Viikko 34

20.8

Uskoton

Liv Ullman tunnetaan monista mestariohjaaja Ingmar Bergmanin elokuvista kuten Naisen naamio - Persona (1966) ja Kuiskauksia ja huutoja (1972), mutta tässä hän ei näytellyt vaan ohjasi. Tämä Bergmanin itsensä käsikirjoittama draama on Ullmannin kuudes ohjaustyö vuodelta 2000. Ullmanin ohjaus on tyylikästä, mutta ainoa asia missä hän jää oppi-isänsä jälkeen on seksuaalisuuden kuvaus. Elokuva kertoo 40-vuotiaasta Mariannesta (Lena Endre), joka asuu muusikkomiehensä Markuksen (Thomas Hanzon) ja 9-vuotiaan Isabelle tyttären (Michelle Gylemo) kanssa. Eräiden sattumien kautta hän rakastuu Markuksen kaveriin Davidiin (Krister Henriksson). Elokuva kehystarinassa Marianne kertoo tätä tarinaa näytelmäkirjailija Bergmanille (edesmennyt legenda Erland Josephson). Päärooleissa nähtävät Endre (Stieg Larssonin "Millenium"-trilogia, "Ögat") ja Henriksson ("Reconstruction", "Wallander") ovat kovassa vedossa. Myös Hanzon ("Svalan, katten, rosen, döden", "Carambole") on roolissan loistava. Josephson ("Kohtauksia eräästä avioiitosta", "Olemisen sietämätön kevys") tekee vähäeleisen roolinsa loistavasti. Nuori Gylemo tekee uransa toistaiseksi ainoan roolinsa kelvollisesti. Sivuosissa olivat mm. Juni Dahr, Philip Zandén, Thérèse Brunnander, Marie Richardson, Stina Ekblad ja Johan Rabaeus. Seksuaalisuuden esittäminen on aika kaksivaiheista tässä. Osin se on hyvin kerrottua mutta vastaavasti tökeröitäkin ratkaisuja on. Yhdet tissit tähän on ainakin saatu. Musiikki on nättiä ja Jörgen Perssonin ("Kurjat", "Henkien talo") kuvaus on taidokasta. Ansaitsee palkintonsa.

Pisteet: 4,5/5

21.8

Pikku pollen seikkailut


Olipahan sekoitus 101 dalmaatialaista ja Yksin kotona-leffoja tämä William Byron Hillmannin ("Murhaajan muotokuva", "Murha lähikuvissa") kirjoittama ja ohjaama perhekomedia pienestä hevostesta, Ragtimesta. Tarina alkaa vähän 101 dalmaatialaista mukaillen kun Bluen perhe, isä Jerry (Perry King), äiti Sarah (Michelle Joyner) sekä perheen eläirakas 10-vuotias Barkley (Justin Cooper), tätä hieman vanhempi veli Carter (Zack Duhame) ja teini-iässä oleva Amy-tytär (Lindsay Felton), elävät onnellista elämää pienen mutta nerokkaan hevosen Ragtimen sekä Taylor-koiran kanssa. Jerry on menestyvä lakimies ja hän haluaisi viettää perheensä kanssa enemmän aikaa. Hän haluaisi myydä aikaa ja vaivaa vievät eläimet tutulleen, Fred Watersille (Robert Pine). Suunitelmiin tulee kuitenkin mutkia kun epätoivoinen rosvokaksikko, Sam (Shelley Long) ja Lester (Jay Thomas) kaappaavat eläimet yön pimeydessä. Loppu onkin sitten Yksin kotona-hengessä tehtyä hupailua kun Ragtime nöyryyttää kaksikkoa oikein urakalla. Myös FBI tulee tutkimaan eläinkaappausta ja johdon ottaa agentti  Dooley (Richard Brooks). Huumori toimii lähes erinomaisesti, pissa ja kakkahuumori on lähes minimissään, mikä hyvä. Mutta armoton clishéetulva ottaa hieman pattiin. Ei tämä tarjoa mitään ihmeellistä ja uutta eläinystävä kaapataan-elokuviin. Näyttelijät ovat kuitenkin mitä sopivampia. 49-vuotiaana vielä seksikäs paketti ollut Shelley Long ("Rahareikä", "Rokkaava Bradyn perhe") ja Jay Thomas ("Sudenkorento", "Mutta mitä tapahtui Joulupukille 2") ovat toheloivina rosvoinan aivan omaa luokkaansa ottaen turpaan pieneltä hepalta. Ragtime on söpö heppa, samoin Taylor-koira. Perheen isänä nähtävä Perry King ("Day After Tomorrow", "Luokka 1984") on myös viiksiensä kanssa hyvä. Lapsikolmikosta isoimman huomion saa lapsinäyttelijäksi jäänyt Justin Cooper ("Valehtelija, valehtelija", "Ville Vallaton 2") eikä hän ole ärsyttävä kakara. 14-vuotias Lindsay Felton ("3 ninjaa pistää tuulemaan", "The Genesis of Lincoln") on todella kuuma babe ja olisi voinut olla isommassakin osassa. Bob Christiansonin ("Sinkkuelämää", "Vibrations") musiikki on aika vaisua mutta lopputekstien aikana soiva "The Only One For Me" on loistava. Keskivertoa parempaa perhe-elokuvaa pienistä puutteista huolimatta.

Pisteet: 4/5

22.8

Gosford Park

Tämänkö pitäisi olla komedia tai jännäri. 50-luvulta aina kuolemaansa asti 2006 elokuvia ohjanneen Robert Altmanin elokuva kyllä on yksi tylsimmistä leffoista. Huumori oli niin kuivaa että muutamaan otteeseen hymähdin ja ei tässä ollut mitään jännättävää. Ulkoisesti tämä kyllä oli ihan näyttävä, mutta kolmikon Altman ("M.A.S.H. - armeijan liikkuva kenttäsairaala", "The player - pelimies"), Bob Balaban ("Kolmannen asteen yhteys", "Ghost World") ja Julian Fellowes ("Varjojen maat", "The Tourist")  käsikirjoitus oli sisällöltään todella tyhjää. Elokuva kertoo rikkaasta Constance Trenthamista (Maggie Smith), joka saapuu palvelijansa Mary Maceachranin (Kelly Macdonald) kanssa rikkaan William McCordlen (Michael Gambon) ja tämän vaimon Sylvian (Kristin Scott Thomas) kartanolle, jossa on monenlaista rikasta hiipparia palvelijoidensa kera. Sitten pari tuntia seurataan rikkaiden läpätystä ja palvelusväen läpätystä. Kun McCordlen murhataan, paikalle saapuu etsiväpari Thomson (Stephen Fry) ja Dexter (Ryan Phillippe). Todella vaisua, ei edes murha piristä elokuvaa. Jäkätystä, jäkätystä. Muissakin rooleissa on nimekästä porukkaa kuten Helen Mirren, Clive Owen, Emily Watson.... Näyttelijät ovat todella puolivaloilla liikkellä, mutta tekevät ihan kohtalaiset roolityöt. Patrick Doylen säveltämä musiikki on paikoin ihan nättiä ja Andrew Dunnin kuvaus vakuuttavaa. Lavastus ja puvustuskin on ihan kohdillaan. Sisältö vain uupuu ja totaallisesti.

Pisteet: 2/5

23.8

House of the Dead

Paljon olen kuullut saksalaisen Uwe Bollin huonoudesta, mutten yhtään Bollin elokuvaa itse ole koskaan katsellut. Nyt tuli siihen muutos kun katselin tämän samannimiseen peliin perustuvan Direct-To-Video halpiksen. Ei tämä ole hyvä, muttei niin huono ettei tätä voisi katsella. Salamaleikkauksia, idioottimaisia hahmoja ja kaiken kruunaa koominen verenlennätys sekä surkeat näyttelijät. Käsikirjoituksesta vastasivat Mark A. Altman ("Room 6", "All Souls Day: Dia de los Muertos"), Dan Bates (tuottanut mm elokuvat "Final Equinox", "Free Enterprise") ja Dave Parker ("The Brotherhood 2: Young Warlocks", "ColdWater"). Tarina ei ollut mikään ihmeellinen. Lauma nuoria saarella ja sitten tulevat zombit. Suurin osa tästä oli käsittämätöntö MTV-surffailua ja pelimäinen kerronta ei toimi elokuvassa. Väliin lyödään pätkiä alkuperäisestä pelistä. Taistelut nyt ovat viihdyttävää mättöä. Näyttelijätyö on karmeaa. Rooleissa on sellaisia nimiä kun Jonathan Cherry, Enuka Okuma, Ona Grauer, Ellie Cornell, Tyron Leitso, suomensukuinen Sonya Salomaa sekä paremmissakin leffoissa nähty Jürgen Prochnow ("Da Vinci-koodi", "Sukellusvene U-96"). Muutamat tissit tässä oli mutta ei silläkään rintamalla ole mitään hurraamista. Soundtrack oli koomisesti väärään eksynyttä tunnelmamusiikkia sekä armotonta jumputijumputi-teinodiskomäikettä. Ok, katsottava, muttei mikään hyvä. Samantyyppinen zombiemättö on myös Bruno Mattein vuonna 2006 ohjaama L'isola dei morti viventi, joka on rutkaasti parempi.

Pisteet: 1,5/5

Taboo

Tämä Kirdy Stevensin ("Empire of the Sins", "Daisy Chain") ohjaama aikuisviihdedraama todisti taas että vielä 1980-luvulla osattiin tehdä toimivaa juonellista pornoa. Klassikoksi noussut ja 23 jatko-osaa kerännyt Helene Terrien ("Lollipop palace", "Taboo V") käsikirjoittama elokuva kertoo Barbara Scotista (Kay Parker), joka elää kahden teini-ikäisen Paul-poikansa (Mike Ranger) kanssa kun aviomies Chris (Turk Lyon) jättää tämän. Sitten tapahtuu kaikenlaista kunnes eräänä yönä seksinnälkäinen Barbara tahtoo omaa poikaansa. Elokuva jää pahasti kesken, mutta vuonna 1982 elokuva sai jatkoa. Tarina on aika hyvin tehty, mutta puolenvälin tietämillä on pienimuotoista tylsyyttä. Näyttelijät tekevät asianmukaista työtä ja Don Great on säveltänyt hienoa musiikkia. Guy Nicholasin ("Liian myöhään" ,"Nuori Lady Chatterley") kuvaus on myös asiansaosaavaa. Ei nyt ihan maailman paras, mutta melko lähellä.

Pisteet: 3,5/5

Se alkoi omenasta

Aikoinaan Suomen parhaisiin ohjaajiin luketunut Teuvo Tulio ohjasi vuonna 1962 romanttisen draaman, jonka käsikirjoituksesta vastasivat Reino Helismaa ("Ei se mitään! sanoi Eemeli" ,"Pieni luutatyttö") ja Kaarlo Nuorvala ("Suomalaistyttöjä Tukholmassa", "Noita palaa elämään"). Hieno elokuva jäi tuotantoriitojen vuoksi kesken ja Armas Vallasvuo ("Älä nuolaise", "Kertokaa se hänelle") leikkasi noin 40 minuutin elokuvan kasaan. On tämä kaikesta huolimatta hieno teos rakkaudesta, vieraanmaalaisen naisen vaikeasta elämästä ennakkoluulojen keskellä ja kielletyistä tunteista. Esko Töytin kuvaus on kaunista katseltavaa ja George de Godzinskyn säveltämä soundtrack on todella kaunis (sekä Saija Karpiomaan esittämä tunnelmallinen rakkauslaulu Kuutamolla). Elokuva kertoo orpokodissa varttuneesta persialaisnaisesta Tabesta (Tabe Slioor) joka rakastuu toisen maailmansodan aikana erääseen taitelijaan (Kunto Karapää). Sodan jälkeen he aloittavat yhteiselon, mutta Taben saatua lapsi ja ruuan loppuessa loppu mieheltä hermo ja hän jättää Taben yksin. Armeija majuri (Kalle Rouni) auttaa Tabea taloudellisesti. Myöhemmin Tabe tapaa rikkaan ukkomiehen (Kalle Rouni). Elokuvasta olisi saanut aikaan mielenkiintoisen draaman, mutta nyt se jää hieman etäiseksi. Samantyyppisestä aiheesta valmistettiin samana vuonna Reino Helismaan käsikirjoittama Taape tähtenä-komediaelokuva.

Pisteet: 4,5/5

Cop Land

James Mangoldin ("Walk the Line", "Vuosi nuoruudestani") ohjaus-käsikirjoitus on erinomainen. Elokuva kertoo puolikuurosta sheriffistä Freddystä (Sylvester Stallone), joka pitää kuria poliisien asuttamassa pikkukaupungissa. Kaikki ei kuitenkaan ole ihan siltä miltä näyttää. Poliisiilla on kytköksiä mafiaan. Ray Donlanin (Harvey Keitel) veljenpoika Murray Babitch (Michael Rapaport) ampuu taka-ajossa kaksi nuorta syytöntä mustaa ja Ray tekee pojista syyllisiä. Murray "hyppää" sillalta tämän takia alas. Sisäisen poliisin johtaja Moe Tilden ( Robert De Niro) epäilee poliisien olevan lahjottuja. Freddy ei ole samaa mieltä, mutta kun hän tapaa Murrayn hengissä, hänkin alkaa uskomaan sitä. Syltty on vedossa ja samoin kaikki muutkin näyttelijät. Naiskauneutta edustavat Janeane Garofalo ja Annabella Sciorra. Toimintaa ei ole paljoa, mutta juoni rullaa eteenpäin sitäkin vauhdikkaammin. Elokuvan aukeaminen tarvitsi kenties toisen katselun hieman pirteämpänä.

Pisteet: 5/5

24.8

Mammoth

Tim Coxin ("Larva", "Alien Lockdown") ohjaama ja osin käsikirjoittama sci-fikomedia on taas niitä perusvarmoja kolmen tähden leffoja. Ei elokuvallisten asioiden takia, vaan armottoman huumorin, legendaaristen tapahtumien ja muidenkin pikkuseikkojen vuoksi. Coxin kanssa muita käsikirjoittajia ovat Brook Durham ("Merlin and the Book of Beasts", "Red: Werewolf Hunter"), Don Guarisco ja Sean Keller ("Giallo", "Kraken: Tentacles of the Deep"). Tarina kertoo pienen pikkukaupungin museonjohtajasta tohtori Frank Abernathystä (Vincent Ventresca), joka tutkimustensa takia herättää henkiin miljoonia vuosia ikijäässä olleen mammutin. Eipä aikaakaan kun surkeasti animoitu bittihirmu jolkottelee metsiköissä Frankin sekä tämän sci-fifriikin isänsä Simonin (Tom Skerritt), teinityttärensä Jackin (seksikäs Summer Glau) sekä Jackin poikafrendin Squirrellyn (Cole Williams) perässä. Kun mukaan tulee kaupungin sheriffi Marion Morrison (Charles Carroll) ja avaruustutkimusaseman agentit Whitaker (Marcus Lyle Brown) ja uhkea Powers (Leila Arcieri), on soppa valmis. Näyttelijät eivät ole mitään ihmeellisiä, mutta Ventresca ("The Thin Pink Line", "The Thin Pink Line") ja Skerrit ("Alien", "The Dead Zone") ovat todella hauskoja. Sarah Connorin aikakirjat tv-sarjasta tuttu Glau on ilo silmälle, muttei näyttelijänä ole mikään ihmeellinen. Musiikki on erinomaista. Liikaa tylsyyttää, turhaa draamaläpinää ja helkutisti epäloogisuuksia. Hulvattomia pätkiä on myös todella paljon, varsinkin kun vanha pariskunta (Coca Bloos ja Boris Petroff) lemmiskelevät autossa. Väkivallan vähäisyys on myös suuri pettymys, kun aiemmissa telkku-scifeissä sitä on ollut ruttokaupalla. Ihan hauska halpistelu kaikesta huolimatta.

Pisteet: 3/5

The Order

Belgialaissyntyinen Jean-Claude Van Damme on itselleni sikäli outo, etten ole koskaan katsellut yhtään miehen leffaa. Dolppa, Arska, Syltty ja Norris sai nyt seurakseen tämän belgialaisen toimintaikonin, jonka tunnetuimmat elokuvat kenties ovat "Double Impact", "Universal Soldier", "Timecop" ja "Bloodsport". Oli tämä hulvaton toimintakomedia. Ohjaajan tehtäviä elokuvassa suoritti Sheldon Lettich ("Legioonalainen", "Bloodsport") ja lähes loistavan käsikirjoituksen tekivät Van Damme ja Les Weldon ("Direct Contact", "Shark in Venice"). Elokuva kertoo jostain salaisesta seurakunnasta Israelin aavikolla jonka perusti ristiretkien aikana Charles Le Vaillant (Van Damme). Myöhemmin mestarivaras Rudy Cafmeyer (Van Damme) tulee Odessasta tapaamaan Isoon Omenaan isäänsä Oscaria (ranskalainen Vernon Dobtcheff), joka häipyy eräiden vanhojen karttojen kanssa Israeliin. Rudy painuu perään kun kuulee että isäukko on kaapattu. Israelissapa ei ole Rudyllä lämmin vastaanotto kun ensin tullissa konstaapeli Dalia Barr (seksikäs helveetialainen Sofia Milos) epäilee tätä taidesalakujetuksesta ja kun Rudyä vastaan tullut professori Walter Finley (legendaarinen Charlton Heston) kuolee. Ketäpä muuta syytetän Walterin murhasta kun Rydyä. Eipä poliisipäälikkö Ben Ner (Ben Cross) usko että Rudy on vain etsimässä isäänsä. Erinäisten tapahtumien kautta Rudy yritetään lähettää takaisin Valtoihin, mutta Dalia auttaa Rudyn pakoon. Kliseinen juoni ja iänikuinen englannikieli pistävät kaaliin, sekä tietenkin alkupuolen epäselvästi leikattu ristiretkikohtaus ovat elokuvan miinuspuolia. Van Damme on kuitenkin pääroolissaan todella loistava. Isäukkona nähtävä Dobtcheff ("Indiana Jones ja Viimeinen ristiretki", "007 rakastettuni") on suorastaan hauska, varsinkin heittäessään läppää Van Dammen kanssa. Milos (CSI: Miami", "Caroline) on todella kuuma kissa ja tekee hienoa työtä naiseksi kovaotteisena poliisina. Pahiroolin tekevä Brian Thompson ("Cobra", "Terminator-tuhoaja"). Sasson Gabai ("Rambo 3", "Aviva Ahuvati") on Rudyn venäläisenä kaverina aika vekkuli. Pino Donaggion ("Carrie, "The howlig-ulvonta") säveltämä soundtrack on myös erinomaista. Lopussa oleva CGI-räjäytysefekti sai surkeutensa vuoksi hymyn huulille. On tämä monestakin syystä hieno toimintakomedia, josta ei vauhtia (hieno taka-ajo Jerusalemin kapeilla kujilla) ja huumoria puutu.

Pisteet: 4/5

25.8

Cutterin kosto

Ivan Passerin ("Stalin", "Syntynyt voittamaan") ohjaama rikosdraama vuodelta 1981 on yksi upeimpia ja jännittävimpiä elokuvia mitä olen katsellut. Varsinkin Jeffrey Alan Fiskinin ("Kosto", "Asfalttipaholaiset") käsikirjoitus Newton Thornburgin romaanista Cutter ja Bone on mielenkiintoinen ja otteessa pitävä. Se kertoo Richard Bonesta (Jeff Bridges), joka näkee kun salaperäinen mies laittaa naisen ruumiin roskapönttöön. Kun poliisi hakee hänet kuulusteluihin ja hän tapaa uhrin siskon Valerie Duranin (Ann Dusenberry), hän uskoo tietävänsä murhaajan. Hän alkaa suunittelemaan raajarikon ystävänsä Alex Carterin (John Heard) ja Valerien kanssa miten epäilty J. J. Cord (Stephen Elliott) saadaan ulos pesästään. Alexin vaimo Mo (Lisa Eichhorn) pitää tätä itsemurhatehtävänä. Jännitys pysyy loppuun saakkaa eikä elokuva herpaannu otteestaan. Jack Nitzschen ("Dogma", "Yksi lensi yli käenpesän") musiikki on kaunista ja näyttelijäsuoritukset ovat loistavia. Bridges ("Rajut kaverit", "Iron Man") ja Heard ("Big-isoksi yhdessä yössä", "Yksin kotona") tekevät todella loistavat roolityöt ja Lisa Eichhorn ("Jenkit", "Kukkulan kunigas") samaten. Stephen Elliott ("Beverly Hills kyttä", "Väkivallan vihollinen") on Cordin roolissa hyvä, vaikkei pääse tekemään isoa roolia. Hulvattomimmasta pätkästä vastaavat Katherine Pass ("Pako yli rajan", "Yksinäinen taistelija"), Francis X. McCarthy ("Tohtorin aivovaimo", "Deep Impact") ja George Planco ("8 rajua miestä", "Lindberghin kidnappaus"). Hienoa näyttelyä, jännitystä sekä hieman mustaa huumoria.

Pisteet: 5/5

The Beast of Yucca Flats

Tämä taisi olla pisin 50 minuuttiseni koko elämäni aikana. Näin unettavan tylsää elokuvaa ei tule vastaan kovinkaan usein. Ja uskokaa tai älkää, IMDb:n mukaan tämä on vasta kolmanneksi huonoin Coleman Francisin ohjauksista, alapuolelle menevät vain The Skydivers ja  Night Train to Mundo Fine. Ja siinä ne Francisisin ohjaustyöt olivatkin. Tässä ei ole pelottavuutta, efektejä ei ole, näyttelijät ovat surkeita (ja surkeutta lisää vielä todella surkea jälkiäänitys), käsikirjoituksen outous ja yms. Elokuva kertoo entisestä neukkutiedemiehestä Joseph Javorskystä (ehkä maailmanhistorian surkein ruotsalaisnäyttelijä Tor Johnson), joka saapuu kahden henkivartijansa kanssa Amerikkaan. Kun kaksi miestä käyvät Javorskyn auton kimppuun, pakenee mies aavikolle, jossa tehdään ydinkoe. Mies muuttuu mölyväksi tappokoneeksi. Ensimmäiseksi uhriksi löytyy lomalla oleva pariskunta (tuottaja Jim Oliphant ja Linda Bielema). Ohikulkija (George Prince) raportoi murhasta sheriffi Joe Dobsonille, joka hakee avukseen kolleegansa Jim Archer (Bing Stafford). He lähtevät haahuilemaan autiomaahan etsimään naispuoleista uhria, jonka hirviö on syystä tai toisesta sinne raahannut. Vielä kun pariskunnan Hank  (Douglas Mellor) ja Lois (ohjaajan vaimo Barbara Francis) Radcliffe pojat Andy ja Art (ohjaajan pojat Ronald ja Alan Francis) katoavat aavikolle on soppa valmis. Mutta kun homma on niin tylsää että melkein uni tuli silmään. Ainoa hyvä käytänössä ovat kaksi kaunista naista, Marcia Knight ja Lanell Cado, mutta kun ruutuaika yhteen laskettuna on 1,50 min, ei siitäkään saa pisteitä tälle kuonakasalle. Francisin kertojaääni tuo mieleen Avaran luonnon ja elokuvan soundtack on liian mahtipontista tälläiseen roskaan. Vältä, ei ole edes kalkkuna-arvoja. Surkeaa sontaa.

Pisteet: 0/5

Jättiläisnaisen hyökkäys

Surkean kauhuscifin jälkeen vuorossa olikin sitten Nathan Juranin ("Ensimmäiset miehet kuussa", "Veenuksen valloittajat") ohjaama kauhuscifi vuodelta 1958. Käsikirjoituksen tähän lähes loistavaan teokseen teki Mark Hanna ("Jättiläisnaisen hyökkäys" uusintafilmatisointi -93, "Not of This Earth"). Elokuvan alussa kaunis Nancy Fowler Archer (nuorena 46-vuotiaana kuollut Allison Hayes) on ajelulla, kun taas aviomies Harry (William Hudson) pettää tätä kauniin  Honey Parkerin (Yvette Vickers) kanssa. Nancy törmää maahan laskeutuneeseen avaruusalukseen ja kukaan ei tietenkään usko tätä, ei edes Harry. Nancy kaapataan avaruusalukseen, mutta paikallinen sheriffi Dubbitt (George Douglas) pelastaa tämän. Hänet tuodaan takaisin kotiin, kunnes paikalle tulee tohtorit Isaac Cushing (Roy Gordon) ja Heinrich Von Loeb (Otto Waldis). Nancy kasvaa ja kasvaa ja lähtee etsimään aviomiestään. Vaikka efektien ikä paistaa läpi, on tämä paikoitellen todella ahdistava elokuva. Näyttelijät ovat hyviä, mutta paikoitellen ylinäytellään hieman liikaa. Musiikki on myös nerokasta ja tuo jännitystä. Ei pääse ihan Godzillan tasolle, mutta on klassikko silti.

Pisteet: 4/5

26.8

Red Cliff

16 pitkää vuotta John Woo rämpi ameerikan raitteja eikä sinä aikaa syntynyt montaakaan muistettavaa leffa (paitsi Face/off - kahdet kasvot (1997) ja  M:I-2 Vaarallinen tehtävä 2 (2000)). Viimein vuonna 2008 älysi Woo tulla kotimaahansa Kiinaan ja sen jälkeen hän valmisti nelituntisen historiaeepoksin Punaisen kallion taistelusta 200-luvun Kiinassa. Itse katselin Amerikan ja Euroopan markkinoille jaetun kaksiosaisen ensimmäisen kaksi ja puolituntisen. Elokuvan käsikirjoittivat Woon lisäksi Khan Chan ("Gao bie you qing tian", "Kong Zi"), Cheng Kuo ("Xia dao zheng chuan", "Wa dong ren") ja Heyu Sheng ("The Empress"). Pohjana oli Guanzhong Luon (1330–1400) kirjoittama "Romance of the Three Kingdoms", joka perustuu 200-luvulla kirjoitettuun Records of the Three Kingdomsiin. Elokuva kertoo sotajohtaja Zhou Yusta (Tony Leung Chiu Wai), joka taistelee strateginsa Zhuge Liangin (Takeshi Kaneshiro) avulla keisaria vastaan kapinoivaa Cao Caota (Fengyi Zhang) ja tämän valtavaa armeijaa vastaan Punaisen kallion luona. Verta roiskuu, lempi roihuaa, zen-viisauksia ladellaan ja hienoja taisteluita on roppakaupalle. Eikä pidä unoihtaa Tarô Iwashiron ("Red Cliff 2", "Azumi") huikeaa soundtrackiä sekä kaunista lopputunnaria. CGI-tehosteet toimivat, näyttelijät ovat loistavia ja muutenkaan tästä ei ole pahaa sanottavaa. Ainoastaan alussa kuultava englannikielinen kertojaääni hiertää hermoja. Kakkososa pitää nähdä mitä pikemmin.

Pisteet: 5/5