. Näyttelijät ovat tasoltaan "Kauniit ja Rohkeat" tasoa, mutta ei se haittaa kunhan tappalevat hyvin. Mukana ovat kaikki kolme suosikkiani: Big Show, Daniel Bryan ja Mark Henry. Kelpo roskaa, muttei tälle voi antaa puoltatoista pistettä enempää koska se oli pidemmän päälle pirskatin tylsä.
Pisteet: 1,5/5
9.2
Murha junassa
Agatha Christie (1890-1876) tunnetaan monista salapoliisiromaaneistaan joiden tunnetuimpiin hahmoihin kuuluvat mm. ranskalainen Hercule Poirot ja englantilainen miss Jane Marple. Tämä elokuva "Murder, She said" perustuu Chistien romaaniin "4·50 From Paddington", jossa neiti Marple todistaa toisessa junavaunussa tapahtunutta murhaa. Tämän vanhan laidyn matka jatkuu murhatutkimuksen mukana vanhan kartanon sisäköksi. Talossa asuvilla on enemmän tai vähemmän näppinsä pelissä murhaan, vai onko?. Elokuvan ohjannut George Pollock ("Murha teatterissa", "Murha näkyvissä") on saanut elokuvaan paljon jännitystä, mutta alkupuolelle elokuva on jotenkin laimea. Vasta ruumiin löytymisen jälkeen alkaa kunnon jännääminen siitä kuka on murhaaja. Käsikirjoitustiimi Jack Seddon ja David Pursall ovat tehneet yhteistyötä muutamissa elokuvissa kuten "Kunnian kotkat" ja "Pääteasema". Heiltä on lupa odottaa hyvää käsikirjoitusta. Kun mukaan liitetään vielä David D. Osborn ("Vaarallisempia kun miehet", "The Trap"), saadaana aikaan tasokas käsikirjoitus Christien dekkarista. Eri vaihtoehtoja ja motiiveja esitellään kaiken aikaan mutta katsoja ei voi olla varma oikeasta murhaajasta (mikäli ei ole lukenut kirjaa). Huumoria, joka on vielä onnistunutta, on kohtuudella mukana pilaamatta elokuvan paikoin painostavaa tunnelmaa. Tunnelmaa luodaan kuvaaja Geoffrey Faithfullin ("Kirottu kylä","Corridors of Blood") tunnelmallisella kuvauksella ja säveltäjä Ron Goodwinin (mm. sotaklassikot "Kotkat kuuntelevat", "Taistelu Englannista") upealla musiikilla. Vaikka alkupuolella hieman tarinankerronta ontuu, näyttelijät ovat rautaa koko elokuvan ajan. Neiti Marplen roolissa loistaa Margaret Rutherford ("Vaimoni kummittelee", "Hongkongin kreivitär"). Nainen on vanhana salapoliisina etevä, ollen jopa hauskakin tarpeen vaatiessa. Muissa osissa loistavat mm. Arthur Kennedy, todella kaunis Muriel Pavlow, James Robertson Justice ja lahjakas nuori Ronnie Raymond. Jokainen näyttelijä ovat roolissaan niin sisällä ettei tosikaan. Pisteitä ropisee oikein kunnolla elokuvan näyttelijätyöstä. Upea 1960-luvun dekkari.
Pisteet: 4/5
Shoot 'Em Up
Voi jumankekka kuinka vakuuttava toimintarymistely tämä Michale Davisin ("Monster man", "Eight Days a Week") ohjaama ja kirjoittama leffa oli. Davisin käsittelyssä kliseisestä tarinasta on muodostunut vakuuttavan toiminnan, hyvän huumorin, hurmeisen sarjakuvaväkivallan ja draaman yhdistävä kokonaisuus. Tarina kertoo kaduntallaajasta Smithistä joka pelastaa äidin pahisten hyökkäykseltä. Smith auttaa taistelun tiimellyksessä äitiä synnyttämään pojan. Äiti saa kuitenkin vahingossa kuulasta, mutta poika selviää. Pahikset haluavat pojan hengiltä hinnalla millä hyvänsä. Smithin matkaan lähteen muutamien kautta Smithin vanha tyttöystävä, prostituitu Donna Quintano. Pahikset ovat takana, juttuun sotkeutuvat vielä kuvernööri ja erään asetehtaan pomo. Tarina on siis kliseisyydessään omaa luokkaansa, mutta mukaan on ujutettu muutamia hurmeisia ideoita kuten synnytys taistelun tuoksinnassa, porkanna kurkusta läpi, asetaistelu ilmassa leijuessa yms mukavaa. Huumori on pirun hauskaa katsottavaa, varsinkin kun Smith piiskaa lastaan hakkaavaa äitiä takapuolelle. Musiikki on kuitenkin yksi elokuvan kahdesta heikkoudesta. Paul Haslingerin("Varjojen valtakunta", "Pinnan alla") säveltämä soundtrack jää hiljaisen volumensa takia pahasti taistelukohtausten varjoon, sitä ei kuule yhtään. Siitä tulee vähän miinusta. Kuvaus, josta vastaa Peter Pau, on ilmiömäistä. Mieleen tulevat vanhat klassiset honkkaritoiminnat, kuten "The Killer" (jonka kuvaajana Pau aikoinaan toimi) mikä on hienoa. Näyttelijät sopivat hurmeisiin rooleihinsa hyvin. Päärooleissa ovat kova pahistenlahtaaja Clive Owen ("Inside Man", "Kuningas Arthur"). Pahiksena on rooliin sopiva sekopäinen Paul Giamatti ("Cinderella man", "Pelastakaa sotamies Ryan"). Naisosassa on hyvä seksipommi Monica Bellucci ("Irrevesible", "Málena") jonka rooli jää valitettavasti liian pienksi. Muissa rooleissa ovat mm. Stephen McHattie, Greg Bryk, Daniel Pilon sekä Oliver-vauvaa näyttelevä kolmikko Sidney Mende-Gibson, Lucas Mende-Gibson ja Kaylyn Yellowlees. Upea ja eepinen toimintaspektaakkeli jota katsoessa saa nauraa.
Pisteet: 4,5/5
10.2
Spy Kids
Meksikolainen Robert Rodriguez tunnetaan parhaiten väkivaltaisista kauhuleffoistaan kuten "Hämärästä aamunkoittoon" ja "Planet Terror". Vastapainoksi on mies ohjannut myös lastenelokuvia kuten tämä vuonna 2001 valmistunut "Spy Kids", joka on saanut kolme jatko-osaa, uusin viime vuodelta. Rodriguezin käsissä on syntynyt mielenkiintoinen lasten agenttiseikkailu, joka ei ole niin huono kun arvosteluista voi lukea. Ei tämä nyt mikään mestariteoskaan ole mutta hyvää viihdettä silti. Jos suoraan sanotaan, elokuvassa ei ole kuin kaksi pientä ongelmaa: soundtrack on hajuton, mauton ja kädetön. Ei pyhää päivää, musiikissa on samat ongelmat kun Shoot 'Em Up:issa eli sitä ei kuule kunnolla toiminnan alta. Toinen miinus tulee efekteistä jotka olivat paikoin liian CGI:n kaltaisia. Näyttelytyö on kuitenkin pirun hyvää. Lapsinäyttelijät tekevät mielestäni laadukasta työtä. Alexa Vega ("Sleepover", "Repo! The Genetic Opera") tekee upeaa työtä nuorena agenttityttönä ja Daryl Sabara ("Machete", "Spy Kids: All the Time in the World in 4D") samaten. Heidän vanhempien rooleissa nähdään Antonio Banderas ("Zorron naamio", "Once Upon a Time in Mexico") ja seksikäs Carla Gugino ("Sin City", "Sucker Punch"). Kummankin rooli jää lopulta aika pieneksi, mutta silti kumpikin tekevät vakuuttavaa jälkeä rooleissaan. Sivuosassa loistavat muutkin aikuisnäyttelijät kuten Alan Cumming ("007 ja kultainen silmä", "X-Men 2"), Tony Shalhoub ("Monk" sarjan nimiroolissa, "Autot") tekee pirskatin näyttävää työtä pahiksen osassa, kaunis Teri Hatcher ("Huominen ei koskaan kuole". "Teräsmieheni"), Rodriguezin hyvä ystävä Cheech Marin ("Machete", "Once Upon a Time in Mexico") sekä T-2:sen pahiksena tunnettu Robert Patrick. Muissa pienissä sivuosissa vilahtavat mm. yllättävän suuressa roolissa oleva Danny Trejo (Rodriguezin hyvä ystävä), papin roolissa nähtävä Guillermo Navarro (kuvannut mm elokuvat "Pan's Labyrinth" ja "Jackie Brown") sekä George Clooney pienessä cameossa. Näyttelijät ovat siis hyviä, juoni erittäin mielenkiintoinen ja huumori on hauskaa.
Pisteet: 4/5
The Goddess
Vuonna 1934 valmistui tämä Yonggang Wun ("Lang tao sha") ohjaama ja kirjoittama mykkäelokuva prostituidusta naisesta joka elää kahdestaan pienen poikansa kanssa. Naisen elämän tulee pilaamaan kusipäinen mies joka alkaa riistämään naista. Kaiken kukkuraksi naapuruston naiset alkavat juoruamaan naisen "ammatista" ja naisen pientä poikaa kiusataan koulussa. Elokuvan loppu on yksi koskettavimmista koskaan. Ohjaaja Wu on tehnyt uransa aikana monia draamoja. Tämä elokuva lukeutuu niistä kenties parhaisiin. En voi tämmöisen näytöksen jälkeen kuin ihmetellä ihmisiä jotka pitävät tätä tylsänä ja mielenkiinnottomana. Kaiken kruunaa vielä katsomassani versiossa oleva Kevin Purronen säveltämä surumielinen pianomusiikki. Kuvaaja Hong Weilie ("Xiao tian shi", "Guo feng") ansaitsee erikoiskehut, niin upeaa työtä hän on saanut kameran takana aikaan. Harvoin tulee vastaan mykkäleffaa jossa on panostettu kuvauksen laatuun näin paljoa. Myös näyttelytyö on ilmiömäisen upeaa. Pääroolin prostituoituna vetää aivan helvetin hienosti nuorena (24-vuotiaana, s.1910, k.1935) kuollut Lingyu Ruan ("Tao hua qi xue ji", "Xin nü xing"). Nainen on niin ilmiömäinen ettei kukaan tule ehkäpä pystymään samaan. Naista piinaavan miehen roolissa nähdään lähes yhtä kylmän roolin tekevä Zhizhi Zhang ("Dalu", "Lang tao sha"). Äijä saa tehty hahmostaan niin kusipäisen ettei tosikaan. Pojan roolissa nähdään myös nuorena kuollut Keng Li (1928-1965), joka on lapsinäyttelijäksi yllättävän hyvä. Sivuosissa ovat Tian Jian, Junpan Li ja Huaiqiu Tang. Suoraan sanoen, täysi kymmenen pisteen elokuva jossa ei ole mitään turhaa eikä mikään ole vialla. Lopussa kyyneleet valuvat silmiin.
Pisteet: 5/5
11.2
Peluri
Dario Argento, tuo italialainen giallo-elokuvien kruunaamaton kuningas on täällä taas. 2000-luvulla ei ole tehty montaakaan hyvää eurokauhu/gialloa, mutta tämä vuonna 2004 valmistunut giallo on sitten Argenton uran parhaita töitä. Mr.Argenton on ollut 2000-luvulla italokauhun saralla valopilkku. Vuonna 2007 valmistunut "La Terza Madre" oli erinomaista kauhua ja vuonna 2009 valmistuntut "Giallo" erinomainen jännäri. Tv-tuotantoa edustaa perusvarma "Jennifer" vuodelta 2005. "Peluri" aka "Il Cartaio" jatkaa samalla linjalla. Argento on saanut aikaan hermojariipivän kauhugiallon poliisinaisesta joka tutkii irlantilaispoliisin kanssa nettipokerimurhia. Hommassa heitä auttaa nuori nettipokeripelaaja. Juoni ei ole lopulta niin hölmö miltä kuullostaa mutta silti se jää sellaisten klassikoiden kun "Tenebre" ja "Profondo Rosso" jalkoihin. Käsikirjoituksen ovat väkertäneet Argenton kanssa monissa upeissa leffoissa mukana ollut Franco Ferrini ("Once Upon a Time in America - suuri gangsterisota", "Pheneomena") sekä dialogin tehneet Jay Benedict ja Phoebe Scholfield (näytellyt klassisessa komediasarjassa "Maanalainen armeija iskee jälleen"). Dialogi on paikoin hölmöä ja huumoria aiheuttaa italonäyttelijöiden paikoin karmea englantiaksentti. Musiikki on jälleen Claudio Simonettilta ("Suspiria", "Profondo Rosso") semmoinen taidonnäyte ettei tosikaan. Kuvaajan tehtävissä on Benoît Debie ("Irreversible - syntiset", "Enter the Void") joten kuvauksella luodaan paikoitellen elokuvassa erittäin painostava tunnelma. Myös Sergio Stivalettin tehosteet ovat herkullista katsottavaa vaikkei niillä päästä pahemmin leikittelemään. Elokuvasta loppupelissä ei ole muuta vikaa kun että siihen on laitettu paikoin liikaa huumoria, englannikielinen toteutus sekä täysin turha ja surkeasti toteutettu seksikohtaus. Näyttelijät näyttelevät englantitoteutuksesta huolimatta melko hyvin. Päärooleissa ovat kaunis Stefania Rocca ("Lahjakas herra Ripley", "Heaven") sekä irkku Liam Cunningham ("Titaanien taistelu", "Dog Soldiers"), joista kumpikin tekevät siedettävät roolityöt. Nuorena nettipokeripelaajana nähdään Silvio Muccino ("Che ne sarà di noi", "Parlami d'amore") joka on myöskin erinomainen. Poliisipäälikön roolissa nähdään monien euroleffojen konkari Adalberto Maria Merli ("Kaupungin kovin kyttä", "Pelko kaupungin yllä"). Sivuosissa ovat mm. Claudio Santamaria ("Casino Royale","Viimeinen suudelma"), ohjaajan tytär Fiore Argento ("Dèmoni", "Phenomena"), hauskan roolin tekevä Luis Molteni (Roberto Benignin ohjaama "Pinocchio", " Venetsian kurtisaani") sekä myös Giuliano Gemman tytär Vera Gemma ("La sindrome di Stendhal", "Scarlet Diva"). Näyttelijät siis ovat todella hyviä, musiikki on laadukasta ja kaiken kruunaa että ohjaaja on Dario Argento.
Pisteet: 4/5
Persepolis
Marjane Satrapi (s. 1969) on iranilainen sarjakuvataiteija, joka kirjoitti omasta nuoruudestaan kertovan omaelämänkerrallisen sarjakuvakirjan "Persepolis". Siitä hän vuonna 2007 ohjasi tämän animaatioelokuvan, yhdessä Vincent Paronnaudin ("Raging Blues", "Villemolle 81") kanssa. Tarinassa käsitellään Iranin sotaisaa historiaa ja naisen vaikeaa asemaa islamilaisessa maailmassa. Satrapan ja Paronnaud ovat saaneet aikaan yhden kaikkien aikojen parhaista animaatiosta. Elokuva saa katsojan itkemään ja vastapainoksi nauramaan. Tarinassa on paljon huumoria mukana vakavasta aiheesta huolimatta. Animaatio on sarjakuvamaista ja paikoin melko surrealistista mikä erottaa sen monista muista animaatioelokuvista. Myös Olivier Bernetin ("Himalaya, le chemin du ciel", "Il était une fois l'huile") nätti soundtrack on hienoa kuultavaa. Upean elokuvan kruunaa vielä asiansaosaavat ääninäyttelijät. Pääroolissa Marjane Satrapina kuullaan Gabrielle Lopes Benites ("7 ans de mariage", "Monsieur Joseph") lapsena ja aikuisena Chiara Mastroianni ("Pret-a-porter", "Carnages"). Äiti Satrapin roolissa on Chiara Mastroiannin oikea äiti Catherine Deneuve ("Inho", "Dancer in the Dark") joka tekee upeaa työtä. Isoäidin roolissa on kokenut Danielle Darrieux ("8 naista", "Salaperäiset korvarenkaat"). Marjanen isän roolissa kuulaan Simon Abkarian ("Casino Royale", "Käärmeen merkki") joka on myös erinomainen. Sivuosissa ovat myös hemmetin kovaa työtä tehnyt François Jerosme ("Faubourg 36", "Sharky & George"), Sophie Arthuys, Jean-François Gallotte, Arié Elmaleh ja Mathias Mlekuz. Hyvä, surullinen, hauska sekä myös historiallisesti opettavainen elokuva.
Pisteet: 5/5
Rashomon - Paholaisen portti
Vaikka Akira Kurosawa (s.1919- k.1998) tunnetaan monista loistavista elokuvistaan ja aiemmin katsomani Kurosawat ("Derzu Uzala", "Kätketty linnake") niin tämä vuonna 1950 valmistunut "Rashomon - paholaisen temppeli" on jotenkin heikko teos. Se ei sytytä samalla tavalla kun aiemmin katsomani Kuwosawat. Se laahaa paikoin liikaa paikallaan ja yksi kohtaus tuntuu liian koomiselta. Muuten se on esimerkki hyvästä elokuvasta. Ryûnosuke Akutagawan tarinoihin perustuva elokuva kertoo erään naisen raiskauksesta ja hänen miehensä taposta neljästä eri näkökulmasta: murhaajan, naisen, silminnäkijän ja meedion välityksellä kuolleen miehen. Juoni on koukuttava, mutta silti paikoin hitaasti etenevä juoni rokottaa pisteitä. Tarina ottaa kantaa myös ihmisen itsekkyyteen aika hyvin. Elokuvan soundtrack tuo tunnelmaa. Musiikista vastaa Kurosawan luottosäveltäjiin kuuluva Fumio Hayasaka ("Seitsemän samuraita", "Ikiru- tuomittu"). Paikoin musiikki ei tule esille, mutta muutamia hyviä kappaleita on mukana. Kuvaajana toiminut Kazuo Miyagawa ("Lääninherra Sansho", "Ugetsu - kalpean kuun tarinoita") kuvaus on erinomaista, varsinkin temppelin kuvaus on ilmiömäistä: sade piiskaa sodassa rauniotunutta temppeliä on ilmiömäistä katsottavaa. Myös näyttely on laadukasta. Rosvon roolissa on yksi Japanin parhaita miesnäyttelijöitä koskaan eli Toshirô Mifune ("Yojimbo - onnensoturi", "Seittien linna"). Miehen nauru vain on niin ylinäyttelyn puolelle menevää ettei tosikkaan, mutten äijä osaa vetää oman roolinsa. Naispääroolissa on kaunis Machiko Kyô ("Punaisten lyhtyjen katu", "Kiertolaiset") joka tekee upeaa työtä, paikoin tosin hänen näyttelynsä menee tahattoman komiikan puolelle, varsinkin miekkataistelussa. Naisen aviomiehen roolissa nähdään myös vakuuttavaa työtä, varsinkin viimeisen näkökulman aikana, tekevä Masayuki Mori ("Pahat nukkuvat hyvin", "Ukigumo"). Erityismaininnan saa myös "Gojirassa" näytellyt Takashi Shimura. Myös Minoru Chiakin ("Kätketty linnake", "7 samuraita") tulkitsema pappi ja Kichijirô Uedan ("Seittien linna", "Kätketty linnake") tulkitsema aateliton tekevät pienet mutta juonen kannalta tärkeät roolinsa hyvin. Ei parasta Kurosawaa, mutta ansaitsee Oscar-palkintonsa.
Pisteet: 4/5
12.2
Kadotetun päiväkirja
Mykkäelokuvia on tullut katsottua muutamia ja kaikki ovat olleet loistavia. Niin myös tämä Georg Wilhelm Pabstin ("Pandoran lipas", "Iloton katu") ohjaama draama, joka perustuu Margarete Böhmen kirjoittamaan romaaniin sekä Rudolf Leonhardtin ("Vallankumouksen hornankattila", "Das Haus zum Mond") siihen perustuvaan käsikiroitukseen. Tarina kertoo nuoresta Thymniasta joka joutuu nuorten naisten sisäoppilaitokseen saatuaan epätoivotun lapsen. Sieltä hän pakenee ystävänsä kanssa ja aloittaa oman elämänsä. Vaikka elokuva onkin hyvin kirjoitettu ja ohjattu, paikoin tulee tunne että WTF! kun homma menee yli hilseen. Musiikki on erittäin hyvää hevi/normaalia mykkämusiikkia sekoitettuna, paikoin rankka musiikki tuo elokuvaan kaivattua tunnelmaa. Kaksikon Sepp Allgeier ("Triumph des Willens", "Die weiße Hölle vom Piz Palü") ja Fritz Arno Wagner ("M - Kaupunki etsii murhaajaa", "Nosferatu") kuvaus on upeaa, tuoden paikoitellen mieleen kauhuelokuvan mikä sopii elokuvan paikoin makaaberiin tunnelmaan. Mutta silti näyttelijät tekevät tästä elokuvasta yhden kaikkien aikojen draamoista. Pääroolissa nähdään kaunis amerikkalainen Louise Brooks ("Prix de beauté (Miss Europe)", "Beggars of Life") joka on roolissaan ilmiömäinen. Harvoin tulee hänenkaltaistaan naisnäyttelijää vastaan 2000-luvulla. Miesroolissa nähtävä ranskis André Roanne ("Tilaustyttöjä", "Vaarallista himoa") on laimeampi tapaus, muttei silti huono. Muissa rooleissa ovat mm. Josef Rovenský, Fritz Rasp, Vera Pawlowa, Franziska Kinz sekä yhden elokuvan parhaista rooleista tehnyt Sig Arno, josta tuli mieleen Bruno Mattein leffoissa näytelleet italojärkäleet. Klassikko, muttei silti paras.
Pisteet: 4,5/5
Katastrofikytät
Tämä Adam McKayn ("Velipuolet", "Uutisankkuri: Ron Burgundyn legenda") ohjaama komedia lukeutuu sarjaan loistavat komediaelokuvat, niin hauska ja hyvin toteutettu se oli. Kaksikon McKay ja Chris Henchy ("Land of the Lost") kynästä on lähtenyt toimintarikas juoni joka tarjoaa monta maukasta huumorihetkeä. Ainoa vika siinä on se että siinä puidaan likaa päähenkilön avioliittoa mikä sekoittaa elokuvaa hieman, mutta annettakoon anteeksi kun siitä on saatu revittyä muutamia hyviä vitsejä. Tylsiä hetkiä ei elokuvasta löydä, mutta Jon Brionin säveltämä soundtrack on piilossa ja pahasti. Muutama lupaava pop-kappale mukaan on kuitenkin saatu, yksi parhaista bändeistä mitä leffa tarjoaa on The Little River Band. Kaiken hyvän lisäksi elokuvan taka-ajot ja efektit ovat näyttäviä, varsinkin alun taka-ajo ja loppupuolella päästään herkuttelemaan upeilla räjäytysefekteillä. Näyttelytyö on myös erittäin asiansaosaavaa. Pääkyttäparina nähdään hyvän yhteiskemian omaavat Will Ferrell ("Talladega Nights: The Ballad of Ricky Bobby", "Casa de mi Padre") ja Mark Wahlberg ("Taistelija", "Entourage") jotka ovat niin hauskoja ettei tosikaan. Steve Coogan ("Tropic Thunder", "Maailman ympäri 80 päivässä") on myös vakuuttava pahiksen roolissa. Sivuosissa sitten vilahtelee suuruuksia oikein reippaanpuoleisesti: poliisipäälikkönä Michael Keaton ("Jackie Brown", "Batman"), Samuel L. Jackson, Dwayne Johnson, Eva Mendes, amerikkalaisen futiksen pelaaja Derek Jeter sekä hauskoja läppiä heittävä kyttäpari Rob Riggle ja Damon Wayans Jr. Näyttelijät ovat erittäin hauskoja ja tarina on kliseinen mutta siitä on saatu revittyä hyvää huumoria.
Pisteet: 4,5/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti