viikko 7

13.2

Spy kids 2 - Kadotettujen unelmien saari

Robert Rodriguez jatkaa Spy Kidsin jatko-osassa mihin edellisessä osassa jäi elikkä mahtava juoni, paljon hauskaa huumoria, hyviä näyttelijöitä, kökköjä CGI-tehosteita ja lisäksi uutena elementtinä upean musiikkiraidan. Elikkäs, senhor Rodriguez tykittää ruudulle tehosteilla kyllästetyn turboahdetun lasten ja koko perheen toimintaseikkailun agenttilapsista joiden täytyy pelastaa maailma. Homma on viihdyttävää alusta lähtien eikä ylilyönteihin sorruta tehosteiden osalla jotka tuovat mieleen enemmänkin 2000-luvun XBox360:sen pelit eikä elokuvaa. Kyllä nekin ovat ihan näyttäviä eikä lapset varmaan niitä ala krittisin silmin katsomaan kun lapsille tämä on etupäässä suunnattu. Suomen K-7 ikäraja on paikallaan, senverta "rankkaa" menoa paikoitellen on tiedossa. Kuitenkin joissakin maissa on annettu K-13 joka kuitenkin on liioittelua. Musiikki elokuvassa on uskomattoman tasokasta jos verrataan ykköseen. Soundtrackin elokuvaan sävelsivät John Debney ("Sin City", "Keisarin uudet kuviot") ja ohjaaja-käsikirjoittaja-kuvaaja-säveltäjä Robert Rodriguez. Viihdyttävyydeltään elokuva on ykköstä parempi, myös näyttelijät suoriutuvat rooleistaan paremmin kun ykkösessä. Päärooleissa ovat tutut naamat: Daryl Sabara ja nätti teini Alexa Vega sekä espanjan lahja maailmalle Antonio Banderas ja nätti Carla Gugino. Banderas ja Gugino jäävät statisteiksi kuitenkin lasten klaaratessa homma kotiin mutta he suoriutuvat erinomaisesti tehtävästään. Myös Steve Buscemi ("Reservoir Dogs", "Monsterit oy") onnistuu erinomaisesti kahjonna tutkijana. Myös ensimmäisessä osassa näytellyt Mike Judge on ilmiömäinen "pahis". Latinoveikot Cheech Marin ja Danny Trejo tekevät kivat pikku roolit, mutteivat ole juonen kannalta tärkeitä kuten ykkösessä. Myös pahana poikana nähtävä Matt O'Leary ("Death Sentence", "Die Hard 4.0") on hyvä, mutta hänen siskoaan näyttelevä Miley Cyrusin kaverina Hannah Montanassa tutuksi tullut Emily Osment on ilmiömäinen söpönä tyttönä. Sivuosissa nähdään myös hyvät ja hauskat roolit tekevät Ricardo Montalban ("Taistelutanner", "Mies ja alaston ase") ja Holland Taylor ("Blondin kosto", "Truman Show"). Myös Gossip Girlsissä mainetta niittänyt Taylor Momsen on sievä omassa pienessä roolissaan. Näyttelijät ovat siis loistavia, juoni mielenkiintoinen ja ohjaus pelaa. Ainoa miinus tulee siis pelimäisistä efekteistä.

Pisteet: 4,5/5

Woman on Top

Voe jehna kuinka hyvä romanttinen komedia tämä Fina Torresin ("Oriana", "Habana Eva") elokuva olikaan. Vera Blasin kirjoittama elokuva kertoo nuoresta Isabellasta joka jättää pettävän miehensä ja matkaa Baiasta Yhdysvaltoihin. Upeasti brassimusaa, eksotiikkaa ja tavallista jenkkikomediaa yhdistelevä komedia jaksaa naurattaa koko 1,30 tuntisen mitä kestää. Juoni vain on niin kaavamainen että jo ensimmäisen vartin jälkeen tietää suurinpiirtein mitä tuleman pitää. Huumori on kuitenkin hauskaa ja elokuvan brassimusiikki erittäin upeaa kuultavaa. Harmi ettei Luis Bacalov ("Il postino - posteljooni", "Django") pääse musiikkeineen niin esille. Muuten musapuoli on erittäin hyvin kuosissa. Samoin elokuvan näyttelytyö, joka edustaa genrensä kärkipäätä. Seksikäs ja todella kuuma espanjalainen Penélope Cruz ("Volver - Paluu", "Vanilla Sky") on loistava valinta brassitytöksi. Miespääroolissa nähdään brassi Murilo Benício (telkkusarjat "Pé na Jaca", "Ti Ti Ti") joka tekee televisionäyttelijäksi yllättävän ehjän roolisuorituksen. Harold Perrineau ("William Shakespearen Romeo + Julia", "28 viikkoa myöhemmin") tulkitsema transvestiitti Monica taas on aivan hemmetin hauska. "Toisessa miespääroolissa" nähdään Mark Feuerstein ("Mitä nainen haluaa", "Uhma") joka tekee vahvaa työtä kanssa, mutta jää Benícion varjoon silti. Sivuosissa nähdään mm. John de Lancie, Anne Ramsay, Ana Gasteyer, Analu De Castro, Thais De Sá Curvelo sekä Eliana Guttman ja Eduardo Mattedi. Näyttelytyö on hyvää, samoin brassimusa, mutta juoneen olisi voinut hyvyydestä huolimatta lisätä joitakin uusia elementtejä jottei se olisi ollut ihan niin kliseinen. Hauskoja vitsejä mutta paikoin vakavastikkin otettavia kohtauksia. Erittäin tasokasta romanttista komediaa.

Pisteet: 4/5

14.2

Hyvät, Pahat ja Rumat

Sergio Leone (1929-1989) tunnetaan monista leffoista, etupääsä spaghettiwesterneistä kuten "Huuliharppukostaja" ja "Vain muutaman dollarin tähden". Myös tämä "Dollari-trilogian" päätösosa edustaa samaa kivenkovaa western-sarjaa. Tosin sanoen, elokuva on Leonen upein heti "Huuliharppukostajan" jälkeen. Elokuvassa on kaikki mitä hyvä Western edellyttää: autiomaata, aseita, kaksintaistelu, kaunis nainen (tosin vajaan minuutin), hirttäjäisiä, hurttia huumoria, likaisia miehiä, taisteluita, sotaa, vankileiri, kidutusta, räjäytys, hautuumaa, luostari, munkkeja, roistoja, cowboy yms. Leonen kanssa elokuvan käsikirjoituksen ideoivat Luciano Vincenzoni ("Vain muutaman dollarin tähden", "Maahan, senkin hölmö!"), Agenore Incrocci (erittäin loistava komedia "Suuri keikka Madonna-kadulla", "I nuovi mostri"), Furio Scarpelli ("Concorrenza sleale", "Punainen muurahainen") sekä englantidubin dialogin kirjoittanut Mickey Knox (mm. "Huuliharppukostaja" ja Jesus Francon kalkkuna "X312 - Flug zur Hölle"). Tarinassa on monia ikimuistoisia kohdauksia kuten klassinen loppuammuskelu hautausmaalla, Tucon hirttäjäiset, aavikkomatka ja vankileirijakso ja tietysti loppupuolen sotascene. Kaiken tietysti kruunaa Ennio Morriconen ("Once Upon a Time in America - suuri gangsterisota", "Huuliharppukostaja") aivan hämmentävän upea soundtrack (jolla kuullaan mm. klassinen teema sekä "Il Triello" ja "L'estasi dell'oro") sekä Tonino Delli Collin ("Kaunis elämä", "Kaupungin kaunein tyttö") kuvaus on häikäisevän upeaa katseltavaa tuoden elokuvaan paljon tunnelmaa. Näyttelytyö on sitä tuttua italowesterntasoa. Pääkolmikkona shown varastavat Clint Eastwood, Eli Wallace ja Lee Van Cleef. Heistä ei löydy pahaa sanottavaa, eikä myöskään sivuosissa nähtävistä Aldo Giuffrèsta ("Eilen, tänään, huomenna", "Napolin neljä päivää"), Luigi Pistilli ("Kosto odottaa", "Reazione a catena"), Rada Rassimov ("Verinen paroni", "Hiipivä kauhu") sekä Mario Brega, Aldo Sambrell ja kalkkunoissa nähty Romano Puppo. Itse elokuvassa ei ole vikaa mutta teatterissa kun sen kävi katsomassa joutui odottamaan 9 kertaa kun kelaa vaihdettiin. Se vei kyllä leffanautintoa pois suuresti. Muuten loistava elokuva.

Pisteet: 5/5

16.2

Robert - ei - saa

Pascal Bonitzer ("La belle noiseuse - tuntematon mestariteos", "Mene, tiedä") on itselleni tuntematon ohjaaja-käsikirjoittaja, mutta tämä vuonna 1999 valmistunut ranskalainen draamakomedia todistaa että mies osaa ohjata hyvää elokuvaa, komediana tosin tämä on hemmetin surkea mutta draamana kelpo esitys. Tarina on mukava ja loppu hieman hämmentävä. Elokuvassa ei loppujen lopuksi ole kuin yksi ongelma, musiikki. Varsinaista musaa ei ole kuin muutamassa kohdin missä se on kuunneltavaa mutta sitä on liian vähän ja sillä olisi voinut luoda upean äänimaailman elokuvaan ja lisätä tunnelmaa. Huumori on myös onnetonta, mutta jos unohdetaan että kyseessä olisi komedia elokuva on keskitason ranskisdraama. Elokuvan dialogi on tosiaankin todella kuumottavaa kuten takakansiteksteissä kehutaan. Tulee mieleen HC-pokeilu dialogista ja pistä K-12 (K-11) ikäraja hieman ihmetyttää kun puhutaan perspanosta, kullista, orgasmista ja mistä vielä. Näyttelijätkin osaavat hommansa kuten miespääroolissa nähtävä Fabrice Luchini ("Herttuan miekkamies"; "Paris") joka tekee todella vakuuttavaa työtä muuttuen roolissaan kohti miehisyyttä. Naisrooleissa nähdään kauniit Sandrine Kiberlain ("Betty Fisher"; "Minä, sotasankari") ja euroopassa ja pohjois-Amerikassa uraa luonut Valentina Cervi (vampyyrisarja "True Blood", "Lena: The Bride of Ice") jotka kumpikin ovat loistavia. Näyttelijöiden kemia toimii erinomaisesti yhteen. Sivuosissa ovat hyviä myös mm. Michel Piccoli ("Keskipäivän aave", "Atlantic City"), Laurent Lucas ("Harry, un ami qui vous veut du bien", "Lemming"), Bernadette Lafont ("Äiti ja huora", "Prête-moi ta main") sekä myös viehättävä Nathalie Boutefeu ("Son frère", "Un secret"). Ilman hyvää kässäriä ja laadukasta näyttelytyötä voisi elokuva olla susi. Nyt se on LÄHES täydellinen hieman hymyä huulille saava romanttinen draama.

Pisteet: 4/5

17.2


Suicide Club

Shion Sono tuli tutuksi itselleni viime vuoden huhtikuussa kun näin Night Vision-leffafestareilla äijän ohjaaman nerokkaan draamatrillerin "Cold Fish". Nyt tuli katsutta herran varhaisempaa tuotantoa, vuonna 2001 valmistuntut draama(kauhu)trilleri, joka oli todella loistava paketti alusta asti, se ei ole mitään muuta kun nerokkaasti kuvattu ja kerrottu trilleri itsemurhaklubista. Elokuva saa katsojan pohtimaan mikä onkaan itsemurhan tarkoitus vai onko sillä mitään tarkoitusta? Eikö ihmiselämä ole arvokasta? Onko vai eikö, se selviää 1,5h;ssa elokuvassa. Elokuva ei ole komediaa nähnytkään vaikka IMDb:ssä se komediaksi luokitellaan. Ainoastaan muutamat itsemurhat ovat hou-hou-hou materiaalia, muuten Sono vyöryttää melko ilkeää materiaalia ruudulle. Elokuvassa on sisältöä, mutta länsimaalaiselle se ei aukea kovinkaan hyvin. Sonon upeaa ohjaustyötä korostaa vielä Tomoki Hasegawan ("Noriko no shokutaku") säveltämä upea musiikki. Lisäksi myös Dessert-niminen tyttöbändi (Chika Kumagai, Saon Fujita, Tomoe Adachi, Miyu Sawada, Kazumi Sekine) tekee laatutyötä muutaman loistavan kappaleen kanssa. Parhaiten jäävät mieleen kappaleet "Sûsaido kissu", "Pazuru" ja "Mail Me". Kappaleet on kirjoittanut Haruko Momoi. Tehosteet ovat elokuvassa todella vakuuttavia, verenlennätys on hienon näköistä kuten aloituskohtauksesta voidaan todeta jossa 50 lukiolaistyttöä hyppäävät junan alle. Muutamissa kohtauksissa Kazuto Saton ("Kuro no tenshi Vol. 1", "Monday") kuvaus aiheuttaa kylmiä väreitä selkäpiihin. Vielä kun pakettiin ynnättään loistavat näyttelijät. Pääroolissa nähdään loistavaa työtä tekevä Ryo Ishibashi ("Audition", "Rogue Assassin"). Myös Masatoshi Nagase ("Mystery Train", "Kakushi ken oni no tsume") on vakuuttava omassa osassaan. Japanilainen hevimuusikko Rolly Teranishi ("Saya-zamurai", "Perhonen sydämessä") tekee maagista työtä pahiksena ja on niin sadisti ettei tosikaan. Myös kaunis Sayako Hagiwara ("Hazard") on sivuosassaan hyvä. Muut näyttelijät käyvät vain piipahtamassa ruudulla, mutta pienistä rooleista voisi esille nostaa mm. Yôko Kamon ("Kibakichi: Bakko-yokaiden 2", "Dog Star") sekä Takashi Nomura ("Koroshi no rakuin", "Kimi ga seishun no toki") sekä Mika Kikuchi ("Pokemon fushigi no dungeon: Shutsudo Pokémon kyujotai ganbarus!", "Battle Royale II"). Näyttelijät tekevät laadukasta työtä, niin ohjaaja sekä säveltäjä. Upea tutkielma itsemurhasta Shion Sonolta.

Pisteet: 5/5

Sydämen kuiskaus

Mimi wo sumaseba tai suomalaisittain Sydämmen kuiskaus on Studio Ghiblin tuotantoa vuodelta 1995 ja elokuvana yksi studion parhaista tuotannoista (jos joskus tekisivät jonkun huonon elokuvan). Elokuva on animoitu todella kauniita ja elokuvan ohjaaja Yoshifumi Kondô (ollut animoimassa klassikoita kuten "Tulikärpästen hauta", "Prinsessa Mononoke", "Kikin lähettipalvelu", "Porco Rosso") on ohjannut kauniin, paikon hauskan, myös surullisia elementtejä esittävän animaation kahden nuoren rakkaudesta. Elokuvan on käsikirjoittanut studio Ghiblin keulahahmoihin kuuluva animeikoni Haya Miyazaki Aoi Hiiragin mangan pohjalta. Tämä elokuva poiki myös vuonna 2002 epävirallisen jatko-osan "Kissojen valtakunta". Elokuvan maisemat ovat kauniita, samoin liikeanimaatio on sujuvaa eikä virheitä pilkottele. Samoin Yuji Nomin ("Viimeinen keisari", "Kissojen valtakunta") säveltämä soundtrack on lumoavan kaunista. Elokuvassa kuullaan Olivia Newton-Johnin kappale "Country Roud, Take Me Home" sekä sen japaninkielinen cover-versio joka on myös todella kaunis. Tämän elokuvan kautta aloin aikoinaan pitäämään Newtonin musiikista. Pääosassa kuullaan Youko Honna ("Omohide poro poro", "Kissojen valtakunta") ja Kazuo Takahashi ("Omohide poro poro", "Ashita heno kakehashi"). Kummankin kemia pelaa hyvin yhteen. Sivuosassa kuulaan monien elokuvien veteraani Keiju Kobayashi ("Gojiran" vuoden 1984 versio, Akira Kurosawan "Samuraimiekka") sekä Shigeru Tsuyuguchi ("Kozure ôkami: Ko wo kashi ude kashi tsukamatsuru", "Akai satsui"). Päähenkilön vanhempien rooleissa kuulaan Shigeru Muroi ja Takashi Tachibana ja siskona Yorie Yamashita. Ääninäyttely on ensiluokkaista, samaten musiikki ja tarina.

Pisteet: 5/5

18.2

Laputa- Linna taivaalla

Hayao Miyazaki tunnetaan monista upeista animaatioelokuvistaan, sitä on myös tämä vuonna 1986 Tuulen laakso Nausicaän hengessä tehty Laputa. Toimintaa, huumoria, romantiikka, loistavia tehosteita, hyvää musiikkia (Joe Hisaishin säveltämää sekä kaunis kaunis lopputunnari) ja maagisen nättiä animaatiota. Tarina on upeasti tehty ja visuaalinen ilme on kauneinta mitä koskaan tullaan näkemään (muissa kun animeissa). Hisaishin säveltämä musiikki on kaunista, todella kaunista. Tuttuun tyyliin elokuva viliseen viittauksia moniin Miyazakin elokuviin ja niitä viittauksi on kiva pongata elokuvasta. Ensimmäistä kertaa huomasin kuinka kaunis elokuva onkaan. Ennen tätä katselukertaa elokuva oli vain 3/5 elokuvakokemus, mutta nyt loppulaulu sai ihon kananlihalle ja kuvaksen kauneus oli henkeäsalpaavaa. Myös päärooleissa kuultavat Mayumi Tanaka ("Dragon Ball Z: Doragon bôru zetto", "Dragon ball Kai: Doragon bôru Kai") ja Keiko Yokozawa ("Wakakusa no Shârotto", "Dragon Ball Z") tekevät hyvää työtä. Sivuosista ei voida unohtaa mainita Kotoe Hatsuita ("Black Board", "Sono gosôsha wo nerae: 'Jûsangô taihisen' yori") ja Minori Teradadaa ("Nikudan", "Maboroshi no hikari") jotka ovat juonen kannalta hyvinkin tärkeitä. Muutkin näyttelijät tekevät hahmoistaan eläviä. Miyazakin elokuvia on vaikea mennä pistämään järjestykseen. Tämä on sitä perushyvää Miyazakia.

Pisteet: 5/5

Moolok

Huokaus! Tämä Adolf Hitlerin viimeisistä päivistä, tai tarkalleen yhdestä niistä, kertova venäläis-saksalais-japanilas-ranskalais-italialainen draama on todella tylsä ja mielenkiinnoston. Ohjaaja Aleksandr Sokurov ("Russkiy kovcheg", "Mat i syn") ei ole saanut aiheesta irti yhtään mitään, elokuvan kässäri on pelkkää paskanjauhantaa Baijerissa olevassa Sudenpesässä Aatun, Evan, Goebbelsin pariskunnan ja Martin Bormanin kesken. Käsikirjoituksesta vastasivat Yuri Arabov ("Solntse", "Telets") ja Marina Koreneva ("Faust") ja siinä olisi saanut olla jotain muutakin kun sitä paskanjauhantaa. Eihän tässä ole juontakaan. Soundtrack käsitti kaunista musiikkia sekä saksalaista marssimusiikkia. Myös kuvaus (Aleksei Fyodorov, Anatoli Rodionov ) on kohtuu tasokasta, varsinkin muutamat kohdat joissa kuvataan Baijerin kauniita maisemia. Yksi elokuvan suurista mokista oli se että hahmot olivat kuin jostain tusinakomediasta eikä niillä ollut pahemmin historiallista pohjaa. Aatu oli liian hyväkuntoinen, Eva nätti huishapeli, Josef Goebbels pieni mies ja muut siltä väliltä. Eva Braunin roolissa nähdään Yelena Rufanova ("Udalyonnyy dostup", "Boginya: kak ya polyubila") joka tekee ihan kelpo roolityötä. Adolf Hitlerin roolissa vehtaa Leonid Mozgovoy ("Raja 1918", "Dyuymovochka") joka jää kauas esimerkiksi Bruno Ganzin roolisuorituksesta. Magda Goebbelsinä nähdään ok työtä tekevä Yelena Spiridonova, Josefina Leonid Sokol. Rooleissa nähdään myös Vladimir Bogdanov, Anatoli Shvedersky, Natalya Nikulenko ja Rasina Tsydalko. Kaiken kruunaa että venäläisnäyttelijät on dubattu saksaksi realismin nimissä. Yksi huonoimpia elokuvia mitä olen nähnyt.

Pisteet: 2,5/5

Digimon Adventure 02 - Hurricane Touchdown! The Golden Digimentals

"Digimon"-elokuvan kolmas episodi kokonaisuudessaan on tämä Shigeyasu Yamauchin ("Doragon bôru Z 8: Moetsukiro!! Nessen retsusen-chô gekisen", "Doragon bôru Z 12: Fukkatsu no fyushon!! Gokû to Bejîta") ohjaama kolmas Digimon-elokuva, jolla on pituutta vain 64 minuuttia mutta sisältö on täyttä asiaa. Harvoin tulee vastaan animaatiota joka osaa olla yhtä liikuttava kuin tämä, mutta silti niin tavanomaista toimintarymistelyä. Kässäri on mielenkiintoinen eikä tämä alkuperäinen japaninkielinen (myös englantia japanilaisittain puhutaan hieman) hypi epäloogisesti kuten jenkkiadaptaatio. Reiko Yoshidan ("Kissojen valtakunta", "Tokyo Mew Mew") käsikirjoitus on koukuttava ja alusta loppuun asiapitoinen. Myös Takanori Arisawan säveltämä kitaramusa on upeaa kuunneltavaa, suorastaan fantastista eikä laulettu musiikki ole myöskään poikkeus. Animaatiotaso verrattuna sarjaan on karmea, mutta silti erittäin nättiä ja elokuvaan sopivaa. Ääninäyttelijät kuten Kae Araki, Reiko Kiuchi, Nami Miyahara, Tomomichi Nishimura ja Junko Noda tekevät laadukasta näyttelytyötä. Myös ääninäyttelijäsuosikkini Ai Maeda (AiM) tekee alkupuolella ihan pienen piipahduksen mikinvarteen. Ei mitään pahaa sanottavaa elokuvasta, täysin kympin työ.

Pisteet: 5/5

19.2

Perikato

Siinä missä eilen katsottu "Moloch" oli surkea ja tylsä, on Oliver Hirschbiegelin ("Das Experiment", "Tunkeutujat") ohjaama kuvaelma Hitlerin ja Berliinin viimeisestä kuolinkamppailusta keväällä 1945 maagisen loistava. Hahmot ovat niin uskottavia että luulisi katsovansa dokumenttia, raunioitunut Berliini (kuvattu suurimmaksi osaksi yhdellä kadunpätkällä Pietarissa) on hyvin lavastettu, ruumiit ja voivottavat haavoittuneet ovat aidon näköisiä ja realisimi on todella hyvin saatu aikaan. Kahteen kirjaan ( "Der Untergang: Hitler und das Ende des Dritten Reiches" ja "Bis zur letzten Stunde") sekä Bernd Eichingerin ("Parfyymi", "Baader Meinhof komplex") käsikirjoitukseen perustuva tarina ei ala moralisoimaan tarinan hahmoja ja miksi he tekivät juuri näin vaan kuvaavat nämä ihmisinä jotka vain ovat osa historiaa. Hitler, Göebbels, Himler, Speer... ovat elokuvassa ihmisiä ja vain ainoastaan ihmisiä eikä hirviöitä kuten monet Hollywood-leffat heidät kuvaa. Elokuva kerrotaan Hitlerin sihteerin Traudl Jungen näkökulmasta. Vaikka elokuva keskittyy vahvasti Hitlerin ja hänen lähimpien henkilöiden elämään Berliinin bunkkerissa, seurataan elokuvassa mm. erään elokuvaa varten luodun Hitlerjugendsotilaan, Peter Kranzin tarinaa sekä muutamia Berliinin taistelun merkkihenkilön kuten Ernst-Günter Schenckin, Werner Haasen, Helmuth Weidlingin vaiheta. Elokuvan soundtrack on todella kaunista Stephan Zachariaksen ("Was tun, wenn's brennt?", "Late Show") musiikkia. Vaikka ohjaus on nerokasta, juoni etenee sujuvasti ja lavastus ja puvustus on upeaa musiikista puhumattakaan, suurin kiitos loistavasta elokuvasta menee elokuvan loistaville näyttelijöille, varsinkin Hitlerin roolissa nähdylle Bruno Ganzille ("Luther", "Leipää ja tulppaaneja") joka tekee ehkäpä uransa parhaimman roolisuorituksen henkisesti sairaana ja riutuneena Hitlerinä. Myös Traudl Jungen roolissa nähty nuori romanialainen Alexandra Maria Lara ("Baader Meinhof komplex", "Youth Without Youth") on vakuuttava sekä myös silmänilo. Muissa rooleissa oli iso nippu vakuuttavia saksalaisia kuten Corinna Harfouch, Ulrich Matthes, Juliane Köhler, Heino Ferch, Christian Berkel ja Thomas Kretschmann, unohtamatta tietenkään lapsinäyttelijöitä: Donevan Gunia, Yelena Zelenskaya, Laura Borlein, Julia Bauer, Gregory Borlein, Charlotte Stoiber, Amelie Menges ja Aline Sokar. Goebbelsien lapset (6 viimeisintä nimeä) olivat hemmetin hyviä, niin myös Hitlerjugendin nuoret Donevan Gunia ja Pietarilainen Yelena Zelenskaya. Vajaat 3h menevät nopeasti koska elokuva on niin loistava.

Pisteet: 5/5

Prinsessa Mononoke

Haya Miyazakin ylivoimaisesti parhaita elokuvia on tämä vuonna 1997 valmistunut elokuva joka kertoo nuoresta soturista Ashitakasta ja metsästä elävästä susitytöstä Sanista ja heidän taistelustaan kirousta ja rautasulattamon hallitsija Eboshia vastaan. Ensi kerran kun teatterissa näin tämän ei tämä sytyttänyt, mutta toinen ja kolmas katselu avasivat elokuvan hienoutta minulle. Loppujen lopuksi tämä elokuva kuuluu myös Joe Hisaishin parhaisiin sävellyksiin, myös tunnuslaulu on pirun nätti. Eipäs vaan todella nätti. Animaatio on kaunista katsottavaa, taistelut graafisia (K-7 ikäraja pistää ihmetyttämään, K-11 olisi parempi), tarinan mielenkiintoinen eikä lainkaan tylsä. Elokuvan äänimaailma on upea: päärooleissa kuulaan Yôji Matsuda ("Tuulen laakson Nausicaä", "Dogura magura"), Yuriko Ishida ("Pom Poko", "3-4 x jûgatsu") ja Yûko Tanaka ("Maameren tarinoita", "Hotaru"). Kaikki kolme tekevät vakuuttavaa ääninäyttelytyötä. Myös Kaoru Kobayashi, Tsunehiko Kamijô ("Porco Rosso", "Henkien kätkemä"), Masahiko Nishimura ("Rajio no jikan"; "Kuroi ie") ja Sumi Shimamoto ("Tuulen laakson Nausicaä", "Naapurini Totoro") tekevät etevää äänityöskentelyä tässä täydellisessä elokuvassa.

Pisteet: 5/5

Memories

Tulipa jälleen katsottua tämä Shigeru Watanaben ("Mahô tsukai tai!", "Aaveääni") tuottama kolmesta lyhytanimaatiosta koostuva anime-elokuva. Arvostelen nyt jokaisen elokuvan muutamin sanoin. Ensimmäinen näistä kolmesta on paras, nimittäin Kôji Morimoton ("Ai monogatari", "Animatrix") ohjaama sci-fi/kauhu/draama johon käsikirjoittaja, legendaarinen Satoshi Kon ("Tokyo Godfathers", "Paprika") on ottanut vaikutteita monista sci-fikauhun merkkiteoksesta kuten "Alien-kahdeksas matkustaja" ja Stanley Kubrickin sci-fimerkkiteoksesta "2001: Avaruusseikkailu". Tarina on itsenäisenä lyhytelokuvana loistava, erittäin hyvin toteutettu psykologisen animekauhun merkkiteos. Se pelottaa, toimii hyvänä draamana ja kaunis animaatio (josta tulee jostain syystä mieleen enemänkin mieleen ranskalainen animaatio/sarjakuva kun perinteinen anime). Musiikin, joka on tunnelmaan sopivaa, on säveltänyt Yôko Kanno ("Cowboy Bebop: Tengoku no tobira", "Shimotsuma monogatari") sekä myös italiankielinen oopperamusiikki. Ääninäyttely toimii myös kybällä. Päärooleissa kuulaan Kôichi Yamadera ("Paprika", "Jûbê ninpûchô"), Tsutomu Isobe ("Burakku ragûn", "Cowboy Bebop: Tengoku no tobira") ja Gara Takashima ("Ekusu makina", "Mahô no yousei Pelsia"). Ääninäyttelijät tekevät hyvää työtä, samoin animaattorit ja käsikirjoittajat. Vaikuttava kertomus tuo mieleen hyvin monet avaruuselokuvat.

Toisena kertomuksena nähdään Tensai Okamuran ("Wolf's Rain", "Sôru îtâ") ohjaama "Stink Bomb", joka edustaa vähän koomisempaa toimintakauhua. Elokuvan luojan Katsuhiro Ohtomon ("Metoroporisu", "Suchîmubôi") kirjoittama elokuva kertoo nuortesta lääkefirman työntekijästä joka nuhasena ottaakin väärää lääkettä ja muuttuukin tietämättään tappavaa kaasua levittäväksi tappokoneeksi. Japanin ja USA:n armeija aloittavat kaikella kalustollaan taiston yhtä miestä vastaan ja pistävätkin tietenkin puoli Japania maan tasalle. Tarina on mielenkiintoinen, mutta kyllä "Metropoliksen" ja "Steam Boyn" kirjoittajan olisi luullut saavansa tarinaan vielä hieman lisää syvyyttää. Tarina on ihan kiva "Gojiran" lievänpuoleinen kopio, mutta silti homma maistuu vähän puulta. Tuhoa syntyy kiitettävästi ja Jun Miyaken ("Mask de 41", "Naiset") säveltämä jazz-musiikki on kivaa kuunneltavaa. Animaatiokin näyttää tässä osassa enemmän animelta. Homma on pienistä vioistaan huolimatta sujuvaa. Pääroolissa kuullaan Hideyuki Hori ("Saint Seiya", "Perfect Blue") joka tekeekin kohtalaisesti nuoren tiedemiehen roolin.

Kolmas osa olikin sitten surrealismin puolelle menevä Katsuhiro Ohtomon ohjaama "Cannon Fodder", joka kertoo yhdestä päivästä kaupungissa jonka tehtävänä on ampua isoilla tykeillä naapurikaupunkia. Elokuvasta voisi sanoa sen että se on taiteellista paskaa joka on silti aivan helvetin loistavasti tehty. Hiroyuki Nagashiman ("964 Pinocchio", "Enjeru dasuto") musiikki olisi voinut tulla hieman selvemmin esille, mutta muuten tämä elokuva ei ollut mikään huono. Animaatio tuo mieleen vanhat 1950-1960 lukujen animet ja myyrä-animaatiot. Myös natsismi, Neuvostoliitto ja keisarillinen Japani tulevat elokuvassa esille pienten viittausten kautta. Tekijät ovat ehkäpä ajatelleet tämän pieneksi kritiikiksi sotaa ja diktatuuria kohtaan. Se tuleekin hyvin esille lopussa kun perheen pieni poika kysyy isältään "Miksi me oikein sodimme?" johon isä vastaa että "ymmärät sen sitten vanhempana". Elokuvassa ei pahemmin ole ääninäyttelijöitä, mutta rooleissa ovat Keiko Yamamoto (Takeshi Kitanon "Hana-Bi - tulikukkia", videopeli "Kingdom Hearts II"), Keaton Yamada ("Berusaiyu no bara", "Chôdenji robo Kon-Batorâ bui"), Isamu Hayashi ja Ryûji Nakagi ("Innocence", "Appurushîdo") joista kukaan ei tee mitään hämmentävän upeaa työtä. Kaikin puolin kelpo kolmen lyhytelokuvan kokonaisuus.

Pisteet: 4,5/5