Naisia hermoromahduksen partaalla
Jälleen Pedro Almodóvar yllättää positiivisesti tällä vuonna 1988 valmistuneelle draamakomedialla. Huumori on hauskaa, jopa hauskempaa "Kisassa" (1993) ja juoni on mielenkiintoinen. Siltikään tämä ei ole niin eheä ja loistava kokonaisuus kun esim "Kaikki äidistäni" tai "Puhu hänelle" vaan jotenkin jää tönköksi lopusta. Muuten elokuva on aivan hemmetin kova paketti. Bernardo Bonezzin ("Jalkojesi välissä", "Intohimojen labyrintti") säveltämä soundtrack sekä musiikkikappaleet "Soy infeliz" (esittää Lola Beltrán) ja "Puro teatro" (esittää La Lupe. Oikealta nimeltään Guadalupe Victoria Yoli Raymond) on hämmentävän upeaa ja elokuvaan sopivaa. Myös lavastus on nätisti tehty. Kerrostaloasunto, missä suurin osa elokuvasta tapahtuu, on hyvin suuniteltu elokuvan tapahtumapaikaksi. Pääroolissa nähdään Almodóvarin luottonäyttelijöihin kuuluva kaunis Carmen Maura ("Volver - Paluu", "Les femmes du 6ème étage") joka onkin roolissaan pirskatin hyvä. Uran alkupäässä oleva Antonio Banderas ("Zorron naamio", "Shrek 2") on miesroolissa hyvä, muttei roolin pienuuden takia oikein pääse tekemään mitään kauhean hienoa ja muistettavaa roolisuoritusta. Myös Julieta Serrano ("Sido minut, ota minut", "Matador"), María Barranco ("Punainen orava", "El rey pasmado"), Rossy de Palma ("Salaisuuteni kukka", "Kika") ja Kiti Manver ("Särkyneet syleilyt", "Rakkauden sirpaleet") tekevät tasapaksua työtä hauskuttaen katsojaa hauskoilla repliikeillään. Sivuosissa nähdään myös taksikuskina, jolta löytyy kaikkea tarvittavaa (muttei silmätippoja) Guillermo Montesinos ("Sodan hymy", "Los ladrones van a la oficina"), Jehovaa todistavana ovivahtina (joka ei uskonnon nimissä saa valehdella) Chus Lampreave ("Puhu hänelle", "Volver - Paluu"), Fernando Guillén ("Kaikki äidistäni", "Intohimon laki") sekä poliiseja esittävät Ángel de Andrés López ("800 balas", "Tapas") ja José Antonio Navarro ("El amor perjudica seriamente la salud", "Kukaan ei puhu meistä kun olemme kuolleet"). Loistavat näyttelijät, mahtava musiikkiraita ja hauska tarina pitävät otteessaan koko n.1h30 minuttisen.
Pisteet: 4,5/5
22.2
Paprika
Vuonna 2010 edesmenneen animeohjaaja Satoshi Konin ("Tokyo Godfathers", "Perfect Blue") viimeiseksi ohjaustyöksi jäi tämä vuonna 2006 valmistunut sci-fi, fantasia ja kauhuelementeillä höystetty animetrilleri "Paprika" (originaalinimi "Papurika") jossa seikkaillaan unien maailmassa. Käsikirjoittajakaksikko Satoshi Kon ja Seishi Minakami ("Alien Nine", animesarja "To aru kagaku no rêrugan") kirjoittama käsikirjoitus on täynnä koukkuja ja mielenkiintoisia hetkiä joiden parissa viihtyy monta katselukertaa (oli kolmas katselukerta kolmessa vuodessa). Tarina pitää otteessaan ja aivot saavat raksuttaa koko ajan täysillä. Elokuva perustuu Yasutaka Tsutsuin (" Toki o kakeru shôjo") kirjoittamaan romaaniin.Myös huumoria on kiitettävästi ja se on hauskaa. Musiikki, josta vastasi Susumu Hirasawa ("Kenpû denki beruseruku", "Môsô dairinin"), on outoa, kuten koko leffa muutenkin joten sopii siihen erittäin osuvasti. Tunnuskappale "Parade" on vekkuli ja elokuvan tunnelmaan sopiva. Animaatio häikäisee kauneudellaan silmää, harva animaatio yltä yhtä näyttävään animaatioon. Myös alkuperäinen japaninkielinen ääninäyttely on todella loistavaa kuunneltavaa. Pääroolissa kuullaan J-Pop-laulaja ja ääninäyttelijä Megumi Hayashibara ("Vampire Hunter D: Bloodlust", "Cowboy Bebop: Tengoku no tobira"), joka tekee kaksoisroolinsa erinomaisesti. Muissa tärkeissä rooleissa kuullaan mm, lihavana professori Tokita Kohsakuna Tôru Furuya ("Kidô senshi Gandamu", "Saint Seiya") ja Kôichi Yamadera ("Jûbê ninpûchô", kauhusplatterkomedia "Deadball") joista kaikki loistavat rooleissaan. Myös Akio Ohtsuka ("Liikkuva linna", "Aaveääni") poliisina ja Daisuke Sakaguchi ("Parumu no ki", Pokemon-sarja "Poketto monsutâ - Daiyamondo pâru") pöhkönä tutkijana ovat myös elokuvassa elementissään. Elokuva vain on hieman vaikeaselkoinen joten se rokottaa pisteitä hieman. Klassikkoanime ilman mutinoita.
Pisteet: 4,5/5
Lassie ja intaanipoika9
Ei tätäkään Lassieta ole arkistoitu IMDb:hen jota pikkasen ihmettelen. Ei tämä kuitenkaan ole mikään mestariteos. Dick Moderin ("Kuuden miljoonan dollarin mies", "Tappava todiste") ohjaama elokuva on samalainen kun aiemminkin katsomani Lassiet (miinus ensimmäinen "Lassie palaa kotiin"), myös samat ongelmat kun William Beaudinen ohjauksissa. Onhan tässä samat kirjoittajat elikkä Robert Schaefer ja Eric Freinwald, mutta yhtä vaisua meno on silti. Tylsää seikkailua, tylsää jäätikön ja metsäntutkimusta, tylsää dialogia jota ei helpota näyttelijät. Musiikki ja Alaskan maisemat ovat plussaa sekä muutama hieno kohtaus. Halvalla tehty telkku-Lassie ei herätä kiinostusta.
Pisteet: 2,5/5
23.2
Neeka - Alaskan poika
Myös nimellä "Lassie ja aavekaupunki" (Lassie: The Adventures of Neeka) tunnettu televisioseikkailu on jälleen leikattu kasaan "Lassie"-televisiosarjan jaksoista. Kaksikon Jack B. Hively ("Tomin ja Huckin seikkailut", "The Life and Times of Grizzly Adams") ja Dick Moder ohjaamista jaksoista on saatu kasaan ihan kelpo seikkailu keski-lännen maisemissa. Parempi tämä on kuin kolme aikaisempaa "Lassie"-televisiosovitusta, mutta silti liian pirstaleinen ja yhtenäinen juoni puuttuu lähes kokonaan tästä. Elokuva on jatkoa edellisesse "Lassie"-televisioseikkailulle ja jälleen Mark Miranda ("4 Teksasista", "Sullivan's Empire") on vakuuttava intiaanipoika Neekan roolissa. Lassien ja Mark Mirandan rinnalla nähdään myös mm. aika hyvän roolin tekevä Jed Allan ("Mestari", "Jääasema Zebra") joka on jopa parempi kun "Lassie: Neeka"-elokuvassa. Myös Neekan adoptioisän roolissa nähtävä Robert Rockwell ("Life of the Party: The Story of Beatrice", "Kultainen portti") on roolissaan parempi. Lassie on myös komea koiranaaras tässäkin elokuvassa, jonka musiikki on todella nättiä. Aavekaupunkipätkään olisi voinut saada kauhutunnelmaa musiikilla ja kamerakikkailulla, nyt se jää tavalliseksi "tuuli ulisee oksissa"-sheebaksi. Ok, muttei mikään maailmaa mullistava.
Pisteet: 3/5
Lassie ja uusi alku
Viides televisio-Lassie oli vasta se jota voi sanoa hyväksi. Tämä Don Chaffeyn ("Pete ja lohikäärme Elliott", "Miljoona vuotta eKr.") ohjaama telkkuseikkailu menee jopa samalle viivalle kun alkuperäinen Lassie eli "Lassie palaa kotiin" (1943). Tässä on viihdyttävä kaksikon Earl Hamner Jr. ("Lotta ystäväni", "Laulava porsas") ja Jack Miller ("Salinan painajainen", "Verinen veljeskunta") käsikirjoittama elokuva, jossa on sekä draama, seikkailua että myös ääneen naurettavaa huumoria. Soundtrack on myös pirun nättiä. Elokuva onnistuu kaikessa paremmin kun aiemmat televisiotuotannot: tämä ei ole parsittu kasaan televisiosarjamateriaalista, tässä on koko leffan kestävä juoni, draama on toteutettu hyvin sekä tarina etenee sujuvasti eteenpäin. Myös Lassie on jälleen urhea koira, joka pelastaa lapset hädästä. Amerikan maisemat ovat nätisti kuvattuja. Lassien rinnalla päärooleissa nähtävät lapsinäyttelijät, australilainen laulaja-näyttelijä Sally Boyden ("The Little Dragons", "Barnaby - minun oma koalakarhuni") ja Shane Sinutko ("Medusan isku", "Minotaur") tekevät laadukasta työtä ruudussa. Alussa hetken nähtävä Jeanette Nolan (Disney-klassikko "Topi ja Tessu", "Mies, joka ampui Liberty Wallacen") tekee vahvan roolityön huolehtivana isoäitinä. Sivuosissa nähdään mm. John Reilly, Lee Bryant ja John O'Leary. Näyttelijät ovat loistavia, juoni hyvä (vaikkakin paikoin kliseinen) ja musiikki loistavaa.
Pisteet:4,5/5
24.2
Garfield in Disguise
Erinomaisella musiikilla höystetty "Karvinen"-animaatioelokuva, jossa Karvisen ja Oskun Halloweenin karkki tai kepponen-retki venähtää hieman. Jim Davisin luoma maailman laiskin kissa on valloittanut maailma jo vuodesta 1978 lähtien ja sen ympärille on tehty monia animaatioita (kuten myös tämä) sekä kaksi näyteltyä elokuvaa ja monia erilaisia T-paitoja, kahvikuppeja, koriste-esineitä yms krääsää. Tämä elokuva on Davisin kirjoittama ja siksi varsin "Karvismainen". Itse pidän hyvin paljon Karvinen-stripeistä, mutta vain vanhoista jolloin Karvinen oli vielä lihava kotikissa. Tämä "uusi" ihmismäinen Karvinen ei oikein iske niin hyvin. Hauska ja onnistunut animaatio tämä Phil Romanin ("Garfield Goes Hollywood", "om ja Jerry panevat kaupungin sekaisin") ohjaus kuitenkin on. Vanhojen Karvisten hauskuus piilee siinä että Karvinen on "oikea" kissa eikä pieni ihminen karvojen peittämänä. Plussaa tulee elokuvan musiikista, Kaksikon Ed Bogas ("A Garfield Christmas Special", Ralph Bakshin klassikko "Fritz - kova kolli") ja upeaääninen Desirée Goyette ("Hän on tanssibeagle, Jaska Jokunen", mukana kuorossa elokuvassa "Pieni Merenneito II - Atlantiksen salaisuus") säveltämä soundtrack on lauluja myöten hemmetin upeaa. Loppupuolella pystytään jopa musiikilla luomaan kauhutiloja. Ääninäyttely animaatiossa on kohtalaista. Lorenzo Music ("The Real Ghost Busters", "Garfield Gets a Life") Karvisena ja Gregg Berger ("The Transformers: The Movie", "Aaahh!!! Real Monsters") Oskuna (tai sen läähätyksenä). Muissa rooleissa kuullaan Thom Huge ("Garfield in the Rough", "Garfield: His 9 Lives"), C. Lindsay Workman ("Mies ja alaston ase 2 1/2", "Buffalo Rider") sekä Desirée Goyette. Pienistä vioistaan huolimatta kohtalaisen hyvä piirretty elokuva.
Pisteet: 3/5
Blastfighter
Mario Bavan poikaa Lambertoa parjataan usein että hänen elokuvansa ovat pelkkää tusinaroskaa. Itse olen eri mieltä. Katsomani Lamberton leffat ("Macabro", "La casa con la scala nel buio", "Dèmoni", "Dèmoni 2" ja "La casa dell'orco" ovat viihdyttäviä ja hyviä, mutta " Una notte al cimitero" oli pitkästyttävä ja tylsä.) ovat olleet keskitasoa parempia italoleffoja. Tämä 1984 valmistunut toimintaseikkailu lukeutuu valitettavasti kuitenkin Bavan uralla niihin jotka eivät ansaitse paikkaansa kaikkein korkeimmilla sijoilla, muttei silti ole kovinkaan kehno. Tarina pitää otteessaan alusta asti, mutta väkivaltamäärä on melko pieni siihen verrattunan mitä odotin. Tästä olisi saanut puolet raaemman leffan lisäämällä splatter-tehosteita (vrt. "Dèmoni" ja "Dèmoni 2"). Myös elokuvan raiskauskohtaus olisi saanut olla ahdistavampi, nyt se jää liian laimeaksi (vrt. raiskauskostoleffa "I Spit on Your Grave"). Elokuvan laadukkaan käsiksen tekivät Bava sekä Luca De Rita (taiteilijanimellä Luca von Ryt), Massimo De Rita ("Tuntematon nainen", "Padre Pio") käyttäen nimeä Max von Ryt, Morando Morandini Jr. ("Kobran suudelma", "L'immoralità") nimellä Morand McMorrand sekä 92 nimikettä käsikirjoittanut Dardano Sacchetti (Fulcin luottokäsirjoittaja on kirjoittanut mm. "...E tu vivrai nel terrore! L'aldilà" ja "Paha silmä") salanimellä Frank Costa. Myös veljekset De Angelis (Guido ja Maurizio) tekivät elokuvan musiikin yhdellä valenimellä, Andrew Barrymore. Elokuvan musiikkiraita koostuu perinteisestä syntikkamusasta sekä amerikkalaisesta kantri-kitaramusasta. Elokuvassa kuullaan kolmasti Tommie Babyn esittämä kaunis kappale "Evening Star". Tehosteet ovat nätit, vaikkakaan niillä ei pahemmin herkutellakkaan. Elokuvan pääroolissa nähdään liian lyhyen uran tehnyt Michael Sopkiw ("New Yorkin tuhon jälkeen vuonna 2019", "Nudo e selvaggio"), englantiäänenään Larry Dolgin. Mies on tyly pahiksille ja kova jätkä muutenkin. Naiskauneutta edustaa hieman ärsyttävä Valentina Forte ("Inferno in diretta", "Body Count - shamaani") joka on sopiva kitisevän muijan rooliin. Pääkonnan roolissa nähdään liian pienelle ruutuajalle jäävä loistava Luigi Montefiori, joka tunnetaan paremmin nimellä George Eastman ("Antropophagus", "Porno Holocaust"). Mies on kylmä pahis elokuvassa. Eastmanin dubbiäänenä kuulaan Del Russel. Sivuosissa nähdään mm. Stefano Mingardo ("I predatori di Atlantide", "Pommittaja") sekä tietenkin tutut italonimet Ottaviano Dell'Acqua (Richard Raymond) ja Massimo Vanni (Patrick O'Neil jr.) jotka tekevät kelpo roolisuoritukset. Myös ohjaajana tunnettu Michele Soavi tekee elokuvassa pienen sivuosan. Laatuelokuva jälleen Bavalta, vaikkakin parempaankin olisi pystynyt.
Pisteet; 4/5
25.2
Harry Potter ja viisasten kivi
Brittiläisen kirjailjan J.K. Rowlingin luoma velhopoika Harry Potter aloitti suuren suosionsa 1990-luvun lopussa kirjasta Harry Potter ja viisasten kivi ja se sai kuusi jatko-osaa. Vuonna 2001 ohjasi monia lasten - ja nuortenelokuvia ohjannut Chris Columbus ("Riiviöt", "Percy Jackson salamavaras") elokuvan ensimmäisestä romaanista. Vaikka elokuva ei koskaan voi (tai todella todella harvoin on) parempi kun romaani/novelli/videopeli, minkä pohjalta tehty, onnistuu Columbus saamaan loistavan, maagisen sekä erinomaisen nuortenelokuvan. Ainoaksi (joka tosin on pidemmän päälle melko pieni) ongelmaksi muodostuu se että monet sivuosassa nähtävät "suuruudet" jäävät pelkiksi statisteiksi (no, ei heillä kirjassakaan monellakaan ole kauhen suurta roolia). Elokuvan hyvän käsikirjoituksen on kirjoittanut yhtä Potteria (Feeniksin kilta) lukuunottamatta kirjoittanut Steve Kloves (ensi vuonna ilmestyvä Hollywoodraiskaus animeklassikko "Akirasta", "Loistavat Bakerin pojat"). Elokuvassa tulevat kirjan tärkeimmät asiat päällisin puolin: Harry saa tietää olevansa velho, matkaa Tylypahkaan, oppii velhouden saloja ja saa kavereita ja lopussa kukistetaan paha (ainakin hetkeksi). Elokuvan nätin soundtrackin on säveltänyt Steven Spealbergin vakiosäveltäjänä tunnettu John Williams ("Schindlerin lista", "Tappajahai"). Musiikki on soljuvaa, kaunista, tunnelmallista ja erittäin elokuvan tunnelmaan sopivaa, varsinkin elokuvan tunnussävelmä. Kuten aiemmin totesin, monet elokuvan sivuhahmot jäävät päänäyttelijöiden varjoon. Harry Potterina nähdään ennen Pottereita kahdessa elokuvassa (" David Copperfield", "Panaman räätäli") nähty Daniel Radcliffe, joka tekee erinomaista työtä silmälasipäisenä velhopoikana. Hänen ystäviään, Ronald "Ron" Weasley ja Hermione Grangeria näyttelevät Rupert Grint ("Wild Target", "Driving Lessons") ja herttainen Emma Watson ("My Week with Marilyn", "Ballet Shoes"). Kaikki kolme tekevät hyvää työtä rooleissaa, mutta myähemmissä elokuvissa he tekevät vieläkin loistokkaampaa työtä. Sivuosissa vilahtaa monia legendoja kuten vuonna 2002 edesmennyt Richard Harris ("Gladiaattori", "Veriset jäljet"), Maggie Smith ("Hotelli Firenzessä", "Hook - Kapteeni Koukku"), Robbie Coltrane ("Kun maailma ei riitä", "Ocean's Twelve"), Fiona Shaw ("True Blood"-televisiosarja, "RKO 281 - tapaus Citizen Kane"), Richard Griffiths ("Linnunradan käsikirja liftareille", "Mies ja alaston ase 2 1/2"), Ian Hart ("Michael Collins", "Valtion vihollinen"), John Hurt ("Alien - Kahdeksas matkustaja", "Elefanttimies"), koomikko John Cleese ("Monty Pythonin hullu maailma", "Brianin elämä"), David Bradley (" Captain America: The First Avenger", "Harry Brown"), Alan Rickman ("Die Hard", "Pienten sydänten pelastajat") sekä Zoë Wanamaker ("Epäilyksen polttopiste: Paholaisen palapeli", "Marple: A Murder Is Announced") ja Julie Walters ("Gnomeo & Julia", ".Mamma Mia!"). Kokeneet näyttelijät tekevät osansa vahvasti, myös pienemmissä osissa nähtävät lapsinäyttelijät ja nuortet, hieman kokeneemmatkin. Myöhemmissä Pottereissa paremmin esille tulevat James ja Oliver Phelbs tekevät hyvää työtä Weasleyn vanhempina veljeksinä, Tom Felton on hyvä Malfoyn roolissa, ohjaajan tytär Elanor tekee kivan (puhumattoman) roolin, Devon Murray, Alfie Enoch, Matthew Lewis, Chris Rankin, Sean Biggerstaff ja Luke Youngblood ovat rooleissaan pienuudestaan huolimatta elokuvan yleisilmeeseen sopivia ja kyllä muutama heistä saavat hymyn huulille pariin otteeseen. Pienistä sivuosista voisi vielä mainita mm. loistavan Leslie Phillipsin ("Venus", "Lara Croft: Tomb Raider") ja Ray Fearonin ("Lulu und Jimi", "Coronation Street"-televisiodraamasarja). Suoraan sanoen, elokuvan näyttelijät tekevät mahtavaa työtä. Miljöö (joka valitettavasti muuttuu liikaa sarjan edetessä, pieni harmi joka ei vaikuta pisteisiin näkyvästi), musiikki, CGI-tehosteet (aikaan nähden, 2001, erittäin onnistuneet), kirjan muuttaminen elokuvaksi yms asiat ovat onnistuneet tässä todella hyvin.
Pisteet: 5/5
Cannibal Holocaust
Ruggero Deodato tunnetaan monenmoisista kauhuelokuvista kuten hänen ensimmäinen kannibaalipätkä "Kannibaalit" (1977), samana vuonna Holocaustin kanssa tehty "Talo puiston laidalla" (1980), toimintaelokuva "I predatori di Atlantide" (1983), kauhutrilleri "Kauhu kintereillä" (1988) ja Mimsy Farmerin tähdittämä jännäri "SOS Concorde lento 128 kutsuu" (1979). Cannibal Holocaust onnistuu silti ylivoimaisesti parhaiten. Toisin kun Umberto Lenzin ohjaama "Cannibal Ferox", Holocaustin tunnelma ja väkivalta ovat paljon raaemmin kuvattuja. Oikeat eläimet kuolevat (ja elokuva joutui oikeusjutuksi epäilystä snuff-leffaksi) ja elokuvan kohtalo oli sensuuri ja kokokielto monissa maissa, myös meillä Suomessa. Vasta 2001 se pääsi vapaaksi sensuurista. Gianfranco Clericin ("Murder Rock - kuoleman tanssi", "Viiltäjä") käsikirjoitus on erinomaisesti tehty. Elokuva muodostuu kahdesta jaksosta: ensimmäisessä professori Harold Monroe matkaa Amazonin sademetsiin tutkimaan kadonneen tutkimusryhmän salaisuutta. Toinen jakso koostuu tutkimusryhmän kuvaamsta filmimateriaalista. Vaikka tämä elokuva onkin vain elokuvaa on Aldo Gasparrin ("Cassandran silta", "Mustan orin paluu") tekemät erikoistehosteet todella vakuuttavia: kuolleet ihmiset seivästettynä, luurangot, ihmisen liha. Myös elokuvan käsivarakuvaus, josta vastasi Sergio D'Offizi ("Kauhujen kylä", "Väkivallan haukat"), saa aikaan ahdistuneisuutta, mikä lisää mahtavuutta. Harvan elokuvan kohdalla tulee samanlainen ahdistunut olo kun ihmisiä revitään kappaleiksi ja naisia raiskataan. Siihen kun päälle soitetaan Riz Ortolanin ("La vergine di Norimberga", "Operaatio Silmä") aivan hämmästyttävän upeaa musiikkia niin elokuvan täydet pisteet on ansaittu. Näyttelijätyö ei itse asiassa ole edes kauhean tasokasta, mutta semmoista ei odotakkaan. Pääosassa nähdään aikuisviihdepuolella enemmän vaikuttanut Robert Kerman ("Spider-Man - Hämähäkkimies", "Mangiani Vivi!", "Cannibal Ferox") joka on viiksiensä kanssa keskinkertainen proffa Monroena muttei mitenkään huono näyttelijä . Naispääroolissa nähdään kaunis, erittäin lyhyen uran tehnyt Francesca Ciardi ("Eroina", "Mosca addio"). Hänkin tekee kelpo työtä. Ciardin lisäksi kuvasryhmän muita hahmoja näyttelivät Perry Pirkanen ("Paura nella città dei morti viventi", "Cannibal ferox", "Cruel Jaws"), Luca Barbareschi ("The International", "Raamattu: Jeesus"), Carl Gabriel Yorke ("Apollo 13", "Levottomat kädet"). Jokainen tekevät kelvollista työtä rooleissaan. Sivuosissa nähdään mm. Salvatore Basile ("Cobra Verde", "Kaksi lähetyssaarnaajaa"), Ricardo Fuentes ("Apartado de correos 1001", "Lola de mi vida"), Paolo Paoloni, Lionello Pio Di Savoia ja Luigina Rocchi. Elokuvaa voisi pitää seikkailuelokuvien merkkiteoksena, loistava, raaka, mutta samalla pitää sisällään moraalisaarnan eikä jää pelkäksi läträykseksi viihteen nimissä.
Pisteet: 5/5
Harry palaa Tylypahkaan toiselle vuosikurssilleen mutta jokin ei halua häntä sinne, jokin paha kangistaa jästisyntyisiä ja hämähäkit karttavat koulua. Siltä pohjilta lähtee liikkeelle J.K. Rowlingin maailmansuosion saaneen "Harry Potterin" kakkoskirjasta tehty elokuvasovitus, jonka ohjauksesta vastasi toistamiseen Chris Columbus ja käsikirjoituksesta Steve Kloves. Elokuva hipoo jälleen täydellisyyttä, monet kirjassa mainitut asiat on mukana ja Chris Columbus luo paikoin pelottaviakin kohtauksia kuten Harry ja Ron kielletyssä metsässä sekä pelottavat äänet Tylypahkassa. Lopussa mennäänkin astetta hurjempaan menoon mikä ei välttämättä sovi perheen pienemmille (elokuvan ikäraja on K-11). Elokuvan soundtrack on John Williamsin käsialaa ja kuten edellisessä osassa, elokuvan yleisilmeeseen sopivaa. Tehosteet, lavasteet ja puvustus on myös hämmästyttävän taidolla tehty. Hämähäk, Basiliski, Huispausottelu, kaikki tehty ammattitaidolla eikä tietokone näy lähes ollenkaan. Tosin lentävä Anglia-kohtaukset joistakin kuvakulmista näyttää hieman CGI:ltä, muttei pahasti. Elokuvan päätrion muodostavat tuttuun tyyliin Daniel Radcliffe (Harry), Rupert Grint (Ron) ja Emma Watson (Hermione). He kaikki ovat kasvaneet sisälle omiin rooleihinsa erinomaisesti. Sivuosissa nähdään samoja vanhoja naamoja kun ykkösessäkin kuten Richard Harris (viimeisessä Potter-leffassaan ennen kuolemaansa), Maggie Smith ja Alan Rickman. Uusia kasvoja ja ääniä elokuvassa ovat Tobby Jones ("Pappi lukkari talonpoika vakooja", "The Mist - Usva") kotitonttu Dobbyn äänenä, edellisessä jo vilahtanut Bonnie Wright ("Stranded", "The Philosophers"), isomman roolin saanut Julie Walters, Weasleyen isän roolissa oleva Mark Williams ("Rakastunut Shakespeare", "101 dalmatialaista"), Jason Isaacs ("Patriot", "La conjura de El Escorial") Lucius Malfoyna, vajaat 3 sekunttia vilahtavat Tom Knight ja Heather Bleasdale Hermionen vanhempina sekä loistava Kenneth Branagh ("Mary Shelleyn Frankenstein", "Operaatio Valkyrie") itsehyväisenä Gilderoy Lockhartina, Miriam Margolyes ("Babe - urhea possu", "William Shakespearen Romeo + Julia") professori Versona, Gemma Jones ("Bridget Jones - elämäni sinkkuna", loistava nunnaleffa "The Devils") matami Pomfreynä, Shirley Henderson ("Bridget Jones - elämäni sinkkuna", "Marie Antoinette") Murjottavana Myrttinä, loistavan roolin tekevä Christian Coulson ("Tunnit", "Hornblowerin seikkailut: Lojaalisuus") Tom Valerdona, Robert Hardy ("Järki ja tunteet", "All Creatures Great and Small") taikaministeri Cornelius Toffeena sekä aivan loistava Julian Glover ("Indiana Jones ja viimeinen ristiretki", "Erittäin salainen) Hämähäkin äänenä. Loistavat näyttelijät tekevät tästä elokuvasta loistavan, vaikkakaan kaikki eivät saa kauheasti ruutuaikaa. Myös tehosteet, musiikki ja paikoitellen hauska dialogi ovat tämän elokuvan suuria vahvuuksia.
Pisteet: 5/5
26.2
The Murder Secret
Viime vuonna katselin tämän italialaisen kauhuelokuva ja totesin sen olevan leikattu. Uusi yritys, nyt tuli leikkaamaton versio. Euroopan pornopiireissä enemmän vaikuttanut Mario Bianchi ("Koyack", "Baby nata per godere ovvero la figlia libidinosa") on ohjannut nerokkaan kauhuelokuvan ja käsikirjoittanut sen vielä. Suurimmat kompastuskivet jotka elokuva kohtaa on se että elokuvassa on ylipitkiä kohtauksia, ensimmäiset noin 30 minuuttia tylsää löpinää ja elokuvan tekijät eivät ole näemmä tienneet tekevätkö he elokuvan englanniksi vaiko italiaksi (katsoin itse italiaksi puhutun version, joka tuntui paikoin pahasti dubatulta huulisynkan perusteella). Alkupuolen pienestä tylsyydestä huolimatta elokuvasta kehittyy vanhetessaan erinomaisia kohtauksia sisältävä kauhutrilleri, jossa ei väkivaltaa ole säästelty (yksi kohtaus on kunnianosoitus Hichkockin klassisessa "Psykolle"), mutta itseäni ärsytti kaikkein eniten tekstitysten puuttuminen, elokuvan italodialogista ei ymmärtänyt mitään. Sitä ei voi laskea elokuvan viaksi, joten sen ei anneta vaikuttaa pistearvosteluun. Elokuvan soundtrack oli todella tunnelmaaluovaa ja siitä vastasi Gianni Sposito ("Ad un passo dall'aurora", "Una donna da guardare"). Musiikki onkin elokuvan parhaita elementtejä kautta elokuvan keston. Lähes loistavasta kuvauksesta vastasi taasen Silvano Tessicini ("Luna di sangue", "Il fantasma di Sodoma"). Kuvaus oli näyttävien murhajaksojen yksi elementti, mutta muuten kuvaus oli tasapaksua. Myös näyttelytyö oli sitä ei hyvää-ei huonoa tasoa. Miespääroolissa nähdään Laura Gemserin aviomies ja vuonna 1991 kuollut Gabriele Tinti ("Aavikkolento", "Emanuelle ja viimeiset kannibaalit"), joka on perheenisänä ihan ok, muttei yllä samanlaiseen draiviin kun Emanuelle-elokuvissa. Hänen vaimoaan esittää superseksikäs Adriana Russo ("Il compagno americano", "Vacanze sulla neve") joka tekee ihan ok-roolisuoritusken. Perheen lapsina nähdään superseksikäs ja söpö nuori nainen Jessica Moore ("Top Model", "Undici giorni, undici notti"), Massimiliano Massimi ja Edoardo Massimi. Martha-tätinä nähdään erittäin näyttävän roolin tekevä itävaltalainen Sacha Darwin ("Voci dal profondo", "Quando Alice ruppe lo specchio"). Yhden elokuvan parhaista rooleista tekee Darwinin lisäksi Maurice Poli ("Cani arrabbiati", "5 bambole per la luna d'agosto") Thomas-talonmiehenä. Vaikka elokuva onnistuu olemaan paikoin tappavan tylsä eikä italiankielisestä dialogista saa selvää, onnistuu viimeinen noin 50 minuuttia tykittäämän erittäin inhottavaa murhakuvastoa ruudulle kuten moottorisahalla pikkupojan pää irti nostaen elokuvan pisteitä jotenkin.
Pisteet: 3,5/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti